sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Lahden retki ja tutustelua kotona

Ilta ja yö sujui mukavasti Onnin kanssa kaksin makuuhuoneessa. Mr Turinalle maistui ruoka hyvin ja vessahommatkin onnistuivat omassa pikku muoviC:ssä ongelmitta. Innokkaana se jatkoi makuuhuoneen tutkimista ja käväisi aina minuakin tervehtimässä kehräten kovasti kosketuksesta. Aamulla näytin pikaisesti Onnille muita asukkejamme ja asuntoa, mutta homma piti jättää vaiheeseen, koska olin sopinut reissusta Lahteen.

Main ja Halin kanssa käytiin sitten junaillen Lahdessa yhteistreeneissä. Paikalla olivat meidän lisäksemme Tuuli ja Chila, Marida Pepsin ja Roosan kanssa sekä Maija Vertin kanssa. Vuokrasimme porukalla lämpimän hallin kahdeksi tunniksi, missä teimme agilitya ja tokoakin. Minä vein mukanani hankalahkon radan, mistä kukin teki tarvitsemansa osuuden. Mai sai tehdä kokonaan ja treenin myötä se alkoi ihan sujumaankin. Myös Roosa teki koko rataa, mutta muut tyytyivät lyhyempiin osuuksiin. Meidän omasta porukasta Hali sai myös tokoilla. Sainkin taas yllättyä tämän syntymätokoilijan taidoista, vaikka ei olla edes treenattu. Lisäksi ohjelmassa oli riehumista sukulaisten kesken.

Hauskaa oli, mistä kiitos kaikille osallistuneille. Lisäksi suurkiitos Maijalle ja Maridalle eväiden tuonnista sekä Tuulille kuljetusavusta. Vertti oli miehistynyt ja Chila naisistunut. Hali oli tällä kertaa keskivartalolihava ahmittuaan aamulla ennen lähtöä omat ruokansa, kissanpennun ruoat ja ulkona lintujen ruoat. Lähtiessä se oikein ähki kun puin sille takkia päälle, mutta olisi ruoka vielä kuitenkin maistunut treenien yhteydessä tarjoiltua enemmänkin. Matkakaverina keskiturpeani on kyllä maanmainioin. Siitä syystä se pääsi eilenkin kyläreissulle julkisilla Minnan ja Jarmon uutta kotia katsastamaan. Siellä leikkikaverina oli Milla. Tällä reissullakin neiti otti matkan tosi rauhallisesti Main häiriintyessä aina välillä junan puhinoista ja matkan pituudesta.

Kotona Pinjan lenkin jälkeen oli vuorossa Onnin tutustuttaminen kotiin ja porukoihin. Superreipas Onni-poika tarttui heti haasteeseen ja tutki koko kämpän kertaheitolla pepussaan nuuskuttavista nenistä piittaamatta. Mai suhtautui uuteen tulokkaaseen kylmän välinpitämättömästi kun taas Hali ja Pinja vähän turhankin innokkaasti. Pinja erityisesti osoittaa bordercolliemaista intensiivisyyttä juuri näissä tilanteissa, mutta onneksi se ei pientä kuitenkaan mitenkään vahingoita. Kulkee vain nenä kiinni toisen pepussa. Onneksi Onnia ei juuri näytä haittaavan ja on niin pieni, että pääsee tarvittaessa sohvan alle tai muuhun pienempään väliin omaan rauhaan. Poju puolestaan nukkui aluksi patterisängyllään ja ehkä välillä vähän vilkaisi tapahtumia. Vähitellen sitä alkoi kuitenkin kiinnostaa tulokas ja lähti lähestymään sitä. Peukalo pystyssä seurasin tilannetta, mutta ensimmäisestä sähinästä Poju sai siirtyä makuuhuoneeseen tutustumaan Onnin hajuihin. Poju kun näyttää nyt ensimmäistä kertaa minun silmissäni isolta kissalta kun verrokkina on pikkuinen Onni. Ehkä olen vähän turhan varovainen, mutta pienempiä on aina puolustettava.




Hauska tapaus Onni kyllä on. Tulee yleensä aina luokse kun sille naamansa näyttää tai kutsuu nimeltä. Kiipeilee jo täyttä häkää kissoille tarkoitetuissa telineissä ja leikkii milloin milläkin löytämällään pienellä esineellä. Koiratkin vähitellen ovat huomanneet, että sehän on vain kissa ja se siitä. Haasteenä on enää vain mustavalkoinen äijämme, joka on toivottavasti VAIN HAASTE, ei ongelma. Mutta on se vaan ihme, jos tämä hyväntuulinen ja seurallinen kaveri ei saisi valloitettua Pojuakin vielä puolelleen.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Onni muutti taloon

Meill on nyt Onni. Kävin hakemassa illalla Onnin sataman läheiseltä huoltoasemalta. Onni oli ainoa kissa, mutta koiria tuli samalla kyydillä useampikin. Pakkasta oli kamalasti ja ratikka oli jäänyt väärin pysäköidyn auton vuoksi jumiin, joten kotimatka taivallettiin taksin kyyditseminä. Aluksi Onni saa tutustua makuuhuoneeseen omatoimisesti, minkä jälkeen vähitellen tulee vastaan tutustuminen koiriin ja Poju-kissaan.

Reippaalta tuo nuori kissaherra vaikuttaa. Aluksi se vähän epäröi, että kannattaako kopasta ulos tullakaan kun koirat vinkuivat suljetun oven takana. Jätinkin sen hetkeksi yksin, että saa tulla ihan omia aikojaan ja niinhän se tekikin. Nyt Onni tutkii paikkoja jo todella reippaasti ja rukkikin on kunnossa syliin ottaessa. Eipä pikkuisen rohkeutta voi kuin ihmetellä kun ajattelee sitä kyytiäkin, mikä oli varmasti tottumattomalle todella rankka kokemus. Lisää tarinaa Onnista kunhan päästään paremmin tutustelemaan. Onnin tarinaa voi käydä katsomassa Rekku Rescuen sivuilta.

Tässä muutama otos uudesta tulokkaastamme.



keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Lina lähti takaisin omaan kotiin

Tänään Linan perhe saapui kosteasta lämmöstä takaisin kuivaan kylmyyteen. Oli siis myös Linan aika palata takaisin oman perheen pariin. Oli todella kiva tutustua taas vähän paremmin tähän arvoitukselliseen nuoreen neitiin. Myös Mai ja Hali olivat onnessaan kun pari viikkoa saivat leikkiä Linan kanssa. Melkeinhän tässä ehti jo tottua neljään koiraan ja nyt katsoo vajaata remmivalikoimaa ja etsii silmillään tummaa kaunotarta, mutta eiköhän tämä tästä. Näemmehän me varmasti Linan taas pian.

Ihan huippu kaveri lumileikkeihin.

"Äiti, huomaa muakin."

Rakastan, rakastan.


Siskokin rakastaa.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Agilityilta

Eilen maanantaina minulla oli vapaapäivä. Lähdinkin kävellen koko porukan kanssa hyvissä ajoin agilityhallille, jotta saan treenattua itse ennen koulutusvuoroani. Noin puolessa välissä matkaa Hali ja Lina bongasivat sorsia uiskentelemassa vielä osittain sulassa rapakossaan. Huomattuani neitokaisten kiinnostuksen ryhtäsin äkkiä hihkuen juoksuun Mai ja Pinja kintereilläni. Hali meni rantaan asti, mutta muutti onneksi mielensä kun huomasi minun karkaavan. Toinen siskoksista päätti kuitenkin taasen pitää oman päänsä ja käväisi sitten pulahtamassa Mätäojassa sorsien kanssa. Ensin iski huoli hävitetystä hoidokista, mutta pian Lina onneksi rämpi ryteiköstä esille. Kehuin kovasti ja kuitsuin sitä luokse. Lina tuli reippaasti, mutta lähellä se alkoi sitten venkuilemaan. Olin laittamassa sitä kiinni, kun neiti päättikin aloittaa kieriskelyn lumessa. Ja sehän oli sitten se viimeinen pisara varsinkin kun sen pystyyn takista nostettuani vänkäsi vielä uudelleen maahan pyörimään. Takista vaan uudelleen pystyyn, halveksunta ja remmi kaulaan niin kuin sanoin ja loppumatka pystyasennossa remmissä muiden temmeltäessä vapaana.

Olin päättänyt vielä Pinjan äitini luokse illaksi, ettei sen tarvitse odotella koko iltaa hallilla. Linan kohtalo oli myös vaakalaudalla, koska märkänä se ei sinne lähde. Pesin haisulin housut, hännän, tassut ja takin. Muuten se onneksi oli pysynyt kuivana. Odoteltiin puolisen tuntia ja Lina onneksi kuivi sen verran, että pääsi mukaan lähtemään vaikkakin ilman takkiaan. Pääasiallinen odotteluhan koirilla menee kuitenkin kevythäkissä lämpimässä tilassa.

Matkalla näin katalonianpaimenkoira Pinkan pitkästä aikaa. Olen aina satunnaisesti Malminkartanossa törmännyt tähän Jedin sukulaiseen, joka on suunnilleen Pinjan ikäinen. Hauskaahan tässä on, että ajattelin nimetä Pinjan aluksi Pinkaksi tietämättä tästä ystäväni tutun katalatytöstä mitään. Pinjasta ei tullut kuitenkaan Espanjalaisen vuoren nimistä.

Hallilla Mai ja Hali saivat treenata molemmat puoli tuntia. Main kanssa työstin viikonlopulta hampaan koloon jääneitä asioita eli häiriöesteitä. Tein aika monta erilaista rataa ja saimme tehtyä molemmille rutiinia näihin tilanteisiin. Lisäksi palkkailin sitä loistaviksi muuntuneista kontakteista. Kisoissakin se teki joka karta aivan täydellisesti kontaktiesteet. Ja tämän lasken ehdottomasti taukomme ansioksi. Hali puolestaa teki aluksi rengasta ja lopuksi useita erilaisia radanpätkiä. Viimeksi sen kanssa treenattuani opetin sille renkaan ja kuten ajattelinkin, se osaa sen nyt ainakin kutsumalla. Se on nimittäin sellainen ajattelija, että ensin ottaa rauhallisemmin ja miettii, ja sitten se jo homman osaakin.

Main ja Halin treenien jälkeen oli koulutettavillani kisat, minkä jälkeen lenkki ja valmistautuminen Linan treeneihin. Lina harjoitteli treeneissään pujottelua, rengasta ja kontakteja sekä pakkovalsseja. Kouluttajat olivat suunnitelleet, että ensin harjoitellaan minirengasta, mutta koska minä olin puikoissa, suunnitelma piti muuttaa. Minä en opeta maksikoiralle matalaa rengasta, joten sillä mentiin. Aluksi varmistettiin remmissä oikea reitti, minkä jälkeen Lina sai tehdä rengasta kutsumalla vapaana. Lina oppi siis maxirenkaan kertaheitolla kuten siskonsakin. Keppejä Lina teki verkoilla ja menikin kuulemma kovempaa kuin aikaisemmin. Se ei edes häiriintynyt, vaikka verkkoja poistettiin matkalta. Esteopissa viimeiseksi tehtiin kohtakteja ensin kouluttajan kanssa ja sitten vielä vähän ekstrana keskenämme. Pakkovalssi meni myös hyvin, vaikkakin vielä vähän hitaasti. Ehkä se on kuin siskonsa, että miettii ensin. Kivat treenit oli Linan kanssa ja sitten vielä Pinjan haku, matka kotiin ja nukkumaan.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Lumipallona lukses pompin taas

Meillä on viikko sujunut lähinnä lumileikkien parissa. Maanantaina olisi ollut Linan agitreenit, joihin olin aikeissa mennä kun kerrankin olisin päässyt oikein kouluttajalliseen ryhmään. Katsoin kuitenkin juuri ennen töistä lähtöäni, että pakkasta oli illaksi luvattu huimat -13 C, joten peruin treenit ja lähdin ostamaan kilotolkulla Halille lihotuslihoja ja muuta rekvisiittaa. Illalla lenkkeillessäni huomasin kuitenkin, ettei pakkasta ollut niin paljoa, mutta silloin lähtö olisi ollut jo myöhäistä kun piti kuitenkin muutkin lenkittää.



Olin viime viikon myöhäisemmässä vuorossa joten aamulla haukut sai vähän pidemmän lenkin kuin normaalisti. Mutta myöhäisempi kotiintulo vähensi valitettavasti ilta-aikaa niin, että ei illalla juuri muuta ehtinyt kuin tehdä pitkän lumisen lenkin. Keskiviikkona ilolintu-Mai pääsi kyllä omiin agitreeneihinsä, mutta Halin treeneihin perjantaina ei ehditty töideni vuoksi.

