Neljänä päivänä agilitya

Agilitypainotteinen viikko on nyt takana ja ensi viikko näyttää aika lailla samalta. Maanantaina aussietytöt pääsivät kertaamaan kontaktiesteitä koulutusvuoroni jälkeen. Lisäksi Hali sai aloittaa keinun harjoittelun matalaksi jymähtäneellä keinulla. Hallin suolattu hieno hiekka on jumittanut säädettävän keinun ala-asentoon kun sitä ei ole ohjeiden mukaisesti jätetty korkeaksi eri säätöjen jälkeen. Meille tällä hetkellä tilanne oli hyvä, koska matalaa keinuahan me haluttii tehdäkin. Hali on valitettavasti kerran päässyt livahtamaan oikealle keinulle säikähtäen sitä. Nyt siis matalaa mentiin niin, että kourallinen nameja tyhjeni parempiin suihin jokaisen läpimenon jälkeen. Iloisena yllätyksenä hallilta lähtiessämme ulko-oven edessä oli odottamassa Lina ja Bianca. Jälleennäkeminen oli ratkiriemukas. Narussa tuo moikkailu meni vaan vähän turhan hankalaksi ja solmuja selvitellessäni sain osani itsekin. Huuli veressä ja turvoksissa lähdin sitten lohduttamaan itseäni äitini luokse pullalla. Onneksi ei mennyt hampaat huulen läpi niin kuin aluksi säikähdin.

Tiistaina meillä oli väli-ilta harrastuksista, mutta keskiviikkona oli vuorossa Main treenit. Tehtiin me kyllä tiistaina kotikaukoja ja totesin, että Halin kanssa voisi mennä tokokokeeseen tekemään kaukot. Tuomari ei taitais vaan olla samaa mieltä siitä, että me mennään tekemään alokasluokkaan kaukoja.

Keskiviikkona oli siis Main agitreenit. Vein mukanani Jaakko Suoknuutin suunnitteleman 32 esteen radan, mikä oli meille ainakin aivan kamala. Rata olisi mennyt hyvin, jos valssit olisivat vaan ehtineet useisiin väleihin. Minun hitaus ja jähmeät valssaukset yhdistettynä Main vauhtiin eivät ole hyvä yhtälö, joten monista valsseista oli luovuttava ja tehtävä milloin mitäkin muuta ohjausta. Olipahan treenattavaa ainakin meille koko ajan edestä.

Kotimatkalla myöhästyttiin juuri junasta, joten tottisteltiin sitten odotusaika Kannelmäen asemalla. Harjoittelin tottikaavion seuraamista vähän lyhennettynä. Mai seurasi minun kriteerein kiitettävästi nyt jopa välillä vähän painaen. Lisäksi saimme seuraamiseemme häiriötä viereen törähtävästä securitas-autosta ja sen jälkeisestä poliisipartiosta. Niiden piti jäädä vielä kyttäämään jotakin vähäksi aikaa viereen niin, että meidän piti jumittaa kaaviossamme. Lopuksi vinkuleluttelut ja kiireesti junaan.

Perjantaina vuorossa oli Halin agitreenit. Taas menimme koko porukalla ensin junalla osan matkasta ja takaisin kävellen äitini kautta koukaten kotiin. Hali sai aloittaa renkaan kertauksella. Ensin se meni kerran vahingossa sivurakosesta, mutta helpotetun kertauksen jälkeen aina keskeltä pyöreää reikää. Lisäksi totesin, että korkeat rimat ei ole minkään sortin ongelma. Tuli sitten samalla harjoiteltua jaakotukset, takaakierrot ja muitakin mutkitteluja niillä parilla korkealla hypyllä. Lopuksi teimme vähän helppoa rataa ja keppitreeniä. Ensin H sai pujotella verkkojen kanssa ja sitten aloinkin verkkokaaria siitä purkamaan sivuun. Lopputulos oli se, että päissä oli molemmin puolin kaaret ja keskellä, toisella puolella yksi. Hyvin pujottelee.

