maanantai 26. joulukuuta 2011

Kun muut viettävät...

Lauantaina menimme äitini luokse syömään ja oikein yökyläänkin. Lähdin noin neljän aikaan iltapäivällä kävelemään äitini luo ja vähän laskeskelin, että kaikki muut on jo siirtyneet sisätiloihin. Tästä syystä annoin koirien lähteä matkaan jo kotiovelta saakka ilman perässä kulkevia naruja. Namit oli toki taskussa valmiina, että jokainen tulisi luokse ihan vaan iloisesti kutsumalla. Mutta niinhän siinä kävi kuin suunnittelinkin, että naruja ei tarvinnut kertaakaan kassista kaivaa. Juna-asemalla teimme kyllä kahden ihmisen ohituksen namuimutuksella ihan varmuuden vuoksi, jos vaikka joku haluaisi avata keskustelun. On se vaan helppoa kun ei ole liikaa häiriötekijöitä. Teiden ylitykset meni mitä turvallisimmin kuten juna-asemallakin käppäily. On ne vaan niin kuuliaisia kun haluavat.

Lauantai-ilta meni sitten ihan vaan syödessä ja oleillessa. Nukkumaan mentiin puolen yön aikaan ja klo 4 aamulla TV-rämähti päälle ja Eemeli-elokuva alkoi. Meikäläinen siirtyi rauhallisemmille vesille jatkamaan unia, mutta karvanaamojen yöunet taisi jäädä todella vajaiksi.

Aamulla oli ulkona kuura maassa. Harmi vaan, että kamera ei ollut mukana. Aamulenkin jälkeen kävin Halin ja Main kanssa agittamassa. Hali opetteli taas kerralla sen miljoona asiaa ja Mai oli eri pätevä. On se vaan kiva kun toinen osaa jo lähes kaiken niin jaksaa opettaa toiselle perusteita ilman hoppua. Mai osaa nykyään odottaa myös pääosin hiljaa kun teen toisen kanssa. Tämä on suoranainen ihme, mitä en uskonut koskaan tapahtuvan, mutta näin vaan on. Hali ei ole vielä ihan sillä tasolla.

Kotiin kävellessämme Mai sai tehdä kerran päivän huipennukseksi vieä pudotetun noudon 50 m matkalta. Ja sehän meni tosi hyvin. Vähän tämän jälkeen vastaan tuli mies corgin kanssa. En jaksanut kytkeä koiria tätä varten kun tällä retkellä hihnassa kävelyä oli ollut jo ihan tarpeeksi ja edessäkin sitä vielä oli. Menin vain koirieni kanssa tien sivuun namit kädessä. Vastaan kävellessään mies kysyi, että onko minulla jonkin erityisen rotuisia koiria kun niitä ei tarvitse kytkeä ohitustilanteessa. Kysymys tuli aivan vilpittömästi, joten vastasin vaan koirien olevan ahneita, ei sen kummempaa.

Tänään maanantaina vuorossa on ollut Hannan esine-etsintää. Harmi vaan, että meikäläinen ei voi hyödyntää hajuaistia vaan etsintä tapahtuu täysin ja pelkästään vain tunto- ja näköaistin avulla. Onneksi kadotetut tavarat löytyi näilläkin avuilla, joten pääsemme vielä auringonpaisteiseen myrskyyn tokoilemaan.

Lopuksi vielä kuva Halin tekemästä taiteesta olohuoneen ikkunassa.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Sateen vankeina sisällä

Joka päivä sataa tai on ainakin pimeää. Tämä on hankaloittanut elämäämme todella paljon, koska kaksijalkainen liikuttaja elää valosta, mitä ei nyt ole tarjolla. Kaksin käsin olenkin alkanut popsimaan D-vitamiinia keltaisesta purkista, että edes jokin molekyyli alkaisi sisällä värähtelemään. Lisäksi rajoitettu ulkoilu ottaa aivoon.

Olemme siis lähinnä lenkkeilleet viimeaikoina sateessa ja pilkko pimeässä. Harrastamiset on satunnaista viihdykettä synkkiin päiviin. Onneksi kuitenkin putken päässä on valoa, vaikka se onkin vielä mutkan takana. Tuota valoa ajatellessani tein suunnitelmia ensi vuoden koekalenteriin: paimennuspäivät ja -kisat on varattu jo ajat sitten, näyttelyyn merlekaunokaiset pääsevät 5.5.2012, tammi- ja helmikuun agikisat katsottu sekä tokokoeapäiväkin kalenteriin merkattu. Viimeisestä inpiroutuneena teimme tänään sitten kotitreenit, koska ulkokenttä lainehtii vedestä. Lisäksi aloitimme aivan uutukaisen liikkeen harjoittelun. Pitkästä aikaa olen opettamassa koirilleni jotain aivan turhaa. Enempää en paljasta, jotta voisimme joskus viihdyttää tällä toisia.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Yön jännittävät hetket

Viime yönä saavuin kotiin noin kahden aikaan yöllä myöhään alkaneen Poets of the Fallin keikan jälkeen. Aluksi menin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet yöllistä ulkoilua varten ja huomasin punaiseksi värjäytyneen koiranpatjan. Patjalla oli jotain teräviä palasia ja arvelin jonkun haavoittaneen palasilla suunsa niin, että patja oli tullut aivan veriseksi. Tarkastin pikaisesti vieressä olleiden Pinjan ja Main suut. Ei haavoja näillä, joten jäljelle jäi enää yksi sankari. Samalla mieleeni kuitenkin tupsahti turnajaismahdollisuus, joten kissan tilan tarkastaminen tuli seuraavaksi kyseeseen. Kissa löytyi kuppinsa ääreltä hengissä, haavoittumattomana ja äänikin oli selvästi tallella. Kissakeilausta ei siis oltu harrastettu. Tämä vaihtoehto nyt vaan tupsahti mieleen kun luin edellisenä päivänä Miki-aussien rusakon taposta ja syönnistä.

"Verisiä" palasia patjalta kerätessäni tajusin, mikä tähän oli silputtu. Kyseessä oli illalla käyttämäni huulipunan kuorenpalaset ja väri oli tietysti viininpunaiseen vivahtavasta huulipunastani. Sitten vaan muskettisoturit sohvalle riviin kuulusteltaviksi. Järeämpiä kuulustelumetodeita ei onneksi tarvinnut ottaa käyttöön, koska yksi urhea oli vähän huonosti peitellyt tekosiaan. Kyllä oli naurussa pitelemistä varsinkin kun vilkkaan mielikuvituksen tuottamat kamalat vaihtoehdot osoittautuivat turhiksi.

Pinjan ilme on jotenkin niin osaaottava.

Hali ei oikein ymmärtänyt, että punat on yläpään kaunistukseksi.

Pari viikkoa sitten meidän teini puuteroi ja nyt oli vuorossa punaus.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Mikä on parasta vanhassa koirassa?

Tietysti se, että vanha koira toimii niin kuin ajatus. Meikäläisen tapauksessa pitää kuitenkin huomioida, että ajatukset ovat välillä itsellekin hieman sekavia, joten miten se koirakaan niitä osaisi aina kovin tarkasti tulkita. Varsinkin tämä ilmenee koulutus- ja harrastuspuolella.

Vanhat koirat
tietävät ihmisten asioista
enemmän kuin ihmiset itse.
Eivätkä suostu puhumaan.
Katsovat vain säälivästi.

Katkelma Tommy Tabermannin runosta

"Vanha koira"




Olen tässä pohtinut tätä asiaa ja tullut siihen tulokseen, että Mai on nyt tässä tilanteessa. Parasta tässä asiassa on se, että se ei oikeasti ole vielä edes vanha. Viime kevään taisto oli koettelemus meille molemmille, mutta tämän syksyn aikana siitä on tullut mitä mahtavin koira. Se ei tarvitse ylimääräistä kurinpitoa lenkeille (vetämistä ei nyt lasketa kun ongelma on hihnojen pitäjässä) eikä innostusta harrastuksiin eikä sillä ole pienintäkään aikomusta tehdä mitään väärää kotonakaan. Hellyyttäkin siltä saa vaikka millä mitalla. Kyllä täytyy ihmetellä, miten on tuollainen aarre kotona voi ollakaan. Myös harrastuspuolella se on taasen osoittanut hienoja taitoja, vaikka ei tuo harjoittelu olekaan ollut enää kesäisessä mittakaavassa.


Pinja puolestaan vanhempana toimii enemmän niin kuin oma ajatuksensa, mutta niinhän se on aina tehnyt. Onneksi Pinjan ajatukset on kuitenkin hyväntahtoiset, joten korjattavaa toimintaa on vähän. Nyt kuitenkin Pinja-paralla on palanut päreet perheen nuorimmaiseen eikä se juuri halua katsella sohvalla makoillessaan Halin naamaa. Hali ei vaan sitä halua oikein ymmärtää vaan haluaa ehdottomasti näyttää miten ihana onkaan. Viimeistään siinä vaiheessa kuin näyttö on edennyt päähän lämimiseen, Pinja on sitä mieltä, että kakru olis saanut muuttaa muiden mukana jonnekin muualle.

Hali puolestaan on siinä iässä, että se vasta hakee ajatuksia. Tällä hetkellä ajatukset taitaa hoitaa pääasiassa ruoka ja hormonit. Toiveet on kuitenkin korkealla, koska se selvästi keskittyy tuohon ajatusten etsimiseen ainakin harrastuspuolella. Muuten se nappaa kiinni mistä tahansa tarjolla olevasta ajatuksesta ja toisaalta taas hylkää varteenotettaviakin ajatuksia. Se on nyt siis siinä iässä.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Siitä on nyt vuosi...


(Jenni Vartiaisen sävelin)
Kun me tavattiin
mä laitoin sinut nettiin.
Niinkuin luonto sinut tarkoitti.
Tätäkö se tarkoitti?
Kun me tavattiin mä laitoin sinut nettiin
Koko maailma sua katselee
Kuvaruudun valoista, ystävien taloista.


Vuosi on ehtinyt jo vierähtää siitä kun Mai putkautti maailmaan kahdeksan penneliä. Monenmoista on matkalla tapahtunut ja nyt seitsemän Patchcoat U-pentusta on saavuttanut ensimmäisen vuoden rajapyykin. Uulan matka valitettavasti jäi kovin lyhyeksi, mutta onneksi tuosta pienestä esikoisesta jäi kaunis muisto monelle.



Paljon onnea Hali, Jussa, Chila, Emma, Kiri, Nala ja Lina.
Rakkaat olkaa onnellisia ja tehkää muutkin onnellisiksi.

Mai-mamin iloksi tästä katraasta jäi Hali. Hali oli sydänselkäinen penneli, joka taisi ennemminkin valita minut kuin toisin päin. Sydän on selästä sekoittunut muihin ruskeisiin läntteihin, mutta hellyydenosoitustensa puolesta, nimi sopii sille edelleen. Hali on osoittautunut aika veikeäksi tapaukseksi. Se on tullut selvästi hyvin paljon isäänsä Jesseen. Mailta se on ulkoisesti tainnut periä vain värin ja korvien koon. Hali on aika voimakastahtoinen nassikka, jolla on kuitenkin paimenkoiralle tyypillistä pehmeyttä, joten eiköhän tässä saada vähitellen karsittua liialliset vahtihalut. Muutoinhan tuossa veitikassa ei juuri korjattavaa olekaan. Se on hurjan ahne ja leikkiminenkin on alkanut sujua sen jälkeen kun ymmärsin sen omistamishalun hyödyntämisen. Harrastuspuolella olemme aloittaneet PK-viestin ja tottelevaisuusopinnot sekä jossain määrin agilitynkin. Paimennuspuolella Hali on nähnyt lampaat pariin kertaan, mutta ei juuri niistä innostunut. Haltialankartanolla se kuitenkin osoitti suurta kiinnostusta lehmiä kohtaa, joten ehkä se vaan haluaa suurempaa haastetta. Kotona Hali on oikea mussukka, josta ei ole ollut liiemmin harmia. Viimeaikojen nettipiuhojen poikkaisuja ja kaksien kenkien pureskelua lukuunottamatta se ei ole oikeastaan mitään tuhonnut, ja muutenkin elämä sen kanssa on mukavaa. Hauska persoona, jossa riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa. Lisäksi Hali-neidin vekkuleissa eleissä on potentiaalia vaikka mihin. Lopuksi vielä vuoden aikana tapahtuneesta muutoksesta.

Vuosi sitten

ja nyt.

Vuosi sitten
ja nyt.
Iloinen pikku prinsessamme <3


perjantai 4. marraskuuta 2011

Liian kiirettä ja liian pimeää

Valitettavasti blogin päivitykseen on tullut liian pitkä tauko, mutta jos nyt taasen ryhdistäytyisi. Kaikenlaista on tullut puuhasteltua ja aika on kovasti kortilla varsinkin kun kaikki taipaleet pitää hoitaa patikoiden tai yleisillä kulkuneuvoilla. Auton lisäksi tietokonekin hajosi. Onneksi kuitenkin kovalevyn sai säästettyä kallisarvoisine kuvineen ja nyt sitä voi hyödyntää ulkoisena kovalevynä, ja onneksi auto ei ole ainoa vaihtoehto kulkemiselle. Me siis kävellään paljon kuin mikäkin heijastin kulkue kun vaan treeneihin ehditään, ja koirat on päässeet tutustumaan yleisistä kulkuneuvoista junaankin. Lisäksi on ollut kaikenlaisia kissanristiäisiä, mihin on mennyt myös tuota kortilla olevaa aikaa.

Haku on siis jäänyt ihan vaan matkustussyistä, mutta agilitya ja tottista on tehty. Tottikseen sain taas rutkasti lisä intoa Mia Skogsterin tottisseminaarista, mistä sainkin ratkaisut kaikkiin tämän hetkisiin ja lähitulevaisuudenkin ongelmiin. Seminaarissa ymmärsin myös, miten hyödyntää noudossa ja leikkimisessä Halin omistushalua. Se kun on aivan erilainen kuin äitinsä ja nyt on pitänyt paneutua ihan uusiin juttuihin. Hali haluaa nimittäin omistaa kapulan ja lelut toisin kuin Mai, joka haluaa tuoda tavarat minulle jaettavaksi (poikkeuksena isot pallot ja vinkulelut). Lisäksi olen todennut, että Hali on varsinainen ajattelija, vaikka sitä ei ketkulapirpanasta heti arvaisikaan. Se ottaa rauhallisesti samalla miettien ja seuraavalla kerralla se sitten jo hallitseekin asiat. Mai puolestaan suhtautuu kaikkeen kokosydämisesti superinnolla eikä aina ihan jaksa täysin keskittyä. Sen ideologiaan sopii paremmin ajatus, että tekeminen on tärkeintä. Välillä siis Maihin Halia verratessani se vaikuttaa aluksi vähän innottomalta, mutta kun se tietää mitä halutaan, on vauhti ja into kohdillaan. Kivaa siis, että taas on erilainen yksilö opetettavana.

Viime viikolla Chila oli meillä hoidossa. Vajaan viikon mittainen vierailu sujui oikein hyvin, vaikkakin varsinkin Halia sai välillä muistutella siitä, kuka meillä määrää viimekädessä. Hali ymmärsi yskän pian ja antoi minun hoitaa komentamisen talossa ja hoiti osaltaan vain siskonsa leikitystä. Mai suhtautui lapsensa vierailuun aika viileän rauhallisesti. Kiva lapsi, mutta leikki ei nyt napannut. Chila oli niin kiltti ja rakastettava vierailija, että on todella tervetullut uudelleen vaikka pidemmäksikin ajaksi.
Chila-kaunokainen

Hali jaksoi myös olla hetken paikallaan.
Painipari.
Liekki on lapsen työtä.
Mitäs niitä naperoita kuvaat kun täällä olis sivistynyttäkin porukkaa?

Lopuksi vielä muutama otos Main mahtavista löydöistä tällä viikolla. Pihallamme oli alkuviikosta roskalava, minkä viereen ihmiset kantoivat jätteeksi luokittelemiaan tavaroita. Toisen roska voi olla kuitenkin toisen aarre. Mai löysi nimittäin tiistaina myöhäislenkiltä palatessamme tuolien ja kaappien seasta keinuhevosen, mitä se ei voinut jättää sinne. No, mikäs siinä. Saakoon lapsi keinuhevosensa. Heppa onkin saanut siitä illasta lähtien kyytiä. Aina kotiin palatessamme Mai käy ensimmäisenä tarkastamassa hepan tilan, minkä jälkeen voi miettiä ruokaa. Mai suhtautuu siis tähänkin asiaan täysin rinnoin "tappaen" ja hilaten heppaa pitkin olohuoneen lattiaa. Mutta kelpaa se nukkumiskaveriksikin. Toisena päivänä se löysi pallon. Pirulainen kun haistaa jo kaukaa hylätyt isot pallot.
Harmi, että kuvan kanssa ei välity äänet, jotka Maista lähtee puruvimman aikana.

Siinä on jotain, mutta mitä.

Hali saa koskea, kuten kaikkeen muuhunkin Main omaisuuteen, mutta muiden ei tartte puuttua Main suojattiin.
Kyllä tästä ruttupallosta kannattaa olla ylpeä.

Ja tän kanssa mä nukun toivottavasti myös ensi yönä.

lauantai 17. syyskuuta 2011

HSKP:n mestaruuskisat 2011

Tänään olin Main kanssa HSKH:n järjestämissä kisoissa Vantaan Ojangossa. Osallistuimme kaikille maxi 3 -luokan radoille, joista kahdella viimeisellä (B ja C) ratkottiin Helsingin seudun piirimestaruus. Ensimmäinen eli A-kisa ei ollut siis osa HSKP:n mestaruuskisaa, ja siltä radalta meille tuli tulokseksi 20. Virheistä kolme tuli tällä agilityradalla riman tiputuksista ja yksi pujotteluvirheestä. Lähdin liian aikaisin pohjustamaan käännöstä, joten Mai jätti viimeisen välin tekemättä. Tätä ei olekaan sattunut iäisyyteen, mutta olipahan taas hyvä muistutus riittävästä tukemisesta. Rimojen tiputuksissa oli varmaan minussa vikaa, mutta olen kyllä sitä mieltä, että mukana oli myös Main taholta huolimatonta hyppäämistä.
Kuva on Jukka Pätysen kuvaama ja se on kuvattu syyskaboissa kaksi viikkoa sitten.

B-kisassa oli myöskin agilityrata. Radalla oli monta kohtaa, jossa virhe saattoi sattua ja niitähän tulikin aika monelle. Meillä kuitenkin meni tällä kertaa kaikki nappiin ja tulokseksi tulikin 0. Sijoituksemme tällä radalla oli 8/60. Hyvä Mai, piirimestaruustaisto aloitettiin hyvin.

Kuva on Jukka Pätysen kuvaama ja se on kuvattu syyskaboissa kaksi viikkoa sitten.
C-kisan rata oli hyppyrata ja sillä ratkottiin toinen osuus PM-kisasta. Tämä rata meni omasta katsantokannastani ratavirheettömästi, mutta matkalla oli kuitenkin yksi rima tippunut. En osaa sanoa missä kohdassa, mutta minulla on epäilykseni. No, tekevälle sattuu ja saatiinpahan tulos PM-kisaankin. Tältä radalta siis tulos 5, mikä on myös yhteistuloksemme kahdelta radalta arvokisassakin. Kisojen A, B ja C tulokset voi käydä katsomassa täältä. PM-tulokset voi puolestaa käydä katsastamassa täältä ja niinhän se on, että Mai on sijoituksessa Helsingin seudun piirimestaruuskisoissa 4.. Nyt olen vain tyytyväinen lopetettuun hyllysarjaan kun rupesi tuloksia ropisemaan ja yksi nollaratakin on seassa ja PM-tulokseen ei voi olla kuin super tyytyväinen.
Kuva on Jukka Pätysen kuvaama ja se on kuvattu syyskaboissa kaksi viikkoa sitten.

torstai 15. syyskuuta 2011

Kiintorulla :)

Main hakuharjoitukset on edenneet irtorullien kanssa siihen pisteeseen, että oli aika siirtyä kiintorullaan. Viikko sitten jätimme ensimmäistä kertaa ilmaisun käyttöön otettuamme irtorullat kotiin. Kylläpä hakukassi tuntuikin vajaalta kun kiintorullahan on kuulunut vakiovarustukseen jo kauan, vaikkakin niin, ettei Mai saa rullaa suuhun. Järjestimme kiintorullaharjoituksen vähän samaan tapaan kuin aikanaan ilmaisun alkeet irtorullillakin. Emme menneet kuitenkaan kentälle, vaan järjestimme hakualueen alkuun aukealle paikalle harjoituksen. Maalimiehet olivat tietysti lähellä eikä niitä tarvinnut etsiä, koska rulla oli se tärkein.

