Viikko sitten kävimme vapaan maanantain kunniaksi Kausalassa paimentamassa. Tällä kertaa lambikehään astui vain Mai, jolle oli tarkoitus tehdä ratatreeniä. Ensimmäinen kierros tehtiin kuitenkin pyöröhäkissä, missä Mai otti suuntia laajalla välimatkalla eli aitojen vieruksia myötäillen. Suunnat tuntuivat olevan ihan mukavasti hallussa ja asennekin oli koko harjoituksen ajan täysin kohdillaan. Todellisuus kuitenkin paljastui ASCA-radalla lennokkaammilla lampailla ja pidemmillä välimatkoilla. Suunnat eivät siis ole ollenkaan hallussa ja tilanteet lipuivat helposti ohi kun jäin niitä vaatimaan. Kaksi kertaa yritimme rataa suorittaa räpiköiden, mutta molemmat sessiot olivat erittäin opettavaisia. Mai yrittää kyllä parhaansa mukaan tehdä oikein, mutta valitettavasti sille ei ole vielä opetettu kunnolla suuntia, joten eihän se voi niitä siten toteuttakaan. Lisäksi hankaluutta tuottaa se, että Mai tulee kuljetuksissa edelleen liian lähelle.
Yksi oppi oli lampaiden rauhoittaminen ihmisen viereen koiran kiertäessä. Lisäksi hahmotin nyt selkeämmin, missä koiran pitäisi olla, mutta suuntakäskyjen käyttökelvottomuuden vuoksi emme saaneet sitä toteutettua. Aivot sanoi, milloin pitäisi koiraa käskyttää, mutta tilanteet lipuivat ohi kun pohdin, että toteutuukohan ne. Mutta suunnat siis vaativat vielä paljon toistoja, mutta ajamisesta on jo hyvä alku nähtävissä. Mai kulkee kyllä ihan kauniisti lampaiden perässä kun minä seison keskemmällä kenttää, mutta se ei osaa vielä painaa niitä aitaan, jotta lampaat eivät kääntyisi takaisin kentän keskelle.
Kotimatkalla koirat kävivät vielä heittämässä Kiilaa lukuunottamatta talviturkin ja käytiin me yksi kopterikin katsomassa.
Meidän kultainen prinsessa lähtee vesille. |
Sorsien kanssa. |
Aeroflotin Mi-8T -kopteri ja tytöt. |
Kopteri on selvitysten mukaan valmistettu 1973 eli ei kuitenkaan ihan hirveän vanha vielä. |
Kiilan tottelevaisuusura ei puolestaan etene olleenkaan niin tarkasti ja keskittyneesti kuin siskopuolensa. Kiilalla alkoi MPKY:n pentukurssi toissaviikolla, joten viime viikolla oli toinen kerta. Ensimmäisellä kerralla se vain sinkoili sinne tänne narun päässä kun olihan me käyty samaisella kentällä pari kertaa mökkikyläilemässä. Kouluttajamme on lisäksi PEKO-ryhmästämme, joten Kiilalla oli vain muut ihmiset mielessä. Sessiot olivatkin siten minulle kovin haasteellisia kun Kiilalle ei voinut antaa sekunninkaan aikaa keskittyä muuhun kuin minuun. Kiilan kontaktiharjoitukset muuttuivatkin nopeasti seuraamisharjoituksiksi, mutta luoksetulon sai sekin tehdä. Toisella kerralla Kiila oli onneksi jo keskittyneempi minuun ja homma vähän helpottui. Saalisnamilla seuruuttaminen oli varmaan se paras vaihtoehto meille, koska kainalopatukan kanssa se ehtii välillä höyrytä muuallekin paikaltaan. Luoksetulotkin onnistuivat nyt suoraan patukalle eikä ohituskaarroksen kautta leikkimään. Patukan kanssa sitä ei voi kuitenkaan enää autolle kuljettaa, koska taisteluleikkien jälkeen se menee isotellen autoon ja on jo kahdesti napannut Maita. Leikitään siis kentällä, mutta autoon mennään namittelun kautta. Kotitehtäväksi saimme asentojen harjoittelun, jotka aion opettaa Kiilalle niin näyttäväksi kuin taidan. Esimerkiksi maahan meno tapahtuu seisomisesta hypyn kautta.
Keskiviikko on aina kiireinen, joten Kiilan kurssin jälkeen Mai teki tottiskaavion läpi välipalkoin, minkä jälkeen suuntasimme taas Konginkankaalle agittamaan. Kiilan kurssin vuoksi ehdimme hallille vasta seitsemäksi, minkä jälkeen pitää koirat vielä lämmitellä, joten saan treenata lähinnä itsekseni. Jukka on ystävällisesti jäänyt katsomaan ensimmäisen koirani ennen lähtöään ja viime viikolla hän selvitti Halin niisto-ongelman. Hali tulkitsee niistokäden estäväksi, joten sille takaakierto pienellä ympyrällä pitää näyttää yhdellä kädellä. Siten se menee tiukasti ja sujuvasti, mutta niistokäsi pitää jättää väliin. Mai puolestaan harjoitteli urakalla kontakteja kuten teki edellisenäkin iltana, mutta virheen sain vain kerran äärimmäisellä ärsytyksellä. Niin siihen virheeseen tarvitaan kisaympäristö.
Kiila harjoitteli radalla myös sille sopivia parin esteen osuuksia sekä kontakteja bang-bang -leikillä keinulla. Se onkin nyt hoksannut jutun juuren ja asettuu hienosti kontaktin alastulolle. Ensi kerralla saankin ehkä ottaa jo apusiivekkeet pois tai ainakin väljentää niitä.
Torstaina vuorossa oli hakutreenit sekä Mailla että Halilla. Mai teki taas irtorullilla, joten ihan hyvä, että sattui taas niitä vaatimuksia. Minun piti vaatia se käymään oikeassa etukulmassa kun sille linjalle lähdin, vaikka se oli jo haistanut reilusti edempänä olevan maalimiehen. Sen jälkeen homma sujuikin ihan hyvin, vaikka pistot saisivat lähteä vieläkin suorempaan. Muuten harjoitus oli onnistunut ja saimme siitä molemmat oikein hyvän mielen. Kiilankin harjoitus oli onnistunut kun se löysi ääniavuin kaikki neljä maalimiestä, joista yksi oli peitetyn hetekan alla ja yksi suljetussa roskiksessa, jonka pienestä raosta sille tarjoiltiin ruoat. Se kun ei osaa vierailla vieläkään rauhoittua. Yritinkin siten ohjeistaa maalimiehiä antamaan sille ruoat suoraan rasiasta, mutta eihän se aina ole helppoa muistaa kun saman ohjaajan toinen koira ei saa syödä rasiasta ja toiselle taas tulisi antaa sieltä. Jälkimmäisen kohdalla syy on maalimiesten käsien suojaamisessa.
Lauantaina vuorossa oli taas agilitykisat Jyväskylässä. Molemmat kisaavat saivat osallistua kun kyseessä oli myös australianpaimenkoirien rotumestaruuskilpailut. Hali teki ensimmäisellä radallaan eli hyppyradalla hienon radan, mutta meni valitettavasti renkaan sivusta. En huomannut sitä, joten jatkoimme matkaa tyytyväisenä ja hylättyhän siitä tuli. Agilityradalla Hali aloitti aluksi kepit väärältä puolelta hienoisen vetoni vuoksi, joten siitä virhepisteitä 5, mikä oli myös lopullinen tuloksemme. Tällä tuloksella Hali tuli toiseksi kakkosluokkien rotumestaruuskisassa ja ansaitsi meille lahjakortin aussieputiikkiin.
Mai puolestaan sössi erittäin hyvän 0-yrityksemme loikkaamalla puomin alastulon yli saaden tulokseksi 5 sekä pilasi koko seuraavan radan samalla toimituksella. Jälkimmäisellä kuitenkin väärä suoritus johti vääränlaiseen ohjaukseen ja siten hylättyyn. Hyppärillä taas minun olisi pitänyt vahvistaa kääntämiseni vielä toisella kutsumisella kun kepit vetivät niin kovasti toiseen suuntaan, joten hyl siitäkin. Harmitti nuo kontaktiongelmat, mutta saatiinhan me ainakin Pirjon kanssa hyvät naurut syiden järkeilyillämme.
