Hannan paimenet: Lempäälän jännittävät kisat

Viikko sitten eli 3.2. otimme suunnan Lempäälään agilitykisoihin. Kyseessä oli Halin ensimmäiset kisat ja koko porukan ensimmäinen kerta Best In Areenalla. Aluksi minusta tuntui oikein rauhaisalta Halin kisauran aloitus, koska se on enemmänkin sellainen, että menee minne viedään eikä sinkoile sinne tänne kuten äitinsä. Edellisenä yönä kuitenkin näin painajaista ensimmäisestä startistamme ja aamulla jännitti aivan kamalasti. Mahakin oli aivan sekaisin, voihan ensikertalaisen kanssa tapahtua mitä vaan. Yleisimmät läpikäytävät asiat on suoraan edessä olevien esteiden ohitukset, ratahenkilöiden ihmetteleminen, tuomarin moikkaaminen ja vähintäänkin numerolappujen katsastaminen. Viimeisimmät eivät toki niinkään paimenten ongelmia.

Edellisenä iltana yritin tankata auton valmiiksi, mutta bensatankin luukku oli jäässä eikä siitä mitään tullut. Aamulla sitten vielä auton pakattuani keitin vettä kotona ja aukaisin luukun sen avulla. Hyvä, menoliemen lisäys taattu, mutta yllättävänä ongelmana takaovet olivat jäässä. Iso ja ehjä kevythäkki oli saatava mukaan kun kaikki kolme lähtivät mukaan, joten koirat ja takakontin häkki ulos autosta ja kevyt häkki sitä kautta takapenkille. Onneksi varasin lähtöön ruhtinaallisesti aikaa.

Matkalla ei mitään kommelluksia, mutta oviasia vaivasi vielä 150 km:n jälkeen. Takakautta vaan häkki ulos ja tavaroiden kanssa sisälle ilmoittautumaan. Olin paikalla noin 15 min ennen kuin olisi pitänyt eli suunniteltuun rataantutustumiseen oli 45 min aikaa. Lähdin sitten kävelylle, menin vielä vähän pidemmälle kun varsinkin Mai tarvitsee vapauden ja pidemmän välimatkan isojen tarpeidensa tekoon. Takaisin kävellessäni Eija-Riitta tuli vastaan ja sanoi, että maxi-1 ohjaajien rataantutustuminen oli alkanut. Hitto, kello oli 10.19 kun rataantutustumisen piti olla 10.45. Onhan se sallittua, mutta olisivat voineet ilmossa varoittaa. Juostiin sitten paikalle, äkkiä koirat valmiiksi viritettyyn häkkiin ja radalle. Ehdinhän minä sen pari kertaa läpi juosta. Onneksi oli 1-luokan rata, siihen olisi hätätilassa voinut tutustua radan vierestäkin kun ihmeellisempiä ohjauskuvioita ei tarvitse miettiä.

Halin radat olivat siis ensin. Hali oli täyteen ahdetussa ja kovin meluisassa hallissa oikein reippaana. Olihan se vähän ihmeissään, että mitä me ollaan tekemässä siellä, mutta selvisihän se sitten. Meillä oli tuomarina Allan Mattsson ja hänellä oli tuomariharjoittelija mukanaan. Sen vuoksi tuntui, että radalla oli porukkaa kuin pipoa, mutta mahtuihan sinne sekaan juuri ja juuri.

Halin tuloksena oli kaksi hylättyä. Ensimmäisellä radalla valitsin keppiohjauspuolekseni sen meidän paremman puolen ihan varmuuden vuoksi, vaikka oikeasti olisin halunnut valita toisen puolen. Pujottelu meni hyvin, mutta Hali ei ymmärtänyt sen jälkeistä varovaista poispäinkäännöstäni seuraavalle hypylle. Hali hyppäsi siten hypyn suoraan, käänsi päänsä väärään suuntaan ja salaman nopeasti hyppäsi saman hypyn takaisin. Toisella radalla en varonut enää keppipuolta, Hali tuli liian aikaisin ulos sieltä ja pujotteli väärään suuntaan sitä uudelleen alkuun viedessäni.

