Kesäaika alkoi taas kisaten

Mulla muuttui sisäinen kello jo eilen kesäaikaan. Olinhan herännyt aikaisin lauantaina, joten myös väsymys tuli aikaisin illalla. Iltamassa kävimme kävellen koko koiraporukalla äitini luona ja takaisin tullessa klo 9 tuntui vähintään klo kymmeneltä. Meninkin heti nukkumaan ja heräsin aamulla nykyistä aikaa jo klo 7 jälkeen. Oikein hyvä aika herätä sunnuntaipäivään.

Chila on sopeutunut oikein hyvin porukkaamme. Äitini luona se muistutteli alkuun minua, että "et sitten jätä mua tänne", ja loppuajan piti vartiota ovella asian varmistamiseksi. Lenkeillä se pysyy paremmin lähellä kuin omat koirani ja on kuuliainen kuin mikä. Kotona Chila pöhisee jkv rapun äänille, mutta muuten on ihan normaalisti eli nukkuu, leikkii ja kerjää ruokaa. Kauhian kauniskin on vielä tuo tyttönen.

Halista tuli Hali-Myy, vaikka ei elätäkään yhdysnimien kulta-aikaa. Olen jo pitkään miettinyt, että Myy olisi ollut tuolle tänttähäärälle mitä osuvin nimi, vaikka osuva on tuo alkuperäinenkin. Nyt sitä on nimittäin taas saanut muistutella käytöstavoista kun neiti-tiukkapipo on muistutellut välillä vähän turhankin tiukkaan sävyyn Chila-siskoaan säännöistään. Haliahan ei nimittäin satuteta, piste. Lisäksi tänttärä on opettanut siskoaan parittelun jaloista taidoista; sillä kun on tuo juoksun loppu menossa. Ei pidä kuitenkaan saada sitä käsitystä, että nämä korjattavat toimet olisivat jatkuvia kun pääasiassahan leikit ja oleilu sujuu normaaliin sopuisaan tapaan.

Päivän porukkariuhuntojen jälkeen Mailla oli taas agilitykisat vuorossa. Tällä kertaa olimme Vantaan Ojangossa BAT:n kisoissa. Esa Muotka oli tuomarimme, ja hän olikin suunnitellut sitten aikas kinkkiset radat. Radat pystyi opettelemaan etukäteen jo seinältä löytyvistä ratapiirroksista, mutta todellisuus oli hankalampi kuin paperilta näytti. Esteet olivat lähempänä ja hankalammissa kulmissa kuin piirroksissa. Ja taas alkoi jännittämään. Eihän niistä "hengissä selviä" ja psyykkaus oli koetuksella.

Agiradoista ensimmäisellä tuli hylätty varsin helpossa kohdassa. Mai kääntyi seinään hypättävältä pituudelta tiukemmin kuin laskin ja valssinikin taisi olla turhan lyhyt. Siinä tuli sitten ohjauspuolenikin johdosta  epätodennäköisempi ja väärä putken pää kyseeseen, ja sinnehän se Mai sitten suikahti. Voi, voi. Muuten rata hankaline kohtineen meni mielestäni ja muidenkin mielestä todella hyvin, joten olin erittäin tyytyväinen.

Toisella agiradalla tuli kieltovirhe taas niin helposta kohdasta kuin olla voi. En ohjannut Maita kunnolla edessä olevalle A:alle ja ohi meni. Voi, voi, vitonen tuli. Muuten rata oli aivan loistava ja olin todella tyytyväinen suoritukseemme.

Hyppyradalle valmistautuessani tiesin jo, että väsymys rankan aivotyöskentelyn vuoksikin alkoi jo painaa. Se näkyi radalla siinä, että kurveista ei tullut ihan niin tiukkia kuin olisimme voineet tehdä. Lisäksi radalla tuli yksi rima alas ja siitä vitonen. Voi, voi.

Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen viikonlopun suorituksiimme. Mietin viikko sitten, mistä saa parhaimman olon. Serti oli tosi kiva, mutta ei sitä juhlittu sen enempää kuin nollarataakaan. Nollarata on tosi kiva kun sillä on merkitystä kun taas virheelliset jää vain koiranettiin ja omaan mieleen. Loppujen lopuksi kuitenkin paras tunne jää onnistuneista radoista, vaikka siellä olisikin tapahtunut jokin pieni virhe. Ne antaa luottamusta jatkaa. Ja sitä on tullut oikein roppakaupalla viikonlopun suorituksista. Ne olisi voinut videoltakin julkistaa, mutta kun ei ole ollut videokameraa mukana. Nyt sitten vaan reippaasti kohti uusia koitoksia, koska koira osaa ja paljon ja on myös todella hyvin ohjattavissa. Vain se viimeinen silaus niin saadaan virheelliset radat muutettua ratavirheettömiksi.

Tämän päiväiset tulokset tulevat jossain vaiheessa BAT:n kotisivuille. Viiko sitten olleiden kisojen tulokset löytyvätkin muuten Hausjärven Haukkujen etusivulta. Mai olikin niiden mukaan ekalla agiradalla siellä neljäs, alkuperäiseltä voittajalta oli tainnut jäädä virhe aluksi kirjaamatta koneelle.

Väsynyt aussie on onnellinen aussie. Mai on siis onnellinen ja väsynyt. Se oli aika väsynyt jo ennen kisojakin, mutta sairashan se olisi jos ei agilitysta heräisi terävimmilleen. Kisapaikalla se oli myös ihmeen sosiaalinen erityisesti toisten aussieiden suhteen. Se olisi kaveerannut erityisesti jokaisen vastaan kävelevän australianpaimenkoiran kanssa. Joo, mutta ne toiset ei ehkä olis halunneet. Lisäksi villakoira sytytti sen ja mitkä vielä. Mutta nämä kaikki siis vain ulkona, sisällä on esteet tärkeimmällä sijalla.

Lopuksi vielä vähän Hali-Myyn kehityksestä. Meidän luovutustreenit ovat tuottaneet tulosta ja sehän jo tuo aika hyvin, mutta vielä jatkan niin, että toista tehojaksoa ei tästä aiheesta enää pidetä. Ihan niin kuin Korrin Pekka neuvoi. Lisäksi sain opetettua tänään sille näyttelyseisomisen. Kauniisti seisoo, vaikka muut kerjurit olivat ihan vieressä. Tämä on mielestäni huomion arvoinen opetus kun tuo pirpana on aikamoinen venkula. Ei ole ihan yksinkertaista saada siltä päätä ylös ja vartaloa suoraksi. Varsinainen solmukoira, mutta niin on ihana.