Paimennustarina odottaa vielä tuloaan, mutta väliin jotain muuta. Viikko treeneineen on sujunut tuttuun kaavaan eli viestiä, esineruutua ja agilitytreenejä. Hali oppi kolmannella harjoituskerralla keinun täydelliseksi. Se on niin taitava ja oppivainen neiti. Alkutilannehan kolme viikkoa sitten oli se, että keinu on kamala ja petollinen laitos ja nyt se on namiautomaatti parhaasta päästä. Siitä saa namit oikein lennähtämään. Esineillä Halin tarkkuus on vähän huonompi asia. Neiti kun tutkii ruudun liian tarkkaan väsyttäen itsensä nopeasti.
Main kanssa käytiin eilen lauantaina Järvenpäässä agilitykisoissa. Tuomarina kolmella agilityradalla oli Johanna Nyberg, ja saldona meille 0, 10 ja 5. Ensimmäisellä radalla puomi ja keinu loppuivat "tyhjään", joten niissä meni aikaa kun saattelin perille asti, lisäksi keppeille meno oli pakko ohjata todella kökösti, mistä johtuen sinne mennessä tuli vähän hidastetta. 0-rata kuitenkin ja taas ollaan hitusen lähempänä kerättävän seitsemän nollaradan saldoa. Yksi vielä puuttuu. Toisella radalla Mai tuli A:alta alas puolesta välistä kun tein tiukan takaaleikkauksen. Voihan nenä, miten se silleen? Lisäksi tuli toinenkin kielto kun se ei pysähtynyt puomin alastulokontaktille, mistä johtuen seuraavalle hypylle ohjaus epäonnistui. Radalta siis kaksi kielto ja siten tulos 10. Kolmas rata oli mielestäni paras, mutta siellä harmillinen kieltovirhe kepeiltä. Nyt keppikulma oli todella helppo enkä siksi malttanut odottaa, että Mai valitsee oikean välin. Toiseen väliin siis meni, mutta sen jälkeinen rata oli todella hyvä ainakin omasta mielestäni. Olihan siellä kai vähän ylimääräistä kurvia, mutta ainakin oli sujuvaa menoa.
Tänään vuorossa on ollut kesän tulon dokumentointia kameran kanssa, ja kotihommiakin. Kiva välillä viettää vapaapäivää näinkin. Tuli ainakin todettua, että taitaa olla kesä.
Pinja puun päällä.
Main mielestä puussa kiipeily on hauskaa.
Mai ja Hali puussa.
Hali
Ketunleipiä ja valkovuokkoja.
Hauska kasvi. Se rullaa vähitelleen sykkyrää auki paljastaen lehtensä.
Minulla, Mailla ja Linalla oli viikonloppuna varsinainen seikkailu. Eihän se toisaalta täysin uutta kaikki ollut, mutta moni elementti kylläkin.
Perjaintaina iltapäivästä vaihdoimme koiria Biancan kanssa. Bianca ja Kai saivat viikonloppuhoitoon Pinjan ja Halin ja minä sain tilalle Linan. Siitä sitten rinkan, jättimäisen häkin ja kahden koiran kanssa junalla kohti Kuopiota. Matka sujui rattoisasti pendoliinon kyydissä. Häkille löytyi koirakulmauksesta sopiva paikka, joten koirat saivat lekotella oikein väljästi neljän tunnin matkan minun istuskellessa vieressä.
Inhonan pitkiä matkoja, vaikka sitä ei ehkä ihan heti arvaisikaan taakse jättämieni kilometrien perusteella. Pitkät matkat ovat tylsiä ja niin oli tämäkin, vaikka kirja olikin viihdykkeenä. Ei siihen oikein jaksanut keskittyä. Onneksi oli ravintolavaunu ja pikkupojat etupenkissä, joiden juttuja oli ihan kiva kuunnella. Isä poikineen jäi Mikkelissä pois ja juuri ennen sitä nuoremmalta pääsi ryöppy ykää pitkin isää, itseään ja penkkiäkin. Haju oli aika karmaiseva, mutta saivatpahan kanssamatkustajat huomata, että ei ne koirat ole aina pahimmasta päästä haisemassa.
Tästä taisi jäädä kuitenkin pöpö kytemään. Lauantaiaamuna lensi itsellänikin kaaressa aamulenkin aikaan. Sainpahan näpäytyksen kun ihmettelin, miksi pikkupoika ei voinut isäänsä varoittaa. Niin se vaan tapahtuu isommallekin. Onneksi mahamyllerrykset eivät kuitenkaan pahemmin viikonloppuani häirinneet, mutta valitettavasti kotona vaiva iski uudelleen. Maanantaiaamuna olo oli kuin päähän moukaroidulla eikä mahantyhjennyksetkään mieltä kohentaneet. Oli tässä kuitenkin jotain ihan hyvääkin. Pytyn päällä pahoinvoivana voi nähdä paljon pieniä tähtiä, jotka on itse asiassa ihan nättejä :)
Vaivoista ei sen enempää vaan takaisin junaan. Päätepysäkille Kuopioon saavuimme noin vartin yli seitsemän. Eija-Riitta haki ystävällisesti meidät kyytiin asemalta, mutta aika moista seikkailua sekin oli. Siinä vaiheessa minä koirineni pyörin vain aseman edustaa edestakaisin tutkaillessa teiden nimiä kun varsinaisen matkaseikkailun asemalle teki Eija-Riitta. Ei ole siis navigaattoreihin luottaminen ainakaan silloin kun on asettanut Asemakadun tilalle Asematien ;-) Eipä tuo mitään. Eksymällä me yhden Päivin kanssakin pienenä aina paikkoihin tutustuttiin. Me siis menimme tarkoituksella eksymään.
Matka Kuttukuuhun oli myös pienoinen seikkailu. Käännyimme löydettyämme tutun kyltin Kuopio-Joensuu-tien poskesta. Eija-Riitalla ja minulla sekä ilmeisesti aika monella muullakin on vähän hakusessa viimeinen osuus Kuttukuuhun. Melkein aina paikanpäälle mennessä sekä poistuessa tulee kuljettua eri reittiä, mutta aina pääsee perille ja pois. Ehkä Roomaa koskeva sananlasku koskee myös Kuttukuuta eli "kaikki tiet vievät..."
Perille päästyämme menimme aika suorilla nukkumaan. Saimme saman huoneen kuin viimekesänä, joten tiesimme heti hyödyntää huoneen pitkää piironkia välimuurina. Näin koirat saivat olla paljon vapaana ainakin silloin kun olimme huoneessa. Nukkumaan menoa vauhditti myös todella kovana alkanut sade, jota lauantaille ja yölle oli ennustettukin. Tulisi nyt vain sitten yön aikana kaikki, mutta se ei valitettavasti ihan toteutunut.
Lauantaina aloitimme sateen vuoksi teorialla osallistujien tavoitteista ja kauden toiveista sekä FCI:n paimennuskisoista. Säännöthän olisi pitänyt jo tulla kennelliitosta, mutta niiden vielä puuttuessa saimme suullisesti meille vähän infoa tulevasta. Nyt kesällähän alkaa jo testit ja esikokeet seurakoirayhdistyksen järjestäminä.
Lauantaina pääsimme paimentamaan puolen päivän aikaan sateen vähän laannuttua, mutta tuli sitä vieläkin. Toisaalta ihan sama, koska samoissa savissa olisimme olleet, vaikka sade olisi täysin loppunutkin. Eihän tuo mitään kun olin varustaunut lämpimin- ja kuravaattein. Koirat puolestaan kyllä savittuivat todella huolella, mutta eihän sekään haittaa enää sitten kun "vahinko" on jo sattunut. Pesua mietittiin vasta kun koirat piti saada takaisin huoneeseen ja onneksi lenkkireittimme varrelta löytyikin muutama aika puhdasvetinen "lätäkkö", joissa koirat piti pakkouittaa mahaa myöden. Sinne jäi suurimmat mudat. Nehän onneksi lähtevät helpommin kuin Someron märkä savi.
Lauantain ja sunnuntain paimennuksesta kerron myöhemmin, mutta alkumakuna voisin esitellä videon sunnuntain paimennuskatsomostamme. Sunnuntainahan sää oli mitä mainioin.
Sunnuntaina lähdimme Kuttukuusta hyvillä mielin ja hyvissä ajoin. Meidän piti ehtiä klo 17.20 lähtevään junaan ja aikaa siihen oli oikein ruhtinaallisesti. Lähdimme "tuttua" reittiä Kuopiota kohden, mutta mites ollakaan päädyimme taas aivan uudelle reitille. Eija-Riitta jo luuli, että oli kolunnut kaikki reitit, mutta nyt tuli aivan uusi. Ja niinhän siitä tietysti taas kävi, että junalle oli kamala kiire. Ehdittiin me asemalle onneksi 10 min ennen, huh.
Kotimatkalla "koiravaunu" oli erilainen kuin tulomatkan pendoliinossa. Siellä ei ollut tilaa suurelle häkilleni, mutta penkit olivat onneksi väljemmin ja niitä oli vähemmän. Minun paikkani oli yksittäinen penkki ikkunan vieressä eli edessäni ja takanani oli istujat, mutta vieressä ei. Sehän tästä olisi vielä puuttunut, että olisin ollut neljän istujan rykelmässä Main ja Linan kanssa. Matkalla Mai nukkui pääasiassa jalkatilassani ja Lina käytävällä. Se ei välittänyt tuon taivaallista ohi pomppivista ihmisistä eikä koiristakaan. Täytyy sanoa, että hyvähermoinen tyyppi on kyllä kyseessä, mutta tuli se todistettua jo aiemminkin varsinkin tämän viikonlopun aikana.
Kotimatka Pasilan asemalle meni siis aika tylsästi. Odoteltiin vain, että matka loppuu ja välillä katseltiin maisemia. Lina istui sylissä maisemia katsellen Mikkelistä Mäntyharjulle ja Mai Kouvolasta Lahteen. Koiravaunussa oli aika monta koiraa, mutta kaikki olivat aika rauhallisia. Joku piippaili aina jonkun pätkän matkasta hermostumistaan, mutta ei häiriöksi asti. Suurin osa porukasta vain nukkui. Jopa 3 kk ikäinen tiibetinmastiffipentu nukkui lähes koko matkan. Se sai Kouvolassa mahdollisuuden pissireissulle, mutta ei ollut ilmeisesti hätä. Jossain välissä se huomasi Main suuret korvat ja olisi halunnut niitä vähän maistella, mutta Mai oli toista mieltä. Muuten pentu oli siitä oikein kiva, mutta korvia ei lussuteta.
Pasilassa vastassa oli Bianca, Hali ja Pinja. Lina oli onnellinen emäntänsä tapaamisesta. Jälleentapaaminen oli varmasti vielä onnellisempi kun takana oli aika jännät kokemukset. Mai puolestaan ei ollut yhtään onnellinen ainakaan Halin ja Pinjan tapaamisesta. Aivan kamala äkäpussi. Se oli kai sitä mieltä, että se on kaveria nyt vain kohtalotoverinsa Linan kanssa. Se oli niin kiukkuinen, että ei sitä voinut edes takonttiin muiden kanssa laittaa vaan piti ottaa se etupenkin jalkatilaan nukkumaan. Ehkä osuutta äkeyteen on myös juoksun lopun takia, mutta pitäisi sitä silti käyttäytyä. En viitsinyt sitä kuitenkaan juuri komentaa kun tiedän, että se oli saanut osakseen aika tavalla painetta viikonlopun aikana.
Hali on ollut tälläkin viikolla ahkerin treenaaja eikä se todellakaan miellytä Maita. Mai on jatkanut edellisviikkoiseen malliin kiukutteluaan kun on jäänyt treeneistä paitsioon. Onhan sekin saanut tehdä, mutta valitettavasti treenikentille sillä ei juoksun vuoksi ole asiaa. Eniten sitä taitaa ärsyttää se, että se ei saa tehdä eniten niin kuin on tottunut tekemään. No, koittaa se sekin aika taas, mutta kerropa se koiralle.
Maanantaina meillä oli HSKP:n viimeinen toko 1-kurssin vuoro. Nyt koko tunti kului hypyn harjoitteluun, mutta tehtiin me väleissä muutakin. Harjoittelimme seuraamista lyhyissä pätkissä sekä täyskäännöstä ja jättäviä istumista lukuunottamatta. Lisäksi tein muutamat sessiot alokasluokan kaukoja kun Hali on ne sattumalta oppinut aivan täydellisiksi liikuttamatta milliäkään takajalkojaan.
Tokohyppyä harjoittelin ensimmäisen kerran viikkoa aikaisemmin. Otin käyttöön Main vanhan tokohyppykäskyn HOP. Siihen aikaan Main pysäytyskäsky oli SEIS, mutta nykyään se on STOP. Vanha hyppykäsky ei siis ole hyvä nykyisen pysäytyskäskyn kanssa: HOP ja STOP. Ei hyvä kun ovat liian samanlaiset. Tokokurssilla kerroin tästä ongelmastani ja sain heti hyvän sanan käyttöön eli ESTE. Otin uuden hyppykäskyn heti käyttöön ja kun esteen takana oli palkkaakin odottamassa niin Halihan hyppäsi. Kerran kuitenkin Hali oli epävarma ja myöhemmin tajusin, että olin juuri sanonut ISTU ja sitten tuli ESTE. Molemmissa on siis neljä kirjainta ja välissä ST. Ehkä se ei olekaan hyvä tähän. Mutta mistä meille sana tokohyppyyn? En haluaisi käyttää hyppykäskyäkään, koska se on agilityssa käytössä. Hyvät vinkit ovat siis erittäin tervetulleita.
Tiistaina oli taas viestiä. Aluksi kuitenkin piti hoitaa Linan kuvaus alta pois, jos vaikka viestimatkalla olisi kuraista. Aurinko paistoi kirkkaasti, mutta kun mustaa koiraa ei ole helppo varjossa kuvata niin valo voitti.
Lina 17 kk.
Toiseltakin puolelta.
Halilla ja Mailla oli paikkamakuuharjoitukset samaan aikaan kun Lina toimi mannekiinina. Siinä tuli sitten harjoiteltua samalla, että paikkamakuusta ei lähdetä koskaan eikä ikinä kuin vain niin, että menen vierestä hakemaan. Se, että ohjaaja puhuu tai kaveri juoksentelee tai edes se, että joku muu sanoo vapaa, ei oikeuta makuulta lähtöä. Tämä ei ollut mikään suunniteltu treeni, mutta välillä olosuhteet vain vaativat tottelevaisuutta ja nyt tuli näissä olosuhteissa harjoiteltua tuota paikkamakuuta häiriössä.
Hali ja Mai makaamassa.
Sitten viestiä juoksemaan. Tällä kertaa matkalla oli häiriöitä ja haasteita niin paljon, että matka jäi vähän edellisiä kertoja lyhyemmäksi. Uskoisin, että yhteispituudeksi tuli ainakin kilometri kun taas viidessä pätkässä mentiin. Bianca jäi taas A-pisteelle ja minä lähdin etenemään. Mai ja Pinja olivat mukana ja päätin ottaa ne etenemälle mukaan hajua tekemään. Muutenkin Pinja olisi varmasti mölynnyt A-pisteellä liiaksi, joten senkin puolesta se oli hyvä ottaa mukaan.
Lina ja Hali ovat aivan mahtavia. Kun A:alta lähdetään, molemmat suunnistavat hajutta jo aivan suoraan kun tietävät homman luonteen. Suoraan B:lle, sieltä vasta lähdetään takaisinpäin. Kun se aika koitti kolme koiraa vain kiinni ja ensin Lina ja sitten Hali matkaan. Hyvin meni siltä osalta, mutta entenemään lähtöni vähän viivästyi Main ja Pinjan kytkentöjen selvittelyssä. Eihän se sinänsä haittaa, mutta kun häslingissä A-pisteelle jäi vain yksi remmi, joten Halia ei voinut kytkeä odottamaan.
Ensimmäinen matka nousi peitteiselle kalliolle, minkä takalaidalla oli tuo B-piste. Siitä lähdin etenemään ja huomasin, että päädyn suoraan pururadalle, jos aivan suoraan jatkan. Pururadalla ei saa koirat meillä päin kulkea eikä taitaisi muutenkaan olla hyvä, että hölkkäri juoksee viestillä samaa reittiä, joten jouduin kaartamaan kallion jälkeen jkv vasempaan. Sieltä sitten montun jälkeen seuraavan kallion päälle, milloin etenemäksi tuli varmaan noin 40 m. Ei pitkä, mutta eiköhän pururata hölkkäreineen tuottanut kaarroksen ja maaston kanssa aivan tarpeeksi haastetta.
Kallion päältä sain myös aitiopaikan koirien työskentelyn seuraamiseen. Harmi vaan, että mukana ei ollut videokameraa. Varsinkin Halin tarkkuudesta olin ällistynyt. Näyttää siltä kuin se ei näkisi mitään muuta kuin hajumaailmansa. Todella kaunista työskentelyä. Ihmetellä sain toki myös Linan taitoja kun se on päässyt näin nopeasti hyvin jyvälle viestistä. Nyt näin samalla myös sen, että Linakin käyttää taitavasti nenäänsä juostessaan.
Tästä alkoikin sitten ongelmat. Lina lähti takaisin hyvin kuten Halikin kunnes kutsuin Maita etenemistä aloitellessani. Mulla taitaa olla aika kantava ääni ja Mai lähtee suusta yleensä aika kirkkaasti. Voi mua tyhmää! Hali tuli nimittäin takaisin siinä vaiheessa kun Mai ja Pinja olivat jo vapaina minun irrotellessa remmejä puista. Koiraa ei oteta takaisin, joten piti vain usuttaa sitä lähtemään takaisin A:alle. Voi pieni oli ihan ihmeissään kun pidin Maita ja Pinjaa pannoista ja usutin sitä lähtemään. Vähän aikaa se katsoi ihmeissään, mutta sitten otti onneksi hajun maasta ja lähti määrätietoiseen juoksuun. Huh, mahtipalkat tuosta.
D:lle päästyäni huomasin, että juuri ylittämääni polkua pitkin meni pyörä. Tosi kiva, oliskohan pitänyt vähän katsoa karttaa ensin. Lisäksi pururata meni edelleen aika lähellä ja siellä käveli pari ihmistäkin. Onneksi näistä ei kuitenkaan ollut mitään häiriötä minun sydämen tykytyksiä lukuunottamatta. Koirat löysivät D:lle sujuvasti ja sitten viimeinen etappi. Lina lähti taas heti mukisematta. Halikin lähti reippaasti matkaan, vaikka edelleen lähettämässä oli minun lisäkseni Mai ja Pinja. Melkein heti lähetyksen jälkeen radiopuhelimesta kuului kuitenkin klikkausääni ja Hali palasi takaisin katsomaan. Ei muuta kuin lähetys eikä tarvinnut kuin pari kertaa sanoa, että mene, mene ja vie. Nyt sentään edellisestä viisastuneena päästin Main ja Pinjan irti vasta kun Hali oli perillä.
Lopuksi teimme vielä esineruutua. Mai sai etsiä kolme esinettä, mistä lähimpänä oleva oli haastavin. Mai oli onnnellinen kun pääsi oikeisiin töihin, vaikka olihan se oikeissa töissä silloinkin kun sai etsiä reitin takaisin A-pisteelle merkitsemätöntä reittiämme pitkin. Hali puolestaan sai etsiä lapasen pariin kertaan, ja se osoitti siinäkin hienoa tarkkaa työskentelyä. Nyt jopa luovutus onnistui kuten pitääkin TUO-käskyn vahvistamana.
Kotiin päin lähtiessämme aurinko oli laskemassa, mutta valoa oli vielä sen verran, että parempiin kuviin oli vielä mahdollisuus. Lina oli puhtoinen vieläkin, joten pellolle vaan valokaistaleeseen seisomaan.
Kaunis Lina <3
Nyt omani saivat hoitaa odottamisen vapaamuotoisemmin.
"Missä valkovuokko"
Keskiviikkona vuorossa oli agilitya Halille. Hyvin meni ja vauhtia Ipalla oli enemmän kuin osasin odottaakaan. Suunnittelin radan ohjauksen hitaammalle koiralle, mutta nyt sitä oli tullut jostain lisää. Radalla oli aika monta uutta asiaa Halille, joten niitä harjoiteltiin pienissä pätkissä. Monta asiaa se taas oppikin ja näemmä viime kerrasta oli keinu jäänyt hyvin mieleen. Nyt keinu ei ole enää pelottava, mutta jarrutan silti vielä kolausta. Näin se menee Halin kanssa: näytä kerran, anna koiran miettiä asiaa tovi, tee sitten muutamat toistot ja valmista on :)
Juttua on taas niin paljon päässä, että pakko kirjoittaa ulos ajatuksiaan ja kokemuksiaan varsinkin kun olen sen luvannut tehdä. Aloitus on vaikea, mutta eiköhän se tästä lähde. "Romaanista" löytyy asiaa paimennnuksesta, toprillipilasta, viestin onnistumisista, agiasiaa ja päin peppua menneestä näyttelypyörähdyksestämme.
28.-29.4.2012 paimennusleiri Somerolla Kimmo Klossnerin opissa
Viime viikonloppuna kävimme Somerolla omalla kaksipäiväisellä leirillä. Australianpaimenkoiria leirillä olivat edustamassa Mai, Hali, Chila, Lina, Kiri ja Vaapu sekä australiankelpieitä Carmen ja Fiona sekä pyreneittenpaimenkoiria Celo, Kipri ja Gete. Ohjaajina paikalla olivat allekirjoittaneen lisäksi Tuuli, Bianca, Pia, Eija-Riitta, Sari ja Saija. Hauskaa oli ja kehitystäkin useimpien osalta tapahtui. Sää oli mitä mahtavin ja sen seurauksena naamakin on taas siinä kunnossa, että monet kyselevät, olenko käynyt etelässä.
Iloiset paimentajat:
Minä ja Mai
Minä ja Hali
Tuuli ja Chila
Bianca ja Lina
Pia ja Kiri
Eija-Riitta ja Vaapu
Pia ja Carmen
Saija ja Kipri
Main paimennukset:
Mai harjoitteli ensimmäisenä päivänä alun peruskuljetusten jälkeen pyöröhäkissä poispäinajoa pääasiassa liinassa sekä pellolla isommalla laumalla hakukaaria. Aluksi harjoittelimme tosiaan kuljetusta ja sitä, että Mai voisi pitää vähän enemmän välimatkaa lampaisiin. Toisella harjoituskerralla harjoittelimme poispäinajoa, mikä sujui yllätyksekseni todella hyvin. Nyt Mai vaihtoi suuntaa aivan neuvojeni mukaan katsomatta minua välillä ja eteni suoraankin kiitettävän rauhallisesti. Ainoa miinus tässä harjoituksessa oli se, että Mai ei tehnyt suunnanvaihtoja kaarella vaan kääntyi suoraan oikeaan tai vasempaan kun sen ilmeisimmin pitäisi tehdä se kaarella myöskin.
Lauantai-iltapäivän viimeiset kaksi harjoitusta sujuivat lauman kanssa pellolla. Tarkoitus oli ensinnäkin opettaa koiralle, että tulisi ottaa karitsoja myöden kaikki huomioon. Useat koirat kuulemma jättävät herkästi karitsat. Ne kyllä seuraavat emojaan muutenkin, mutta tulisi koirankin vähän katsoa niiden perään. Tämä asia oli helppo sisällyttää harjoitukseemme hakukaarista.
Aluksi kun lähetin Main pysähdyksistä hakukaarelle, se kiilasi liian lähelle laumaa. Tätä yritin sitten korjata ryhtäämällä suoraan laumaan, jotta pääsisin sauvan kanssa korjaamaan koiraani. Tämä auttoi jonkin verran, mutta varsinainen helpotus hakukaariin tuli siitä, että rupesin lähettämään Maita liikkeestä hakuun. Mai lähtee herkästi paikaltaan räjähtävästi kuten kaikissa muissa lajeissa vaaditaankin, mutta liikkkeestä lähetettäessä se jää kaarelle ja ottaa ohjeita paraemmin etäisyyteen lampaista. Tätä sitten vielä toisenkin kierroksen verran. Lopuksi vielä vähän kuljetusta.
Sunnuntaina teimme kahdessa harjoituksessa rataa ensin pienemmällä laumalla ja myöhemmin isommalla. Toinen harjoitus sisälsi pelkästään häkistä poisottoja sekä häkitystä, ja viimeisellä kerralla yritimme vielä poispäinajoa. Poispäinajo oli kuitenkin täysin hebreaa väsyneelle Maille, joka oli kaikenkukkuraksi harjoitellut välissä paljon hakukaaria ja kuljetuksia ja saanut siten kiertää oikein roppakaupalla lampaita. Muutinkin siten suunnitelmaa ja lopetimme rankan paimennusviikonlopun kuljetukseen.
Videot:
Sunnuntain ensimmäinen harjoitus, jossa piti tehdä rata. Rata meni äkkiä, joten teimme lopuksi hakuja.
Sunnuntain kolmas harjoitus, missä taasen rata. Video loppuu siihen kun jätän Main valvomaan laumaa ja lähden nostamaan kaatuneen kuja-aidan pystyyn. Tämän jälkeen teimme radan uudelleen niin, että laumalle tuli kujalla vähemmän painetta ja menivät siten parijonossa kujasta. Toisella kerralla siivekkeiden välistämenossa tuli jkv säätöä.
Main pentujen paimennukset:
Main ja Jessen jälkeläisistä paimentamassa olivat Hali, Chila, Lina ja Kiri.
Chilalla painnus sujui aika tavalla samaan malliin kuin emollaan alkuun. Se kaipasi paljon positiivista vahvistusta paimentamiseen ja osoitti rauhallista kiinnostusta lampaisiin. Chilalla oli takanaan paimennuskerta, mikä oli ehken vaikuttanut tähän kertaan turhan hillitsevästi. Chilan paimennuksesta voi lukea enemmän Chilan omasta blogista kun se sinne ilmestyy.
Linalle tämä oli ensimmäinen kerta lampaita paimentamassa. Se kävi viikonlopun aikana läpi koko perinteisen alkusetin, minkä useat paimenkoirat käyvät läpi. Se syttyi heti ja halusi paimentaa itse omalla tyylillään. Tämä ei kuitenkaan käynyt, koska tyyli ei miellyttänyt meitä ihmisiä, joten mukaan tuli kuri. Tästä seurasi se, että Lina söi mieluummin lampaan jätettä kuin rupesi töihin. Sekään ei sopinut, joten töihin oli ryhdyttävä, mistä alkoi vähitellen se oikeanlainen paimentamineen. Lina jäi siten siihen vaiheeseen, että kurin kanssa kehuen oikeanlaisesta paimentamisesta alkaa tie kohti hyvää paimentamista.
Lina silmät kiinni lampaissa ensimmäisen kerran jälkeen.
Kiri oli rauhallinen ja taitava paimentaja. Se paimensi sytyttelyn jälkeen rauhallisin ottein ja luki lampaita todella hyvin. Se olisi voinut saada enemmänkin vapauksia kuin sille annettiin, mutta ohjaaja ei vielä sitä aina huomannut. Kirin paimennus oli erittäin mukavaa katseltavaa varsinkin kun siihen oli yhdistetty rauhallinen ohjaaja, joka paransi jatkuvasti suoritustaan neuvojen pohjalta. Hyvä Pia, saatte kotona pojasta vielä oivan avun emolehmien kanssa.
Hali puolestaan ei paimentanut. Vuosi ei ollut tuonut tälle saralle muutoksia ja katsoin parhaaksi kahden yrityksen jälkeen heittää hanskat tiskiin. Jaksan innostaa jonkin aikaa, mutta kun ei ole mitään mitä innostaa, tulee tilalle turhautuminen. Turhautuminen puolestaan ei tee kuin hallaa, joten parempi lopettaa homma tähän. Lisäksi fakta on se, että mielestäni paimenkoiran tulisi paimentaa, minkä vuoksi silmissäni Halin arvo laskee liiaksi näistä yrityksistä. Siinä on paljon hyviä ominaisuuksia ja taitojakin, joten parempi katsella niitä kuin hakata päätä seinään paimennuksen kanssa.
Hihkumista, taputusta ja kehumista, mutta Hali vain katselee kaukaa. Ei kiinnosta ei.
Toprillipila eli aprillipila, mikä painottuu toukokuun päähän
Minulla oli toimeksiantona erityisesti Kirin kuvaus, koska siitä on niin kovin huono ja vanhan kuva Patchcoat-kotisivuilla. Tätä olin toki itsekin jo miettinyt jonkin aikaa sekä Kirin että Halinkin kohdalta. Haliahan olen kyllä yrittänyt jo aiemminkin kuvata, mutta olen onnistunut saamaan vain takakorkeita kuvia. Mutta nyt siis ainakin Kiri oli kuvattava. Otinkin siitä sitten heti alkuun muutamat kuvat kun koira oli vielä puhdas. Poika ei ollut kuitenkaan mikään helpoin kuvattava pönötyskuviin, mutta onneksi edes jotain sain.
Aamutuimaan otettu kuva, mikä valinnassa jäi toiselle sijalle.
Ruoka-aikaan olimme saaneet jo päätämme kuumennettua sen verran, että saimme ajatuksen tehdä pieni myöhäinen pila Miimi-kasvattajalle lähettämällä ensin kaikista Patchcoat-koirista saviset pönötyskuvat kunnollisten sijaan. Viimeisten paimennusten jälkeen suuntasimmekin siten pellolle ottamaan kuraisista koiristamme aivan kamalia pönötyskuvia savisista koiristamme. Kuviin pääsivät tässä sessiossa kaikki Chilaa lukuunottamatta, kun Tuuli oli ehtinyt sen jo pesemään. Tämä kuitenkin tuli korjattua kun Tuuli otti omastaan kuvat mökillä vesirallin jälkeen.
Kurainen ja korvaton Chila kuvattavana.
Lapsetti siis oikein kunnolla. Toprillipilasuunnitelmamme paisui lisäksi ajatuksella lähettää samalla kaikkein kamalimmat kuvat paimentajista. Esimerkiksi minun ja Main paimennusta kuvasi kuva, jossa koiraa ei ole missään, mutta minä "melon" kaatuneena sauvani kanssa lampaiden takana huulen tötterönä. Aivan kamala kuva ja sitä kamaluutta jatkui kaikkien muidenkin osalta. Kuvista sai kyllä todella hyvät naurut useaksi päiväksi, mutta julkaista niitä ei kuitenkaan voi.
Muutoin iltapuuhamme sujuivat lähinnä koirien leikkimistä seuratessa ja kuvatessa sekä niiden pesemisessä. Onneksi illasta jäi kuitenkin vielä aikaa saunomiselle, jutustelulle sekä syömisellekin. Harmillisesti minulla jäi kuvauksen kanssa mallikuvien jälkeen kameran asetuksiin muotokuvausasetus, joten suurin osa kuvistani on epätarkkoja. Onneksi Tuulilla on kuitenkin parempia tulossa.
