28.-29.4.2012 paimennusleiri Somerolla Kimmo Klossnerin opissa
Viime viikonloppuna kävimme Somerolla omalla kaksipäiväisellä leirillä. Australianpaimenkoiria leirillä olivat edustamassa Mai, Hali, Chila, Lina, Kiri ja Vaapu sekä australiankelpieitä Carmen ja Fiona sekä pyreneittenpaimenkoiria Celo, Kipri ja Gete. Ohjaajina paikalla olivat allekirjoittaneen lisäksi Tuuli, Bianca, Pia, Eija-Riitta, Sari ja Saija. Hauskaa oli ja kehitystäkin useimpien osalta tapahtui. Sää oli mitä mahtavin ja sen seurauksena naamakin on taas siinä kunnossa, että monet kyselevät, olenko käynyt etelässä.
Iloiset paimentajat:
Minä ja Mai |
Minä ja Hali |
Tuuli ja Chila |
Bianca ja Lina |
Pia ja Kiri |
Eija-Riitta ja Vaapu |
Pia ja Carmen |
Saija ja Kipri |
Main paimennukset:
Mai harjoitteli ensimmäisenä päivänä alun peruskuljetusten jälkeen pyöröhäkissä poispäinajoa pääasiassa liinassa sekä pellolla isommalla laumalla hakukaaria. Aluksi harjoittelimme tosiaan kuljetusta ja sitä, että Mai voisi pitää vähän enemmän välimatkaa lampaisiin. Toisella harjoituskerralla harjoittelimme poispäinajoa, mikä sujui yllätyksekseni todella hyvin. Nyt Mai vaihtoi suuntaa aivan neuvojeni mukaan katsomatta minua välillä ja eteni suoraankin kiitettävän rauhallisesti. Ainoa miinus tässä harjoituksessa oli se, että Mai ei tehnyt suunnanvaihtoja kaarella vaan kääntyi suoraan oikeaan tai vasempaan kun sen ilmeisimmin pitäisi tehdä se kaarella myöskin.Lauantai-iltapäivän viimeiset kaksi harjoitusta sujuivat lauman kanssa pellolla. Tarkoitus oli ensinnäkin opettaa koiralle, että tulisi ottaa karitsoja myöden kaikki huomioon. Useat koirat kuulemma jättävät herkästi karitsat. Ne kyllä seuraavat emojaan muutenkin, mutta tulisi koirankin vähän katsoa niiden perään. Tämä asia oli helppo sisällyttää harjoitukseemme hakukaarista.
Aluksi kun lähetin Main pysähdyksistä hakukaarelle, se kiilasi liian lähelle laumaa. Tätä yritin sitten korjata ryhtäämällä suoraan laumaan, jotta pääsisin sauvan kanssa korjaamaan koiraani. Tämä auttoi jonkin verran, mutta varsinainen helpotus hakukaariin tuli siitä, että rupesin lähettämään Maita liikkeestä hakuun. Mai lähtee herkästi paikaltaan räjähtävästi kuten kaikissa muissa lajeissa vaaditaankin, mutta liikkkeestä lähetettäessä se jää kaarelle ja ottaa ohjeita paraemmin etäisyyteen lampaista. Tätä sitten vielä toisenkin kierroksen verran. Lopuksi vielä vähän kuljetusta.
Sunnuntaina teimme kahdessa harjoituksessa rataa ensin pienemmällä laumalla ja myöhemmin isommalla. Toinen harjoitus sisälsi pelkästään häkistä poisottoja sekä häkitystä, ja viimeisellä kerralla yritimme vielä poispäinajoa. Poispäinajo oli kuitenkin täysin hebreaa väsyneelle Maille, joka oli kaikenkukkuraksi harjoitellut välissä paljon hakukaaria ja kuljetuksia ja saanut siten kiertää oikein roppakaupalla lampaita. Muutinkin siten suunnitelmaa ja lopetimme rankan paimennusviikonlopun kuljetukseen.
Videot:
Sunnuntain ensimmäinen harjoitus, jossa piti tehdä rata. Rata meni äkkiä, joten teimme lopuksi hakuja.
Sunnuntain kolmas harjoitus, missä taasen rata. Video loppuu siihen kun jätän Main valvomaan laumaa ja lähden nostamaan kaatuneen kuja-aidan pystyyn. Tämän jälkeen teimme radan uudelleen niin, että laumalle tuli kujalla vähemmän painetta ja menivät siten parijonossa kujasta. Toisella kerralla siivekkeiden välistämenossa tuli jkv säätöä.