Iloinen lumipalloni mun <3

Linan perhe on vielä postikorttimaisemissa Taikamaassa, mutta postikorttimaisemissa ollaan mekin kun pääkaupunkiseutu kiri muun Suomen nopeasti kiinni lumitilanteessa. Ulko-ovesta lähtiessä tuntuukin kuin asuisi lumilinnassa kun saa lumen ympäröimissä vallihaudoissa kulkea alkumatkan lenkille lähtiessä. Lisäksi tunnelmanluojana lumi on auttanut valaisussa niin, että pimeään aikaankin on aivan ihanaa ulkolla ja lenkkeillä pitkin valottomia metsiä ja peltoja. Olenkin siis kulkenut lähinnä reittejä, joissa koirat saa olla suurimman osan matkasta vapaana. Ja siitähän on otettu sitten ilo irti. Koirat ovatkin super puhtaita kun lumikylpyjä otetaan useita kertoja päivässä. Tämän viikon laulu onkin ollut tuo otsikon laulu, vaikkakin oikeasti se on Kumipallona luokses pompin.




Pinjakin saa osansa lumipesuista, vaikka yrittääkin parhaansa mukaan piiloutua lumihankeen.



Linan kontaktitreenit ei ole laiskuuttani edistyneet aivan suunnitelmien mukaan, mutta onhan meillä jo pohjat tehty ja aikaakin vielä pari päivää. Halin lihotuskuuri puolestaan sujuu oikein hyvin, vaikkakaan lihomista ei ole juurikaan vielä havaittu. Sen verran nyt kuitenkin, että tiedän lihojen jääneen hyötykäyttöön. Lihotuksen ohella Halilla on nyt päivittäin paikkamakuutreenit makkarissa, jotta saan annettua lisäravinteet syystä ja ilman, että toiset ovat vieressä haluamassa samaa.

Vitsit mikä peräsin :)


Mai on tänä talvena kasvattanut niin muhkean peräsimen, että sitä saattoi oikein trimmata. Kävimmekin sitten heiluttelemassa tuota peräsintä Hyvinkäällä Martti Salosen tuomaroimilla agilityradoilla, joista yksi oli kylläkin hyppyrata. Jos Mailta kysytään, niin radat meni aivan älyttömän hyvin, nopeasti ja osattiin tosi vaikeita juttuja. Tuomarimme ei ollut kuitenkaan asiasta ihan samaa mieltä kun jokaiseen tuloslappuun oli kirjoitettu HYL, väärä rata. Väärä rata tuli ainakin ensimmäisellä radalla aika moneenkin kertaan, mutta hauskaa oli. Mai oli sitä mieltä, että noin mahtavan suorituksen jälkeen tyhjennetään koko reppu leluista ja herkuista, mutta mun mielestä ei ihan niin hyvin mennyt. No joo, Mailla oli siis tosi hauskaa jälleen. Se oli mielestään jatkuvasti lähtövuorossa, kanssakilpailijat oli aivan ihania, suoritukset mahtavia eikä palkkauksessakaan ollut valittamista. Ehkä saadaan vielä ne tuloksetkin paranemaan kun saadaan taas rutiinia noihin kisoihin.

Lopuksi tilpehöörit viikon varrelta:
- Poju-kissaa jahdataan aina ajoittain sekä Halin että Linan toimesta. Tämä on kiellettyä, joten siihen olen joutunut puuttumaan. Lisäksi varsinkin Lina jää vielä vähän kyttäämään, mikä on myöskin laitonta.
- Olen ollut huomaavinani aussievirnistyksen häivähdyksiä Linan huulilta kotiin tullessani. Ehkä siitäkin on hymyhuuli tulossa.
- Lina taitaa pitää meikäläistä vähän sekona kun se ei oikein ymmärrä aina intoilujani. Vähitellen se on päässyt kuitenkin hommasta jyvälle, mutta ei silti vielä antaudu täysillä ilonpitoihin. Tänään se osallistui jo tanssituokioomme Main "peppulaulun" rytmeissä.
- Onneksi edes joku eli Lina tykkää voittamastani Fatboy-koiranpatjasta. Se ei oikein hyvin muovaudu ja on liukaskin, joten Hali ainakin valuu siitä pois kun ei ymmärrä mennä suoraan patjan keskelle.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Mikään ei ole niin helppoa kuin koiran laihdutus

Olen aina sanonut, että mikään ei ole niin helppoa kuin koiran laihdutus. Nyt ongelmani onkin juuri päinvastainen eli lihotus.

Viikon varrella Lina on hoikistunut, vaikka se on jo parin päivän ajan syönyt annettujen ruokintaohjeiden maksimimäärää eli 5 dl tai vähän reilu menee masuun päivittäin. Linalla oli onneksi vähän varaakin kaventua, mutta Halilla puolestaan ei olisi. Tuo mikroaussie on hoikistunut entisestään eikä ruoan lisääminen aiheuta kuin lisääntyvää peräpäästä tulevan tavaran määrää. Taitaa siis homman nimi olla sellainen, että neiti aloittaa huomenna proteiini-kalsium-dieetin. Kysyin Halilta mielipidettä tähän ja sehän sopii sille. Sille kun uppoaa varmasti kaikki tarjoiltu ruoka.

Mai, Hali ja Lina selkävertailussa.

Lihotuksessa olisi myös olennaista kulutuksen vähentäminen, mutta se tuskin onnistuu. Rimppakinttu riekkuu sen kun kerkiää ja varmasti on virkkuna jokaiseen hellyydenosoitukseen ja leikkiin, mitä tarjolla vain on. Hannu ja Kerttu -sadussa noita pisti lapset häkkiin lihotukseen, mutta se ei ole moraalisesti oikein. Antaa siis neidin painella entiseen malliin, kehittyypähän ainakin lihakset, vaikka ne ei suuremmin kasvakaan. Hali muistuttaakin lähinnä voimistelijaa, jolla on huippuunsa viritetty kehonhallinta, mutta luiden päällä ei juurikaan pehmyttä tavaraa ole.


Sitten toiseen propleemaamme, mikä nyt näyttää kuitenkin ratkenneelta. Linan korvat toimii ja se tunnistaa nimensäkin, vaikka muuta mielenkiintoista lähettyvillä olisikin. Lina on nyt melkein yhtä innokas tulemaan luokse kutsuttaessa kuin äitinsäkin. Lina tulee iloisesti myös kuullessaan siskonsa nimen. Nyt voin sitten vain kehua ja palkata mallikkaasti käyttäytyvää mustaa hauvelia. Lisäksi Lina on oppinut rauhallisemman tervehtimistavan kun tulen kotiin. Viikolla moikkailu oli aika kiihkeää, mitä lisäsi varmaan vieraammassa paikassa olokin. Nyt se jaksaa häntää heilutellen odottaa, että saan vaatteet pois ja antaa myös toisille tilaa tervehtimiselle. Huomasin myös tänään, että Linalla oli hienoista ylähuulen nostoa kun lauloin iloisesti virnistelevällä Maille hymyhuulet-laulun kertosäettä. Ehkä Linasta on tulossa äitinsä kaltainan hymyhuuli, Maihan aloitti suunnilleen samanikäisenä hymyilyn.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Ryhmätreeneissä jälleen


Talviset säät ovat saaneet taas aikaiseksi aktivoitumista valoistumisen kautta. Tiistaina kävimme vain pitkällä talvilenkillä, mutta keskiviikkona Mai pääsi riehujaislenkin lisäksi myös pitkästä aikaa agilitytreeneihin virallisella ryhmäajallamme. Ja kyllä oli kivaa varsinkin kuin Mai vetäisi sitten ensimmäisellä yrityksellä virheettömän radan hyvin minimaalisilla korjauksilla. Olihan radassa vaikka kuinka monta kohtaa, missä olisi voinut mennä vikaan, mutta ei onneksi. Kontaktitkin menee nykyään juuri niin kuin olen ne visioinutkin. Hinkkasimme siis lopuksi vain kohtaa, josta piti saada mutkat tiukemmiksi.

Kotimatkalla kuljimme osan matkasta junalla, että ehtisimme nopeammin kotiin. Tulihan tuohon kuitenkin kävelyäkin ihan riittävästi jäähdyttelyä ajatellen. Asemaa lähestyessämme junan tuloon oli kuitenkin aikaa, joten otimme sitten odotteluajasta kaiken irti. Ensin tein suoralla asemalle jontavalla tiepätkällä pudotetun noudon. Se meni täydellisesti vaikka häiriöitä löytyi jonkin verran. Lopuksi viimeiset kymmenen minuuttia käytimme tottisteluun. Teimme seuraamista aika paljon, jättävät ja luoksetulon. Seuraamisessa sain ilokseni huomata, että Mai pitää nyt todella tarkkaavaisesti itsensä oikeassa kohdassa. Kontakti ei sillä pysy jatkuvasti, mutta koko ajan paremmin ja paremmin. Nyt minulla on kuitenkin aihetta riemuita seuraamisen jostain osa-alueesta, mikä saa myös sen pään nousemaan. Jättävistä ainoastaan istumisessa piti antaa kaksoiskäsky.

Pakko oli tämä lelu Halille ostaa kun se niin hyvin kuvaa sen ominaisuuksia.
Tostaina Halin ja Linan piti päästä mukaani takinhakumatkalle Helsingin keskustaan, mutta rankan vesisateen vuoksi ei ollut mitään mieltä kuljettaa läpimärkiä koiria bussissa ja ratikassa edestakaisin. Sen sijaan sisarukset pääsivät Halin treenivuorolla agittamaan. Mai ja Pinja sai jäädä matkan varrella äitini luokse. Hali sai tehdä rataa, missä hyppyjä ja putkia sekä kaiken näköistä muuta. Viime kerralla käydessäni opetin sille pituuden, joten tokihan se nyt sen jo osasi. Lisäsinkin mukaan renkaan turvallisella magneettirenkaallemme. Aluksi maksirengas oli vähän hurja, mutta siitähän se sitten lähti. Ehkä se sen sitten osaa ensikin kerralla. Lina puolestaan sai tehdä myös vähän rataa sekä pujottelua verkoilla sekä tietysti maahan laskettua puomin alastuloa. Lupasin nimittäin opettaa sille kontaktit tässä kahden viikon aikana. Kotona homma tuli jo älyttyä keskiviikon sessiossa ja nyt sitten yleistettiin sitä. Kotiharjoitukset jatkuvat nyt kuitenkin säännöllisesti. Lisäksi aloitan pujottelun opettelun molemmille kunhan ensin katson opetusvideon.

Paikallaan olevista koirista on edes jokin mahdollisuus saada tarkka kuva.

Mainkin mielestä Linan kanssa on kiva leikkiä.

Ammattilaisvalokuvaaja tähän tarvittais.

Ihan sekoa porukkaa.
Haukut ovat saaneet siis ainakin paljon leikkiaikaa ulkona. Vapaudella on kuitenkin hintansa, nimittäin kuuliaisuus. Ja tästä aiheestahan on sitten neuvoteltu. Välillä tuntuu, että minulle on kerrottu Linasta aivan väärä nimi kun se ei korvaansakaan lotkauta nimensä kuultuaan kun sillä on jotain muuta mielessä. Aina se ei tosiaan edes katsokaan minuun päin tai sitten katsoo, että sä et mua voi määrätä. Asia on kuitenkin niin, että todellakin määrään. Ei Linalle tarvitse kuitenkaan kovasti aiheesta sanoa, mutta tosissaan pitää kyllä olla. Maanittelu ei auta tuonkaan neidin kanssa, koska oma tahto on parempi kuin namit. Eilenkin lähdin vain kävelemään reippaasti muiden kanssa toiseen suuntaan kun se jäi keekoilemaan antamatta kiinni. Sieltähän se sitten kiltisti tuli ryhmään mukaan. Tästä samaisesta aiheesta on kyllä neuvoteltu Halinkin kanssa. Se ei harrasta tuota kiinniantamattomuutta, mutta saattaa lähteä kutsuista huolimatta erityisesti paikkoihin, jossa on joskus ollut ruokaa. Olen sen jättänyt jälkeeni ja hakenut paikanpäältä, mutta vielä on sarkaa silläkin tässä alueessa.

On se vaan niin kaunis.

Emäntää mietitytti, miten kissan kanssa menee. Vastaus on hyvin.

Mitäs ne muut tekee?
Muuten Lina on ollut oikea enkeli kaikin puolin. Eilen illalla se oli tosi hauska kun tuli ensimmäistä kertaa sohvalle. Lina ei saa kotona sohvilla oleilla, mutta enhän sillä voi olla täällä eri säännöt kuin muilla eikä se tuottane ongelmia taas kotona, mikä on aivan eri paikka. Lina on siis katsellut kun muut makoilevat sohvilla ja eilen se sitten uskaltautui kokeilemaan myös. Se tuli Halin jattämälle paikalle viereeni kuin huomaamatta. Hyvä, että ei vihellellyt samalla viattomuuttaan. Silittelin sitä sitten siinä ja Lina rentoutui. Sen jälkeen se onkin sitten aina välillä makoillut lähinnä nojatuolissa, mutta nukkumaan mennessäni huomasin, että myös sänky valloitettiin samalla. Chilan kohdalla sänky oli kielletty, mitä se ei ainakaan nähteni yrittänytkään, mutta tämä sankari otti sitten kaikki vapaudet käyttöönsä. Pyysin Linan kuitenkin alas, koska 90 cm leveä sänkyni ei ole tarkoitettu kuudelle hengelle.


Sitten vielä katsaus Main muuhun perhe-elämään. Parisuhde erittäin rakkaan Ponin kanssa sujuu entiseen malliin eli läheisyyttä on runsaasti. Lisäksi Mailla on ollut "vauvansa" jo jonkin aikaa. Ei se niitä varsinaisesti hoida, mutta nekin on kuitenkin erittäin tärkeitä. Niitä on kaksi: tyttö ja poika. Molemmat muistuttavat kovasti leijonia ja Mai tykkää kuljettaa niitä paljon mukanaa. Niiden avulla on myös opeteltu usein kaukoja.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Meillä on vieras

Lina tuli meille vieraaksi pariksi viikoksi. Hali otti siskonsa avosylin vastaan, mutta kaksi muuta haukkua ei niinkään ratkiriemukkaasti tulokasta kutsuneet kotiinsa. Main piti muistutella äidin oikeudella, että kuka sitten määrää, ja Pinjan piti huolehtia, että kaikki ei sitten sen yli jyrää. Nyt kun muodollisuudet on siltä osin saatu hoidettua, niin kaikki ovat keskenään ihan sulassa sovussa. Enää Linakaan ei näytä siltä, että tarvitsisi heti kotiin lähteä. Onhan täällä ihan kivaa kun saa vapaana temmeltää pitkin peltoja ja leikkiä Hali-siskon kanssa. Eikä nää muutkaan ole hullumpia, vaikkakin Lina haluaisi jo mennä nukkumaan.

Halista oli aiemmin ennen ja nyt kuvat, joten laitampa Linalle samanlaiset:
Vuosi sitten ja

Nyt

Lopuksi vielä kuva Maista ja ponista. Poni on taas pop: Mai hilaa keinuhevosta ympäri asuntoa pitkin päivää ja lenkin jälkeen on paljon tärkeämpää päästä heti ponin luo kuin pian täyttyvien ruokakippojen ääreen. Tuli mieleen saunahoroskooppi, missä eri horoskooppimerkkien edustajat käyvät saunassa vuorotellen ja aina välissä on ilmoitus, että härkä vielä saunoo ja jossain välissä se oli vähän käännähtänyt. Härkä jää myös vielä saunaan, vaikka kaikki muut ovat poistuneet iltahämärään. Tuleeko tästä nyt samantapainen juttu, että kaikkien tarinoiden väliin tulee mainintaa siitä kuinka keinuhevosta vieläkin retuutetaan ja vaikka kaikki muut ovat nukahtaneet, niin Mai jatkaa puuhiaan keinuhevosen kanssa.

Taustalla Mai ja Poni samalla patjalla, edessä liian lyhyt nettipiuha Halin pureksittua pidemmät.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

2012 on alkanut

Viikolla Mai ja Hali pääsi Pinjan piippauksen säestämänä rokotettaviksi. Keli oli taasen mitä kamalin, mutta onneksi lääkäri sai toimitettua operaationsa ilman sadevaatteiden riisumistakin. Mai sai nelosrokotteen ja Hali nelos- ja rabiesrokotteen yhditelmärokotteen. Nyt se saa sitten porskutella kolme vuotta eteenpäin ilman rei'ityksiä. Neitokaiset pääsivät myös puntaroitaviksi samaisella reissulla. Mailla oli tällä kertaa painoa 17,85 kg ja Halilla 15,50 kg eli ei tuo rimppana niin kovasti ole painossa äitiään jäljessä. Jos tuosta erotuksesta laittaisi 100 g molempiin poskin ja muualle päähän ja loput 2 kg lihaksiksi ympäri vartaloa. Se on kuitenkin vaan niin tuon nuoremmankin kohdalla, että ei ruoka tahdo tarttua vartaloon.