Aluksi Mailla oli rulla niin kuin sen pitääkin olla. Ensimmäinen maalimies yritti auttaa Maita laittamalla käden maahan ja nostamalla rullaa, mutta Mai ei hoksannut. Ihmettelin taas vain harjoituksen luonnetta. Sen jälkeen maalimies auttoi ottamalla rullasta kaksin käsin kiinni, mutta se oli aikas ahdistavaa. Mai vain katseli minua ilmeellä: nyt ne tarraa kiinni, auta. Kaksi kertaa meni näin, mutta molemmilla kerroilla Mai kuitenkin toi rullan, mutta harjoitus ei ajanut asiaa. Tämän jälkeen irrotin rullan toisesta kannattimestaan, minkä jälkeen Mai tajusi maalimiehen viereen mentyään nostaa rullan ihan itse suuhun. Siitä sitten vain mahtipalkat ja siinä se. Asia jätettiin muhimaan viikoksi.

Viikko oli myös hyvää lisäaikaa minulle rullan säätöön. Aitoon norskiin pitää olla kuulemma jotkut erikoistyökalut, mutta minullahan niitä ei ole. Ruuvit pyörii vain ympyrää ilman, että saan vastakappaleesta mitään otetta. Lopulta ennen ensimmäistä kertaa sain suutuspäissäni revittyä kumin ruuvien läpi ja yhden reiän molemmilta puolilta paikalleenkin, niin että saimme toteutettua ensimmäisen kerran harjoituksen. Kokonaisena rulla oli kyllä vähän liian pieni, joten Mai ei varmaan senkään vuoksi sitä oikein hoksannut. Mutta nyt se hemputin vekotin oli saatava kuntoon. Vastassa oli nimittäin toisetkin ruuvit, mistä sain kumiosan irrotettua, mutta en millään repimisellä enkä levittimillä takaisin. Lopulta otin käyttöön mattoveitsen ja leikkasin kahden ruuvinreiän välit auki. Vahvisteeksi halkeamaan tulee kunnon teippi, vaikka se ei ehken olisi edes välttämätöntä.

Tänään oli jälleen hakuharjoitukset. Aluksi kiintorulla oli toisesta päästään auki. Mai otti kahteen kertaan alaspäin roikkuvan rullan itsenäisesti maalimiehen viereen päästyään. Märän rullan kanto oli kuitenkin selvästi hankalaa; rulla valui suusta ja Mai pidätteli rullaa ruuvin kohdasta ja välillä se pääsi tippumaankin. Yritys kauniiseen rullan luovutukseen oli kyllä erinomainen. Käytin pariin kertaan lisäksi tuo-käskyäkin, mutta en usko, että sitä olisi oikeasti tarvittu. Kolmannella kerralla Mai sai vähän helpotusta hankalaan rullan kantoon kun rulla kiinnitettiin toisestakin päästään, niin kuin se normaalisti onkin. Rulla jäi kyllä löysälle, mutta se ei menoa haitannut. Mai otti kiintorullan rullan suuhunsa aivan itsenäisesti maalimiehellä, toi se minulle sivulle, odotti irrotuskäskyn ja lähti näytölle. Taitava Mai <3 ja siitä murulle namuja ja palloleikkiä. Taitava Mai sai muuten tänään postia Atlantin toiselta puolelta; kaksi sertifikaattia kesällä ansaituista titteleistä eli Junior Herding Dog (JHD-s) ja Herding Ranch Dog I (HRD I-s).

lauantai 3. syyskuuta 2011

Viestiä ja agikisat

Hali aloitti tiistaina juoksunsa, joten se ei voinut osallistua perjantain agilityvuorolleen. Onneksi juoksu ei kuitenkaan ole este viestille varsinkaan kun neiti ei ymmärrä juoksustaan tuon taivaallista. Jos on yhtään äitiinsä tullut, tajunnee juoksunsa vasta lähempänä neljää vuotta eikä ne sittenkään häiritse tekemistä. Jos taas on isäänsä tullut, kiinnostaa vain toisten juoksut ;-)

Viestipätkä pistettiin tällä kertaa aika normaaliin metsään. Kyseisessä metsätilkussa oli kyllä paljon polkuja ja niitä osittain käytimmekin matkallamme. Tämä oli ainakin Halille haitallista, koska polut viettivät sitä mukaansa vahvasti eikä se käyttänyt nenäänsä ihan niin hyvin kuin poluttomassa metsässä. Mutta intoa oli kyllä miljoonasti. Rifin ongelma matkalla A:lta B:lle on se, että vahva ja suuri koira vetää liian paljon, koska pohjalla on jo tallonta. Halin ongelma on samalla matkalla se, että meinaan kompastella tämän tästä hyrränä pyörivään koiraani, joka ehdottaa koko ajan aloituspaikkaa. Matka ei ollut taaskaan kuin pisimmillään 200-250 metriä. Haliakin voisi näemmä jo juoksuttaa vähän pidempään kun se alkaa rauhoittumaan vähäsen vasta neljännen matkan juostuaan. Odotusajat eivät ole aluksi niinkään rauhallisia kun olis vaan kiire sinne ja tänne. Juoksut onnistuivat hyvin vaikkakin polut vähän liiaksi viettivät. Toisaalta metsä oli kostea ja jälki hyvin tallattu, joten haju oli varmasti vahvana myös C- ja D-paikkojen lähtettyvillä olevilla poluilla. Ei siis huomauttamista tästä. Ensi teemme matkamme samaan metsään ja yritämme varmaan pidentää matkaa, jotta höyrypäät saavat haluamaansa ihan kyllikseen tai ainakin vähän enemmän.

Mai puolestaan oli tänään syysskaboissa osallistuen kolmeen rataan. Kaksi ensimmäistä oli agilityratoja ja viimeinen oli hyppäri. Haastavia ratoja oli jälleen luvassa, mutta tehdessä kaikki oli tosi mukavia. Meitä ei taaskaan onnistanut, mutta hyvä mieli jäi silti. Olin tyytyväinen varsinkin ensimmäiseen ja viimeiseen rataan, mutta toinen oli vähän kökkö. Tuloksena siis meillä kaksi hylättyä ja hyppäriltä 5. Tuloksia voi käydä myöhemmin katsomassa syysskabojen omilta sivuilta. Ja kuvia on ehken tulossa, koska Jukka Pätynen oli ainakin paikalla kuvaamassa.

Parhaani yritin kuitenkin, mutta se ei tälläkään kertaa riittänyt. Välillä käskytin ehkä liikaa, välillä rata oli sekunnin ajan hukassa ja toisinaan tulee vain tehtyä jotain ajattelematonta. Mutta nyt täytyy saada kuitenkin sama vire takaisin kuin viime toukokuussa. Eihän noissa kisoissa ihan vaan huvin ja urheilunkaan vuoksi käydä, vaikka olihan siellä paikalla taas mukavaa porukkaa ja kiva ilmapiirikin vallitsi. Mutta siis nyt tulee taas onnistumisen pakko kehiin. Ja siihen on suunnitelmakin olemassa. Nyt on vaan onnistuttava joka kerralla myös treeneissä. Tilaisuuksien pitää olla ohimeneviä ja niistä on selviydyttävä. Ajattelin nimittäin vielä kisoissa, että eikö koirallanikin olisi oikeus vaihtaa tohelo ohjaaja parempaan. Pirjo kuitenkin sanoi siihen, että hän ei antaisi koiralleen sellaisia valtuuksia, koska muutoin ne kävisivät kotona vain syömässä. Parasta siis vaan parantaa itseään jälleen kerran.

torstai 1. syyskuuta 2011

Triathlonia ilman pyöräilyosuutta

Mailla on ollut tällä viikolla triathlontreenejä ilman pyöräilyä, mutta agiesteet ja etsittävät ihmiset ovat kyllä kompensoineet tuota puuttuvaa osuutta. Tiistain dobo jäi väliin ohjaajan peruttua harjoitukset. Olisihan sinne saanut itsekseen mennä, mutta ehkä oli ihan hyvä olla vaihteeksi ihan vaan kotosalla. Keskiviikkona agilityharjoituksemme olivat kentän osalla, missä oli kaikkein suurimmat lätäköt. Teimme samalla radalla kaksi eri versiota, mutta Maita edelliset suoritukset eivät onneksi häirinneet. Kuuliainen tyttö teki muutti suunnitelmat kiltisti ja taitavasti. Onneksi Mai on myös hyvin irtoava, koska useille esteille se sai kipittää ihan omatoimisesti ohjaajan vältellessä suurimpia lätäköitä. Varsinkin A-esteen ja sen molemmin puolin olevat hypyt tytsy sai tehdä kaukaa, mutta ei se onneksi vaikuttanut haitallisesti suorituksiin eikä vauhtiinkaan. Meillä oli siis käytössä tällä kertaa kunnon vesiesteet, ne kun eivät ole enää muutoin käytössä.

Tänään vuorossa oli haku. Menomatkalla vettä tuli taivaan täydeltä kuten oli luvattukin. Onneksi mahtisade kuitenkin laahtui hakualueelle saavuttuamme, mutta maasto oli kyllä yhtä järveä. Muuten olin hyvin varustautunut märkyyteen, mutta toiseen kumisaappaiseen on ilmaantunut halkeama, joten suurimpia lammikoita oli varottava. Ja se ei ollutkaan ihan helppoa. Lisäksi varustukseni aiheutti sen, että ulkoa tuleva kosteus pysyi mukavasti ulkopuolella, mutta sisäinen kosteus pääsi kyllä kastelemaan. Mutta mitäpä noista kun on hyvä koira. Mai teki todella hyvän radan. Se ei ole varmaan koskaan tehnyt niin hienoja pistoja kuin tällä kertaa. Ensimmäinen tyhjä oikealle oli kuin oppikirjasta. Toinen lähti vähän plörösti oikealle kaartaen, mutta äkkiä vain uudelleen. Sittenhän se upposikin syvälle ja kääntyi sivulaidalla kauniisti rataa etenemään ja sieltähän löytyi maalimies laatikon takaa. Mai kiersi kyllä rullaa tuodessaan ja näytölle mennessään pahimman risukko-ryteikkö-järven, mutta ei haittaa kun takaisin ei menty kuitenkaan piikin kautta. Sen jälkeen Mai teki kaksi tyhjää ja ihan niin kuin mallikirjassa kuvaillaan. Toinen ei ollut kyllä ihan tottapuhuakseni viivotinsuora, mutta me oltiinkin höhlän ohjaanan vuoksi palattu maalimieheltä vähän eteenpäin kaartaen, joten tyhmähän sitä samaa kohtaa tutkisi. Ja parin tyhjän jälkeen löytyi taas maalimies ison kuusen juurelta. Rullan tuonti oli viimeisellä vähän riehakas eikä tarkka, mutta kröhäisy auttoi asiaa.

Siis mitä on tapahtunut. Vielä kaksi viikkoa sitten mielessä vilahti, että heitän hanskat tiskiin, jos ei homma ala jotenkin rulettamaan. Mutta otinkin itseäni niskasta kiinni ja rupesin olemaan selkeämpi. Nyt keskilinjalla Mai käyttäytyy tarkasti eikä hörhötä eikä etuile. Nyt se kuuntelee minua, koska minulta saa ihan oikeasti ihan hyviä vinkkejä. Lähetysten tarkkuus on auttanut sitten niihin pistoihin ja nyt ne kaarevat pistot on muuttuneet suoriksi. Toki maasto vaikuttaa, mutta ei aiheuta kuitenkaan voimakasta kaarretta. Lisäksi tällä kertaa Mailla ei ollut niin kova kiire takaisin keskilinjalle, vaan se etsi kunnolla tyhjienkin aikana. Ja siten minulla ei ollut niin kova kiire ottaa sitä vastaan ja sain kutsua ihan rauhassa ja ottaa uuden lähetysasennon. Ehkä se vouhotus nyt alkaa vähenemään. Kyseessä ei ole pelkästään nopeuslaji. Ensi viikolla Mai siirtyykin sitten ilmaisemaan kiintorullalla :)

sunnuntai 28. elokuuta 2011

M-koira paimenessa

Tänään olimme australianpaimenkoirayhdistyksen järjestämällä paimennuspäivällä Somerolla. Tällä kertaa teimme vain rauhallista kuljetusta ja etäisyyden ottamista lampaisiin sekä hakukaaria paremmalla etäisyydellä. Ohjaajamme oli sitä mieltä, että minun pitäisi huolehtia etäisyydestä pysäyttelemällä innokasta koiraani. Minä en ollut kuitenkaan ihan samaa mieltä, vaikka toteutinkin mallia ensimmäisellä harjoituskerralla. Toisella kerralla teimme hakukaaria Eija-Riitan avustuksella. Eija-Riitta pöläytti lampailta Maita kauemmaksi, mutta sen jälkeinen toiminta ei ollut ihan suunnitelman mukaista. Mai oli saanut kuitenkin käsityksen haluamastani toiminnasta, joten saatoimme antaa avustajan poistua lampaiden keskeltä. Hakukaarin tulikin siis etäisyyttä ja Mai tulkitsi tuonnin kohdan ihan oikein. Kouluttajamme oli kuitenkin sitä mieltä, että minä saisin vain määritellä ajokohdan ja muutoin koiran tulisi jatkaa niin pitkään kuin muuta sanon. Uskon kuitenkin koirani olevan viisaampi, joten annan sen hoitaa vastekin tuon tehtävän. Ainoastaan poispäinajossa minä määrittelen määräilemällä paikkoja.

Kaksi viimeistä harjoitusta teimme pellolla isolla laumalla. Tein vain rauhallista kuljetusta ja pysäytin Main vain, jos lampaat nopeuttivat vauhtiaan tai meinasivat puskea ylitseni. Viimeisen kerran sainkin tehdä sitten melko äänettömästi välillä kehuen ja välillä pysäyttäen. Hakukaaretkin olivat parempia kuin ne sai jatkaa liikkeestä rauhallisella ohjauksella. Paikaltaan kun Mai lähtee vähän turhan räjähtävästi. Pujottelimme siis porukan kanssa isompien ja pienempien sähkötolppien ympäri miten milloinkin. Murukka <3 on nyt niin innoissaan tästä paimennuksesta. Murusen tytär ei puolestaan ollut ollenkaan innoissaan. Marika ehdotti, että voisin mennä kierroksen Halinkin kanssa, mutta se ei nyt johtanut oikein mihinkään. Katsotaan sitten tilannetta uudelleen ensi kesänä.

Kotimatkalla haukut pääsi vielä uimaan, ja vielä Hali viestimetsällekin. Hyvin meni ja nenä on haukulla hyvässä käytössä. Emäntä kyllä löysi vielä maa-ampiaispesänkin. Jatkoin vähän matkaa kun tein etenemäni liian pitkälle, että viimeinen ei mahtunut valmiiksi kävellylle matkalle. Kävelin siis risukkoon ja viskasin remmin suoraan pesän päälle. Sieltä pölähtikin heti kiukkuisia piikikkäitä, mutta onneksi koira ei ollut vielä paikalla. Hali säästyi siis näiden vihoilta ja minäkin selvisin ehjin nahoin. Hyvä päivä siis ja sitten pehkuihin.

lauantai 27. elokuuta 2011

Epäonnen kisat Lohjalla

Olin tänään Main kanssa agilitykisoissa Lohjalla. Otin kuitenkin kaikki järvenrannalla olevalle kisapaikalle mukaan, jotta nekin saisivat viettää mukavan aurinkoisen ja lämpimän päivän uiden ja ulkoillen kisailmapiirissä. Aloitimmekin sitten lämpimän päivän tarpeidentekolenkillä ja uinnilla. Vein koirat kohtaan, joka ei ollut niin kivikkoinen, mutta kuitenkin koirille sallittu. Ehdin päästää Main ja Pinjan jo irti, mutta Hali oli vielä remmissä. Yht'äkkiä nurmikon ja hiekan rajasta pöllähti parvi ampiaisia Halin kimppuun. Vedin sen heti kauemmaksi, mutta ampiaset olivat jo sen kimpussa. Samalla kutsuin aikuiset tytöt pois rannasta. Hali valitti ja etsi takapäästään ja kyljistään ampiaisia rauhoittumatta. Tutkiminen oli mahdotonta ja aikuiset oli saatava kiinni ja turvaan. Suuntasinkin sitten suorilla etsimään kyypakkausta. Omani oli vanhentunut, mutta onneksi ystävällisestä buffanaiselta löytyi. Annoin Halille samantien kaksi tablettia, koska olin varma, että sitä oli pistetty. Hali oli vaisu ja peräpäähän sattui selvästi. Tabletin saannin jälkeen löysinkin sitten ainakin hännästä piikin. Epäilen, että sitä on myös pyllyyn pistetty, mutta kun se ei suostu sen alueen kunnolliseen tutkimiseen. Myöhemmin huomasin vielä Pinjan kyljestä pistopaikan, joten se sai tabletit myöskin.

Rauhoituttuaan Hali vaikutti olevan siinä kunnossa, että saatoin jäädä kisoihin kuitenkin tarkkaillen sen ja tietysti Pinjankin tilaa säännöllisesti. Pinja ei ollut moksiskaan, mutta Halilla oli selvästi peppa ja häntä kipeänä. Onneksi sain annettua tabletit kuitenkin heti, minkä vuoksi kummallekaan ei ole noussut monen tunninkaan päästä patteja pistokohtiin. Myöhemmin Halin vaisuus myös hävisi ja nyt minulla on taas iloinen ja reipas pentu.

Mai ei saanut pistoja eikä siten tablettejakaan, joten ei kun kisaamaan. Meillä oli kolme agilityrataa, joissa kaikissa tuli ensin 5 (yhdessä kielto, kahdessa rima alas) ja sitten hylätty. Kaksi ensimmäistä oli aikas hankalia, mutta kolmannella olis voinut kyllä se tulos tulla, mutta ei meille nyt tällä kertaa. Ensimmäisen radan rima tippui, koska ennakoin ohjauksellani liikaa tulevaa käännöstä. Mai keskittyi siihen epävarmana, joten rima tippui. Hylätty tuli viimeisellä esteellä kun Mai hyppäsi väärän hypyn kun en kääntänyt sitä tarpeeksi. Tässä oli siis sellainen tilanne, että samassa kohdassa oli pyöritty jo alussa, mutta kohta jatkui eri hypyille eri kerroilla, maalihyppy jäi toisen varjoon. Toinen rata oli muillekin vaikea, koska radalta ei kuulemma tullut kuin yksi 0-tulos ja yksi muu tulos. Mai otti kieltovirheen, koska ohjasin huonosti peläten riman tiputusta. Mai tulkitsi ohjaukseni niin, että sen pitää ohittaa hyppy. Hylätty tuli tällä radalla kun Main kylki hipaisi A-esteen alla ollut putkea. Kyseessä oli ahdas paikka, missä maxikoira oikeastaan hyppäsi suoraan putkeen ja se piti kääntää vieressä olevalle A:alle. Mai siis kuunteli ohjaustani, mutta ei pystynyt kääntymään tarpeeksi tiukasti kovaksi nousseessa vauhdissa. Viimeisellä tippui taas huitomisen vuoksi rima, mutta hylätty tuli siitä kun Mai meni keinun sijaan puomille. Nyt ei siis jaakotus toiminut suunnitelmien mukaan.

Koska Hali ja Pinja olivat joutuneet viettämään kisojen ajan pääasiassa lepäilemässä autossa ampiaisen pistojen vuoksi, ajattelin tarjota niille mukavan illan kaverini luona. Mai oli onnessan Jaanan poikien koirille luovuttamista isoista palloista, Hali oli onnellinen westiekaverista ja Pinja vapaudesta omakotitalon pihalla. Kävimme myös metsälenkillä ja koirat saivat vähän uikkaroidakin.

Vaikka kisoissa ei mennyt asiat ihan putkeen, niin on tällä viikolla tapahtunut hyvääkin. Ensinnäkin kyläreissullani sain huomata, että koiriani ja erityisesti Maita ei haittaa yhtään olla lapsilauman keskellä. Jaanan luona oli siis lapsia kolmen oman lisäksi enemmänkin eikä haukut olleet moksiskaan ympärillä riehuvista lapsukaisista. Lisäksi hakumetsässä minä olen saanut itseeni jämäkkyyttä ja tarkkuutta mikä ilmenee myös Main parempana käytöksenä ja tarkkuutena. Ja nythän se menee ihan suoraan kun meidän ongelmanahan on ollut vahva kääntyminen oikealle. Mutta siis ihan loistotreenit. Ja olihan meillä loistotreenit agilityssäkin keskiviikkona. Hali ei tällä viikolla saanut treenejä agitreenien ja viestitreenien estymisellä, mutta onhan huomenna vielä aikaa. Huomenna mennään paimentamaan ja illalla pidetään toivottavasti viestitreenit.

maanantai 22. elokuuta 2011

Lomakuvia

Onnelline Vaapu paimenessa.
Muita loma kuviamme voi käydä katsomassa täältä. Ja selvitys loman kulusta löytyy alempaa.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Elämää paimennuksen jälkeen

Paimennusviikko oli niin rankka, että vasta loppuviikosta alkoi mehut vähitellen palailemaan. Maanantaista lähtien oli kuitenkiin taas ahkeroitava töissä ja treenikentillä. Halilla oli viikolla yhdet agitreenit sekä Mailla kahteen otteeseen agilitya, kerran hakua, esineruutua ja DOBOa. Erityisesti viimeksi mainittu vaati myös ohjaajalta fyysisiä ponnistuksia. Usein töiden jälkeen tuntui kyllä, että huilaaminen olisi ollut poikaa, mutta lähdettyä ilta meni kuitenkin mukavasti ja jostain sitä virtaakin aina tuli toimintaa.

Viikonloppuna oli kuitenkin aika rentoutumiselle. Lauantaina suuntasimme Ruotsinpyhtäälle Päivin ja Jonin varaamalle mökille, jonne kasaantui aika lailla porukkaa; uusia ja vanhoja tuttavuuksia, lapsia ja aikuisia. Koirien lajitoveina möksällä olivat tanskandogit Aada ja Bono, joista ei nyt oikein ollut leikkikavereiksi meidän huruttimille. Lähinnä ihmettelivät, miksi tarvitsee riehua niin paljon. Pinja oli onnessaan porukan pienimmistä. Se niin rakastaa lapsia kuten myös lapset usein sitä. Mai käyttäytyi myös hyvin lasten kanssa, vaikkakin pysytteli mieluummin vähän etäämmällä. Main lapsikammo alkaa olla kohta menneen talven lumia. Mökillä siis lähinnä oleilua, seurustelua, uintia, saunomista ja syöntiä. Mai sai etsiä kerran esineitä vasemmalle viistosta kaistale-esineruudusta. Ja sehän lähti vasemmalle ja löysi isojen kivien lomasta esineetkin nopeasti.
Pinja tyttöjen hellässä hoidossa.
Bono-jättiläinen yrittää pysyä aussietyttöjen perässä.

Suukon arvoinen Oona.

maanantai 15. elokuuta 2011

Paimennusloma

Kesän toinen lomaviikkoni sujui rattoisasti maanantai-illasta alkaen Kuttukuussa Sinikan luona Vehmersalmella. Lomaviikkoa ei kuitenkaan voinut aloittaa lekottelemalla kotona vaan pois oli päästävä heti loman alusta. Miimi kutsuikin meidät ystävällisesti kyläilemään siksi aikaa Liperiin. Siellä meillä olikin mahtava viikonloppu monenlaisen puuhan merkeissä. Tapahtumista voi käydä lukemassa Miimin blogista. Meillä kaikilla oli kivaa ja suurkiitokset siitä Miimi. Ja kiitos myös kierroksesta Valamossa. Kaunis ja mielenkiintoinen paikka, jonne pitää varmasti mennä vielä uudelleen.

Pamille, Unelmalle ja Viialle myös kiitokset loistavasta viikonlopusa.
Rentoa lenkkeilyä.
Valo ja Kiri kivellä.
Myös uintia oli ohjelmassa haku- ja viestitreenien jälkeen.
Unelma sai uikkaroida ilman hulivilijengiä.
Susun VEPE-treenejä käytiin myöskin katsastamassa.
Valo ja Valon erikoisen kaunis silmä.
Miimi ja Viia sekä Hilkka ja Valo kauneuskilpailussa. Viia oli kisan kaunein.
Onhan se komia.
Kanavasuma matkan varrelta.
Muita kuvia viikonlopulta latailen nettiin kunhan kerkiän. Vauhdikkaan viikonlopun jälkeen suuntasimme matkamme siis Valamon kautta Vehmersalmelle Kuttukuuhun Sinikan luokse paimentamaan. Maanantai-iltana majoituimme ja tiistaina alkoi korkeanpaikanleiri AHBA-tuomareiden opissa. Meitä koulutti molempina päivinä Linda Rorem. Jakauduimme niin, että kisoissa junior herding dog test -luokkaan osallistuvat olivat Lindan koulutuksessa ja herding ranch dog I -luokkaan osallistuvat Rustyn (George Jeffers) opissa. Koulutus oli todella hyvää ja sain hyviä neuvoja paimennustamme varten varsinkin Main etäisyyden paramtamiseksi lampaista. Samaan aikaan pyöri myös päivän mittaiset klinikka koulutukset, joissa kouluttajana oli Lynn Leach.
Linda, lampaat ja me.
Harjoittelimme siis junior hergin dog testiä varten, koska olin varannut kaksi paikkaa vain siihen. Ajattelin viime syksynä pelata varman päälle ja varata paikat testiin, mikä vaikeudeltaan vastasi aika lailla vuosi sitten suorittamaamme ASCA:n alokasluokan rataa. Torstaina sain kuitenkin kuulla, että sairastapauksen vuoksi myynnissä on kisapaikat herding ranch dog I eli HRD I -luokkaan. Ja meikäläinenhän sitten osti ne paikat. Mai ei ollut koskaan harjoitellut Sinikan luona isommilla laitumilla eikä varsinkaan erotteluränniä.

