Hannan paimenet

Neljänä päivänä agilitya

2012-03-04T13:28:00.000+02:00

Agilitypainotteinen viikko on nyt takana ja ensi viikko näyttää aika lailla samalta. Maanantaina aussietytöt pääsivät kertaamaan kontaktiesteitä koulutusvuoroni jälkeen. Lisäksi Hali sai aloittaa keinun harjoittelun matalaksi jymähtäneellä keinulla. Hallin suolattu hieno hiekka on jumittanut säädettävän keinun ala-asentoon kun sitä ei ole ohjeiden mukaisesti jätetty korkeaksi eri säätöjen jälkeen. Meille tällä hetkellä tilanne oli hyvä, koska matalaa keinuahan me haluttii tehdäkin. Hali on valitettavasti kerran päässyt livahtamaan oikealle keinulle säikähtäen sitä. Nyt siis matalaa mentiin niin, että kourallinen nameja tyhjeni parempiin suihin jokaisen läpimenon jälkeen. Iloisena yllätyksenä hallilta lähtiessämme ulko-oven edessä oli odottamassa Lina ja Bianca. Jälleennäkeminen oli ratkiriemukas. Narussa tuo moikkailu meni vaan vähän turhan hankalaksi ja solmuja selvitellessäni sain osani itsekin. Huuli veressä ja turvoksissa lähdin sitten lohduttamaan itseäni äitini luokse pullalla. Onneksi ei mennyt hampaat huulen läpi niin kuin aluksi säikähdin.

Tiistaina meillä oli väli-ilta harrastuksista, mutta keskiviikkona oli vuorossa Main treenit. Tehtiin me kyllä tiistaina kotikaukoja ja totesin, että Halin kanssa voisi mennä tokokokeeseen tekemään kaukot. Tuomari ei taitais vaan olla samaa mieltä siitä, että me mennään tekemään alokasluokkaan kaukoja.

Keskiviikkona oli siis Main agitreenit. Vein mukanani Jaakko Suoknuutin suunnitteleman 32 esteen radan, mikä oli meille ainakin aivan kamala. Rata olisi mennyt hyvin, jos valssit olisivat vaan ehtineet useisiin väleihin. Minun hitaus ja jähmeät valssaukset yhdistettynä Main vauhtiin eivät ole hyvä yhtälö, joten monista valsseista oli luovuttava ja tehtävä milloin mitäkin muuta ohjausta. Olipahan treenattavaa ainakin meille koko ajan edestä.

Kotimatkalla myöhästyttiin juuri junasta, joten tottisteltiin sitten odotusaika Kannelmäen asemalla. Harjoittelin tottikaavion seuraamista vähän lyhennettynä. Mai seurasi minun kriteerein kiitettävästi nyt jopa välillä vähän painaen. Lisäksi saimme seuraamiseemme häiriötä viereen törähtävästä securitas-autosta ja sen jälkeisestä poliisipartiosta. Niiden piti jäädä vielä kyttäämään jotakin vähäksi aikaa viereen niin, että meidän piti jumittaa kaaviossamme. Lopuksi vinkuleluttelut ja kiireesti junaan.

Perjantaina vuorossa oli Halin agitreenit. Taas menimme koko porukalla ensin junalla osan matkasta ja takaisin kävellen äitini kautta koukaten kotiin. Hali sai aloittaa renkaan kertauksella. Ensin se meni kerran vahingossa sivurakosesta, mutta helpotetun kertauksen jälkeen aina keskeltä pyöreää reikää. Lisäksi totesin, että korkeat rimat ei ole minkään sortin ongelma. Tuli sitten samalla harjoiteltua jaakotukset, takaakierrot ja muitakin mutkitteluja niillä parilla korkealla hypyllä. Lopuksi teimme vähän helppoa rataa ja keppitreeniä. Ensin H sai pujotella verkkojen kanssa ja sitten aloinkin verkkokaaria siitä purkamaan sivuun. Lopputulos oli se, että päissä oli molemmin puolin kaaret ja keskellä, toisella puolella yksi. Hyvin pujottelee.

Lauantaiaamuna oli vuorossa yhteistreenit Biancan ja Linan kanssa. Hali, Lina ja Mai saivat aloittaa kokoavalla sarjalla, mikä yhdistettiin vielä putken kautta pitenevään sarjaan. H ja L tekivät sarjoja ensimmäistä kertaa. Ensimmäisellä kerralla erityisesti H:lla oli ongelmaa, mutta se korjasi jo heti toiselle. Painon siirto tapahtuu jouhevasti eikä muuta kuin kokemusta lisää. L teki myös sarjat hyvän näköisesti, mutta alastulot varsinkin pitenevällä sarjalla näyttivät joustamattomilta. Hyppytekniikkaa katseltiinkin sitten vähän pidempään ihan yhdellä hypyllä. Ongelmien lähde on varmaan siinä, että Lina tekee omissa treeneissään hypyt aina maassa olevilla putkenpuolikkailla eikä pidä niitä minään. Hyppyihin nyt siis lisähuomiota ja kotiläksyksi punnerrukset.

Lopuksi vielä radanpätkää Halille ja Linalle. Aluksi suoralinjaista etenemistä ja sitten takaakierroin kolmen hypyn melkein suora. Hali sai siis opetella samalla pakkovalssin, niiston/käärmekäden ja perustakaakierron, mihin oli yhdistetty ohjaus, jolle ei taida olla mitään ihmeellisempää nimeä. Mailla oli ihan omat juttunsa. Sekin sai opetella uutta, ohjausta, jolle en tiedä myöskään nimeä. Tarkoitus oli kuitenkin saada Mai tekemään hyppyjä, vaikka minä jo juoksen toiseen suuntaan. Etumatkaa siis olis tarkoitus saada mulle aikaiseksi. Alkuun M kielsi hyppyjä, mutta rupeshan se homma vähitellen rulettamaan.

Harjoitusten jälkeen vuorossa oli yhteisleikkiä, ja sitten taas kävellen kotiin. Harmi, ettei ollut kamera mukana kun se on liian iso. Pitäis hommata lopultakin se pienempi kamera. Sen sijaan tänään pääsi kamerakin ulkoilemaan aamupäivän lenkille. Yritin ottaa H:sta muotikuvia, mutta ei niistä oikein mitään tullut. Toisissa kuvissa se seisoo lumella niin, että näyttää takakorkealta epätasaisen alustan vuoksi, ja toisissa se on silmät kiinalaisittain vinosti viirussa kun aurinko häikäisi silmiin. Maista saa kuvat vain pysäyttämällä sen, mutta Hali tarvitsee asettelua ja siitä seuraa aina vähän kumman näköinen koira. Kasassa oleva kaulaton otus, jolla ei ole korvia eikä oikein silmiäkään. Toisen kerran siis uusi yritys kun kaikilla on taas parempi mieli.

Hali on saanut massaa ihan kivasti Onnin tulon jälkeen.

Tullaan, tullaan.

Yöäk!

"Siellä oli muuten mun pisu."

Maan matonen niin kauan kuin lunta riittää.

Hali on kasvattanut paksut, valkoiset pikkuhousut. Fiksu tyttö, arat alueet on hyvä suojata pakkasen puremilta.

"Mai, Mai, näytä hampaas."

Selvennyksenä edellisen kappaleen viimeisestä lauseesta tarina lauantai illan/yön tapahtumista. Kävimme iltapissillä noin puolen yön aikaan. Hali oli taas kiinni, mutta päästin sen irti, että pääsi tarpeilleen lumikasan taakse. Asiansa tehtyään se katsoi minua hyvästelyilmeellä ja sitten läks. Ehdin reagoida asiaan turhan myöhään ja korvaton koira meni menojaan. Varsinkin tuo Halin luoma ilme oli tyhjentävä. Se todellakin mietti hetken ajan valintojaan ja päätti elää onnellisempana itsenäisin valinnoin. Tämä valinta osoittautui kuitenkin aika pian vääräksi. Lauran (sukunimeä en tiedä) runo kuvaa aika tyhjentävästi yöllisiä tunnelmiamme.

Huokaus,

kuin kylmä väre hiipisi
selkäpiitäni pitkin,

kuin kuiskaus itkisi;silloin minäkin itken.

”Minä olen pettynyt sinuun.”
Raastavaa sävyä sanoistasi kitken.

Pettymyksen ihmisiinkin sain kokea eilen kun Kannelmäessä menin koirineni tien yli. Koirat kulkivat perusremmeissään edelläni, mutta kuitenkin rivissä ja suoraan kulkien. Äkkiä toiselta puolelta samalle suojatielle aikova vanhempi mieshenkilö alkoi räyhäämään minulle: "Kamalaa, miten sinulla on kolme piskiä remmissä! Ne voi hyökätä kimppuun ja niiden pitäisi olla lähempänä." Mitä ihmettä, remmissähän niiden pitää lain mukaankin olla eikä ne edes katsoneet ukkoa ennen kuin mulla meni hermot. Kahden metrin remmissä ne on lähellä minua, mutta 10 cm remmit olisivat ehdottomasti mielestäni jo eläinrääkkäystä. Sitä paitsi ukkoon oli vielä useampi metri matkaa kuin minuun. Mistä ihmeestä noita ääliöitä riittää joka paikkaan valittamaan. Totesinkin äijälle, että taitaa ongelma olla vaan siinä, että hänellä on pakottava tarve valittaa jostain. Olis varmaan pitänyt kysyä, että päästänkö sitte irti kun remmissäpito esitettiin vääräksi. Jokainen koirista valittaja vaan tietää, että koiranomistajat eivät koskaan uhkaile koirillaan, koska muuten niiden elämä voi olla vaakalaudalla. Ne ei vaan aina ymmärrä varoa omistajia, koska ne saattaa tarvittaessa olla erittäin ärhäköitä ihan ilman karvaisten kaveriensa taustatukeakin. Kerran esim. yksi nainen yritti potkaista Pinjaa pyörällä ohi mennessään. Arvasi oikein, että en laita koiraa perään, mutta olisin pysäyttänyt naisen keinolla millä hyvänsä, jos jalka olisi hipaissutkaan syytöntä suojattiani.

Tulipas synkkä loppu, mutta nyt ikävät tunteet on purettu ja vuorossa on tokoilua aurinkoisessa kevätsäässä.

Mittausta

2012-03-01T13:59:00.002+02:00

Mai sai ensin näyttää lapselleen esimerkkiä mittauksesta. Vuodet eivät ole vielä Main korkeuteen vaikuttaneet kuten oli oletettavaakin, mutta tulipahan tarkastettua, että 52 cm pitää edelleen paikkansa. Silmämääräisesti olen Halin korkeuden arvioinut olevan hyvin lähellä äitiään, mutta ehken hitusen matalampi se kuitenkin on. Pinja on 50 cm säkäkorkeudeltaan, joten on Hali ainakin sen.

Venkulan mittaus ei ollutkaan ihan niin helppoa kun sitä ei ole tullut harjoiteltua. Pää valahti sillä heti kun suomalais-englantilainen -sanakirja sään päälle painui. Hyvän asennon olisin saanut pidettyä vielä Halin päätä ja kirjaa pitämällä, mutta kuka asettaa mitan viereen. Heti kun vapautin käden päästä ja otin mitan, pää valahti alas. Pää alhaalla Halin säkäkorkeus on 50 cm, mutta kun se lopulta nosti reippaasti päänsä lähemmäksi normaalilukemia, korkeus nousi 51 cm:iin. Tuota olen uumoillutkin, mutta tulipahan tarkastettua.

Katselin tuossa Main vanhoja kuvia australianpaimenkoirat ry:n tietokannasta. Nyt kun silmät on tottuneet tuohon Hali-pirpanaan, Mai näyttää kovin isopäiseltä nuoruuden kuvissaan. Enkä tarkoita nyt pelkästään korvia, joiden koko tulee taas tälläkin hetkellä paremmin esiin kun karvat ovat niiden ympäriltä kaikonneet. Laitan vertailuun muutamat kuvat:

Mai 2,5 kk

Hali 2,5 kk

Mai 6 kk

Hali 5 kk

Mai 1 v

Hali 1 v

Mai 1 v ja Pinja ensimmmäisellä aussieleirillään.

Eräs arvostettu agilityharrastaja näki Main 3 kk vanhana. Hän totesi, että Maista tulee aivan liian raskasrakenteinen ja liian valkoinen. Hän ei ottaisi sellaista koiraa. Pirjo yritti sanoa, että kyseessä on Elsan pentu eikä siitä ole tulossa suurta ja raskasta. Vasta puoli tuumasi vain siihen, että Elsan voisi ottaa, mutta Maista tulee liian raskas erityisesti agilitya ajatellen. Ja mites kävikään?

Mistä näitä virheitä oikein tulee?

2012-02-26T22:37:00.001+02:00

Main kanssa käväisiin taasen Vuokkoset Areenalla agikisoissa. Tällä kertaa järjestäjänä oli HSKH ja tuomarina toimi Leena Rantamäki-Lahtinen. Kyydin saimme Soilelta ja suurkiitos siitä.

Ensimmäisen radan pohjan Leena oli ottanut vuonna 2003 tekemästään radasta. Hän oli siitä poistanut muutamia hankalia kohtia ja vaihtanut nykypäivän kinkkisiin kohtiin. Rata ei ollut minun silmiini mitenkään vaikea ja sen näkee tuloksistakin. Silti meitä ei onnistanut vaan piti tunaroida ensimmäisessä hankalassa kohdassa. Olisi varmaan pitänyt lähettää alkusuoran jälkeisille kepeille Mai valssin kautta kun kulma oli kovin haastava alusta kerätyn vauhdin jälkeen, mutta tein sen kuitenkin poispäinkäännöllä. Mai puikahti toiseen väliin ja ehti jatkaa pujottelua jonkin aikaa ennen kun sain sen takaisin pujottelun alkuun. Toisen virheen keräsimme rimantiputuksena radan puoliväliltä. Lopussa se vielä jäi keekoilemaan A-esteen kontaktiosuudelle koskematta maata. Ajattelin aluksi, että virheet pohjalla voin kyllä odottaa, mutta muutin suunnitelmaa hetken odotettuani, koska olihan kisat jo tunnin myöhässä muutenkin. Ensimmäisestä radasta siis meille tulos 10.

Toinen agilityrata oli oikeastaan haastavampi eikä sillä tullutkaan kuin neljä ratavirheetöntä tulosta. Rata sujui hankalista kohdistaan huolimatta meillä hyvin ja takkuamatta. Paine päässä kasvoi loppua lähestyessämme, että nyt se tulee. Ja miten kävikään. Mulla oli hätäisesti rintamasuunta kepeille vasemmalta sivulta lähettäessäni jo eteenpäin ja mun mussukka meni väärään väliin. Voi ei, siinä se 0-rata meni taas menojaan. Ei kun reippaasti uudelleen pujottelemaan ja hirveällä kirillä ja vedätyksellä loppusuoralle. Tulos siis 5 ja palkaksi Mai sai terrierimäistä taisteluleikkiä. Tämän radan jälkeen tehtiin vähän tottistakin. Mai oli niin hyvässä vireessä, että ilmoitin sille vain tottelevaisuusosuuden olevan vuorossa ja tyttö oli heti mukana. Pitkä seuraamisosio ja jättävät. Paikkamakuun Mai oli suorittanut jo aiemmin kun palkitsin itseäni kahvilla ja sämpylällä samalla jutellen kaverin kanssa.

Kolmas rata oli hyppyrata ja siinä oli kovin pelottava kohta. Rataantutustumisessa en päässyt oikein mihinkään hyvään lopputulokseen. Kokeilin jos jonkinlaisia vaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut oikein turvalliselta. Kokeilunarvoisia löytyi kyllä useampiakin. Lopulta päädyin yhteen muka turvallisimpaan. Olimme kaikissa starteissa hyvin alkupäässä, joten toisten suoritusten seuraamisestakaan ei ollut apua, jotta olisin saanut päätökselleni mitään vahvistusta tai hylkäävää päätöstä. Kohta oli aika alkupäässä ja niinhän siinä kävi, että alun kurvit meni laajasti kaartaen kun jännitti tuo kohta. Pieleenhän se sitten menikin ja 7-hypyltä tuli ensin kielto ja sitten rima alas. Tulos siis meille 10.

HSKH:n online tuloksia voi käydä katsomassa täältä.
Vaikka meidän 0-saldo ei karttunut saimme kisoissa kuitenkin juhlan aihetta. Erika ja Koodi tekivät hyppärillä aivan mahtavan hienon radan sijoittuen toisiksi. Koodi sai myös sertin tästä heinosta suorituksestaan. Hurjasti onnea!

Leluja ja leikkejä

2012-02-20T21:41:00.001+02:00

Muistan kun ajattelin lapsena, että mitä elämä olisi ilman leikkejä. En taida olla tuohon oikein pätevä vastaamaan kun omilla leluilla leikkimisen tilalle on tullut leikkiminen koirien kanssa niiden leluilla. Nyt kun muuten olemme ottaneet "levon" kannalta, olemme testailleet erinäisiä leluja. Halin lelukysymyshän on ollut avoinna. Viikonlopun leikeissä tulinkin siihen tulokseen, että eihän koirassa mitään vikaa ole vaan vehkeissä. Suurin ongelma näyttää olevan lelujen koossa. Mailla on suurehkot lelut, jotta sormeni olisivat paremmin turvassa. Halin suuhun ne on liian suuria. Eihän kukaan tykkää suu ammollaan leikkiä vaan vetäminenkin on kivampaa kun saa pitää suuta vähän pienemmällä. Lisäksi testailin tykkääkö neiti karvasta, jos vaikka laittaisin tekeleeseeni vähän sitäkin. Karvahattu ei kuitenkaan sytyttänyt kuin Pinjan ja Onnin.

Tuli hommattua myös narulelu, jossa on tennispallo kiinni. Leikkasin pallon halki ja piilotin sisälle nakkipaloja. Kiva lelu ja Hali innostui vetämäänkin, mutta se pallo oli liian suuri pieneen suuhun nautinnollista leikkituokiota ajatellen. Leikkaanhan H:n kynnetkin vielä kissan kynsisaksilla, joten ei se suukkikaan kovin suuri voi olla. Lopputuloksena tekoon lähtee kapea ja pehmeä patukka, jossa on sisällä taskut vingulle ja nameille. Ehkä piilotan sisälle jäniksen koivenkin ja teen toisen patukan jäniksen nahan ympärille. Ja sitten vaan hommiin, ajatustyö on valmis.

Main ja Halin lempivetolelut vierekkäin. Nasulla on vähän turhan pienet vetopitimet.

Auspait eivät oikein karvahatusta syttyneet.

Karvahattu sytytti kuitenkin Onnin sisäisen saalistajan.

Pimeiltä päiviltä tai joltain sellaisilta tarttui matkaan vielä viheltävä suurisilmä.

Tällä tykkää leikkiä kaikki. Pinjan tyyli on kuitenkin ehdottomasti lennokkain.

Hirrrveen kiva lelu ja ja ja ...

Lopuksi vielä Main kehaisut. Siinä se vasta on älykäs koira, vaikka näihin asioihin ei olekaan mitään kokeita eikä palkintoja. Nyt tuo ajatuksen voimalla toimiva eläin aloitti karvanlähtönsä. Harmittelin tuossa joku aika sitten, että taitaa Mai lähteä vajaassa karvassa toukokuun näyttelyyn. Mutta eipä lähdekään :) Mulla meni laskut ilmeisesti täysin pieleen ja nyt M voi kaikessa rauhassa tiputella vanhat pois ja kasvatella uudet tilalle ennen Eerolan Päivin arvostelua. Halin karvoja ei tarvitsekaan jännitellä. Se kun viettää vielä villiä nuoruuttaan, missä on ihan sama onko karvanlähtö vai ei kun aina näyttää samalta.

Talvilenssu

2012-02-16T17:35:00.000+02:00

Tällä viikolla on otettu aika rauhallisesti kun Mai-muru on ollut lenssussa. Kotitohtorin hoidolla se on kuitenkin jo melkein tervehtynyt, joten eiköhän se ole jo viikonloppuna täysin terve. Toivottavasti nyt ei kukaan muu vaan sairastuisi perään. Lisäksi toivomme, että Lina paranee omassa kodissaan vatsanpuruistaan. Lina-neiti kun oli ystävällisesti avannut isännän nimipäivälahjasuklaat ja pistänyt ne poskeensa. Jälkiruoaksi se olisikin saanut sitten hiilitabletteja.

Eipä tässä juuri muuta raportoivaa ole kuin, että tällainen otus mua odotti tänään kotiin:

Onneksi paketti on molemmista päistä avoin.

Pennut kasvavat

2012-02-12T10:22:00.002+02:00

Tällä viikolla pakkanen on paukkunut siihen malliin, että molempien agittajieni treenit arkena peruuntuivat. Perjantaina H:n treenien aikaan olin kyllä töissäkin kun en aamulla herännyt taaskaan kelloihini. Mitä ihmettä teen tän heräämisongelmani kanssa? Ihan kiva, kun pikkukolinat ei häiritse unta, mutta ei ole kivaa kun herätyskeinot on minimissään. Onni on kyllä osasyyllinen uneliaisuuteni, koska se on valvottanut yöllisillä riehumisillaan kuten myös Poju yhtenä yönä huutamisellaan. Pieni epäilys on myös siitä, että se on saattanut kävellä aamulla kelloradioni nappuloiden päällä. Etsinnässä on siis varma herättäjä, ehdotuksia otetaan vastaan. Nyt siis kelloradio täysillä korvan vieressä sekä puhelimen herätys täysillä pirisemässä. Maailman isoin herätyskello voisi olla ehkä toimiva, mutta en osaa sellaista rakentaa. Lisäisin siihen kyllä vielä jonkin tosi kovan äänen. Vai kuuluisikohan talonmiehen tehtäviin myös asukkaiden aamuherätykset?

Onnin riehumisongelma ratkaistaan tänään. Viikon aikana kissat ovat jatkaneet syömistä samalla pöydällä sulassa sovussa. Poju ei ole enää pitkään aikaan sähissyt Onnille ei edes naamakkain kohdatessa. Kissat ovat vaihdelleet pitkin päivää huoneita keskenään tutustuen hyvin toistensa jättämiin hajuihin ja suhtautuvatkin siis jo myötämielisesti toisiinsa. Lisäksi tutustumista on ollut siis ruokaillessa ja niin, että Poju voi käydä haistelemassa Onnia kun se on kuljetuskopassa. Tänään on nyt sitten se päivä kun kissat saavat vapaasti kohtadata toisensa.

Väijymistä maahan litistyneenä.

"Ai, se tuleekin tuolta."

"Sinne siis."

Onni ja Hali.

Hali on ollut suurena apuna Onnin virtojen purkamisessa. Pennut ovatkin löytäneet saman aaltopituuden ja leikkivät iltaisin keskenään hippaa ja piilosta. Pidän nimittäin H:ta vielä ihan pentuna, vaikka se onkin jo yli vuoden ikäinen. Nyt parin viikon aikana se on kuitenkin kasvanut, erityisesti koollisesti. Epäilin aluksi silmiäni kun perheeseemme on tullut vielä pienempi vertailukohde, mutta sain eilen vahvistusta Biancalta silmilleni. On se kasvanut. Teoriani laumadynamiikan vaikutuksesta osallisten kehitykseen sai taas vahvistusta. Kun taloon tulee pentu (tähän asti koiranpentu), se saa vanhemmat koirat ottamaan askeleen aikuisuuteen. Näin on käynyt erityisesti Pinjan ja Main kanssa. Uskon kuitenkin, että lauma vaikuttaa nuorempiin yksilöihinsä kehitystä hidastavasti. Erityisesti Mai oli pitkään hyvin pentumainen ja uskon, että osasyynä oli sen asema laumassa. Nyt Hali on mielestäni pentumaisesmpi kuin esim. Chila tai Lina. Nyt porukkaamme on sitten tullut nuorempi jäsen vaikkakin eri lajia ja nyt H ei olekaaan nuorin. Nyt se voi ottaa harppauksia aikuisempaan suuntaan kasvattaen henkisesti ja koollisesti. Voihan tämä olla sattumaakin, mutta pysyn teoriani kannalla. Mitenköhän on Emman tilanne kun sekin kasvaa isommassa laumassa?

Eilen koirat pääsivät agittamaan. Aamun olin töissä, mistä Bianca ystävällisesti nouti minut ja sitten mentiin hakemaan meikäläisen koirat. Samalla oli hyvä tilaisuus sosiaalistaa Onnia muihin koiriin. Se suhtautui taas reippain ottein uuteen innokkaaseen tuttavuuteen. Taisi vain todeta lähinnä, että "jaa, noita on tonkin värisenä". Hyvä niin, sitä ei kyllä pelota mikään. Tutustelun jälkeen lähdimme sitten porukalla hallille ensin lenkkeilemään ja sitten agittamaan. Hali ja Lina saivat tehdä helpon, nille sopivan radan, rengasta, keppejä sekä set poin-hyppyjumppaa. Hali hyppää siinä sujuvasti jo 65 cm korkuiset hypyt vaikkakin tarvitsee vielä toistoja kehittääkseen tekniikkaansa. Lina puolestaan hyppäsi ensimmäistä kertaa korkeampia hyppyjä ja silläkin meni sujuvasti jo 60 cm korkuinen hyppy. Olisi mennyt varmaan hyvin vieläkin korkeammalta, mutta ensimmäisellä kerralla nostoa ei kannata niin ylös tehdä. Mai sai tehdä rataa, minkä teki taitavasti, mutta löytyihän siitä sitä harjoiteltavaakin.

Välillä taas ajattelin, että lopetan koko agilityn Halin kanssa. Syynä on suuresti varmaan se, että vertaan siitä kuitenkin äitiinsä. Syynä ei ole sen taidot agilityssa vaan se, että sillä ei ole sellaista innokkuutta palkkoihin. Se kun on se avain kaikkeen muuhun. Ahne se on kuin mikä, mutta se saisi syttyä leluihin enemmän. Biancalta sain kyllä loistovinkin piilottaa namit halkaistuun tennispalloon, mutta haluaisin saada taistelun mukaan. H on selvästi pallotyyppi ja erityisesti vinkupallotyyppi. Se tykkää niistä kovasti, mutta saisi tykätä vieläkin kovemmin. Ajattelin jo, että laitan vinkukalkkunaan narun tai sitten varustan sen tennipallon narulla. Namisukka toimi Halilla aiemmin tosi hyvin, mutta se ei kestänyt kuin hetken, joten muuta on keksittävä. Nyt minulla on pala vahvempaa kangasta ja rikkinäinen karvahattu. Täytyy varmaan itse ommella karvalla maustettu pussukka, johon saa namit sisälle. Joku sellainen vähän pehmeämpi, mistä on kiva ottaa kiinni ja missä voisi olla vinkukin lisäksi.

Halin ahneudesta pääsemmekin sitten ongelmaamme lintujen ruokintapaikkojen suhteen. Eilen Sanna tuli ystävällisesti auttamaan probleemassamme. Sanna sai kaksi räminäpurkkia ja meni toiselle ruokintapaikalle puun taakse piiloon. Aluksi kävelin Halin kanssa ohi ja päästin sen irti muka tarpeiden tekoa varten. Aluksi H uumoili, että tässä on nyt jokin juttu, mutta lähtihän se sitten katsastamaan paikkaa, josta on jonkun kerran löytänyt leivänmuruja. Huusin perään kuten normaalistikin, mutta sinne se vaan meni. Ensimmäisestä räminäpurkista se oli vain katsonut, että mitäs täällä tapahtuu, mutta jatkan kuitenkin. Toisen purkin heittoon Sanna lisäsi uhmakkaan pois-huudon ja se sai Halin luikkimaan tiehensä. Kutsuin sen luokse, minkä jälkeen kokeiltiin, että meneekö uudelleen. Ei mennyt, vaikka kävelimme aivan vierestä. Lopuksi järjestimme tilanteen myös toiselle ruokintapaikalle, mutta Hali ei mennyt sinnekään. H on pehmeä koira ja toivoin, että ehkä se oppi tästä kerrasta. Myöhäispissillä sain kuitekin todeta, että oppi ei ollut mennyt perille ainakaan jälkimmäisen paikan kohdalla. Järjestely siis tullaan toistamaan vielä uudemman kerran. Tämä ahneus on kuitenkin hyvä Halin päälajissa eli viestissä. Sehän juoksee ruoan perässä vaikka minne :)

Lopuksi vielä vähän Onnista. Se on kyllä mainio tapaus. Se on todellakin lunastanut laulunsa, vaikka onhan noita kultia ennestäänkin ollut. Se suhtautuu elämään positiivisin ottein, on todella reipas ja sosiaalinenkin. Vaihteeksi on kivaa kun on kissa, joka nauttii läheisyydestä ja on toimelias. Se leikkii koirienkin leluilla ja niiden kanssa. Toivoisin kyllä, että yölliset leikit vähenevät kun saadaan nämä meidän asumisjärjestelyt normalisoitua. Toinen asia, mikä täytyy saada kuntoon, on johtojen syöminen. Pirhana, eihän kissat pureksi johtoja! Johtoja olenkin piilotellut sitä mukaa kun olen huomannut sen niistä kiinnostuvan.

Pikku H opetuksen tarpeessa

2012-02-07T23:37:00.000+02:00

Eilen maanantaina Hali pääsi demoamaan kontaktien alastulojaan koulutettavilleni. Mukaan pääsi myös Mai lenkkeilemään ja seuraksikin. Hali teki temppunsa yleisön edessä kun kerran osaa niin hienosti teemakertamme aiheen, minkä jälkeen saimme lenkkiseuraksemme Biancan ja Linan. Sisarukset olivat onnessaan kun pääsivät "pitkästä aikaa" leikkimään keskenään. Main puolestaan piti ennen leikkiä kuitenkin näyttää äidillisyytensä, minkä jälkeen jäykistelyn saattoi unohtaa, vaikkakin agihalli veti kovasti puoleensa. Samalla lenkillä saimme myös sovittua, että Linakin pääsee keväällä paimeneen. Lopuksi kävimme vielä hallissa katsastamassa Linan alastulokontaktit, minkä jälkeen jätimme parin treenaamaan ja lähdimme kotiin.

Lähellä kotia törmasimme aivan uuteen aussietuttavuuteen, joka oli naapuritalossa asustava 5 kk vanha Tres Colores Yes Yes Maestro "Huzzla". Hali ja Mai pääsivätkin sitten leikkimään myös tämän kaverin kanssa. Vähän ajan päästä koirat piti kuitenkin ottaa namikontaktiin ohitusten aluksi. Ensin ohi meni rähjäävä belggari ja sitten kaksi bortsua. Nakit syötyään pikku H saikin sitten loistavan ajatuksen. Siinä silmänräpäyksessä se kirmaisi belggarin perään ja minä huusin perässä. Samantien tajusin kyllä, että ei se sen koiran perään lähtenyt vaan lintujen ruokapaikalle. Nyt kierros oli vaan aika pitkä enkä voinut ajatellakaan, että se lähtisi koulun ja kalliometsikön taakse kiertämään muutaman pullanmurun takia. Näin kuitenkin kävi. Hittolainen!

Main kanssa lähdimme sitten karkulaista hakemaan ja sieltähän se löytyikin iloisesti huuliaan lipoen. Meinasi verisuoni päästä pullistua ulos kun Koppis oli omasta mielestään vain viisaasti käynyt tarkastamassa ruokapaikan. Hyväkäs oli kuitenkin tyhmempi kuin luulikaan ja seurauksena on nyt vapauden menetys. Nyt luottamus on ansaittava ja sitä ennen neiti kävelee remmissä koirapuistoa lukuunottamatta. Kyllä sitä harmitti, mutta ei voi nyt mitään.

Suunnitelma tilanteen korjaamiseen on laadittu. Kun ahmatin pullanhimo ei laantunut hyvällä eikä vähän pahemmallakaan, niin korjataan tilanne vielä ikävämmin. Suunnitelma on seuraavanlainen: Tarvitsen avustajan, joka menee puun taalle piiloon ruokintapaikalla. Jos H karkaa kutsustani huolimatta paikalle, avustaja saa heittää räminäpurkin sen eteen ja säikäyttää sen toivottavasti lopullisesti paikalta pois. Jos se tulee kutsusta luokse, se saa palkan, mutta uskon sen kuitenkin tarttuvan täkyyn. Sama operaatio tehdään molemmilla paikoilla ja jatkossa vahvistan tilannetta vaikka vielä räminäpurkilla. Toivottavasti tämä parantaa sitten neidin kuuloa, niin että päästään tästä ongelmasta eroon.

Onnin kuulumisia ja kisat Ojangossa.

2012-02-05T21:22:00.001+02:00

Taidan aloittaa ensin kissojen keskinäisestä tutustumisesta. Alkuviikosta Poju oli oikein äijien äijä ja suhtautui uuteen tulokkaaseen erittäin vastentahtoisesti. Se sähisi ja murisi heti Onnin nähtyään. Kissat ovatkin olleet aina poissaollessani eri tiloissa; toinen makuuhuoneessa ja toinen muualla huoneistossa. Kissojen paikkoja olen sitten vaihdellut niin, että molemmat tottuvat toistensa hajuihin. Alkuviikosta aloitin myös sen, että kissat saavat ruokailla aina samassa huoneessa samaan aikaan. Aluksi kissat söivät keittiön vastakkaisilla tasoilla ja nyt eilisestä lähtien samalla pöydällä. Vielä olen laittanut kuitenkin varmuuden vuoksi väliin leivänpaahtimen ja raon päähän kahvinkeittimen. Ruokailut ovat sujuneet alusta asti murinatta ja ilman sähinöitä, joten olen reippaasti edennyt tässä. Tänään Poju ei sanonut mitään kun kannoin Onnin sylissäni aivan sen nenän eteen ruokailutilannetta pohjustaessani.

Viikolla kissat ovat olleet myös samassa tilassa vapaana, mutta ajankohtaan olen valinnut tilanteen, että Poju nukkuu/lekottelee rauhassa patterisängyssään tai kukkatelineen makuupaikalla. Kerran pääsi sähinätilanne tapahtumaan, mutta kontakteja ei silloinkaan otettu. Äsken pääsi tapahtumaan myös tilanne, että Onni oli tullut makuuhuoneesta ulos, kun on oppinut oven avauksen. Olin siis ottanut varmistimen pois vähäksi aikaa. Jokatapauksessa havahduin Pojun naukumiseen. No, Poju naukui ja Onni oli edessä, mutta ei sähinää eikä murinaa kummaltakaan eikä varsinkaan tassuhuitaisuja.

Äijäilijä alkuviikosta Onnia katsellessaan.

Viikon totuttelun jälkeen Pojulla on jo valoisampi ilme.

Poju on saanut tutustua viikonvarrella myös Onniin niin, että Onni on kuljetuskopassa sen edessä. Loppuviikosta kopan ohituksissa ei enää ilmennyt mitään sähinöitä. Nyt ne voivat siis jo ihan rauhassa katsella toisiaan. Ei ne varmastikaan tekisi toisilleen mitään, mutta otan mieluummin varman päälle. Ehkä ne voivat jo ensi viikolla olla vähän vapaammin. Pojulla kun on nyt kaulassa kilikellokin, että Onni voi paikallistaa lajitoverinsa sijainnin. Lisäksi toiveikkuuttani lisää se, että myös Poju on kiinnostunut Onnin hajuista.

Onnista on nimensä arvoinen pikku mies. Onni on, että se ylipäätään on hengissä, mutta on se aika moinen Onni itsessäänkin. Se on aina reipas ja onnellisen oloinen kaveri. Se tykkää kiipeillä ja leikkiä kissoille tarkoitetuissa telineissä, kehrää pienimmästäkin syystä, on erittäin seurallinen ja kovin utelias. Se on nopeasti löytänyt kaikki kissoille tarkoitetut raapimispaikat ja ottanut ne käyttöön. Poju kun ei ole mikään kova poika raapimaan. Onnista myös koirat on kivoja, vaikka ne ei aina halukaan olla ihan lähekkäin. Hauska kaveri kerta kaikkiaan. Onnin kanssa on myös kiva kiusoitella kun se ei käytä kynsiään kuten ei käyttänyt aikanaan ensimmäinen kissani Simbakaan. Kukahan Onnille on tämän opettanut?

Alkuviikosta tiistaina minulla oli vieraita ja Onni oli silloin muussa huoneistossa. Vieraita se kävi vain katsastamassa kun minun sylissä se kävi milloin milläkin asialla: halimassa, leikkimässä tai torkahtamassa. Jännä, että se oli niin vahvasti jo leimautunut vaikka siinä vaiheessa se oli minulla ollut vasta kolme päivää eikä niitäkään oltu kokonaisuudessaan yhdessä oltu. Onni ottaa kuitenkin yhdessä vietetystä ajasta kaiken irti eli seurailee ajoittain aika tiiviisti ja varsinkin tietokoneella viihtyy ahkerasti. Se on myös jokaisesta tekemisestä erittäin kiinnostunut. Onnin voikin siis löytää jokaisesta avatusta laatikosta ja kaapista ja kokeilemassa kaikkea uutta.