Lauantaiaamuna oli vuorossa yhteistreenit Biancan ja Linan kanssa. Hali, Lina ja Mai saivat aloittaa kokoavalla sarjalla, mikä yhdistettiin vielä putken kautta pitenevään sarjaan. H ja L tekivät sarjoja ensimmäistä kertaa. Ensimmäisellä kerralla erityisesti H:lla oli ongelmaa, mutta se korjasi jo heti toiselle. Painon siirto tapahtuu jouhevasti eikä muuta kuin kokemusta lisää. L teki myös sarjat hyvän näköisesti, mutta alastulot varsinkin pitenevällä sarjalla näyttivät joustamattomilta. Hyppytekniikkaa katseltiinkin sitten vähän pidempään ihan yhdellä hypyllä. Ongelmien lähde on varmaan siinä, että Lina tekee omissa treeneissään hypyt aina maassa olevilla putkenpuolikkailla eikä pidä niitä minään. Hyppyihin nyt siis lisähuomiota ja kotiläksyksi punnerrukset.

Lopuksi vielä radanpätkää Halille ja Linalle. Aluksi suoralinjaista etenemistä ja sitten takaakierroin kolmen hypyn melkein suora. Hali sai siis opetella samalla pakkovalssin, niiston/käärmekäden ja perustakaakierron, mihin oli yhdistetty ohjaus, jolle ei taida olla mitään ihmeellisempää nimeä. Mailla oli ihan omat juttunsa. Sekin sai opetella uutta, ohjausta, jolle en tiedä myöskään nimeä. Tarkoitus oli kuitenkin saada Mai tekemään hyppyjä, vaikka minä jo juoksen toiseen suuntaan. Etumatkaa siis olis tarkoitus saada mulle aikaiseksi. Alkuun M kielsi hyppyjä, mutta rupeshan se homma vähitellen rulettamaan.

Harjoitusten jälkeen vuorossa oli yhteisleikkiä, ja sitten taas kävellen kotiin. Harmi, ettei ollut kamera mukana kun se on liian iso. Pitäis hommata lopultakin se pienempi kamera. Sen sijaan tänään pääsi kamerakin ulkoilemaan aamupäivän lenkille. Yritin ottaa H:sta muotikuvia, mutta ei niistä oikein mitään tullut. Toisissa kuvissa se seisoo lumella niin, että näyttää takakorkealta epätasaisen alustan vuoksi, ja toisissa se on silmät kiinalaisittain vinosti viirussa kun aurinko häikäisi silmiin. Maista saa kuvat vain pysäyttämällä sen, mutta Hali tarvitsee asettelua ja siitä seuraa aina vähän kumman näköinen koira. Kasassa oleva kaulaton otus, jolla ei ole korvia eikä oikein silmiäkään. Toisen kerran siis uusi yritys kun kaikilla on taas parempi mieli.

Hali on saanut massaa ihan kivasti Onnin tulon jälkeen.

Tullaan, tullaan.

Yöäk!

"Siellä oli muuten mun pisu."

Maan matonen niin kauan kuin lunta riittää.

Hali on kasvattanut paksut, valkoiset pikkuhousut. Fiksu tyttö, arat alueet on hyvä suojata pakkasen puremilta.

"Mai, Mai, näytä hampaas."

Selvennyksenä edellisen kappaleen viimeisestä lauseesta tarina lauantai illan/yön tapahtumista. Kävimme iltapissillä noin puolen yön aikaan. Hali oli taas kiinni, mutta päästin sen irti, että pääsi tarpeilleen lumikasan taakse. Asiansa tehtyään se katsoi minua hyvästelyilmeellä ja sitten läks. Ehdin reagoida asiaan turhan myöhään ja korvaton koira meni menojaan. Varsinkin tuo Halin luoma ilme oli tyhjentävä. Se todellakin mietti hetken ajan valintojaan ja päätti elää onnellisempana itsenäisin valinnoin. Tämä valinta osoittautui kuitenkin aika pian vääräksi. Lauran (sukunimeä en tiedä) runo kuvaa aika tyhjentävästi yöllisiä tunnelmiamme.

Huokaus,

kuin kylmä väre hiipisi
selkäpiitäni pitkin,

kuin kuiskaus itkisi;silloin minäkin itken.

”Minä olen pettynyt sinuun.”
Raastavaa sävyä sanoistasi kitken.