Main pentujen paimennukset:
Main ja Jessen jälkeläisistä paimentamassa olivat Hali, Chila, Lina ja Kiri.Chilalla painnus sujui aika tavalla samaan malliin kuin emollaan alkuun. Se kaipasi paljon positiivista vahvistusta paimentamiseen ja osoitti rauhallista kiinnostusta lampaisiin. Chilalla oli takanaan paimennuskerta, mikä oli ehken vaikuttanut tähän kertaan turhan hillitsevästi. Chilan paimennuksesta voi lukea enemmän Chilan omasta blogista kun se sinne ilmestyy.
Linalle tämä oli ensimmäinen kerta lampaita paimentamassa. Se kävi viikonlopun aikana läpi koko perinteisen alkusetin, minkä useat paimenkoirat käyvät läpi. Se syttyi heti ja halusi paimentaa itse omalla tyylillään. Tämä ei kuitenkaan käynyt, koska tyyli ei miellyttänyt meitä ihmisiä, joten mukaan tuli kuri. Tästä seurasi se, että Lina söi mieluummin lampaan jätettä kuin rupesi töihin. Sekään ei sopinut, joten töihin oli ryhdyttävä, mistä alkoi vähitellen se oikeanlainen paimentamineen. Lina jäi siten siihen vaiheeseen, että kurin kanssa kehuen oikeanlaisesta paimentamisesta alkaa tie kohti hyvää paimentamista.
Lina silmät kiinni lampaissa ensimmäisen kerran jälkeen. |
Kiri oli rauhallinen ja taitava paimentaja. Se paimensi sytyttelyn jälkeen rauhallisin ottein ja luki lampaita todella hyvin. Se olisi voinut saada enemmänkin vapauksia kuin sille annettiin, mutta ohjaaja ei vielä sitä aina huomannut. Kirin paimennus oli erittäin mukavaa katseltavaa varsinkin kun siihen oli yhdistetty rauhallinen ohjaaja, joka paransi jatkuvasti suoritustaan neuvojen pohjalta. Hyvä Pia, saatte kotona pojasta vielä oivan avun emolehmien kanssa.
Hali puolestaan ei paimentanut. Vuosi ei ollut tuonut tälle saralle muutoksia ja katsoin parhaaksi kahden yrityksen jälkeen heittää hanskat tiskiin. Jaksan innostaa jonkin aikaa, mutta kun ei ole mitään mitä innostaa, tulee tilalle turhautuminen. Turhautuminen puolestaan ei tee kuin hallaa, joten parempi lopettaa homma tähän. Lisäksi fakta on se, että mielestäni paimenkoiran tulisi paimentaa, minkä vuoksi silmissäni Halin arvo laskee liiaksi näistä yrityksistä. Siinä on paljon hyviä ominaisuuksia ja taitojakin, joten parempi katsella niitä kuin hakata päätä seinään paimennuksen kanssa.
Hihkumista, taputusta ja kehumista, mutta Hali vain katselee kaukaa. Ei kiinnosta ei. |
Toprillipila eli aprillipila, mikä painottuu toukokuun päähän
Minulla oli toimeksiantona erityisesti Kirin kuvaus, koska siitä on niin kovin huono ja vanhan kuva Patchcoat-kotisivuilla. Tätä olin toki itsekin jo miettinyt jonkin aikaa sekä Kirin että Halinkin kohdalta. Haliahan olen kyllä yrittänyt jo aiemminkin kuvata, mutta olen onnistunut saamaan vain takakorkeita kuvia. Mutta nyt siis ainakin Kiri oli kuvattava. Otinkin siitä sitten heti alkuun muutamat kuvat kun koira oli vielä puhdas. Poika ei ollut kuitenkaan mikään helpoin kuvattava pönötyskuviin, mutta onneksi edes jotain sain.Aamutuimaan otettu kuva, mikä valinnassa jäi toiselle sijalle. |
Kurainen ja korvaton Chila kuvattavana. |
Muutoin iltapuuhamme sujuivat lähinnä koirien leikkimistä seuratessa ja kuvatessa sekä niiden pesemisessä. Onneksi illasta jäi kuitenkin vielä aikaa saunomiselle, jutustelulle sekä syömisellekin. Harmillisesti minulla jäi kuvauksen kanssa mallikuvien jälkeen kameran asetuksiin muotokuvausasetus, joten suurin osa kuvistani on epätarkkoja. Onneksi Tuulilla on kuitenkin parempia tulossa.
Mai olkipedillä. |
Vaapua naurattaa, koska se on menossa paimentamaan. |
Leikkiin riittää aina virtaa. Kiri, Hali ja Lina peltorallilla. |
Veli ja sen siskot. |
Muotokuvausasetuksen vuoksi vain Hali on tarkka. Chila ja Lina ovat harmillisesti epätarkkoja. |
Savipellolla paimentanut Lina. Linalle ei muutenkaan tee oikeutta profiilikuva, kun sen otsairokeesi vääristää pään muotoa. |
Viesti
Tällä viikolla Halilla ja Linalla oli juostavana taas noin 1,5 km metsässä viitenä osuutena. Nyt reitti noudatteli suurelta osin polkuja, mutta poikkesi polulta erityisesti lopussa aika paljonkin. Vielä viime kesänä Halia olisi polku vienyt, mutta ei enää. Nyt se noudatteli nenän viitoittamaa tietä. Lisäksi sain tiedon ennen neljättä juoksuosuutta, että Halilla ei ole enää valjaita. Sanoin, että tulkoot nakuna ja etsitään valjaat lopuksi. Niin tehtiin ja valjaat löytyivät Halin matkan varrelta. Vatsan ali menevä nauha oli katkennut soljen kohdalta, mikä kielii siitä, että neitihän juoksee, vaikka olisi PK-valjaista jossain kiinni. Eihän niiden nauhojen poikkeamiseen varmastikaan niin kamalia voimia tarvita, mutta este se on sekin.Lopuksi teimme vielä esineruutua, missä Lina oli ihan huippuhyvä. Halikin löysi kyllä esineet, mutta tuonti oli vähän mitä sattuu. Kotiin kävellessä nostatinkin sillä hanskaa vielä muutaman kerran, kun luovutukset on harjoiteltu muuten lähinnä tunnarikapulalla.
Agiltya
Halihan pääsi Main kimppikseen. Mai ei vuorolleen päässyt juoksunsa vuoksi, mutta napero pääsi. Tämähän ei taaskaan Maita miellyttänyt kun oli jäänyt tämän viikon muistakin treeneistä paitsioon. Hali kuitenkin agitti ja hyvin agittikin, koska ryhmäläisit totesivat sen sopivan oikein hyvin ryhmään. Eihän se sitä rataa kokonaisena tehnyt kuin kerran lopuksi eikä keppejäkään kuin irrallaan pari kertaa verkoilla, mutta eihän se vielä mikään kolmosluokan koira olekaan. Lopuksi se sai vielä tehotreeniä keinulle avustuksen kera.Jukka Pätysen ottamat kuvat pääsiäiskisoista on nyt julkaistu. Maista oli kansiossa kolme kuvaa, mistä taas näkyy, että ei se hirveästi väljää jätä hyppyjen rimojen päälle. Kuvia katsellessani totesin, että muutkin aussietytöt minivoivat matkaansa hyppäämällä vain niukasti rimojen yli. Hyvähän se vain on, että lukevat hyppyjä kun ei kerran rimatkaan tippuile. Aussietytöt hyppäämässä: Mai, Kina, Nessa ja Sprite.
Palveluskoiratapahtuman näyttely 5.52012
Illalla kävin hakemassa autosta pienen häkin. Mai oli sen jälkeen sitä mieltä, että se lähtee kyllä tuon häkin kanssa reissuun. Toisin aamulla kuitenkin kävi, kun Hali lähti häkin kanssa matkaan. Matkaan lähdimme jo aamuvarhain, koska olin lupautunut rokotuksia tarkastamaan ennen omaa suoritustamme. Hali odotti tuon ajan kiltisti häkissään kunnes sen aika koitti. Näyttelypaikalle saapuivat myös H:n Vaapu-täti ja Chila-sisko. Siinä sitten vähän puunattiin haukkujamme ja harjoittelimme kehäsuorituksia.Numeromme tässä näytelmässä oli 69. Kun sain sen sähköpostitse arvelin, että tuo ei ihan hyvä numero ole. Toisaalta se kyllä sopii aussielle, joka kuuluu perheessämme pornomerlet-ryhmään. No, ennakkokäsitys huonosta numerosta osui kuitenkin oikeaan. Päin persettä meni meillä hommat.
Ennen kehän alkua Hali olisi halunnut näytellä itsensä sijaan ehkä ennemmin oravaa. Ehkä se on saanut tiedon, että emäntäkin esitti ensimmäisessä näytelmässään oravaa. Vuorosanatta olin minäkin näytelmässäni ja kävin vain kulkemassa ja seisomassa näyttämöllä. Siis kahdella jalalla kulkien kuten olisi Halikin halunnut suorittaa oman roolinsa.
Siitä se asettui neljän jalan varaan harjoiteltuamme ja ravasi ja seisoi nätisti, joten kehään vaan. Pakollisissa osuuksissa eli silloin kun tuomarimme Päivi Eerola katsoi Hali seisoi nätisti. Myös ryhmäjuoksu meni käsittääkseni hyvin. Väliajoilla se olisi kuitenkin halunnut pitää jompaa kumpaa päätä maassa eli joko nenää tai sitten peppua. Talapäätä olisi pitänyt myös tutkia vähän väliä. Toiminnot eivät olleet kuitenkaan sopivia, joten pää ja peppu vaan ylös.
Kehässä sitten Päivi ihasteli kun nuori koira on juuri vaihtamassa karvaansa kesätakkiin. En viitsinyt sitten sanoa, että tämä on nyt se hulmuturkki, jota se on kasvattanut koko kevään. Hali antoi kiltisti tutkia itsensä läpikotaisin ja sitten ravaamaan. Ravattiin ensin edestakaisin ja sitten ympyrää. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tuomari pyysi uusinta kierrosta ja tiesin, että kyseessä ei nyt ole tämän jäljestävän koiran kanssa mikään kunniakierros. Toisen kierroksen jälkeen sain kuulla, että Hali ontuu toista takajalkaansa. Itsehän en vieressä juoksien mitään huomannut, mutta en ole muutenkaan mitään huomannut. Jalka tutkittiin ja vielä kolmas rundi ja loppuseisonta tanassa arvostelun ajan.
Halin arvostelu:
Tässä kehitysvaiheessa vielä ilmava, hyvin narttumainen kokonaisuus. Keskivahva luusto. Hyvin narttumainen pää. Hieman matala korvien sijainti. Vielä kapea sekä edestä että takaa. Lyhyt olkavarsi. Rintakehä tarvitsee vielä aikaa. Kapea takaliike. Ontuu oikeaa takaraajaansa. Lupaava karvanlaatu. Rauhallinen esiintyminen. Ontumisen takia ei voi palkita koiraa. EVA
Siinä se sitten. Jalasta en tutkimisen seurauksena mitään löytänyt, mutta jotainhan siinä oli kun kaikki sanoivat, että se pomppi tosi hassusti ja kevensi takajalkaansa tai jopa takajalkojaan. Tuuli pyörähti sen kanssa niin, että minäkin näin sen. En uskonut siinä mitään vakavampaa olevan kun kunnossa se on ollut ja nyt tällainen pahuksen vaiva tuli. Sitten vaan rauhallisesti.
Hali saikin sitten odotella rauhassa häkissä minun syödessä ja ostosten teon ajan. Maille piti hommata kotiinviemiseksi vinkuva karvainen juuttipatukka. Täytyyhän sitä jotenkin lepytellä kun se ei saanut edes näytelmään osallistua. Oma syynsähän se oli kun tiputtaa karvaa väärään aikaan, mutta selitä sitä nyt tuolle. Kotona se sitten odottikin kiukkuisena kuin mikä. Varoitin jo ennakkoon Tuulia, että kiukkupussi löytyy kotoota, mutta taisi se kiukku silti yllättää. Mai on osoittanut jo ärtymisen merkkejä suurenevissa määrin pitkin viikkoa ja arvasin, että tämä on nyt viimeinen pisara. Kakaroita oli vielä kaksi "hauskaa" pitämässä. Jos ymmärtäisi, voisi myös tuon asian korjata.
Halin jalka vaikutti jo hyvältä ja lähdimme lenkille. Lyhyestihän se aina askeltaa, mutta ontumisesta ei ollut mitään tietoa. Leikkikin Chila-siskon kanssa maittoi. Lenkkeilimme sitten reilun pari tuntia ja jalat Halilla ok. Analysointimme tuloksena tulimme siihen tulokseen, että vika taisi olla kuitenkin pepussa. Tuuli oli sitä mieltä, että se pompinta vaikutti enemmänkin siltä, että vika olisi ylempänä. Ja peppuahan sillä oli kehän laidalla tarve tarkistaa. Ehkä se sai vain väärään aikaan viestin ruotsista. Paketti on tulossa naapurimaasta. Tai sitten vika oli jossain muussa, mutta vikaa ei kuitenkaan enää ole edes kaksilla silmillä katsottuna.
Näyttelytulos ei sinänsä harmita, koska elämä on ja etenkin koiran kanssa se on. Kokemus se oli tuokin eikä olleenkaan pahimmasta päästä. Pompintaa lukuunottamatta olin oikein tyytyväinen tytsyn suoritukseen nuorten luokassa.
Tuosta luokasta muuten vielä. Hali ja Chila olisivat voineet osallistua myös junioriluokkaan. Onneksi ei kuitenkaan menty siihen, koska siellä samassa kehässä olisi ollut kaksi jykevämpää näyttelymallin aussieta. Nuotenluokkaan oli puolestaan tullut useampi sirpakka tyttönen aikalailla samaa mallia kuin nämä meidänkin tytöt. Hyvä valinta siis tuo nuorten luokka kun sovittiin hyvin sakkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti