tiistai 31. heinäkuuta 2012

Alkuviikon treenirintamalta

Nyt loppui HAU:lla kesätauko kun minulla oma kesätaukoni vasta alkoi. Maanantaina oli suunnattava siten kouluttamaan, minkä jälkeen oli Halin agilitytreenit. Hali pääsi Linan tilalle, koska Linalle agility olisi mitä pahin harrastus. Onneksi ryhmässä ei ole vielä tehty mitään etupäätä kovasti rasittavaa, mutta jatkaminen olisi turmiollista. Ohjaaja pysyy kuitenkin ryhmässä samana eli Bianca jatkaa Halin kanssa.

Maanantaina oli siten ensimmäiset treenit Biancalla ja Halilla koulutusvuoroni jälkeen. Hali pääsi ennen vuoroaan Linan ja Biancan kanssa lämmittelemään, minkä jälkeiset treenit taisi mennä hyvin. Onneksi Hali tykkää Biancasta kuin hullu puurosta, joten se ei sen kummemmin haikaillut perääni vaan teki töitä tälle toiselle viestiohjaajalleen. Nyt Biancakin saa jatkaa agilityohjaajana olemista ja opetella eteenpäin. Taisi Pikku-H yllättää nopeudella :)

Halin agitreenien aikana minä kävin kävelemässä Main ja Pinjan kanssa lenkin, minkä jälkeen molemmat saivat vähän agittaa. Jouduin menemään halliin sisälle, koska siellä oli ainoa vapaa kenttä. Arvelin, että häiritsenköhän viereisellä kentällä olevan Halin treenejä, mutta onneksi en. Hali oli tainnut tehdä temppunsa jo kävelymme aikana eikä se muutenkaan tainnut siellä häiriintyä meistä. Yritin kyllä kehua koiriani vähän maltillisemmalla äänellä enkä päästänyt ilmoille tyypillisiä raikuvia ilonkiljauksiani.

Agilityn jälkeen vuorossa oli tokovuoro. Aluksi H osallistui ryhmäpaikkamakuuseen. Makasi paikallaan, vaikka pää pyörikin toivottua enemmän. Päänpyörintä johtui siitä kun yhden koiran takana oleva lempisisko ei malttanut makuulla ja lempi-varaohjaajakin liikuskeli aika tavalla. Makuu oli kuitenkin varman näköistä, joten olisin voinut istua penkillä vaikka loputtomiin. Veera ilmoitti kuitenkin ajan täyttyneen ja pakko oli nousta koiraa palkkaamaan.
¨
Main ei tarvitse makaamisia harjoitella, joten sen kanssa tein pari-ilmoittautumisen kahteen kertaan. Toisto johtui siitä, että Veeralla ei ollutkaan suunniteltu Rinna ensimmäisellä kerralla vaan varmempi Sara. Samalla sainkin tehdä ilmoittautumisen sekä remmissä että vapaana. Hyvin meni ja toisella kerralla palkkasin vasta seuraamisen alusta kun olimme ensin odottaneet, että Rinna pääsee makuupaikalleen ja oikeaan asentoon. Riekunnan ja leikkimisen jälkeeen tein Main kanssa vielä seuraamista suoralla ja kääntymisiä, jättävät sekä eteenlähetyksen.

Main mentyä huilimaan Hali tuli taas kehiin ja aloitti noudolla. Tällä liikkeellä on hyvä aloittaa kun se menee niin hyvin. Ei korjattavaa, ei niin missään vaiheessa, mutta palkkasin ensin irrotuksen jälkeen ja sitten pitämisestä. Sen jälkeen demottiin Biancalla alokasluokan hyppyä ja se meni jotenkuten. Tekihän se sen, mutta mietintää oli viime kertaista enemmän. Hypyn jälkeen Ipa sai harjoitella ihan uutta asiaa, ruutua. Vein ruutuun ensin kosketusalustan ja vähän taputtelin sitä. Ruutu-käsky oli aluksi ihan outo, joten lähetys vaati myös mene-käsyn. Ruudussa olevalle kosketusalustalle menosta naksuttelin ja palkkailin ja näin kuinka pikkuneidillä raksutti. Raksutti niin hyvin, että tyhjäkin ruutu meni aivan loistavasti. On se vaan taitava ja viisas, katsoi ihan itse, että menee kehän sisään ja keskelle. Joo, tiedän, että takalaita olisi parempi, mutta me mennään nyt näin.

Hali oli saanut tehdä jo aivan tarpeeksi kun ottaa huomioon edeltävät agitreenitkin, joten seuraamista ja jättäviä ei edes harjoiteltu, mutta pari kertaa otin luoksetulon kauempaa. Aivan huippua kun se on niin hyvin oppinut heijastinasian. Opetan nyt kuntoon tuon edessä olevan asennon ja sitten rupean tekemään taas vauhtia luoksetuloon.

Mailla oli vielä yksi vuoro kentällä. Bianca auttoi leluhetsillä kun harjoiteltiin maahanmenoja kaukana kovemmassa vireessä. Maahanmenot on hyviä, mutta Mai rupeaa selvästi ennakoimaan, jos tätä toistaa useamman kerran. Tästä lähtien harjoittelen tätä vain kertaluontoisesti. Lopuksi meillä oli enää nouto suunnitelluista tekemättä. Tämän teinkin nyt aivan eri tavalla kun huomasin kun Saija teki Louhen kanssa metallikapulalla agilitya. Ihmettelin touhua ja sain vastauksen. Louhi ei pidä metallista, joten sille rakennetaan intoa siihen leikin kautta ja himoagittajana hypyt ja pöytä olivat oivia nostattajia. Me haluttiin tehdä siis tuota myös. Nostin rimat 65 cm:iin ja heitin kapulan hypyn taa, lähetin Main hyppykäskyllä ja lennossa sanoin tuo eikä muuta. Mai lähti, nosti kapulan ja kääntyi heti takaisinpäin. Sen jälkeen jatkettiin matkaa vielä erinäisin hyppykuvioin, mutta ilman mitään tiukkoja käännöksiä. Maista tämä oli todella kivaa ja se piti kapulaa tiukasti mukanaan ja toi sen lopulta minulle kun ilmaisin liikkeelläni olevan sen aika. Jokaisen kerran aloitin siis hyppynoudon tapaan, mutta jatkoin matkaa vielä vähän. Kerran lähetin Main sivulta, jolloin se tuli hypyn ohi, mutta tajusi heti itse, että hyppy jäi tekemättä ja kiersi sen tekemään. Ehkä M on nyt ymmärtänyt sen, että kapulan kanssa tullaan aina takaisin saman hypyn kautta :)

Tiistaina vuorossa oli hakua. Nyt teimme kisanomaisen treenin niin, että en tiennyt, missä maalimiehet ovat. Viimeaikaisten paineiden vuoksi annoin kuitenkin kaikille palkat mukaan, palkattomuutta voidaan harjoitella joku toinen kerta.

Alue tallattiin aika avoimeen metsään, missä vasemmalla puolella oli aika matalaa pääasiassa saniaiskasvustoa sekä puita ja oikealla puolella perinteisempää metsää ja kalliota. Mai pääsi "puhtaaseen" metsään heti tallauksen jälkeen. Maalimiehet saivat palkkansa ja minä lähdin hakemaan koiraa. Radalle lähdin ihan sillä ajatuksella, että koiran mukaan mennään.

Ensimmäinen pisto vasemmalle vaati kolme toistoa. Kaksi ensimmäistä oli pluruja, mutta kolmannella Mai korjasi oikein kunnolla. Vähän ennen etukulmaa se kurvasi eteenpäin, mutta jos siellä olisi joku ollut, niin olisi se sen haistanut kun radalla tuuli kävi vasemmalta edestä. Oikealle lähti hyvin ja suoristi vielä omatoimisesti. Ei mitään sielläkään. Vasemmalla lähti ensimmäisellä, mutta kurvasi jo matkalla eteenpäin, mutta nyt annoin mennä kun osasin ottaa tuulen huomioon. Mai teki kuitenkin syvän ja hyvän etenevän piston. Näin sen hyvin ja kutsuin takaisinpäin kun pisto oli jo riittävän pitkälle edennyt. Takaisin tuli hyvin ja kehuin iloisesti. Matkalla se sai kuitenkin selvästi hajun ja kuvasi vähän takaisinpäin. Hyvä, ensimmäinen löytyi lähempää montusta. Vasemmalle lähetin ja hyvin lähti, annoin etsiä aikansa enkä ehtinyt kutsuakaan kun tuli jo rulla suussa. Toinenkin löytyi :) Kolmas lähti näytölle mukaan, koska meitä oli vain kolme ja tuomarikin piti olla. Viimeisen sijainnin sain siis nyt selville, mutta sen olisin ehkä arvannutkin. Toisen löydön jälkeen vasemmalle Mai lähti vähän nihkeästi, koska sieltä tuli tuuli niin hyvin. Tämän vuoksi tarvittiin kaksi lähetystä, mutta tulipahan tutkittua kunnolla. Viimeiselle Mai lähti suoraan, mutta kurvasi noin 25 metrissä äkkiä eteenpäin. Yleensä olisin kutsunut sen pois, mutta ajattelin nyt, että se lähti hakemaan hajua tuulen alapuolelta. Näin se saikin hajunsa ja löysi viimeisenkin eksyneet.

Nämä olivat oikein hyvänmielen treenit. Niistä muutamasta huonosta pistosta en ollut yhtään näreissäni vaan kannustin parempaan suoritukseen. Hyvistä pistoista puolestaan kehuin ja palkkasin iloisesti. Myös rullantuonnit ja näytöt sujuivat hyvin, vaikkakin niiden palkkauksen sai hoitaa maalimiehet. Aivan ihana treeni, todella hyvin mielin sai lähteä pois.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Saunomista hakumetsässä

Sunnuntaina osallistuimme Hiiden Haukkujen kesäleirille Lopella urheiluilmailuopiston Räyskälän leirikeskuksessa. Ostin hakupaiken hakuryhmämme Miialta hänen estyneen osallistumisen vuoksi. Olisin voinut osallistua leirille koko viikonlopuksi, mutta lauantain agilitykisojen vuoksi menimme vain sunnuntaiksi. Lauantain ja sunnuntain välisen yön ukkosmyräkän vuoksi olikin hyvä, että olimme kotona. Pinja otti vähän häiriötä ukkosesta, mutta laitoin yöllä vain ikkunan kiinni ja jatkoimme unia.

Aamulla lähdimme noin klo 7 matkaan ja ilma oli jo tuolloin kostea ja kuuma. Kauhulla odotin hakumetsän olosuhteita, mutta mentävähän se oli kun oli kerran paikka ostettu. Kouluttajana haussa kesäleirillä oli Reija Nieminen.

