Perjaintaina iltapäivästä vaihdoimme koiria Biancan kanssa. Bianca ja Kai saivat viikonloppuhoitoon Pinjan ja Halin ja minä sain tilalle Linan. Siitä sitten rinkan, jättimäisen häkin ja kahden koiran kanssa junalla kohti Kuopiota. Matka sujui rattoisasti pendoliinon kyydissä. Häkille löytyi koirakulmauksesta sopiva paikka, joten koirat saivat lekotella oikein väljästi neljän tunnin matkan minun istuskellessa vieressä.
Inhonan pitkiä matkoja, vaikka sitä ei ehkä ihan heti arvaisikaan taakse jättämieni kilometrien perusteella. Pitkät matkat ovat tylsiä ja niin oli tämäkin, vaikka kirja olikin viihdykkeenä. Ei siihen oikein jaksanut keskittyä. Onneksi oli ravintolavaunu ja pikkupojat etupenkissä, joiden juttuja oli ihan kiva kuunnella. Isä poikineen jäi Mikkelissä pois ja juuri ennen sitä nuoremmalta pääsi ryöppy ykää pitkin isää, itseään ja penkkiäkin. Haju oli aika karmaiseva, mutta saivatpahan kanssamatkustajat huomata, että ei ne koirat ole aina pahimmasta päästä haisemassa.
Tästä taisi jäädä kuitenkin pöpö kytemään. Lauantaiaamuna lensi itsellänikin kaaressa aamulenkin aikaan. Sainpahan näpäytyksen kun ihmettelin, miksi pikkupoika ei voinut isäänsä varoittaa. Niin se vaan tapahtuu isommallekin. Onneksi mahamyllerrykset eivät kuitenkaan pahemmin viikonloppuani häirinneet, mutta valitettavasti kotona vaiva iski uudelleen. Maanantaiaamuna olo oli kuin päähän moukaroidulla eikä mahantyhjennyksetkään mieltä kohentaneet. Oli tässä kuitenkin jotain ihan hyvääkin. Pytyn päällä pahoinvoivana voi nähdä paljon pieniä tähtiä, jotka on itse asiassa ihan nättejä :)
Vaivoista ei sen enempää vaan takaisin junaan. Päätepysäkille Kuopioon saavuimme noin vartin yli seitsemän. Eija-Riitta haki ystävällisesti meidät kyytiin asemalta, mutta aika moista seikkailua sekin oli. Siinä vaiheessa minä koirineni pyörin vain aseman edustaa edestakaisin tutkaillessa teiden nimiä kun varsinaisen matkaseikkailun asemalle teki Eija-Riitta. Ei ole siis navigaattoreihin luottaminen ainakaan silloin kun on asettanut Asemakadun tilalle Asematien ;-) Eipä tuo mitään. Eksymällä me yhden Päivin kanssakin pienenä aina paikkoihin tutustuttiin. Me siis menimme tarkoituksella eksymään.
Matka Kuttukuuhun oli myös pienoinen seikkailu. Käännyimme löydettyämme tutun kyltin Kuopio-Joensuu-tien poskesta. Eija-Riitalla ja minulla sekä ilmeisesti aika monella muullakin on vähän hakusessa viimeinen osuus Kuttukuuhun. Melkein aina paikanpäälle mennessä sekä poistuessa tulee kuljettua eri reittiä, mutta aina pääsee perille ja pois. Ehkä Roomaa koskeva sananlasku koskee myös Kuttukuuta eli "kaikki tiet vievät..."
Perille päästyämme menimme aika suorilla nukkumaan. Saimme saman huoneen kuin viimekesänä, joten tiesimme heti hyödyntää huoneen pitkää piironkia välimuurina. Näin koirat saivat olla paljon vapaana ainakin silloin kun olimme huoneessa. Nukkumaan menoa vauhditti myös todella kovana alkanut sade, jota lauantaille ja yölle oli ennustettukin. Tulisi nyt vain sitten yön aikana kaikki, mutta se ei valitettavasti ihan toteutunut.
Lauantaina aloitimme sateen vuoksi teorialla osallistujien tavoitteista ja kauden toiveista sekä FCI:n paimennuskisoista. Säännöthän olisi pitänyt jo tulla kennelliitosta, mutta niiden vielä puuttuessa saimme suullisesti meille vähän infoa tulevasta. Nyt kesällähän alkaa jo testit ja esikokeet seurakoirayhdistyksen järjestäminä.
Lauantaina pääsimme paimentamaan puolen päivän aikaan sateen vähän laannuttua, mutta tuli sitä vieläkin. Toisaalta ihan sama, koska samoissa savissa olisimme olleet, vaikka sade olisi täysin loppunutkin. Eihän tuo mitään kun olin varustaunut lämpimin- ja kuravaattein. Koirat puolestaan kyllä savittuivat todella huolella, mutta eihän sekään haittaa enää sitten kun "vahinko" on jo sattunut. Pesua mietittiin vasta kun koirat piti saada takaisin huoneeseen ja onneksi lenkkireittimme varrelta löytyikin muutama aika puhdasvetinen "lätäkkö", joissa koirat piti pakkouittaa mahaa myöden. Sinne jäi suurimmat mudat. Nehän onneksi lähtevät helpommin kuin Someron märkä savi.
Lauantain ja sunnuntain paimennuksesta kerron myöhemmin, mutta alkumakuna voisin esitellä videon sunnuntain paimennuskatsomostamme. Sunnuntainahan sää oli mitä mainioin.
Sunnuntaina lähdimme Kuttukuusta hyvillä mielin ja hyvissä ajoin. Meidän piti ehtiä klo 17.20 lähtevään junaan ja aikaa siihen oli oikein ruhtinaallisesti. Lähdimme "tuttua" reittiä Kuopiota kohden, mutta mites ollakaan päädyimme taas aivan uudelle reitille. Eija-Riitta jo luuli, että oli kolunnut kaikki reitit, mutta nyt tuli aivan uusi. Ja niinhän siitä tietysti taas kävi, että junalle oli kamala kiire. Ehdittiin me asemalle onneksi 10 min ennen, huh.
Kotimatkalla "koiravaunu" oli erilainen kuin tulomatkan pendoliinossa. Siellä ei ollut tilaa suurelle häkilleni, mutta penkit olivat onneksi väljemmin ja niitä oli vähemmän. Minun paikkani oli yksittäinen penkki ikkunan vieressä eli edessäni ja takanani oli istujat, mutta vieressä ei. Sehän tästä olisi vielä puuttunut, että olisin ollut neljän istujan rykelmässä Main ja Linan kanssa. Matkalla Mai nukkui pääasiassa jalkatilassani ja Lina käytävällä. Se ei välittänyt tuon taivaallista ohi pomppivista ihmisistä eikä koiristakaan. Täytyy sanoa, että hyvähermoinen tyyppi on kyllä kyseessä, mutta tuli se todistettua jo aiemminkin varsinkin tämän viikonlopun aikana.
Kotimatka Pasilan asemalle meni siis aika tylsästi. Odoteltiin vain, että matka loppuu ja välillä katseltiin maisemia. Lina istui sylissä maisemia katsellen Mikkelistä Mäntyharjulle ja Mai Kouvolasta Lahteen. Koiravaunussa oli aika monta koiraa, mutta kaikki olivat aika rauhallisia. Joku piippaili aina jonkun pätkän matkasta hermostumistaan, mutta ei häiriöksi asti. Suurin osa porukasta vain nukkui. Jopa 3 kk ikäinen tiibetinmastiffipentu nukkui lähes koko matkan. Se sai Kouvolassa mahdollisuuden pissireissulle, mutta ei ollut ilmeisesti hätä. Jossain välissä se huomasi Main suuret korvat ja olisi halunnut niitä vähän maistella, mutta Mai oli toista mieltä. Muuten pentu oli siitä oikein kiva, mutta korvia ei lussuteta.
Pasilassa vastassa oli Bianca, Hali ja Pinja. Lina oli onnellinen emäntänsä tapaamisesta. Jälleentapaaminen oli varmasti vielä onnellisempi kun takana oli aika jännät kokemukset. Mai puolestaan ei ollut yhtään onnellinen ainakaan Halin ja Pinjan tapaamisesta. Aivan kamala äkäpussi. Se oli kai sitä mieltä, että se on kaveria nyt vain kohtalotoverinsa Linan kanssa. Se oli niin kiukkuinen, että ei sitä voinut edes takonttiin muiden kanssa laittaa vaan piti ottaa se etupenkin jalkatilaan nukkumaan. Ehkä osuutta äkeyteen on myös juoksun lopun takia, mutta pitäisi sitä silti käyttäytyä. En viitsinyt sitä kuitenkaan juuri komentaa kun tiedän, että se oli saanut osakseen aika tavalla painetta viikonlopun aikana.
Paimennuskertomukset tulevat myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti