Pennut kasvavat

Tällä viikolla pakkanen on paukkunut siihen malliin, että molempien agittajieni treenit arkena peruuntuivat. Perjantaina H:n treenien aikaan olin kyllä töissäkin kun en aamulla herännyt taaskaan kelloihini. Mitä ihmettä teen tän heräämisongelmani kanssa? Ihan kiva, kun pikkukolinat ei häiritse unta, mutta ei ole kivaa kun herätyskeinot on minimissään. Onni on kyllä osasyyllinen uneliaisuuteni, koska se on valvottanut yöllisillä riehumisillaan kuten myös Poju yhtenä yönä huutamisellaan. Pieni epäilys on myös siitä, että se on saattanut kävellä aamulla kelloradioni nappuloiden päällä. Etsinnässä on siis varma herättäjä, ehdotuksia otetaan vastaan. Nyt siis kelloradio täysillä korvan vieressä sekä puhelimen herätys täysillä pirisemässä. Maailman isoin herätyskello voisi olla ehkä toimiva, mutta en osaa sellaista rakentaa. Lisäisin siihen kyllä vielä jonkin tosi kovan äänen. Vai kuuluisikohan talonmiehen tehtäviin myös asukkaiden aamuherätykset?

Onnin riehumisongelma ratkaistaan tänään. Viikon aikana kissat ovat jatkaneet syömistä samalla pöydällä sulassa sovussa. Poju ei ole enää pitkään aikaan sähissyt Onnille ei edes naamakkain kohdatessa. Kissat ovat vaihdelleet pitkin päivää huoneita keskenään tutustuen hyvin toistensa jättämiin hajuihin ja suhtautuvatkin siis jo myötämielisesti toisiinsa. Lisäksi tutustumista on ollut siis ruokaillessa ja niin, että Poju voi käydä haistelemassa Onnia kun se on kuljetuskopassa. Tänään on nyt sitten se päivä kun kissat saavat vapaasti kohtadata toisensa.

Väijymistä maahan litistyneenä.

"Ai, se tuleekin tuolta."

"Sinne siis."

Onni ja Hali.

Hali on ollut suurena apuna Onnin virtojen purkamisessa. Pennut ovatkin löytäneet saman aaltopituuden ja leikkivät iltaisin keskenään hippaa ja piilosta. Pidän nimittäin H:ta vielä ihan pentuna, vaikka se onkin jo yli vuoden ikäinen. Nyt parin viikon aikana se on kuitenkin kasvanut, erityisesti koollisesti. Epäilin aluksi silmiäni kun perheeseemme on tullut vielä pienempi vertailukohde, mutta sain eilen vahvistusta Biancalta silmilleni. On se kasvanut. Teoriani laumadynamiikan vaikutuksesta osallisten kehitykseen sai taas vahvistusta. Kun taloon tulee pentu (tähän asti koiranpentu), se saa vanhemmat koirat ottamaan askeleen aikuisuuteen. Näin on käynyt erityisesti Pinjan ja Main kanssa. Uskon kuitenkin, että lauma vaikuttaa nuorempiin yksilöihinsä kehitystä hidastavasti. Erityisesti Mai oli pitkään hyvin pentumainen ja uskon, että osasyynä oli sen asema laumassa. Nyt Hali on mielestäni pentumaisesmpi kuin esim. Chila tai Lina. Nyt porukkaamme on sitten tullut nuorempi jäsen vaikkakin eri lajia ja nyt H ei olekaaan nuorin. Nyt se voi ottaa harppauksia aikuisempaan suuntaan kasvattaen henkisesti ja koollisesti. Voihan tämä olla sattumaakin, mutta pysyn teoriani kannalla. Mitenköhän on Emman tilanne kun sekin kasvaa isommassa laumassa?

Eilen koirat pääsivät agittamaan. Aamun olin töissä, mistä Bianca ystävällisesti nouti minut ja sitten mentiin hakemaan meikäläisen koirat. Samalla oli hyvä tilaisuus sosiaalistaa Onnia muihin koiriin. Se suhtautui taas reippain ottein uuteen innokkaaseen tuttavuuteen. Taisi vain todeta lähinnä, että "jaa, noita on tonkin värisenä". Hyvä niin, sitä ei kyllä pelota mikään. Tutustelun jälkeen lähdimme sitten porukalla hallille ensin lenkkeilemään ja sitten agittamaan. Hali ja Lina saivat tehdä helpon, nille sopivan radan, rengasta, keppejä sekä set poin-hyppyjumppaa. Hali hyppää siinä sujuvasti jo 65 cm korkuiset hypyt vaikkakin tarvitsee vielä toistoja kehittääkseen tekniikkaansa. Lina puolestaan hyppäsi ensimmäistä kertaa korkeampia hyppyjä ja silläkin meni sujuvasti jo 60 cm korkuinen hyppy. Olisi mennyt varmaan hyvin vieläkin korkeammalta, mutta ensimmäisellä kerralla nostoa ei kannata niin ylös tehdä. Mai sai tehdä rataa, minkä teki taitavasti, mutta löytyihän siitä sitä harjoiteltavaakin.

Välillä taas ajattelin, että lopetan koko agilityn Halin kanssa. Syynä on suuresti varmaan se, että vertaan siitä kuitenkin äitiinsä. Syynä ei ole sen taidot agilityssa vaan se, että sillä ei ole sellaista innokkuutta palkkoihin. Se kun on se avain kaikkeen muuhun. Ahne se on kuin mikä, mutta se saisi syttyä leluihin enemmän. Biancalta sain kyllä loistovinkin piilottaa namit halkaistuun tennispalloon, mutta haluaisin saada taistelun mukaan. H on selvästi pallotyyppi ja erityisesti vinkupallotyyppi. Se tykkää niistä kovasti, mutta saisi tykätä vieläkin kovemmin. Ajattelin jo, että laitan vinkukalkkunaan narun tai sitten varustan sen tennipallon narulla. Namisukka toimi Halilla aiemmin tosi hyvin, mutta se ei kestänyt kuin hetken, joten muuta on keksittävä. Nyt minulla on pala vahvempaa kangasta ja rikkinäinen karvahattu. Täytyy varmaan itse ommella karvalla maustettu pussukka, johon saa namit sisälle. Joku sellainen vähän pehmeämpi, mistä on kiva ottaa kiinni ja missä voisi olla vinkukin lisäksi.

Halin ahneudesta pääsemmekin sitten ongelmaamme lintujen ruokintapaikkojen suhteen. Eilen Sanna tuli ystävällisesti auttamaan probleemassamme. Sanna sai kaksi räminäpurkkia ja meni toiselle ruokintapaikalle puun taakse piiloon. Aluksi kävelin Halin kanssa ohi ja päästin sen irti muka tarpeiden tekoa varten. Aluksi H uumoili, että tässä on nyt jokin juttu, mutta lähtihän se sitten katsastamaan paikkaa, josta on jonkun kerran löytänyt leivänmuruja. Huusin perään kuten normaalistikin, mutta sinne se vaan meni. Ensimmäisestä räminäpurkista se oli vain katsonut, että mitäs täällä tapahtuu, mutta jatkan kuitenkin. Toisen purkin heittoon Sanna lisäsi uhmakkaan pois-huudon ja se sai Halin luikkimaan tiehensä. Kutsuin sen luokse, minkä jälkeen kokeiltiin, että meneekö uudelleen. Ei mennyt, vaikka kävelimme aivan vierestä. Lopuksi järjestimme tilanteen myös toiselle ruokintapaikalle, mutta Hali ei mennyt sinnekään. H on pehmeä koira ja toivoin, että ehkä se oppi tästä kerrasta. Myöhäispissillä sain kuitekin todeta, että oppi ei ollut mennyt perille ainakaan jälkimmäisen paikan kohdalla. Järjestely siis tullaan toistamaan vielä uudemman kerran. Tämä ahneus on kuitenkin hyvä Halin päälajissa eli viestissä. Sehän juoksee ruoan perässä vaikka minne :)

Lopuksi vielä vähän Onnista. Se on kyllä mainio tapaus. Se on todellakin lunastanut laulunsa, vaikka onhan noita kultia ennestäänkin ollut. Se suhtautuu elämään positiivisin ottein, on todella reipas ja sosiaalinenkin. Vaihteeksi on kivaa kun on kissa, joka nauttii läheisyydestä ja on toimelias. Se leikkii koirienkin leluilla ja niiden kanssa. Toivoisin kyllä, että yölliset leikit vähenevät kun saadaan nämä meidän asumisjärjestelyt normalisoitua. Toinen asia, mikä täytyy saada kuntoon, on johtojen syöminen. Pirhana, eihän kissat pureksi johtoja! Johtoja olenkin piilotellut sitä mukaa kun olen huomannut sen niistä kiinnostuvan.