sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Mistä näitä virheitä oikein tulee?

Main kanssa käväisiin taasen Vuokkoset Areenalla agikisoissa. Tällä kertaa järjestäjänä oli HSKH ja tuomarina toimi Leena Rantamäki-Lahtinen. Kyydin saimme Soilelta ja suurkiitos siitä.

Ensimmäisen radan pohjan Leena oli ottanut vuonna 2003 tekemästään radasta. Hän oli siitä poistanut muutamia hankalia kohtia ja vaihtanut nykypäivän kinkkisiin kohtiin. Rata ei ollut minun silmiini mitenkään vaikea ja sen näkee tuloksistakin. Silti meitä ei onnistanut vaan piti tunaroida ensimmäisessä hankalassa kohdassa. Olisi varmaan pitänyt lähettää alkusuoran jälkeisille kepeille Mai valssin kautta kun kulma oli kovin haastava alusta kerätyn vauhdin jälkeen, mutta tein sen kuitenkin poispäinkäännöllä. Mai puikahti toiseen väliin ja ehti jatkaa pujottelua jonkin aikaa ennen kun sain sen takaisin pujottelun alkuun. Toisen virheen keräsimme rimantiputuksena radan puoliväliltä. Lopussa se vielä jäi keekoilemaan A-esteen kontaktiosuudelle koskematta maata. Ajattelin aluksi, että virheet pohjalla voin kyllä odottaa, mutta muutin suunnitelmaa hetken odotettuani, koska olihan kisat jo tunnin myöhässä muutenkin. Ensimmäisestä radasta siis meille tulos 10.

Toinen agilityrata oli oikeastaan haastavampi eikä sillä tullutkaan kuin neljä ratavirheetöntä tulosta. Rata sujui hankalista kohdistaan huolimatta meillä hyvin ja takkuamatta. Paine päässä kasvoi loppua lähestyessämme, että nyt se tulee. Ja miten kävikään. Mulla oli hätäisesti rintamasuunta kepeille vasemmalta sivulta lähettäessäni jo eteenpäin ja mun mussukka meni väärään väliin. Voi ei, siinä se 0-rata meni taas menojaan. Ei kun reippaasti uudelleen pujottelemaan ja hirveällä kirillä ja vedätyksellä loppusuoralle. Tulos siis 5 ja palkaksi Mai sai terrierimäistä taisteluleikkiä. Tämän radan jälkeen tehtiin vähän tottistakin. Mai oli niin hyvässä vireessä, että ilmoitin sille vain tottelevaisuusosuuden olevan vuorossa ja tyttö oli heti mukana. Pitkä seuraamisosio ja jättävät. Paikkamakuun Mai oli suorittanut jo aiemmin kun palkitsin itseäni kahvilla ja sämpylällä samalla jutellen kaverin kanssa.

Kolmas rata oli hyppyrata ja siinä oli kovin pelottava kohta. Rataantutustumisessa en päässyt oikein mihinkään hyvään lopputulokseen. Kokeilin jos jonkinlaisia vaihtoehtoja, mutta mikään ei tuntunut oikein turvalliselta. Kokeilunarvoisia löytyi kyllä useampiakin. Lopulta päädyin yhteen muka turvallisimpaan. Olimme kaikissa starteissa hyvin alkupäässä, joten toisten suoritusten seuraamisestakaan ei ollut apua, jotta olisin saanut päätökselleni mitään vahvistusta tai hylkäävää päätöstä. Kohta oli aika alkupäässä ja niinhän siinä kävi, että alun kurvit meni laajasti kaartaen kun jännitti tuo kohta. Pieleenhän se sitten menikin ja 7-hypyltä tuli ensin kielto ja sitten rima alas. Tulos siis meille 10.

HSKH:n online tuloksia voi käydä katsomassa täältä.
Vaikka meidän 0-saldo ei karttunut saimme kisoissa kuitenkin juhlan aihetta. Erika ja Koodi tekivät hyppärillä aivan mahtavan hienon radan sijoittuen toisiksi. Koodi sai myös sertin tästä heinosta suorituksestaan. Hurjasti onnea!

maanantai 20. helmikuuta 2012

Leluja ja leikkejä

Muistan kun ajattelin lapsena, että mitä elämä olisi ilman leikkejä. En taida olla tuohon oikein pätevä vastaamaan kun omilla leluilla leikkimisen tilalle on tullut leikkiminen koirien kanssa niiden leluilla. Nyt kun muuten olemme ottaneet "levon" kannalta, olemme testailleet erinäisiä leluja. Halin lelukysymyshän on ollut avoinna. Viikonlopun leikeissä tulinkin siihen tulokseen, että eihän koirassa mitään vikaa ole vaan vehkeissä. Suurin ongelma näyttää olevan lelujen koossa. Mailla on suurehkot lelut, jotta sormeni olisivat paremmin turvassa. Halin suuhun ne on liian suuria. Eihän kukaan tykkää suu ammollaan leikkiä vaan vetäminenkin on kivampaa kun saa pitää suuta vähän pienemmällä. Lisäksi testailin tykkääkö neiti karvasta, jos vaikka laittaisin tekeleeseeni vähän sitäkin. Karvahattu ei kuitenkaan sytyttänyt kuin Pinjan ja Onnin.

Tuli hommattua myös narulelu, jossa on tennispallo kiinni. Leikkasin pallon halki ja piilotin sisälle nakkipaloja. Kiva lelu ja Hali innostui vetämäänkin, mutta se pallo oli liian suuri pieneen suuhun nautinnollista leikkituokiota ajatellen. Leikkaanhan H:n kynnetkin vielä kissan kynsisaksilla, joten ei se suukkikaan kovin suuri voi olla. Lopputuloksena tekoon lähtee kapea ja pehmeä patukka, jossa on sisällä taskut vingulle ja nameille. Ehkä piilotan sisälle jäniksen koivenkin ja teen toisen patukan jäniksen nahan ympärille. Ja sitten vaan hommiin, ajatustyö on valmis.

Main ja Halin lempivetolelut vierekkäin. Nasulla on vähän turhan pienet vetopitimet.
Auspait eivät oikein karvahatusta syttyneet.

Karvahattu sytytti kuitenkin Onnin sisäisen saalistajan.
Pimeiltä päiviltä tai joltain sellaisilta tarttui matkaan vielä viheltävä suurisilmä.

Tällä tykkää leikkiä kaikki. Pinjan tyyli on kuitenkin ehdottomasti lennokkain.

Hirrrveen kiva lelu ja ja ja ...
Lopuksi vielä Main kehaisut. Siinä se vasta on älykäs koira, vaikka näihin asioihin ei olekaan mitään kokeita eikä palkintoja. Nyt tuo ajatuksen voimalla toimiva eläin aloitti karvanlähtönsä. Harmittelin tuossa joku aika sitten, että taitaa Mai lähteä vajaassa karvassa toukokuun näyttelyyn. Mutta eipä lähdekään :) Mulla meni laskut ilmeisesti täysin pieleen ja nyt M voi kaikessa rauhassa tiputella vanhat pois ja kasvatella uudet tilalle ennen Eerolan Päivin arvostelua. Halin karvoja ei tarvitsekaan jännitellä. Se kun viettää vielä villiä nuoruuttaan, missä on ihan sama onko karvanlähtö vai ei kun aina näyttää samalta.

torstai 16. helmikuuta 2012

Talvilenssu

Tällä viikolla on otettu aika rauhallisesti kun Mai-muru on ollut lenssussa. Kotitohtorin hoidolla se on kuitenkin jo melkein tervehtynyt, joten eiköhän se ole jo viikonloppuna täysin terve. Toivottavasti nyt ei kukaan muu vaan sairastuisi perään. Lisäksi toivomme, että Lina paranee omassa kodissaan vatsanpuruistaan. Lina-neiti kun oli ystävällisesti avannut isännän nimipäivälahjasuklaat ja pistänyt ne poskeensa. Jälkiruoaksi se olisikin saanut sitten hiilitabletteja.

