sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

HSKP:n toko siirtyi maanantaista lähtien arki-iltaan. Koulutus menee periaatteessa päällekkäin agilitykoulutukseni kanssa, mutta tällä viikolla en olisi kouluttamaan ehtinytkään viidenvuoroni vuoksi. Tokooon kuitenkin ehdittiin ihan kävellen. Ilta menikin sitten siinä: tunti kävelyä kentälle, tunti Halin tokotreeniä, tunti Main tottistreeniä ja sitten vielä tunti kävellen kotiin. Molempien treeneissä ehdittiin tehdä vaikka mitä, mutta raportoimisen laajuuden vuoksi jätän tarkemman selvityksen tekemättä. Lopputiivistelmänä kuitenkin, että tottelevaisuus on ehdottomasti enemmän Halin laji.

Tiistaina vuorossa oli Halin ja Linan viestiä. Tällä kertaa suuntasimme jälleen metsään ja neidit saivat juosta kaikkiaan 1,5 km. Laskin ensin kokonaismatkan 200 m pidemmäksi kun matkaan tuli virheellisesti laskettua yksi ylimääräinen etappi. 1,5 km nenän perässä oli kuitenkin siis juostavaa kun ensimmäinen matka oli noin 200 m ja neljäs ja viides matka 350 m. Molemmilla meni omiin tasoihinsa nähden harjoitukset loistavasti. Lina sai vähemmän apua kuin viimeksi ja sitä piti kolmella viimeisellä lähetyksellä vähän patistaa lähtemään, mutta muuten oikein mallikkaasti meni. Hali puolestaan kirmasi varmasti ja nopeasti nenää käyttäen kaikki matkansa. Autoin sitä kyllä aivan turhaan neljännellä etapilla kun näin sen vilahtavan ohi. Taputtaessani se kuitenkin juoksi jo jälkeä pitkin oikeasta suunnasta luokseni. Käyttäytyminen odottaessa on myös vähäistä piippausta lukuunottamatta hyvää.

Keskiviikkoaamuna huomasin, että Mai oli aloittanut juoksun :) Nyt siis sillä on 3,5 viikkoa aikaa juosta ennen seuraavia mahdollisia agikisoja. Treeneihin ei omalla vuorolla ole asiaa, mutta housut jalassa se voi päästä kuitenkin treenaamaan omatoimiharjoituksiin. Keskiviikon agitreenit jäi siten väliin, vaikkakin olisin voinut mennä sinne Halin kanssa. Hali pääsi nimittäin Main kanssa samaan kimpparyhmään eli olipa hyvä, että en sille varannut muuta ryhmäpaikkaa. Valitettavasti myöhäinen työvuoro vähäisellä ylityöllä esti treeneihin lähdön. Omatunto ei nimittäin sallinut puolen tunnin lenkitystä muille treenien kustannuksella. Ehtiihän se agittamaan ensi viikolla sitten vaikka kahteenkin kertaan.



Viikonloppuna tuli aika paimentaa Somerolla Klossnereiden luona. Kyllä tätä oli taas odotettukin ja hyvää kannatti odottaakin. Aivan mahtava porukka, mukavaa puuhaa ja aurinkoinen keli eli mitä parhain viikonloppu on takana. Tarkemmin siitä vähän myöhemmin kun tarinaa siitä on kerrottavana vähän enemmän kuin normiviikonlopusta.

Loppuun vielä kuva-arvoitus ja pari muuta kuvaa viikonlopun tapahtumista.

Etsi koira.

Nyt jo vähän helpommin paikannettavissa kun pantakin vähän vilahtaa.

Sieltähän se Mai löytyi :)
Bianalyytikon koira tekee hormoonimääritystä kotikonstein.

Paimenet iltapesulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti