Kesäajassa

Paljon on taas puuhattu ja yhden pikaisen vatsataudinkin podin tässä parin viikon aikana. Lisäksi hommasin painavan järkkärin rinnalle pokkarikameran ja sen kanssahan on pitänyt vähän harjoitella samalla kun on koluttu lähiseutua.

Meidän lähiuimaranta.

Lenkin varrelta löydettiin taukopaikka.

Alhaalla on Pitkäjärvi



Vaihtelevat maastot on ihania

ja niissä on hyvä kasvattaa kuntoa.

Löydettiin ihmisten "koirapuisto"

Tytöt matkalla lavalle.

Kaunis maakaistale vetten välissä.

Siihen ne asettautuivat ihan pyytämättä.

Ei hullumpi paikka lämmitellä ennen agitreenejä.

Niin lähellä, mutta silti niin kaukana.

Oli oikein suihkulähteetkin.

Sen verran viileä tuuli kävi, että saatiin olla melkeinpä ihan omalla porukalla.

Piti vielä alarinnekin koluta.

Kaunotar <3

Ollaanhan me tietysti treenattukin. Reilu viikko sitten pidimme mökkikylätreenit metsässä, missä oli jo valmiiksi metsäkoululaisten tekemiä puuviritelmiäkin. Niiden lisäksi viritimme omat piilomme sekä ainakin yhteen katajaan laitettiin penkinsuojukseni. Mai sai tehdä kylässä kaksi harjoitusta, joista toisella maalimies oli peitetyssä kevythäkissä ja toisella puukasan päällä pressulla peitettynä makaamassa. Ensimmäisellä kerralla se teki täydellisen piston, mutta nenä kiinni, joten sai lähteä uudelleen, milloin onneksi nenukin oli auki. Se ehkä ajatteli edellisen varsinaisen hakutreenin jälkeen, että mökit on taas vain hämäystä ja maalimies on jossain aivan muualla. Onneksi tämä oli kuteinkin opiksi, koska toisella kierroksella nenä oli heti auki ja matkaan lähdettiin avoimin mielin. Kiila puolestaan päätyi ainoalla kierroksellaan nopeastikin kevythäkille, mutta valitettavasti palkkaustilanne oli liian hektinen. Hitto kun aina vaan naurattaa sen höyryämiset, vaikka kuriinhan tuo kakara on saatava.

Varsinaisissa hakutreeneissään tällä viikolla Kiilalla tehtiin "norjalainen sekametsä", mikä oli ihan toimiva, vaikkakin viimeinen pisto ei ollut ihan suora ja tarvittiin kaksi lähetystä. Maalimiehet siis löytyy ihan oikeasti nenällä, vaikkakin pistot ei aina ole ihan suoria. Palkkaustilanne oli siis jälleen ainoa nootin paikka, joten sitä harjoitellaan nyt niin, että kaikkien maalimiesten on se helppo toteuttaa. Tähän asti olen antanut sille käsiapua, mutta se on jätettävä pois niin, että se menee pelkästä purkista maahan. Ja mun pitäisi harjoitella olemaan nauramatta Pikku-Hyeenan höyrytyksille.

Tällä viikolla kaikki kolme merliäistä pääsivät agittamaan, mutta edellisviikon treenit jäi väliin kun meikäläinen poti mahatautia. Onneksi kuitenkin olin käynyt hakemassa radan opit edellisenä päivänä suoraan Pete Huotarin suusta. En ollut itse treenaamassa, mutta vinkit jäi onneksi mieleen katsomallakin ja niitähän piti jo heti Lappeenrannassa soveltaa. Olimme siis viikko sitten Lappeenrannassa ja Mai teki kolme hylättyä rataa. Ensimmäisellä radalla oli minun kämmi, toisella Main kämmi ja kolmannella yhteiskämmi. Radoissa oli kuitenkin paljon positiivista: Mai pysyi kaikilla kerroilla hyvin lähdössä, Huotarin "temput" vartalossa kiinni olevalla kädellä toimivat, rimat pysyivät ylhäällä eikä viimeinen okserikaan haitannut sekä kontaktit olivat passelit.

Lisänä Main agikisoille olin sopinut Elinan kanssa tapaamisen tokon merkeissä raviradan parkkikselle. Aluksi tytöt saivat leikkiä ihanan Jussan kanssa, mutta sitten otimme vähän aikaa tokoa. Halille halusin kilpailunomaisen liikkurin kanssa reilusti ennen koetta ja Jussa teki omia täsmäharjoituksiaan minun liikkuroidessa. Halilla seuraaminen oli vähän epävarmaa ja pälyilevää liikkurin suuntaan, mutta jättävät olivat loistavat lopun kääntymistä lukuunottamatta seisovassa kun kävelin sen taakse. Luoksetulossa ongelmana oli taas oma käskynajoitukseni sekä pienoinen valuminen, mutta kaukot olivat aivan täydelliset. Nouto meni ihan pipariksi tuonnin osalta kun se teki melkein saman kun kesän kokeessakin, joten hypyn puuttumisen vuoksi palkkaus siirtyi uuteen seuraamiseen ja siinnä hyvään kohtaan.

Jussa tyttöjen keskellä.

On se vaan niin Mai-äitiinsä tullut poika.

Pokkari ei läpäissyt liikkuvien koirien kuvaamistestiä.

Hyväksikäyttöjen suma.

Mai taisi saada haluamansa.

Lopuksi halusin vielä kokeilla, että lähteekö Mai vierasta seuraamaan ja vastaus näkyy yllä. Varmasti olisi tehnyt muutkin liikkeet.

Viimeviikolla sitten kouluttajan seuraamina aiheina oli seuraaminen, jättävät ja luoksetulo. Tämä olikin todella hyvä, koska kokeenomaisessa näissä oli ongelmaa. No, jättävän seisomisen kääntyminen oli jo korjaantunut ja kaikki muutkin menivät oikein hyvin, mutta varsinaisessa seuraamisessa Hali piti hyvin paikkansa, mutta vilkuili toisinaan huolestuneena liikkuria. En tiedä, että onko kouluttajan palkkaukset lisänneet tätä vilkuilua, mutta nyt sitä ainakin korjattiin onnistuneesti. Jatkossa Halille pitääkin tehdä häiriökontaktit ennen seuraamista, koska sen jälkeen homma pelittää. Lisäksi luoksetulossa minä sain ajoitustani paremmaksi ja Halikin rupesi samalla parantamaan pysähtymisnopeuttaan.

Agikisojen lisäksi olin viime viikonloppuna Kuopion Hälytysryhmän mukana etsintäharjoituksessa opettelemassa apparin hommia. Se oli ihan hauskaa, vaikka omat koirat olivatkin kotona. Teemana oli ihmisen etsintä läheisistä metsäalueista sekä lopulta taas lähietsintänä. Minä olin yhden hälytyskoirakon mukana ja hommaahan riitti apparinakin kun piti katsoa kompassia, lukea karttaa ja ihmetellä maastonavigaattoria, mitä en ollut ennen käyttänyt. Ainakin tuli todettua, että todellisiin hommiin minulla on aivan onneton kompassi kun siinä ei ole mitta-asteikkoakaan eikä ostamani maastonavigaattorikaan ole paras mahdollinen. No, kompassin uusin lähiaikoina, mutta navigaattorit on niin kalliita, että siitä lähetin sponsorianomuksen. Etsintä oli kuitenkin opettavainen ja löysinhän minä sen ainoan esineemmekin alueeltamme, vaikka koira meni siitä jo yli. Totesinkin nyt, että olen aivan loistava esine-etsijä kun yksi kesä kaverin pallonheitintä etsiessämme minä löysin sen ennen Maita.

Ja lopuksi vielä paimennusta. Tänä viikonloppuna meillä oli paimennusta molempina päivinä Hilkka-Liisa Orkon luona Kausalassa. Ensimmäisenä päivänä molemmat eli Mai ja Kiila olivat pyöröhäkissä lampailla kaksi kertaa sekä Mai kokeili ensimmäistä kertaa ankkoja maneesissa. Main kanssa jatkoin edelliskerralla kesken jäänyttä etäisyyttä, mikä oli muutenkin teemana. Ensimmäinen kierros meni Mailla mielentilan vuoksi huonosti, koska vauhtia oli liikaa, mutta toisella kerralla lähdöt lähtivät jo paremmin. Tulihan se jo todettua Piankin luona, että lähdöstä on loppumatka kiinni eli jos Mai lähtee ilman kiihkoa, se tekee hyvän kaaren, mutta kiihkolla tulee kiilausta. Ankoille menimme ihan mielenkiinnosta, koska halusin nähdä, miten se toimii niillä. Aluksi menimme tietysti liinassa, mutta Main mielentilan sekä liinan haitan vuoksi se sai jatkaa ilman rasitetta. Vauhti oli hyvä ja Mai otti toisinaan jopa yksittäisiä askeleita kunnes sauva-apuni suunnissa sai sen ymmärtämään, että sen pitää tuoda ne minulle. Lopulta kun ymmärsin, mitä sauva-apuni tarkoittaa olimme tilanteessa, että Mai ei sitä ymmärtänyt. Mai käyttäytyi kuitenkin todella hyvin ankoilla ja se oli matalan vireen vuoksi myös hyvin kuulolla paitsi, kun halusi tuoda ankat minulle.

Toisena päivänä eli tänään olimme maneesissa sateen vuoksi. Siellä oli enemmän tilaa jatkaa keskeneräistä asiaa. Olin ymmärtänyt neuvon väärin, että mihin vaiheeseen hakukaarta minun pitää puuttua. Ymmärsin siis kellotaulun ajat käännyttyäni kun Hilu tarkoitti ennen kääntymistäni, mutta onneksi näppärä kouluttaja viritti pahvimukit maahan merkiksi. Niiden avulla oli helppo pitää kriteereistä kiinni ja antaa Main mennä vasta kun linja lähetyksestä kulki oikeasti mukien takaa. Siinä vaiheessa virekin meni todella hyvään tilaan ja hakukaaresta tuli kaunis ja selkeä. Toisella kiekalla Mai sai tehdä kahdeksikkoa ilman katsettani, milloin koutsimme tosi sen työskentelevän paremmin, minkä jälkeen otimme hakukaaren. Ankoilla ei mennyt ihan niin hyvin, koska edellispäivän perustella vaatimukseni olivat kasvaneet. Hyvää oli se, että Mai otti toisinaan suunnista vaarin, mutta ei se osaa vielä niitä. Lisäksi se on kuuliainen ja liikkuu rauhallisesti, mutta minun pitäisi olla iloisempi. Oikeastaan olin häijympi vain kun näin sen lähtevän hakemaan, mutta ehkä silloinkin olisi pitänyt kutsua sitä iloisemmin toiseen suuntaan eikä käskeä väärästä suunnasta pois.

Kiilasta on myös vain tarinaa, koska paikalla oli kuvaaja todella hyvän kameran kanssa, joten en viitsinyt edes pokkariani kaivaa esiin eikä videokameraakaan ollut mukana. Mutta siis ensimmäinen kierros meni aikamoisessa hämmennyksessä, koska tiesin, että Kiila ei varsin ole vielä syttynyt, mutta Hilu ehkä ajatteli sen olevan. Kiilaa ei siis edistänyt se, että lampaat on paikallaan ja minunkin hämmentyneisyyteni vaikeutti asiaa, mutta ihan kiva kiekka. Toiselle mennessämme edeltävä "paimen" unohti portin auki, milloin yksi lammas päätti käyttää nopeasti tilannetta hyödykseen. No siinä oli ensimmäinen kohtaus, mutta sitä seurasi vielä toinen kun toinen lammas päätti käyttää ensimmäisen väylää keinolla millä hyvänsä. Se sitten pomppasi minun (olin portin aukossa) olkani yli, mikä oli Kiilasta vähän turhan jännää. Sen jälkeen se ei oikein olisi tehnyt mitään ohjeistuksellani, joten annoimme sen pitää vähän turvallisesti hauskaa.

Tänään sitten tuulessa pauhaava maneesi ja lampaatkin olivat jänniä, mutta yritystä oli oikein kivasti. Hallittavuudesta eikä ohjattavuudesta ollut juurikaan tietoa, mutta vielä mentiin Kiilan mukavuusalueella. Välillä se jäi vielä haistelemaan ja ihmettelemään ihmisiä, mutta sain sen kyllä ihan hyvin mukaan. Toisella kerralla päätin, että isoa kahdeksikkoa mennään, joten asetin vaatimuksen sen mukaan. Enää ei siis sopinut kiertäminen ja huomautin liian lähelle tulemisen. Kakaraa jännitti kuitenkin sen verran, että se päätti ratkaista tilanteen haukulla komentamalla. No, sehän ärsytti varsinkin yhden lampaan, mikä alkoi kääntyä Kiilaa kohden. Kielsin haukkumisesta, mutta varsinkin lampaan vastarinta sai ehken lampun syttymään: Älä ärsytä kuitenkaan niitä. Lopuksi Kiila sai myös vielä kokeilla ankkoja. Ensin mentiin liinassa, missä se veti aivan mahdottomasti, vaikka sainkin sitä laantumaan sauvan avulla. Katsomo oli sitten sitä mieltä, että irtihän se on päästettävä, joten näin tein. Lopputulos oli vähän turhan vauhdikas (Huom! ei juoksua eikä räpistelyä), mutta päätin lopettaa kuitenkin pian hyvään kiinnostukseen. Olisihan se Kiila vielä ankoista ollut kovinkin kiinnostunut, mutta parempi jatkaa kun hallittavuutta on enemmän.