Mai olkipedillä.
Vaapua naurattaa, koska se on menossa paimentamaan.
Leikkiin riittää aina virtaa. Kiri, Hali ja Lina peltorallilla.
Veli ja sen siskot.
Muotokuvausasetuksen vuoksi vain Hali on tarkka. Chila ja Lina ovat harmillisesti epätarkkoja.
Pila tuli toteutettua, mutta siitä ei onneksi aiheutunut mitään pahastumista varsinkin kun Miimi jo tiesi paimennuksemme olleen menestys. Meidät voi siis päästää toistekin paimentamaan kun ei oikeasti oltu ihan niin kamalia tunareita kuin kuvat antoivat ensin ymmärtää. Kirikin sai kuvan, missä se on vielä puhtaana, mutta Linalle kävi toisin. Kyllä mua taas nauratti kun huomasin, että Linan kohdalla on kuva savisesta koirasta. Meidän city-koirasta on nyt kuva, missä se on kuin mikäkin työkoira ja sen yläpuolella oleva, oikea työkoira, Nala on puhtoinen.
Savipellolla paimentanut Lina. Linalle ei muutenkaan tee oikeutta profiilikuva, kun sen otsairokeesi vääristää pään muotoa.
Viesti
Tällä viikolla Halilla ja Linalla oli juostavana taas noin 1,5 km metsässä viitenä osuutena. Nyt reitti noudatteli suurelta osin polkuja, mutta poikkesi polulta erityisesti lopussa aika paljonkin. Vielä viime kesänä Halia olisi polku vienyt, mutta ei enää. Nyt se noudatteli nenän viitoittamaa tietä. Lisäksi sain tiedon ennen neljättä juoksuosuutta, että Halilla ei ole enää valjaita. Sanoin, että tulkoot nakuna ja etsitään valjaat lopuksi. Niin tehtiin ja valjaat löytyivät Halin matkan varrelta. Vatsan ali menevä nauha oli katkennut soljen kohdalta, mikä kielii siitä, että neitihän juoksee, vaikka olisi PK-valjaista jossain kiinni. Eihän niiden nauhojen poikkeamiseen varmastikaan niin kamalia voimia tarvita, mutta este se on sekin.
Lopuksi teimme vielä esineruutua, missä Lina oli ihan huippuhyvä. Halikin löysi kyllä esineet, mutta tuonti oli vähän mitä sattuu. Kotiin kävellessä nostatinkin sillä hanskaa vielä muutaman kerran, kun luovutukset on harjoiteltu muuten lähinnä tunnarikapulalla.
Agiltya
Halihan pääsi Main kimppikseen. Mai ei vuorolleen päässyt juoksunsa vuoksi, mutta napero pääsi. Tämähän ei taaskaan Maita miellyttänyt kun oli jäänyt tämän viikon muistakin treeneistä paitsioon. Hali kuitenkin agitti ja hyvin agittikin, koska ryhmäläisit totesivat sen sopivan oikein hyvin ryhmään. Eihän se sitä rataa kokonaisena tehnyt kuin kerran lopuksi eikä keppejäkään kuin irrallaan pari kertaa verkoilla, mutta eihän se vielä mikään kolmosluokan koira olekaan. Lopuksi se sai vielä tehotreeniä keinulle avustuksen kera.
Jukka Pätysen ottamat kuvat pääsiäiskisoista on nyt julkaistu. Maista oli kansiossa kolme kuvaa, mistä taas näkyy, että ei se hirveästi väljää jätä hyppyjen rimojen päälle. Kuvia katsellessani totesin, että muutkin aussietytöt minivoivat matkaansa hyppäämällä vain niukasti rimojen yli. Hyvähän se vain on, että lukevat hyppyjä kun ei kerran rimatkaan tippuile. Aussietytöt hyppäämässä: Mai, Kina, Nessa ja Sprite.
Palveluskoiratapahtuman näyttely 5.52012
Illalla kävin hakemassa autosta pienen häkin. Mai oli sen jälkeen sitä mieltä, että se lähtee kyllä tuon häkin kanssa reissuun. Toisin aamulla kuitenkin kävi, kun Hali lähti häkin kanssa matkaan. Matkaan lähdimme jo aamuvarhain, koska olin lupautunut rokotuksia tarkastamaan ennen omaa suoritustamme. Hali odotti tuon ajan kiltisti häkissään kunnes sen aika koitti. Näyttelypaikalle saapuivat myös H:n Vaapu-täti ja Chila-sisko. Siinä sitten vähän puunattiin haukkujamme ja harjoittelimme kehäsuorituksia.
Numeromme tässä näytelmässä oli 69. Kun sain sen sähköpostitse arvelin, että tuo ei ihan hyvä numero ole. Toisaalta se kyllä sopii aussielle, joka kuuluu perheessämme pornomerlet-ryhmään. No, ennakkokäsitys huonosta numerosta osui kuitenkin oikeaan. Päin persettä meni meillä hommat.
Ennen kehän alkua Hali olisi halunnut näytellä itsensä sijaan ehkä ennemmin oravaa. Ehkä se on saanut tiedon, että emäntäkin esitti ensimmäisessä näytelmässään oravaa. Vuorosanatta olin minäkin näytelmässäni ja kävin vain kulkemassa ja seisomassa näyttämöllä. Siis kahdella jalalla kulkien kuten olisi Halikin halunnut suorittaa oman roolinsa.
Siitä se asettui neljän jalan varaan harjoiteltuamme ja ravasi ja seisoi nätisti, joten kehään vaan. Pakollisissa osuuksissa eli silloin kun tuomarimme Päivi Eerola katsoi Hali seisoi nätisti. Myös ryhmäjuoksu meni käsittääkseni hyvin. Väliajoilla se olisi kuitenkin halunnut pitää jompaa kumpaa päätä maassa eli joko nenää tai sitten peppua. Talapäätä olisi pitänyt myös tutkia vähän väliä. Toiminnot eivät olleet kuitenkaan sopivia, joten pää ja peppu vaan ylös.
Kehässä sitten Päivi ihasteli kun nuori koira on juuri vaihtamassa karvaansa kesätakkiin. En viitsinyt sitten sanoa, että tämä on nyt se hulmuturkki, jota se on kasvattanut koko kevään. Hali antoi kiltisti tutkia itsensä läpikotaisin ja sitten ravaamaan. Ravattiin ensin edestakaisin ja sitten ympyrää. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tuomari pyysi uusinta kierrosta ja tiesin, että kyseessä ei nyt ole tämän jäljestävän koiran kanssa mikään kunniakierros. Toisen kierroksen jälkeen sain kuulla, että Hali ontuu toista takajalkaansa. Itsehän en vieressä juoksien mitään huomannut, mutta en ole muutenkaan mitään huomannut. Jalka tutkittiin ja vielä kolmas rundi ja loppuseisonta tanassa arvostelun ajan.
Halin arvostelu: Tässä kehitysvaiheessa vielä ilmava, hyvin narttumainen kokonaisuus. Keskivahva luusto. Hyvin narttumainen pää. Hieman matala korvien sijainti. Vielä kapea sekä edestä että takaa. Lyhyt olkavarsi. Rintakehä tarvitsee vielä aikaa. Kapea takaliike. Ontuu oikeaa takaraajaansa. Lupaava karvanlaatu. Rauhallinen esiintyminen. Ontumisen takia ei voi palkita koiraa. EVA
Siinä se sitten. Jalasta en tutkimisen seurauksena mitään löytänyt, mutta jotainhan siinä oli kun kaikki sanoivat, että se pomppi tosi hassusti ja kevensi takajalkaansa tai jopa takajalkojaan. Tuuli pyörähti sen kanssa niin, että minäkin näin sen. En uskonut siinä mitään vakavampaa olevan kun kunnossa se on ollut ja nyt tällainen pahuksen vaiva tuli. Sitten vaan rauhallisesti.
Hali saikin sitten odotella rauhassa häkissä minun syödessä ja ostosten teon ajan. Maille piti hommata kotiinviemiseksi vinkuva karvainen juuttipatukka. Täytyyhän sitä jotenkin lepytellä kun se ei saanut edes näytelmään osallistua. Oma syynsähän se oli kun tiputtaa karvaa väärään aikaan, mutta selitä sitä nyt tuolle. Kotona se sitten odottikin kiukkuisena kuin mikä. Varoitin jo ennakkoon Tuulia, että kiukkupussi löytyy kotoota, mutta taisi se kiukku silti yllättää. Mai on osoittanut jo ärtymisen merkkejä suurenevissa määrin pitkin viikkoa ja arvasin, että tämä on nyt viimeinen pisara. Kakaroita oli vielä kaksi "hauskaa" pitämässä. Jos ymmärtäisi, voisi myös tuon asian korjata.
Halin jalka vaikutti jo hyvältä ja lähdimme lenkille. Lyhyestihän se aina askeltaa, mutta ontumisesta ei ollut mitään tietoa. Leikkikin Chila-siskon kanssa maittoi. Lenkkeilimme sitten reilun pari tuntia ja jalat Halilla ok. Analysointimme tuloksena tulimme siihen tulokseen, että vika taisi olla kuitenkin pepussa. Tuuli oli sitä mieltä, että se pompinta vaikutti enemmänkin siltä, että vika olisi ylempänä. Ja peppuahan sillä oli kehän laidalla tarve tarkistaa. Ehkä se sai vain väärään aikaan viestin ruotsista. Paketti on tulossa naapurimaasta. Tai sitten vika oli jossain muussa, mutta vikaa ei kuitenkaan enää ole edes kaksilla silmillä katsottuna.
Näyttelytulos ei sinänsä harmita, koska elämä on ja etenkin koiran kanssa se on. Kokemus se oli tuokin eikä olleenkaan pahimmasta päästä. Pompintaa lukuunottamatta olin oikein tyytyväinen tytsyn suoritukseen nuorten luokassa.
Tuosta luokasta muuten vielä. Hali ja Chila olisivat voineet osallistua myös junioriluokkaan. Onneksi ei kuitenkaan menty siihen, koska siellä samassa kehässä olisi ollut kaksi jykevämpää näyttelymallin aussieta. Nuotenluokkaan oli puolestaan tullut useampi sirpakka tyttönen aikalailla samaa mallia kuin nämä meidänkin tytöt. Hyvä valinta siis tuo nuorten luokka kun sovittiin hyvin sakkiin.