Aamupalan ja pienehkön lenkin jälkeen oli metsän vuoro. Metsässä oli todella kuumaa ja kosteaa eikä tuulenvirettä ollut juurikaan. Paras varustus olisi varmasti ollut uimapuku, mutta piiloutumisen ja metsän ötököiden vuoksi oli päälle puettava kosteutta hylkivä asustus. Massiivinen hikoilu oli siis taattu eikä sitä helpottanut yhtään se, että hakumetsän maasto nousi molemmin puolin keskilinjaa ylös rinteeseen. Kyllähän tuosta itse vielä jotenkin selvisi, mutta koirien puolesta harmitti. Main piti urheilla tuossa säässä, mutta Pinja ja Halikin saivat tuta lämmön auton takakontissa.

Main ongelmaksi esitin alun esitiedoissa pistot eli varsinkaan ensimmäinen ei ole yleensä suora, vaikkakin toiselle korjaa. Reija ehdotti alun keskustelussa Maille alkuun pakenevia maalimiehiä rutiiniin. Eli ensin esittely tuomarille, tuomarin ohitus, 90 asteen kulma ja pakenevan katsominen. Tämän jälkeen takaisin uuteen esittelyyn tuomarille ja sitten samalla kaavalla, mutta katselun sijaan tulee lähetys. Alun suunnitelmasta huolimatta ensimmäinen maalimies oli oikealla ilman pakenemisvaihetta.

Nyt kun ryhmä oli iso, pääsin lämmittelemään ja virittelemään Maita ajoissa. Nyt samalla tuli hyvä tilaisuus harjoitella oman vuoron odotusta oikein ajan kanssa. Vähänhän se oli malttamaton, mutta pääasiassa odottaminen sujui ihan hyvin. Tuomariesittelyssä juttelimme Reijan kanssa ilman kättelyä ja sain kehotteeksi harjoitella erilaisia. Meidän ryhmässähän yleensä on kättely ja tuomarin radan esittely.

Tuomarin ohituksen jälkeen lähetin Main oikealle, missä odotti etukulmassa umpipiilossa maalimies. Mai lähti aivan suoraan metsään ja taisi mennä viivotinsuoraan ihan loppuun asti. Ei siis päästy esittelemään ongelmaamme, vaikka maastokin oli sellainen, että siinä koiran pisto todella helposti vinoutuu. Suoraan meni ja rullan kanssa tuli aika laajalla etenemällä ja näytölle lähti vielä laajemmalla kaarella. Siinä tulikin sitten samalla katsastettua oikea puoli puoleenväliin saakka.

Näytöllä kysyin rullan otosta kun kyseisessä umpparissa hajuraot olivat ylhäällä. Mai oli kuulemma pyörinyt ja tarkastanut hyvin tarkkaan piiloa, minkä jälkeen oli napannut rullaan. Hyvä tyttö! Näytölläkin Mai käyttäytyi tapansa mukaan kiltisti ja tottelevaisesti. Ja sitten takaisin meno matkalla palasimme vielä hitusen laajemmalla kaarella kuin menomatkalla. Olisin mennyt suoraan radan alkuun tuolta, mutta jälkien vuoksi toivottiin etenemää. No, etenemä tuli.

Vasemmalle puolelle Mai lähti myös hyvin, ei aivan viivasuoraan, mutta kiitettävästi siltikin. Se oli tyhjä, minkä jälkeen oli vuorossa oikea puoli. Siinä ongelmana oli se, että Mai oli jo katsastanut puolet alueesta. Yritin kuitenkin sen sinne lähettää alueelle, mistä se oli vienyt minut näytölle. Olisin toki voinut laittaa vasemmallekin toiseen kertaan, mutta siellä rupesi lähelle tulemaan jo maalimies.

Mai oli siis käynyt jo alueella ja kuumuudenkin vuoksi se ajatteli, että ei todellakaan juokse yhtään ylimääräistä. Ei lähtenyt, ei todellakaan, ihan vaan kaksi metriä. "Ymmärrätkö, että turha mun on mennä". No ymmärränhän minä, mutta kun näin tuli suunniteltua. Ihan turha Maita oli oikealle enää yrittää, joten vasemmalle ryteikköön vaan. Siellä se sai jo mennessään selvästi hajun maalimiehestä, joten pistosta ei tullut suora vaan kaarre suoraan maalimiehelle. Maalimieheltä se tuli taas hyvällä etenemällä, ihmetteli lähellä keskilinjaa hetken ja lähti tuomaan rullaa sitten minulle päin. Noin metriä ennen rulla tippui. Voi kökkö, tyhmä minä en varmasti huomannut ilmaisua.

Koirani tuntien en hyväksy tuollaista ilmaisua, vaikka tiedänkin, että se johtui edellisistä lähetyksistä ja kuumuudesta. Silti linja oli nyt tämä ja jatkoimme rataa. Olimme kuitenkin sellaisessa pattitilanteessa, että oikealle ei voinut lähettä, koska sinne se ei lähde ja toinen vaihtoehto oli lähettää takaisin samalle maalimiehelle. Reija oli sitä mieltä, että painetilanteen vuoksi olisin voinut hyväksyä ilmaisun, mutta tiedän kuitenkin, että siinä tapauksessa olisin saanut massiivisen ongelman seuraaviin treeneihin.

Teimme kuitenkin niin, että väliin otettiin lyhyelle matkalle pakeneva ja ilmaisu kunnolla, minkä jälkeen se pääsi hakemaan uudelleen rullaan jo käydyltä maalimieheltä. Näin pääsin taas eteenpäin radalla ja nyt Mai lähti jo paremmin avoivemmalle oikealle puolelle. Pisto ei ollut mikään maan mainioin, mutta tuulenvire taisi kertoa, että ei siellä ketään ole kuitenkaan. Sitten vielä vasemmalle, mistä löytyi ryteikköisen kuusimetsän takaa maalimies. Nyt ilmaisu oli hyvä ja annoin sen lähteä edeltä mäkeä kiipeämään maalimiehen luo.

Aikamoinen rääkki oli Maille tuo treeni jo kaamean hakuilman vuoksikin. Palkaksi se olisi ansainnut nakkien ja "Mai-pallon" lisäksi vielä uinnin viileässä järvessä, mutta viimeisen se sai vasta treenien jälkeen.

Treenien lopuksi Reija kävi vielä läpi kaikkien treenit ja saimme kaavakkeet suorituksistamme jatkoneuvojen kera. Meidän kaavakkeemme oli seuraavankaltainen:

Henkilöetsintä, teknisen osaamisen arviointi
Ilmo tuomarille: Hyvä! Tee erilaisia.
Lähetys: Hyvä!
Suora pisto: Eka oli loistava!
Eteenpäin kääntyminen: Kehu juuri sillä hetkellä kun koira kääntyy eteenpäin.
Suora luoksetulo: Hyvä!
Vastaanotto: Hyvä!
Ilmaisu avo- ja umpipiilo: Ei tekstiä, mutta hyväthän ne oli yhtä virheettä lukuunottamatta. Tämä oli ensimmäinen ja ainutkertainen, joten ei vielä huolenaihe.
Hallinta: Ei tekstiä, mutta saimme tästä suullisesti kehua.
Seuraaminen: Ei tekstiä, mutta taisi se mennä ihan hyvin.

Henkilöetsintä, tunnetilan ja käytöksen arviointi
Käytös ohjaajan kanssa: Hyvä!
Käytös maalimiehen luona: Ei tekstiä, mutta hyvinhän Mai maalimiehillä käyttäytyy.
Ilo ja intohimo: Ohjaajalta toivotaan tremppienergiaa ja pelisilmää.
Motivaatio: Hieno kun ohjaaja kannustaa (vaikka vain ajatuksissa)
Yhteistyö: Hyvä!

Saamamme palaute oli siis hyvin positiivinen, vaikka harjoitus ei mennytkään kovin hyvin. Tiedänhän minä, että hyvin sillä menee kun vielä voisin itse vähän paremmin vapautua. Vielä kesän alun treeneissä Mai hörhöili eikä tullut lähetystilanteisiin kunnolla ja nyt kun se tulee, en pääse tiukistelusta eroon. Olenkin tässä ajatellut, että voisin riemuita ja kannustaa enemmän ja katsoa meneekö homma taas hörhöilyksi. Ensi kerralle suunnittelinkin kisanomaista rataa palkkojen kanssa.

Ruokailun jälkeen meille ei ollut enää varsinaisesti treeniä, mutta Reija lupasi ystävällisesti vielä katsoa tottista muutaman halukkaan kanssa. En ollut tottista suunnitellut omalle kohdalle, mutta seuraamisestakin sain vinkkiä omiin harjoituksiin varsinkin vireen nostatuksen osalta. Leikkimistä, minkä jälkeen lelun saalistusta ja ennen kuin koira saa lelun kiinni annetaan käsky. Siitä sitten suoraan liikkeeseen ja palkan piilotus tuona aikana. Bokserin kanssa virettä nostatettiin haukulla, mutta siitä ei ollut meille varsinaista hyötyä.

Lopuksi vielä sain kuulla, että tarjolla olisi ampumista halukkaille. Joo, sitä meillä. Koirat saivat autoon kuulla Reijan Aralle ampumiset, mutta sitten otin vielä Main kentälle. Seuruutiin sitä suoralla, minä aikana ammuttiin kaksi kertaa. Maille ei ole ammuttu luonnetestin jälkeen, joten tätä pitää saada kiireesti harjoiteltua. Ensimmäisestä pamauksesta Mai otti kontaktin katsella "etkö kuullut tuota" ja vähän innostuikin. Toisen pamauksen aikana seuraamiskohta oli jo vähän edistyksellinen, mutta seuraamistahan me ei nyt harjoiteltu. Toinen paukku siis nostatti vähän Maita lisää, mutta seuruutin sitä vielä pienen matkan, minkä jälkeen leikittiin. Mai olisi halunnut mennä katsomaan äänilähdettä, mutta leikitin vain. Ei mennä katselemaan yhtään mitään. Jatkuuhan tottiksessakin liikkeet vielä pitkälti ampumisten jälkeen.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Helteiset agikisat Janakkalassa

Tänään kävin Main kanssa starttaamassa kolmen radan verran Janakkalassa. Ilma oli helteisen kuuma eikä vieno tuulikaan juuri ilmaa raikastanut. Minusta tuntuu, että aina Janakkalassa käydessämme ilma on aina aurinkoinen ja kuuma. Varsinkin taannoisissa tokokisoissa oli oikein tuskaisen kuumaa. Nyt kuitenkin toimintakyky säilyi ja ihan hyvät tuloksetkin tehtiin.