Seuraavana päivänä oli vuorossa Halin jännät paikat luonnetestissä:
Paikalla oli myös ensimmäinen viestiparimme Maaret ja rhodesiankoira Rif. Molemmat koirat muistivat kahden vuoden tauon jälkeen ohjaajaparinsa ja Rif merkkasi sen vielä oman testinsä alussa jutustelun aikana. Sainhan minä vielä komistukselta pusutkin palautetta odotellessamme. On se vaan vähän erilaista halailla suuren rhodesiankoirauroksen kuin sirpakan Halin kanssa.
<3 |
Halin luonnetestin tulos:
Toimintakyky: +1, kohtuullinenTerävyys: +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +1, pieni
Taisteluhalu: -1, pieni
Hermorakenne: +1, hieman rauhaton
Temperamentti: +2, kohtuullisen vilkas
Kovuus: +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: ++, laukauskokematon
Tulos: 125
Tuomareina toimivat: Jorma Kerkkä ja Mia Möller
Tulos oli aivan Halin näköinen eikä yllätyksiä tullut. Hali kyllä möykkäsi puolustustilanteissa, mutta eihän se ole niissä varsinaisesti hyökkäävä. Seinässä se kyllä otti lopuksi vielä möreämmän äänen käyttöön, jotta Jorma ymmärtäisi, että ihan oikeasti voisi lopettaa. Ja niinhän siinä kävi. Jorma heitti kepakon sivuun ja sittenhän Hali jo heilutti häntää. Se on rehellinen koira niin kuin palautteessakin sanottiin. Taisteluhalu oli minulle myös ennestään selvä kun eihän Hali juuri taisteluleikeistä perusta. Kyllä se jkv taistelee, mutta se vaatii alkuun jo jotain kivaa ja railakasta tekemistä. Taisteluhalua toki katsottiin muissakin osioissa ja allekirjoitan tuloksen. Toimintakykyä mitattiin erityisesti pimeässä huoneessa ja siellä Hali jäi ihmettelemään ovien välistä tulevaa valoa. Se ei tainnut muistaa enää, että joku tuttukin huoneeseen meni, mutta löysihän se muutamalla niiskauksella perillekin. Materiaaliset pelotteet toivat esiin pehmeyden, mikä on tyypillistä paimenkoirille, mutta kävihän se kaikki kuitenkin katsomassa. Kelkan kanssa se kyllä selvästi ajatteli, että jos katson muualle, se katoaa.
Rankka reissu vaati myös rankat huvit, joten suuntasimme vielä Äänekoskelle Annen ja Voiton vauvaa katsomaan. Suloinen pieni ihminen sieltä löytyikin ja Kiila oli aivan ihastuksissa. Ihastuksissa oli joku muukin, mutta eihän sitä meille annettu ymmärrettävistä syistä. Suloisen tytön nukkuessa koirat saivat vielä riekkua ulkona, missä saimme Annen kanssa taas todistaa sitä, kuinka paljon samaa Maissa ja Talassa on. Olenkin sanonut, että ne on kuin kaksi marjaa.
Tämä on perinyt enoltaan tavan ottaa kaikki suuhun. Tähän kuuluu myös ihmisten raajojen pitäminen suussa. |
Tala <3 |
Main ja Talan palloleikit olivat hyvin samanlaiset. Jatoa ärsytti kun Mai omi sen pallon. |
Pinja, Kiila, Hali, Mai, Tala ja Jato |
Sama porukka, mutta nyt Tala on panostanut ilmeeseen. |
Näin suuri kahvipannu, joten pakkohan se oli kuvata ja laitta koira kylkeen. |
Ja sitten juosten veteen. |
Paitsi tämä, joka suhtautuu näin alkuun veteen aivan kuten äitinsä aikoinaan. |