lauantai 24. elokuuta 2013

Kiilan loma-albumi

Kiila eli Patchcoat Wahida vietti ensimmäisen lomansa ennen varsinaista luovutusikäänsä Pohjois-Karjalassa osittain kasvattajansa Wilhelmiina Virolaisen luona sekä mökillämme Lieksassa. Lomaan mahtui paljon tutustumista uusiin paikkoihin sekä uutta ja ihmeellistä puuhaa. Lomalta Kiila palasi kotiin Vantaalle juuri luovutusikäisenä eli 8 viikkoisena.

Tuhannet kiitokset Miimille tästä pennusta, se on kultaakin kalliimpi ja aivan mahtava pentu!

Kiilalle kasasin tällä kertaa aivan oman loma-albumin tuhansista kuvista ja se löytyy kokonaisuudessaan täältä. Videoitakin tuli kuvattua runsain mitoin, mutta niitä katselen sitten joskus myöhemmin ja ehkä askartelen niistä jotain.

Tämä onkin sitten viimeinen tarina Kiilasta Patchcoat W -pentueen alla.

Ensimmäinen loma loppui

Ensimmäinen kesälomapätkäni tosiaan loppui ja töissäkin olen ollut jo viikon. Arki on siis palannut, mutta uusin kuvioin. Uudet rutiinit on luotava pentua varten, joten aamulla on heti kellon soitua riennettävä ulos seisoskelemaan ja muutenkin elettävä pennun rytmillä. Työt tietysti häiritsevät ihanteellista rytmiä, mutta onneksi Kiila ei näytä kärsivän siitä. Se on myös sopeutunut treenielämään olemalla mukana ja se odottaa aivan tyytyväisenä autossa kunhan saa välillä omaakin virikettä.

Vähän vielä palaisin edelliseen tarinaan Kiilan nukkumiskuvalla. Kiilahan nukkui suurimman osan Patvinsuon kierrostamme. Välillä heräsi vain pisulle ja juomaan. Olihan alkumatkan sinnikäs kävely juuri 7 viikkoa täyttäneelle pennelille hurjan raskas. Omapahan oli valintansa kun ei suostunut rauhoittumaan kuin vasta kunnolla väsähdettyään. Sittenhän sitä unta riittikin.

Kiila nukkui milloin mitenkin päin.

Ensi kerralla Kiila onkin jo liian suuri kainalomatkailuun.
Emme siis viettäneet Patvinsuolla luvattujen sateiden vuoksi kuin yhden päivän. Illalla auringon painuessa suuntasimme Lieksan keskustaan päin Kontiovaarantietä, mistä meikäläinen sai kesän vuoristorata-annoksen. Harmi vaan, että sillä tiellä ajellessa ei ehdi maisemia juuri katselemaan kun pitää keskittää kaikki voimavaransa tiellä pysymiseen. Se pitäisikin kuvata joskus kolmella kameralla, jotta saisi nauttia huikeista maisemista vaikka kotisohvaltakin. Netistä löysin yhden videon tieltä, mutta siitä ei oikein saa kunnon kuvaa kun se on kuvattu vain kuskin puolelta. Siinä ei tule niin hyvin esiin vaaran päällä kulkevan tien maisemat.

Muutoin lomailumme sujui mökkeilyn, kyläilyn, treenailun ja tulevaisuuden suunnittelun merkeissä. Koirilla oli hauskaa ja treeniä ne saivat jäljen, esineruudun ja toko/tottiksen merkeissä. Onneksi jälkimetsät oli lähellä eikä "tottiskentällekään" ollut kuin 3 km matka.

Viimeiset Halin ja Main jäljet maalla olivat pitkät. Varsinkin Main jälki oli varmaan lähemmäksi kilometrin mittainen ja se oli siitä aivan haltioissaan. Jälki oli noin 1,5 h vanha ja Mai nosti viimeistä keppiä lukuunottamatta kaikki kepit. Harmillisesti vain viimeinen meinasi jäädä, mutta palkkauksen vuoksi oli pakko vähän palauttaa sitä avuksi. Halin jälki oli lyhyempi, mutta sillä oli häiriönä läheisen talon haukkuvat ajokoirat. Hali jäljesti aivan täydellisesti, mutta kepit meinasi kyllä jäädä metsään. Nyt meidän täytyykin sitten harjoitella varsin niitä keppejä kun janankin se jo osaa.

Kulma vasemmalle

Keppi tulossa

Löysin tällaisen

Hali on niin tarkka

Kepin hajulla

Maikin on kepin hajulla

Kulma oikealle

Pendolino rauhoittui alun jälkeen

Tällainen löytyi

Kulma vasemmalle

Vähän avitettu viimeinen keppi

Hyvästä työstä hyvä palkka
Kiilakin pääsi tietysti omalle jäljelle. Sillä oli lyhyt ja nameilla viljelty jälki, joka ei paljoa ehtinyt vanhentua. Pennut on niin hauskoja kun niiden keskittymiskyky on hyvin lähellä nollaa, mutta keskityttyään ne ei tahdo millään lopettaa. Kiila siis jäljesti hyvin, vaikka välillä ajatus vähän karkailikin. Loppuun päästyään se ei kuitenkaan olisi malttanut enää edes leikkiä vaan livahti heti irti päästyään takaisin samalle jäljelle.

Kiila jäljestää

Sehän vallan häviää varvikkoon

Taitava pieni

Kiila ja palkka

Kiila ei ehdi leikkimään kun on vielä hommat kesken
Jäljen jälkeen suuntasimme tottistelemaan, minkä jälkeen tytöt pääsivät viilentelemään tunteitaan järveen Vuonislahden silloilla. Siellä Kiilan piti sitten hörhöttää niin, että päätyi järveen itsekin. Poimin sen vedestä kun se vähän rauhoittui, mistä seurasi tietysti villiä juoksentelua ja itsensä kiehnäystä.

Plups

Kiila kiilana

Kuivattelujuoksua

Nurmikko kuivattaa

:)

Illan söpöilyä ja silmien esittelyä
Tähän loppuukin meidän ladatut kuvat, koska Kiilan ensimmäinen tihutyö oli kameran USB-johdon poikkaisu. Nyt sitten odotellaan vaan uuden tuloa.

Kiilasta olisi aivan kamalan paljon kerrottavaa kun pentu oppii koko ajan uutta ja muuttaa muotoaan. Muutosta tapahtuu niin paljon, että en itsekään pysy kärryillä.
Muutamia kuitenkin
- Kiila osaa nimensä
- Ymmärtää sanan EI ja tietää HYVÄn
- Sillä on paljon taitelutahtoa
- Se on hyvin sisukas
- Kiila on ahne
- Pentu on ihmisiä kohtaan erittäin avoin
- Tekee tarpeensa suurimmaksi osaksi ulos ja selvästi myös itse pyrkii siihen.

Loman lopuksi kävin Halin kanssa kokeilemassa vielä tokon avointaluokkaa, mutta tällä kertaa Hali oli aivan kuutamolla. Siinä olotilassa moni asia meni aivan poskelleen tai vähän sinnepäin, mutta ei mahda mitään. Monta asiaa oli varmasti vaikuttamassa ja suurimman osan olen ehkä tunnistanutkin: liian monta koetta lähekkäin, loma ja seikkailut, liian vähän kisanomaisia treenejä, juoksun tulo, kuuma päivä, yms. Tulipahan kokeiltua ja oli siellä monta hyvääkin kohtaa. Esimerkiksi kaukot oli aivan mahtavat, mutta Hali nousi vasta toisella käskyllä viimeiseen perusasentoon. Seuraavalla kerralla paremmalla onnella. Kokonaispisteet olivat 133,5 eli 3. palkinto. Osa-alueista ei ole mitään hajua, koska paperi on mökkireissun jäljiltä kateissa.

Kotiin ajoimme sunnuntaina vielä kerran Liperin kautta kun Kiilakin tuli seuraavana päivänä suositusten mukaiseen luovutusikään. Aamulla kello soi töihin klo 5 ja siitä se arki sitten alkoikin, vaikka ensimmäinen ulkoreissu pennun kanssa menikin vahingossa housutta. Maanantaina Hali oli Nina Mantereen tokokoulutuksessa ja painotimme noutoon ja tarkemmin takaisintuonnin vauhtiin kun taas keskiviikon kennelpiirin koulutuksessa teimme laajemmin liikkeitä. Mai pääsi tostaina agittamaan ja siitä ei ole mitään muuta sanottavaa kuin: Mai <3.

Perjantaina Kiila pääsi pentutreffeille sukulaisensa Iken kanssa. Kiila kun ei ole tottunut ollenkaan toisiin pentuihin niin sen piti lämmittellä tilannetta jonkin aikaa, minkä jälkeen vimma ulottui minunkin raateluyrityksiin. Kiila pääsi siis jutun juureen pentuleikeissä ja saakin viritellä taas huomenna taitojaan westiepennun kanssa. Kiilan harjoiteltua taitelutaitojaan muut merlet pääsivät tottiskentälle kuuntelemaan ampumista sekä tekemään estenoutoja. Ampumiset tehtiin ilman liikkeitä ja molemmilla meni paremmin kuin olin varautunut. Mai vähän piippasi kun minä hölmö menin sitä katsomaan ja Hali vain istui ja katseli ampumisen suuntaan. Molemmat saivat palkaksi kissanruokaa, minkä jälkeen vielä esteet. Nekin menivät oikein hyvin vaikkakin Halia piti vähän auttaa metrisen takaisinhypyssä. Matalammalla kaikki ok. Myös A meni molemmilla hienosti.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kiila kasvaa ja tutustuu maailmaan

Kiila täytti maanantaina 7 vk ja aloitti koulun kuten muutkin Suomen lapset. Maanantaina suuntasimme sitten Vuonislahden "tottiskentälle" ja Kiila sai olla ensimmäinen. Kiila aloitti ekaluokkalaisten tapaan lyhyellä oppiajalla niin, että treeni sisälsi enemmän leikkiä kuin varsinaista tottelua. Harjoittelimme siis leikkimistä ja naksutinta kentällä. Leikkiminen ei tuota ongelmaa, koska Kiila-neiti leikkii missä vaan ja ihan kaikella liikkuvalla, mistä kiinni vaan saa. Eikä muuten päästä irti. Voitettuaan lelun Kiilasta on hauska viedä se jemmaan auton alle, mikä on ongelma esim. kun sillä oli viikonloppuna orastava sienivimma, milloin meinasi mennä koko sieni auton alle.

Raatoeläin on pennun mieleen.

Kiila on muutenkin aika sisukas pakkaus eikä se luovuta, jos on päähänsä jotain saanut. Talon alta sitä poistellessani lällätti vain ja murisi pois vetäessä. Ja tietysti heti silmän vältettyä takaisin. Talon alla voi olla myrkkyä, joten katsoin viisaimmaksi verkottaa talon vierustan. Tästä päättäväisyydestä näyttää olevan hyötyä lelupalkkauksessakin, koska se ei unohda ainakaan näkyvillä olevia palkkoja. Toki se on ongelma esim. remmien kanssa, koska se yrittää roikkua niissä kunnes ne piilotetaan. Kiila ei kuitenkaan ole mikään jääräpää vaan sen saa kyllä sanomisella kuriin.

Kiila jäljestää

Palkka jo häämöttää korkeammalta katsottaessa.

Tottiksen lomassa Kiila sai tehdä myös ensimmäisen lyhyen jälkensä. Nenää se käytti kovastikin, mutta keskittymiskyky oli vielä jälkeä lyhyempi. Katsotaan, jos vaikka penneli saisi jäljestää vielä useampaankin kertaan tällä viikolla kun tähän mennessä on jo ahkerasti hoidettu kylässä käyntejä. Lehmätkin on katsomatta kun viikonloppuyrityksen aikaan ammut makoilivat kauempana.

Mai odottaa luoksetulokäskyä.
Mai harjotteli puolestaan tottista jälleen ihan mahdottomassa vireessä, mutta onneksi suurimmaksi osaksi suoritti silti hyvin. Kaikkea tehtiin ja hyppynoutokin sujui 90 cm korkeudelta. Kerran se kyllä kolautti epähuomiossa, mutta tuohon auttanee välimatka. Minulla on nimittäibn kapulan heitto ihan hukassa. Nyt menee valitettavasti tokotyyliin matalalta ja pitkälle. Pitäisi vielä saada takaisin korkeallekin.

Hali puolestaan harjoitteli pääasiassa uusia avoimenluokan liikkeitä eli pysäytystä luoksetulossa sekä läpijuoksua, noutoa, kaukoja ja hyppyä. Tietysti tehtiin myös seuraamista. Hali kun epävarmoissa tilanteissa valuu sen 5-10 cm liian taakse, joten nyt harjoittelen sen kanssa paikkaa varmemmaksi. Lisäksi nouto tarvitsee palautusosaan lisää vauhtia, joten se on nyt kovastikin työnalla.

Uimalla ravinteliin on vähän turhan pitkä matka.

Höpson mielestä vesi on liian märkää, mutta rantaleikit miellyttää.

Hali roikkuu äiskän niskassa.

Pinja luo rauhallista tunnelmaa.

Palkinnoksi kaikki pääsivät satamaan hengailemaan, minkä jälkeen illalla Hali ja Mai saivat vielä tehdä omat jälkensä. Molemmilla oli suorat, missä Hali harjoitteli keppi-ilmaisua ja Mai taas tarkkuutta. Perhana, ei se pendoliinokaan oli hyvä tässä lajissa. Ainakin se meni alun hässäkän jälkeen suoraan pyörimisen sijasta.

Tiistaina matkasimme vaarojen yli Patvinsuolle. Alunperin meidän piti mennä kansallispuistoon kahdeksi päiväksi, mutta sateisen sään vuoksi valitsin vain sateettomimman tiistain, joten nyt jää taivallettavaa vielä ensi vuodeksikin. Onhan se varmasti helpompaakin sitten kun Kiilakin kävelee omilla jaloillaan. Nyt Kiila käveli kaikkineen huimat noin 2,5 km, mutta loput reilu 15 km matkasta kannoin sitä. Kannettavana oli Kiilan lisäksi myös reppu ja painavahko kamera, mutta onneksi juotavaa tarvitsi kantaa vain itselle, koska koirille reitiltämme löytyi juomapaikkoja vähän väliä.

Matkalta löytyi jonkin verran pitkospuita,

paljon luonnon ihmeellisyyttä,

ja paljon hiekkarantoja.

Hali kannustaa Kiilaa ylityksessä.

Metsä tarjosi matkalaisille evästäkin.
Taivalsimme Patvinsulla suomunkierroksen, mikä oli 15 km pitkä, mutta lisäniemenkierrolla jkv pidempi. Harmi, että reitille mukaan ei tullut otettua kuin vettä, koska yksi aamulla syöty rahka ei ihan koko päivän kävelyyn meinannut riittää. Onneksi helpotusta kurnivaan nälkään sai kuitenkin mustikoista. Ainoastaan siis Kiilalla oli varsinaiset eväät mukana ja me muut tankkasimme vasta retken jälkeen.

Olipa kiva kävellä ja tankkauksen jälkeen olisin voinut kävellä toisen mokoman suolla, mutta valoisa aika ei ihan meidän tahdilla siihen riittänyt. Saimme kävellä matkan ihan omassa seurassamme ja tuli nähtyä paljon metsää, jkv suota, hiekkarantoja ja pari majavan pesääkin. Kiilalla jäi toki suurin osa näkemättä kun se nukkui kantoliinassa sylissä.


 










 
Syönnin jälkeen kävimme isojen tyttöjen kanssa vielä pyörähtämässä vähän suon puolella. Täytyihän se kipinä sytyttää vielä ensi vuodelle ;-)

torstai 8. elokuuta 2013

Mökillä taas

Palasimme tänään takaisin mökille kissojen seuraksi. Johan täällä oltiinkin jo halipulassa; erityisesti Onni kaipasi hyväilyä ja taisi sillä olla Haliakin ikävä. Päivä on ollut sateinen, mutta eipä se haittaa kun tämä on vasta ensimmäinen sadepäivä loman ajalle. Koiratkin kastuu joka tapauksessa kun kaikki lenkkimme täällä johtavat järven rantaan, mikä luonnollisesti johtaa läträämiseen.

Kiilalle on aikaisemmin sattunut yksi nopea sadekuuro, mikä sai sen juoksemaan täysiä mökin kuistille, mutta nyt se ei enää haittaa. Ja sateitahan on tietysti tulossa rutkasti lisää tulevien kuukausien kuluessa tai ainakin viimeistään marraskuussa. Ensi yöksi luvatut ukkosmyrkytkään ei huoleta, koska auto on tallissa turvassa eikä Vuonislahti ole muutenkaan paikkana sellainen, että tänne herkästi ukkoset eksyisivät. Pielisen vesinoste pitää siitä huolen, että kymmenien kilometrien päästä ukkoset yleensä kiertävät.

Tänään lenkillä naapuripellon hiehot riemastuivat koiristani. Pinjan piti mölytä ja Mailla oli kiire sinne minne oltiin ehkä menossakin. Hali puolestaan katsoi rauhassa nautoja ja tuumasi vaan, että "jaaha, lehmiä". Takaisin tulessa kuljimme suurten tyttösten aitauksen puolta, mutta Pinja ja Mai halusivat ottaa vähän etäisyyttä. Hali katsoi taas rauhassa kauniita leidejä, joten huomenna Kiila pääsee katsomaan ammuu-eläimiä isosiskon seurassa.

Mökillä on ihanaa, vaikka tämä ei mikään paratiisi olekaan, mutta useita "paratiiseja" löytyy läheltä. Täällä on mukavaa, mutta mukavaa oli Roukalahdellakin. Alkuviikko oli helteistä, joten pitkät lenkit tehtiin aamusta, minkä jälkeen kuumimman ajan koirat saivat toimia ilman ylimääräistä aktivointia. Toki Kiila järjesti säännöllisesti aktiviteettia. Erityisesti Viia oli suuresti ihastunut pentuun ja tunne oli selvästi molemminpuolinen.

Tiistaina kävimme illalla tekemässä jäljet pellolle ja niiden vanhetessa tottisteltiin. Tottikset meni hyvin, mutta jäljet eivät. Namittomia jälkiä taisi sotkea pitkä vanhenemisaika (3 h) ja se, että niille oli lähiaikoina (ehkä pari viikkoa sitten) levitetty paskaa. Mainkin jäljestyksen perusteella olisi voinut luulla, että Miimi on ollut humalassa jälkeä kävelemässä. Mai meni nimittäin suurimmaksi osaksi ympyrää, välillä vähän edetenkin.

Keskiviikkona aamusta oli Pamin hieronnan jälkeen Halin "neuvolakäynti", Main rokotuskäynti ja Unelman terveystarkastus. Vielä olisi pitänyt Elsan olla paikalla, jotta oltais saatu neljä sukupolvea Martinan tohtoroitavaksi. Kiila todettiin terveeksi ja silmät tarkastetaan syyskuussa, koska silmätohtori on elokuun lomalla eikä me jakseta ajella nyt tässä välissä mihinkään pidemmälle.

Ilta-aktiviteeteista ensin oli Viian vepe, missä se ehti tehdä kerran veneen haun. Viia lähti innolla ja toi kehujen saattelemana veneen maalitolppien välistä rantaan.


 
Viia lähti innolla veneen hakuun.

Köysi tukevasti suuhun ja takaisin rantaan.

Hyvä Viia!

Viia ennen suorittanut Santtu-herra veti veneen oikein kunnolla maahan.

Olis varmaan pitänyt saada kokonaan hietikolle.



 
Vepetreeneistä kiiruhdimme sitten viestitreeneihin, mihin Hali sai taas osallistua. Lämpöä oli vielä +25 C, joten ajatuksena oli juoksuttaa vähän lyhyempää matkaa. Treenit alkoivat hyvässä tunnelmassa ja tunnelmaa toki kohotti jäätelötarjoilu ennen aloitusta, koska yhdellä koiralla oli syntymäpäivä. Minä lähdin taas metsään ja Miimi jäi A-pisteelle. Ensimmäinen matka oli 400 m ja sille tuli yksi kääntyvä jälki ennen Halia. Hali juoksi kuitenkin suorilla Miimin tykö kun sinne jäi niin hyvät herkutkin. Etenemämme oli 250 m ja kääntyi lopussa. Voittajaluokan Ike juoksi ensimmäisenä sinne ja Hali perässä. Kaksi viimeistä tulijaa olivat kovin kuumissaan, joten ne lähetettin Halin ja Iken jälkeen viimeiselle matkalleen. Tästä pisteestä emme enää edenneet vaan otettiin samaan paikkaan kaksi vielä juoksevaa. Aika lyhyen odottelun jälkeen lähetimme koirat taksin ja ehdotin, että voisiko Hali lähteä aika pian voittajaluokan saksanpaimenkoiran perään. Minä olisin lähettänyt aika pian, mutta odottelimme kuitenkin jonkin aikaa ennen lähtöä. A-pisteellä koirat oli kuitenkin otettu yhtä aikaa kiinni. Hyvä Hali! Tää on niin pikkuisen taikanenän päälaji.