torstai 29. maaliskuuta 2012

Torstai-illan pohdintoja

Tuuli on kertonut monesti, että Chilalla on suht' tiivis napanuora emäntäänsä. Nyt emännän poissaollessa napanuora on lainaohjaajaan eli minuun. Lenkillä se kipittelee iloisesti tietyn välimatkan päähän, mutta jää sitten odottamaan tai tulee vähän vastaan. Tämä on siis ilmeisimmin se napanuora, minkä pituuden ainakin noin lenkkeilyolosuhteissa pystyn jo helposti määrittämään.

No, mites sitten omien koirieni napanuorat? Sitten muistinkin, että Mai nirhasi ensimmäiseksi syntyneiden pentujensa napanuorat hyvin lyhyiksi. Miimin kanssa saatiin käännellä erityisesti kahta ensimmäistä eli Uulaa ja Halia niin, että tiiviin pesun kohteena ei olisi koko ajan mahapuoli. Siinä taisi siis käydä nyt niin, että Halin napanuora tuli niin lyhyeksi, että se jäi sidoksiin vain itseensä. Onneksi sillä on kuitenkin paimenkoiran luonne, mikä pitää sen kuitenkin jokseenkin kuulolla. Vaikuttikohan napanuoran lyhyys myös pohjattoman vatsalaukun muodostumiseen?

Tämä teoria ei nyt puolla kuitenkaan viimeisenä syntyneen Linan omapäisyyteen. Ehkä sekin on vaan tiennyt jo kauan, että siitä tulee viestikoira. Nyt on nimittäin käynyt niin, että viestiparini Maaret muuttaa Turkuun. Jäin siis ilman paria noin vartiksi kunnes Bianca ilmoitti, että voisi tulla Linan kanssa pariksi. Ensi viikollla onkin sitten aika aloittaa pohjat ennen metsien kuivumista.

Loppuviikon ei niin älykkäisiin pohdintoihin tuli myös Main sokerisuus suihkussa. Se ei tykkää sitten yhtään suhkussa käynnista, vaikka sen hyväksyykin. Muutenhan se tykkää läträtä veden kanssa vaikka kuinka, joten ei sitä sokeristakaan ole tehty. Ja taas ahaa-elämys. Sehän on vaan niin fiksu, että tietää klooriveden vaikuttavan turkin väriin. Muistin, että olen kuullut klooriveden tekevän hiukset vihertäviksi. Ehkä myös Mai on tuon kuullut tai sitten se tietää aiheesta jotain muuta kuin minä.

Pohdinnat sikseen ja aisaan:
- Mai ilmaisee nyt haluamallani tavalla pienet esineet eli nenällä näyttämällä, maahanmeno ei ole vielä automaattinen.
- Mai teki nollarataa agitreeneissä.
- Halin luovutukset on erittäin tiiviit ja intensiiviset.
- Launtaina alkaa Halin tokokurssi.
- Äänettömyys erityisesti Pinjalla on nyt tehotarkkailun alaisuudessa.
- Mailla epävarmuutta jättävissä asennoissa, mutta seurata jaksaa onneksi pidempäänkin.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kesäaika alkoi taas kisaten

Mulla muuttui sisäinen kello jo eilen kesäaikaan. Olinhan herännyt aikaisin lauantaina, joten myös väsymys tuli aikaisin illalla. Iltamassa kävimme kävellen koko koiraporukalla äitini luona ja takaisin tullessa klo 9 tuntui vähintään klo kymmeneltä. Meninkin heti nukkumaan ja heräsin aamulla nykyistä aikaa jo klo 7 jälkeen. Oikein hyvä aika herätä sunnuntaipäivään.



Chila on sopeutunut oikein hyvin porukkaamme. Äitini luona se muistutteli alkuun minua, että "et sitten jätä mua tänne", ja loppuajan piti vartiota ovella asian varmistamiseksi. Lenkeillä se pysyy paremmin lähellä kuin omat koirani ja on kuuliainen kuin mikä. Kotona Chila pöhisee jkv rapun äänille, mutta muuten on ihan normaalisti eli nukkuu, leikkii ja kerjää ruokaa. Kauhian kauniskin on vielä tuo tyttönen.


Halista tuli Hali-Myy, vaikka ei elätäkään yhdysnimien kulta-aikaa. Olen jo pitkään miettinyt, että Myy olisi ollut tuolle tänttähäärälle mitä osuvin nimi, vaikka osuva on tuo alkuperäinenkin. Nyt sitä on nimittäin taas saanut muistutella käytöstavoista kun neiti-tiukkapipo on muistutellut välillä vähän turhankin tiukkaan sävyyn Chila-siskoaan säännöistään. Haliahan ei nimittäin satuteta, piste. Lisäksi tänttärä on opettanut siskoaan parittelun jaloista taidoista; sillä kun on tuo juoksun loppu menossa. Ei pidä kuitenkaan saada sitä käsitystä, että nämä korjattavat toimet olisivat jatkuvia kun pääasiassahan leikit ja oleilu sujuu normaaliin sopuisaan tapaan.




Päivän porukkariuhuntojen jälkeen Mailla oli taas agilitykisat vuorossa. Tällä kertaa olimme Vantaan Ojangossa BAT:n kisoissa. Esa Muotka oli tuomarimme, ja hän olikin suunnitellut sitten aikas kinkkiset radat. Radat pystyi opettelemaan etukäteen jo seinältä löytyvistä ratapiirroksista, mutta todellisuus oli hankalampi kuin paperilta näytti. Esteet olivat lähempänä ja hankalammissa kulmissa kuin piirroksissa. Ja taas alkoi jännittämään. Eihän niistä "hengissä selviä" ja psyykkaus oli koetuksella.

Agiradoista ensimmäisellä tuli hylätty varsin helpossa kohdassa. Mai kääntyi seinään hypättävältä pituudelta tiukemmin kuin laskin ja valssinikin taisi olla turhan lyhyt. Siinä tuli sitten ohjauspuolenikin johdosta  epätodennäköisempi ja väärä putken pää kyseeseen, ja sinnehän se Mai sitten suikahti. Voi, voi. Muuten rata hankaline kohtineen meni mielestäni ja muidenkin mielestä todella hyvin, joten olin erittäin tyytyväinen.

Toisella agiradalla tuli kieltovirhe taas niin helposta kohdasta kuin olla voi. En ohjannut Maita kunnolla edessä olevalle A:alle ja ohi meni. Voi, voi, vitonen tuli. Muuten rata oli aivan loistava ja olin todella tyytyväinen suoritukseemme.

Hyppyradalle valmistautuessani tiesin jo, että väsymys rankan aivotyöskentelyn vuoksikin alkoi jo painaa. Se näkyi radalla siinä, että kurveista ei tullut ihan niin tiukkia kuin olisimme voineet tehdä. Lisäksi radalla tuli yksi rima alas ja siitä vitonen. Voi, voi.

Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen viikonlopun suorituksiimme. Mietin viikko sitten, mistä saa parhaimman olon. Serti oli tosi kiva, mutta ei sitä juhlittu sen enempää kuin nollarataakaan. Nollarata on tosi kiva kun sillä on merkitystä kun taas virheelliset jää vain koiranettiin ja omaan mieleen. Loppujen lopuksi kuitenkin paras tunne jää onnistuneista radoista, vaikka siellä olisikin tapahtunut jokin pieni virhe. Ne antaa luottamusta jatkaa. Ja sitä on tullut oikein roppakaupalla viikonlopun suorituksista. Ne olisi voinut videoltakin julkistaa, mutta kun ei ole ollut videokameraa mukana. Nyt sitten vaan reippaasti kohti uusia koitoksia, koska koira osaa ja paljon ja on myös todella hyvin ohjattavissa. Vain se viimeinen silaus niin saadaan virheelliset radat muutettua ratavirheettömiksi.

Tämän päiväiset tulokset tulevat jossain vaiheessa BAT:n kotisivuille. Viiko sitten olleiden kisojen tulokset löytyvätkin muuten Hausjärven Haukkujen etusivulta. Mai olikin niiden mukaan ekalla agiradalla siellä neljäs, alkuperäiseltä voittajalta oli tainnut jäädä virhe aluksi kirjaamatta koneelle.

Väsynyt aussie on onnellinen aussie. Mai on siis onnellinen ja väsynyt. Se oli aika väsynyt jo ennen kisojakin, mutta sairashan se olisi jos ei agilitysta heräisi terävimmilleen. Kisapaikalla se oli myös ihmeen sosiaalinen erityisesti toisten aussieiden suhteen. Se olisi kaveerannut erityisesti jokaisen vastaan kävelevän australianpaimenkoiran kanssa. Joo, mutta ne toiset ei ehkä olis halunneet. Lisäksi villakoira sytytti sen ja mitkä vielä. Mutta nämä kaikki siis vain ulkona, sisällä on esteet tärkeimmällä sijalla.

Lopuksi vielä vähän Hali-Myyn kehityksestä. Meidän luovutustreenit ovat tuottaneet tulosta ja sehän jo tuo aika hyvin, mutta vielä jatkan niin, että toista tehojaksoa ei tästä aiheesta enää pidetä. Ihan niin kuin Korrin Pekka neuvoi. Lisäksi sain opetettua tänään sille näyttelyseisomisen. Kauniisti seisoo, vaikka muut kerjurit olivat ihan vieressä. Tämä on mielestäni huomion arvoinen opetus kun tuo pirpana on aikamoinen venkula. Ei ole ihan yksinkertaista saada siltä päätä ylös ja vartaloa suoraksi. Varsinainen solmukoira, mutta niin on ihana.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Agikisat ja yllätysvieras

Tänään olin taas Main kanssa Hyvinkäällä agilitykisoissa. Tuomarina meillä oli Harri Huittinen. Paikalle menimme jälleen pidemmän kaavan mukaan eli bussilla, junalla ja loppumatka kävellen. Kävelyosuus sujuikin googlen ilmoittamaa aikaa lyhyemmässä ajassa, vaikka kävelimme ihan kaikessa rauhassa. 40 min oli oikein hyvä lämmittelykävely kun 30 min olisi vähimmäisaika.

Kaksi ensimmäistä rataa olivat agilityratoja ja kolmas oli hyppyrata. Harri oli miettynyt vähän kinkkisemmät radat, mistä löytyi vaikka kuinka vaativia osuuksia. Hyppyratakin alkoi varsinaisella sumpulla, missä tuskin lyhintä reittiä laskettaessa esteväli oli tarpeelliset 5 m. Esteet olivat muutenkin tuossa sumpussa niin lähekkäin, että moni mietti rataantutustumisessa kaatavansa ainakin jonkin hypyn matkallaan. Lisäksi hyppyradan vaativuutta lisäsi rytmityksen vaihdokset: aluksi pienessä sumpussa pyörimistä ja sitten kamalaa juoksua.

Meille tänään agilityradoilta 10 ja 5 sekä hyppyradalta hylätty. Agilityradoilla virheet tulivat rimojen tiputuksista, mitkä johtuivat luultavimmin siitä, että minulla jäi vähän turhan pitkäksi aikaa ohjauspäälle. Jokatapauksessa tilanteet olivat sellaisia, missä Mai keskittyi enemmän minuun ja hypyt tulivat yllätyksenä. Hylätty tuli siitä kun Mai hyppäsi yhden vinossa suoritettavan hypyn väärältä puolelta.

Olin kuitenkin tuloksista huolimatta äärettömän tyytyväinen ratoihimme. Mai otti jälleen kontaktit hyvin ja oli erittäin hyvin kuulolla. Me selviydyimme radoilla kunniakkaasti monista tyrkkyestekohdista (putkia, hyppyjä ja yhdellä radalla puomi), mutta tarvittaessa Mai irtosi minne pitikin. Myös kepeille löytyi oikea aloitusreitti kulmasta kuin kulmasta. Sen lisäksi, että minulla oli ohjattavana aivan mielettömän taitava koira, pysyi myös oma pääni kasassa. Nyt olen mielestäni saanut hyvän kisavireen kasattua itselleni. Psyykkauksen kautta olen saanut kisajännityksen häviämään sopivaan mittaan eikä nollapaine purista enää päätä. Aivan mahtava olotila.

Mai oli tänään todella nopea. On kiva kun tuloksien mukana näkee myös ajan, että voi vähän vertailla. Lisäksi kuulin hylätyn hyppyratamme jälkeen kuuluttajan kehuvan aikaamme. Maihan ei mitenkään oikaissut radalla kun väärästä suunnasta hypätty hyppy ei pidentänyt eikä lyhentänyt matkaa. Pois lähtiessäni huomasin sitten ilokseni, että tuomarin sihteeri oli ajan kuitenkin kirjannut tuloslipukkeeseemme. Aika oli 27,64 sekuntia. Tämä vaan itselle muistiinpanoksi, että voin verrata nopeimpiin kunhan tulokset julkistetaan Janakkalan koirakerhon sivuille.

Aikakysymyksen toin esille sen vuoksi, että siihen vaikuttaa tietysti suuresti myös ohjaaja. Jännitys tuo epävarmuutta ja säätöä. Nyt kun olen vähän parantanut sillä saralla on suorituksista tullut paljon varmempia ja nopeampiakin. Kyllä me ne loputkin sertit vielä jossain vaiheessa siis napataan.

Kisojen jälkeen saimme kyydin kotiin Tuulilta. Sain eilen tiedon, että Chila voisi tulla hoitoon ja tottahan se on tervetullut. Hoitoon tuonti sujuikin sitten näppärästi kun Tuuli haki meidät kisoista ja toimitti koiran meille ja lähti lentäen kohti Lappia. Hyvää matkaa siis sinne. Chila pärjää varmasti hyvin täällä viikon verran. Kuulumisia vierailusta myöhemmin.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Olipa hyvä, että lopetettiin nollien kerääminen

Luen nykyään työmatkoilla usein jotain kirjaa. Kolmastoista kertomus tuli loppuun keskiviikkona ja matkahuvitukseksi pääsi torstaiaamusta alkaen Kilpailemisen taito -niminen kirja. Olen jo aiemminkin miettinyt, miten tuo pääkoppani toimii kisatilanteissa, ja hyvässä muistissa on vielä Vappu Alatalon pikapsyykkausluentokin. Nollien keruun lopettaminen oli siis ihan näiltä pohjilta tehty päätös.

Tänään päätös tuotti tulostaan. Kisamatkalle kohti Hyvinkäätä tai itseasiassa Hausjärveä lähdettiin oikein pitkän kaavan mukaan ja ajan kanssa. Tällä kertaa matka taitettiin julkisilla ja oltais loppu matka vielä käveltykin, mutta aika ei ihan siihen riittänyt. Yleisillä meno ei nyt ihan harkittu valinta ollut, vaan kukaan ei vaan ollut täältä päin sinne menossa. Takaisin tultiin kuitenkin Erikan kyydissä, joka kävi Riemun kanssa pyörähtämässä pari rataa. Mutta siis tiesin alusta asti, että matkaan pitää vähän uhrata, jotta Main pahin intopiikki tasoittuisi. Ja niinhän siinä kävi.

Tuomarina meillä oli Leena Rantamäki-Lahtinen ja järjestäjinä oli Hausjärven Haukut. Kaikki kolme rataa olivat aika suoraviivaisia, mutta tuli niillä virheitäkin. Kisapaikalla olimme hyvissä ajoin, tuntia ennen. Kävelimme vielä pihalla, minä nautin aamiaista ja treenailtiin kaikessa rauhassa lämmittelyesteillä. Ja kannatti. Ensimmäisellä agiradalla Mai teki 0-radan, sijoituksen ollessa 5.  Toisella meinasi myös tulla ratavirheetön rata, mutta viimeinen rima harmillisesti tippui. Eräs ratahenkilö tuli vielä suorituksemme jälkeen kehumaan rataamme ja kertomaan, että loppusuoralla käteni oli laskenut. Huomasin, että Mai katsoi minua viimeisellä esteellä, mutta käden tippumista en huomannut. Oli siis todella kiva kuulla, mistä riman tippuminen luultavimmin johtui. Toiselta radalta siis tulos 5.

Kolmas rata oli hyppyrata. Siinä olikin varsinainen juoksurata. Piti juosta niin kovasti, että piti kesken rataantutustumisajan rynnätä oikein pissillekin, ettei tapahtuisi vahinkoa radalla. Rata oli aika suoraviivainen, mutta kämmipaikat löytyi siitäkin. Psyyke vaan taas nollille ja keskittymään, että vielä olisi onnistumisen mahdollisuudet. Ja hitskit, me onnistuttiin tekemään toinen 0-rata. Sijoitus tällä radalla oli kohdallamme toinen, mutta koska ensimmäinen ei sertiä voinut vastaanottaa, se siirtyi meille. Mailla on nyt SERTI-H. Valiokello lähti siis tikittämään hyppäripuolella.

Tulokset tulevat jossain vaiheessa seuran tulossivulle.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kaikenlaista pientä puuhastelua

Kesää pukkaa kovaa vauhtia, ja kellotkin siirretään kesäaikaan jo viikon päästä. Kesäaika tietää täyteen buukattuja viikonloppuja ja metsälajien alkamista. Nyt onkin siis hyvä aika pohjustaa noita nenähommia ja luovutuksia. Kotona ollaaan tehty luovutuksia, mitkä sujuu Mailla tosi hyvin, mutta Hali tarvitsee vielä toistoja.

Alkuviikosta aloitin iltapuhteena tarkkuusetsinnän ilmaisun opettamista. Haluaisin, että koira ilmaisee pienen esineen menemällä makaamaan niin, että esine jää etutassujen väliin. Lisäksi koira saisi nenällä osoittaa esinettä, että varmasti löydän nopeasti sen. Tässä lajissa Hali toimi esimerkkinä Maille, koska nenäkosketus on sille tosi helppo juttu. Mai ei kuitenkaan aivan ole sisäistänyt tätä ilmaisutapaa, se kun on muissa etsinnöissä aina ottanut esineen suuhun ja tuonut sen minulle. Parina iltana olemme kotona tehneet tätä, mutta se on enemmäkin mennyt varsinkin M:n kohdalla käskytyksen kuin oivalluksen kautta. Käskysanasta kiitos Maridalle, se on PENNI.

Keskiviikkona agitreeneistä palatessa meillä oli juna-asemalla odotusaikaa 10 min. Tämä aika kannatti hyödyntää kun oli namukkaakin vielä jäljellä. Laitoin salassa hiekkaiselle asfaltille euron kolikon ja sitä sitten etsittiin. Mai löytää kyllä rahan, mutta se nopeasti tassulla kääntää rahaa niin, että saa sen suuhunsa. Pariin kertaan en ehtinytkään neuvomaan ajoissa ja se ehti rahan poimia suuhunsa. Se on niin suloinen tarjotessaan etuhampaiden välissä olevaa rahaa minulle. Mietinkin sitten, että ilmaisun opetustapa pitää muuttaa oivaltavaan suuntaan tai sitten hyväksyn Mailta tuonnin. Kotona tarkistin vielä sääntökirjasta ja vielä Miimiltäkin, että saako pienen esineen tuoda. Saa ja Mai ottaa ainakin rahan varovasti etuhampaiden väliin, joten voipi olla, että sillä mennään.

Niistä agitreeneistä vielä vähän. Pääsimme harjoittelemaan naapurivuorolaisten radalle ja taas opittiin uutta. Parit kohdat tehtiin tuplapersjätöllä ja hyvin toimi. Siinä vaan keikuteltiin molempia kannikoita koiralle ja sillä saatiin se ohittamaan väärä tyrkkyeste ja etumatkankin sain vielä pidettyä. Ihan huisi ohjaustapa, testattu kuulemma todella monella koiralla ja kyseisessä kohdassa on ainoa varmasti toimiva ohjaustapa. Kivaa, koska mulla on nyt meidän harjoituksissa teemana tyrkkyesteet ja etumatka ohjaajalle.

Me ei oltu vuorossa kuin vasta viimeisenä, joten harjoittelimme korkeilla rimoilla varsinkin keppikulmia ja vähän muutakin. Aktivoiduttuemme toisella hallinpuoliskolla kuulin, että edellisen ryhmän harjoittelija on hävittänyt auton avaimensa jäähdyttelylenkillään. Ainoa etsijä paikalla oli Mai, joten ennen harjoitusradalle menoa sitten avainta etsimään. Avain oli tippunut suht' lyhyelle tienpätkälle tai sitten hallin lätäkköiseen ja lumiseen pihaan. Kuljimme molemmat pätkät pariin kertaan, mutta avainta ei löytynyt. Uskon, että M avasi nenänsä, vaikka etsintä ei sopinutkaan otollisimpaan nenäaikaan. Avaimen sijasta M löysi yhden repun ja yhden suklaapatukan paperin. Epäonnistuneen etsinnän jälkeen olikin sitten hyvä tehdä löytöjä järjestetysti vaikka sitten tarkkuusetsinnän merkeissä. Myyrmäen asemalta vielä kotiin palatessamme jätin uponneeseen jalanjälkeen hanskani ja Mai sai tehdä pudotetun noudon.

Perjantaina Mai pääsi vielä ilmaisutreeneihin. Lupasin auttaa naapurilabran Minnaa ilmaisun opettamisessa hakua varten. Mai sai tehdä ensin malliksi oman esityksensä kiintorullallaan. Nyt se ottaa rullan ihan itsenäisesti suuhun ilman apuja. Kentällä huomasin myös, että se ottaa rullaan vähän ennen kuin on ukon vieressä. Toisaaltahan kyseessä oli näkölöytö, mutta tähän asiaan pitää kuitenkin kiinnittää huomiota. Se meni kyllä haistamaan ukon ihan vierestä, vaikka sillä jo rulla olikin. Lisäksi M kokeili, jos voisi vaikka vähän oikaista luovutuksessa. Höpö, höpö, näytölle ei ole asiaa kuin vain kunnollisesta ilmaisusta. Se on semmoinen kettu, että heti alkaa oikominen, jos vähänkin vain antaisi löysiä.

Loppuun vielä muutama otos nuorisosta, jotka pistää leikeissään kämpää mullin mallin.
Sivulentoa narun kanssa.

Toisen roska on toisen aarre.

Onni ja Hali

Lämimistä puolin ja toisin.

Onni tykkää tosi paljon kuljetuskopasta, minkä vuoksi se on lattialla.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Nollien keruu loppu

Ei meidän agittamisesta tule nyt yhtään mitään. Aina on vaan yritys hyvä 10, 5 tai HYL. Painottaen erityisesti sanaa yritys. Ajattelinkin lopettaa kokonaan yrittämisen ja nollaratojen keruun. Mitä sitä keräämään asioitaa, mitä ei edes tule. Keräilyhän tarkoittaa sitä, että kerättäviä tavaroita tai asioita tulee, mutta kun ei tule, niin paha kerätä. Meidän keräily on nyt ikävien merkintöjen keräilyä tuloslipukkeisiin, joten kerääminen loppukoon. Tästä eteenpäin katsotaan vaan, mitä tulee. Tällä asenteella on ennenkin ne puhtaat radat tullut tehtyä, mutta kun vielä saisi iskostettua päähän.

Olin tänään siis Main kanssa Porvoossa agikisoissa. Kisat pidettiin maneesissa ja tuomarina oli Henri Luomala. Kaksi ensimmäistä rataa oli agilityratoja ja viimeinen hyppyrata. Radat oli tosi kivoja ja maneesin pohjakin odotettua parempi, joten onnistuminen olisi voinut olla mahdollista.

Ensimmäisellä radalla Mai oli ihan kumma. Kolmosluokan koira, mikä toimii niin epäloogisesti kuin vain voi toimia. Aluksi se otti kiellon puomilta kun ei osunut sille, vaikka se oli kyllä ihan selvästi esillä. Puomin jälkeen tuli ihan hyvääkin suoritusta kunnes se kääntyi putkeltä täysin epäloogisesti väärään suntaan kun voisi olettaa. Ei siis sille puolelle, mistä olin sen putkeen laittanut. No, sitten vaan tilannetta pelastamaan, ettei se menisi putkeen uudelleen vaan kepeille. Jouduin hakemaan sen kauempaa kuin suunnittelin ja kepeille meno meni sitten aivan pipariksi ja moneen kertaan. Sen räpellyksen jälkeen olikin parempi ottaa vaan suunta maaliin.

Toisen rata meni tosi hyvin ja mallikkaasti paitsi, että Mai, joka edellisellä radalla ei osunut esteille millään, sinkosikin aivan yllättäen puomille. Joo, olihan se linjalla, mutta kaukana. Eikö se ole vielä oppinut, että kisoissa maksimiesteväli on 6 m? Etutassut kävi siis puomilla ja taas tuomari sai ristiä kätensä.