Kaikilla maksiradoilla tuomarina oli Anne Viitanen, ja radat menivät järjestyksessä C, B ja A. Näistä C-rata oli hyppyrata ja kaksi muuta agilityratoja.

Hyppäri ei ollut ihan kiva, vaikkakaan ei kovin sujuva. Siinä oli loppuvaiheessa hankala tilanne kun pakko oli juosta suoran putken päähän ottamaan koira mukaan, vaikka helpompaa olisi ollut jäädä toiseen päähän odottamaan. Odottaminen olisi kuitenkin ainakin meidän tapauksessa takoittanut viime tinkaan jäävän takaaleikkauksen takia sitä, että Mai olisi kääntynyt väärään suuntaan ja siten mahdollisesti valinnut uudelleen putken suorituksen. Tämän välttääkseni menin tekemään toiseen päähän persjätön ja poimin kiireessä koiran mukaan. Mai kuitenkin vaihtoi puolen takanani, koska en sitä tarpeeksi hyvin hanskannut. Tästä johtuen ja tilanneälyni puutteen vuoksi Mai pyörähti kerran ennen hyppyä. Tästä kieltovirhe ja siten tulos 5. Vähän tämä harmitti kun ilman tuota ikävää kieltoa Mai olisi saanut sertin tältä hyppäriltä. Mutta jos muidenkin kohdalla olisi ollut jos, niin tulostaulu olisi varmaan ollut muutenkin kovin erilainen. Tuloksia ei siis tällä radalla tullut montakaan ja nollaratojakin vain yksi.

B-radalla suorituksemme oli ratavirheetön, vaikka pienoista sovellusta harrastettiin tälläkin radalla. 0-rata siis napsahti sijoituksella 3/43. Tämänkin startin jälkeen jaettiin palkinnot ja sen jälkeen vielä PURINA CUPin osa-kilpailun palkinnot. Tässä huomioitiin rataojen B ja C yhteistulokset ja Mai tuli siinä toiseksi tuloksella 5.

Viimeinen eli A-rata oli aika mutkikas ja siinä oli paljon tyrkkyesteitä. Tiesin, että yksi kohta on erityisesti sellainen "herran haltuun" - kohta, jolle ei juuri kannata tehdä muuta kuin toivoa parasta. Alkurata meni mielestäni todella sujuvasti ja varmasti mutkista ja tyrkkyesteistä huolimatta, mutta tuo mainitsemani kohta koitui turmioksemme. Siinä meni A:an ali putki, jota päin koira hyppää edeltävältä aidalta, vaikka sen missä asennossa sinne veisi. Radalla oli siis A:alle tarkoitus mennä, mutta kun ei sillekään voi tiukasti hanskaten viedä, joten käskytys vaan ajoissa ja peukku pystyyn. Mai valitsi tässä tilanteessa putken, mutta onneksi sain jatkettua radan sujuvasti Main valinnasta huolimatta. Mai teki taas puhtaan radan omasta mielestään ja niin sen pitää ollakin. Kovin olin ylpeä radasta, vaikka hyl olikin tuloksemme.

Tänään meno oli kovin varman tuntuista. Voi kun jatkossakin olisi aina näin. Luulen kylläkin, että nyt tätä varmuutta erityisesti aidoille on tehtyn PK-hyppyharjoituksemme sekä muutenkin tottelevaisuusvaatimusten lisääntyminen. Se menee edelleen nopeasti, mutta nyt on sellainen tunne, että se on varmaa yhdessä tekemistä.

Tulokset voi katsastaa täältä.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Lomaa odotellessa

Onneksi tokovuoro pyörii kesälläkin, vaikka hetken kentälle mentyäni mietin, että saanko treenata ihan yksin. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut kun suunnitelmissa oli häiriölliset pitkät paikkamakuut. Ensimmäisenä oli vuorossa Mai, koska se ei ole ihan niin hyvä odottaja kuin tyttärensä. Mai aloitti tottistelunsa paikkamakuulla Veeran ja Wilman treenatessa omien koiriensa kanssa. Ei haitannut, vaikka lelut lenteli sekä kehut ja käskyt raikuivat. Mun muru vaan makasi, vaikkakin otti rennon lonkka-asentonsa. Se ei minua haittaa kun tärkeintä on varma paikkamakuu eikä se, että saisiko se tokopuolelta täydelliset pisteet makuusta innokkaassa makuuasennossa. Palkaksi varmasta makuusta Mai sai annosrasiallisen kissanpateeta.

Paikkamakuulla aloitus osoittautui hyväksi, koska sen jälkeen alun agilitymoodi vaihtui innokkaaksi tottismoodiksi. Siihen olikin hyvä ottaa päälle seuraamista pieni vinkuva "tottissammakko" kainalossa. Mai ei sitä aluksi tietenkään tiennyt, mutta hyvän seuraamisen päätteeksi tiesi. Pieni vinkusammakko on hyvä kun sen saa vaivihkaa laitettua kainaloon ja palkkana se on mitä mainioin. Eihän se Mai jaksa ihan taukoamatta kontaktia pitää kun se haluaa välillä katsoa, mihin ollaan menossa, mutta edelleenkin olen äärettömän tyytyväinen oikean kohdan pidosta. Palkka napsahtaa kuitenkin aina vain kontaktista. Lisäksi kävelyvauhdillani on ratkaiseva osuus kontaktin pidossa eli reipasta menoa vaan, niin hyvin menee.

Lisäksi teimme kaikki jättävät ja istumisen muutamaankin kertaan kun se on se ehdottomasti vaikein. Lisäksi vielä luoksetulo maasta ja tasamaanoutoa. Nouto sujuu hyvin, joten seuraavalla kerralla harjoittelemme sitä, että heiton aikana pitää pysyä hievahtamatta vieressä. Nyt olen antanut sen intoutua vähän enemmän varsinkin hyppynoutojen yhteydessä. Nyt kuitenkin nouto muutamaan kertaan, koska ensimmäisellä kerralla Mai ei tullut aivan ihanteellisen lähelle.

Main treenailujen jälkeen vuorossa oli Hali. Pikkuneiti sai aloittaa myös paikkamakuulla. Sen ei kuitenkaan tarvinnut aivan niin pitkään maata kuin Main. Kerran kävin sitä välipalkaten suoristamassa kun se otti aivan ihmeellisen makuuasennon. Se oli sellaisella ihmeellisella mutkalla, että luulisi olevan paha maata. Venkula mikä venkula myös paikkamakuussa.

Paikkamakuun jälkeen myös Hali harjoitteli seuraamista, mutta lyhyemmissä pätkissä ja namipalkalla. Lisäksi harjoittelimme kääntymisiä penehköillä neliöillä, missä tärkeää oli takapäänkäyttö. Neliötä tehdessä meni oma pää ihan pyörälle, mutta ainakin kääntymiset rupesivat sujumaan hyvin ja erityisesti takaapäänkäytöstä tuli möys liikkeessä kiitettävää. Toki namut olivat koko ajan käsillä, mutta niinhän se tässä vaiheessa pitääkin olla.

Seuruuasioiden jälkeen oli vuorossa luoksetulon eteentulovaihetta heijastimen kanssa. Olipa hyvä juttu meille kun nyt Hali tulee suoraan eteen sivuiltakin. Olen vahvistanut tätä pari kertaa kotonakin, mutta näin nopeisiin tuloksiin en ollut varautunut. Nyt sitten tokotreeneissä luoksetuloa vähän pidemmältäkin ja toimii, mutta juoksuvauhdissa olisi parannettavaa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään huolenaihe, koska tunnenhan jo koirani. Se ajattelee ensin ja tekee rauhallisemmin, mutta tiedon kanssa ottaa vaudin mukaan.

Pikku-H sai myös noutaa (Halin pravuuri liike, millä voitais mennä elvistelemään avoimeen luokkaan kaukojen kanssa). Pariin kertaan siis nouto tehtiin 650 g kapulalla ja yritin palkata nyt Haliakin pitämisestä. Halilla varsinainen tuonti on todella hyvällä tolalla, koska se hakee suurella innolla ja tuo todella lähelle. Kotonakin tänään se toi melkein kaikki lattialle levittämänsä sukkani heti pyynnostä ja täydellisesti luovuttaen. Melkein johtui siitä, että myös Mai halusi osan palkoista.

Asioita voisi harjoitella pari asiaa kerrallaan, mutta kun en viitsisi hinkata asioita tottelevaisuuspuolella ja kuitenkin haluaa käyttää kaiken mahdollisen ajan. Hali sai siis tehdä vielä alokasluokan tokohyppyä. Seisomiseen asti menee hyvin. Pari sekuntia se miettii aita-käskyn saatuaan ja hyppää sitten, kääntyy ja pysähtyy käskystä. Hali on ymmärtänyt asian niin, että sen pitää katsoa minua hypyn yli, joten ottaa vaikka sivuaskeleen, että voi seisoessaan katsoa minua. -  Joo, olen palkannut sen hypyn yli.

Halin jälkeen otin vielä Main kentälle. Aluksi harjoittelimme odottelua, minkä jälkeen "tuomarin" kättely, seuraamisen aloitus ja palkka. Mai sai tehdä vielä palkkakierrostaan vähän aikaa kun sovittiin yllättävästä jatkoharjoituksesta. Huomasin kun Veera ja Wilma harjoittelivat valkoisen paimenkoira Riston kanssa maahanmenoja leluhetsauksessa. Ja sitähän piti kokeilla, vaikka Mai ei osaa vielä hyvin huutoni kanssa mennä maahan kaukana. Ei mennyt hyvin vaan Mai pysähtyi ja istui, mutta tätä tehdään edottomasti ensi kerralla kun huuto-maahan sujuu.

Tiistaina oli vuorossa jälleen hakutreenit. Pistojen suoruus on enää huolenaiheeni tulevaa koetta silmällä pitäen, joten luvassa oli kuusi maalimiestä suoran päässä. Aluksi oli tuttuun tapaan "tuomarin" kättely ja sitten radalle. Keskityin aluksi niin kovin koiraani, että suuntasin vain merkin viereen ja lähetin. Meillä oli porrastettu etulinja enkä muistanut yhtään siinä vaiheessa, että lähetän sitä merkin sijainnin vuoksi väärälle puolelle. No, eihän Mai lähtenyt suoraan sivulinjalle ennen kuin kolmannella lähetyksellä ja sieltähän maalimies löytyi. Olimme sopineet, että ensimmäinen ja neljäs maalimies ei palkkaa, mutta mehän menimme nyt toiselle. Voi jestas, että taas kirosin itseäni. Miksi ihmeessä pitää pilata koiran treeni? Maalimies oli kuitenkin varautunut palkkaukseen, joten palkat murulle ja jatkamaan. Vähän lohdutti kun en ollut ainoa tumpelo radalla kun ratamestarikaan ei juuri radan oman koiran kanssa tehneenä ja radan suunnitelleena muistanut, että miten se alkoi. Sattuuhan näitä, mutta harmittaaa Main puolesta.

Toinen eli ensimmäiseksi suunniteltu maalimies löytyi suoran piston päästä ja näytölle menin taas liinan päässä roikkuen. Ahkera ja antaumuksellinen Mai jaksoi vetää emäntänsä perille, vaikka parissa kohtaa pienet puutkin kaatuivat aiheuttaen pienoista jarrutusta matkaan. Tämä maalimies oli nyt sitten palkaton. Vähän Mai nyt kyseli palkkojen perään, mutta lähti kiltisti jatkamaan toisella puolella liikkuvaa maalimiestä.

Alun möhläyksen vuoksi väliin tuli sitten tyhjä jo lähes tutkitulle alueelle, mutta irtosi ja takaisin kutsuin aika pian. Seuraava ei mennyt kerrasta, mutta sitä seuraavat kylläkin. Ihan viivottimella Mai ei mennyt ainakaan viimeiselle eli kuudennelle, mutta lähtö oli jopa parempi kuin lähetykseni. Melkein kaikille maalimiehille menin liinan perässä, mikä aihautti sen, että Mai alkoi ennakoimaan sivulle tuloa, mutta vasta maalimiehen uudelleen tarkastettuaan. Tämä ei ole koetta ajatellen mikään ongelma, mutta kerran maalimiehen piti muistuttaa maahanmenosta palkan saamiseksi. Tällöin siis palkkaus oli ruora ilman hallintaa.

Keskiviikkona hyödynsimme agiaikaamme, vaikka varsinaisia treenejä ei ollutkaan. Mai sai tehdä rataa parilla variaatiolla, ja erityisesti kontaktiesteet oli kisoja ajatellen syynissä. Hali sai puolestaan tehdä myös pikkuisen rataa sekä harjoitella pujottelua. Ratapuoliskollamme oli vain kuuden kepin -pujottelu keskellä kenttää, joten sillä mentiin ja ilman verkkoja. Toiselta puolelta eli minun vasemmalta Hali osaa pujotella ajatuksen kanssa hyvin, mutta toinen on ihan utopiaa. Apua, ensimmäistä kertaa olen tilanteessa, että on huono ja hyvä puoli.

Torstaina vuorossa oli viesti sekä tottis. Vietimetsän olimme valinneet jo aiemmin viikolla Luukista (Espoossa oleva ulkoilualue), mutta juuri aloittaessamme kuulimme, että valitsemassamme metsä kuhisee käärmeitä. Ei siis sinne, mutta lähelle kuitenkin. Parkki ja metsä löytyi aika pian, joten ei kun menoksi. Olin taas etenevä ja metsä vaikutti kartankin perusteella oikein hyvältä pitkään ensimmäiseen etappiin. Hyvää metsää, mutta mites ollakaan reilun 400 metrin päästä olin taas ryteikössä kallion kupeessa ja tie takanani. Tästä lähti ensimmäinen etappi ja toiselle etenin vain noin 50 m eteenpäin tien yli mäen päälle.

Hali lähti ensin, koska sillä saatiin aiemmin korjattua sen palaaminen. Nyt kuitenkin se palasi takaisin, mutta kerran mene-käsky riitti uuteen lähtöön. Lina huusi kuin syötävä, mutta jos jotain hyvää siitä haluaa hakea, niin siitä huudosta on helppo miettiä suuntaa sekä etäisyyttä. Lähdöt odotteluineen on kuitenkin molemmilla todella hyvät vaikka olemme lisänneet niihin radiopuhelimitse tapahtuvan ajanlaskun aika-käskyn kanssa.

Vähän ennen Halin lähetystä läheisellä tiellä meni hevonen. Ei haitannut, mutta edettyäni Halin lähdettyä takaisin kuulin jälleen kavion kapsetta. Katsoin mäki-paikaltani tien ylitystä ja annoin lyhyen äänivinkin kun hevonen oli niin lähellä. Hali otti heti vinkistä vaarin ja jäljesti luokseni. Hyvä, koska nyt hevonen tuli sitä ylitettävää mökkitietä pitkin eikä sitä autotietä, mikä oli vähän kauempana ja mitä se aiemmin meni.

Lina puolestaan tuli hepan jälkeen. Sillekin annoin lähellä olevalla tiellä vinkin, koska en halunnut ottaa riskiä autotiestä ja perille löyti leikiten. Lopuksi vielä takaisin Biancan luo ja siihen loppui tällä kertaa viesti, koska etenemismahdollisuuteni oli käytetty sekä ilmakin oli aika painostava.

Naperoiden viestin jälkeen Mai pääsi Luukin tottiskentälle. Aluksi tein seuraamisen ja jättävien sekä luoksetulon kanssa jälkeä eteenlähetystä varten. Aluksi vuorossa oli pitkä seuraaminen. Meni aikas kivasti ja ainakin hyvällä paikalla ja palkkasin kainalon alta vinkusammakolla. Samalla kun vapautin Main huomasin, että jos olisin puolikin metriä seuruuttanut lisää, Mai olisi tallonut maassa nököttävän konnan. Ällöttävä nyrkin kokoinen ruskea konna nökötti vaan paikallaan eikä tehnyt elettäkään lähteäkseen. Ihan sama, ei se ainkaan ole vaarallinen kuten käärmeet. Seuraavaksi otin seuraamisen takaisin samoin rituaalein ja sitten takaisin päin jättävällä istumisella. Nyt Mai istui kerrasta, mutta jatkoin kuitenkin pidemmälle hajustuksen takia. Kävellessäni havahduin kun jokin kopsahti jalkaani ja katsoin taakseni. Ei ole totta, se konna on siinä vieläkin. Takaisin tullessani osasin sentään jo varoa jääräpäätä ja palkkasin koirani. Nyt istuminen jäi viiveelliselle palkalle, joten otin sen vielä uudelleen konnaa kohden, mutta nyt Mai jo tarjosi maahanmenoa. Ei siis pitäisi ottaa toista kertaa onnistunutta suoritusta. Kolmannella toistolla istuminen jo sujui ja siitä heti palkka aivan konnan edessä. Ihme otus, väistäisi jo, koska minä en ainakaan voi enää suoraani siirtää.

Jälkivanan teon jälkeen vuorossa oli hyppynouto. Nyt hyppy menee jo lupaavasti ja kolmannella toistolla Biancan vähäinen apu riitti takaisin hyppyyn kapulan kanssa. Mai on selvästi muuttanut hyppytekniikkaansa kunhan vielä saadaan sille selväksi tuo takaisinhyppy. Lihapulla tuli palkaksi jokaisesta menohypystä sekä paluuhypystä kapulan kanssa ja lopuksi vielä röhköpossu.

Main leikkiessä lelulla oli Biancalla tehtävänä viedä iso pallo eteenlähetyksen päähän kentän laitaan. Varoitin konnasta ja siellähän se olikin nököttänyt. Minä puolestani siirryin suorani toiseen päähän, mutta otin vielä uudelleen aloituksen kun en heti muistanut virittelyä eteenlähetykseen. Virittely toimi todella hyvin, koska Mai haki itselleen kiintopisteen jo ennen lähetystä. Lähetin Main matkaan ja WAU, Mai juoksi aivan suoraan. Lopuksi jättinin vain, että lentääkö kohta konna. Ei lehtänyt, mutta pallo löytyi. Täydellistä, joten ei tarvetta toistolle.

Seuraavana vuorossa oli A-nouto. Siinä mentiin aika samoissa kuin hypylläkin eli Mai on kehittänyt toimintaansa, mutta edestakaisin meno on vielä sisäistämättä. Taas viimeinen meni niin, että Bianca vähän auttoi toiselta puolelta ja minä odotin palkkoineni. Olipa mahtavaa kun ei ollut enää niin tuskaista kenelläkään. Mai oli ihan huippu ja huippupalkat siitä ansaitsikin.

Lopuksi vielä maahanmenoa kaukana. Bianca taas avusti ja seisoi pallon kanssa kentän laidassa ja kutsui Maita kun olimme ensin menneet kauemmaksi. Kahdella ensimmäisellä kerralla iso pallo ei ollut esillä. Bianca siis kutsui, Mai epäröi ja minä kehotin menemään. Ensimmäisellä kerralla meni maahan toisella käskyllä, josta palkaksi lihapullaa. Toisella kerralla ennakoi, mutta käsky tuli vasta reippaasta menosta ja siitä pallo palkaksi. Viimeisellä kerralla pallo oli esillä ja silloin Mai teki maahanmenon kääntymättä minuun päin ja kertakäskyllä. Siinä se sitten, pallon kanssa bilettäen autolle hakemaan muita koirapuistoon leikkimään.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

PK-elämää

Patchcoat-leirin jälkeen meillä on vietetty työni ohella PK-elämää. Tämä on sisältänyt pääasiassa hakua, tottista, viestiä ja jälkeä.

HAKU
Umpipiiloasia on selvä. Se tarkistaa hyvin umpipiilot ja ottaa rullan itsenäisesti niillä. Ensimmäisessä leirin jälkeisessä treenissä ainoana hankaluutena tuli umpipiilo, mistä haju tuli ylempää. Tätä työstimmekin seuraavalla kerralla laittaen maalimiehen kaatuneen puun päälle niin, että haju oli kokonaan ylhäällä. Aluksi Mai ei ymmärtänyt selvästi puun päällä näkyvää ihmistä etsittäväksi, mutta toinen yritys tuotti tulosta. Tällä viikolla tiistain treenissä yksi maalimiehistä oli noin metrin korkuisen puukasan päällä pötköllään ja nyt tämä oli ihan helppo juttu. Ilmaisuasia on nyt siis kunnossa, vaikkakin välillä Mai jäytää rullaa lähelläni. Olen yrittänyt antaa irti-käskyn vasta rauhasta, mutta toisaalta se on huono asia kun tilanne pitkittyy. Nyt olen yrittänyt nopeuttaa irrotusta.

Ratana Mai on tehnyt yleisimmin noin 150 metriä pitkää rataa. Kunto ja kestävyys kyllä riittää, varsinkin kun pistojen huonouden vuoksi se joutuu aika usein juoksemaan paljon ylimääräistä uusintalähtöjen vuoksi. Pistojen vinous onkin nyt ainoa huolenaihe. Mai korjaa kyllä linjan jo toiselle lähetykselle, mutta se syö silti hirveästi aikaa ja koiran virtaakin. Nyt siis työstämme pistoja niin, että kerta laakista päästäisiin hyväksyttävään pistoon jokaisella kerralla. Tekeehän oppikirjanmukaisiakin pistoja ja niistä olenkin palkannut sitä kehuin sekä nakein.

TOTTIS
Mailla on ollut erityisharjoittelussa metrinen hyppy noudon kanssa. Mai on agilitykoira, mikä on tässä asiassa erittäin huono asia: se on kehittänyt hyppytekniikkansa matalammille hypyille eikä se hyppää samaa hyppyä edestakaisin. Vielä viime maanantaina tuntui, että itkua varmaan väännetään tämän asian kanssa vielä kuukausi kokeeseen asti, mutta nyt eilisen perusteella on jo valoa tunnelin päässä.

Mai on harjoitellut myös kerran odottamista seuraamisen alkuun asti ja A-noutoa. Eteenmenoja olemme harjotelleet pariin kertaan ja kerran yhdistin siihen maahanmenon rasia-avulla. Kaukana maahanmenoa olemme harjoitelleet toisella kerralla. Yksissä treeneissä kävimme jättävät, tasamaanoudon ja seuraamisen läpi. Lisäksi olemme tehneet pieni muotoisesti monia tottiksen osa-alueita kotona ja ulkona.

Hali opetteli viime sunnuntaina iltapuhteeksi rallitokon oikean kautta takaakierron lisäksi nenäkosketuksen heijastimeen. Maanantaina tokoryhmässä harjoittelimme sitten jo heijastinta alamahalla. Hyvin meni ja nopeasti oppii. Myös paikkamakuu ohjaajan ollessa piilossa meni hyvin. Lisäksi maanantaina jättävät ja seuraaminen pimulla harjoiteltavana.

VIESTI
Hali ja Lina ovat juosseet viikottain aina eri paikassa viestinsä. Matkat eivät aina ole olleet aivan valtavan pitkiä, mutta haasteita senkin edestä. On ollut tiuhaa heinäpusikkoa, tie, vieressä olevaa asutusta, vieressä kulkevia teitä, lampi ja kumpuilevaa maastoa. Hyvin on pikkuiset silti perille löytäneet.

Kerran viestiosuus juostiin pellolla. Se oli ensimmäinen kerta ja se tuotti Halille hankaluutta minulta lähdöissä. Tila oli niin avoin, että se selvästi havaitsi lähtöni (minä olen yleensä etenevä) ja tuli perääni. En ottanut sitä kuitenkaan vastaan, joten kehoitusten jälkeen se lähti. Tämän jälkeen se on viimeisenä lähtijänä saattanut palata, joten tämä on korjattu sillä, että Hali lähtee ainakin minulta ensimmäisenä. Näin tätä ongelmaa ei esiinny. Nyt hakusessa on vielä todella pitkä metsäosuus, vaikka vain siten, että Halille ja Linalle tulisi vain kaksi tai kolme juoksuosuutta tavanomaisen viiden sijaan.

JÄLKI
Mai on harjoitellut erityisesti janoja. Sillä on ollut kahdet varsinaiset janatreenit ja pari kokonaista jälkeä leirin jälkeen. Ensimmäinen janatreeni oli todella hyvä ja silloin Mai selvästi oppi eteenlähtemisen ja jäljen etsimisen. Ainoastaan yhdellä kerralla se meinasi lähteä takajäljelle ja vain ensimmäisellä minun piti patistella sitä eteenpäin. Kaikki muut menivät hienosti ja Mai otti oikean suunnan ja löysi kepin. Toinen kerta järjestettiin huonossa maastossa, minkä johdosta tuli epäonnistumisia sekä minulle että koiralle. Onneksi niistäkin neljästä viimeinen oli aivan täydellinen.

Kokonaisilla jäljillä Mai on tullut paljon entistä tarkemmaksi. Erityisesti tänään se teki niin tarkkaa työtä Jaanan kävelemällä jäljellä, että melkein itketti. Se tekee kulmat todella tarkasti ja kaikki kepit löytyivät, janakin meni kuten pitää. Vähän jäi kuitenkin mietityttämään, että olisiko lähtenyt takajäljelle, jos kaatunutta puuta ei olisi ollut edessä. Tänään siis aivan mahtava jäljestys Mailla, mutta torstaina vähän hutiloidumpi. Oli se leirijälkeä rauhallisempi ja tarkempi, mutta kolme keppiä olisi siltä jäänyt metsään. Ensimmäinen virhe tapahtui alun innostuksessa ja toinen sivuhajun vuoksi. Pidimme viestin jäljestä sivussa, mistä tuuli juuri sopivasti. Tämä häiritsi jäljestystä juuri kepin kohdalla, mutta saimpahan muistutettua siitä, että samalla pysytään, vaikka sivummalta tulisikin mehukkaammat hajut. Kolmas keppi, mikä meinasi jäädä, oli viimeinen heinikossa oleva keppi. Pakkohan siitä oli huomauttaa ja auttaa, että ei jää loppupalkka saamatta. Ehkä korjaukset tällä jäljellä tuottivat hedelmää tämänpäiväiselle jäljelle. Oli aivan mahtavaa kun sai vain kehua ja palkata koiraa.

Hali on tehnyt leirin jälkeen kaksi jälkeä. Ensimmäisellä oli namut mukana, mutta toiselta ne jäi valitettavasti pois. Molemmat jäljet olivat samankaltaisia: ensimmäisellä suoralla puolessa välissä keppi, 90 asteen kulma ensimmäisellä kerralla oikeaan ja toisella vasempaan ja lopussa rasia piilossa ja kasan päällä keppi. Jäljestys on Halille todella helppoa ja sillä on vauhtia hyvin maltillisesti. Tänään namuttomalla jäljellä sitä piti kyllä jarrutella hidasteiden puuttuessa. Molemmat kepit löytyivät molemmilla kerroilla, vaikkakin tänään tehdyllä heti kepin havaitsemisen jälkeen se löysi rasiankin. Keppi unohtui sen siliän tein, joten leikitin kepillä ennen palkkausta. Halista tulee tosi hyvä jälkikoira, se kun löytää jälkensä alutkin ihan näyttämättä ja pääsee perille onnistuneesti ja vielä kaiken kukkuraksi löytyy kepitkin.

Kiirettä on siis pitänyt, minkä vuoksi blogin päivitykset tulee vähän viiveellä.
Viime viikon treeniohjelma:
Maanantai: Maille kaksi erilaista agirataa, tottiksen odottelutreenit ja hyppynoudon harjoittelua metrisellä ja vähän matalammalla hypyllä. Halilla agissa pujotteluharjoistusta ja tokossa seuraamista, paikkamakuu, jättäviä ja luoksetuloa heijastinavutuksella.
Tiistai: Main hakutreenit
Keskiviikko: Jälkitreenit, Maille janoja sekä Halilla ja Pinjalla namujäljet
Torstai: Halin vieti, Mailla kokonainen jälki ja tottiskentällä hyppynoutoa, A-noutoa ja niiden välissä eteenlähetystä ensin pallolle ja A-noudon jälkeen namurasialle maahanmenon kanssa.
Perjantai: Lepopäivä
Lauantai: Mailla hyppynoutoa max 90 cm korkealla hypyllä.
Sunnuntai: Mailla hakutreenit ja sekä jälki, Halilla jälki

Ihanaa kun on kesä ja käypäset säät niin saa paljon aikaan. Välillä on kuitenkin ihanaa vain kävellä ja nauttia Suomen luonnosta ja kesän lämmöstä ilman ihmeempiä suorituksia.

Patchcoat-leiri 2012

Patchcoat-leiri pidettiin 27.6.-1.7. Kaavilla Raukussa, mitä edelsi Halin lonkkakuvaus Outokummussa keskiviikkona klo 14 alkaen. Matkaan piti lähteä siis aikaisin aamulla ja siten tavarat piti pakata jo edellisenä päivänä valmiiksi. Pakkasinkin tavarat jo tiistaiaamuna, koska iltapäivästä olisi hakutreenit. Mai sai jälleen kerran pökköä pesään kun lelua ja treenitavaraa sullottiin kassiin. Kasseihin päätyi myös muutakin tavaraa, mutta ne koiratavarat olivat Maille suurin merkki edessä odottavasta koiraleiristä. Siinä vaiheessa kun kannoin autoon arvotavaroita lukuunottamatta kaikki tavarat alkoi aivan mahdoton meininki. Jos Mailla olisi yhtään sydänvaivaisen vikaa, se olisi varmaan saanut sydärin matkakuumeessaan.

Matkaan lähdettiin aika pian auton pakkauksen jälkeen, mutta ei vielä leirille. Suuntana oli nimittäin Espoo hakutreeneineen. Sitä ei takakontin pimatsut kuitenkaan tienneet vaan erityisesti Mai matkusti nenä ylpeästi pystyssä tulevia koitoksia innolla odottaen. Paikanpäällä olimme tuntia ennen, jotta saimme varattua haluamamme suositun radan. Takakontin porukka säntäsi ulos autosta mölyten ja kutsuen "leirikavereita". Paikalle tuli kuitenkin siinä vaiheessa vain kaverini Jaana westiensä kanssa. No, ei haittaa, pikkuporukallakin voi olla tosi hauskaa.

Riekunnan jälkeen alkoi Main toiset hakutreenit tänä kesänä. Tarkoituksenamme oli harjoitella tällä kerralla umpipiiloja niin, että maalimiesten iholle ei voi päästä. Harmiksemme toinen umppari oli siirretty muualle ja toinen oli muuttunut kaivoksi. Eihän ketään voi laittaa puolimetriseen veteen kykkimään. Emme siis voineen umpipiiloja harjoitella, mutta muuten saimme palautteeksi kehoitteen katsella koekalenteria. Lisäksi saimme tehtäväksi harjoitella tulevan leirin aikana umppareita.

Onneksi oli hakutreenit, että Mai sai rauhan sielulleen yön ajaksi. Aamulla sitten autoon pakattiin arvokkaammatkin tavarat ja lähdettiin köröttelemään Outokumpua kohden. Ajelin peräkkäin Biancan kanssa ja näin matka sujuikin joutuisammin, vaikka puhekumppania ei edes varsinaisesti ollut kuin vain parilla taukopaikalla.

Outokummussa olikin vuorossa lonkka-, kyynär- ja selkäkuvausta Halille, Linalle ja Jussalle. Olipa kiva kun kolme Main pentusta oli samaan aikaan kuvauksessa ihan siitäkin syystä, että sai katsella useamman koiran kuvia samalla kerralla. Kaikki vaikuttivat kuvauksessa terveiltä, vaikkakin eläinlääkärimme Kirsi Väisänen mainitsikin Linan toisessa kyynärässä olevan jotain. Kuvathan olivat lähdössä eteenpäin, joten ei hänen tarvinnutkaan tarkemmin kuvia analysoida. Selät olivat kuitenkin kaikilla täysin terveitä.

Koska kirjoitus venyi näin pitkälle, on kakrujen tuloksetkin jo ehtineet tulla. Halin lonkat A/A ja kyynärät 0/0 kuten myös Jussallakin, mutta Linalla lonkat B/B ja kyynärät 2/0. Linan vasen kyynärä on ilmeisimmin vaurioitunut kovan kasvun aikana tapaturmassa.

Kuvausten jälkeen pakkasimme uneliaat koirat autoihin ja suuntasimme leiripaikalle Kaaville, Raukkuun. Siellä meitä odotti iltapala ja lenkkeily sekä illan tutustumiskierros. Sinällään tärkeä osa leiriä, koska eihän kaikki voi kaikkia tuntea ja mukana oli muutama ensikertalainenkin. Itse olen useammalla leirillä jo ollutkin eikä tässäkään porukassa ollut kuin kaksi uutta tuttavuutta, joista molemmista olin kuitenkin jo ehtinyt kuulla jonkin verran. Kiva on kuitenkin kuulla toisten esitykset itsestään, mutta omalla kohdalla tulee aina luu kurkkuun tutussakin seurassa. Hyvä, että oman nimensä muistaa ja koiristakin hikiseen kutsumanimet. Turha on puhua, mistä pentueesta ne ovat kun vikaan menee kuitenkin (Mai esittelin yhdellä leirillä olevan P-pentueesta kun mietin vain virallisen nimen kennelnimiosuutta). Siis esiintymiskammoinen näissä tilanteissa. Tutustumiskierroksen lisäksi keskiviikkoiltana halusin vielä päättää koko leirin ajan kalenterin, jotta olisi heti tulevaisuus selvillä.

Torstaiaamupäivällä teimme jälkeä. Sanni käveli Maille jäljen ja minä puolestani Lillille. Lisäksi kävelin itse Halin ja Pinjan jäljen. Viimeksi mainituille kävelin kaarevan suoran, missä oli nameja matkalla. Halille laitoin vielä loppupalkan sammalikkoon piiloon ja siihen päälle kepin. Jälkien ajossa Pinja porskutteli tuttuun tasaisen menevään syöntirytmiin jäljen loppuun saakka. Hali jäljesti myös tarkasti nameja syöden loppuun niin, että se löysi kepin. Hurraa, Hali löysi ensimmäisen kepinsä, vaikkei niitä ole sille edes opetettu. Ei muuta kuin rasia äkkiä sammalikosta ja kepistä palkkaamaan.

Hali lähdössä jäljelle. (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)
Mai puolestaan teki janan kanssa mutkittelevan jäljen. Jana ei mennyt aivan ihanteellisesti, mutta sain Miimiltä hyvät neuvot jatkoon. Näitä olemmekin sitten työstäneet myöhemmin menestyksekkääästi niin, että Mai osaa nyt mennä hyvin eteenpäin jälkeä etsimään. Se lähtee nyt jo noin 40 metriin janalla tarpeen mukaan. Leirillä kuitenkin vielä avustin suoraan menossa. Jälki löytyi ja vauhtia oli huomattavasti viime vuotista vähemmän. Tämä oli minulle hämäävää, koska nyt annoin sen mennä ihan omaa vauhtiaan. Silti olisi pitänyt vähän jarrutella kun ainakin jonkun kepin kohdalla piti muistutella. Yksi keppi jäi kokonaan löytymättä, mikä johtui siitä, että yksi mutka oli liian kapea niin, että Mai harppasi jäljen loppuun tekemättä tätä koukeroa. Kokonaisuutena kuitenkin olin tyytyväinen Main suoritukseen, varsinkin kun se on rauhoittunut jäljellä huomattavasti aiemmasta.

Mai janalla. (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)

Jäljestää liina tiukalla, mutta ei silti itse mutkalla. (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)

Keppi löytyi. (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)

Ja siitä palkka. (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)

Keppejä löytyy enemmäkin. (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)

Torstaina iltapäivästä meillä oli vuorossa ohjattua hakua Samuli Junton koulutuksessa. Meidän tavoitteena leirille oli umpipiilot ja niillä aloitimmekin heti. Käytössä oli ensimmäisellä kerralla yksi pressulla peitetty kevythäkki, mutta muut olivat muutoin peitteillä piilotettuja. Mai on oppinut ottamaan hajun iholta, joten umpipiilo oli hankala. Se pyöri piilon ympärillä, mutta ei ymmärtänyt ottaa rullaa ennen kuin muistaakseni kolmannella kerralla kun mukaan tuli avut. Maalimiehillä meillä oli umpparilla kisanäyttö palkan kanssa, toisella maalimiehellä kisanäyttö ilman palkkaa ja kolmannella palkkaus heti näytölle tullessa. Kisanäytöissä ei ongelmaa, ei edes palkattomassa. Mai suhtautui palkattomuuteen todella hyvin: "Ok, jatketaan etsintöjä." Pistot olisivat toki voineet olla parempia, kun kunnollinen tulee yleensä vasta toisella lähetyksellä, mutta paranee onneksi loppua kohden. Lisäksi "sotilaskurini" puhututti. Olisinhan minä iloisempi, mutta kun se aiheuttaa yleensä aina Main huolimattomuutta. Lopuksi on helpointa näyttää onnellisuutensa.

Iltapalan jälkeen kävimme vielä viestillä. Matka oli Halille ja Linalle normaalia pidempi, mutta eipä haitannut. Oli aivan mahtavaa päästä kerrankin ryhmätreeneihin, jotta koirat joutuivat oikeasti odottamaan vuoroaan. Loistavaa näissä treeneissä oli vielä se, että minä sain lisäoppia etenevässä päässä Sampalta ja Bianca A-pisteella Tytiltä. Myöhemmin olemme koonneet tietomme.

Illalla vuorossa oli triathlon-kisat. Osuuksina jälki, missä kaikkien joukkueen neljän jäsenen piti hakea neljästä esinekasasta yksi kassiin. Nuorten koirien vuoksi riitti, että koira otti suuhun esineen, jota sille tarjottiin. Toisena oli vuorossa näyttely, missä piti ottaa arvostelu ja lukea se ääneen koiran samalla seistessä Jorgos-tuomarin edessä. Lopuksi arvostelu kehoitti menemään telttaan, mistä alkoi seuraavan vuoro. Kolmantena oli suojelu, missä kierrettiin kolme maalitolppaa ja sitten mentiin sika-maalimiehelle. Toiveena oli haukkuminen tai tarttuminen maalimiehen hihaan, mutta hiljainen vartiointi myös hyväksyttiin.
Jorgos ja sika (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)

Meidän joukkueemme oli Haro Lima, keksitty koiriemme Halin, Roosan, Linan ja Main nimen kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta. Minulla oli siis kaksi koiraa joukkeessa ja kiirettä piti. Parempi olisi, jos koirat olisivat olleet irti, mutta niiden jättö suoritusten ajaksi olisi ollut vielä kytkentöjen lisäksi aivan mahdotonta. Videoilla on meidän joukkueemme suoritukset. Muutkin joukkueet on kuvattuna, joten halutessaan asianomaiset voivat niitä kysellä.




Perjantaina meillä oli sekä aamu- että iltapäivällä hakua. Aamupäivästä pääsimme ohjattuun ryhmään ja iltapäivästä meillä oli omatoimiryhmä. Alunperin meillä olisi ollut Teija Junton koulutuksessa tokoa, mutta kun vaihtomahdollisuutta tarjottiin valitsin haun, koska siihen meillä oli erityistavoitteen leirillä.

Aamupäivästä Mailla oli kolme umpparia: pressulla peitetty kevythäkki, maastoverkolla peitetty kevythäkki sekä näyttelyteltta kumollaan. Treeni meni minun osaltani aivan pipariksi kun simputin Maita suorille pistoille. Ensimmäinen maalimiehen ilmaisu kevythäkistä meni hyvin, mutta toisella empi kun olin sen edelliseltä tyhjältä pakottanut tulemaan takaisin huonon piston vuoksi, vaikka Mailla oli jo haju. Olin vaatimukseni jo ilmaissut kun tajusin, minkä emämokauksen olin tehnyt. Tyhmä, tyhmä minä, mutta opinpahan tästä kerrasta toivottavasti pysyvästi. Toisella siis empi ilmaisua ja otti toisella yrityksellä rullan. Maalimies haettiin ja toiselle puolelle tyhjä ja taas tyhjä tälle murheenkryyniselle puolelle. Mai meni takaisin edelliselle piilolle, mietti ja tutki häkkiä hetken ja otti rullan. Main ensimmäinen valeilmaisu! Eipä muuta kuin katsomaan yhdessä tyhjää piiloa, mistä löytyi maalimiehen lippis. Tämä vale oli monen asian summa: liikaa painetta minun vaatimuksistani, umpparit ja lippis. Lopussa oli vielä yksi maalimies kumollaan ollevassa näyttelyteltassa, tämä meni hienosti. Voi kultaani, minkä sille tein.

Onneksi olimme kuitenkin leirillä, missä asiat voi korjata lyhyellä aikavälillä. Iltapäivän omatoimitreeneissä laitoin Maille neljä löytöä umpipiiloissa. Maalimiehet olivat pienessä ryhmässämme siirtyviä ja mökit siten myös puolittain samoja. Aluksi Mai oli aamupäivän paineistuksen jälkeen vähän huono lähtemään etsintään, mutta lähti sitten kuitenkin. Ensimmäisillä kerroilla se oli tutkinut umpparit tarkkaan, mutta toisilla kerroilla vain pikaisesti. No, ymmärtäähän tuon kun samat tyypit olivat taas tönöineen kadoksissa. Treeni teki tehtävänsä ja sain järjestettyä Maille nopeasti palauttavan onnistumisien täyteisen treenin. No joo, parille pistolle piti laittaa kahteen kertaan.

Illasta vuorossa oli rallitokokisat. Osallistuin vain Halin kanssa, koska se ei ollut vielä varsinaisesti treenannutkaan. Lisäksi Mailla oli ollut jo ihan tarpeeksi nuppin kutkutetta sille päivälle. Ennen varsinaista leirikisaa harjoittelimme erilaisia rallitokon liikkeitä, minkä jälkeen oli rataantutustuminen ja suoritukset. Tein Halin kanssa radan namiavustuksella, koska se oli ipanoiden kanssa sallittua. Rata menikin oikein kivasta, paitsi takaakiertojen osalta. Minun koirat osaa sivulle tulot ja täyskäännökset vain suoraan vasemman kautta joten oikean kautta kiertäen oli tosi vaikea.

Lauantaina meillä oli aamupäivällä ohjattua hakua, mikä meni tosi hyvin. Vasemmalla etukulmassa umpipiilossa Miimi. Mai oli tarkastanut huolella ulkoa päin piilon ja ottanut rullan. Näyttö sujui myös hienosti kisanäytön tapaa kuitenkin palkkauksen kanssa. Oikealla etukulmassa oli kuuma umppari. Ensimmäinen lähetys oli pluru, toinen parempi, mutta ei loppuun asti suora, joten piilo jäi katsomatta. Vasemmalle onnistunut tyhjä, minkä jälkeisellä tyhjällä Mai kävi tarkastamassa "mökin". Ovi oli avoinna, joten Mai tutki piilon hyvin ja totesi sen tyhjäksi. Hyvä Mai, näin se menee. Seuraavaksi onnistunut löytö vasemmalle, sitten tyhjä oikealle ja vielä löytö vasemmalle. Kyll mää vaan olin ylpeä murustani. Ahkera Mai <3

Ruokatauolla Sari Pentikäinen toi Nalan näitille. Näin koolle saatiin viisi Main jälkeläistä. Kuulumisia vaihdettiin ja kakrut saivat leikkiä keskenään. Main mielestä tällä kertaa Emma oli ehdottomasti paras ja Nalan kanssa oli tappelu lähellä. Onneksi yleisesti ottaen yhteiselo oli sopuisaa ja hyväntuulista.

Mai viiden jälkeläisensä kanssa.

Emma ja Jussa

Jussa, Hali, Mai, Nala ja Linan kuono.

Nala ja Lina kävi jo makuulle.

Nala ja Jussa leikkimässä.

Hali, Lina, Nala, Emma ja Mai

Linaa naurattaa.

Emma on ihana <3

Mai, Emma ja Jussa.

Emma, Nala ja Jussa

Lina, Jussa, Emma ja Nala.


Lauantai-iltapäivästä meillä oli tokoa Teija Junton koulutuksessa. Ajattelin ottaa kehään Halin, mutta Elina toi jo saman asian esille eli luoksetulon. Tytti oli jo aiemmin kertonut, miten on heijastimen kanssa opettanut Rikille luoksetulon. Se kuulosti hyvältä ratkaisulta meille, koska Halille ei toimi sama lelumetodi kuin Maille eikä namin kanssa opetus ole tuntunut hyvältä. Siinä on liikaa kädet apuna. Tytti kävi nyt asiaa läpi vielä tarkemmin, mutta koska menetelmä vaatii ensin kosketuksen (Rikillä leukakosketus) opettamisen heijastimelle ja sitten vasta luoksetulon opettamisen alamahalla olevalle heijastimelle, että lyhyessä treeniajassa ei ole kannattava harjoiteltava asia. En keksinyt siihen hätään Halin kanssa mitään muuta varsinaista probleemaa (meillä asiat kesken lähinnä toistaiseksi vähäisten toistojen vuoksi), joten otin Main kehään.

Mai tuppaa jäytämään tuotavia esineitä, joten se oli hyvä työstettävä kohde. Sain Tytiltä hyvät neuvot palkata koira pitämisestä niin, että vapautan sen luovutusasennosta pitämisestä ilman irti käskyä. Tämä olikin hyvä neuvo kun Mai lopetti jäytämisen näillä toistoilla. Lisäksi tuonnista tuli nopeampaa ihan vaan lisä boonuksena. Vaikka meillä ei ollutkaan nyt muuta tällä saralla, niin sain koulutuksesta paljon irti toisten suoritusten kautta. Tytillä oli kiva tapa kertoa myös yleisölle paljon kulloiseenkin aiheeseen liittyvää asiaa. Tässä oli myös se puoli, että harjoitteleva koirakko joutui väkisinkin harjoittelemaan tukalaa odottelua ja väliaikoja, jolloin ei mitään varsinaista tapahdu. Tämän asian tärkeys tuli korostettua myös harjoiteltavana asiana kilpailuja varten. Odotellessa koira herkästi tylsistyy, minkä jälkeen vireen olisi noustava liikkeisiin. Tätä olisi siis syytä harjoitella niin, että ensin odotellaan ja sitten liikkeen aloitus ja heti palkka.

Iltapalan jälkeen kävimme vielä tekemässä kaistale-esineruudun. Mai oli toisena ja hyvin nousi yksittäin laitetut esineet kaistaleen päästä. Maille tuli kuitenkin kakkahätä ruudussa ja minä vielä sitä siivotessani ripottelin rikkinäisen liivin taskusta sinne kaadetut namit ruutuun, joten lopuille oli tehtävä uusi kaistale. Hali saikin tehdä sitten oman kaistaleensa sähkölinjalla ensimmäisen metsäkaistaleen sijaan. Hyvin läksi kun ensin takarajalla tavaranviejä hillui esinettä jättäessään. Sai tehdä vielä toisenkin, vaikka meinasikin jäädä esineen kanssa kaistaleelle itsekseen leikkimään. Jatkossa siis juoksen ruudusta poispäin kun esine on noussut.

Sunnuntaiaamupäivästä meidän porukka oli esineruudussa. Nyt tehtynä oli kokonainen 50 m x 50 m ruutu, missä oli viisi merkattua esinepaikkaa. Mai haki valmiista esineista neljä ja hyvin meni luovutuksia myöden. Halille kaksi ihmistä kävi esineineen hillumassa samaan aikaan takarajalla ja jätti merkattuihin paikkoihin mahd. lähelle takarajaa. Hali kävi erikseen hakemassa molemmat ja minä jouksin vastakkaiseen suuntaan niiden noustua. Näin luovutuksetkin sujuivat hyvin.

Meitä oli vain neljä esineruudussa ja minulla kaksi koira eli viisi koiraa kaikkineen. Näin olimme valmiita aika nopeasti, joten meille jäi hyvää aikaa siivota ja pakata ja harjoitella vielä vähän jotain pientä kentällä. Hali harjoitteli vähän jättäviä ja seuraamista sekä alokasluokan tokohyppyä. Muru tekee mitä vain kun on namppaa tiedossa ja yleisesti ottaen aika tarkastikin opetusten mukaisesti. Mai sai harjoitella korotetulla tokohypyllä PK-puolen hyppynoutoa. Korkeus ei ollut lähelläkään metriä, mutta ajatusta hyppynoudosta voi toki harjoitella matalammallakin.

Hyppy, tuo! (kuvannut Sirkku Kouki)

Tullaan ja tuodaan! (kuvannut Sirkku Kouki)


Dumbiksista on apua myös laskeutumisessa. (kuvannut Sirkku Kouki)

Mitäs pidit? (kuvannut Sirkku Kouki)

Leiri oli aivan mahtava! Kouluttajat ja seura oli maan mahtavinta. Nauraa sai mahan täydeltä ja treenata sai sydämensä kyllyydestä. Suurkiitos vielä Miimille järjestämisestä. Myös koiristani saan olla kiitollinen, kyll mää vaan olin taas lopulta niin ylpeä niistä.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

MAI 5 v

Rakastakin rakkaammalla, ihanaisella, taitavalla ja hauskalla Mailla oli eilen syntymäpäivä. Plakkariin tuli tänä vuonna viisi vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi Mai sai laulutanssit aamulla ja illalla se pääsi agikisoihin. Kyseella oli oman seuran kisat, Purina Open. Kisoihin lähdettin ihan sillä asenteella, että sankari tehköön mitä haluaa. Tärkeintä on, että molemmilla on hauskaa.

Työnsä tehnyt, onnellinen Mai viime lauantaina. Kuvan on ottanut Christina Fiilin

Ensimmäisellä radalla Mai potkaisi takajaloillaan yhden riman alas ja minä ryssin hätäilemällä vähän myöhemmin. Minun virheeni on pahempi, koska siitä tuli tulokseksi hylätty. Mai mokista olisi tullut ehkä 15. Rimoja kaikki. Loppupäässä rataa oli vaikeampi keppikulma ja tiesin, että jään paikalleni. Näissä tilanteissa Mai saattaa kiilata seuraavaan keppiväliin kuin pitäisi. Kaiken hörötyksen jälkeen sanoinkin sille saatteeksi, että keskity. Ja niinhän se pimu teki. Kiva rata sähellyksineenkin, vaikka menikin pipariksi.

Toinen rata oli Martti Salosen tuomaroima. Siinä oli oikein kunnon juoksurata, mutta onneksi Mai irtoaa hyvin eikä ohjaajan tarvitse juosta ollenkaan joka paikkaan. Rata menikin sitten vauhdikkaasti lopun mutkia lukuunottamatta. Olin jostain ihmeen syystä suunnitellut juoksevani nopeammin ja vielä loppuradasta. Mikä lie mielen ailahdus, mutta meni se sovelluksellakin. Olisi sen kyllä voinut jo alkujaan suunnitella toisenlaiseksi. Maalissa sitten hirmu bileet synttärisankarin loistavasta radasta. Luulin, että nolla tuli, ja niin luuli muuten koirakin. Eipä kuitenkaan tullut kun Mippe tuomarinsihteerinä ystävällisesti kertoi, että virhe tuli puomin ylösmenolta. Se olikin ensimmäinen laatuaan, joten ehkä nyt mietin tekeväni ylösmenoille jotakin. Tilanne puomille mennessä oli sellainen, että hanskasin sitä kunnolla, ettei se menisi vieressä olevaan putkeen. Mai varmaan keskittyi minuun niin kovasti, että puomille menoluvasta loikkasi kontaktialueen yli. Tuloksia voi käydä katsomassa täältä.

Tänään tuore viisivuotias pääsi hakutreeneihin. Tänään sillä oli ihmeteltävänään kaatuneen puun päällä nököttävä maalimies. Tässä oli tarkoituksena se, että sen pitää nostaa rulla alhaalta, vaikka maalimies on ylhäällä. Mai ei ensimmäisellä kierroksella ymmärtänyt selvästi puussa nököttävää maalimiestä ilmaisun arvoiseksi, mutta toisella kiekalla jo keksi homman nimen. Muuten treeni meni hyvin, mutta pistot aiheuttavat liiaksi päänvaivaa. Tästä alkaa tulla tapa melkein joka lähetykselle, että ensimmäinen on pluru. Toinen jo parempi, ja loppu radasta pistot paranee. Pitää varmaan tehdä oikein kunnon pitkää rataa.

Christina Fiilin otti paimennuspäivästämme lauantaina runsaasti kuvia, joista kokosin Main kuvia muutaman omaan kansiooni. Muut kuvat löytyvät täältä.


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Aussieyhdistyksen paimennuspäivä Somerolla

Eilen eli lauantaina 7.7. osallistuin Main kanssa Australianpaimenkoirat ry:n järjestämälle paimennuspäivälle. Paimentamassa oli siis meidän porukoista Mai, mutta Hali ja Pinja pääsivät seuraneideiksi.

Kiva kun tällä kertaa lähes kaikki aussiet olivat uusia tuttavuuksia ainakin paimenessa. Kaikkiaan koiria oli paimentamassa 10, mutta seuralaiset mukaan laskettuna enemmän. Päivä oli kiinnostanut myös kuuntelijoita, joten ihmisiäkin löytyi paikalta enemmän kuin 10.

Minä aloitin paimennuksen puolikuulla, mikä ei "liimalampaiden" kanssa onnistunut aivan suunnitellusti. Kun häntä oli Mailla edes hitusen laskenut, jatkoimme kuljetuksella. Annoin sen kulkea koko ajan kun ajattelin pysähtymisten olevan taas jankutusten takana. Halusin myös, että se saisi itse lukea lampaiden auvoituksia. Kouluttajamme Pete oli kuitenkin sitä mieltä, että pysäytysten kanssa olisi ollut parempi.


Toisella kierroksella otin sitten mukaan pysäytykset. Pari kertaa kävin ärähtämässä kun pysähtyminen oli lipuva hidastus eikä todellakaan mikään paikalla pysyvä seisominen. Ärähdys ja vaatimus ja himpskatti, Mai rupesi pysähtymään oikein istumisen kanssa. Hyvä tyttö :-) On paljon mukavampaa paimentaa yhdessä kun voi kehua koiraansa "mäkätyksen" sijaan. Lopuksi teimme vielä poispäinajon yritelmiä, koska johonkin väliin sekin oli vielä tungettava. Enimmät ongelmat oli kun pyysin Maita kääntymään oikealle itse ollessani samalla puolella. Meidän sivulletuloharjoitukset olivat syynä, että Mai tulkitsi, että jalkaan pitää jäädä. Kokonaisuutena olin kovin ylpeä koirastani.



Kolmannessa harjoituksessa halusin harjoitella rauhallista häkistä ottoa niin, että palkinnoksi oikeasta suorituksesta Mai saisi kuljetuksen. Tulevien haasteiden vuoksi halusin laittaa koiran häkkiin lampaita hakemaan. Lopuksi kuljetusta ja häkitysharjoitusta.

Seikkailu osa 2 Kuttukuussa sekä Kiteen paimennus kesäkuussa

Toukuussa 12.-13.5. olimme paimentamassa Kuttukuussa. Mukanahan minulla oli Mai sekä Lina kun matkanteko ei tapahtunut omalla autolla vaan junalla ja Eija-Riitan kyydissä.

Lauantaiaamu oli hyvin sateinen eikä tuohon aikaan vielä ollut lämmintäkään. Lampaiden vuoksi ja vähän meidän muidenkin takia vietimme aamun keskuttellen paimennuksesta ja uusista kaikkien rotujen FCI:n säännöistä sisällä. Puolen päivän jälkeen sade vähän laantui ja pääsimme paimentamaan. Lina pyörähteli lampaiden kanssa ensimmäisellä kerralla pyöröhäkissä ja toisella kerralla isommassa aitauksessa, "laitumella". Mai puolestaan hoiti hommiaan molemmilla kerralla isommassa aitauksessa.

Lina osoitti pyöröhäkissä jkv kiinnostusta lampaita kohtaan, mutta aika paljon meni aikaa myös lampaanpapanoiden syöntiin. Eihän tuossa mitään, me Sinikan kanssa kuljetimme aina lampaita Linan lähelle ja kehuttiin kovasti kun se lähti mukaan. Toinen kierros Maikun opissa isommassa aitauksessa menikin sitten jo paremmin tai ainakin Lina oli kiinnostuneempi lampaista, joten sitä piti jo vähän toppuutella. Se kun on Maita vahvempi tai ainakin "häijymmän" värinen niin sitä ei voi kaikilla lampailla päästää aivan lähelle.

Mai puolestaan harjoitteli lauantaina rauhaisan kuljetuksen lisäksi ränniä. Porukassa oli yksi musta jukuripäälammas, joka aihautti päänvaivaa erityisesti rännissä. Jos Mai olisi tiennyt, että kannattaa jäädä vain tuijottamaan lammasta vähän matkan päästä, tilanne olisi ollut paljon helpompi "kiukuttelijan" kanssa, mutta kun ei, niin sen piti sitä vähän komentaa. Ränniharjoitukset eivät menneet tosiaan ihan niin sujuvasti kuin olisi voinut, mutta ainakin nyt tiedän teoriassa, miten se pitää hoitaa. Onhan ränni helpompikin kun sinne voi mennä suorassa linjassa kuin, että vie ne sinne rännin sivusta.ja varoo vetopaikkoja.

Sunnuntaina Lina oli Sinikan opissa "JHD-aitauksessa" ja opettelimme kuljetuksen alkeita kun olimme ensin katselleet lampaita yhdessä silmiin. Tarkoitus oli opettaa koiralle, että katseen kautta sillä on rauhallinen valta lampaisiin. Tuijottelun jälkeen harjoittelimme vielä kuljetusta. Välillä Lina jäi tököttämään jonnekin kun olisi varmaan halunnut tehdä hommat itsenäisemmin kuin sai, mutta oli siinä jokunen oikein hyväkin kohta. Lina kun on luonteeltaan sellainen, että sen täytyy olla varma, että sen pitää tehdä niin kuin ihminen haluaa tai sitten tekee täysin oman päänsä mukaan. Ei sille tarvitse kovasti sanoa, mutta selvästi kuitenkin.

Videon otsikkoa klikkaamalla pääsee YouTubeen videon katsomaan. Siten video on vähän isompi, mutta silti tarkka. Täydella skriinillä video on epätarkka.



Mai harjoitteli myös lampaiden tuijotusta. Se kun ei tiedä muuta keinoa lampaiden painostukseen kuin liikkuminen tai ääritapauksessa ääni tai näpäys. Mai otti harjoituksesta painetta, mutta huomasi selvästi, että se saa lampaat kääntämään suuntaa kun vaan rauhallisesti jaksaa vähän matkan päässä tuijottaen odottaa. Se nimittäin otti oppimansa käyttöön myös myöhemmin kuljetusharjoituksessa. Kuljetuksessa oli tarkoitus saada Mailta ylityöskentelyä pois sekä pidempää etäisyyttä lampaisiin. Kerran Sinikka viskasi sauvan lampaiden ja Main väliin, millä välimatkaa tuli jkv. Videolta voi katsoa tarkemmiin, mitä tapahtui kuljetusosuuksissa, joissa mukana myös hakemista.




16.-17. kesäkuuta kävimme paimentamassa Kiteellä Pian luona.

Tälläkin paimennusreissulla oli Lina mukana Main ja Halin lisäksi. Hali oli mukana vain seuraneitinä kun kaksi muuta olivat tulleet hommiin. Ja hommaahan riitti. Tällä kertaa lampaiden kuljetus aikaisemmin opitulla tavalla oli aivan mahdotonta kun lampaat eivät tukeutuneet ihmiseen. Tämä olikin aivan parasta harjoitusta meille. Nyt minun ja Main piti ruveta lukemaan paremmin lampaita.

Kerroin Pialle aluksi ongelmistamme, mitä ovat Main kohdalla riittämätön etäisyys lampaisiin ja ylityöskentely. Joo, olihan sitä etäisyyttä ehkä aluksi liian vähän, mutta erityisesti viimeisissä harjoituksissa välimatka oli väljä ja riittävä ihan Main itse huolehtimana. Ylityöskentelytkin jäivät unholaan kun hommaa oli riittävästi ilmankin. Ja syykin ylityöskentelyyn selvisi: sen pitää puskea minussa kiinni olevia lampaita liikkeellään, joten tästä lähtien minä lopetan lampaisiin liimautumisen. Nyt saimmekin Main paimennuksen hyvälle tolalle ja nyt pitäisi vaan saada niitä kilometrejä taakse.

Ensimmäisessä harjoituksessa kävelin Pian kanssa käsikynkkää niin, että Pia ohjasi Maita. Tämä oli valaiseva kävelyretki, minkä jälkeen yritin samaa itse. Harjoitukset aloitettiin puolikuulla Main hännän laskemiseksi, minkä jälkeen pieniä pätkiä kuljetusta. Voi kun olisin jo tuolloin seurannut enemmän lampaita Main sijaan. Luottamus ei vaan aluksi ollut koiraan aivan kohdillaan, mutta vähitellen se parani. Videoilta olenkin siis ottanut lisää oppia.




Linan kohdalla keskityimme enemmänkin sytyttelyyn. Se sai pitää jkv omaa kivaa lampaiden kanssa, mutta syttyminen ei vielä aivan tapahtunut. Ehkä Linan teki vaisummaksi sauvaopetukseni (Lina ei ymmärtänyt yhtään) sekä se, että ylipäätään se oli vieraassa paikassa ilman omia ihmisiä. Olenhan minä tietysti sille tuttu ja oli sillä oma emo ja siskokin mukana, mutta silti. Eihän niistä laitumella ollut apua.

Pian luona käynti oli meille todella opettavainen. Minulle on jäänyt monta oppia sieltä mieleen. Siis aivan mahtava reissu, joista kaikkia tunnelmia ei saa edes auki kirjoitettua. Ihana paikka, hyvää seuraa ja loistavaa koulutusta. Onhan se aina vähän eri juttu kun kouluttaja tuntee rodun todella hyvin.

Reissukuvia:
Mai odottaa vuoroaan.

Illan vesileikkejä.

Näin sitä välttyy koiran pesemiseltä.

Hilkka jännittää, että pysyvätkö kaikki paikallaan.

Takarivissä vasemmalta oikealle: Lina, Hali, Mai, Kiri (pepun mukaan) ja Valo. Eturivissä Viia ja Muksu.

Lina rajavyöhykekyltin kanssa.

Ilves tuvan seinällä.

Halailua takakatsomossa.

Tämä neitokainen oli kovin kiinnostunut laitumen vieraista, erityisesti koirista.

Kotimatkalla piipahdimme leikkimään Jussan luo.