Radoissa oli paljon hyvääkin: Halin lähdöt ovat varmat, se istuu suorana eikä hiivi. Halin kontaktit ovat todella hyvät eikä sen kanssa tarvitse rimoja miettiä. Siis oikein pätevä pikku otus. Maanantaina olin itse sen kanssa ryhmätreeneissä ja demosin koutsille pujottelun puoliongelmaamme eikä sitä ollut, joten Kirkkonummelle lähti seuraavat ilmot.

Kahden startin takia en Lempäälään saakka aja, joten Mai sai myös omat starttinsa. Olisihan mulla Pinja ollut kakkosluokkaankin, mutta sen sijaan katselimme kakkosen radoilla Main Vaapu siskoa. Ykköset ja kakkoset kisasivat siis saman aikaan ja kolmosista maxit ykkösten perään ja minit ja medit toisella radalla. Kari Jalonen oli kolmosluokan maxien tuomarina. Siitä on aikaa kun olen Jalosen radoilla ollut, mutta mieleen on painunut kuva, että juosta saa ja paljon. Jedin kanssa olen viimeksi ollut hänen radallaan ja silloin ainakin oli yksi aivan älytön kohta.

Ensimmäinen rata vaikutti aika helpolta ja sitä se oikeastaan olikin. Mai tuli kuitenkin tyhjään meneviltä kepeiltä liian aikaisin ulos kun tukemiseni taisi vaikuttaa koiran näkökulmasta jo valssilta. Yllättävä käänne varmalta pujottelijaltani, mutta näinkin voi toki käydä. Hetken mietin otetaanko vaan vika väli uudelleen, mutta sitten päädyin yleiseen tapaani eli pujottelu otetaan alusta. Siinä menikin sitten tovi aikaa joten virheen lisäksi tuli noin sekunti yliaikaa. Radalla oli muutama kohta, joissa epäilin vahvasti ehtimistäni. Radalla kuitenkin ehdin miettiä ennemminkin, että missä koirani viipyy. Siitä huomasin, että matto taisi olla aika liukas. Menihän Vaapukin nenälleen pari kertaa.

Toiselle radalla esteitä ei juurikaan siirretty, muutama vaihdettiin ja "källikohtia" lisättiin. Rata mentiin vähän niinkuin väärään suuntaan, mutta tosiaan mausteilla. Rataantutustumisessa olin aivan varma, että hylättyjä varmasti ropisee, rimat paukkuu enkä ehdi yhtään mihinkään järkevään paikkaan. Tutustuin rataan niin kuin se järkevästi pitäisi tehdä, mutta takaraivossani tiesin, että ei tule mitään. Onneksi olimme neljäntenä lähdössä, joten sitä en ehtinyt juurikaan murehtia. Radalle vaan, olihan siitä maksettu.

Radalla sitten tuli harrastettua jonkin verran sovellusta, koska en tosiaan ehtinyt kaikkiin järkeviin paikkoihin maton liukkauden tuomasta koiran varovaisuudesta huolimatta. Onnistuin kuitenkin räpeltämään Main suunnitellun estejärjestyksen mukaisesti eikä Mai tehnyt estevirheitä, joten tulos 0. Huh, mikä suoritus ja sitten lenkille. Olihan meillä aikaa kävellä koko aika kun 60 muuta yrittivät samaa tulosta. Paikalle saavuin kun pari viimeistä oli menossa ja siinä vaiheessa Mai oli toisena, eikä tuloksia ollut juurikaan tullut. Lopussa vielä yksi meitä nopeampi nolla tuli, joten Mai sijoittui kolmanneksi. Kilpailukirjan hakiessani sain vielä yllätyksen, välistä löytyi SERTI-lappu. Main ensimmäinen SERTI-A ja siitä lähti AVA-kello käyntiin. Kotiin olikin sitten kiva ajella. Tulokset voi käydä katsomassa täältä.

Lupasin viedä töihin herkkuja, jos yksikin nollarata tulee ja tulihan se. Tulos oli kuitenkin sellainen, että treenikaveritkin ansaitsevat palkintonsa, joten keskiviikkona sitten leivottiin. Se olikin sitten oma seikkailunsa, mutta tuloksena oli kaksi tuotosta, jotka maistuivat oikein hyviltä. Lopputuloksena vaan sain taas valtaisan närästyksen, mutta onneksi on Nexium.

Lopuksi vielä muutama kuva tammikuulta kun meillä oli hoidossa työkaverini amerikancockeri Papu.