Kolmas rata meni pipariksi puolestaan ohjaajan toimesta. Todella hyvä ja pienin kaarroksin tehty hyppyrata, mutta unohdin katsoa koiraa kun sen kepeiltä ohjasin tai siis jätin ohjaamatta pituudelle ja siten kahden esteen loppusuoralle. Sinne jäi Mai selän taakse, ja koska kätenikin oli alhaalla, se tuli pituuden ohi aivan esteen vierestä. Voi p..... Nolla olis tullut, jos en olis tyrinyt, mutta nyt tulos 5. Parempi sekin kuin HYL, vaikka ei tuolla tuloksella mitään tee.

Oli radoissa kyllä paljon hyvääkin, vaikka nyt on pettynyt ääni kellossa. Mai ei tiputtanut yhtään rimaa ja otti kontaktit aivan niin kuin pitääkin. Ja meni radoissa moni muukin asia nappiin. Lisäksi saimme olla todistamassa Erikan ja Koodin voittoa B-radalla sekä tuplanollan tekoa kun hyppäriltäkin parille tuli 0-tulos. Paljon onnea vielä tätäkin kautta.

Sydännenu oli onnellinen kisoista.
Ei meillä kuitenkaan ihan huonosti mene, vaikka ei agikisoista puhtaita ratoja irtoakaan. Kotitokot on menneet aivan loistavasti. M-koira on saanut näyttää lapselleen loistavaa esimerkkiä luovutuksissa ja luoksetulojen sivulletuloissa. Ne ovat oleet nimittäin tämän viikonlopun pääasialliset tokoaiheet. Halilla on luovutukset edistyneet huomattavasti kun ajattelee sitä, että aluksi se nappasi pidettävän tunnarikapulan laski päätään ja pakitti äkkiä, jotta saisi sen omistaa. Nyt se nakottaa jo palikka suussa kiltisti irti-käskyä odotellen.

Kotitokot tehdään meillä nykyään vuorotellen tai kilpailutilanteessa eli kaikki on läsnä kun harjoitellaan. Hännässä roikkuva Onni-kissakin saa touhuta ihan omiaan eikä haittaa mitään. Häiriötreeniä on siis ollut ja kilpailutilanteet auttaa täsmällisyyteen ja nopeuteen. Se saa lelun, joka parhaiten taitaa.

Pieni probleema kuitenkin löytyy. Mai tulee pää normaalisti pystyssä luokse eteeni, töksäyttää nenällä sinne minne ei tartteis tökkiä, istahtaa ja samalla nostaa pään. Pää vois nousta siis vähän aiemmin eikä kosketuskaan taida olla sallittua. Lelu ylös, joo, mutta nyt en palkkaakaan eteentulosta vaan siitä sivulle siirtymisestä. Tää on nyt vaan tän aiheen tehotreeni, mutta vois se silti olla tökkimättä.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Survivor


Viime päivinä Hali on osoittanut olevansa selviytyjä ainakin ruoan hankinnan suhteen. Meillä on jo pidempään ollut ongelmana kodin lähialueiden lintujen ruokintapaikat, mistä syystä H:ta ei voi pitää vapaana kodin lähettyvillä.

Eilen kävelin koirien kanssa agihallille kouluttamaan kun niin kaunis sääkin oli. Ajattelin lähteä kävellen kotiin saman tien, mutta Bianca olikin tullut paikalle jo aiemmin. Otimme alkulämmittelyä kotimatkalle ensin Biancan ja Linan kanssa. Leikki maittoi taas erityisesti sisaruksille kunnes vastaan tuli lintujen ruokintapaikka. Tätä ruokintapaikkaa en ollut huomannut aiemmin. Kävin ajamassa koirani pois paikalta ja jatkettiin matkaa. Hali oli kuitenkin toista mieltä asiasta ja palasi paikalle. Tästä sitten vähän ikävämpi palautus kun vein sen pannasta pidellen kauemmas. Ajattelin, että tämä ajaisi asiaa paremmin kuin remmiin laitto, missä kuitenkin saa kulkea vapaammin. Vapauden H:lle annettuani kaivoin hupusta wuban ja heittelin sitä koirille, että unohtuisi tuo aiempi. Leikin lopuksi vieskelin vielä omia nameja etsittäväksi hangelle. Sitten vielä vähän leikkiä kunnes Linan ja Biancan piti lähteä agitreeneihinsä, ja meidän kotiin.

Hetken päästä taas eteenpäin kulkiessamme H lähti. Saamarin elukka haistoi taas syötävää eikä ollut ihan lähellä. Paikalle saapuessani kävin ärähtämässä sille taas oikein kunnolla, mistä H oli sitä mieltä, että minä olen aivan kamala. Varmasti olinkin, mutta ei siihen kyllä hyväkään tepsi. Ihan sama, onko minulla nameja tai iloinen kutsu, kun neiti on saanut syötävän vainun nokkaansa. Eikä myöskään haittaa, vaikka olisin mennyt piiloon sen tehtyä omia ekskursioitaan. Se on nyt ollut selvästi sitä mieltä, että on täysin kykenevä huolehtimaan omasta ruokinnastaan. Se vielä viimeisen tilanteen jälkeen mietti, että kävisköhän katsomassa vielä sen edellisen paikan. Onneksi korvista jokin piuha johti vielä aivoihin ja Hali perui suunnitelmansa ja päätti tulla syömään minun namejani ja ottamaan iloisia halauksia vastaan. Loppu kotimatka meni ihan kivasti, mutta on sillä kuitenkin koko ajan sellainen vire päällä, että vois vaikka pärjätäkin itsenäisenä paremmin.

Hali on kyllä varsinainen mysteeri. Toisinaan se on aika pehmeä, mutta kun se on päättänyt jotain, ei sen mieltä saa muuttumaan oikein millään. Ruoka on ehdottomasti yksi asia, mutta mielen muuttaminen on hankalaa silloinkin kun se on esim. päättänyt kouluttaa lenkillä jumittavaa Pinjaa. Se on nimittäin näissä tilanteissa ihan liiankin tosissaan niin kuin on silloinkin kun suuttuu toiselle satuttamisesta. Tänään se suuttui ensimmäistä kertaa oikein kunnolla Maille kun taisi vähän sattua leikin tiimellyksessä. Lina sai kuulla myös eilen tästä ehdottomasta laista olla satuttamatta Halia.

Nämä edellä kuvaamani piirteet on jotenkin vain voimistuneet viime aikoina, mutta tähän taisi selvitä syy tänään. Hali aloitti lähes tasan puoli vuotta ensimmäisen juoksunsa jälkeen toisen juoksunsa. Toimii siis Main tapaan kuin kello näissä asioissa. Halin hormonit ovat tainneet pitää huolta siitä, että pikkuisen elimistö olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa lisääntymistä varten, vaikka ei tuokaan taida vielä sen kummemmin noita juoksujaan ymmärtää.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Iltapäivän tokotreenit


Yllä olevalla kaksikolla oli tokotreeneissä jo aivan toinen sävel. Ja nyt viittaan Halin edellisiltaiseen tempaukseen. Hali teki ensin seuraamista, noutoa ja liikkeestä maahanmenoa. Välissä Mai teki pidemmän session, mihin kuului seuraamista, noutoa, kaikki jättävät asennot, luoksetulo ja eteenmeno. Kaikissa väleissä M kävi piilottamassa pientä vinkuoliota lumihankeen heitellen sitä aina välillä. Lopuksi Hali sai tehdä vielä eteenmenoa ensimmäistä kertaa tottista ajatellen, luoksetuloa ja jättävistä seisomista.

Seuraaminen menee Halilla tosi hyvin siihen nähden, miten paljon ollaan sitä harjoiteltu. Ainoa ongelma oli se, että palkitsin sitä aluksi pallolla, josta tulee pyörittämällä nameja. Koska ihmeessä mä opin, että sille ei saa tippua mitään syötävää maahan.? Nämä maasta syödyt namit aiheuttivat sen, että namit piti ottaa taas välissä käteen vaikkakaan ei ihan tiukkaan käsi-imutukseen, koska pikkuisen nenu haluisi käväistä vähän väliä maata nuuskaisemassa. Kyllä se silloinkin parhaansa mukaan kontaktia pitää, mutta pää valahtaa. No, saatiin taas tämä ongelma lopulta korjaantumaan.

Maahanmenot ei liikkeestä vielä oikein suju, mutta tehtiin sitten vapaamuotoisesta liikkeestä nopeita maahanmenoja. Noutokapulaa Hali hakee erittäin mielellään, mutta viskaa sen maahan kun tulee lähelleni. Tästähän ei voi sitä syyttää kun sille ei ole vielä luovutusta opetettu. Joku unohti, että talven kylmimpinä kuukausina piti se opettaa. Aloitan tehoharjoittelun siis tästä illasta.

Mai seuraa hyvin siihen nähden mitä se on ollut. Kohdan se pitää nyt aika kivasti, mutta kontaktia se pitää vaihtelevasti. Olen kohdasta tyytyväinen ja palkkaan vain kontaktista, joten paranemaan päin sekin. Jättävissä istuminen tuotti ongelmaa, mutta muissa ei minun huomioinneillani korjattavaa. Epäilen, että nopeutta voisi olla enemmän, mutta mulla ei nyt ollut olalla sivupeiliä. Noudoissa se nyki heitoissa ja silloin seuruutin sen kapulan hakumatkalle ja uusi yritys. Noutaa saa vain nykimättä. Saisihan se lähemmäksi tulla sen kapulan kassa heti ensi yrittämällä, mutta laitetaan Maikin luovutustreeniin kotona. Luoksetulossa ei korjattavaa ja eteenlähetyskin meni mallikkaasti kun palkan sijainti oli tarkassa muistissa.

Halille vein eteenlähetykseen parkkipaikan laidalla lumikokkareiden taakse "raatoflamingon" piiloon. Tuo lelu on kiinnostanut sitä vain kotona, mutta voihan sitä aina yrittää. Arvelin, että se jää matkalla haistelemaan maata, mistä se niitä tippuneita nameja oli syönyt, mutta ei. Sehän kirmaisi suorilla flamingolle ja tappoi sitä parhaansa mukaan lumikasassa. Se jopa repi sitä, ja mulla syttyi lamppu päässä. Kyllähän Hali leikkii taisteluleikkejäkin, mutta sen pitää saada ensin omistaa se lelu. Olen tiennyt, että se haluaa omistaa, mutta nyt tämä asia avautui vasta kokonaan. Kotona Hali leikki tosi hyvin ja nyt ulkona kun minun ei tarvinnut suojella leluja agilityhallimme hiekalta. Just, joo. Tässä ratkesi tämä lelukysymyskin. Ja siis pallot, varsinkin "plussapallot" toimii aina.

Luoksetulossakin flamingo toimi kun se oli jo Halin oma. Lopuksi vielä liikkeestä seisomiset ja se sitten päivän haastavin opetettava. Se on sekunti naksautuksesta kun Hali on jo maassa. Se on kyllä varsinainen venkula ja ainakin pää haluaisi vähän koskettaa maata kokeiluksi. Nyt siis seisominen myös kotona tehokuurille ja sitten koitellaan taas uudelleen ulkona.


Mitä kuuluu Onnille? No, hyväähän sille kuuluu, vaikka uskallus multa puuttuu vielä kissojen yhdistämiseen. Koko ajan menee parempaan suuntaan, mutta kaipailen Pojulta vielä hienoista asennemuutosta. Onni on kuitenkin, mitä mainioin kissa. Se on aina vaan onnellinen ja kehrääväinen kisuli. Viihtyy seurassa hyvin ja touhuaa sopivassa määrin ja oikeilla tavaroilla. Yöllä se herättelee välillä minua ylähuulta puremalla, mutta kuitenkin niin, että jälkiä ei tule. Onnille maistuu kaikki ruoka, ja se haluaisikin maistella myös kaikkea, mitä minä syön. Vesileikeistä se tykkää kovasti ja monesti juokin niin, että kyynärät ui vedessä kun se juo. Ei ole tullut tuota kuvattua, mutta vähän samaantyylin se juo kuin pikkunorsu videossa. Lavuaarissa on myös hauska leikkiä veden kanssa. Aivan ihana kissa ja sen saisi laittaa vaikka solmuun toisin kuin Poju-herran.

Lopuksi vielä koulutuksellinen haaste, että myös kotityöt alkaisi sujumaan yhteistuumin. Vai onkohan se ongelma siinä, että mulla ei ole lauluääntä.

