Kiila kasvaa ja tutustuu maailmaan

Kiila täytti maanantaina 7 vk ja aloitti koulun kuten muutkin Suomen lapset. Maanantaina suuntasimme sitten Vuonislahden "tottiskentälle" ja Kiila sai olla ensimmäinen. Kiila aloitti ekaluokkalaisten tapaan lyhyellä oppiajalla niin, että treeni sisälsi enemmän leikkiä kuin varsinaista tottelua. Harjoittelimme siis leikkimistä ja naksutinta kentällä. Leikkiminen ei tuota ongelmaa, koska Kiila-neiti leikkii missä vaan ja ihan kaikella liikkuvalla, mistä kiinni vaan saa. Eikä muuten päästä irti. Voitettuaan lelun Kiilasta on hauska viedä se jemmaan auton alle, mikä on ongelma esim. kun sillä oli viikonloppuna orastava sienivimma, milloin meinasi mennä koko sieni auton alle.

Raatoeläin on pennun mieleen.

Kiila on muutenkin aika sisukas pakkaus eikä se luovuta, jos on päähänsä jotain saanut. Talon alta sitä poistellessani lällätti vain ja murisi pois vetäessä. Ja tietysti heti silmän vältettyä takaisin. Talon alla voi olla myrkkyä, joten katsoin viisaimmaksi verkottaa talon vierustan. Tästä päättäväisyydestä näyttää olevan hyötyä lelupalkkauksessakin, koska se ei unohda ainakaan näkyvillä olevia palkkoja. Toki se on ongelma esim. remmien kanssa, koska se yrittää roikkua niissä kunnes ne piilotetaan. Kiila ei kuitenkaan ole mikään jääräpää vaan sen saa kyllä sanomisella kuriin.

Kiila jäljestää

Palkka jo häämöttää korkeammalta katsottaessa.

Tottiksen lomassa Kiila sai tehdä myös ensimmäisen lyhyen jälkensä. Nenää se käytti kovastikin, mutta keskittymiskyky oli vielä jälkeä lyhyempi. Katsotaan, jos vaikka penneli saisi jäljestää vielä useampaankin kertaan tällä viikolla kun tähän mennessä on jo ahkerasti hoidettu kylässä käyntejä. Lehmätkin on katsomatta kun viikonloppuyrityksen aikaan ammut makoilivat kauempana.

Mai odottaa luoksetulokäskyä.

Mai harjotteli puolestaan tottista jälleen ihan mahdottomassa vireessä, mutta onneksi suurimmaksi osaksi suoritti silti hyvin. Kaikkea tehtiin ja hyppynoutokin sujui 90 cm korkeudelta. Kerran se kyllä kolautti epähuomiossa, mutta tuohon auttanee välimatka. Minulla on nimittäibn kapulan heitto ihan hukassa. Nyt menee valitettavasti tokotyyliin matalalta ja pitkälle. Pitäisi vielä saada takaisin korkeallekin.

Hali puolestaan harjoitteli pääasiassa uusia avoimenluokan liikkeitä eli pysäytystä luoksetulossa sekä läpijuoksua, noutoa, kaukoja ja hyppyä. Tietysti tehtiin myös seuraamista. Hali kun epävarmoissa tilanteissa valuu sen 5-10 cm liian taakse, joten nyt harjoittelen sen kanssa paikkaa varmemmaksi. Lisäksi nouto tarvitsee palautusosaan lisää vauhtia, joten se on nyt kovastikin työnalla.

Uimalla ravinteliin on vähän turhan pitkä matka.

Höpson mielestä vesi on liian märkää, mutta rantaleikit miellyttää.

Hali roikkuu äiskän niskassa.

Pinja luo rauhallista tunnelmaa.

Palkinnoksi kaikki pääsivät satamaan hengailemaan, minkä jälkeen illalla Hali ja Mai saivat vielä tehdä omat jälkensä. Molemmilla oli suorat, missä Hali harjoitteli keppi-ilmaisua ja Mai taas tarkkuutta. Perhana, ei se pendoliinokaan oli hyvä tässä lajissa. Ainakin se meni alun hässäkän jälkeen suoraan pyörimisen sijasta.

Tiistaina matkasimme vaarojen yli Patvinsuolle. Alunperin meidän piti mennä kansallispuistoon kahdeksi päiväksi, mutta sateisen sään vuoksi valitsin vain sateettomimman tiistain, joten nyt jää taivallettavaa vielä ensi vuodeksikin. Onhan se varmasti helpompaakin sitten kun Kiilakin kävelee omilla jaloillaan. Nyt Kiila käveli kaikkineen huimat noin 2,5 km, mutta loput reilu 15 km matkasta kannoin sitä. Kannettavana oli Kiilan lisäksi myös reppu ja painavahko kamera, mutta onneksi juotavaa tarvitsi kantaa vain itselle, koska koirille reitiltämme löytyi juomapaikkoja vähän väliä.

Matkalta löytyi jonkin verran pitkospuita,

paljon luonnon ihmeellisyyttä,

ja paljon hiekkarantoja.

Hali kannustaa Kiilaa ylityksessä.

Metsä tarjosi matkalaisille evästäkin.

Taivalsimme Patvinsulla suomunkierroksen, mikä oli 15 km pitkä, mutta lisäniemenkierrolla jkv pidempi. Harmi, että reitille mukaan ei tullut otettua kuin vettä, koska yksi aamulla syöty rahka ei ihan koko päivän kävelyyn meinannut riittää. Onneksi helpotusta kurnivaan nälkään sai kuitenkin mustikoista. Ainoastaan siis Kiilalla oli varsinaiset eväät mukana ja me muut tankkasimme vasta retken jälkeen.

Olipa kiva kävellä ja tankkauksen jälkeen olisin voinut kävellä toisen mokoman suolla, mutta valoisa aika ei ihan meidän tahdilla siihen riittänyt. Saimme kävellä matkan ihan omassa seurassamme ja tuli nähtyä paljon metsää, jkv suota, hiekkarantoja ja pari majavan pesääkin. Kiilalla jäi toki suurin osa näkemättä kun se nukkui kantoliinassa sylissä.



 

 

Syönnin jälkeen kävimme isojen tyttöjen kanssa vielä pyörähtämässä vähän suon puolella. Täytyihän se kipinä sytyttää vielä ensi vuodelle ;-)