Eipä tässä juuri muuta raportoivaa ole kuin, että tällainen otus mua odotti tänään kotiin:
Onneksi paketti on molemmista päistä avoin.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Pennut kasvavat

Tällä viikolla pakkanen on paukkunut siihen malliin, että molempien agittajieni treenit arkena peruuntuivat. Perjantaina H:n treenien aikaan olin kyllä töissäkin kun en aamulla herännyt taaskaan kelloihini. Mitä ihmettä teen tän heräämisongelmani kanssa? Ihan kiva, kun pikkukolinat ei häiritse unta, mutta ei ole kivaa kun herätyskeinot on minimissään. Onni on kyllä osasyyllinen uneliaisuuteni, koska se on valvottanut yöllisillä riehumisillaan kuten myös Poju yhtenä yönä huutamisellaan. Pieni epäilys on myös siitä, että se on saattanut kävellä aamulla kelloradioni nappuloiden päällä. Etsinnässä on siis varma herättäjä, ehdotuksia otetaan vastaan. Nyt siis kelloradio täysillä korvan vieressä sekä puhelimen herätys täysillä pirisemässä. Maailman isoin herätyskello voisi olla ehkä toimiva, mutta en osaa sellaista rakentaa. Lisäisin siihen kyllä vielä jonkin tosi kovan äänen. Vai kuuluisikohan talonmiehen tehtäviin myös asukkaiden aamuherätykset?

Onnin riehumisongelma ratkaistaan tänään. Viikon aikana kissat ovat jatkaneet syömistä samalla pöydällä sulassa sovussa. Poju ei ole enää pitkään aikaan sähissyt Onnille ei edes naamakkain kohdatessa. Kissat ovat vaihdelleet pitkin päivää huoneita keskenään tutustuen hyvin toistensa jättämiin hajuihin ja suhtautuvatkin siis jo myötämielisesti toisiinsa. Lisäksi tutustumista on ollut siis ruokaillessa ja niin, että Poju voi käydä haistelemassa Onnia kun se on kuljetuskopassa. Tänään on nyt sitten se päivä kun kissat saavat vapaasti kohtadata toisensa.

Väijymistä maahan litistyneenä.

"Ai, se tuleekin tuolta."

"Sinne siis."
Onni ja Hali.

Hali on ollut suurena apuna Onnin virtojen purkamisessa. Pennut ovatkin löytäneet saman aaltopituuden ja leikkivät iltaisin keskenään hippaa ja piilosta. Pidän nimittäin H:ta vielä ihan pentuna, vaikka se onkin jo yli vuoden ikäinen. Nyt parin viikon aikana se on kuitenkin kasvanut, erityisesti koollisesti. Epäilin aluksi silmiäni kun perheeseemme on tullut vielä pienempi vertailukohde, mutta sain eilen vahvistusta Biancalta silmilleni. On se kasvanut. Teoriani laumadynamiikan vaikutuksesta osallisten kehitykseen sai taas vahvistusta. Kun taloon tulee pentu (tähän asti koiranpentu), se saa vanhemmat koirat ottamaan askeleen aikuisuuteen. Näin on käynyt erityisesti Pinjan ja Main kanssa. Uskon kuitenkin, että lauma vaikuttaa nuorempiin yksilöihinsä kehitystä hidastavasti. Erityisesti Mai oli pitkään hyvin pentumainen ja uskon, että osasyynä oli sen asema laumassa. Nyt Hali on mielestäni pentumaisesmpi kuin esim. Chila tai Lina. Nyt porukkaamme on sitten tullut nuorempi jäsen vaikkakin eri lajia ja nyt H ei olekaaan nuorin. Nyt se voi ottaa harppauksia aikuisempaan suuntaan kasvattaen henkisesti ja koollisesti. Voihan tämä olla sattumaakin, mutta pysyn teoriani kannalla. Mitenköhän on Emman tilanne kun sekin kasvaa isommassa laumassa?

Eilen koirat pääsivät agittamaan. Aamun olin töissä, mistä Bianca ystävällisesti nouti minut ja sitten mentiin hakemaan meikäläisen koirat. Samalla oli hyvä tilaisuus sosiaalistaa Onnia muihin koiriin. Se suhtautui taas reippain ottein uuteen innokkaaseen tuttavuuteen. Taisi vain todeta lähinnä, että "jaa, noita on tonkin värisenä". Hyvä niin, sitä ei kyllä pelota mikään. Tutustelun jälkeen lähdimme sitten porukalla hallille ensin lenkkeilemään ja sitten agittamaan. Hali ja Lina saivat tehdä helpon, nille sopivan radan, rengasta, keppejä sekä set poin-hyppyjumppaa. Hali hyppää siinä sujuvasti jo 65 cm korkuiset hypyt vaikkakin tarvitsee vielä toistoja kehittääkseen tekniikkaansa. Lina puolestaan hyppäsi ensimmäistä kertaa korkeampia hyppyjä ja silläkin meni sujuvasti jo 60 cm korkuinen hyppy. Olisi mennyt varmaan hyvin vieläkin korkeammalta, mutta ensimmäisellä kerralla nostoa ei kannata niin ylös tehdä. Mai sai tehdä rataa, minkä teki taitavasti, mutta löytyihän siitä sitä harjoiteltavaakin.

Välillä taas ajattelin, että lopetan koko agilityn Halin kanssa. Syynä on suuresti varmaan se, että vertaan siitä kuitenkin äitiinsä. Syynä ei ole sen taidot agilityssa vaan se, että sillä ei ole sellaista innokkuutta palkkoihin. Se kun on se avain kaikkeen muuhun. Ahne se on kuin mikä, mutta se saisi syttyä leluihin enemmän. Biancalta sain kyllä loistovinkin piilottaa namit halkaistuun tennispalloon, mutta haluaisin saada taistelun mukaan. H on selvästi pallotyyppi ja erityisesti vinkupallotyyppi. Se tykkää niistä kovasti, mutta saisi tykätä vieläkin kovemmin. Ajattelin jo, että laitan vinkukalkkunaan narun tai sitten varustan sen tennipallon narulla. Namisukka toimi Halilla aiemmin tosi hyvin, mutta se ei kestänyt kuin hetken, joten muuta on keksittävä. Nyt minulla on pala vahvempaa kangasta ja rikkinäinen karvahattu. Täytyy varmaan itse ommella karvalla maustettu pussukka, johon saa namit sisälle. Joku sellainen vähän pehmeämpi, mistä on kiva ottaa kiinni ja missä voisi olla vinkukin lisäksi.

Halin ahneudesta pääsemmekin sitten ongelmaamme lintujen ruokintapaikkojen suhteen. Eilen Sanna tuli ystävällisesti auttamaan probleemassamme. Sanna sai kaksi räminäpurkkia ja meni toiselle ruokintapaikalle puun taakse piiloon. Aluksi kävelin Halin kanssa ohi ja päästin sen irti muka tarpeiden tekoa varten. Aluksi H uumoili, että tässä on nyt jokin juttu, mutta lähtihän se sitten katsastamaan paikkaa, josta on jonkun kerran löytänyt leivänmuruja. Huusin perään kuten normaalistikin, mutta sinne se vaan meni. Ensimmäisestä räminäpurkista se oli vain katsonut, että mitäs täällä tapahtuu, mutta jatkan kuitenkin. Toisen purkin heittoon Sanna lisäsi uhmakkaan pois-huudon ja se sai Halin luikkimaan tiehensä. Kutsuin sen luokse, minkä jälkeen kokeiltiin, että meneekö uudelleen. Ei mennyt, vaikka kävelimme aivan vierestä. Lopuksi järjestimme tilanteen myös toiselle ruokintapaikalle, mutta Hali ei mennyt sinnekään. H on pehmeä koira ja toivoin, että ehkä se oppi tästä kerrasta. Myöhäispissillä sain kuitekin todeta, että oppi ei ollut mennyt perille ainakaan jälkimmäisen paikan kohdalla. Järjestely siis tullaan toistamaan vielä uudemman kerran. Tämä ahneus on kuitenkin hyvä Halin päälajissa eli viestissä. Sehän juoksee ruoan perässä vaikka minne :)



Lopuksi vielä vähän Onnista. Se on kyllä mainio tapaus. Se on todellakin lunastanut laulunsa, vaikka onhan noita kultia ennestäänkin ollut. Se suhtautuu elämään positiivisin ottein, on todella reipas ja sosiaalinenkin. Vaihteeksi on kivaa kun on kissa, joka nauttii läheisyydestä ja on toimelias. Se leikkii koirienkin leluilla ja niiden kanssa. Toivoisin kyllä, että yölliset leikit vähenevät kun saadaan nämä meidän asumisjärjestelyt normalisoitua. Toinen asia, mikä täytyy saada kuntoon, on johtojen syöminen. Pirhana, eihän kissat pureksi johtoja! Johtoja olenkin piilotellut sitä mukaa kun olen huomannut sen niistä kiinnostuvan.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Pikku H opetuksen tarpeessa

Eilen maanantaina Hali pääsi demoamaan kontaktien alastulojaan koulutettavilleni. Mukaan pääsi myös Mai lenkkeilemään ja seuraksikin. Hali teki temppunsa yleisön edessä kun kerran osaa niin hienosti teemakertamme aiheen, minkä jälkeen saimme lenkkiseuraksemme Biancan ja Linan. Sisarukset olivat onnessaan kun pääsivät "pitkästä aikaa" leikkimään keskenään. Main puolestaan piti ennen leikkiä kuitenkin näyttää äidillisyytensä, minkä jälkeen jäykistelyn saattoi unohtaa, vaikkakin agihalli veti kovasti puoleensa. Samalla lenkillä saimme myös sovittua, että Linakin pääsee keväällä paimeneen. Lopuksi kävimme vielä hallissa katsastamassa Linan alastulokontaktit, minkä jälkeen jätimme parin treenaamaan ja lähdimme kotiin.

Lähellä kotia törmasimme aivan uuteen aussietuttavuuteen, joka oli naapuritalossa asustava 5 kk vanha Tres Colores Yes Yes Maestro "Huzzla". Hali ja Mai pääsivätkin sitten leikkimään myös tämän kaverin kanssa. Vähän ajan päästä koirat piti kuitenkin ottaa namikontaktiin ohitusten aluksi. Ensin ohi meni rähjäävä belggari ja sitten kaksi bortsua. Nakit syötyään pikku H saikin sitten loistavan ajatuksen. Siinä silmänräpäyksessä se kirmaisi belggarin perään ja minä huusin perässä. Samantien tajusin kyllä, että ei se sen koiran perään lähtenyt vaan lintujen ruokapaikalle. Nyt kierros oli vaan aika pitkä enkä voinut ajatellakaan, että se lähtisi koulun ja kalliometsikön taakse kiertämään muutaman pullanmurun takia. Näin kuitenkin kävi. Hittolainen!

Main kanssa lähdimme sitten karkulaista hakemaan ja sieltähän se löytyikin iloisesti huuliaan lipoen. Meinasi verisuoni päästä pullistua ulos kun Koppis oli omasta mielestään vain viisaasti käynyt tarkastamassa ruokapaikan. Hyväkäs oli kuitenkin tyhmempi kuin luulikaan ja seurauksena on nyt vapauden menetys. Nyt luottamus on ansaittava ja sitä ennen neiti kävelee remmissä koirapuistoa lukuunottamatta. Kyllä sitä harmitti, mutta ei voi nyt mitään.

Suunnitelma tilanteen korjaamiseen on laadittu. Kun ahmatin pullanhimo ei laantunut hyvällä eikä vähän pahemmallakaan, niin korjataan tilanne vielä ikävämmin. Suunnitelma on seuraavanlainen: Tarvitsen avustajan, joka menee puun taalle piiloon ruokintapaikalla. Jos H karkaa kutsustani huolimatta paikalle, avustaja saa heittää räminäpurkin sen eteen ja säikäyttää sen toivottavasti lopullisesti paikalta pois. Jos se tulee kutsusta luokse, se saa palkan, mutta uskon sen kuitenkin tarttuvan täkyyn. Sama operaatio tehdään molemmilla paikoilla ja jatkossa vahvistan tilannetta vaikka vielä räminäpurkilla. Toivottavasti tämä parantaa sitten neidin kuuloa, niin että päästään tästä ongelmasta eroon.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Onnin kuulumisia ja kisat Ojangossa.

Taidan aloittaa ensin kissojen keskinäisestä tutustumisesta. Alkuviikosta Poju oli oikein äijien äijä ja suhtautui uuteen tulokkaaseen erittäin vastentahtoisesti. Se sähisi ja murisi heti Onnin nähtyään. Kissat ovatkin olleet aina poissaollessani eri tiloissa; toinen makuuhuoneessa ja toinen muualla huoneistossa. Kissojen paikkoja olen sitten vaihdellut niin, että molemmat tottuvat toistensa hajuihin. Alkuviikosta aloitin myös sen, että kissat saavat ruokailla aina samassa huoneessa samaan aikaan. Aluksi kissat söivät keittiön vastakkaisilla tasoilla ja nyt eilisestä lähtien samalla pöydällä. Vielä olen laittanut kuitenkin varmuuden vuoksi väliin leivänpaahtimen ja raon päähän kahvinkeittimen. Ruokailut ovat  sujuneet alusta asti murinatta ja ilman sähinöitä, joten olen reippaasti edennyt tässä. Tänään Poju ei sanonut mitään kun kannoin Onnin sylissäni aivan sen nenän eteen ruokailutilannetta pohjustaessani.

Viikolla kissat ovat olleet myös samassa tilassa vapaana, mutta ajankohtaan olen valinnut tilanteen, että Poju nukkuu/lekottelee rauhassa patterisängyssään tai kukkatelineen makuupaikalla. Kerran pääsi sähinätilanne tapahtumaan, mutta kontakteja ei silloinkaan otettu. Äsken pääsi tapahtumaan myös tilanne, että Onni oli tullut makuuhuoneesta ulos, kun on oppinut oven avauksen. Olin siis ottanut varmistimen pois vähäksi aikaa. Jokatapauksessa havahduin Pojun naukumiseen. No, Poju naukui ja Onni oli edessä, mutta ei sähinää eikä murinaa kummaltakaan eikä varsinkaan tassuhuitaisuja.

Äijäilijä alkuviikosta Onnia katsellessaan.

Viikon totuttelun jälkeen Pojulla on jo valoisampi ilme.
Poju on saanut tutustua viikonvarrella myös Onniin niin, että Onni on kuljetuskopassa sen edessä. Loppuviikosta kopan ohituksissa ei enää ilmennyt mitään sähinöitä. Nyt ne voivat siis jo ihan rauhassa katsella toisiaan. Ei ne varmastikaan tekisi toisilleen mitään, mutta otan mieluummin varman päälle. Ehkä ne voivat jo ensi viikolla olla vähän vapaammin. Pojulla kun on nyt kaulassa kilikellokin, että Onni voi paikallistaa lajitoverinsa sijainnin. Lisäksi toiveikkuuttani lisää se, että myös Poju on kiinnostunut Onnin hajuista.





Onnista on nimensä arvoinen pikku mies. Onni on, että se ylipäätään on hengissä, mutta on se aika moinen Onni itsessäänkin. Se on aina reipas ja onnellisen oloinen kaveri. Se tykkää kiipeillä ja leikkiä kissoille tarkoitetuissa telineissä, kehrää pienimmästäkin syystä, on erittäin seurallinen ja kovin utelias. Se on nopeasti löytänyt kaikki kissoille tarkoitetut raapimispaikat ja ottanut ne käyttöön. Poju kun ei ole mikään kova poika raapimaan. Onnista myös koirat on kivoja, vaikka ne ei aina halukaan olla ihan lähekkäin. Hauska kaveri kerta kaikkiaan. Onnin kanssa on myös kiva kiusoitella kun se ei käytä kynsiään kuten ei käyttänyt aikanaan ensimmäinen kissani Simbakaan. Kukahan Onnille on tämän opettanut?



Alkuviikosta tiistaina minulla oli vieraita ja Onni oli silloin muussa huoneistossa. Vieraita se kävi vain katsastamassa kun minun sylissä se kävi milloin milläkin asialla: halimassa, leikkimässä tai torkahtamassa. Jännä, että se oli niin vahvasti jo leimautunut vaikka siinä vaiheessa se oli minulla ollut vasta kolme päivää eikä niitäkään oltu kokonaisuudessaan yhdessä oltu. Onni ottaa kuitenkin yhdessä vietetystä ajasta kaiken irti eli seurailee ajoittain aika tiiviisti ja varsinkin tietokoneella viihtyy ahkerasti. Se on myös jokaisesta tekemisestä erittäin kiinnostunut. Onnin voikin siis löytää jokaisesta avatusta laatikosta ja kaapista ja kokeilemassa kaikkea uutta.

Sitten varsinaisiin paimeniin tai tarkemmin Maihin. Mai pääsi nimittäin taasen kisaamaan agilityssa ja nyt Ojankoon Vantaalle Johanna Nybergin radoille. Pääsimme siis katsastamaan ensimmäistä kertaa Vuokkoset areenaa, missä ilmoittautumisesta löytyi naisille tykötarpeet yllättävän "juoksun" varalle. Ensimmäisellä agilityradalta oli todella lähellä, että olisimme saaneet kisakirjaan merkinnän. Harmi kuitenkin, Mai tiputti toiseksi viimeisen hypyn riman. Mikä lie, ehkä vedätys, mutta huolimattomuutta sanon minä. Muuten oli kyllä hyvä rata ja kivakin vielä.

Hyppyrata ei ollut vaikea ja mietinkin, että mikä siinä on se vaikein juttu. Olihan siinä paljon mahdollisia virheen paikkoja, mutta selvisihän se pahin juttukin viimein. Rata oli vauhdikas, mikä lisäsi entisestään koirien irtoamista eikä se soveltunut kuin erittäin nopeille ohjaajille tai hitaille koirille. Meillä siis ohjaaja oli tuo turmio. Hylätty tuli.

Kolmantena oli B-rata, mikä oli myöskin agilityrata. Se oli ensimmäinen rata toiseen suuntaan + yksi este. Siinä oli ohjaajalla vähän ongelmia, mistä syystä tulos Maille 10. Yhdessä vaiheessa oli kyseenalaista ylipäätään ohjaajan pystyssä pysyminen, mutta onnistuihan se pitämään tasapainonsa. Mites nyt kirjoitankaan itsestäni komannessa persoonassa? Ehkä siksi, että ohjaajasta huolimatta Mai sai aikaiseksi tuloksen ja syytä on vähän hävetä. Eihän se Mai kyllä sitä tiedä, että jotain kämmejä jäi jälkeen. Sillä oli hauskaa ja niin oli minullakin. Kisoissa oli tosi kiva tunnelma ja radatkin oli kivoja suorittaa. BAT:n tulossivuilta voi käydä vilkaisemassa tuloksia, jos jäi kiinnostamaan.