Neljänä päivänä agilitya

Agilitypainotteinen viikko on nyt takana ja ensi viikko näyttää aika lailla samalta. Maanantaina aussietytöt pääsivät kertaamaan kontaktiesteitä koulutusvuoroni jälkeen. Lisäksi Hali sai aloittaa keinun harjoittelun matalaksi jymähtäneellä keinulla. Hallin suolattu hieno hiekka on jumittanut säädettävän keinun ala-asentoon kun sitä ei ole ohjeiden mukaisesti jätetty korkeaksi eri säätöjen jälkeen. Meille tällä hetkellä tilanne oli hyvä, koska matalaa keinuahan me haluttii tehdäkin. Hali on valitettavasti kerran päässyt livahtamaan oikealle keinulle säikähtäen sitä. Nyt siis matalaa mentiin niin, että kourallinen nameja tyhjeni parempiin suihin jokaisen läpimenon jälkeen. Iloisena yllätyksenä hallilta lähtiessämme ulko-oven edessä oli odottamassa Lina ja Bianca. Jälleennäkeminen oli ratkiriemukas. Narussa tuo moikkailu meni vaan vähän turhan hankalaksi ja solmuja selvitellessäni sain osani itsekin. Huuli veressä ja turvoksissa lähdin sitten lohduttamaan itseäni äitini luokse pullalla. Onneksi ei mennyt hampaat huulen läpi niin kuin aluksi säikähdin.

Tiistaina meillä oli väli-ilta harrastuksista, mutta keskiviikkona oli vuorossa Main treenit. Tehtiin me kyllä tiistaina kotikaukoja ja totesin, että Halin kanssa voisi mennä tokokokeeseen tekemään kaukot. Tuomari ei taitais vaan olla samaa mieltä siitä, että me mennään tekemään alokasluokkaan kaukoja.

Keskiviikkona oli siis Main agitreenit. Vein mukanani Jaakko Suoknuutin suunnitteleman 32 esteen radan, mikä oli meille ainakin aivan kamala. Rata olisi mennyt hyvin, jos valssit olisivat vaan ehtineet useisiin väleihin. Minun hitaus ja jähmeät valssaukset yhdistettynä Main vauhtiin eivät ole hyvä yhtälö, joten monista valsseista oli luovuttava ja tehtävä milloin mitäkin muuta ohjausta. Olipahan treenattavaa ainakin meille koko ajan edestä.

Kotimatkalla myöhästyttiin juuri junasta, joten tottisteltiin sitten odotusaika Kannelmäen asemalla. Harjoittelin tottikaavion seuraamista vähän lyhennettynä. Mai seurasi minun kriteerein kiitettävästi nyt jopa välillä vähän painaen. Lisäksi saimme seuraamiseemme häiriötä viereen törähtävästä securitas-autosta ja sen jälkeisestä poliisipartiosta. Niiden piti jäädä vielä kyttäämään jotakin vähäksi aikaa viereen niin, että meidän piti jumittaa kaaviossamme. Lopuksi vinkuleluttelut ja kiireesti junaan.

Perjantaina vuorossa oli Halin agitreenit. Taas menimme koko porukalla ensin junalla osan matkasta ja takaisin kävellen äitini kautta koukaten kotiin. Hali sai aloittaa renkaan kertauksella. Ensin se meni kerran vahingossa sivurakosesta, mutta helpotetun kertauksen jälkeen aina keskeltä pyöreää reikää. Lisäksi totesin, että korkeat rimat ei ole minkään sortin ongelma. Tuli sitten samalla harjoiteltua jaakotukset, takaakierrot ja muitakin mutkitteluja niillä parilla korkealla hypyllä. Lopuksi teimme vähän helppoa rataa ja keppitreeniä. Ensin H sai pujotella verkkojen kanssa ja sitten aloinkin verkkokaaria siitä purkamaan sivuun. Lopputulos oli se, että päissä oli molemmin puolin kaaret ja keskellä, toisella puolella yksi. Hyvin pujottelee.

Lauantaiaamuna oli vuorossa yhteistreenit Biancan ja Linan kanssa. Hali, Lina ja Mai saivat aloittaa kokoavalla sarjalla, mikä yhdistettiin vielä putken kautta pitenevään sarjaan. H ja L tekivät sarjoja ensimmäistä kertaa. Ensimmäisellä kerralla erityisesti H:lla oli ongelmaa, mutta se korjasi jo heti toiselle. Painon siirto tapahtuu jouhevasti eikä muuta kuin kokemusta lisää. L teki myös sarjat hyvän näköisesti, mutta alastulot varsinkin pitenevällä sarjalla näyttivät joustamattomilta. Hyppytekniikkaa katseltiinkin sitten vähän pidempään ihan yhdellä hypyllä. Ongelmien lähde on varmaan siinä, että Lina tekee omissa treeneissään hypyt aina maassa olevilla putkenpuolikkailla eikä pidä niitä minään. Hyppyihin nyt siis lisähuomiota ja kotiläksyksi punnerrukset.

Lopuksi vielä radanpätkää Halille ja Linalle. Aluksi suoralinjaista etenemistä ja sitten takaakierroin kolmen hypyn melkein suora. Hali sai siis opetella samalla pakkovalssin, niiston/käärmekäden ja perustakaakierron, mihin oli yhdistetty ohjaus, jolle ei taida olla mitään ihmeellisempää nimeä. Mailla oli ihan omat juttunsa. Sekin sai opetella uutta, ohjausta, jolle en tiedä myöskään nimeä. Tarkoitus oli kuitenkin saada Mai tekemään hyppyjä, vaikka minä jo juoksen toiseen suuntaan. Etumatkaa siis olis tarkoitus saada mulle aikaiseksi. Alkuun M kielsi hyppyjä, mutta rupeshan se homma vähitellen rulettamaan.

Harjoitusten jälkeen vuorossa oli yhteisleikkiä, ja sitten taas kävellen kotiin. Harmi, ettei ollut kamera mukana kun se on liian iso. Pitäis hommata lopultakin se pienempi kamera. Sen sijaan tänään pääsi kamerakin ulkoilemaan aamupäivän lenkille. Yritin ottaa H:sta muotikuvia, mutta ei niistä oikein mitään tullut. Toisissa kuvissa se seisoo lumella niin, että näyttää takakorkealta epätasaisen alustan vuoksi, ja toisissa se on silmät kiinalaisittain vinosti viirussa kun aurinko häikäisi silmiin. Maista saa kuvat vain pysäyttämällä sen, mutta Hali tarvitsee asettelua ja siitä seuraa aina vähän kumman näköinen koira. Kasassa oleva kaulaton otus, jolla ei ole korvia eikä oikein silmiäkään. Toisen kerran siis uusi yritys kun kaikilla on taas parempi mieli.

Hali on saanut massaa ihan kivasti Onnin tulon jälkeen.

Tullaan, tullaan.

Yöäk!

"Siellä oli muuten mun pisu."

Maan matonen niin kauan kuin lunta riittää.

Hali on kasvattanut paksut, valkoiset pikkuhousut. Fiksu tyttö, arat alueet on hyvä suojata pakkasen puremilta.

"Mai, Mai, näytä hampaas."

Selvennyksenä edellisen kappaleen viimeisestä lauseesta tarina lauantai illan/yön tapahtumista. Kävimme iltapissillä noin puolen yön aikaan. Hali oli taas kiinni, mutta päästin sen irti, että pääsi tarpeilleen lumikasan taakse. Asiansa tehtyään se katsoi minua hyvästelyilmeellä ja sitten läks. Ehdin reagoida asiaan turhan myöhään ja korvaton koira meni menojaan. Varsinkin tuo Halin luoma ilme oli tyhjentävä. Se todellakin mietti hetken ajan valintojaan ja päätti elää onnellisempana itsenäisin valinnoin. Tämä valinta osoittautui kuitenkin aika pian vääräksi. Lauran (sukunimeä en tiedä) runo kuvaa aika tyhjentävästi yöllisiä tunnelmiamme.

Huokaus,

kuin kylmä väre hiipisi
selkäpiitäni pitkin,

kuin kuiskaus itkisi;
silloin minäkin itken.

”Minä olen pettynyt sinuun.”
Raastavaa sävyä sanoistasi kitken.


Pettymyksen ihmisiinkin sain kokea eilen kun Kannelmäessä menin koirineni tien yli. Koirat kulkivat perusremmeissään edelläni, mutta kuitenkin rivissä ja suoraan kulkien. Äkkiä toiselta puolelta samalle suojatielle aikova vanhempi mieshenkilö alkoi räyhäämään minulle: "Kamalaa, miten sinulla on kolme piskiä remmissä! Ne voi hyökätä kimppuun ja niiden pitäisi olla lähempänä." Mitä ihmettä, remmissähän niiden pitää lain mukaankin olla eikä ne edes katsoneet ukkoa ennen kuin mulla meni hermot. Kahden metrin remmissä ne on lähellä minua, mutta 10 cm remmit olisivat ehdottomasti mielestäni jo eläinrääkkäystä. Sitä paitsi ukkoon oli vielä useampi metri matkaa kuin minuun. Mistä ihmeestä noita ääliöitä riittää joka paikkaan valittamaan. Totesinkin äijälle, että taitaa ongelma olla vaan siinä, että hänellä on pakottava tarve valittaa jostain. Olis varmaan pitänyt kysyä, että päästänkö sitte irti kun remmissäpito esitettiin vääräksi. Jokainen koirista valittaja vaan tietää, että koiranomistajat eivät koskaan uhkaile koirillaan, koska muuten niiden elämä voi olla vaakalaudalla. Ne ei vaan aina ymmärrä varoa omistajia, koska ne saattaa tarvittaessa olla erittäin ärhäköitä ihan ilman karvaisten kaveriensa taustatukeakin. Kerran esim. yksi nainen yritti potkaista Pinjaa pyörällä ohi mennessään. Arvasi oikein, että en laita koiraa perään, mutta olisin pysäyttänyt naisen keinolla millä hyvänsä, jos jalka olisi hipaissutkaan syytöntä suojattiani.

Tulipas synkkä loppu, mutta nyt ikävät tunteet on purettu ja vuorossa on tokoilua aurinkoisessa kevätsäässä.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Mittausta


Mai sai ensin näyttää lapselleen esimerkkiä mittauksesta. Vuodet eivät ole vielä Main korkeuteen vaikuttaneet kuten oli oletettavaakin, mutta tulipahan tarkastettua, että 52 cm pitää edelleen paikkansa. Silmämääräisesti olen Halin korkeuden arvioinut olevan hyvin lähellä äitiään, mutta ehken hitusen matalampi se kuitenkin on. Pinja on 50 cm säkäkorkeudeltaan, joten on Hali ainakin sen.

Venkulan mittaus ei ollutkaan ihan niin helppoa kun sitä ei ole tullut harjoiteltua. Pää valahti sillä heti kun suomalais-englantilainen -sanakirja sään päälle painui. Hyvän asennon olisin saanut pidettyä vielä Halin päätä ja kirjaa pitämällä, mutta kuka asettaa mitan viereen. Heti kun vapautin käden päästä ja otin mitan, pää valahti alas. Pää alhaalla Halin säkäkorkeus on 50 cm, mutta kun se lopulta nosti reippaasti päänsä lähemmäksi normaalilukemia, korkeus nousi 51 cm:iin. Tuota olen uumoillutkin, mutta tulipahan tarkastettua.

Katselin tuossa Main vanhoja kuvia australianpaimenkoirat ry:n tietokannasta. Nyt kun silmät on tottuneet tuohon Hali-pirpanaan, Mai näyttää kovin isopäiseltä nuoruuden kuvissaan. Enkä tarkoita nyt pelkästään korvia, joiden koko tulee taas tälläkin hetkellä paremmin esiin kun karvat ovat niiden ympäriltä kaikonneet. Laitan vertailuun muutamat kuvat:

Mai 2,5 kk

Hali 2,5 kk

Mai 6 kk

Hali 5 kk

Mai 1 v

Hali 1 v

Mai 1 v ja Pinja ensimmmäisellä aussieleirillään.
Eräs arvostettu agilityharrastaja näki Main 3 kk vanhana. Hän totesi, että Maista tulee aivan liian raskasrakenteinen ja liian valkoinen. Hän ei ottaisi sellaista koiraa. Pirjo yritti sanoa, että kyseessä on Elsan pentu eikä siitä ole tulossa suurta ja raskasta. Vasta puoli tuumasi vain siihen, että Elsan voisi ottaa, mutta Maista tulee liian raskas erityisesti agilitya ajatellen. Ja mites kävikään?