Nyt menee kovaa

Meillä on alkanut täällä Mikkelissä aivan mielettömän hyvin koiraharrastukset käyntiin. Kodin laitto onkin saanut jäädä vähän vähemmälle ja loput tavarat löytävät paikoilleen hitaassa, mutta toivottavasti varmassa tahdissa. Pinja ja Hali pitivät juoksunsa samaan aikaan, mutta nyt ne on pidetty ja Halikin on päässyt taas toimintaan mukaan. Halille onkin suunnitteilla vaikka mitä seuraavien kuukausien varalle, joten onhan jo aikakin alkaa treenaamaan oikein kunnolla. Luvassa olisi siis pari näyttelyä, agilitykisoja, luonnetesti, AD-koe ja tokokoekin.

Maille puolestaan on luvassa lähinnä agilitykisoja, koska toiveissa olisi saada se edes kerran SM-kisoihin. Tänä vuonna se olisi varsinkin toiveissa kun kisat pidetään Ylöjärvellä ja sieltähän varmaan saadaan majapaikka joko Main Ruu-tädin tai Vaapu-siskon perheen luota. Harmillisesti tämä yrittäminen jäi nyt keväälle kun Kiilasta, juoksusta ja muutosta johtuen tuli pidettyä turkasen pitkä kisatauko. Nyt kuitenkin ainakin yritetään ja onhan meillä jo yksi nolla plakkarissa. Ja hyvä nolla olikin kun tuli vielä SERT-H kylkiäisenä. Muutoin Jyväskylästä saldona oli hylätty ensimmäiseltä hyppyradalta sekä valitettava viimeisen esteen, okserin tiputus agilityradalla ja se nollarata hyppäriltä ja taas harmillinen riman tiputus viimeisen hyppärin puolessa välissä. JAT:n kisojen tulokset löytyy täältä. Kisoissa oli muuten myös Main serkkupoika, Tessu, jolle myös yksi nollarata, joka oikeutti palkinnoille saakka.

Hyppäriltä hyvin valmistunut.

Hakukausi on käynnistynyt täällä aivan mahtavasti. Mai harjoittelee irtorullilla, jotta saataisiin valeet korjattua. Toissaviikonloppuna maalimiehiä oli kuusi ja viimeksi Mai sai juosta tyhjiä radan lopussa olevalle maalimiehelle saakka. Häiriöksi laitettiin vielä piiloja pitkin rataa kun ainakin mökkikylässä se meinasi taas ottaa kiintoa heti ensimmäiseltä mökiltä. Myös Kiila pääsi kokeilemaan mökkikylää. Aluksi se kirmaili pitkin kenttää kunnes ääniavun jälkeen osasi kohdistaa etsinnät tönöille. No, sittenhän se "ukko" löytyikin nopeasti. Metsässähän Kiilakin on ollut kahdesti. Ensimmäisellä kerralla teimme mielikuvilla, mutta toiselle kerralle päätin vaikeuttaa roimasti edellisen onnistumisen jälkeen tuulenpuolen ääniapuihin ja toisen puolen haamuihin. Haamut kuitenkin etenivät sivurajalle asti ja sieltähän ne sitten löytyivät kuten taputtelijatkin. Kiila on aivan haltioissaan ihmisten etsinnästä ja sillä nousikin jo heti toisissa treeneissä nenä pystyyn kun tiesi, mitä metsään tultiin tekemään.

Tänään me pääsimme lisäksi ensimmäisiin rakennusetsintöihimme. Minä opin treeneissä paljon, mutta Kiilalle reissu oli helpponakki. Vetäjämme totesikin, että ensi kerralla Kiilalle täytyy laittaa enemmän haastetta. Ymmärrettävästi kuitenkin ensimmäisellä kerralla haluttiin nähdä mahdollinen alusta-arkuus ja motivaatio etsiä. Ensimmäistä ei siis ollut ja toista oli erittäin paljon. Nyt siis Kiila näki lähtijät ja löysi ne nopeasti, mutta ensi kerralla "ukot" saa antaa vain ääniavut ja mennä vain nenällä etsittäviin paikkoihin.

Nämä varusteet olivat jo olemassa, mutta vielä pitää saada Kiilalle pelastuskoiravaljaat, oma valo ja tossut.

Jottei tämä tekeminen ihan yksipuoliseksi menisi niin pääsimmehän me nopealla varoitusajalla vielä lauantaina Kiteelle paimentamaan. Pia Hjerppen opetuksessa Mai aloitti taas paimennuksen pidettyään koko viime kesän taukoa ja Kiila pääsi tutustumaan lampaisiin ensimmäistä kertaa. Mai sai harjoitella rauhallisia lähtöjä ja etäisyyttä ilman jatkuvaa pysäyttelyä. Välillä Pia piteli minusta kiinni ja näytti mitä tehdä ja minne mennä, ja onneksi jotain jäi takaraivoonkin. Valitettavasti minulta ei kuitenkaan vielä löydy sitä auktoriteettia Maihin, mikä saisi sen alkuun pakittamaan. Pianhan ei tarvinnut kuin ottaa asenteensa, minkä ehkä saan joskus myös itselleni. Kiila puolestaan pääsi vähän katselemaan lampaita ja taisi se huomata, että sillä on vaikutusta niihin. Ensimmäinen kierros meni lähinnä kierrellessä lampaita ja vähän niihin tutustellessa. Välissä Kiila katsoi Scifin ja Main paimennukset ja sitten pääsi vielä itse uudelleen. Silloin innostumista alkoi muodostumaan ja lopetimmekin yhteen sellaiseen. Eihän tätä vielä varsinaiseksi syttymiseksi voi sanoa kun sitä kuitenkin vielä kiinnostaa myös kaikki muu mahdollinen kuten ihmiset, toiset koirat ja hiehotkin. Pienelle koiralle on maailmassa niin monta ihmeellistä asiaa.