Keskiviikkoiltana käväisimme paimennusten jälkeen kyläilemässä Pentikäisten luona Nala katsastamassa. Voi kuinka punainen tyttö olikin taas kaunistunut. Samalla reissulla saimme nähdä myös Nalan nautapaimenesikuvan Pellen sekä Jessen. Mai oli jälleen ihastuksissaan punaisesta tyttärestään, joka mielellään esitteli paikkoja äidilleen, isälleen ja siskolleen.
Kaunis Nala
Nala ja Jesse-isä sekä taustalla Hali ja Mai-äiskä.


Torstaina vuorossa oli herging dog testit (HCT), joten koirat saivat pitää lepopäivää meikäläisen huhkiessa "orjana". Perjantaina oli sitten meidän vuoro junior herding dog testissä kahden kierroksen verran. Mai paimensi hyvin saaden todistukset molemmilta tuomareilta parhain mahdollisin arvosteluin. Lindan lisäkommentti Main paimennuksesta oli: Very nice! Rysty puolestaan kirjoitti lisäkommentiksi: Nice dog. He triads his sheep well (neljäs sana vähän epäselvästi kirjoitettu). Kaikissa siis arviossa joka osiossa (pause course, collect and control, movement through, obstacles, reliable stop, repen) oli GOOD eli paras mahdollinen. Kaksi legiä siis ja titteli JHD. Hyvä Mai ja illalla vielä koiran kanssa ränniä harjoittelemaan ilman lampaita. Main ja Halin sukulaisista JHD-tittelin ansaitsivat myös Vaapu, Kiri ja Lilli. Paljon onnea.
Kuva: Mika Vähä
Kuva: Mika Vähä
Joku on ylpäe itsestään. Kuva: Mika Vähä.

Lauantaina sitten kuivasi suuta ja jännitti niin maan perhanasti, koska vuorossa oli herding ranch dog I -paimennuskilpailu. Radalla lampaat piti ottaa ensin häkistä koiran kanssa ja kuljettaa JHD-aitauksen läpi portista väliaitaukseen. Väliaitauksesta lampaat kuljetettiin sillan kautta erotteluränniin. Kun kaikki viisi lammasta oli rännin toisessa päässä olevassa aitauksessa, lampaat otettiin ulos ja kuljetettiin seuraavalle, isommalle portille. Portin toiselle puolelle päästyä lampaat pyöritettiin "posti"-tolpan ympäri vastapäivään ja sieltä sitten kahden paneelin välistä niiden linjan taakse niin, että ohjaaja ei saanut ylittää linjaa. Koira jätettiin sitten vahtimaan syöviä lampaita ohjaajan palatessa postille. Sieltä koira kutsuttiin luokse tolpalle, mistä se sitten lähetettiin hakukaarelle lampaita hakemaan. Lopuksi posti kierrettiin vielä vastapäivään ympäri ja häkitettiin pyöröhäkkiin.

Mai olisi voinut olla radalla rauhallisempi, mutta toisaalta sen oli annettava painetta aika paljon yhdelle jukuripää lampaalle. Lammas kääntyi useasti Maita päin ja varsinkin rännissä se aiheutti harmia. Samainen lammas jumitteli kyllä muillakin. Ränni oli siis vähän haastava, olihan se meidän ensimmäinen kerta rännillä eikä jästipäälammas helpottanut yhtään asiaa. Rata meni kuitenkin LÄPI pistein 74 maksimipistemäärän ollessa 90. Ainoa täydellinen suoritus radalla oli Main vahdista kutsuminen, mutta olin silti tyytyväinen kokonaisuuteen. Toinen rata puolestaan oli vielä vauhdikkaampi. Ensimmäisellä radalla lampaat eivät karanneet kertaakaan hallustamme, mutta toisella kerralla nälkäiset lampaat pääsivät livahtamaan kahteen kertaa. Lisäksi Mai aloitti jo häkistä oton vauhdikkaasti varmaankin muistellen ensimmäisen radan yhteistyöhalutonta lammasta. Mai huolehti siis siitä, että minullakin oli radalla työtä ihan kyllikseni. Olin nimittäin suunnitellut olevani hiljaa lähes koko radan, mutta suunnitelma muuttui heti alkuunsa. LÄPI meni kuitenkin toinenkin rata pistein 64. Lauantai-iltana siis napsahti vielä titteli HRD I. Kyll mää oon vaan niin ylpiä mun koirasta.
Rataantutustuminen Rustyn johdolla. Kuva: Mika Vähä.
Kuva: Mika Vähä
Jukuripää sai Main lähtemään rännistä, mutta onneksi se palasi sinne kutsumalla. Kuva: Mika Vähä.
Saatiinhan ne lampaat kuitenkin rännin häkkin ja sieltä uloskin. Kuva: Mika Vähä
Kuva: Mika Vähä
Kuva: Mika Vähä
Portti auki, lampaat läpi, lampaat haltuun ja portti kiinni, tätä teen jo unissanikin. Kuva: Mika Vähä.
Posti kierretty ja vuorossa lampaiden työntö paneelien taakse ilman, että minä ohitan linjaa. Kuva: Mika Vähä.
Lampaat syömässä paneelien takana ja koira jätetään vahtiin. Kuva: Mika Vähä
Hakukaari ei ollut tarpeeksi laaja, mutta lampaat tuli kyllä nätisti mun tykö. Kuva: Mika Vähä.
Lambit vielä pyöröhäkkiin ja urakka valmis. Kuva: Mika Vähä.
Me tehtiin se! Kuva: Mika Vähä.
THE SINIKKA <3 Kuva: Mika Vähä
Lauantain kisapäivä oli pitkä ja rankka kestäen aamu klo 9 alkaneesta tuomarin puhuttelusta iltaan klo 22 asti. Lisäksi lauantaina päivällä vierestä huristeli 160 ralliautoa niin kovaa kuin uskalsivat ja pääsivät. Mutta olihan meillä illalla juhlat ihan bändin kanssa. Sunnuntaina oli sitten lähdön aika, mutta ei ihan aamusta. Pakko oli jäädä vielä katsomaan Miimin ja Pamin JHD legejä sekä yksi kierros herding ranch dog II -luokkaa sekä Sinikan ja Weedyn suoritus herding ranch dog III -luokassa. Mahtavia suorituksia sai näissäkin luokissa todistaa ja nytpähän tietää, mitä ensi vuonna vaaditaan. Tarkoitus kun olisi tuohon II -luokkaan osallistua, jos vaan kisapaikat saan.

Mahtava viikko kaikkineen: paljon ihania ihmisiä hyvää tunnelmaa luomassa, paljon mukavaa tekemistä ja toimivat kisa. Sinikalle superhyper kiitokset kuten myös muillekin paikalla olleille, sekä paljon onnea kaikkiin tuloksiinsa tyytyväisille.

Sunnuntaina vielä oli yksi juhlan aihe. Pinja täytti nimittäin 7 vuotta. Pitkää, onnellista ja tervettä ikää Pinja-kullalle.

Rakas Pinja. Kuva otettu viikko ennen synttäreitä.