Sitten varsinaisiin paimeniin tai tarkemmin Maihin. Mai pääsi nimittäin taasen kisaamaan agilityssa ja nyt Ojankoon Vantaalle Johanna Nybergin radoille. Pääsimme siis katsastamaan ensimmäistä kertaa Vuokkoset areenaa, missä ilmoittautumisesta löytyi naisille tykötarpeet yllättävän "juoksun" varalle. Ensimmäisellä agilityradalta oli todella lähellä, että olisimme saaneet kisakirjaan merkinnän. Harmi kuitenkin, Mai tiputti toiseksi viimeisen hypyn riman. Mikä lie, ehkä vedätys, mutta huolimattomuutta sanon minä. Muuten oli kyllä hyvä rata ja kivakin vielä.

Hyppyrata ei ollut vaikea ja mietinkin, että mikä siinä on se vaikein juttu. Olihan siinä paljon mahdollisia virheen paikkoja, mutta selvisihän se pahin juttukin viimein. Rata oli vauhdikas, mikä lisäsi entisestään koirien irtoamista eikä se soveltunut kuin erittäin nopeille ohjaajille tai hitaille koirille. Meillä siis ohjaaja oli tuo turmio. Hylätty tuli.

Kolmantena oli B-rata, mikä oli myöskin agilityrata. Se oli ensimmäinen rata toiseen suuntaan + yksi este. Siinä oli ohjaajalla vähän ongelmia, mistä syystä tulos Maille 10. Yhdessä vaiheessa oli kyseenalaista ylipäätään ohjaajan pystyssä pysyminen, mutta onnistuihan se pitämään tasapainonsa. Mites nyt kirjoitankaan itsestäni komannessa persoonassa? Ehkä siksi, että ohjaajasta huolimatta Mai sai aikaiseksi tuloksen ja syytä on vähän hävetä. Eihän se Mai kyllä sitä tiedä, että jotain kämmejä jäi jälkeen. Sillä oli hauskaa ja niin oli minullakin. Kisoissa oli tosi kiva tunnelma ja radatkin oli kivoja suorittaa. BAT:n tulossivuilta voi käydä vilkaisemassa tuloksia, jos jäi kiinnostamaan.

Lahden retki ja tutustelua kotona

2012-01-29T19:02:00.001+02:00

Ilta ja yö sujui mukavasti Onnin kanssa kaksin makuuhuoneessa. Mr Turinalle maistui ruoka hyvin ja vessahommatkin onnistuivat omassa pikku muoviC:ssä ongelmitta. Innokkaana se jatkoi makuuhuoneen tutkimista ja käväisi aina minuakin tervehtimässä kehräten kovasti kosketuksesta. Aamulla näytin pikaisesti Onnille muita asukkejamme ja asuntoa, mutta homma piti jättää vaiheeseen, koska olin sopinut reissusta Lahteen.

Main ja Halin kanssa käytiin sitten junaillen Lahdessa yhteistreeneissä. Paikalla olivat meidän lisäksemme Tuuli ja Chila, Marida Pepsin ja Roosan kanssa sekä Maija Vertin kanssa. Vuokrasimme porukalla lämpimän hallin kahdeksi tunniksi, missä teimme agilitya ja tokoakin. Minä vein mukanani hankalahkon radan, mistä kukin teki tarvitsemansa osuuden. Mai sai tehdä kokonaan ja treenin myötä se alkoi ihan sujumaankin. Myös Roosa teki koko rataa, mutta muut tyytyivät lyhyempiin osuuksiin. Meidän omasta porukasta Hali sai myös tokoilla. Sainkin taas yllättyä tämän syntymätokoilijan taidoista, vaikka ei olla edes treenattu. Lisäksi ohjelmassa oli riehumista sukulaisten kesken.

Hauskaa oli, mistä kiitos kaikille osallistuneille. Lisäksi suurkiitos Maijalle ja Maridalle eväiden tuonnista sekä Tuulille kuljetusavusta. Vertti oli miehistynyt ja Chila naisistunut. Hali oli tällä kertaa keskivartalolihava ahmittuaan aamulla ennen lähtöä omat ruokansa, kissanpennun ruoat ja ulkona lintujen ruoat. Lähtiessä se oikein ähki kun puin sille takkia päälle, mutta olisi ruoka vielä kuitenkin maistunut treenien yhteydessä tarjoiltua enemmänkin. Matkakaverina keskiturpeani on kyllä maanmainioin. Siitä syystä se pääsi eilenkin kyläreissulle julkisilla Minnan ja Jarmon uutta kotia katsastamaan. Siellä leikkikaverina oli Milla. Tällä reissullakin neiti otti matkan tosi rauhallisesti Main häiriintyessä aina välillä junan puhinoista ja matkan pituudesta.

Kotona Pinjan lenkin jälkeen oli vuorossa Onnin tutustuttaminen kotiin ja porukoihin. Superreipas Onni-poika tarttui heti haasteeseen ja tutki koko kämpän kertaheitolla pepussaan nuuskuttavista nenistä piittaamatta. Mai suhtautui uuteen tulokkaaseen kylmän välinpitämättömästi kun taas Hali ja Pinja vähän turhankin innokkaasti. Pinja erityisesti osoittaa bordercolliemaista intensiivisyyttä juuri näissä tilanteissa, mutta onneksi se ei pientä kuitenkaan mitenkään vahingoita. Kulkee vain nenä kiinni toisen pepussa. Onneksi Onnia ei juuri näytä haittaavan ja on niin pieni, että pääsee tarvittaessa sohvan alle tai muuhun pienempään väliin omaan rauhaan. Poju puolestaan nukkui aluksi patterisängyllään ja ehkä välillä vähän vilkaisi tapahtumia. Vähitellen sitä alkoi kuitenkin kiinnostaa tulokas ja lähti lähestymään sitä. Peukalo pystyssä seurasin tilannetta, mutta ensimmäisestä sähinästä Poju sai siirtyä makuuhuoneeseen tutustumaan Onnin hajuihin. Poju kun näyttää nyt ensimmäistä kertaa minun silmissäni isolta kissalta kun verrokkina on pikkuinen Onni. Ehkä olen vähän turhan varovainen, mutta pienempiä on aina puolustettava.

Hauska tapaus Onni kyllä on. Tulee yleensä aina luokse kun sille naamansa näyttää tai kutsuu nimeltä. Kiipeilee jo täyttä häkää kissoille tarkoitetuissa telineissä ja leikkii milloin milläkin löytämällään pienellä esineellä. Koiratkin vähitellen ovat huomanneet, että sehän on vain kissa ja se siitä. Haasteenä on enää vain mustavalkoinen äijämme, joka on toivottavasti VAIN HAASTE, ei ongelma. Mutta on se vaan ihme, jos tämä hyväntuulinen ja seurallinen kaveri ei saisi valloitettua Pojuakin vielä puolelleen.

Onni muutti taloon

2012-01-28T21:54:00.000+02:00

Meill on nyt Onni. Kävin hakemassa illalla Onnin sataman läheiseltä huoltoasemalta. Onni oli ainoa kissa, mutta koiria tuli samalla kyydillä useampikin. Pakkasta oli kamalasti ja ratikka oli jäänyt väärin pysäköidyn auton vuoksi jumiin, joten kotimatka taivallettiin taksin kyyditseminä. Aluksi Onni saa tutustua makuuhuoneeseen omatoimisesti, minkä jälkeen vähitellen tulee vastaan tutustuminen koiriin ja Poju-kissaan.

Reippaalta tuo nuori kissaherra vaikuttaa. Aluksi se vähän epäröi, että kannattaako kopasta ulos tullakaan kun koirat vinkuivat suljetun oven takana. Jätinkin sen hetkeksi yksin, että saa tulla ihan omia aikojaan ja niinhän se tekikin. Nyt Onni tutkii paikkoja jo todella reippaasti ja rukkikin on kunnossa syliin ottaessa. Eipä pikkuisen rohkeutta voi kuin ihmetellä kun ajattelee sitä kyytiäkin, mikä oli varmasti tottumattomalle todella rankka kokemus. Lisää tarinaa Onnista kunhan päästään paremmin tutustelemaan. Onnin tarinaa voi käydä katsomassa Rekku Rescuen sivuilta.

Tässä muutama otos uudesta tulokkaastamme.

Lina lähti takaisin omaan kotiin

2012-01-25T22:22:00.012+02:00

Tänään Linan perhe saapui kosteasta lämmöstä takaisin kuivaan kylmyyteen. Oli siis myös Linan aika palata takaisin oman perheen pariin. Oli todella kiva tutustua taas vähän paremmin tähän arvoitukselliseen nuoreen neitiin. Myös Mai ja Hali olivat onnessaan kun pari viikkoa saivat leikkiä Linan kanssa. Melkeinhän tässä ehti jo tottua neljään koiraan ja nyt katsoo vajaata remmivalikoimaa ja etsii silmillään tummaa kaunotarta, mutta eiköhän tämä tästä. Näemmehän me varmasti Linan taas pian.

Ihan huippu kaveri lumileikkeihin.

"Äiti, huomaa muakin."

Rakastan, rakastan.

Siskokin rakastaa.

Agilityilta

2012-01-24T10:13:00.000+02:00

Eilen maanantaina minulla oli vapaapäivä. Lähdinkin kävellen koko porukan kanssa hyvissä ajoin agilityhallille, jotta saan treenattua itse ennen koulutusvuoroani. Noin puolessa välissä matkaa Hali ja Lina bongasivat sorsia uiskentelemassa vielä osittain sulassa rapakossaan. Huomattuani neitokaisten kiinnostuksen ryhtäsin äkkiä hihkuen juoksuun Mai ja Pinja kintereilläni. Hali meni rantaan asti, mutta muutti onneksi mielensä kun huomasi minun karkaavan. Toinen siskoksista päätti kuitenkin taasen pitää oman päänsä ja käväisi sitten pulahtamassa Mätäojassa sorsien kanssa. Ensin iski huoli hävitetystä hoidokista, mutta pian Lina onneksi rämpi ryteiköstä esille. Kehuin kovasti ja kuitsuin sitä luokse. Lina tuli reippaasti, mutta lähellä se alkoi sitten venkuilemaan. Olin laittamassa sitä kiinni, kun neiti päättikin aloittaa kieriskelyn lumessa. Ja sehän oli sitten se viimeinen pisara varsinkin kun sen pystyyn takista nostettuani vänkäsi vielä uudelleen maahan pyörimään. Takista vaan uudelleen pystyyn, halveksunta ja remmi kaulaan niin kuin sanoin ja loppumatka pystyasennossa remmissä muiden temmeltäessä vapaana.

Olin päättänyt vielä Pinjan äitini luokse illaksi, ettei sen tarvitse odotella koko iltaa hallilla. Linan kohtalo oli myös vaakalaudalla, koska märkänä se ei sinne lähde. Pesin haisulin housut, hännän, tassut ja takin. Muuten se onneksi oli pysynyt kuivana. Odoteltiin puolisen tuntia ja Lina onneksi kuivi sen verran, että pääsi mukaan lähtemään vaikkakin ilman takkiaan. Pääasiallinen odotteluhan koirilla menee kuitenkin kevythäkissä lämpimässä tilassa.

Matkalla näin katalonianpaimenkoira Pinkan pitkästä aikaa. Olen aina satunnaisesti Malminkartanossa törmännyt tähän Jedin sukulaiseen, joka on suunnilleen Pinjan ikäinen. Hauskaahan tässä on, että ajattelin nimetä Pinjan aluksi Pinkaksi tietämättä tästä ystäväni tutun katalatytöstä mitään. Pinjasta ei tullut kuitenkaan Espanjalaisen vuoren nimistä.

Hallilla Mai ja Hali saivat treenata molemmat puoli tuntia. Main kanssa työstin viikonlopulta hampaan koloon jääneitä asioita eli häiriöesteitä. Tein aika monta erilaista rataa ja saimme tehtyä molemmille rutiinia näihin tilanteisiin. Lisäksi palkkailin sitä loistaviksi muuntuneista kontakteista. Kisoissakin se teki joka karta aivan täydellisesti kontaktiesteet. Ja tämän lasken ehdottomasti taukomme ansioksi. Hali puolestaa teki aluksi rengasta ja lopuksi useita erilaisia radanpätkiä. Viimeksi sen kanssa treenattuani opetin sille renkaan ja kuten ajattelinkin, se osaa sen nyt ainakin kutsumalla. Se on nimittäin sellainen ajattelija, että ensin ottaa rauhallisemmin ja miettii, ja sitten se jo homman osaakin.

Main ja Halin treenien jälkeen oli koulutettavillani kisat, minkä jälkeen lenkki ja valmistautuminen Linan treeneihin. Lina harjoitteli treeneissään pujottelua, rengasta ja kontakteja sekä pakkovalsseja. Kouluttajat olivat suunnitelleet, että ensin harjoitellaan minirengasta, mutta koska minä olin puikoissa, suunnitelma piti muuttaa. Minä en opeta maksikoiralle matalaa rengasta, joten sillä mentiin. Aluksi varmistettiin remmissä oikea reitti, minkä jälkeen Lina sai tehdä rengasta kutsumalla vapaana. Lina oppi siis maxirenkaan kertaheitolla kuten siskonsakin. Keppejä Lina teki verkoilla ja menikin kuulemma kovempaa kuin aikaisemmin. Se ei edes häiriintynyt, vaikka verkkoja poistettiin matkalta. Esteopissa viimeiseksi tehtiin kohtakteja ensin kouluttajan kanssa ja sitten vielä vähän ekstrana keskenämme. Pakkovalssi meni myös hyvin, vaikkakin vielä vähän hitaasti. Ehkä se on kuin siskonsa, että miettii ensin. Kivat treenit oli Linan kanssa ja sitten vielä Pinjan haku, matka kotiin ja nukkumaan.

Lumipallona lukses pompin taas

2012-01-22T19:29:00.000+02:00

Meillä on viikko sujunut lähinnä lumileikkien parissa. Maanantaina olisi ollut Linan agitreenit, joihin olin aikeissa mennä kun kerrankin olisin päässyt oikein kouluttajalliseen ryhmään. Katsoin kuitenkin juuri ennen töistä lähtöäni, että pakkasta oli illaksi luvattu huimat -13 C, joten peruin treenit ja lähdin ostamaan kilotolkulla Halille lihotuslihoja ja muuta rekvisiittaa. Illalla lenkkeillessäni huomasin kuitenkin, ettei pakkasta ollut niin paljoa, mutta silloin lähtö olisi ollut jo myöhäistä kun piti kuitenkin muutkin lenkittää.

Olin viime viikon myöhäisemmässä vuorossa joten aamulla haukut sai vähän pidemmän lenkin kuin normaalisti. Mutta myöhäisempi kotiintulo vähensi valitettavasti ilta-aikaa niin, että ei illalla juuri muuta ehtinyt kuin tehdä pitkän lumisen lenkin. Keskiviikkona ilolintu-Mai pääsi kyllä omiin agitreeneihinsä, mutta Halin treeneihin perjantaina ei ehditty töideni vuoksi.

Iloinen lumipalloni mun <3

Linan perhe on vielä postikorttimaisemissa Taikamaassa, mutta postikorttimaisemissa ollaan mekin kun pääkaupunkiseutu kiri muun Suomen nopeasti kiinni lumitilanteessa. Ulko-ovesta lähtiessä tuntuukin kuin asuisi lumilinnassa kun saa lumen ympäröimissä vallihaudoissa kulkea alkumatkan lenkille lähtiessä. Lisäksi tunnelmanluojana lumi on auttanut valaisussa niin, että pimeään aikaankin on aivan ihanaa ulkolla ja lenkkeillä pitkin valottomia metsiä ja peltoja. Olenkin siis kulkenut lähinnä reittejä, joissa koirat saa olla suurimman osan matkasta vapaana. Ja siitähän on otettu sitten ilo irti. Koirat ovatkin super puhtaita kun lumikylpyjä otetaan useita kertoja päivässä. Tämän viikon laulu onkin ollut tuo otsikon laulu, vaikkakin oikeasti se on Kumipallona luokses pompin.

Pinjakin saa osansa lumipesuista, vaikka yrittääkin parhaansa mukaan piiloutua lumihankeen.

Linan kontaktitreenit ei ole laiskuuttani edistyneet aivan suunnitelmien mukaan, mutta onhan meillä jo pohjat tehty ja aikaakin vielä pari päivää. Halin lihotuskuuri puolestaan sujuu oikein hyvin, vaikkakaan lihomista ei ole juurikaan vielä havaittu. Sen verran nyt kuitenkin, että tiedän lihojen jääneen hyötykäyttöön. Lihotuksen ohella Halilla on nyt päivittäin paikkamakuutreenit makkarissa, jotta saan annettua lisäravinteet syystä ja ilman, että toiset ovat vieressä haluamassa samaa.

Vitsit mikä peräsin :)

Mai on tänä talvena kasvattanut niin muhkean peräsimen, että sitä saattoi oikein trimmata. Kävimmekin sitten heiluttelemassa tuota peräsintä Hyvinkäällä Martti Salosen tuomaroimilla agilityradoilla, joista yksi oli kylläkin hyppyrata. Jos Mailta kysytään, niin radat meni aivan älyttömän hyvin, nopeasti ja osattiin tosi vaikeita juttuja. Tuomarimme ei ollut kuitenkaan asiasta ihan samaa mieltä kun jokaiseen tuloslappuun oli kirjoitettu HYL, väärä rata. Väärä rata tuli ainakin ensimmäisellä radalla aika moneenkin kertaan, mutta hauskaa oli. Mai oli sitä mieltä, että noin mahtavan suorituksen jälkeen tyhjennetään koko reppu leluista ja herkuista, mutta mun mielestä ei ihan niin hyvin mennyt. No joo, Mailla oli siis tosi hauskaa jälleen. Se oli mielestään jatkuvasti lähtövuorossa, kanssakilpailijat oli aivan ihania, suoritukset mahtavia eikä palkkauksessakaan ollut valittamista. Ehkä saadaan vielä ne tuloksetkin paranemaan kun saadaan taas rutiinia noihin kisoihin.

Lopuksi tilpehöörit viikon varrelta:
- Poju-kissaa jahdataan aina ajoittain sekä Halin että Linan toimesta. Tämä on kiellettyä, joten siihen olen joutunut puuttumaan. Lisäksi varsinkin Lina jää vielä vähän kyttäämään, mikä on myöskin laitonta.
- Olen ollut huomaavinani aussievirnistyksen häivähdyksiä Linan huulilta kotiin tullessani. Ehkä siitäkin on hymyhuuli tulossa.
- Lina taitaa pitää meikäläistä vähän sekona kun se ei oikein ymmärrä aina intoilujani. Vähitellen se on päässyt kuitenkin hommasta jyvälle, mutta ei silti vielä antaudu täysillä ilonpitoihin. Tänään se osallistui jo tanssituokioomme Main "peppulaulun" rytmeissä.
- Onneksi edes joku eli Lina tykkää voittamastani Fatboy-koiranpatjasta. Se ei oikein hyvin muovaudu ja on liukaskin, joten Hali ainakin valuu siitä pois kun ei ymmärrä mennä suoraan patjan keskelle.

Mikään ei ole niin helppoa kuin koiran laihdutus

2012-01-15T15:16:00.001+02:00

Olen aina sanonut, että mikään ei ole niin helppoa kuin koiran laihdutus. Nyt ongelmani onkin juuri päinvastainen eli lihotus.

Viikon varrella Lina on hoikistunut, vaikka se on jo parin päivän ajan syönyt annettujen ruokintaohjeiden maksimimäärää eli 5 dl tai vähän reilu menee masuun päivittäin. Linalla oli onneksi vähän varaakin kaventua, mutta Halilla puolestaan ei olisi. Tuo mikroaussie on hoikistunut entisestään eikä ruoan lisääminen aiheuta kuin lisääntyvää peräpäästä tulevan tavaran määrää. Taitaa siis homman nimi olla sellainen, että neiti aloittaa huomenna proteiini-kalsium-dieetin. Kysyin Halilta mielipidettä tähän ja sehän sopii sille. Sille kun uppoaa varmasti kaikki tarjoiltu ruoka.

Mai, Hali ja Lina selkävertailussa.

Lihotuksessa olisi myös olennaista kulutuksen vähentäminen, mutta se tuskin onnistuu. Rimppakinttu riekkuu sen kun kerkiää ja varmasti on virkkuna jokaiseen hellyydenosoitukseen ja leikkiin, mitä tarjolla vain on. Hannu ja Kerttu -sadussa noita pisti lapset häkkiin lihotukseen, mutta se ei ole moraalisesti oikein. Antaa siis neidin painella entiseen malliin, kehittyypähän ainakin lihakset, vaikka ne ei suuremmin kasvakaan. Hali muistuttaakin lähinnä voimistelijaa, jolla on huippuunsa viritetty kehonhallinta, mutta luiden päällä ei juurikaan pehmyttä tavaraa ole.

Sitten toiseen propleemaamme, mikä nyt näyttää kuitenkin ratkenneelta. Linan korvat toimii ja se tunnistaa nimensäkin, vaikka muuta mielenkiintoista lähettyvillä olisikin. Lina on nyt melkein yhtä innokas tulemaan luokse kutsuttaessa kuin äitinsäkin. Lina tulee iloisesti myös kuullessaan siskonsa nimen. Nyt voin sitten vain kehua ja palkata mallikkaasti käyttäytyvää mustaa hauvelia. Lisäksi Lina on oppinut rauhallisemman tervehtimistavan kun tulen kotiin. Viikolla moikkailu oli aika kiihkeää, mitä lisäsi varmaan vieraammassa paikassa olokin. Nyt se jaksaa häntää heilutellen odottaa, että saan vaatteet pois ja antaa myös toisille tilaa tervehtimiselle. Huomasin myös tänään, että Linalla oli hienoista ylähuulen nostoa kun lauloin iloisesti virnistelevällä Maille hymyhuulet-laulun kertosäettä. Ehkä Linasta on tulossa äitinsä kaltainan hymyhuuli, Maihan aloitti suunnilleen samanikäisenä hymyilyn.

Ryhmätreeneissä jälleen

2012-01-14T16:05:00.003+02:00

Talviset säät ovat saaneet taas aikaiseksi aktivoitumista valoistumisen kautta. Tiistaina kävimme vain pitkällä talvilenkillä, mutta keskiviikkona Mai pääsi riehujaislenkin lisäksi myös pitkästä aikaa agilitytreeneihin virallisella ryhmäajallamme. Ja kyllä oli kivaa varsinkin kuin Mai vetäisi sitten ensimmäisellä yrityksellä virheettömän radan hyvin minimaalisilla korjauksilla. Olihan radassa vaikka kuinka monta kohtaa, missä olisi voinut mennä vikaan, mutta ei onneksi. Kontaktitkin menee nykyään juuri niin kuin olen ne visioinutkin. Hinkkasimme siis lopuksi vain kohtaa, josta piti saada mutkat tiukemmiksi.

Kotimatkalla kuljimme osan matkasta junalla, että ehtisimme nopeammin kotiin. Tulihan tuohon kuitenkin kävelyäkin ihan riittävästi jäähdyttelyä ajatellen. Asemaa lähestyessämme junan tuloon oli kuitenkin aikaa, joten otimme sitten odotteluajasta kaiken irti. Ensin tein suoralla asemalle jontavalla tiepätkällä pudotetun noudon. Se meni täydellisesti vaikka häiriöitä löytyi jonkin verran. Lopuksi viimeiset kymmenen minuuttia käytimme tottisteluun. Teimme seuraamista aika paljon, jättävät ja luoksetulon. Seuraamisessa sain ilokseni huomata, että Mai pitää nyt todella tarkkaavaisesti itsensä oikeassa kohdassa. Kontakti ei sillä pysy jatkuvasti, mutta koko ajan paremmin ja paremmin. Nyt minulla on kuitenkin aihetta riemuita seuraamisen jostain osa-alueesta, mikä saa myös sen pään nousemaan. Jättävistä ainoastaan istumisessa piti antaa kaksoiskäsky.

Pakko oli tämä lelu Halille ostaa kun se niin hyvin kuvaa sen ominaisuuksia.

Tostaina Halin ja Linan piti päästä mukaani takinhakumatkalle Helsingin keskustaan, mutta rankan vesisateen vuoksi ei ollut mitään mieltä kuljettaa läpimärkiä koiria bussissa ja ratikassa edestakaisin. Sen sijaan sisarukset pääsivät Halin treenivuorolla agittamaan. Mai ja Pinja sai jäädä matkan varrella äitini luokse. Hali sai tehdä rataa, missä hyppyjä ja putkia sekä kaiken näköistä muuta. Viime kerralla käydessäni opetin sille pituuden, joten tokihan se nyt sen jo osasi. Lisäsinkin mukaan renkaan turvallisella magneettirenkaallemme. Aluksi maksirengas oli vähän hurja, mutta siitähän se sitten lähti. Ehkä se sen sitten osaa ensikin kerralla. Lina puolestaan sai tehdä myös vähän rataa sekä pujottelua verkoilla sekä tietysti maahan laskettua puomin alastuloa. Lupasin nimittäin opettaa sille kontaktit tässä kahden viikon aikana. Kotona homma tuli jo älyttyä keskiviikon sessiossa ja nyt sitten yleistettiin sitä. Kotiharjoitukset jatkuvat nyt kuitenkin säännöllisesti. Lisäksi aloitan pujottelun opettelun molemmille kunhan ensin katson opetusvideon.

Paikallaan olevista koirista on edes jokin mahdollisuus saada tarkka kuva.

Mainkin mielestä Linan kanssa on kiva leikkiä.

Ammattilaisvalokuvaaja tähän tarvittais.

Ihan sekoa porukkaa.

Haukut ovat saaneet siis ainakin paljon leikkiaikaa ulkona. Vapaudella on kuitenkin hintansa, nimittäin kuuliaisuus. Ja tästä aiheestahan on sitten neuvoteltu. Välillä tuntuu, että minulle on kerrottu Linasta aivan väärä nimi kun se ei korvaansakaan lotkauta nimensä kuultuaan kun sillä on jotain muuta mielessä. Aina se ei tosiaan edes katsokaan minuun päin tai sitten katsoo, että sä et mua voi määrätä. Asia on kuitenkin niin, että todellakin määrään. Ei Linalle tarvitse kuitenkaan kovasti aiheesta sanoa, mutta tosissaan pitää kyllä olla. Maanittelu ei auta tuonkaan neidin kanssa, koska oma tahto on parempi kuin namit. Eilenkin lähdin vain kävelemään reippaasti muiden kanssa toiseen suuntaan kun se jäi keekoilemaan antamatta kiinni. Sieltähän se sitten kiltisti tuli ryhmään mukaan. Tästä samaisesta aiheesta on kyllä neuvoteltu Halinkin kanssa. Se ei harrasta tuota kiinniantamattomuutta, mutta saattaa lähteä kutsuista huolimatta erityisesti paikkoihin, jossa on joskus ollut ruokaa. Olen sen jättänyt jälkeeni ja hakenut paikanpäältä, mutta vielä on sarkaa silläkin tässä alueessa.

On se vaan niin kaunis.

Emäntää mietitytti, miten kissan kanssa menee. Vastaus on hyvin.

Mitäs ne muut tekee?

Muuten Lina on ollut oikea enkeli kaikin puolin. Eilen illalla se oli tosi hauska kun tuli ensimmäistä kertaa sohvalle. Lina ei saa kotona sohvilla oleilla, mutta enhän sillä voi olla täällä eri säännöt kuin muilla eikä se tuottane ongelmia taas kotona, mikä on aivan eri paikka. Lina on siis katsellut kun muut makoilevat sohvilla ja eilen se sitten uskaltautui kokeilemaan myös. Se tuli Halin jattämälle paikalle viereeni kuin huomaamatta. Hyvä, että ei vihellellyt samalla viattomuuttaan. Silittelin sitä sitten siinä ja Lina rentoutui. Sen jälkeen se onkin sitten aina välillä makoillut lähinnä nojatuolissa, mutta nukkumaan mennessäni huomasin, että myös sänky valloitettiin samalla. Chilan kohdalla sänky oli kielletty, mitä se ei ainakaan nähteni yrittänytkään, mutta tämä sankari otti sitten kaikki vapaudet käyttöönsä. Pyysin Linan kuitenkin alas, koska 90 cm leveä sänkyni ei ole tarkoitettu kuudelle hengelle.

Sitten vielä katsaus Main muuhun perhe-elämään. Parisuhde erittäin rakkaan Ponin kanssa sujuu entiseen malliin eli läheisyyttä on runsaasti. Lisäksi Mailla on ollut "vauvansa" jo jonkin aikaa. Ei se niitä varsinaisesti hoida, mutta nekin on kuitenkin erittäin tärkeitä. Niitä on kaksi: tyttö ja poika. Molemmat muistuttavat kovasti leijonia ja Mai tykkää kuljettaa niitä paljon mukanaa. Niiden avulla on myös opeteltu usein kaukoja.

Meillä on vieras

2012-01-10T22:47:00.001+02:00

Lina tuli meille vieraaksi pariksi viikoksi. Hali otti siskonsa avosylin vastaan, mutta kaksi muuta haukkua ei niinkään ratkiriemukkaasti tulokasta kutsuneet kotiinsa. Main piti muistutella äidin oikeudella, että kuka sitten määrää, ja Pinjan piti huolehtia, että kaikki ei sitten sen yli jyrää. Nyt kun muodollisuudet on siltä osin saatu hoidettua, niin kaikki ovat keskenään ihan sulassa sovussa. Enää Linakaan ei näytä siltä, että tarvitsisi heti kotiin lähteä. Onhan täällä ihan kivaa kun saa vapaana temmeltää pitkin peltoja ja leikkiä Hali-siskon kanssa. Eikä nää muutkaan ole hullumpia, vaikkakin Lina haluaisi jo mennä nukkumaan.

Halista oli aiemmin ennen ja nyt kuvat, joten laitampa Linalle samanlaiset:

Vuosi sitten ja

Nyt

Lopuksi vielä kuva Maista ja ponista. Poni on taas pop: Mai hilaa keinuhevosta ympäri asuntoa pitkin päivää ja lenkin jälkeen on paljon tärkeämpää päästä heti ponin luo kuin pian täyttyvien ruokakippojen ääreen. Tuli mieleen saunahoroskooppi, missä eri horoskooppimerkkien edustajat käyvät saunassa vuorotellen ja aina välissä on ilmoitus, että härkä vielä saunoo ja jossain välissä se oli vähän käännähtänyt. Härkä jää myös vielä saunaan, vaikka kaikki muut ovat poistuneet iltahämärään. Tuleeko tästä nyt samantapainen juttu, että kaikkien tarinoiden väliin tulee mainintaa siitä kuinka keinuhevosta vieläkin retuutetaan ja vaikka kaikki muut ovat nukahtaneet, niin Mai jatkaa puuhiaan keinuhevosen kanssa.

Taustalla Mai ja Poni samalla patjalla, edessä liian lyhyt nettipiuha Halin pureksittua pidemmät.

2012 on alkanut

2012-01-01T17:19:00.001+02:00

Viikolla Mai ja Hali pääsi Pinjan piippauksen säestämänä rokotettaviksi. Keli oli taasen mitä kamalin, mutta onneksi lääkäri sai toimitettua operaationsa ilman sadevaatteiden riisumistakin. Mai sai nelosrokotteen ja Hali nelos- ja rabiesrokotteen yhditelmärokotteen. Nyt se saa sitten porskutella kolme vuotta eteenpäin ilman rei'ityksiä. Neitokaiset pääsivät myös puntaroitaviksi samaisella reissulla. Mailla oli tällä kertaa painoa 17,85 kg ja Halilla 15,50 kg eli ei tuo rimppana niin kovasti ole painossa äitiään jäljessä. Jos tuosta erotuksesta laittaisi 100 g molempiin poskin ja muualle päähän ja loput 2 kg lihaksiksi ympäri vartaloa. Se on kuitenkin vaan niin tuon nuoremmankin kohdalla, että ei ruoka tahdo tarttua vartaloon.

Eilen aamulla huomasin ilokseni, että maata peitti valkoinen huntu ja ilma oli pikkuisen pakkasen puolella sekä aurinkokin pikkaisen pilkotteli. Reippaan aamulenkin jälkeen lähdin Halin kanssa bussiretkelle toiselle puolelle Vantaata hakemaan uutta päiväpeittoa. Otin Halin yksinään mukaan, että se ei olisi aina porukassa. Ja reissuhan meni tosi kivasti. Ipana matkusti isossa autossa niin kuin olisi aina tehnyt sitä, vaikka totta puhuakseni se oli sen ensimmäinen bussiajelu. Kotiin tultuamme Pinja oli selvästi ikävöinyt kiusaajaansa. Se meni aivan hurjaksi Halin riehuttamisessa, vaikka olisi luullut sen olleen tyytyväinen kotona vallinneesta rauhasta. Jokainen linkki perheessä on siis todella tärkeä, vaikka aina sitä ei näytetäkään niin selvästi.

Iltapäivällä porukalla vielä toinen lenkki. Silloin jo paukkui välillä aika kovastikin. Pinjaa vähän pelotti pamaukset, mutta se ei ollut onneksi lähelläkään niitä pelkotiloja, mitä Jedillä aikanaan oli. Mai ja Hali eivät puolestaan noteeranneet pamauksia. Kotosalla puuhaillessani Maita kuitenkin vähän ahdisti jatkuvaksi muuttunut paukuttelu. Ei sitä pelottanut selvästikään, mutta ei se jatkuva poksuttelu ollut minustakaan kivaa. Levollisia koirat kuitenkin pääosin olivat. Onneksi niin, koska minun piti lähteä hälytystöihin juuri vuoden vaihtumiseksi. Jätin kotiin valot ja radiot päälle ja suljin ensimmäistä kertaa verhot olohuoneesta ja keittiöstäkin. Töihin lähdin yhdeksen jälkeen ja palasin seuraavana vuonna yhden jälkeen. Pauketta kuului vielä jonkin verran eikä se näyttänyt mitenkään hetkauttavan Halia eikä Maita. Pinja halusi, että katsotaan yhdessä sen suussa olevaa lelua. Myöhäispissillä Pinja halusi lähteä kotiin ensimmäisestä kovemmasta pamauksesta, mutta merlepari piti komentamalla komentaa kotiin. Pahin pamautteluaika ei siis ollut aiheuttanut mitään patoumia koirille. Hyvä niin.

Vuosi 2012 alkoi myös hyvässä säässä. Ilokseni sain myös huomata, että Kaivokselassa eikä sen lähiympäristössä enää paukuteltu. Lenkki aurinkoisessa pakkassäässä oli siis mitä mahtavin. Muuten on ollut aika vetelä päivä kun emäntä vasta palautuu edellisen yön täpinöistään. Olo on kuitenkin sellainen, että tästä vuodesta tulee hyvä.

Lopuksi vielä Miimin innostamana aussieiden omat laulut. Aluksi hain lauluja nimen perusteella, mutta Halin laulu on kyllä ehdottomasti prinsessat-laulu. Se kun on ollut 3 viikkoisesta lähtien mieluiten tanssiasennossa sekä innostuu laulusta aina suunnattomasti. Maille löytyi nimen perusteella kiinalaisten The Mai Song. Maita hoetaan siinä niin kuin minä sitä huutelisiin, mutta vallaton ostelu ei kuitenkaan oikein kuvaa koiraani. Tajusin kuitenkin viikolla, mikä Main oma laulu todella on kun sitä taas kerran lauloin sille töistä kotiin palatessani. Iloisen ja hymyileväisen Main laulu on Hymyhuulet. Hymyä en ole kuitenkaan vielä onnistunut ikuistamaan, mutta ehkä jonain päivänä sekin ihme tapahtuu.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012!

Kun muut viettävät...

2011-12-26T14:31:00.000+02:00

Lauantaina menimme äitini luokse syömään ja oikein yökyläänkin. Lähdin noin neljän aikaan iltapäivällä kävelemään äitini luo ja vähän laskeskelin, että kaikki muut on jo siirtyneet sisätiloihin. Tästä syystä annoin koirien lähteä matkaan jo kotiovelta saakka ilman perässä kulkevia naruja. Namit oli toki taskussa valmiina, että jokainen tulisi luokse ihan vaan iloisesti kutsumalla. Mutta niinhän siinä kävi kuin suunnittelinkin, että naruja ei tarvinnut kertaakaan kassista kaivaa. Juna-asemalla teimme kyllä kahden ihmisen ohituksen namuimutuksella ihan varmuuden vuoksi, jos vaikka joku haluaisi avata keskustelun. On se vaan helppoa kun ei ole liikaa häiriötekijöitä. Teiden ylitykset meni mitä turvallisimmin kuten juna-asemallakin käppäily. On ne vaan niin kuuliaisia kun haluavat.

Lauantai-ilta meni sitten ihan vaan syödessä ja oleillessa. Nukkumaan mentiin puolen yön aikaan ja klo 4 aamulla TV-rämähti päälle ja Eemeli-elokuva alkoi. Meikäläinen siirtyi rauhallisemmille vesille jatkamaan unia, mutta karvanaamojen yöunet taisi jäädä todella vajaiksi.

Aamulla oli ulkona kuura maassa. Harmi vaan, että kamera ei ollut mukana. Aamulenkin jälkeen kävin Halin ja Main kanssa agittamassa. Hali opetteli taas kerralla sen miljoona asiaa ja Mai oli eri pätevä. On se vaan kiva kun toinen osaa jo lähes kaiken niin jaksaa opettaa toiselle perusteita ilman hoppua. Mai osaa nykyään odottaa myös pääosin hiljaa kun teen toisen kanssa. Tämä on suoranainen ihme, mitä en uskonut koskaan tapahtuvan, mutta näin vaan on. Hali ei ole vielä ihan sillä tasolla.

Kotiin kävellessämme Mai sai tehdä kerran päivän huipennukseksi vieä pudotetun noudon 50 m matkalta. Ja sehän meni tosi hyvin. Vähän tämän jälkeen vastaan tuli mies corgin kanssa. En jaksanut kytkeä koiria tätä varten kun tällä retkellä hihnassa kävelyä oli ollut jo ihan tarpeeksi ja edessäkin sitä vielä oli. Menin vain koirieni kanssa tien sivuun namit kädessä. Vastaan kävellessään mies kysyi, että onko minulla jonkin erityisen rotuisia koiria kun niitä ei tarvitse kytkeä ohitustilanteessa. Kysymys tuli aivan vilpittömästi, joten vastasin vaan koirien olevan ahneita, ei sen kummempaa.

Tänään maanantaina vuorossa on ollut Hannan esine-etsintää. Harmi vaan, että meikäläinen ei voi hyödyntää hajuaistia vaan etsintä tapahtuu täysin ja pelkästään vain tunto- ja näköaistin avulla. Onneksi kadotetut tavarat löytyi näilläkin avuilla, joten pääsemme vielä auringonpaisteiseen myrskyyn tokoilemaan.

Lopuksi vielä kuva Halin tekemästä taiteesta olohuoneen ikkunassa.

Sateen vankeina sisällä

2011-12-18T16:43:00.000+02:00

Joka päivä sataa tai on ainakin pimeää. Tämä on hankaloittanut elämäämme todella paljon, koska kaksijalkainen liikuttaja elää valosta, mitä ei nyt ole tarjolla. Kaksin käsin olenkin alkanut popsimaan D-vitamiinia keltaisesta purkista, että edes jokin molekyyli alkaisi sisällä värähtelemään. Lisäksi rajoitettu ulkoilu ottaa aivoon.

Olemme siis lähinnä lenkkeilleet viimeaikoina sateessa ja pilkko pimeässä. Harrastamiset on satunnaista viihdykettä synkkiin päiviin. Onneksi kuitenkin putken päässä on valoa, vaikka se onkin vielä mutkan takana. Tuota valoa ajatellessani tein suunnitelmia ensi vuoden koekalenteriin: paimennuspäivät ja -kisat on varattu jo ajat sitten, näyttelyyn merlekaunokaiset pääsevät 5.5.2012, tammi- ja helmikuun agikisat katsottu sekä tokokoeapäiväkin kalenteriin merkattu. Viimeisestä inpiroutuneena teimme tänään sitten kotitreenit, koska ulkokenttä lainehtii vedestä. Lisäksi aloitimme aivan uutukaisen liikkeen harjoittelun. Pitkästä aikaa olen opettamassa koirilleni jotain aivan turhaa. Enempää en paljasta, jotta voisimme joskus viihdyttää tällä toisia.

Yön jännittävät hetket

2011-12-10T12:43:00.000+02:00

Viime yönä saavuin kotiin noin kahden aikaan yöllä myöhään alkaneen Poets of the Fallin keikan jälkeen. Aluksi menin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet yöllistä ulkoilua varten ja huomasin punaiseksi värjäytyneen koiranpatjan. Patjalla oli jotain teräviä palasia ja arvelin jonkun haavoittaneen palasilla suunsa niin, että patja oli tullut aivan veriseksi. Tarkastin pikaisesti vieressä olleiden Pinjan ja Main suut. Ei haavoja näillä, joten jäljelle jäi enää yksi sankari. Samalla mieleeni kuitenkin tupsahti turnajaismahdollisuus, joten kissan tilan tarkastaminen tuli seuraavaksi kyseeseen. Kissa löytyi kuppinsa ääreltä hengissä, haavoittumattomana ja äänikin oli selvästi tallella. Kissakeilausta ei siis oltu harrastettu. Tämä vaihtoehto nyt vaan tupsahti mieleen kun luin edellisenä päivänä Miki-aussien rusakon taposta ja syönnistä.

"Verisiä" palasia patjalta kerätessäni tajusin, mikä tähän oli silputtu. Kyseessä oli illalla käyttämäni huulipunan kuorenpalaset ja väri oli tietysti viininpunaiseen vivahtavasta huulipunastani. Sitten vaan muskettisoturit sohvalle riviin kuulusteltaviksi. Järeämpiä kuulustelumetodeita ei onneksi tarvinnut ottaa käyttöön, koska yksi urhea oli vähän huonosti peitellyt tekosiaan. Kyllä oli naurussa pitelemistä varsinkin kun vilkkaan mielikuvituksen tuottamat kamalat vaihtoehdot osoittautuivat turhiksi.

Pinjan ilme on jotenkin niin osaaottava.

Hali ei oikein ymmärtänyt, että punat on yläpään kaunistukseksi.

Pari viikkoa sitten meidän teini puuteroi ja nyt oli vuorossa punaus.

Mikä on parasta vanhassa koirassa?

2011-12-07T19:21:00.000+02:00

Tietysti se, että vanha koira toimii niin kuin ajatus. Meikäläisen tapauksessa pitää kuitenkin huomioida, että ajatukset ovat välillä itsellekin hieman sekavia, joten miten se koirakaan niitä osaisi aina kovin tarkasti tulkita. Varsinkin tämä ilmenee koulutus- ja harrastuspuolella.

Vanhat koirat
tietävät ihmisten asioista
enemmän kuin ihmiset itse.
Eivätkä suostu puhumaan.
Katsovat vain säälivästi.
Katkelma Tommy Tabermannin runosta

"Vanha koira"

Olen tässä pohtinut tätä asiaa ja tullut siihen tulokseen, että Mai on nyt tässä tilanteessa. Parasta tässä asiassa on se, että se ei oikeasti ole vielä edes vanha. Viime kevään taisto oli koettelemus meille molemmille, mutta tämän syksyn aikana siitä on tullut mitä mahtavin koira. Se ei tarvitse ylimääräistä kurinpitoa lenkeille (vetämistä ei nyt lasketa kun ongelma on hihnojen pitäjässä) eikä innostusta harrastuksiin eikä sillä ole pienintäkään aikomusta tehdä mitään väärää kotonakaan. Hellyyttäkin siltä saa vaikka millä mitalla. Kyllä täytyy ihmetellä, miten on tuollainen aarre kotona voi ollakaan. Myös harrastuspuolella se on taasen osoittanut hienoja taitoja, vaikka ei tuo harjoittelu olekaan ollut enää kesäisessä mittakaavassa.

Pinja puolestaan vanhempana toimii enemmän niin kuin oma ajatuksensa, mutta niinhän se on aina tehnyt. Onneksi Pinjan ajatukset on kuitenkin hyväntahtoiset, joten korjattavaa toimintaa on vähän. Nyt kuitenkin Pinja-paralla on palanut päreet perheen nuorimmaiseen eikä se juuri halua katsella sohvalla makoillessaan Halin naamaa. Hali ei vaan sitä halua oikein ymmärtää vaan haluaa ehdottomasti näyttää miten ihana onkaan. Viimeistään siinä vaiheessa kuin näyttö on edennyt päähän lämimiseen, Pinja on sitä mieltä, että kakru olis saanut muuttaa muiden mukana jonnekin muualle.

Hali puolestaan on siinä iässä, että se vasta hakee ajatuksia. Tällä hetkellä ajatukset taitaa hoitaa pääasiassa ruoka ja hormonit. Toiveet on kuitenkin korkealla, koska se selvästi keskittyy tuohon ajatusten etsimiseen ainakin harrastuspuolella. Muuten se nappaa kiinni mistä tahansa tarjolla olevasta ajatuksesta ja toisaalta taas hylkää varteenotettaviakin ajatuksia. Se on nyt siis siinä iässä.

Siitä on nyt vuosi...

2011-11-25T00:08:00.004+02:00

(Jenni Vartiaisen sävelin)
Kun me tavattiin
mä laitoin sinut nettiin.
Niinkuin luonto sinut tarkoitti.
Tätäkö se tarkoitti?
Kun me tavattiin mä laitoin sinut nettiin
Koko maailma sua katselee
Kuvaruudun valoista, ystävien taloista.

Vuosi on ehtinyt jo vierähtää siitä kun Mai putkautti maailmaan kahdeksan penneliä. Monenmoista on matkalla tapahtunut ja nyt seitsemän Patchcoat U-pentusta on saavuttanut ensimmäisen vuoden rajapyykin. Uulan matka valitettavasti jäi kovin lyhyeksi, mutta onneksi tuosta pienestä esikoisesta jäi kaunis muisto monelle.

Paljon onnea Hali, Jussa, Chila, Emma, Kiri, Nala ja Lina.
Rakkaat olkaa onnellisia ja tehkää muutkin onnellisiksi.

Mai-mamin iloksi tästä katraasta jäi Hali. Hali oli sydänselkäinen penneli, joka taisi ennemminkin valita minut kuin toisin päin. Sydän on selästä sekoittunut muihin ruskeisiin läntteihin, mutta hellyydenosoitustensa puolesta, nimi sopii sille edelleen. Hali on osoittautunut aika veikeäksi tapaukseksi. Se on tullut selvästi hyvin paljon isäänsä Jesseen. Mailta se on ulkoisesti tainnut periä vain värin ja korvien koon. Hali on aika voimakastahtoinen nassikka, jolla on kuitenkin paimenkoiralle tyypillistä pehmeyttä, joten eiköhän tässä saada vähitellen karsittua liialliset vahtihalut. Muutoinhan tuossa veitikassa ei juuri korjattavaa olekaan. Se on hurjan ahne ja leikkiminenkin on alkanut sujua sen jälkeen kun ymmärsin sen omistamishalun hyödyntämisen. Harrastuspuolella olemme aloittaneet PK-viestin ja tottelevaisuusopinnot sekä jossain määrin agilitynkin. Paimennuspuolella Hali on nähnyt lampaat pariin kertaan, mutta ei juuri niistä innostunut. Haltialankartanolla se kuitenkin osoitti suurta kiinnostusta lehmiä kohtaa, joten ehkä se vaan haluaa suurempaa haastetta. Kotona Hali on oikea mussukka, josta ei ole ollut liiemmin harmia. Viimeaikojen nettipiuhojen poikkaisuja ja kaksien kenkien pureskelua lukuunottamatta se ei ole oikeastaan mitään tuhonnut, ja muutenkin elämä sen kanssa on mukavaa. Hauska persoona, jossa riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa. Lisäksi Hali-neidin vekkuleissa eleissä on potentiaalia vaikka mihin. Lopuksi vielä vuoden aikana tapahtuneesta muutoksesta.

Vuosi sitten

ja nyt.

Vuosi sitten

ja nyt.

Iloinen pikku prinsessamme <3

Liian kiirettä ja liian pimeää

2011-11-04T22:09:00.003+02:00

Valitettavasti blogin päivitykseen on tullut liian pitkä tauko, mutta jos nyt taasen ryhdistäytyisi. Kaikenlaista on tullut puuhasteltua ja aika on kovasti kortilla varsinkin kun kaikki taipaleet pitää hoitaa patikoiden tai yleisillä kulkuneuvoilla. Auton lisäksi tietokonekin hajosi. Onneksi kuitenkin kovalevyn sai säästettyä kallisarvoisine kuvineen ja nyt sitä voi hyödyntää ulkoisena kovalevynä, ja onneksi auto ei ole ainoa vaihtoehto kulkemiselle. Me siis kävellään paljon kuin mikäkin heijastin kulkue kun vaan treeneihin ehditään, ja koirat on päässeet tutustumaan yleisistä kulkuneuvoista junaankin. Lisäksi on ollut kaikenlaisia kissanristiäisiä, mihin on mennyt myös tuota kortilla olevaa aikaa.

Haku on siis jäänyt ihan vaan matkustussyistä, mutta agilitya ja tottista on tehty. Tottikseen sain taas rutkasti lisä intoa Mia Skogsterin tottisseminaarista, mistä sainkin ratkaisut kaikkiin tämän hetkisiin ja lähitulevaisuudenkin ongelmiin. Seminaarissa ymmärsin myös, miten hyödyntää noudossa ja leikkimisessä Halin omistushalua. Se kun on aivan erilainen kuin äitinsä ja nyt on pitänyt paneutua ihan uusiin juttuihin. Hali haluaa nimittäin omistaa kapulan ja lelut toisin kuin Mai, joka haluaa tuoda tavarat minulle jaettavaksi (poikkeuksena isot pallot ja vinkulelut). Lisäksi olen todennut, että Hali on varsinainen ajattelija, vaikka sitä ei ketkulapirpanasta heti arvaisikaan. Se ottaa rauhallisesti samalla miettien ja seuraavalla kerralla se sitten jo hallitseekin asiat. Mai puolestaan suhtautuu kaikkeen kokosydämisesti superinnolla eikä aina ihan jaksa täysin keskittyä. Sen ideologiaan sopii paremmin ajatus, että tekeminen on tärkeintä. Välillä siis Maihin Halia verratessani se vaikuttaa aluksi vähän innottomalta, mutta kun se tietää mitä halutaan, on vauhti ja into kohdillaan. Kivaa siis, että taas on erilainen yksilö opetettavana.

Viime viikolla Chila oli meillä hoidossa. Vajaan viikon mittainen vierailu sujui oikein hyvin, vaikkakin varsinkin Halia sai välillä muistutella siitä, kuka meillä määrää viimekädessä. Hali ymmärsi yskän pian ja antoi minun hoitaa komentamisen talossa ja hoiti osaltaan vain siskonsa leikitystä. Mai suhtautui lapsensa vierailuun aika viileän rauhallisesti. Kiva lapsi, mutta leikki ei nyt napannut. Chila oli niin kiltti ja rakastettava vierailija, että on todella tervetullut uudelleen vaikka pidemmäksikin ajaksi.

Chila-kaunokainen

Hali jaksoi myös olla hetken paikallaan.

Painipari.

Liekki on lapsen työtä.

Mitäs niitä naperoita kuvaat kun täällä olis sivistynyttäkin porukkaa?

Lopuksi vielä muutama otos Main mahtavista löydöistä tällä viikolla. Pihallamme oli alkuviikosta roskalava, minkä viereen ihmiset kantoivat jätteeksi luokittelemiaan tavaroita. Toisen roska voi olla kuitenkin toisen aarre. Mai löysi nimittäin tiistaina myöhäislenkiltä palatessamme tuolien ja kaappien seasta keinuhevosen, mitä se ei voinut jättää sinne. No, mikäs siinä. Saakoon lapsi keinuhevosensa. Heppa onkin saanut siitä illasta lähtien kyytiä. Aina kotiin palatessamme Mai käy ensimmäisenä tarkastamassa hepan tilan, minkä jälkeen voi miettiä ruokaa. Mai suhtautuu siis tähänkin asiaan täysin rinnoin "tappaen" ja hilaten heppaa pitkin olohuoneen lattiaa. Mutta kelpaa se nukkumiskaveriksikin. Toisena päivänä se löysi pallon. Pirulainen kun haistaa jo kaukaa hylätyt isot pallot.

Harmi, että kuvan kanssa ei välity äänet, jotka Maista lähtee puruvimman aikana.

Siinä on jotain, mutta mitä.

Hali saa koskea, kuten kaikkeen muuhunkin Main omaisuuteen, mutta muiden ei tartte puuttua Main suojattiin.

Kyllä tästä ruttupallosta kannattaa olla ylpeä.

Ja tän kanssa mä nukun toivottavasti myös ensi yönä.

HSKP:n mestaruuskisat 2011

2011-09-17T20:27:00.002+03:00

Tänään olin Main kanssa HSKH:n järjestämissä kisoissa Vantaan Ojangossa. Osallistuimme kaikille maxi 3 -luokan radoille, joista kahdella viimeisellä (B ja C) ratkottiin Helsingin seudun piirimestaruus. Ensimmäinen eli A-kisa ei ollut siis osa HSKP:n mestaruuskisaa, ja siltä radalta meille tuli tulokseksi 20. Virheistä kolme tuli tällä agilityradalla riman tiputuksista ja yksi pujotteluvirheestä. Lähdin liian aikaisin pohjustamaan käännöstä, joten Mai jätti viimeisen välin tekemättä. Tätä ei olekaan sattunut iäisyyteen, mutta olipahan taas hyvä muistutus riittävästä tukemisesta. Rimojen tiputuksissa oli varmaan minussa vikaa, mutta olen kyllä sitä mieltä, että mukana oli myös Main taholta huolimatonta hyppäämistä.

Kuva on Jukka Pätysen kuvaama ja se on kuvattu syyskaboissa kaksi viikkoa sitten.

B-kisassa oli myöskin agilityrata. Radalla oli monta kohtaa, jossa virhe saattoi sattua ja niitähän tulikin aika monelle. Meillä kuitenkin meni tällä kertaa kaikki nappiin ja tulokseksi tulikin 0. Sijoituksemme tällä radalla oli 8/60. Hyvä Mai, piirimestaruustaisto aloitettiin hyvin.

Kuva on Jukka Pätysen kuvaama ja se on kuvattu syyskaboissa kaksi viikkoa sitten.

C-kisan rata oli hyppyrata ja sillä ratkottiin toinen osuus PM-kisasta. Tämä rata meni omasta katsantokannastani ratavirheettömästi, mutta matkalla oli kuitenkin yksi rima tippunut. En osaa sanoa missä kohdassa, mutta minulla on epäilykseni. No, tekevälle sattuu ja saatiinpahan tulos PM-kisaankin. Tältä radalta siis tulos 5, mikä on myös yhteistuloksemme kahdelta radalta arvokisassakin. Kisojen A, B ja C tulokset voi käydä katsomassa täältä. PM-tulokset voi puolestaa käydä katsastamassa täältä ja niinhän se on, että Mai on sijoituksessa Helsingin seudun piirimestaruuskisoissa 4.. Nyt olen vain tyytyväinen lopetettuun hyllysarjaan kun rupesi tuloksia ropisemaan ja yksi nollaratakin on seassa ja PM-tulokseen ei voi olla kuin super tyytyväinen.

Kuva on Jukka Pätysen kuvaama ja se on kuvattu syyskaboissa kaksi viikkoa sitten.

Kiintorulla :)

2011-09-15T22:11:00.000+03:00

Main hakuharjoitukset on edenneet irtorullien kanssa siihen pisteeseen, että oli aika siirtyä kiintorullaan. Viikko sitten jätimme ensimmäistä kertaa ilmaisun käyttöön otettuamme irtorullat kotiin. Kylläpä hakukassi tuntuikin vajaalta kun kiintorullahan on kuulunut vakiovarustukseen jo kauan, vaikkakin niin, ettei Mai saa rullaa suuhun. Järjestimme kiintorullaharjoituksen vähän samaan tapaan kuin aikanaan ilmaisun alkeet irtorullillakin. Emme menneet kuitenkaan kentälle, vaan järjestimme hakualueen alkuun aukealle paikalle harjoituksen. Maalimiehet olivat tietysti lähellä eikä niitä tarvinnut etsiä, koska rulla oli se tärkein.

Aluksi Mailla oli rulla niin kuin sen pitääkin olla. Ensimmäinen maalimies yritti auttaa Maita laittamalla käden maahan ja nostamalla rullaa, mutta Mai ei hoksannut. Ihmettelin taas vain harjoituksen luonnetta. Sen jälkeen maalimies auttoi ottamalla rullasta kaksin käsin kiinni, mutta se oli aikas ahdistavaa. Mai vain katseli minua ilmeellä: nyt ne tarraa kiinni, auta. Kaksi kertaa meni näin, mutta molemmilla kerroilla Mai kuitenkin toi rullan, mutta harjoitus ei ajanut asiaa. Tämän jälkeen irrotin rullan toisesta kannattimestaan, minkä jälkeen Mai tajusi maalimiehen viereen mentyään nostaa rullan ihan itse suuhun. Siitä sitten vain mahtipalkat ja siinä se. Asia jätettiin muhimaan viikoksi.

Viikko oli myös hyvää lisäaikaa minulle rullan säätöön. Aitoon norskiin pitää olla kuulemma jotkut erikoistyökalut, mutta minullahan niitä ei ole. Ruuvit pyörii vain ympyrää ilman, että saan vastakappaleesta mitään otetta. Lopulta ennen ensimmäistä kertaa sain suutuspäissäni revittyä kumin ruuvien läpi ja yhden reiän molemmilta puolilta paikalleenkin, niin että saimme toteutettua ensimmäisen kerran harjoituksen. Kokonaisena rulla oli kyllä vähän liian pieni, joten Mai ei varmaan senkään vuoksi sitä oikein hoksannut. Mutta nyt se hemputin vekotin oli saatava kuntoon. Vastassa oli nimittäin toisetkin ruuvit, mistä sain kumiosan irrotettua, mutta en millään repimisellä enkä levittimillä takaisin. Lopulta otin käyttöön mattoveitsen ja leikkasin kahden ruuvinreiän välit auki. Vahvisteeksi halkeamaan tulee kunnon teippi, vaikka se ei ehken olisi edes välttämätöntä.

Tänään oli jälleen hakuharjoitukset. Aluksi kiintorulla oli toisesta päästään auki. Mai otti kahteen kertaan alaspäin roikkuvan rullan itsenäisesti maalimiehen viereen päästyään. Märän rullan kanto oli kuitenkin selvästi hankalaa; rulla valui suusta ja Mai pidätteli rullaa ruuvin kohdasta ja välillä se pääsi tippumaankin. Yritys kauniiseen rullan luovutukseen oli kyllä erinomainen. Käytin pariin kertaan lisäksi tuo-käskyäkin, mutta en usko, että sitä olisi oikeasti tarvittu. Kolmannella kerralla Mai sai vähän helpotusta hankalaan rullan kantoon kun rulla kiinnitettiin toisestakin päästään, niin kuin se normaalisti onkin. Rulla jäi kyllä löysälle, mutta se ei menoa haitannut. Mai otti kiintorullan rullan suuhunsa aivan itsenäisesti maalimiehellä, toi se minulle sivulle, odotti irrotuskäskyn ja lähti näytölle. Taitava Mai <3 ja siitä murulle namuja ja palloleikkiä. Taitava Mai sai muuten tänään postia Atlantin toiselta puolelta; kaksi sertifikaattia kesällä ansaituista titteleistä eli Junior Herding Dog (JHD-s) ja Herding Ranch Dog I (HRD I-s).

Viestiä ja agikisat

2011-09-03T19:08:00.000+03:00

Hali aloitti tiistaina juoksunsa, joten se ei voinut osallistua perjantain agilityvuorolleen. Onneksi juoksu ei kuitenkaan ole este viestille varsinkaan kun neiti ei ymmärrä juoksustaan tuon taivaallista. Jos on yhtään äitiinsä tullut, tajunnee juoksunsa vasta lähempänä neljää vuotta eikä ne sittenkään häiritse tekemistä. Jos taas on isäänsä tullut, kiinnostaa vain toisten juoksut ;-)

Viestipätkä pistettiin tällä kertaa aika normaaliin metsään. Kyseisessä metsätilkussa oli kyllä paljon polkuja ja niitä osittain käytimmekin matkallamme. Tämä oli ainakin Halille haitallista, koska polut viettivät sitä mukaansa vahvasti eikä se käyttänyt nenäänsä ihan niin hyvin kuin poluttomassa metsässä. Mutta intoa oli kyllä miljoonasti. Rifin ongelma matkalla A:lta B:lle on se, että vahva ja suuri koira vetää liian paljon, koska pohjalla on jo tallonta. Halin ongelma on samalla matkalla se, että meinaan kompastella tämän tästä hyrränä pyörivään koiraani, joka ehdottaa koko ajan aloituspaikkaa. Matka ei ollut taaskaan kuin pisimmillään 200-250 metriä. Haliakin voisi näemmä jo juoksuttaa vähän pidempään kun se alkaa rauhoittumaan vähäsen vasta neljännen matkan juostuaan. Odotusajat eivät ole aluksi niinkään rauhallisia kun olis vaan kiire sinne ja tänne. Juoksut onnistuivat hyvin vaikkakin polut vähän liiaksi viettivät. Toisaalta metsä oli kostea ja jälki hyvin tallattu, joten haju oli varmasti vahvana myös C- ja D-paikkojen lähtettyvillä olevilla poluilla. Ei siis huomauttamista tästä. Ensi teemme matkamme samaan metsään ja yritämme varmaan pidentää matkaa, jotta höyrypäät saavat haluamaansa ihan kyllikseen tai ainakin vähän enemmän.

Mai puolestaan oli tänään syysskaboissa osallistuen kolmeen rataan. Kaksi ensimmäistä oli agilityratoja ja viimeinen oli hyppäri. Haastavia ratoja oli jälleen luvassa, mutta tehdessä kaikki oli tosi mukavia. Meitä ei taaskaan onnistanut, mutta hyvä mieli jäi silti. Olin tyytyväinen varsinkin ensimmäiseen ja viimeiseen rataan, mutta toinen oli vähän kökkö. Tuloksena siis meillä kaksi hylättyä ja hyppäriltä 5. Tuloksia voi käydä myöhemmin katsomassa syysskabojen omilta sivuilta. Ja kuvia on ehken tulossa, koska Jukka Pätynen oli ainakin paikalla kuvaamassa.

Parhaani yritin kuitenkin, mutta se ei tälläkään kertaa riittänyt. Välillä käskytin ehkä liikaa, välillä rata oli sekunnin ajan hukassa ja toisinaan tulee vain tehtyä jotain ajattelematonta. Mutta nyt täytyy saada kuitenkin sama vire takaisin kuin viime toukokuussa. Eihän noissa kisoissa ihan vaan huvin ja urheilunkaan vuoksi käydä, vaikka olihan siellä paikalla taas mukavaa porukkaa ja kiva ilmapiirikin vallitsi. Mutta siis nyt tulee taas onnistumisen pakko kehiin. Ja siihen on suunnitelmakin olemassa. Nyt on vaan onnistuttava joka kerralla myös treeneissä. Tilaisuuksien pitää olla ohimeneviä ja niistä on selviydyttävä. Ajattelin nimittäin vielä kisoissa, että eikö koirallanikin olisi oikeus vaihtaa tohelo ohjaaja parempaan. Pirjo kuitenkin sanoi siihen, että hän ei antaisi koiralleen sellaisia valtuuksia, koska muutoin ne kävisivät kotona vain syömässä. Parasta siis vaan parantaa itseään jälleen kerran.

Triathlonia ilman pyöräilyosuutta

2011-09-01T21:54:00.000+03:00

Mailla on ollut tällä viikolla triathlontreenejä ilman pyöräilyä, mutta agiesteet ja etsittävät ihmiset ovat kyllä kompensoineet tuota puuttuvaa osuutta. Tiistain dobo jäi väliin ohjaajan peruttua harjoitukset. Olisihan sinne saanut itsekseen mennä, mutta ehkä oli ihan hyvä olla vaihteeksi ihan vaan kotosalla. Keskiviikkona agilityharjoituksemme olivat kentän osalla, missä oli kaikkein suurimmat lätäköt. Teimme samalla radalla kaksi eri versiota, mutta Maita edelliset suoritukset eivät onneksi häirinneet. Kuuliainen tyttö teki muutti suunnitelmat kiltisti ja taitavasti. Onneksi Mai on myös hyvin irtoava, koska useille esteille se sai kipittää ihan omatoimisesti ohjaajan vältellessä suurimpia lätäköitä. Varsinkin A-esteen ja sen molemmin puolin olevat hypyt tytsy sai tehdä kaukaa, mutta ei se onneksi vaikuttanut haitallisesti suorituksiin eikä vauhtiinkaan. Meillä oli siis käytössä tällä kertaa kunnon vesiesteet, ne kun eivät ole enää muutoin käytössä.

Tänään vuorossa oli haku. Menomatkalla vettä tuli taivaan täydeltä kuten oli luvattukin. Onneksi mahtisade kuitenkin laahtui hakualueelle saavuttuamme, mutta maasto oli kyllä yhtä järveä. Muuten olin hyvin varustautunut märkyyteen, mutta toiseen kumisaappaiseen on ilmaantunut halkeama, joten suurimpia lammikoita oli varottava. Ja se ei ollutkaan ihan helppoa. Lisäksi varustukseni aiheutti sen, että ulkoa tuleva kosteus pysyi mukavasti ulkopuolella, mutta sisäinen kosteus pääsi kyllä kastelemaan. Mutta mitäpä noista kun on hyvä koira. Mai teki todella hyvän radan. Se ei ole varmaan koskaan tehnyt niin hienoja pistoja kuin tällä kertaa. Ensimmäinen tyhjä oikealle oli kuin oppikirjasta. Toinen lähti vähän plörösti oikealle kaartaen, mutta äkkiä vain uudelleen. Sittenhän se upposikin syvälle ja kääntyi sivulaidalla kauniisti rataa etenemään ja sieltähän löytyi maalimies laatikon takaa. Mai kiersi kyllä rullaa tuodessaan ja näytölle mennessään pahimman risukko-ryteikkö-järven, mutta ei haittaa kun takaisin ei menty kuitenkaan piikin kautta. Sen jälkeen Mai teki kaksi tyhjää ja ihan niin kuin mallikirjassa kuvaillaan. Toinen ei ollut kyllä ihan tottapuhuakseni viivotinsuora, mutta me oltiinkin höhlän ohjaanan vuoksi palattu maalimieheltä vähän eteenpäin kaartaen, joten tyhmähän sitä samaa kohtaa tutkisi. Ja parin tyhjän jälkeen löytyi taas maalimies ison kuusen juurelta. Rullan tuonti oli viimeisellä vähän riehakas eikä tarkka, mutta kröhäisy auttoi asiaa.

Siis mitä on tapahtunut. Vielä kaksi viikkoa sitten mielessä vilahti, että heitän hanskat tiskiin, jos ei homma ala jotenkin rulettamaan. Mutta otinkin itseäni niskasta kiinni ja rupesin olemaan selkeämpi. Nyt keskilinjalla Mai käyttäytyy tarkasti eikä hörhötä eikä etuile. Nyt se kuuntelee minua, koska minulta saa ihan oikeasti ihan hyviä vinkkejä. Lähetysten tarkkuus on auttanut sitten niihin pistoihin ja nyt ne kaarevat pistot on muuttuneet suoriksi. Toki maasto vaikuttaa, mutta ei aiheuta kuitenkaan voimakasta kaarretta. Lisäksi tällä kertaa Mailla ei ollut niin kova kiire takaisin keskilinjalle, vaan se etsi kunnolla tyhjienkin aikana. Ja siten minulla ei ollut niin kova kiire ottaa sitä vastaan ja sain kutsua ihan rauhassa ja ottaa uuden lähetysasennon. Ehkä se vouhotus nyt alkaa vähenemään. Kyseessä ei ole pelkästään nopeuslaji. Ensi viikolla Mai siirtyykin sitten ilmaisemaan kiintorullalla :)

M-koira paimenessa

2011-08-28T21:00:00.000+03:00

Tänään olimme australianpaimenkoirayhdistyksen järjestämällä paimennuspäivällä Somerolla. Tällä kertaa teimme vain rauhallista kuljetusta ja etäisyyden ottamista lampaisiin sekä hakukaaria paremmalla etäisyydellä. Ohjaajamme oli sitä mieltä, että minun pitäisi huolehtia etäisyydestä pysäyttelemällä innokasta koiraani. Minä en ollut kuitenkaan ihan samaa mieltä, vaikka toteutinkin mallia ensimmäisellä harjoituskerralla. Toisella kerralla teimme hakukaaria Eija-Riitan avustuksella. Eija-Riitta pöläytti lampailta Maita kauemmaksi, mutta sen jälkeinen toiminta ei ollut ihan suunnitelman mukaista. Mai oli saanut kuitenkin käsityksen haluamastani toiminnasta, joten saatoimme antaa avustajan poistua lampaiden keskeltä. Hakukaarin tulikin siis etäisyyttä ja Mai tulkitsi tuonnin kohdan ihan oikein. Kouluttajamme oli kuitenkin sitä mieltä, että minä saisin vain määritellä ajokohdan ja muutoin koiran tulisi jatkaa niin pitkään kuin muuta sanon. Uskon kuitenkin koirani olevan viisaampi, joten annan sen hoitaa vastekin tuon tehtävän. Ainoastaan poispäinajossa minä määrittelen määräilemällä paikkoja.

Kaksi viimeistä harjoitusta teimme pellolla isolla laumalla. Tein vain rauhallista kuljetusta ja pysäytin Main vain, jos lampaat nopeuttivat vauhtiaan tai meinasivat puskea ylitseni. Viimeisen kerran sainkin tehdä sitten melko äänettömästi välillä kehuen ja välillä pysäyttäen. Hakukaaretkin olivat parempia kuin ne sai jatkaa liikkeestä rauhallisella ohjauksella. Paikaltaan kun Mai lähtee vähän turhan räjähtävästi. Pujottelimme siis porukan kanssa isompien ja pienempien sähkötolppien ympäri miten milloinkin. Murukka <3 on nyt niin innoissaan tästä paimennuksesta. Murusen tytär ei puolestaan ollut ollenkaan innoissaan. Marika ehdotti, että voisin mennä kierroksen Halinkin kanssa, mutta se ei nyt johtanut oikein mihinkään. Katsotaan sitten tilannetta uudelleen ensi kesänä.

Kotimatkalla haukut pääsi vielä uimaan, ja vielä Hali viestimetsällekin. Hyvin meni ja nenä on haukulla hyvässä käytössä. Emäntä kyllä löysi vielä maa-ampiaispesänkin. Jatkoin vähän matkaa kun tein etenemäni liian pitkälle, että viimeinen ei mahtunut valmiiksi kävellylle matkalle. Kävelin siis risukkoon ja viskasin remmin suoraan pesän päälle. Sieltä pölähtikin heti kiukkuisia piikikkäitä, mutta onneksi koira ei ollut vielä paikalla. Hali säästyi siis näiden vihoilta ja minäkin selvisin ehjin nahoin. Hyvä päivä siis ja sitten pehkuihin.

Epäonnen kisat Lohjalla

2011-08-27T20:42:00.000+03:00

Olin tänään Main kanssa agilitykisoissa Lohjalla. Otin kuitenkin kaikki järvenrannalla olevalle kisapaikalle mukaan, jotta nekin saisivat viettää mukavan aurinkoisen ja lämpimän päivän uiden ja ulkoillen kisailmapiirissä. Aloitimmekin sitten lämpimän päivän tarpeidentekolenkillä ja uinnilla. Vein koirat kohtaan, joka ei ollut niin kivikkoinen, mutta kuitenkin koirille sallittu. Ehdin päästää Main ja Pinjan jo irti, mutta Hali oli vielä remmissä. Yht'äkkiä nurmikon ja hiekan rajasta pöllähti parvi ampiaisia Halin kimppuun. Vedin sen heti kauemmaksi, mutta ampiaset olivat jo sen kimpussa. Samalla kutsuin aikuiset tytöt pois rannasta. Hali valitti ja etsi takapäästään ja kyljistään ampiaisia rauhoittumatta. Tutkiminen oli mahdotonta ja aikuiset oli saatava kiinni ja turvaan. Suuntasinkin sitten suorilla etsimään kyypakkausta. Omani oli vanhentunut, mutta onneksi ystävällisestä buffanaiselta löytyi. Annoin Halille samantien kaksi tablettia, koska olin varma, että sitä oli pistetty. Hali oli vaisu ja peräpäähän sattui selvästi. Tabletin saannin jälkeen löysinkin sitten ainakin hännästä piikin. Epäilen, että sitä on myös pyllyyn pistetty, mutta kun se ei suostu sen alueen kunnolliseen tutkimiseen. Myöhemmin huomasin vielä Pinjan kyljestä pistopaikan, joten se sai tabletit myöskin.

Rauhoituttuaan Hali vaikutti olevan siinä kunnossa, että saatoin jäädä kisoihin kuitenkin tarkkaillen sen ja tietysti Pinjankin tilaa säännöllisesti. Pinja ei ollut moksiskaan, mutta Halilla oli selvästi peppa ja häntä kipeänä. Onneksi sain annettua tabletit kuitenkin heti, minkä vuoksi kummallekaan ei ole noussut monen tunninkaan päästä patteja pistokohtiin. Myöhemmin Halin vaisuus myös hävisi ja nyt minulla on taas iloinen ja reipas pentu.

Mai ei saanut pistoja eikä siten tablettejakaan, joten ei kun kisaamaan. Meillä oli kolme agilityrataa, joissa kaikissa tuli ensin 5 (yhdessä kielto, kahdessa rima alas) ja sitten hylätty. Kaksi ensimmäistä oli aikas hankalia, mutta kolmannella olis voinut kyllä se tulos tulla, mutta ei meille nyt tällä kertaa. Ensimmäisen radan rima tippui, koska ennakoin ohjauksellani liikaa tulevaa käännöstä. Mai keskittyi siihen epävarmana, joten rima tippui. Hylätty tuli viimeisellä esteellä kun Mai hyppäsi väärän hypyn kun en kääntänyt sitä tarpeeksi. Tässä oli siis sellainen tilanne, että samassa kohdassa oli pyöritty jo alussa, mutta kohta jatkui eri hypyille eri kerroilla, maalihyppy jäi toisen varjoon. Toinen rata oli muillekin vaikea, koska radalta ei kuulemma tullut kuin yksi 0-tulos ja yksi muu tulos. Mai otti kieltovirheen, koska ohjasin huonosti peläten riman tiputusta. Mai tulkitsi ohjaukseni niin, että sen pitää ohittaa hyppy. Hylätty tuli tällä radalla kun Main kylki hipaisi A-esteen alla ollut putkea. Kyseessä oli ahdas paikka, missä maxikoira oikeastaan hyppäsi suoraan putkeen ja se piti kääntää vieressä olevalle A:alle. Mai siis kuunteli ohjaustani, mutta ei pystynyt kääntymään tarpeeksi tiukasti kovaksi nousseessa vauhdissa. Viimeisellä tippui taas huitomisen vuoksi rima, mutta hylätty tuli siitä kun Mai meni keinun sijaan puomille. Nyt ei siis jaakotus toiminut suunnitelmien mukaan.

Koska Hali ja Pinja olivat joutuneet viettämään kisojen ajan pääasiassa lepäilemässä autossa ampiaisen pistojen vuoksi, ajattelin tarjota niille mukavan illan kaverini luona. Mai oli onnessan Jaanan poikien koirille luovuttamista isoista palloista, Hali oli onnellinen westiekaverista ja Pinja vapaudesta omakotitalon pihalla. Kävimme myös metsälenkillä ja koirat saivat vähän uikkaroidakin.

Vaikka kisoissa ei mennyt asiat ihan putkeen, niin on tällä viikolla tapahtunut hyvääkin. Ensinnäkin kyläreissullani sain huomata, että koiriani ja erityisesti Maita ei haittaa yhtään olla lapsilauman keskellä. Jaanan luona oli siis lapsia kolmen oman lisäksi enemmänkin eikä haukut olleet moksiskaan ympärillä riehuvista lapsukaisista. Lisäksi hakumetsässä minä olen saanut itseeni jämäkkyyttä ja tarkkuutta mikä ilmenee myös Main parempana käytöksenä ja tarkkuutena. Ja nythän se menee ihan suoraan kun meidän ongelmanahan on ollut vahva kääntyminen oikealle. Mutta siis ihan loistotreenit. Ja olihan meillä loistotreenit agilityssäkin keskiviikkona. Hali ei tällä viikolla saanut treenejä agitreenien ja viestitreenien estymisellä, mutta onhan huomenna vielä aikaa. Huomenna mennään paimentamaan ja illalla pidetään toivottavasti viestitreenit.

Lomakuvia

2011-08-22T17:57:00.000+03:00

Onnelline Vaapu paimenessa.

Muita loma kuviamme voi käydä katsomassa täältä. Ja selvitys loman kulusta löytyy alempaa.

Elämää paimennuksen jälkeen

2011-08-21T18:36:00.000+03:00

Paimennusviikko oli niin rankka, että vasta loppuviikosta alkoi mehut vähitellen palailemaan. Maanantaista lähtien oli kuitenkiin taas ahkeroitava töissä ja treenikentillä. Halilla oli viikolla yhdet agitreenit sekä Mailla kahteen otteeseen agilitya, kerran hakua, esineruutua ja DOBOa. Erityisesti viimeksi mainittu vaati myös ohjaajalta fyysisiä ponnistuksia. Usein töiden jälkeen tuntui kyllä, että huilaaminen olisi ollut poikaa, mutta lähdettyä ilta meni kuitenkin mukavasti ja jostain sitä virtaakin aina tuli toimintaa.

Viikonloppuna oli kuitenkin aika rentoutumiselle. Lauantaina suuntasimme Ruotsinpyhtäälle Päivin ja Jonin varaamalle mökille, jonne kasaantui aika lailla porukkaa; uusia ja vanhoja tuttavuuksia, lapsia ja aikuisia. Koirien lajitoveina möksällä olivat tanskandogit Aada ja Bono, joista ei nyt oikein ollut leikkikavereiksi meidän huruttimille. Lähinnä ihmettelivät, miksi tarvitsee riehua niin paljon. Pinja oli onnessaan porukan pienimmistä. Se niin rakastaa lapsia kuten myös lapset usein sitä. Mai käyttäytyi myös hyvin lasten kanssa, vaikkakin pysytteli mieluummin vähän etäämmällä. Main lapsikammo alkaa olla kohta menneen talven lumia. Mökillä siis lähinnä oleilua, seurustelua, uintia, saunomista ja syöntiä. Mai sai etsiä kerran esineitä vasemmalle viistosta kaistale-esineruudusta. Ja sehän lähti vasemmalle ja löysi isojen kivien lomasta esineetkin nopeasti.

Pinja tyttöjen hellässä hoidossa.

Bono-jättiläinen yrittää pysyä aussietyttöjen perässä.

Suukon arvoinen Oona.

Paimennusloma

2011-08-15T23:47:00.002+03:00

Kesän toinen lomaviikkoni sujui rattoisasti maanantai-illasta alkaen Kuttukuussa Sinikan luona Vehmersalmella. Lomaviikkoa ei kuitenkaan voinut aloittaa lekottelemalla kotona vaan pois oli päästävä heti loman alusta. Miimi kutsuikin meidät ystävällisesti kyläilemään siksi aikaa Liperiin. Siellä meillä olikin mahtava viikonloppu monenlaisen puuhan merkeissä. Tapahtumista voi käydä lukemassa Miimin blogista. Meillä kaikilla oli kivaa ja suurkiitokset siitä Miimi. Ja kiitos myös kierroksesta Valamossa. Kaunis ja mielenkiintoinen paikka, jonne pitää varmasti mennä vielä uudelleen.

Pamille, Unelmalle ja Viialle myös kiitokset loistavasta viikonlopusa.

Rentoa lenkkeilyä.

Valo ja Kiri kivellä.

Myös uintia oli ohjelmassa haku- ja viestitreenien jälkeen.

Unelma sai uikkaroida ilman hulivilijengiä.

Susun VEPE-treenejä käytiin myöskin katsastamassa.

Valo ja Valon erikoisen kaunis silmä.

Miimi ja Viia sekä Hilkka ja Valo kauneuskilpailussa. Viia oli kisan kaunein.

Onhan se komia.

Kanavasuma matkan varrelta.

Muita kuvia viikonlopulta latailen nettiin kunhan kerkiän. Vauhdikkaan viikonlopun jälkeen suuntasimme matkamme siis Valamon kautta Vehmersalmelle Kuttukuuhun Sinikan luokse paimentamaan. Maanantai-iltana majoituimme ja tiistaina alkoi korkeanpaikanleiri AHBA-tuomareiden opissa. Meitä koulutti molempina päivinä Linda Rorem. Jakauduimme niin, että kisoissa junior herding dog test -luokkaan osallistuvat olivat Lindan koulutuksessa ja herding ranch dog I -luokkaan osallistuvat Rustyn (George Jeffers) opissa. Koulutus oli todella hyvää ja sain hyviä neuvoja paimennustamme varten varsinkin Main etäisyyden paramtamiseksi lampaista. Samaan aikaan pyöri myös päivän mittaiset klinikka koulutukset, joissa kouluttajana oli Lynn Leach.

Linda, lampaat ja me.

Harjoittelimme siis junior hergin dog testiä varten, koska olin varannut kaksi paikkaa vain siihen. Ajattelin viime syksynä pelata varman päälle ja varata paikat testiin, mikä vaikeudeltaan vastasi aika lailla vuosi sitten suorittamaamme ASCA:n alokasluokan rataa. Torstaina sain kuitenkin kuulla, että sairastapauksen vuoksi myynnissä on kisapaikat herding ranch dog I eli HRD I -luokkaan. Ja meikäläinenhän sitten osti ne paikat. Mai ei ollut koskaan harjoitellut Sinikan luona isommilla laitumilla eikä varsinkaan erotteluränniä.

Keskiviikkoiltana käväisimme paimennusten jälkeen kyläilemässä Pentikäisten luona Nala katsastamassa. Voi kuinka punainen tyttö olikin taas kaunistunut. Samalla reissulla saimme nähdä myös Nalan nautapaimenesikuvan Pellen sekä Jessen. Mai oli jälleen ihastuksissaan punaisesta tyttärestään, joka mielellään esitteli paikkoja äidilleen, isälleen ja siskolleen.

Kaunis Nala

Nala ja Jesse-isä sekä taustalla Hali ja Mai-äiskä.

Torstaina vuorossa oli herging dog testit (HCT), joten koirat saivat pitää lepopäivää meikäläisen huhkiessa "orjana". Perjantaina oli sitten meidän vuoro junior herding dog testissä kahden kierroksen verran. Mai paimensi hyvin saaden todistukset molemmilta tuomareilta parhain mahdollisin arvosteluin. Lindan lisäkommentti Main paimennuksesta oli: Very nice! Rysty puolestaan kirjoitti lisäkommentiksi: Nice dog. He triads his sheep well (neljäs sana vähän epäselvästi kirjoitettu). Kaikissa siis arviossa joka osiossa (pause course, collect and control, movement through, obstacles, reliable stop, repen) oli GOOD eli paras mahdollinen. Kaksi legiä siis ja titteli JHD. Hyvä Mai ja illalla vielä koiran kanssa ränniä harjoittelemaan ilman lampaita. Main ja Halin sukulaisista JHD-tittelin ansaitsivat myös Vaapu, Kiri ja Lilli. Paljon onnea.

Kuva: Mika Vähä

Joku on ylpäe itsestään. Kuva: Mika Vähä.

Lauantaina sitten kuivasi suuta ja jännitti niin maan perhanasti, koska vuorossa oli herding ranch dog I -paimennuskilpailu. Radalla lampaat piti ottaa ensin häkistä koiran kanssa ja kuljettaa JHD-aitauksen läpi portista väliaitaukseen. Väliaitauksesta lampaat kuljetettiin sillan kautta erotteluränniin. Kun kaikki viisi lammasta oli rännin toisessa päässä olevassa aitauksessa, lampaat otettiin ulos ja kuljetettiin seuraavalle, isommalle portille. Portin toiselle puolelle päästyä lampaat pyöritettiin "posti"-tolpan ympäri vastapäivään ja sieltä sitten kahden paneelin välistä niiden linjan taakse niin, että ohjaaja ei saanut ylittää linjaa. Koira jätettiin sitten vahtimaan syöviä lampaita ohjaajan palatessa postille. Sieltä koira kutsuttiin luokse tolpalle, mistä se sitten lähetettiin hakukaarelle lampaita hakemaan. Lopuksi posti kierrettiin vielä vastapäivään ympäri ja häkitettiin pyöröhäkkiin.

Mai olisi voinut olla radalla rauhallisempi, mutta toisaalta sen oli annettava painetta aika paljon yhdelle jukuripää lampaalle. Lammas kääntyi useasti Maita päin ja varsinkin rännissä se aiheutti harmia. Samainen lammas jumitteli kyllä muillakin. Ränni oli siis vähän haastava, olihan se meidän ensimmäinen kerta rännillä eikä jästipäälammas helpottanut yhtään asiaa. Rata meni kuitenkin LÄPI pistein 74 maksimipistemäärän ollessa 90. Ainoa täydellinen suoritus radalla oli Main vahdista kutsuminen, mutta olin silti tyytyväinen kokonaisuuteen. Toinen rata puolestaan oli vielä vauhdikkaampi. Ensimmäisellä radalla lampaat eivät karanneet kertaakaan hallustamme, mutta toisella kerralla nälkäiset lampaat pääsivät livahtamaan kahteen kertaa. Lisäksi Mai aloitti jo häkistä oton vauhdikkaasti varmaankin muistellen ensimmäisen radan yhteistyöhalutonta lammasta. Mai huolehti siis siitä, että minullakin oli radalla työtä ihan kyllikseni. Olin nimittäin suunnitellut olevani hiljaa lähes koko radan, mutta suunnitelma muuttui heti alkuunsa. LÄPI meni kuitenkin toinenkin rata pistein 64. Lauantai-iltana siis napsahti vielä titteli HRD I. Kyll mää oon vaan niin ylpiä mun koirasta.

Rataantutustuminen Rustyn johdolla. Kuva: Mika Vähä.

Kuva: Mika Vähä

Jukuripää sai Main lähtemään rännistä, mutta onneksi se palasi sinne kutsumalla. Kuva: Mika Vähä.

Saatiinhan ne lampaat kuitenkin rännin häkkin ja sieltä uloskin. Kuva: Mika Vähä

Kuva: Mika Vähä

Portti auki, lampaat läpi, lampaat haltuun ja portti kiinni, tätä teen jo unissanikin. Kuva: Mika Vähä.

Posti kierretty ja vuorossa lampaiden työntö paneelien taakse ilman, että minä ohitan linjaa. Kuva: Mika Vähä.

Lampaat syömässä paneelien takana ja koira jätetään vahtiin. Kuva: Mika Vähä

Hakukaari ei ollut tarpeeksi laaja, mutta lampaat tuli kyllä nätisti mun tykö. Kuva: Mika Vähä.

Lambit vielä pyöröhäkkiin ja urakka valmis. Kuva: Mika Vähä.

Me tehtiin se! Kuva: Mika Vähä.

THE SINIKKA <3 Kuva: Mika Vähä

Lauantain kisapäivä oli pitkä ja rankka kestäen aamu klo 9 alkaneesta tuomarin puhuttelusta iltaan klo 22 asti. Lisäksi lauantaina päivällä vierestä huristeli 160 ralliautoa niin kovaa kuin uskalsivat ja pääsivät. Mutta olihan meillä illalla juhlat ihan bändin kanssa. Sunnuntaina oli sitten lähdön aika, mutta ei ihan aamusta. Pakko oli jäädä vielä katsomaan Miimin ja Pamin JHD legejä sekä yksi kierros herding ranch dog II -luokkaa sekä Sinikan ja Weedyn suoritus herding ranch dog III -luokassa. Mahtavia suorituksia sai näissäkin luokissa todistaa ja nytpähän tietää, mitä ensi vuonna vaaditaan. Tarkoitus kun olisi tuohon II -luokkaan osallistua, jos vaan kisapaikat saan.

Mahtava viikko kaikkineen: paljon ihania ihmisiä hyvää tunnelmaa luomassa, paljon mukavaa tekemistä ja toimivat kisa. Sinikalle superhyper kiitokset kuten myös muillekin paikalla olleille, sekä paljon onnea kaikkiin tuloksiinsa tyytyväisille.

Sunnuntaina vielä oli yksi juhlan aihe. Pinja täytti nimittäin 7 vuotta. Pitkää, onnellista ja tervettä ikää Pinja-kullalle.

Rakas Pinja. Kuva otettu viikko ennen synttäreitä.

DOBOa jälleen yksityisopissa

2011-08-02T21:47:00.000+03:00

Eilen oli Mailla ja Halilla ohjelmassa agilitya koulutukseni jälkeen. Main kanssa tein rataa, missä mentiin useampaan kertaan kontaktiesteet. Maihan on ollut keväästä lähtien epävarma kontakteilla ja siitä syystä tekee ne todella hitaasti ja empien. Nyt olen vaihtanut palkat kontaktiesteistä eteenpäin niin, että se saa palkan vasta vapautuksen jälkeen. Parin toiston jälkeen kontakteille tulikin loistava vauhti. Huomiselle onkin suunnitelmissa, että avustaja saa palkata kontaktit lelulla heti kun olen Main niiltä vapauttanut. Hali harjoitteli myös kontakteja mutta vain alastuloja puomilla ja A:alla. Se ei ole pätkääkään epävarma vaan nokkii alastulolla kuin kana, mistä onkin ilo palkata. Teimme myös kolme lyhyttä hypyistä ja putkista koostuvaa rataa. Vähän valssausta, takaakiertoja ja välillä ihan suoraankin mentiin. Halille on tehnyt tauko hyvää, koska se hakee nyt paljon paremmin juuri esteille eikä käteeni.

Ja tänään oli vuorossa DOBO. Olin taas Main kanssa yksityisopetuksessa, mutta nyt varsinaisen kouluttajan kanssa. Aluksi kävimme läpi alkulämmittelyt lähinnä kotiharjoituksia silmällä pitäen, jos niitä ei tehdä heti lenkin jälkeen. Pallon kanssa Mai harjoitteli tasapainoiluja eri asennoissa ja liikkuen. Tällä kerralla minun piti lisäksi heijata palloa vähän puolelta toiselle niin, että koira on koko ajan pallolla. Oli muuten hyvää jalkajumppaa kuten myös pelkkä pallon paikallaan pitäminen sisäreisilihasten turvin, heijaus kohdistui enemmän pohkeisiin ja sääriin, mutta myös reisiin. Tällä kerralla meikäläinen joutui muutenkin hommiin. Kouluttaja kysyi, että mikä osa-alue minussa kaipaisi harjoitusta. Vastasin, että keskivartalo, ja sitähän sitten jumpattiin. Harjoitukset olivat kivoja, varsinkin kun aina ei huomannut jumppaavansakaan, koska koira otettiin lähes kaikkiin ihmisen jumppiin mukaan. Silloin keskittyi lähinnä koiran suoritukseen ja oma lihasharjoittelu tuli siinä sivussa. Nyt kyllä lihakseni oikein huutavat, että töitä on tullut tehtyä. Huomasin nimittäin jo automatkalla, että keskivartalo ja koivet on jo kipeät. Ihan huippuhomma meille varsinkin kun nyt saadaan ohjaajin töihin ja ihan huomaamattaan. Lopuksi teimme vielä venytykset molemmille. Vähitellen voimme aloittaa myös kotiharjoittelut, koska ostin kotiin oman pallon.