Mikkelissä :)

Nettiongelmia ja kaikenlaisia muitakin, kuten lamppuongelmia on ollut, mutta Mikkelissä onnellisesti ollaan. Muuttoprojekti oli rankka ja koirat kärsivät aivoja vaativan tekemisen puutteesta kun aika oli todellakin kortilla. Kaivokselan asunto meni eteisen remontin jälkeen kaupaksi aika helpolla, mikä olikin tärkeintä tässä muutossa. Pakkauksenkin aloitin jo hyvissä ajoin ja hyvä niin, koska tavaraa tässä seitsemän hengen taloudessa on aika tavalla.

Valitettavasti kuitenkaan kaikki eivät selvinneet Mikkeliin saakka :(

8.1. Poni löytyi lopullisesti raadeltuna lattialta makaamasta, joten sen matka päättyi sinne, mistä Mai sen alun perin löysikin.

Ja reilun viikon päästä edellisestä menetyksestä sanoin hyvästit Ugylle 110 000 km:n yhteisen taipaleen jälkeen.

Jotta viimeiseen kuukauteen saatiin vielä vähän lisää säpinää, niin uusi kulkupelimme hajosi jo ensimmäisellä kotimatkalla, joten sain korjausten ajaksi alleni Avensiksen. Kiva farmari, mutta Octavia oli kyllä parempi Mondeon kuin Avensiksen jälkeen. Mutta on se silti vielä rutkasti parempi kuin Mondeo, kun Octaviaan pääsee sisälle kaikista ovista ja vilkun näytön yhteydessä ei välky sumuvalot.

Helsingissä/Vantaalla ei siis tammikuussa ehditty treenaamaan tai jos oltais ehditty, niin oli liikaa pakkasta. Koirien energioita purettiin siis ainoastaan lenkeillä ja koirapuistossa, joten se alkoi kyllä tuntua jo nahoissa. Mai kärsi taas varmaan eniten tästä tylsästä ajasta, mutta alkoi se nostamaan kierroksia muillakin.



Kissoille muuttoaika oli taas paljon hauskempaa aikaa, koska ympäri asuntoa nousi erilaisia kiipeilytorneja ja kaikki uudet laatikot, tyhjentyneet tasot ja kasatut nyssäkät piti tietysti käydä makaamassa ja koluamassa.

Täällä koirien tylsyys on onneksi katkaistu. Asumme tällä hetkellä aivan mahtavien ulkoilumaastojen äärellä. Valmiiksi tehtyjä ja suurelta osin valaistujakin reittejä menee kilometritolkulla heti sisäpihan takana eikä koirien uimarannallekaan ole pitkä matka ja niitä epävirallisia lampien rantojahan riittää runsain mitoin joka puolelta kotia. Koirat ovat siis saaneet nauttia vapaudestaan metsässä ja lampien jäällä ja uusia reittejä löytyy pitkäksi aikaa. Nyt onkin siis todella vaikeaa löytää toista sopivaa kotia yhtä hyvien maastojen ääreltä. Nyt kun ei tarvitse enää lähteä jälkiä tai esineruutuakaan tekemään auton kanssa. Sen kun marssii viereiseen metsään ja aktivoituu :)

Tätähän täällä riittää.

Mutta onhan meillä aktivoiduttu muutenkin kuin metsien koluamisella. Agilitytreenit on pyörineet alusta asti eli Mailla ja Halilla on paikat MAH:n omatoimiryhmässä ja Kiila treenaa ryhmän jälkeen yksityisopissaan. Lisäksi Hali sai paikan kouluttajallisesta tokoryhmästä, mikä vaikuttaa todella hyvältä erityisesti kouluttajan osalta. Ja netin toimintaan saannin jälkeen rupesivat myös PK-asiat järjestymään eli Mailla on paikka hakuryhmässä ja Kiila sai viimeisen paikan MPKY:n pelastuskoiraryhmästä. Ainoastaan meiltä puuttuu enää viestipari eikä täällä ole vielä viestiryhmääkään, mutta kiinnostusta kuulemma olisi. Asiat ovat siis koiraharrastusten osalta aika hyvällä mallilla :)

MAH:n vastaanotto yhdistykseen oli todella lämmin ja ryhmät ovat todella hyviä kuten harjoituksetkin. Hali aloitti kyllä juoksunsa pari viikkoa sitten, joten se on joutunut pitämään taukoa hallitreeneistä siitä asti, mutta ehti se onneksi pari viikkoa käymään ja aikaa jää vielä agilityssäkin rotumestaruuksiin valmistautumiseen. Agilitya ja tokoa saamme siis harjoitella nykyään lämpimissä olosuhteissa hyvällä keinonurmipohjalla. Erityisesti tokossa se on ollut luksusta kun namipalkkaus on paleltuvien käsien osalta helpottunut ja pallopalkkaus Halille on helpottunut kun lelut eivät ole heti hiekkaisia. Myös Kiilan palkkaus raatoeläimillä on nykyään helpompaa kun ei tarvitse sitä hiekkaantumista huomioida.

