Onnin kuulumisia ja kisat Ojangossa.

Taidan aloittaa ensin kissojen keskinäisestä tutustumisesta. Alkuviikosta Poju oli oikein äijien äijä ja suhtautui uuteen tulokkaaseen erittäin vastentahtoisesti. Se sähisi ja murisi heti Onnin nähtyään. Kissat ovatkin olleet aina poissaollessani eri tiloissa; toinen makuuhuoneessa ja toinen muualla huoneistossa. Kissojen paikkoja olen sitten vaihdellut niin, että molemmat tottuvat toistensa hajuihin. Alkuviikosta aloitin myös sen, että kissat saavat ruokailla aina samassa huoneessa samaan aikaan. Aluksi kissat söivät keittiön vastakkaisilla tasoilla ja nyt eilisestä lähtien samalla pöydällä. Vielä olen laittanut kuitenkin varmuuden vuoksi väliin leivänpaahtimen ja raon päähän kahvinkeittimen. Ruokailut ovat  sujuneet alusta asti murinatta ja ilman sähinöitä, joten olen reippaasti edennyt tässä. Tänään Poju ei sanonut mitään kun kannoin Onnin sylissäni aivan sen nenän eteen ruokailutilannetta pohjustaessani.

Viikolla kissat ovat olleet myös samassa tilassa vapaana, mutta ajankohtaan olen valinnut tilanteen, että Poju nukkuu/lekottelee rauhassa patterisängyssään tai kukkatelineen makuupaikalla. Kerran pääsi sähinätilanne tapahtumaan, mutta kontakteja ei silloinkaan otettu. Äsken pääsi tapahtumaan myös tilanne, että Onni oli tullut makuuhuoneesta ulos, kun on oppinut oven avauksen. Olin siis ottanut varmistimen pois vähäksi aikaa. Jokatapauksessa havahduin Pojun naukumiseen. No, Poju naukui ja Onni oli edessä, mutta ei sähinää eikä murinaa kummaltakaan eikä varsinkaan tassuhuitaisuja.

Äijäilijä alkuviikosta Onnia katsellessaan.

Viikon totuttelun jälkeen Pojulla on jo valoisampi ilme.

Poju on saanut tutustua viikonvarrella myös Onniin niin, että Onni on kuljetuskopassa sen edessä. Loppuviikosta kopan ohituksissa ei enää ilmennyt mitään sähinöitä. Nyt ne voivat siis jo ihan rauhassa katsella toisiaan. Ei ne varmastikaan tekisi toisilleen mitään, mutta otan mieluummin varman päälle. Ehkä ne voivat jo ensi viikolla olla vähän vapaammin. Pojulla kun on nyt kaulassa kilikellokin, että Onni voi paikallistaa lajitoverinsa sijainnin. Lisäksi toiveikkuuttani lisää se, että myös Poju on kiinnostunut Onnin hajuista.

Onnista on nimensä arvoinen pikku mies. Onni on, että se ylipäätään on hengissä, mutta on se aika moinen Onni itsessäänkin. Se on aina reipas ja onnellisen oloinen kaveri. Se tykkää kiipeillä ja leikkiä kissoille tarkoitetuissa telineissä, kehrää pienimmästäkin syystä, on erittäin seurallinen ja kovin utelias. Se on nopeasti löytänyt kaikki kissoille tarkoitetut raapimispaikat ja ottanut ne käyttöön. Poju kun ei ole mikään kova poika raapimaan. Onnista myös koirat on kivoja, vaikka ne ei aina halukaan olla ihan lähekkäin. Hauska kaveri kerta kaikkiaan. Onnin kanssa on myös kiva kiusoitella kun se ei käytä kynsiään kuten ei käyttänyt aikanaan ensimmäinen kissani Simbakaan. Kukahan Onnille on tämän opettanut?

Alkuviikosta tiistaina minulla oli vieraita ja Onni oli silloin muussa huoneistossa. Vieraita se kävi vain katsastamassa kun minun sylissä se kävi milloin milläkin asialla: halimassa, leikkimässä tai torkahtamassa. Jännä, että se oli niin vahvasti jo leimautunut vaikka siinä vaiheessa se oli minulla ollut vasta kolme päivää eikä niitäkään oltu kokonaisuudessaan yhdessä oltu. Onni ottaa kuitenkin yhdessä vietetystä ajasta kaiken irti eli seurailee ajoittain aika tiiviisti ja varsinkin tietokoneella viihtyy ahkerasti. Se on myös jokaisesta tekemisestä erittäin kiinnostunut. Onnin voikin siis löytää jokaisesta avatusta laatikosta ja kaapista ja kokeilemassa kaikkea uutta.

Sitten varsinaisiin paimeniin tai tarkemmin Maihin. Mai pääsi nimittäin taasen kisaamaan agilityssa ja nyt Ojankoon Vantaalle Johanna Nybergin radoille. Pääsimme siis katsastamaan ensimmäistä kertaa Vuokkoset areenaa, missä ilmoittautumisesta löytyi naisille tykötarpeet yllättävän "juoksun" varalle. Ensimmäisellä agilityradalta oli todella lähellä, että olisimme saaneet kisakirjaan merkinnän. Harmi kuitenkin, Mai tiputti toiseksi viimeisen hypyn riman. Mikä lie, ehkä vedätys, mutta huolimattomuutta sanon minä. Muuten oli kyllä hyvä rata ja kivakin vielä.

Hyppyrata ei ollut vaikea ja mietinkin, että mikä siinä on se vaikein juttu. Olihan siinä paljon mahdollisia virheen paikkoja, mutta selvisihän se pahin juttukin viimein. Rata oli vauhdikas, mikä lisäsi entisestään koirien irtoamista eikä se soveltunut kuin erittäin nopeille ohjaajille tai hitaille koirille. Meillä siis ohjaaja oli tuo turmio. Hylätty tuli.

Kolmantena oli B-rata, mikä oli myöskin agilityrata. Se oli ensimmäinen rata toiseen suuntaan + yksi este. Siinä oli ohjaajalla vähän ongelmia, mistä syystä tulos Maille 10. Yhdessä vaiheessa oli kyseenalaista ylipäätään ohjaajan pystyssä pysyminen, mutta onnistuihan se pitämään tasapainonsa. Mites nyt kirjoitankaan itsestäni komannessa persoonassa? Ehkä siksi, että ohjaajasta huolimatta Mai sai aikaiseksi tuloksen ja syytä on vähän hävetä. Eihän se Mai kyllä sitä tiedä, että jotain kämmejä jäi jälkeen. Sillä oli hauskaa ja niin oli minullakin. Kisoissa oli tosi kiva tunnelma ja radatkin oli kivoja suorittaa. BAT:n tulossivuilta voi käydä vilkaisemassa tuloksia, jos jäi kiinnostamaan.