Pettymyksen ihmisiinkin sain kokea eilen kun Kannelmäessä menin koirineni tien yli. Koirat kulkivat perusremmeissään edelläni, mutta kuitenkin rivissä ja suoraan kulkien. Äkkiä toiselta puolelta samalle suojatielle aikova vanhempi mieshenkilö alkoi räyhäämään minulle: "Kamalaa, miten sinulla on kolme piskiä remmissä! Ne voi hyökätä kimppuun ja niiden pitäisi olla lähempänä." Mitä ihmettä, remmissähän niiden pitää lain mukaankin olla eikä ne edes katsoneet ukkoa ennen kuin mulla meni hermot. Kahden metrin remmissä ne on lähellä minua, mutta 10 cm remmit olisivat ehdottomasti mielestäni jo eläinrääkkäystä. Sitä paitsi ukkoon oli vielä useampi metri matkaa kuin minuun. Mistä ihmeestä noita ääliöitä riittää joka paikkaan valittamaan. Totesinkin äijälle, että taitaa ongelma olla vaan siinä, että hänellä on pakottava tarve valittaa jostain. Olis varmaan pitänyt kysyä, että päästänkö sitte irti kun remmissäpito esitettiin vääräksi. Jokainen koirista valittaja vaan tietää, että koiranomistajat eivät koskaan uhkaile koirillaan, koska muuten niiden elämä voi olla vaakalaudalla. Ne ei vaan aina ymmärrä varoa omistajia, koska ne saattaa tarvittaessa olla erittäin ärhäköitä ihan ilman karvaisten kaveriensa taustatukeakin. Kerran esim. yksi nainen yritti potkaista Pinjaa pyörällä ohi mennessään. Arvasi oikein, että en laita koiraa perään, mutta olisin pysäyttänyt naisen keinolla millä hyvänsä, jos jalka olisi hipaissutkaan syytöntä suojattiani.

Tulipas synkkä loppu, mutta nyt ikävät tunteet on purettu ja vuorossa on tokoilua aurinkoisessa kevätsäässä.

Mittausta

Mai sai ensin näyttää lapselleen esimerkkiä mittauksesta. Vuodet eivät ole vielä Main korkeuteen vaikuttaneet kuten oli oletettavaakin, mutta tulipahan tarkastettua, että 52 cm pitää edelleen paikkansa. Silmämääräisesti olen Halin korkeuden arvioinut olevan hyvin lähellä äitiään, mutta ehken hitusen matalampi se kuitenkin on. Pinja on 50 cm säkäkorkeudeltaan, joten on Hali ainakin sen.

Venkulan mittaus ei ollutkaan ihan niin helppoa kun sitä ei ole tullut harjoiteltua. Pää valahti sillä heti kun suomalais-englantilainen -sanakirja sään päälle painui. Hyvän asennon olisin saanut pidettyä vielä Halin päätä ja kirjaa pitämällä, mutta kuka asettaa mitan viereen. Heti kun vapautin käden päästä ja otin mitan, pää valahti alas. Pää alhaalla Halin säkäkorkeus on 50 cm, mutta kun se lopulta nosti reippaasti päänsä lähemmäksi normaalilukemia, korkeus nousi 51 cm:iin. Tuota olen uumoillutkin, mutta tulipahan tarkastettua.

Katselin tuossa Main vanhoja kuvia australianpaimenkoirat ry:n tietokannasta. Nyt kun silmät on tottuneet tuohon Hali-pirpanaan, Mai näyttää kovin isopäiseltä nuoruuden kuvissaan. Enkä tarkoita nyt pelkästään korvia, joiden koko tulee taas tälläkin hetkellä paremmin esiin kun karvat ovat niiden ympäriltä kaikonneet. Laitan vertailuun muutamat kuvat:

Mai 2,5 kk

Hali 2,5 kk

Mai 6 kk

Hali 5 kk

Mai 1 v

Hali 1 v

Mai 1 v ja Pinja ensimmmäisellä aussieleirillään.

Eräs arvostettu agilityharrastaja näki Main 3 kk vanhana. Hän totesi, että Maista tulee aivan liian raskasrakenteinen ja liian valkoinen. Hän ei ottaisi sellaista koiraa. Pirjo yritti sanoa, että kyseessä on Elsan pentu eikä siitä ole tulossa suurta ja raskasta. Vasta puoli tuumasi vain siihen, että Elsan voisi ottaa, mutta Maista tulee liian raskas erityisesti agilitya ajatellen. Ja mites kävikään?

Mistä näitä virheitä oikein tulee?

Main kanssa käväisiin taasen Vuokkoset Areenalla agikisoissa. Tällä kertaa järjestäjänä oli HSKH ja tuomarina toimi Leena Rantamäki-Lahtinen. Kyydin saimme Soilelta ja suurkiitos siitä.

Ensimmäisen radan pohjan Leena oli ottanut vuonna 2003 tekemästään radasta. Hän oli siitä poistanut muutamia hankalia kohtia ja vaihtanut nykypäivän kinkkisiin kohtiin. Rata ei ollut minun silmiini mitenkään vaikea ja sen näkee tuloksistakin. Silti meitä ei onnistanut vaan piti tunaroida ensimmäisessä hankalassa kohdassa. Olisi varmaan pitänyt lähettää alkusuoran jälkeisille kepeille Mai valssin kautta kun kulma oli kovin haastava alusta kerätyn vauhdin jälkeen, mutta tein sen kuitenkin poispäinkäännöllä. Mai puikahti toiseen väliin ja ehti jatkaa pujottelua jonkin aikaa ennen kun sain sen takaisin pujottelun alkuun. Toisen virheen keräsimme rimantiputuksena radan puoliväliltä. Lopussa se vielä jäi keekoilemaan A-esteen kontaktiosuudelle koskematta maata. Ajattelin aluksi, että virheet pohjalla voin kyllä odottaa, mutta muutin suunnitelmaa hetken odotettuani, koska olihan kisat jo tunnin myöhässä muutenkin. Ensimmäisestä radasta siis meille tulos 10.

Toinen agilityrata oli oikeastaan haastavampi eikä sillä tullutkaan kuin neljä ratavirheetöntä tulosta. Rata sujui hankalista kohdistaan huolimatta meillä hyvin ja takkuamatta. Paine päässä kasvoi loppua lähestyessämme, että nyt se tulee. Ja miten kävikään. Mulla oli hätäisesti rintamasuunta kepeille vasemmalta sivulta lähettäessäni jo eteenpäin ja mun mussukka meni väärään väliin. Voi ei, siinä se 0-rata meni taas menojaan. Ei kun reippaasti uudelleen pujottelemaan ja hirveällä kirillä ja vedätyksellä loppusuoralle. Tulos siis 5 ja palkaksi Mai sai terrierimäistä taisteluleikkiä. Tämän radan jälkeen tehtiin vähän tottistakin. Mai oli niin hyvässä vireessä, että ilmoitin sille vain tottelevaisuusosuuden olevan vuorossa ja tyttö oli heti mukana. Pitkä seuraamisosio ja jättävät. Paikkamakuun Mai oli suorittanut jo aiemmin kun palkitsin itseäni kahvilla ja sämpylällä samalla jutellen kaverin kanssa.

Kolmas rata oli hyppyrata ja siinä oli kovin pelottava kohta. Rataantutustumisessa en päässyt oikein mihinkään hyvään lopputulokseen. Kokeilin jos jonkinlaisia vaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut oikein turvalliselta. Kokeilunarvoisia löytyi kyllä useampiakin. Lopulta päädyin yhteen muka turvallisimpaan. Olimme kaikissa starteissa hyvin alkupäässä, joten toisten suoritusten seuraamisestakaan ei ollut apua, jotta olisin saanut päätökselleni mitään vahvistusta tai hylkäävää päätöstä. Kohta oli aika alkupäässä ja niinhän siinä kävi, että alun kurvit meni laajasti kaartaen kun jännitti tuo kohta. Pieleenhän se sitten menikin ja 7-hypyltä tuli ensin kielto ja sitten rima alas. Tulos siis meille 10.

HSKH:n online tuloksia voi käydä katsomassa täältä.
Vaikka meidän 0-saldo ei karttunut saimme kisoissa kuitenkin juhlan aihetta. Erika ja Koodi tekivät hyppärillä aivan mahtavan hienon radan sijoittuen toisiksi. Koodi sai myös sertin tästä heinosta suorituksestaan. Hurjasti onnea!

Leluja ja leikkejä

Muistan kun ajattelin lapsena, että mitä elämä olisi ilman leikkejä. En taida olla tuohon oikein pätevä vastaamaan kun omilla leluilla leikkimisen tilalle on tullut leikkiminen koirien kanssa niiden leluilla. Nyt kun muuten olemme ottaneet "levon" kannalta, olemme testailleet erinäisiä leluja. Halin lelukysymyshän on ollut avoinna. Viikonlopun leikeissä tulinkin siihen tulokseen, että eihän koirassa mitään vikaa ole vaan vehkeissä. Suurin ongelma näyttää olevan lelujen koossa. Mailla on suurehkot lelut, jotta sormeni olisivat paremmin turvassa. Halin suuhun ne on liian suuria. Eihän kukaan tykkää suu ammollaan leikkiä vaan vetäminenkin on kivampaa kun saa pitää suuta vähän pienemmällä. Lisäksi testailin tykkääkö neiti karvasta, jos vaikka laittaisin tekeleeseeni vähän sitäkin. Karvahattu ei kuitenkaan sytyttänyt kuin Pinjan ja Onnin.

Tuli hommattua myös narulelu, jossa on tennispallo kiinni. Leikkasin pallon halki ja piilotin sisälle nakkipaloja. Kiva lelu ja Hali innostui vetämäänkin, mutta se pallo oli liian suuri pieneen suuhun nautinnollista leikkituokiota ajatellen. Leikkaanhan H:n kynnetkin vielä kissan kynsisaksilla, joten ei se suukkikaan kovin suuri voi olla. Lopputuloksena tekoon lähtee kapea ja pehmeä patukka, jossa on sisällä taskut vingulle ja nameille. Ehkä piilotan sisälle jäniksen koivenkin ja teen toisen patukan jäniksen nahan ympärille. Ja sitten vaan hommiin, ajatustyö on valmis.

Main ja Halin lempivetolelut vierekkäin. Nasulla on vähän turhan pienet vetopitimet.

Auspait eivät oikein karvahatusta syttyneet.

Karvahattu sytytti kuitenkin Onnin sisäisen saalistajan.

Pimeiltä päiviltä tai joltain sellaisilta tarttui matkaan vielä viheltävä suurisilmä.

Tällä tykkää leikkiä kaikki. Pinjan tyyli on kuitenkin ehdottomasti lennokkain.

Hirrrveen kiva lelu ja ja ja ...

Lopuksi vielä Main kehaisut. Siinä se vasta on älykäs koira, vaikka näihin asioihin ei olekaan mitään kokeita eikä palkintoja. Nyt tuo ajatuksen voimalla toimiva eläin aloitti karvanlähtönsä. Harmittelin tuossa joku aika sitten, että taitaa Mai lähteä vajaassa karvassa toukokuun näyttelyyn. Mutta eipä lähdekään :) Mulla meni laskut ilmeisesti täysin pieleen ja nyt M voi kaikessa rauhassa tiputella vanhat pois ja kasvatella uudet tilalle ennen Eerolan Päivin arvostelua. Halin karvoja ei tarvitsekaan jännitellä. Se kun viettää vielä villiä nuoruuttaan, missä on ihan sama onko karvanlähtö vai ei kun aina näyttää samalta.

Talvilenssu

Tällä viikolla on otettu aika rauhallisesti kun Mai-muru on ollut lenssussa. Kotitohtorin hoidolla se on kuitenkin jo melkein tervehtynyt, joten eiköhän se ole jo viikonloppuna täysin terve. Toivottavasti nyt ei kukaan muu vaan sairastuisi perään. Lisäksi toivomme, että Lina paranee omassa kodissaan vatsanpuruistaan. Lina-neiti kun oli ystävällisesti avannut isännän nimipäivälahjasuklaat ja pistänyt ne poskeensa. Jälkiruoaksi se olisikin saanut sitten hiilitabletteja.

Eipä tässä juuri muuta raportoivaa ole kuin, että tällainen otus mua odotti tänään kotiin:

Onneksi paketti on molemmista päistä avoin.

Pennut kasvavat

Tällä viikolla pakkanen on paukkunut siihen malliin, että molempien agittajieni treenit arkena peruuntuivat. Perjantaina H:n treenien aikaan olin kyllä töissäkin kun en aamulla herännyt taaskaan kelloihini. Mitä ihmettä teen tän heräämisongelmani kanssa? Ihan kiva, kun pikkukolinat ei häiritse unta, mutta ei ole kivaa kun herätyskeinot on minimissään. Onni on kyllä osasyyllinen uneliaisuuteni, koska se on valvottanut yöllisillä riehumisillaan kuten myös Poju yhtenä yönä huutamisellaan. Pieni epäilys on myös siitä, että se on saattanut kävellä aamulla kelloradioni nappuloiden päällä. Etsinnässä on siis varma herättäjä, ehdotuksia otetaan vastaan. Nyt siis kelloradio täysillä korvan vieressä sekä puhelimen herätys täysillä pirisemässä. Maailman isoin herätyskello voisi olla ehkä toimiva, mutta en osaa sellaista rakentaa. Lisäisin siihen kyllä vielä jonkin tosi kovan äänen. Vai kuuluisikohan talonmiehen tehtäviin myös asukkaiden aamuherätykset?

Onnin riehumisongelma ratkaistaan tänään. Viikon aikana kissat ovat jatkaneet syömistä samalla pöydällä sulassa sovussa. Poju ei ole enää pitkään aikaan sähissyt Onnille ei edes naamakkain kohdatessa. Kissat ovat vaihdelleet pitkin päivää huoneita keskenään tutustuen hyvin toistensa jättämiin hajuihin ja suhtautuvatkin siis jo myötämielisesti toisiinsa. Lisäksi tutustumista on ollut siis ruokaillessa ja niin, että Poju voi käydä haistelemassa Onnia kun se on kuljetuskopassa. Tänään on nyt sitten se päivä kun kissat saavat vapaasti kohtadata toisensa.

Väijymistä maahan litistyneenä.

"Ai, se tuleekin tuolta."

"Sinne siis."

Onni ja Hali.

Hali on ollut suurena apuna Onnin virtojen purkamisessa. Pennut ovatkin löytäneet saman aaltopituuden ja leikkivät iltaisin keskenään hippaa ja piilosta. Pidän nimittäin H:ta vielä ihan pentuna, vaikka se onkin jo yli vuoden ikäinen. Nyt parin viikon aikana se on kuitenkin kasvanut, erityisesti koollisesti. Epäilin aluksi silmiäni kun perheeseemme on tullut vielä pienempi vertailukohde, mutta sain eilen vahvistusta Biancalta silmilleni. On se kasvanut. Teoriani laumadynamiikan vaikutuksesta osallisten kehitykseen sai taas vahvistusta. Kun taloon tulee pentu (tähän asti koiranpentu), se saa vanhemmat koirat ottamaan askeleen aikuisuuteen. Näin on käynyt erityisesti Pinjan ja Main kanssa. Uskon kuitenkin, että lauma vaikuttaa nuorempiin yksilöihinsä kehitystä hidastavasti. Erityisesti Mai oli pitkään hyvin pentumainen ja uskon, että osasyynä oli sen asema laumassa. Nyt Hali on mielestäni pentumaisesmpi kuin esim. Chila tai Lina. Nyt porukkaamme on sitten tullut nuorempi jäsen vaikkakin eri lajia ja nyt H ei olekaaan nuorin. Nyt se voi ottaa harppauksia aikuisempaan suuntaan kasvattaen henkisesti ja koollisesti. Voihan tämä olla sattumaakin, mutta pysyn teoriani kannalla. Mitenköhän on Emman tilanne kun sekin kasvaa isommassa laumassa?

Eilen koirat pääsivät agittamaan. Aamun olin töissä, mistä Bianca ystävällisesti nouti minut ja sitten mentiin hakemaan meikäläisen koirat. Samalla oli hyvä tilaisuus sosiaalistaa Onnia muihin koiriin. Se suhtautui taas reippain ottein uuteen innokkaaseen tuttavuuteen. Taisi vain todeta lähinnä, että "jaa, noita on tonkin värisenä". Hyvä niin, sitä ei kyllä pelota mikään. Tutustelun jälkeen lähdimme sitten porukalla hallille ensin lenkkeilemään ja sitten agittamaan. Hali ja Lina saivat tehdä helpon, nille sopivan radan, rengasta, keppejä sekä set poin-hyppyjumppaa. Hali hyppää siinä sujuvasti jo 65 cm korkuiset hypyt vaikkakin tarvitsee vielä toistoja kehittääkseen tekniikkaansa. Lina puolestaan hyppäsi ensimmäistä kertaa korkeampia hyppyjä ja silläkin meni sujuvasti jo 60 cm korkuinen hyppy. Olisi mennyt varmaan hyvin vieläkin korkeammalta, mutta ensimmäisellä kerralla nostoa ei kannata niin ylös tehdä. Mai sai tehdä rataa, minkä teki taitavasti, mutta löytyihän siitä sitä harjoiteltavaakin.

Välillä taas ajattelin, että lopetan koko agilityn Halin kanssa. Syynä on suuresti varmaan se, että vertaan siitä kuitenkin äitiinsä. Syynä ei ole sen taidot agilityssa vaan se, että sillä ei ole sellaista innokkuutta palkkoihin. Se kun on se avain kaikkeen muuhun. Ahne se on kuin mikä, mutta se saisi syttyä leluihin enemmän. Biancalta sain kyllä loistovinkin piilottaa namit halkaistuun tennispalloon, mutta haluaisin saada taistelun mukaan. H on selvästi pallotyyppi ja erityisesti vinkupallotyyppi. Se tykkää niistä kovasti, mutta saisi tykätä vieläkin kovemmin. Ajattelin jo, että laitan vinkukalkkunaan narun tai sitten varustan sen tennipallon narulla. Namisukka toimi Halilla aiemmin tosi hyvin, mutta se ei kestänyt kuin hetken, joten muuta on keksittävä. Nyt minulla on pala vahvempaa kangasta ja rikkinäinen karvahattu. Täytyy varmaan itse ommella karvalla maustettu pussukka, johon saa namit sisälle. Joku sellainen vähän pehmeämpi, mistä on kiva ottaa kiinni ja missä voisi olla vinkukin lisäksi.

Halin ahneudesta pääsemmekin sitten ongelmaamme lintujen ruokintapaikkojen suhteen. Eilen Sanna tuli ystävällisesti auttamaan probleemassamme. Sanna sai kaksi räminäpurkkia ja meni toiselle ruokintapaikalle puun taakse piiloon. Aluksi kävelin Halin kanssa ohi ja päästin sen irti muka tarpeiden tekoa varten. Aluksi H uumoili, että tässä on nyt jokin juttu, mutta lähtihän se sitten katsastamaan paikkaa, josta on jonkun kerran löytänyt leivänmuruja. Huusin perään kuten normaalistikin, mutta sinne se vaan meni. Ensimmäisestä räminäpurkista se oli vain katsonut, että mitäs täällä tapahtuu, mutta jatkan kuitenkin. Toisen purkin heittoon Sanna lisäsi uhmakkaan pois-huudon ja se sai Halin luikkimaan tiehensä. Kutsuin sen luokse, minkä jälkeen kokeiltiin, että meneekö uudelleen. Ei mennyt, vaikka kävelimme aivan vierestä. Lopuksi järjestimme tilanteen myös toiselle ruokintapaikalle, mutta Hali ei mennyt sinnekään. H on pehmeä koira ja toivoin, että ehkä se oppi tästä kerrasta. Myöhäispissillä sain kuitekin todeta, että oppi ei ollut mennyt perille ainakaan jälkimmäisen paikan kohdalla. Järjestely siis tullaan toistamaan vielä uudemman kerran. Tämä ahneus on kuitenkin hyvä Halin päälajissa eli viestissä. Sehän juoksee ruoan perässä vaikka minne :)

Lopuksi vielä vähän Onnista. Se on kyllä mainio tapaus. Se on todellakin lunastanut laulunsa, vaikka onhan noita kultia ennestäänkin ollut. Se suhtautuu elämään positiivisin ottein, on todella reipas ja sosiaalinenkin. Vaihteeksi on kivaa kun on kissa, joka nauttii läheisyydestä ja on toimelias. Se leikkii koirienkin leluilla ja niiden kanssa. Toivoisin kyllä, että yölliset leikit vähenevät kun saadaan nämä meidän asumisjärjestelyt normalisoitua. Toinen asia, mikä täytyy saada kuntoon, on johtojen syöminen. Pirhana, eihän kissat pureksi johtoja! Johtoja olenkin piilotellut sitä mukaa kun olen huomannut sen niistä kiinnostuvan.

Pikku H opetuksen tarpeessa

Eilen maanantaina Hali pääsi demoamaan kontaktien alastulojaan koulutettavilleni. Mukaan pääsi myös Mai lenkkeilemään ja seuraksikin. Hali teki temppunsa yleisön edessä kun kerran osaa niin hienosti teemakertamme aiheen, minkä jälkeen saimme lenkkiseuraksemme Biancan ja Linan. Sisarukset olivat onnessaan kun pääsivät "pitkästä aikaa" leikkimään keskenään. Main puolestaan piti ennen leikkiä kuitenkin näyttää äidillisyytensä, minkä jälkeen jäykistelyn saattoi unohtaa, vaikkakin agihalli veti kovasti puoleensa. Samalla lenkillä saimme myös sovittua, että Linakin pääsee keväällä paimeneen. Lopuksi kävimme vielä hallissa katsastamassa Linan alastulokontaktit, minkä jälkeen jätimme parin treenaamaan ja lähdimme kotiin.

Lähellä kotia törmasimme aivan uuteen aussietuttavuuteen, joka oli naapuritalossa asustava 5 kk vanha Tres Colores Yes Yes Maestro "Huzzla". Hali ja Mai pääsivätkin sitten leikkimään myös tämän kaverin kanssa. Vähän ajan päästä koirat piti kuitenkin ottaa namikontaktiin ohitusten aluksi. Ensin ohi meni rähjäävä belggari ja sitten kaksi bortsua. Nakit syötyään pikku H saikin sitten loistavan ajatuksen. Siinä silmänräpäyksessä se kirmaisi belggarin perään ja minä huusin perässä. Samantien tajusin kyllä, että ei se sen koiran perään lähtenyt vaan lintujen ruokapaikalle. Nyt kierros oli vaan aika pitkä enkä voinut ajatellakaan, että se lähtisi koulun ja kalliometsikön taakse kiertämään muutaman pullanmurun takia. Näin kuitenkin kävi. Hittolainen!

Main kanssa lähdimme sitten karkulaista hakemaan ja sieltähän se löytyikin iloisesti huuliaan lipoen. Meinasi verisuoni päästä pullistua ulos kun Koppis oli omasta mielestään vain viisaasti käynyt tarkastamassa ruokapaikan. Hyväkäs oli kuitenkin tyhmempi kuin luulikaan ja seurauksena on nyt vapauden menetys. Nyt luottamus on ansaittava ja sitä ennen neiti kävelee remmissä koirapuistoa lukuunottamatta. Kyllä sitä harmitti, mutta ei voi nyt mitään.

Suunnitelma tilanteen korjaamiseen on laadittu. Kun ahmatin pullanhimo ei laantunut hyvällä eikä vähän pahemmallakaan, niin korjataan tilanne vielä ikävämmin. Suunnitelma on seuraavanlainen: Tarvitsen avustajan, joka menee puun taalle piiloon ruokintapaikalla. Jos H karkaa kutsustani huolimatta paikalle, avustaja saa heittää räminäpurkin sen eteen ja säikäyttää sen toivottavasti lopullisesti paikalta pois. Jos se tulee kutsusta luokse, se saa palkan, mutta uskon sen kuitenkin tarttuvan täkyyn. Sama operaatio tehdään molemmilla paikoilla ja jatkossa vahvistan tilannetta vaikka vielä räminäpurkilla. Toivottavasti tämä parantaa sitten neidin kuuloa, niin että päästään tästä ongelmasta eroon.