Nyt kun Halilla on juoksu niin Mai tuuraa sitä tokovuorolla. Halillehan tokokiemurat ovat tuttuja, mutta Mai oli huvittava viime viikolla. Aluksi teimme makuuta vähän erikoisemmin eli koirat nostettiin häiriökäskytysten lomassa välillä kaukojen tapaan istumaan ja sitten taas uusi asennon vaihto. No, Maihan ei reagoinut istumiskäskyihin, kun se oli sitä mieltä, että nyt on paikkamakuu. Sain sen kuitenkin apujen kanssa istumaan, mutta hetken päästä se silmät pyörien meni takaisin maahan kun luuli varmaan ymmärtäneensä väärin. Maa veti siis kovasti koko session ajan puoleensa, mutta Main uran kannaltahan se oli varmaan parempi niin. Ohjatuissa harjoituksissakin Mai teki ruudun ja kaukojen sijaan seuraamista ja noutoa. Noudon osalta tultiin siihen tulokseen, että sillekin voisi tehdä takaisintuontivauhtia kiertämisen kautta, joten itsenäisesti rupesin sitä heti työstämään. Laitoin tuolin kierrettäväksi objektiksi, mutta siitähän ei seurannut kuin naurut kun Mai juoksi kiireesti tuolin päälle nököttämään. Käänsin sitten tuolin niin, että selkänoja on meihin päin, mutta sittenhän muori menikin selkänojan yli tuolille nököttämään. Olihan se vähän hankalan näköistä hommaa kun tuoli oli kovin liukaskin eikä rautalangasta vääntäminenkään toiminut kauempaa. Höpsö Mai oli ihan hurmiossa muutenkin niin, että silmät pyöri kuin hedelmäpelissä :D

Ai mun vai?

Mai pääsi myös kokeilemaan viikko sitten mökkikylätreenejä, missä tuli todettua, että nyt on tullut todellinen aivopieru ilmaisuun. Ensimmäisellä kerralla se otti rullan jo mennessä ja tuli väärältä mökiltä minun luokse. Uudella lähetyksellä se otti rullaa jo lähetyksessä kiellosta huolimatta, joten lennossa siirryttiin suorapalkkaan ja toisella kerralla ilmaisu hoidettiin irto-kiintorullalla eli Mai sai kiintorullansa maalimieheltä. Hyvä niin, koska se yritti jo mennessä hamuta olematonta rullaa kaulaltaan. Korjaussarjaksi siis tiedossa irtorullia joksikin aikaa.

Myös Kiila pääsi PEKO-ryhmän hakutreeneihin. Ne oli Kiilan aivan ensimmäiset henkilöetsinnät joten aloitin mielikuvilla niin, että vietiin maalimies yhdessä laajan lenkin kautta piiloon ja saman lenkin kautta takaisin lähetyspaikalle. Kaikilla lähetyksillä Kiila juoksi suorinta tietä maalimiehille eli tiesi näemmä koko ajan, missä ne ovat. Ainoastaan toisella ukolla se kävi maalimiehellä ja tuli pois. Se kävi vielä toisenkin kerran, minkä jälkeen meni sijaistoiminnoille eli kävi kakalle. Ehkä hätäkin yllätti, mutta jatkossa kehotin maalimiehiä kehumaan Kiilaa heti kun se tulee lähelle. Eihän pieni voi tietää, että näiltä tyypeiltä saa myös palkkaa ennen kuin se sille opetetaan. Viimeiset kaksi lähetystä ja löytöä menivät aivan mahtavasti. Nyt taikanenän taidot saadaan hyötykäyttöön ja Kiila vaikutti tykkäävän hommasta kovastikin.

Viime viikonloppuna kävimme myös Main kanssa Lappeenrannassa lopettamassa pitkän kisataukomme. Perinteisesti ensimmäiseltä radalta otettiin kisatauon jälkeen hylätty kun Mai otti ihan ihme kieltoja epävarmuuden vuoksi ja hyppäsi lopulta yhden hypyn molempiin suuntiin. Hyppyradalla alas tuli putken jälkeisen okserin rima ja toiselta agiradalta tuli 10.

Nyt olemme siis ilmoittautuneet ties minne, joten niitä ja viimeisten lumien sulamista odotellessa.

Jo se viheriöi.

Meidän hulmuturkkia vielä eri kanteilta harmillisen pilvisessä valossa: