Putkeen menee, mutta ei kontaktille

Alkuun vähän kuvia edellisen viikon paimennuksista Hilkka-Liisa Orkon luota Kausalassa. Kuvat on ottanut Liisa Harvela.

Main ensimmäinen kerta ankoilla.

Liina oli oikeastaan vain häiriöksi.

Mai käyttäytyi todella hienosti ja oli kuulolla, joten liina sai jäädä nopeasti matkasta.

Ai mikä suunta?

Erinäisten episodien jälkeen Kiila tarvitsi lennokkaammat lampaat. Siis lampaiden vaihto kyseessa.

Onhan ne vähän jänniä.

Kehut koiran mukaan.

Mun lampaat!

Katsoa saa, mutta ei koskea.

Onhan tää ihan kivaa.

Kiila sai mennä enemmän omilla ehdoillaan kuin ei ollut kunnolla vielä syttynyt.

 

Mitäs sitten?

No, sittenhän tuli pääsiäinen, mutta yllä olevat lampaat eivät päätyneet pataan.

Neljän vapaan putki aloitettiin reissulla Liperiin, missä oli tiedossa koirien sukulointia sekä agilitykisoja. Torstaina siis ajelimme kasvattajan eli Miimin luo ja perjantaina Mailla oli neljä rataa sekä lauantaina kolme ja Halilla kaksi.

Ensimmäinen perjantain rata oli todella hyvän tuntuinen, vaikkakaan Mai ei pysähtynyt puomille. Minä onneton luulin meidän tehneen nollaradan kun Mai näytti menevän puomin kuitenkin matalalla, mutta perhana oli kuitenkin loikannut ja korkealta, joten tulos olikin 5. Tästä ne kontaktiongelmat sitten alkoivat. Hitto kun kaikki muu näytti sujuvan, niin sen piti kaivaa vanha vaiva takaisin. Toinen rata siis tuotti kontaktiongelmineen tuloksen 10, minkä jälkeen päätin tehdä loppua ongelmalle. Harmitti aivan hirveästi kun hittolainen olisi voinut valioitua molemmilta radoilta, jos olisi vain viitsinyt ottaa ne kontaktit kun olihan sillä toisella radallakin tuloksen tehneistä nopein aika. Täytyy kuitenkin olla onnellinen sukulaispojan, Tessun sertista toisella agiradalla.

Kolmannella radalla päätin palauttaa sen takaisin kontaktivirheestä ja niinhän minä teinkin. Hylätty otettiin ja minä olin ylpeä itsestäni kun ensimmäisen kerran tein sen virallisissa kisoissa. En ole koskaan oikein viitsinyt sitä tehdä, mutta täytyyhän tuohon roiskintaan puuttua. Pyysin siis Main takaisin kontaktille, minkä jälkeen suunnattiin suoraan maaliin ja Mai jäi vähin äänin ilman palkkaa. Neljännellä radalla korjaustoimia ei enää tarvittu, mutta hypäri levisi muuten käsille.

Lauantaina sama meno jatkui. Ensimmäisellä radalla ei ollut päätöstä, joten jatkoin kontaktilivahduksen jälkeen, mutta ärsytti niin paljon, että suuntasin pian maaliin kun olin täysin väärässä mielentilassa jatkaakseni. Toiselle radalle tein taas kisatovereiden painostuksen (kiitos siitä) myötä päätöksen, mutta sittenhän se ottikin ne kontaktit. Lähdin radalle siinä uskossa, että matka päättyy kuitenkin puomille, mutta Maihan pysähtyikin. Ja se pysähtyi vielä A:allekin. Puomin jälkeen olin kuitenkin niin ihmeissäni, että vähäksi aikaa unohtui, miten pitäisi jatkaa. Jatko ei siis mennyt ihan suunnitelmien mukaan, joten kaarroksia tuli, mutta 0-rata saatiin kuitenkin aikaiseksi. Kolmas rata puolestaan päättyi kontaktipalautukseen ja siten hylättyyn tulokseen.

Sillä välillä kun Mai oli kisaamassa ja Kiila tutustumassa kisaympäristöön, Hali vietti Pinjan kanssa laatuaikaa Roukalahdella. Hali oli tehnyt kuulemma isomummo-Unelmat eli se olisi jäänyt mieluummin talon luo emäntäänsä odottamaan kun lähtenyt lenkille, mutta remmiavulla oli lähtenyt kuitenkin lauantaina.

Lauantaiaamupäivän jälkeen oli aika pakata taas kassit ja koirat autoon sekä kiittää mahtavasta majoituksesta sekä Halin ja Kiilan näyttelykuntoon puunauksesta ja suunnata taas Pärnävaaralle JOA:n kisoja jatkamaan kakkosluokassa. Hali pääsi siis pitkästä aikaa kisoihin, mutta valitettavasti ohjaaja sössi sen nousumahdollisuudet. Ensimmäisellä radalla unohdin, että Hali ei osaa kunnolla takaakierto-niisto-persjättö -hässäkkää, joten siitä epäröintiä ja siten kielto. Lopullinen tulos oli siten 5 ja seuraava hylätty. Sillä kertaa aloitin liian kaukaa radan, minkä seurauksena Hali meni selkäni takaa putken väärään päähän. Spekulointina voisin syyttää sitä, että piti tutustua rataan miniversiona, mutta tiesinhän jo tuolloin toisen esteen eli pituuden muuttuvan. Seli, seli, mutta oliskohan sisäinen ääni laittanut mokailemaan, kun haluan Halin kuitenkin osallistuvan rotumestaruuksiin kakkosluokassa. Hali kuitenkin antoi hyvän mielen kun se teki täydelliset kontaktit ja suoritti radan muutenkin juuri niin kuin sen ohjasin. Onneksi toinenkin Patchcoat-koira oli kuuliainen ohjaajalleen eli Kiri. Kiri teki siis kaksi puhdasta rataa saaden molemmista LUVA:n ja lopulta myös sertin siirtyen kolmosluokkaan.

Me puolestamme suuntasimme vielä yhden kyläkierroksen kautta kotimatkalle. Pakkohan se oli käydä vielä Hannaa moikkaamassa kun sieltä sai niin hyvät kahvit tuoreen pullaan kera. Eihän me sinne toki eväiden vuoksi kurvattu, mutta olihan se hyvä bonus ja koirat sai tavata taas sukulaisiaan. Jatsin ja Hipan luona oli vielä kaksi mukavaa poikaa, joihin Kiila rakastui välittömästi. Se taitaa muutenkin olla kovin ihastunut miespuolisiin henkilöihin kun Miimin luonakin se taisi parhaiten viihtyä Hannun sylissä.

Kotimatka jäi kuitenkin niin myöhään, että en nuhaisena jaksanut enää mennä hallille kontaktiesteitä hinkkaamaan. Tänään siten MAH:n kisoissa jatkui sama meno kuin Joensuussakin. Ensimmäisellä agiradalla Mai kirmasi törkeässä matalakiidossa puomin alastulon, mutta typeränä annoin sen jatkaa putkelle kun siellähän se jo olikin. Niin kuitenkin ärsytti, että en jaksanut edes ohjata sitä, joten hylätty otettiin, joten toiselle tein suunnitelman. Olen niin ylpeä itsestäni, että sanoin sille puomin alastulovirheen jälkeen selkeän hyin sekä nappasin sen syliin. Maaliin juostessa se pääsee niin herkästi tekemään esteitä, joten sylijuoksulla mentiin tällä kertaa. Kiitos vaan Tiiulle neuvosta, tällä mennään tästä lähtien.

Viimeiselle hyppyradalla lähdettiin kuitenkin avoimin mielin, koska tällä kertaa kontaktivirheille ei ollut luonnollisesti mahdollisuutta. Siellä kuitenkin Mai hyppäsi renkaalle huonosti, minkä seurauksena se hajosi ja siten tulokseksi tuli 5.

Huomenna agility saa jäädä ja suuntaamme taas lammaslaitumille paimennuksen pariin.