maanantai 6. tammikuuta 2014

Raskas muuttoprosessi

Mehän ollaan siis muuttamassa Mikkeliin 1.2.2014, jos joku ei vielä sitä tiennyt. Muutto tuli vähän yllätyksenä. Löysin nimittäin Viitasaarelta kivan maatilan, mutta siellähän ei ollut meikäläiselle töitä. Samalla ajattelin katsastaa, missä oikeastaan on töitä labrahoitajalle, ja siinähän se oli: Mikkelissä vakituinen paikka patologian laboratoriossa. Vähän aikaa sitä mietin ja laitoin hakemuksen, ja siitä alkoi sitten rattaat pyörimään. 23.12. sain tietää, että sain työpaikan ja asunto vaan heti myyntiin. Erityisen raskasta tästä on tullut henkisesti varsinkin kun koko muu Suomi pitää kahden viikon lomaa eikä hommat etene kuin kodin siivouksen ja pakkauksen osalta.

Koirille tämä on ollut lähinnä tylsää aikaa kun minun pitää laittaa lähes kaikki energiani muuttoprosessiin. Treeneissä ollaan käyty vain harvoin, mutta Koira 2013 -tapahtuman tokonäytös hoidettiin sentään kunnialla. Lauantai meni paremmin kuin sunnuntai, mutta olin hyvin tyytyväinen Halin työskentelyyn valtaisassa häiriössä. Halin kanssa oli muutenkin aivan mahtavaa tapahtumassa: me vähän shoppailtiin ja törmättiin tuttuihin. Sen kanssa oli niin helppoa olla siellä, se jopa otti torkkuja aina sopivissa väleissä eikä ollut muutenkaan moksiskaan tungoksesta.



Kennelpiiriltä Hali sai palkinnoksi mm. hiirulaisen osallitumisestaan.

Ostoleluista suurin osa meni treenileluihin, mutta ainokaisen kotileluksi tarkoitetun kanssa Mai piti muutaman minuutin hauskaa ja sitten se oli jo rikki.
Olisin ostanut näyttelystä myös uudet remmit tytöille, mutta en sattunut löytämään värejä haluamassani mallissa. Tilasin siis tytöille värikoodiremmit: Pinja punainen, Mai oranssi, Hali keltainen ja Kiila vihreä. Isommilla tytöillähän jo koodipannat onkin, mutta Kiila pisti Halin likaantuneen keltaisen jo silpuksi, joten kai nekin on hankittava uutena kertarykäyksellä.

Lina oli viihdyttämässä meitä joulukuun lopulla Biancan ja Kain lomaillessa lämpöisemmissä maisemissa. Kiila oli aivan onnessaan uudesta tulokkaasta ja Lina oli lähinnä ihmeissään, mitä pitää tehdä yllä, alla sekä hampaiden ja huulen välissä olevalle höyrypäälle. No, seuraavana päivänä Lina totesi sen olevan oikein kiva leikkikaveri. Ulkona kuitenkin Kiila joutui lähinnä pikkusisaren osaan juostessaan Halin ja Linan perässä: "Leikkikää munkin kanssa". Hali ja Lina ovat kyllä niin paita ja peppu, joten harmittaahan sekin, että ne näkevät jatkossa toisiaan paljon harvemmin.

Lina oli meillä oikea halikoira: katsoi sylissä telkkaria ja nukkui vieressä. Kulta <3


Jotain hömpötystä piti kuitenkin olla, joten osallistuimme Facebookissa kiertävään jouluhaasteeseen, missä piti saada kuva koirasta keksiä suussapitäen. Kiila ei onnistunut haasteessa alkuunkaan, mutta muut, Lina mukaan lukien selviytyivät heti ensimmäisellä kerralla. Linalla kyllä valui kuola niin, että piti ottaa kuvat todella nopeasti eikä se Pinjakaan kuolaamatta selvinnyt. Hali puolestaan näytti koko muulla olemuksellaan, että toimitus on silkkaa eläinrääkkäystä.

Mai lapsineen piparihaassa.

Onko tää nyt oikein!
Mulla meni puolestaan koko purkki harjoitellessa omaa osuuttani.
Koska me ollaan nyt lähdössä, niin piti sopia Kiilalle tapaaminen velipuolen kanssa. Ripa on siis Kiilan veli isän puolelta eikä ne ole vielä ehtineet tavata, joten lähdimme Hannen kanssa pitkälle lenkille keskuspuistoon koirakokoonpanolla: Pinja, Mai, Hali, Lina, Kiila, Ripa ja Donny. Kiila leikki enemmän nuoren Donnyn kanssa ja Ripakin oli lähinnä rakastunut Maihin liehitellen sitä varpaisillaan kävellen. Lopuksi autoille palatessamme kysyin kuitenkin Kiilalta: "Tuliko se nyt selväksi, että Ripa on sun veli?" Hannekin arveli tuon jääneen vähän epäselväksi kun äkkiä edessä kävelevä Ripa kääntyi jo kytkettyä laumaani päin ja meni suoraan antamaan lipaisupusun Kiilan naamaan. Vain ja ainoastaan Kiila sai tuon pusun, vaikka Mai oli ollut koko ajan rakkauden kohde, joten ehkä tuo sisaruus tuli kuitenkin jollain tasolla selväksi. Siinä hetkessä olisi saanut olla kyllä videokamera päällä.

Lina, Pinja, Mai, Kiila ja Ripa

Sama kokoonpano.

Muuten ollaan siis pakattu, siivottu ja remontoitu. Pakkaaminen on ihan kivaa varsinkin kissojen mielestä. Niillä oli huvipuisto laatikkotornissa kunnes laatikot täyttyivät tavaroista, mutta hauskaahan on myös jokaiseen tyhjennettyyn koloon tunkeminen. Kaikki tyhjät kaapitkin pitää käydä nukkumassa ennen kuin ne saa olla. Koirille tämä aika ei ole parasta aikaa, mutta parempaan tulevaisuuteenhan tässä tähdätään. Koirille sitä ei voi kuitenkaan kertoa, joten nyt vain harmi, mutta kyllä tämä tästä. Nyt on sälä jo pakattu ja uusia laatikoita odotellaan. Ensimmäinen näyttökin on takana, joten remontointi saa loppua. Nyt siten päästään ehkä treeneihinkin.

Eniten tämä muuton rankkuus on ollut henkistä. Pitää tehdä niin kamalasti valintoja eikä kaikki valinnat ole helppoja. Poni on myös yksi valintakysymys. Onko se jo täyttänyt tarpeensa vai pitäisikö se muuttaa vielä Mikkeliin, jos Kiilan huonekalujen puruvimma vielä jatkuu? Ja kenen luo Mai juoksee ulkoa tullessaan, jos Poni ei ole enää odottamassa?

Pikkasen on silmät puollollaan ja suitsetkin roikkuu.

Vähän on takapää auennut.

Onnin kanssa on herkempää:








NÄIHIN TUNNELMIIN LOPPUI VUOSI 2013, TOIVOTTAVASTI 2014 ON PAREMPI.