Liian kiirettä ja liian pimeää

Valitettavasti blogin päivitykseen on tullut liian pitkä tauko, mutta jos nyt taasen ryhdistäytyisi. Kaikenlaista on tullut puuhasteltua ja aika on kovasti kortilla varsinkin kun kaikki taipaleet pitää hoitaa patikoiden tai yleisillä kulkuneuvoilla. Auton lisäksi tietokonekin hajosi. Onneksi kuitenkin kovalevyn sai säästettyä kallisarvoisine kuvineen ja nyt sitä voi hyödyntää ulkoisena kovalevynä, ja onneksi auto ei ole ainoa vaihtoehto kulkemiselle. Me siis kävellään paljon kuin mikäkin heijastin kulkue kun vaan treeneihin ehditään, ja koirat on päässeet tutustumaan yleisistä kulkuneuvoista junaankin. Lisäksi on ollut kaikenlaisia kissanristiäisiä, mihin on mennyt myös tuota kortilla olevaa aikaa.

Haku on siis jäänyt ihan vaan matkustussyistä, mutta agilitya ja tottista on tehty. Tottikseen sain taas rutkasti lisä intoa Mia Skogsterin tottisseminaarista, mistä sainkin ratkaisut kaikkiin tämän hetkisiin ja lähitulevaisuudenkin ongelmiin. Seminaarissa ymmärsin myös, miten hyödyntää noudossa ja leikkimisessä Halin omistushalua. Se kun on aivan erilainen kuin äitinsä ja nyt on pitänyt paneutua ihan uusiin juttuihin. Hali haluaa nimittäin omistaa kapulan ja lelut toisin kuin Mai, joka haluaa tuoda tavarat minulle jaettavaksi (poikkeuksena isot pallot ja vinkulelut). Lisäksi olen todennut, että Hali on varsinainen ajattelija, vaikka sitä ei ketkulapirpanasta heti arvaisikaan. Se ottaa rauhallisesti samalla miettien ja seuraavalla kerralla se sitten jo hallitseekin asiat. Mai puolestaan suhtautuu kaikkeen kokosydämisesti superinnolla eikä aina ihan jaksa täysin keskittyä. Sen ideologiaan sopii paremmin ajatus, että tekeminen on tärkeintä. Välillä siis Maihin Halia verratessani se vaikuttaa aluksi vähän innottomalta, mutta kun se tietää mitä halutaan, on vauhti ja into kohdillaan. Kivaa siis, että taas on erilainen yksilö opetettavana.

Viime viikolla Chila oli meillä hoidossa. Vajaan viikon mittainen vierailu sujui oikein hyvin, vaikkakin varsinkin Halia sai välillä muistutella siitä, kuka meillä määrää viimekädessä. Hali ymmärsi yskän pian ja antoi minun hoitaa komentamisen talossa ja hoiti osaltaan vain siskonsa leikitystä. Mai suhtautui lapsensa vierailuun aika viileän rauhallisesti. Kiva lapsi, mutta leikki ei nyt napannut. Chila oli niin kiltti ja rakastettava vierailija, että on todella tervetullut uudelleen vaikka pidemmäksikin ajaksi.

Chila-kaunokainen

Hali jaksoi myös olla hetken paikallaan.

Painipari.

Liekki on lapsen työtä.

Mitäs niitä naperoita kuvaat kun täällä olis sivistynyttäkin porukkaa?

Lopuksi vielä muutama otos Main mahtavista löydöistä tällä viikolla. Pihallamme oli alkuviikosta roskalava, minkä viereen ihmiset kantoivat jätteeksi luokittelemiaan tavaroita. Toisen roska voi olla kuitenkin toisen aarre. Mai löysi nimittäin tiistaina myöhäislenkiltä palatessamme tuolien ja kaappien seasta keinuhevosen, mitä se ei voinut jättää sinne. No, mikäs siinä. Saakoon lapsi keinuhevosensa. Heppa onkin saanut siitä illasta lähtien kyytiä. Aina kotiin palatessamme Mai käy ensimmäisenä tarkastamassa hepan tilan, minkä jälkeen voi miettiä ruokaa. Mai suhtautuu siis tähänkin asiaan täysin rinnoin "tappaen" ja hilaten heppaa pitkin olohuoneen lattiaa. Mutta kelpaa se nukkumiskaveriksikin. Toisena päivänä se löysi pallon. Pirulainen kun haistaa jo kaukaa hylätyt isot pallot.

Harmi, että kuvan kanssa ei välity äänet, jotka Maista lähtee puruvimman aikana.

Siinä on jotain, mutta mitä.

Hali saa koskea, kuten kaikkeen muuhunkin Main omaisuuteen, mutta muiden ei tartte puuttua Main suojattiin.

Kyllä tästä ruttupallosta kannattaa olla ylpeä.

Ja tän kanssa mä nukun toivottavasti myös ensi yönä.