Huomessa siis taasen agilitya luvassa ja torstaina hakua. Viime viikolla haku jäikin väliin osallistujien vähyyden vuoksi. Ja perjantaina alkaa LOMA. Taas on kivaa luvassa :)

Haliviestejä

2011-07-27T22:24:00.000+03:00

Meillä on viime aikoina viestitelty aika tiuhaan. Viime viikolla oli kolmet harjoitukset ja tällä viikolla oli tänään ensimmäiset. Olemme koko ajan vaikeuttaneet harjoituksia nenän käytön osalta ja aussieleiriltä saamieni viisauksien siivittäminä olemme uskaltaneet ottaa riskejä. Riskit ovat kannattaneet, koska ne ovat opettaneet koirillemme nenän käyttöä ja ongelmanratkaisukykyä. Olemmehan kyllä aikaisemminkin yrittäneet saada jokaiseen treeniin uutta elementtiä: uusi paikka joka kerralle, ensimmäinen juoksija vaihtelee, ohjaajat vaihtelevat paikkoja yms.

Sunnuntaina jälkeä olivat hajustamassa minun ja Maaretin lisäksi Pinja ja Mai. Juoksumatka ei ollut koviin pitkä, mutta tarkoituksenamme oli saadakin koira käyttämään nenäänsä vielä paremmin juostessaan. Hali oli nimittäin ainoa juoksija Riffin parannellessa ripuliaan. B-piste oli polkujen risteyksen takana. A-pisteelle mennessä kohta ei ollut haastava, mutta C-pisteelle mennessä paljon käytetyt polut voivat olla haaste poluille herkästi suuntaavalle koiralle. C-piste oli sitten kallion takana, missä kyyhötin katajan katveessa. Hali juoksi kalliolla pari metriä sivuun, mutta otti hajun kadotettuaan itsenäisesti hajun tarkennuksen kohdasta, mistä se löyhähti helpommin. Juoksut siis tähän asti onnistuneita. D-piste oli sitten polkuristeyksen ja kallion takana hiekkatien takana. Menin taas piiloon, tällä kertaa hiekkatien takana olevan tuuhean kuusen taakse. Piilossa kyyhöttäessäni, koiran vielä ollessa A-pisteellä, tietä kulki lenkkeilijä. Luuli varmaan minun olevan tarpeillani kuusenkatveessa ilmeestä päätellen. Neljättä etappiaan juostessaan Hali ylitti nätisti kallion vähän vinoon mennen, mutta palasi pian jäljelle. Jäljeltä se otti sitten linjan tien ylitykseen, mutta hiekkatien puolessa välissä kävi mietityttämään neitiä. Olihan siinä tuore jälki sivusuunnassa. Hali kuitenkin kulki tiiviisti kuusen reunaa ja avot D-piste löytyi. Viides etappi menikin sitten samalla suoralla ja vauhdilla.

Tänään harjoitukset pidettiin kuusikossa. Alkumatkasta oli vähän aluskasvillisuutta, mutta syvemmällä metsässä oli tuuhean kuusimetsän tapaan niukalti kasvillisuutta. Maasto oli muutenkin haastava penneleillemme, mutta kuitenkin turvallinen. Arvelin aluksi, että ehkä rata on liian haastava, mutta vielä mitä. Helppo nakkihan tuo oli koirillemme, joille nenän käyttö on jo automaattista ja usko edessä odottavaan palkkaan suuri. Lämpöä oli melkein 30 C, mikä hidasti vähän vauhtia samalla tarkentaen kuitenkin koirien työskentelyä. Matka ei ollut taaskaan mitenkään valtavan pitkä (hankala arvioida matkaa haasteellisessa maastossa), mutta riittävä kuitenkin. Ehkä 100 metriä pisimmillään. Olihan siinä askaretta helteeseen. Jäljen hajustajana oli tällä kertaa pieni portugalinpodengo Luna meidän lisäksemme ja Rif oli ensimmäinen juoksija.

Viestin jälkeen meillä oli vielä lenkkeilyä ja sitten agilitya. Teimme pitkän tauon jälkeen helpohkon radan ihan vaan Main jalan kunnon varmistamiseksi. Ensin radan sai mennä Pinja medi-korkeuksilla. Pinja oli tohkeissaan ja sillä oli kivaa. Hyvä Pinja. Ja taas mietin, että pitäiskö viedä se kisoihin. Mutta ei kuitenkaan, koska yleisöpaine saa ikävästi vauhdin lopahtamaan ja taidotkin osittain unohtumaan. Seuraavaksi Mai sai näyttää taitonsa ja hyvinhän se meni. Kontakteista vain keinuun olen tyytyväinen, koska A:aalla ja puomilla Mai himmailee. Kontaktitreeniä valmiilla palkoilla vain lisää. Lopuksi agittamaan pääsi Hali. Ja mitä ihmettä. Pitkä tauko on näemmä tehnyt taas tehtävänsä ja neidistähän on tullut estehakuinen. Valssauksetkin olivat päässeet unohtumaan kun neiti olisi posottanut vain suoraan. Vähän tehtiin ja lopuksi plussa-pallo leikkiä kahdella pallolla.

DOBO alkoi

2011-07-26T21:34:00.000+03:00

Tänään Mailla ja mulla oli ensimmäiset DOBO-treenit Koirakoulu Kompassissa. Menimme paikalle klo 20 ja menossa oli vain agilityn alkeiskurssi. Pian sainkin tietää, että kouluttajamme oli sairastunut, mutta minä olin tipahtanut jostain syystä sähköpostilistalta enkä ollut tietoinen harjoituskerran peruutumisesta. No, ei se mitään, eihän mulle tullut pitkä lenkki. Agilitykouluttaja otti kuitenkin vielä oman koulutuksensa päättyessä yhteyttä kouluttajaamme ja jäi ystävällisesti neuvomaan meille joitain liikkeitä.

Pari vuotta sitten testailin Main kanssa tasapainoiluja, mutta se ei ollut mitenkään halukas kipuamaan epäilyttävien "hökötysten" päälle. Nyt Mai kuitenkin luottavaisesti pompahti munanmuotoisen jumppapallon päälle tasapainoilemaan. Ja siitä se sitten lähti. Me ollaan kuulemma jatkoryhmäläisten porukassa, mutta ei se näytä haittavaan. Mai teki pallon päällä asentomuutoksia, kääntyilyjä ja erilaisia venytyksiä. Vielä minun pitää kuitenkin pitää pallosta kiinni kun Mai sille hyppää ja tasapainoillessakin tilanteesta riippuen. Mai oppi myös työntämään ovaalipalloa niin, että takajalat on maassa ja etujalat pallolla. Mai tykkäsi ihan mielettömästi ja hyppy innokkaasti pallon päälle aina vaan ja uudelleen. Vaikka varsinainen kouluttajamme oli poissa, saimme kuitenkin paljon kerrasta irti. Ainakin sain todeta, että ei meillä ole mitään ongelmaa jatkoryhmään liittymisessä. Meillä oli vain tällainen yhden kerran alkeiskurssi. Jatkossa sitten joutuu emäntäkin hommiin. Ihan huippuhauskaa, tästä tulee meille talvilaji ihan kotiin asti.

Aussieleiri ja muuta kivaa heinäkuulta

2011-07-24T13:56:00.006+03:00

Heinäkuun alku meni meillä jalkoja parannellessa. Mai satutti oikean ranteensa ja Hali oikean takajalkansa. Niitä sitten parenneltiin tekemättä sen ihmeempiä parisen viikkoa ja Main kohdalla vähän kauemminkin. Mai kävi myös fyssarilla heinäkuun alussa sekä ortopedilla jalan vuoksi. Fyssari totesi Main selän ja takapään olevan aivan loistokunnossa. Etupää oli muuten hyvä, mutta edellinen talvi oli verottanut massassasta, joten sitä sitten lisäilemään. Ainoa ongelmakohta oli ranne, mikä kuvattiin seuraavalla viikolla. Ranteen luusto oli hyvä ja kaunis, joten kyseessä oli pehmytkudosvaurio.

9.7. alkoi minulla loma ja onnekseni koirien jalat vaikuttivat olevan hyvässä kunnossa. Lauantaiaamuna lähdimme sitten ensin Sysmään katsastamaan Salaksniemien luokse Main Kiri-poikaa. Kiristä oli kasvanut iso ja komea poika, jolla tuntui olevan hyvä ja mukava elämä. Kyläilimme noin kolmisen tuntia, minä aikana Hali ja Mai leikitti Kiriä välillä vähän kuumuuden pakottamina levätenkin.

Poseeraamassa Pinja, Mai, Hali ja Kiri.

Sysmästä jatkoimme matkaamme Jaalaan tuttavani mökille. Siellä olikin ihan kivasti porukaa sekä Halin ikäinen porokoira-poika. Pinja oli aivan helisemässä tunkeilevan pojan kanssa kun piti vielä pitää Main ja Halinkin puolia, mutta ajan kanssa sopu palasi koirienkin keskuuteen. Pojalla oli vaan ollut kovin vähän koirakontakteja, joten se ei osannut oikein lukea toisia koiria ja siten aiheutti tahattomasti turhaa kränää. Muutoin karvakasat saivat nauttia veden ja luonnon ihanuuksista ilman sen kummempia aktiviteetteja.

Nelikko vesillä.

Hali-uimari.

Sunnuntaina puolilta päivin jatkoimme matkaamme pohjoista kohden pysähtyen välillä ystävääni moikkaamaan Mäntyharjulle. Päämääränämme oli Kaavi ja aussieleiri Raukussa. Jee, tätä oli odotettu kauan ja hartaasti. Paljon mieluista toimintaa mahtavassa seurassa ja lomaviikko vielä päälle. Ja toimintaahan me leirillä saimmekin. Ohjelmamme leirin aikana: ma aamupäivä tottista ja iltapäivä Mailla hakua, ti ap Halilla viestiä ja ip esineruutua, ke ap hakua ja ip viestiä sekä lisukkeena paimennusta Kuttukuussa, to ap viestiä ja ip hakua sekä lisukkeena viestiä ja perjantaiaamupäivällä vielä omatoimi hakua. Lisukkeena meillä oli tosiaan paimennusta, Main ja Jessen Nala pennun katsastusta, iltaohjelmia, pentupaineja yms. Leirillä käväisi myös Halin Jesse-isä Johannan kanssa. Kouluttajana leirillä hakumetsässä oli Samuli Juntto ja tokoareenalla Teija Juntto.

Pentupainissa vas. Kylli, Viiru, Valo, Reina ja Hali.

Hali, Valo, Kylli, Reina ja Viiru.

Leirillä oli myös Main jälkeläisistä myös ihanainen Emma, joka oli samassa hakuryhmässä leirin ajan.

Huonekavereina meillä oli Virpi, Paco (Main veli edessä) ja Turo (Main puolieno ovella).

Toko/tottis: Leirillä emme panostaneet tähän kovinkaan paljon, mutta sentään yhtenä aamupäivänä. Mai keskittyi kaukoihin, mutta sain kuuntelemalla neuvoja myös mm. seuraamisen parantamiseen. Kaukot on nyt parantuneetkin niin, että liikkuminen on selvästi vähentynyt ja olen saanut pidennettyä välimatkaamme. Seuraaminen on myös mutkitteluilla parantunut huomattavasti, vaikka harjoittelumme ovatkin olleet aika vähäiset. Hali sai ma aamusta harjoitella ihmisten lähestymistä ilman, että niitä tarvitsi tervehtiä. Tämä sosiaalinen ihme ei tarvitse niinkään lähmimiskokemuksia vaan niitä, että ihmisiä ei tarvitsisi niin kovasti rakastaa. Lisäksi jossain välissä harjoittelin molempien kanssa noutoja tasojen mukaan sekä Hali opetteli tokon alokasluokan hyppyä. Ja pirpanahan oppi sen jo.

Haku: Haku on vaan Main laji eikä muiden. Maastot leiripaikkamme läheisyydessä olivat aivan loistavat ainakin tämän hetkisiin tarpeisiimme. Mai ei nimittäin oikein osaa mennä suoraan ja alkaa oikomaan upotessaan. Näkyvässä maastossa tätä oli helppo seurata ja antaa kehuja kunnon pistoista ja korjata epäonnistuneita. Rotutyypillisesti Mai alkoi simputtamalla korjaamaan pistojaan, mikä näkyi myös tämän viikkoisissa hakutreeneissä. Nyt tilanne on se, että se kaartaa vähän aluksi rataa eteenpäin, mutta korjaa puolessa välissä piston niin, että menee lähetetyssä linjassa 50 metriin. Aina ei onnistu, mutta suunta pistoissa on parempaan päin. Ilmaisuihin olen tyytyväinen, vaikka välillä pitääkin vähän kröhiä rullan tuonnissa kuten myös seuraamisosisoissa ja lähetyksissäkin. Itse sain korjattua lähetyksiäni ja näytölle lähtöjä leirin aikana. Meillä oli siis neljät hakutreenit koulutuksessa ja yhdet omatoimiset. Sen jälkeen nyt viikolla oli yhdet radalla, jossa oli paljon umppareita, joista vain osaa käytimme.

Siellä niitä on.

Nyt ei perinteinen puolilitraa vettä riittänyt. Onneksi lähellä on lisää.

Väsynyt, mutta onnelline hakutreenien jälkeen.

Esineruutu: Hali teki sateisessa esineruudussa alkutaipaleen esine-etsintää ja ne meni oikein mallikkaasti. Nyt Hali tipauttaa esineen jalkoihini palkan toivossa, mutta eihän sille ole vielä luovutusta opetettukaan. Mai puolestaan harjoitteli pitkää ja kapeaa esine-etsintää. Se kun ei oikein irtoa pitkälle. Ensimmäisellä kerralla minun piti lähteä avuksi, mutta toisella kerralla esine löytyi ihan omatoimisesti. Nyt teemmekin sitten vain kaistaleita yhdellä esineellä kunnes irtoamisasia on korjattu.

Viesti: Meillä oli leirin aikana neljät viestitreenit ja leirin jälkeen meillä on ollut kolmet. Tästä lajista sain kaikkein eniten irti leirin aikana, koska en juurikaan ole tiennyt tästä. Nyt treenaamistapamme on muuttunut. Emme ole enää näkösällä ja hajustamme reittiä paremmin. Täten Mai onkin saanut uuden pestin esijuoksijana. Halin viestijuoksu onkin edistynyt huimasti leirin alusta alkaen. Nyt Hali osaa käyttää nenäänsä juostessaan ja sille on kehittynyt ongelmanratkaisukykyä. Tänäänkin se ajautui vähän jäljen sivuun kalliolla, mutta älysi heti ottaa tarkistuksen jäljeltä. Myös tien ylityksessä se osasi toimia viisaasti nenää apuna käyttäen. Tarkoitus olisi nyt päästäkin ainakin satunnaisesti ryhmään juoksemaan, jotta odotusajat pidentyisivät ihan luonnostaankin ja hajuapujen turvin matkoja voisi pidentää. Hyvä viestikoiran alku on siis kasvamassa.

Hali saapunut välietapille.

Lisäksi kävimme keskiviikkona paimentamassa suurella laumalla metsässä sekä Nalaa katsomassa. Paimennuksessa tarkoitus oli sytytellä Hali Main opastuksella niin, että Mai saisi mennä suht vapaasti. Mailla oli kuitenkin vähän liikaa intoa hommaan ja vauhtia oli liiaksi, joten sen käskyttämiseen ja komentamiseen meni enemmän energiaa kuin olin suunnitellut. Lisäksi lauman jarrutteluyritykset veivät runsaasti energiaa takaisin päin palatessamme. Hali jäikin sitten valitettavasti vähän toiselle sijalle kun äiskällä oli yhteistyö vähän hakusessa. Paimentamassa olivat myös Halin pikkuserkuista Viia Pamin avustukella sekä iltakurssilla Valo. Bluemerlelapsoset osoittivatkin sitten omaavansa vahvat paimentaustat. Taitavia lapsosia. Urakan jälkeen suuntasimme vielä Pentikäisten luokse Nalaa katsomaan. Nala oli aloittanut juoksun, joten sitä ei voinut leirille tuoda ja menimme paikanpäälle. Nalasta oli kehittynyt myös iso ja kaunis tyttö, joka oli onnessaan sukulaislauman vierailusta. Tästä vierailusta saldona on lähinnä läjäpäin heiluneita koiria kuvissa, mutta kyllä niistä sentään vielä koirat tunnistaa. Torstai-iltana normitreenien lisäksi meillä oli viestilisätreenit sekä iltakävelyä Jessen ja Johannan kanssa.

Valo ja Hilkka paimenessa.

Nala tervehtii Unelma-isomummoa.

Viia, Nala ja Mai

Lasten uimakoulu, vetäjänä Mai.

Perjantaina päivällä mahtava leirimme päättyi. Jälleen mukana oli paljon mukavia ja innokkaita ihmisiä koirineen. Tunnelma oli positiivinen ja kannustava eikä tylsyydestä tarvinnut kärsiä hetkeäkään. Maastot leiripaikan lähellä olivat todella hyvät. Sieltä olisi löytynyt vielä hyvät maastot jäljellekin sekä metsään että pellolle, mutta me ei ehditty niihin puuhin leirin aikana. Kiva paikka, jonne voisin mennä toistekin.

Perjaina sitten Kaavilta kotiin ja heti seuraavana aamuna Somerolle paimentamaan kahdeksi päiväksi. Lauantaina satoi, mutta onneksi ei ihan iltaan saakka, ja sunnuntaina oli vain kuraista. Mai paimensi molempina päivinä ja Hali vain torstaina. Mai harjoitteli AHBA:n ja ASCA:n kisoja varten sekä ajamista ja pitkiä hakukaaria sekä kuljetustakin. Main harjoitukset menivät hyvin paitsi ajamisen osalta. Maille on kyllä niin vaikeaa mennä suoraan eikä se muutenkaan oikein ymmärrä, miksi me olaan samalla puolella tai minä jopa sen takana. Ajaminen siis turhauttaa sitä todella paljon, joten väliin piti tehdä vähän muutakin. Ajamista ja suuntia harjoittelimme pallon kanssa. Iso pallo on hyvä demo kun sitä tuijotellessa namitkin syljetään pois. Hali sytytteli jälleen ja vähän innostuikin isommalla laumalla.

Tällä viikolla meillä on ollut sitten ma , ke ja su viestiä, to hakua ja pe perhetapaaminen Helsingin Rajasaaressa eli "koirasaaressa" . Perjantai-iltaa meidän kanssa siellä oli viettämässä Bianca ja Lina. Nyt ei enää Mainkaan tarvinnut tälle tyttärelleen möristä vaan siitä oli näemmä senkin mielestä kasvanut kelpo jälkeläinen, joka ei ole takaisin muuttamassa. Vaikkakaan Mai ei vielä tiedä, että Lina tulee meille ensi talvena pariksi viikoksi.

Lina, Pinja ja Hali uimasellaan.

Ihana Lina <3

Lina oli vähän mietteliäällä päällä toiminnan täyteisen päivän päätteeksi.

Pinja, Hali, Mai ja Lina