Eilen aamulla huomasin ilokseni, että maata peitti valkoinen huntu ja ilma oli pikkuisen pakkasen puolella sekä aurinkokin pikkaisen pilkotteli. Reippaan aamulenkin jälkeen lähdin Halin kanssa bussiretkelle toiselle puolelle Vantaata hakemaan uutta päiväpeittoa. Otin Halin yksinään mukaan, että se ei olisi aina porukassa. Ja reissuhan meni tosi kivasti. Ipana matkusti isossa autossa niin kuin olisi aina tehnyt sitä, vaikka totta puhuakseni se oli sen ensimmäinen bussiajelu. Kotiin tultuamme Pinja oli selvästi ikävöinyt kiusaajaansa. Se meni aivan hurjaksi Halin riehuttamisessa, vaikka olisi luullut sen olleen tyytyväinen kotona vallinneesta rauhasta. Jokainen linkki perheessä on siis todella tärkeä, vaikka aina sitä ei näytetäkään niin selvästi.

Iltapäivällä porukalla vielä toinen lenkki. Silloin jo paukkui välillä aika kovastikin. Pinjaa vähän pelotti pamaukset, mutta se ei ollut onneksi lähelläkään niitä pelkotiloja, mitä Jedillä aikanaan oli. Mai ja Hali eivät puolestaan noteeranneet pamauksia. Kotosalla puuhaillessani Maita kuitenkin vähän ahdisti jatkuvaksi muuttunut paukuttelu. Ei sitä pelottanut selvästikään, mutta ei se jatkuva poksuttelu ollut minustakaan kivaa. Levollisia koirat kuitenkin pääosin olivat. Onneksi niin, koska minun piti lähteä hälytystöihin juuri vuoden vaihtumiseksi. Jätin kotiin valot ja radiot päälle ja suljin ensimmäistä kertaa verhot olohuoneesta ja keittiöstäkin. Töihin lähdin yhdeksen jälkeen ja palasin seuraavana vuonna yhden jälkeen. Pauketta kuului vielä jonkin verran eikä se näyttänyt mitenkään hetkauttavan Halia eikä Maita. Pinja halusi, että katsotaan yhdessä sen suussa olevaa lelua. Myöhäispissillä Pinja halusi lähteä kotiin ensimmäisestä kovemmasta pamauksesta, mutta merlepari piti komentamalla komentaa kotiin. Pahin pamautteluaika ei siis ollut aiheuttanut mitään patoumia koirille. Hyvä niin.



Vuosi 2012 alkoi myös hyvässä säässä. Ilokseni sain myös huomata, että Kaivokselassa eikä sen lähiympäristössä enää paukuteltu. Lenkki aurinkoisessa pakkassäässä oli siis mitä mahtavin. Muuten on ollut aika vetelä päivä kun emäntä vasta palautuu edellisen yön täpinöistään. Olo on kuitenkin sellainen, että tästä vuodesta tulee hyvä.



Lopuksi vielä Miimin innostamana aussieiden omat laulut. Aluksi hain lauluja nimen perusteella, mutta Halin laulu on kyllä ehdottomasti prinsessat-laulu. Se kun on ollut 3 viikkoisesta lähtien mieluiten tanssiasennossa sekä innostuu laulusta aina suunnattomasti. Maille löytyi nimen perusteella kiinalaisten The Mai Song. Maita hoetaan siinä niin kuin minä sitä huutelisiin, mutta vallaton ostelu ei kuitenkaan oikein kuvaa koiraani. Tajusin kuitenkin viikolla, mikä Main oma laulu todella on kun sitä taas kerran lauloin sille töistä kotiin palatessani. Iloisen ja hymyileväisen Main laulu on Hymyhuulet. Hymyä en ole kuitenkaan vielä onnistunut ikuistamaan, mutta ehkä jonain päivänä sekin ihme tapahtuu.


HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012!