Halin ainutkertainen kokemus

Ennen Halin ainutkertaista kokemusta luonnetestissä olemme ehtineet taas touhuta monenmoista.

Viikko sitten kävimme vapaan maanantain kunniaksi Kausalassa paimentamassa. Tällä kertaa lambikehään astui vain Mai, jolle oli tarkoitus tehdä ratatreeniä. Ensimmäinen kierros tehtiin kuitenkin pyöröhäkissä, missä Mai otti suuntia laajalla välimatkalla eli aitojen vieruksia myötäillen. Suunnat tuntuivat olevan ihan mukavasti hallussa ja asennekin oli koko harjoituksen ajan täysin kohdillaan. Todellisuus kuitenkin paljastui ASCA-radalla lennokkaammilla lampailla ja pidemmillä välimatkoilla. Suunnat eivät siis ole ollenkaan hallussa ja tilanteet lipuivat helposti ohi kun jäin niitä vaatimaan. Kaksi kertaa yritimme rataa suorittaa räpiköiden, mutta molemmat sessiot olivat erittäin opettavaisia. Mai yrittää kyllä parhaansa mukaan tehdä oikein, mutta valitettavasti sille ei ole vielä opetettu kunnolla suuntia, joten eihän se voi niitä siten toteuttakaan. Lisäksi hankaluutta tuottaa se, että Mai tulee kuljetuksissa edelleen liian lähelle.

Yksi oppi oli lampaiden rauhoittaminen ihmisen viereen koiran kiertäessä. Lisäksi hahmotin nyt selkeämmin, missä koiran pitäisi olla, mutta suuntakäskyjen käyttökelvottomuuden vuoksi emme saaneet sitä toteutettua. Aivot sanoi, milloin pitäisi koiraa käskyttää, mutta tilanteet lipuivat ohi kun pohdin, että toteutuukohan ne. Mutta suunnat siis vaativat vielä paljon toistoja, mutta ajamisesta on jo hyvä alku nähtävissä. Mai kulkee kyllä ihan kauniisti lampaiden perässä kun minä seison keskemmällä kenttää, mutta se ei osaa vielä painaa niitä aitaan, jotta lampaat eivät kääntyisi takaisin kentän keskelle.

Kotimatkalla koirat kävivät vielä heittämässä Kiilaa lukuunottamatta talviturkin ja käytiin me yksi kopterikin katsomassa.

Meidän kultainen prinsessa lähtee vesille.

Sorsien kanssa.

Aeroflotin Mi-8T -kopteri ja tytöt.

Kopteri on selvitysten mukaan valmistettu 1973 eli ei kuitenkaan ihan hirveän vanha vielä.

Koska maanantai yhdistyi viikonloppuun, meiltä jäi kokonaan viikon rauhallinen ilta käyttämättä ja siirryttiin suoraan treeni-iltoihin. Tokotreeneissä häiriöharjoitukset ovat tuottaneet tulosta ja Hali esitteli parasta seuraamistaan, mitä on Mikkelissä koutsillemme näyttänyt. Sen sijaan se kuitenkin plurahti paikkaistumisestaa maahan, mutta korjasi tilanteen toiselle kierrokselle. Kokonaisuudessaan Halilla oli todella hyvä vire ja tarkka tekemisen meininki paitsi tunnariharjoituksissamme, missä taidettiin molemmat taas turhautua. Kokeillaan kasoja sitten taas kun ollaan tehty ensin etsintä harjoituksia ja otettu Annen ohjeiden mukaan muita esineitä mukaan. Onneksi kaikki voi-liikkeet eivät ole kuitenkaan hailu toive tulevaisuuteen, vaan kaukojen seisomisen ihme on avautunut Halille.

Kiilan tottelevaisuusura ei puolestaan etene olleenkaan niin tarkasti ja keskittyneesti kuin siskopuolensa. Kiilalla alkoi MPKY:n pentukurssi toissaviikolla, joten viime viikolla oli toinen kerta. Ensimmäisellä kerralla se vain sinkoili sinne tänne narun päässä kun olihan me käyty samaisella kentällä pari kertaa mökkikyläilemässä. Kouluttajamme on lisäksi PEKO-ryhmästämme, joten Kiilalla oli vain muut ihmiset mielessä. Sessiot olivatkin siten minulle kovin haasteellisia kun Kiilalle ei voinut antaa sekunninkaan aikaa keskittyä muuhun kuin minuun. Kiilan kontaktiharjoitukset muuttuivatkin nopeasti seuraamisharjoituksiksi, mutta luoksetulon sai sekin tehdä. Toisella kerralla Kiila oli onneksi jo keskittyneempi minuun ja homma vähän helpottui. Saalisnamilla seuruuttaminen oli varmaan se paras vaihtoehto meille, koska kainalopatukan kanssa se ehtii välillä höyrytä muuallekin paikaltaan. Luoksetulotkin onnistuivat nyt suoraan patukalle eikä ohituskaarroksen kautta leikkimään. Patukan kanssa sitä ei voi kuitenkaan enää autolle kuljettaa, koska taisteluleikkien jälkeen se menee isotellen autoon ja on jo kahdesti napannut Maita. Leikitään siis kentällä, mutta autoon mennään namittelun kautta. Kotitehtäväksi saimme asentojen harjoittelun, jotka aion opettaa Kiilalle niin näyttäväksi kuin taidan. Esimerkiksi maahan meno tapahtuu seisomisesta hypyn kautta.

Keskiviikko on aina kiireinen, joten Kiilan kurssin jälkeen Mai teki tottiskaavion läpi välipalkoin, minkä jälkeen suuntasimme taas Konginkankaalle agittamaan. Kiilan kurssin vuoksi ehdimme hallille vasta seitsemäksi, minkä jälkeen pitää koirat vielä lämmitellä, joten saan treenata lähinnä itsekseni. Jukka on ystävällisesti jäänyt katsomaan ensimmäisen koirani ennen lähtöään ja viime viikolla hän selvitti Halin niisto-ongelman. Hali tulkitsee niistokäden estäväksi, joten sille takaakierto pienellä ympyrällä pitää näyttää yhdellä kädellä. Siten se menee tiukasti ja sujuvasti, mutta niistokäsi pitää jättää väliin. Mai puolestaan harjoitteli urakalla kontakteja kuten teki edellisenäkin iltana, mutta virheen sain vain kerran äärimmäisellä ärsytyksellä. Niin siihen virheeseen tarvitaan kisaympäristö.

Kiila harjoitteli radalla myös sille sopivia parin esteen osuuksia sekä kontakteja bang-bang -leikillä keinulla. Se onkin nyt hoksannut jutun juuren ja asettuu hienosti kontaktin alastulolle. Ensi kerralla saankin ehkä ottaa jo apusiivekkeet pois tai ainakin väljentää niitä.

Torstaina vuorossa oli hakutreenit sekä Mailla että Halilla. Mai teki taas irtorullilla, joten ihan hyvä, että sattui taas niitä vaatimuksia. Minun piti vaatia se käymään oikeassa etukulmassa kun sille linjalle lähdin, vaikka se oli jo haistanut reilusti edempänä olevan maalimiehen. Sen jälkeen homma sujuikin ihan hyvin, vaikka pistot saisivat lähteä vieläkin suorempaan. Muuten harjoitus oli onnistunut ja saimme siitä molemmat oikein hyvän mielen. Kiilankin harjoitus oli onnistunut kun se löysi ääniavuin kaikki neljä maalimiestä, joista yksi oli peitetyn hetekan alla ja yksi suljetussa roskiksessa, jonka pienestä raosta sille tarjoiltiin ruoat. Se kun ei osaa vierailla vieläkään rauhoittua. Yritinkin siten ohjeistaa maalimiehiä antamaan sille ruoat suoraan rasiasta, mutta eihän se aina ole helppoa muistaa kun saman ohjaajan toinen koira ei saa syödä rasiasta ja toiselle taas tulisi antaa sieltä. Jälkimmäisen kohdalla syy on maalimiesten käsien suojaamisessa.

Lauantaina vuorossa oli taas agilitykisat Jyväskylässä. Molemmat kisaavat saivat osallistua kun kyseessä oli myös australianpaimenkoirien rotumestaruuskilpailut. Hali teki ensimmäisellä radallaan eli hyppyradalla hienon radan, mutta meni valitettavasti renkaan sivusta. En huomannut sitä, joten jatkoimme matkaa tyytyväisenä ja hylättyhän siitä tuli. Agilityradalla Hali aloitti aluksi kepit väärältä puolelta hienoisen vetoni vuoksi, joten siitä virhepisteitä 5, mikä oli myös lopullinen tuloksemme. Tällä tuloksella Hali tuli toiseksi kakkosluokkien rotumestaruuskisassa ja ansaitsi meille lahjakortin aussieputiikkiin.

Mai puolestaan sössi erittäin hyvän 0-yrityksemme loikkaamalla puomin alastulon yli saaden tulokseksi 5 sekä pilasi koko seuraavan radan samalla toimituksella. Jälkimmäisellä kuitenkin väärä suoritus johti vääränlaiseen ohjaukseen ja siten hylättyyn. Hyppärillä taas minun olisi pitänyt vahvistaa kääntämiseni vielä toisella kutsumisella kun kepit vetivät niin kovasti toiseen suuntaan, joten hyl siitäkin. Harmitti nuo kontaktiongelmat, mutta saatiinhan me ainakin Pirjon kanssa hyvät naurut syiden järkeilyillämme.

Seuraavana päivänä oli vuorossa Halin jännät paikat luonnetestissä:

Paikalla oli myös ensimmäinen viestiparimme Maaret ja rhodesiankoira Rif. Molemmat koirat muistivat kahden vuoden tauon jälkeen ohjaajaparinsa ja Rif merkkasi sen vielä oman testinsä alussa jutustelun aikana. Sainhan minä vielä komistukselta pusutkin palautetta odotellessamme. On se vaan vähän erilaista halailla suuren rhodesiankoirauroksen kuin sirpakan Halin kanssa.

<3

Halin testaus oli Riffin jälkeen niin, että välissä oli yksi valkoinenpaimenkoira. Hali odotteli vuoroaan tiellä hyvin rauhallisesti eikä edes reagoinut erittäin hyvin kuuluviin laukauksiin kuten minä, joka pomppasin yllättävästä äänestä ilmaan. Testin lopuksihan paineiden jälkeen Hali näytti pienet "kauneusvirheet" laukauksiin, joten tulokseen merkittiin laukauskokematon ++. Halille ammuttiin kolme kertaa, mutta toiselle eikä kolmannelle laukaukselle Hali heilautti vain korviaan, mutta ei reagoinut muuten. Halin testi on videoitu, mutta en ole vielä ehtinyt sitä katsoa itsekään kun olinhan paikalla katsomassa, joten kiirettä sille ei itsellä ole ollut.

Halin luonnetestin tulos:

Toimintakyky: +1, kohtuullinen
Terävyys: +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +1, pieni
Taisteluhalu: -1, pieni
Hermorakenne: +1, hieman rauhaton
Temperamentti: +2, kohtuullisen vilkas
Kovuus: +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: ++, laukauskokematon

Tulos: 125

Tuomareina toimivat: Jorma Kerkkä ja Mia Möller

Tulos oli aivan Halin näköinen eikä yllätyksiä tullut. Hali kyllä möykkäsi puolustustilanteissa, mutta eihän se ole niissä varsinaisesti hyökkäävä. Seinässä se kyllä otti lopuksi vielä möreämmän äänen käyttöön, jotta Jorma ymmärtäisi, että ihan oikeasti voisi lopettaa. Ja niinhän siinä kävi. Jorma heitti kepakon sivuun ja sittenhän Hali jo heilutti häntää. Se on rehellinen koira niin kuin palautteessakin sanottiin. Taisteluhalu oli minulle myös ennestään selvä kun eihän Hali juuri taisteluleikeistä perusta. Kyllä se jkv taistelee, mutta se vaatii alkuun jo jotain kivaa ja railakasta tekemistä. Taisteluhalua toki katsottiin muissakin osioissa ja allekirjoitan tuloksen. Toimintakykyä mitattiin erityisesti pimeässä huoneessa ja siellä Hali jäi ihmettelemään ovien välistä tulevaa valoa. Se ei tainnut muistaa enää, että joku tuttukin huoneeseen meni, mutta löysihän se muutamalla niiskauksella perillekin. Materiaaliset pelotteet toivat esiin pehmeyden, mikä on tyypillistä paimenkoirille, mutta kävihän se kaikki kuitenkin katsomassa. Kelkan kanssa se kyllä selvästi ajatteli, että jos katson muualle, se katoaa.

Rankka reissu vaati myös rankat huvit, joten suuntasimme vielä Äänekoskelle Annen ja Voiton vauvaa katsomaan. Suloinen pieni ihminen sieltä löytyikin ja Kiila oli aivan ihastuksissa. Ihastuksissa oli joku muukin, mutta eihän sitä meille annettu ymmärrettävistä syistä. Suloisen tytön nukkuessa koirat saivat vielä riekkua ulkona, missä saimme Annen kanssa taas todistaa sitä, kuinka paljon samaa Maissa ja Talassa on. Olenkin sanonut, että ne on kuin kaksi marjaa.

Tämä on perinyt enoltaan tavan ottaa kaikki suuhun. Tähän kuuluu myös ihmisten raajojen pitäminen suussa.

Tala <3

Main ja Talan palloleikit olivat hyvin samanlaiset. Jatoa ärsytti kun Mai omi sen pallon.

Pinja, Kiila, Hali, Mai, Tala ja Jato

Sama porukka, mutta nyt Tala on panostanut ilmeeseen.

Näin suuri kahvipannu, joten pakkohan se oli kuvata ja laitta koira kylkeen.

Ja sitten juosten veteen.

Paitsi tämä, joka suhtautuu näin alkuun veteen aivan kuten äitinsä aikoinaan.

Putkeen menee, mutta ei kontaktille

Alkuun vähän kuvia edellisen viikon paimennuksista Hilkka-Liisa Orkon luota Kausalassa. Kuvat on ottanut Liisa Harvela.

Main ensimmäinen kerta ankoilla.

Liina oli oikeastaan vain häiriöksi.

Mai käyttäytyi todella hienosti ja oli kuulolla, joten liina sai jäädä nopeasti matkasta.

Ai mikä suunta?

Erinäisten episodien jälkeen Kiila tarvitsi lennokkaammat lampaat. Siis lampaiden vaihto kyseessa.

Onhan ne vähän jänniä.

Kehut koiran mukaan.

Mun lampaat!

Katsoa saa, mutta ei koskea.

Onhan tää ihan kivaa.

Kiila sai mennä enemmän omilla ehdoillaan kuin ei ollut kunnolla vielä syttynyt.

 

Mitäs sitten?

No, sittenhän tuli pääsiäinen, mutta yllä olevat lampaat eivät päätyneet pataan.

Neljän vapaan putki aloitettiin reissulla Liperiin, missä oli tiedossa koirien sukulointia sekä agilitykisoja. Torstaina siis ajelimme kasvattajan eli Miimin luo ja perjantaina Mailla oli neljä rataa sekä lauantaina kolme ja Halilla kaksi.

Ensimmäinen perjantain rata oli todella hyvän tuntuinen, vaikkakaan Mai ei pysähtynyt puomille. Minä onneton luulin meidän tehneen nollaradan kun Mai näytti menevän puomin kuitenkin matalalla, mutta perhana oli kuitenkin loikannut ja korkealta, joten tulos olikin 5. Tästä ne kontaktiongelmat sitten alkoivat. Hitto kun kaikki muu näytti sujuvan, niin sen piti kaivaa vanha vaiva takaisin. Toinen rata siis tuotti kontaktiongelmineen tuloksen 10, minkä jälkeen päätin tehdä loppua ongelmalle. Harmitti aivan hirveästi kun hittolainen olisi voinut valioitua molemmilta radoilta, jos olisi vain viitsinyt ottaa ne kontaktit kun olihan sillä toisella radallakin tuloksen tehneistä nopein aika. Täytyy kuitenkin olla onnellinen sukulaispojan, Tessun sertista toisella agiradalla.

Kolmannella radalla päätin palauttaa sen takaisin kontaktivirheestä ja niinhän minä teinkin. Hylätty otettiin ja minä olin ylpeä itsestäni kun ensimmäisen kerran tein sen virallisissa kisoissa. En ole koskaan oikein viitsinyt sitä tehdä, mutta täytyyhän tuohon roiskintaan puuttua. Pyysin siis Main takaisin kontaktille, minkä jälkeen suunnattiin suoraan maaliin ja Mai jäi vähin äänin ilman palkkaa. Neljännellä radalla korjaustoimia ei enää tarvittu, mutta hypäri levisi muuten käsille.

Lauantaina sama meno jatkui. Ensimmäisellä radalla ei ollut päätöstä, joten jatkoin kontaktilivahduksen jälkeen, mutta ärsytti niin paljon, että suuntasin pian maaliin kun olin täysin väärässä mielentilassa jatkaakseni. Toiselle radalle tein taas kisatovereiden painostuksen (kiitos siitä) myötä päätöksen, mutta sittenhän se ottikin ne kontaktit. Lähdin radalle siinä uskossa, että matka päättyy kuitenkin puomille, mutta Maihan pysähtyikin. Ja se pysähtyi vielä A:allekin. Puomin jälkeen olin kuitenkin niin ihmeissäni, että vähäksi aikaa unohtui, miten pitäisi jatkaa. Jatko ei siis mennyt ihan suunnitelmien mukaan, joten kaarroksia tuli, mutta 0-rata saatiin kuitenkin aikaiseksi. Kolmas rata puolestaan päättyi kontaktipalautukseen ja siten hylättyyn tulokseen.

Sillä välillä kun Mai oli kisaamassa ja Kiila tutustumassa kisaympäristöön, Hali vietti Pinjan kanssa laatuaikaa Roukalahdella. Hali oli tehnyt kuulemma isomummo-Unelmat eli se olisi jäänyt mieluummin talon luo emäntäänsä odottamaan kun lähtenyt lenkille, mutta remmiavulla oli lähtenyt kuitenkin lauantaina.

Lauantaiaamupäivän jälkeen oli aika pakata taas kassit ja koirat autoon sekä kiittää mahtavasta majoituksesta sekä Halin ja Kiilan näyttelykuntoon puunauksesta ja suunnata taas Pärnävaaralle JOA:n kisoja jatkamaan kakkosluokassa. Hali pääsi siis pitkästä aikaa kisoihin, mutta valitettavasti ohjaaja sössi sen nousumahdollisuudet. Ensimmäisellä radalla unohdin, että Hali ei osaa kunnolla takaakierto-niisto-persjättö -hässäkkää, joten siitä epäröintiä ja siten kielto. Lopullinen tulos oli siten 5 ja seuraava hylätty. Sillä kertaa aloitin liian kaukaa radan, minkä seurauksena Hali meni selkäni takaa putken väärään päähän. Spekulointina voisin syyttää sitä, että piti tutustua rataan miniversiona, mutta tiesinhän jo tuolloin toisen esteen eli pituuden muuttuvan. Seli, seli, mutta oliskohan sisäinen ääni laittanut mokailemaan, kun haluan Halin kuitenkin osallistuvan rotumestaruuksiin kakkosluokassa. Hali kuitenkin antoi hyvän mielen kun se teki täydelliset kontaktit ja suoritti radan muutenkin juuri niin kuin sen ohjasin. Onneksi toinenkin Patchcoat-koira oli kuuliainen ohjaajalleen eli Kiri. Kiri teki siis kaksi puhdasta rataa saaden molemmista LUVA:n ja lopulta myös sertin siirtyen kolmosluokkaan.

Me puolestamme suuntasimme vielä yhden kyläkierroksen kautta kotimatkalle. Pakkohan se oli käydä vielä Hannaa moikkaamassa kun sieltä sai niin hyvät kahvit tuoreen pullaan kera. Eihän me sinne toki eväiden vuoksi kurvattu, mutta olihan se hyvä bonus ja koirat sai tavata taas sukulaisiaan. Jatsin ja Hipan luona oli vielä kaksi mukavaa poikaa, joihin Kiila rakastui välittömästi. Se taitaa muutenkin olla kovin ihastunut miespuolisiin henkilöihin kun Miimin luonakin se taisi parhaiten viihtyä Hannun sylissä.

Kotimatka jäi kuitenkin niin myöhään, että en nuhaisena jaksanut enää mennä hallille kontaktiesteitä hinkkaamaan. Tänään siten MAH:n kisoissa jatkui sama meno kuin Joensuussakin. Ensimmäisellä agiradalla Mai kirmasi törkeässä matalakiidossa puomin alastulon, mutta typeränä annoin sen jatkaa putkelle kun siellähän se jo olikin. Niin kuitenkin ärsytti, että en jaksanut edes ohjata sitä, joten hylätty otettiin, joten toiselle tein suunnitelman. Olen niin ylpeä itsestäni, että sanoin sille puomin alastulovirheen jälkeen selkeän hyin sekä nappasin sen syliin. Maaliin juostessa se pääsee niin herkästi tekemään esteitä, joten sylijuoksulla mentiin tällä kertaa. Kiitos vaan Tiiulle neuvosta, tällä mennään tästä lähtien.

Viimeiselle hyppyradalla lähdettiin kuitenkin avoimin mielin, koska tällä kertaa kontaktivirheille ei ollut luonnollisesti mahdollisuutta. Siellä kuitenkin Mai hyppäsi renkaalle huonosti, minkä seurauksena se hajosi ja siten tulokseksi tuli 5.

Huomenna agility saa jäädä ja suuntaamme taas lammaslaitumille paimennuksen pariin.

Kesäajassa

Paljon on taas puuhattu ja yhden pikaisen vatsataudinkin podin tässä parin viikon aikana. Lisäksi hommasin painavan järkkärin rinnalle pokkarikameran ja sen kanssahan on pitänyt vähän harjoitella samalla kun on koluttu lähiseutua.

Meidän lähiuimaranta.

Lenkin varrelta löydettiin taukopaikka.

Alhaalla on Pitkäjärvi



Vaihtelevat maastot on ihania

ja niissä on hyvä kasvattaa kuntoa.

Löydettiin ihmisten "koirapuisto"

Tytöt matkalla lavalle.

Kaunis maakaistale vetten välissä.

Siihen ne asettautuivat ihan pyytämättä.

Ei hullumpi paikka lämmitellä ennen agitreenejä.

Niin lähellä, mutta silti niin kaukana.

Oli oikein suihkulähteetkin.

Sen verran viileä tuuli kävi, että saatiin olla melkeinpä ihan omalla porukalla.

Piti vielä alarinnekin koluta.

Kaunotar <3

Ollaanhan me tietysti treenattukin. Reilu viikko sitten pidimme mökkikylätreenit metsässä, missä oli jo valmiiksi metsäkoululaisten tekemiä puuviritelmiäkin. Niiden lisäksi viritimme omat piilomme sekä ainakin yhteen katajaan laitettiin penkinsuojukseni. Mai sai tehdä kylässä kaksi harjoitusta, joista toisella maalimies oli peitetyssä kevythäkissä ja toisella puukasan päällä pressulla peitettynä makaamassa. Ensimmäisellä kerralla se teki täydellisen piston, mutta nenä kiinni, joten sai lähteä uudelleen, milloin onneksi nenukin oli auki. Se ehkä ajatteli edellisen varsinaisen hakutreenin jälkeen, että mökit on taas vain hämäystä ja maalimies on jossain aivan muualla. Onneksi tämä oli kuteinkin opiksi, koska toisella kierroksella nenä oli heti auki ja matkaan lähdettiin avoimin mielin. Kiila puolestaan päätyi ainoalla kierroksellaan nopeastikin kevythäkille, mutta valitettavasti palkkaustilanne oli liian hektinen. Hitto kun aina vaan naurattaa sen höyryämiset, vaikka kuriinhan tuo kakara on saatava.

Varsinaisissa hakutreeneissään tällä viikolla Kiilalla tehtiin "norjalainen sekametsä", mikä oli ihan toimiva, vaikkakin viimeinen pisto ei ollut ihan suora ja tarvittiin kaksi lähetystä. Maalimiehet siis löytyy ihan oikeasti nenällä, vaikkakin pistot ei aina ole ihan suoria. Palkkaustilanne oli siis jälleen ainoa nootin paikka, joten sitä harjoitellaan nyt niin, että kaikkien maalimiesten on se helppo toteuttaa. Tähän asti olen antanut sille käsiapua, mutta se on jätettävä pois niin, että se menee pelkästä purkista maahan. Ja mun pitäisi harjoitella olemaan nauramatta Pikku-Hyeenan höyrytyksille.

Tällä viikolla kaikki kolme merliäistä pääsivät agittamaan, mutta edellisviikon treenit jäi väliin kun meikäläinen poti mahatautia. Onneksi kuitenkin olin käynyt hakemassa radan opit edellisenä päivänä suoraan Pete Huotarin suusta. En ollut itse treenaamassa, mutta vinkit jäi onneksi mieleen katsomallakin ja niitähän piti jo heti Lappeenrannassa soveltaa. Olimme siis viikko sitten Lappeenrannassa ja Mai teki kolme hylättyä rataa. Ensimmäisellä radalla oli minun kämmi, toisella Main kämmi ja kolmannella yhteiskämmi. Radoissa oli kuitenkin paljon positiivista: Mai pysyi kaikilla kerroilla hyvin lähdössä, Huotarin "temput" vartalossa kiinni olevalla kädellä toimivat, rimat pysyivät ylhäällä eikä viimeinen okserikaan haitannut sekä kontaktit olivat passelit.

Lisänä Main agikisoille olin sopinut Elinan kanssa tapaamisen tokon merkeissä raviradan parkkikselle. Aluksi tytöt saivat leikkiä ihanan Jussan kanssa, mutta sitten otimme vähän aikaa tokoa. Halille halusin kilpailunomaisen liikkurin kanssa reilusti ennen koetta ja Jussa teki omia täsmäharjoituksiaan minun liikkuroidessa. Halilla seuraaminen oli vähän epävarmaa ja pälyilevää liikkurin suuntaan, mutta jättävät olivat loistavat lopun kääntymistä lukuunottamatta seisovassa kun kävelin sen taakse. Luoksetulossa ongelmana oli taas oma käskynajoitukseni sekä pienoinen valuminen, mutta kaukot olivat aivan täydelliset. Nouto meni ihan pipariksi tuonnin osalta kun se teki melkein saman kun kesän kokeessakin, joten hypyn puuttumisen vuoksi palkkaus siirtyi uuteen seuraamiseen ja siinnä hyvään kohtaan.

Jussa tyttöjen keskellä.

On se vaan niin Mai-äitiinsä tullut poika.

Pokkari ei läpäissyt liikkuvien koirien kuvaamistestiä.

Hyväksikäyttöjen suma.

Mai taisi saada haluamansa.

Lopuksi halusin vielä kokeilla, että lähteekö Mai vierasta seuraamaan ja vastaus näkyy yllä. Varmasti olisi tehnyt muutkin liikkeet.

Viimeviikolla sitten kouluttajan seuraamina aiheina oli seuraaminen, jättävät ja luoksetulo. Tämä olikin todella hyvä, koska kokeenomaisessa näissä oli ongelmaa. No, jättävän seisomisen kääntyminen oli jo korjaantunut ja kaikki muutkin menivät oikein hyvin, mutta varsinaisessa seuraamisessa Hali piti hyvin paikkansa, mutta vilkuili toisinaan huolestuneena liikkuria. En tiedä, että onko kouluttajan palkkaukset lisänneet tätä vilkuilua, mutta nyt sitä ainakin korjattiin onnistuneesti. Jatkossa Halille pitääkin tehdä häiriökontaktit ennen seuraamista, koska sen jälkeen homma pelittää. Lisäksi luoksetulossa minä sain ajoitustani paremmaksi ja Halikin rupesi samalla parantamaan pysähtymisnopeuttaan.

Agikisojen lisäksi olin viime viikonloppuna Kuopion Hälytysryhmän mukana etsintäharjoituksessa opettelemassa apparin hommia. Se oli ihan hauskaa, vaikka omat koirat olivatkin kotona. Teemana oli ihmisen etsintä läheisistä metsäalueista sekä lopulta taas lähietsintänä. Minä olin yhden hälytyskoirakon mukana ja hommaahan riitti apparinakin kun piti katsoa kompassia, lukea karttaa ja ihmetellä maastonavigaattoria, mitä en ollut ennen käyttänyt. Ainakin tuli todettua, että todellisiin hommiin minulla on aivan onneton kompassi kun siinä ei ole mitta-asteikkoakaan eikä ostamani maastonavigaattorikaan ole paras mahdollinen. No, kompassin uusin lähiaikoina, mutta navigaattorit on niin kalliita, että siitä lähetin sponsorianomuksen. Etsintä oli kuitenkin opettavainen ja löysinhän minä sen ainoan esineemmekin alueeltamme, vaikka koira meni siitä jo yli. Totesinkin nyt, että olen aivan loistava esine-etsijä kun yksi kesä kaverin pallonheitintä etsiessämme minä löysin sen ennen Maita.

Ja lopuksi vielä paimennusta. Tänä viikonloppuna meillä oli paimennusta molempina päivinä Hilkka-Liisa Orkon luona Kausalassa. Ensimmäisenä päivänä molemmat eli Mai ja Kiila olivat pyöröhäkissä lampailla kaksi kertaa sekä Mai kokeili ensimmäistä kertaa ankkoja maneesissa. Main kanssa jatkoin edelliskerralla kesken jäänyttä etäisyyttä, mikä oli muutenkin teemana. Ensimmäinen kierros meni Mailla mielentilan vuoksi huonosti, koska vauhtia oli liikaa, mutta toisella kerralla lähdöt lähtivät jo paremmin. Tulihan se jo todettua Piankin luona, että lähdöstä on loppumatka kiinni eli jos Mai lähtee ilman kiihkoa, se tekee hyvän kaaren, mutta kiihkolla tulee kiilausta. Ankoille menimme ihan mielenkiinnosta, koska halusin nähdä, miten se toimii niillä. Aluksi menimme tietysti liinassa, mutta Main mielentilan sekä liinan haitan vuoksi se sai jatkaa ilman rasitetta. Vauhti oli hyvä ja Mai otti toisinaan jopa yksittäisiä askeleita kunnes sauva-apuni suunnissa sai sen ymmärtämään, että sen pitää tuoda ne minulle. Lopulta kun ymmärsin, mitä sauva-apuni tarkoittaa olimme tilanteessa, että Mai ei sitä ymmärtänyt. Mai käyttäytyi kuitenkin todella hyvin ankoilla ja se oli matalan vireen vuoksi myös hyvin kuulolla paitsi, kun halusi tuoda ankat minulle.

Toisena päivänä eli tänään olimme maneesissa sateen vuoksi. Siellä oli enemmän tilaa jatkaa keskeneräistä asiaa. Olin ymmärtänyt neuvon väärin, että mihin vaiheeseen hakukaarta minun pitää puuttua. Ymmärsin siis kellotaulun ajat käännyttyäni kun Hilu tarkoitti ennen kääntymistäni, mutta onneksi näppärä kouluttaja viritti pahvimukit maahan merkiksi. Niiden avulla oli helppo pitää kriteereistä kiinni ja antaa Main mennä vasta kun linja lähetyksestä kulki oikeasti mukien takaa. Siinä vaiheessa virekin meni todella hyvään tilaan ja hakukaaresta tuli kaunis ja selkeä. Toisella kiekalla Mai sai tehdä kahdeksikkoa ilman katsettani, milloin koutsimme tosi sen työskentelevän paremmin, minkä jälkeen otimme hakukaaren. Ankoilla ei mennyt ihan niin hyvin, koska edellispäivän perustella vaatimukseni olivat kasvaneet. Hyvää oli se, että Mai otti toisinaan suunnista vaarin, mutta ei se osaa vielä niitä. Lisäksi se on kuuliainen ja liikkuu rauhallisesti, mutta minun pitäisi olla iloisempi. Oikeastaan olin häijympi vain kun näin sen lähtevän hakemaan, mutta ehkä silloinkin olisi pitänyt kutsua sitä iloisemmin toiseen suuntaan eikä käskeä väärästä suunnasta pois.

Kiilasta on myös vain tarinaa, koska paikalla oli kuvaaja todella hyvän kameran kanssa, joten en viitsinyt edes pokkariani kaivaa esiin eikä videokameraakaan ollut mukana. Mutta siis ensimmäinen kierros meni aikamoisessa hämmennyksessä, koska tiesin, että Kiila ei varsin ole vielä syttynyt, mutta Hilu ehkä ajatteli sen olevan. Kiilaa ei siis edistänyt se, että lampaat on paikallaan ja minunkin hämmentyneisyyteni vaikeutti asiaa, mutta ihan kiva kiekka. Toiselle mennessämme edeltävä "paimen" unohti portin auki, milloin yksi lammas päätti käyttää nopeasti tilannetta hyödykseen. No siinä oli ensimmäinen kohtaus, mutta sitä seurasi vielä toinen kun toinen lammas päätti käyttää ensimmäisen väylää keinolla millä hyvänsä. Se sitten pomppasi minun (olin portin aukossa) olkani yli, mikä oli Kiilasta vähän turhan jännää. Sen jälkeen se ei oikein olisi tehnyt mitään ohjeistuksellani, joten annoimme sen pitää vähän turvallisesti hauskaa.

Tänään sitten tuulessa pauhaava maneesi ja lampaatkin olivat jänniä, mutta yritystä oli oikein kivasti. Hallittavuudesta eikä ohjattavuudesta ollut juurikaan tietoa, mutta vielä mentiin Kiilan mukavuusalueella. Välillä se jäi vielä haistelemaan ja ihmettelemään ihmisiä, mutta sain sen kyllä ihan hyvin mukaan. Toisella kerralla päätin, että isoa kahdeksikkoa mennään, joten asetin vaatimuksen sen mukaan. Enää ei siis sopinut kiertäminen ja huomautin liian lähelle tulemisen. Kakaraa jännitti kuitenkin sen verran, että se päätti ratkaista tilanteen haukulla komentamalla. No, sehän ärsytti varsinkin yhden lampaan, mikä alkoi kääntyä Kiilaa kohden. Kielsin haukkumisesta, mutta varsinkin lampaan vastarinta sai ehken lampun syttymään: Älä ärsytä kuitenkaan niitä. Lopuksi Kiila sai myös vielä kokeilla ankkoja. Ensin mentiin liinassa, missä se veti aivan mahdottomasti, vaikka sainkin sitä laantumaan sauvan avulla. Katsomo oli sitten sitä mieltä, että irtihän se on päästettävä, joten näin tein. Lopputulos oli vähän turhan vauhdikas (Huom! ei juoksua eikä räpistelyä), mutta päätin lopettaa kuitenkin pian hyvään kiinnostukseen. Olisihan se Kiila vielä ankoista ollut kovinkin kiinnostunut, mutta parempi jatkaa kun hallittavuutta on enemmän.