Edellisen kuukauden sisälle on mahtunut taas monenmoista:
-1.6. Mai oli Sampo Kokkosen agilitykoulutuksessa, mikä järjestettiin SM-kisoihin lähtevälle joukkueelle.
-7.-8.6. olimme Sandra Zilchin paimennusklinikalla, mikä järjestettiin Pia Hjerppen luona. Mai pääsi harjoittelemaan ajamista, mikä oli taas kovin vaikeaa. Kiila puolestaan löi hanskat tiskiin, joten myin kaksi viimeistä harjoitusta pois.
- 9.6. olimme vepen tutustumisillassa, missä Mai teki viennin ja veneen haun eli ne hankalimmat. 5 vuoden kokeilutauon jälkeen liikkeet menivät oikein hyvin, joten varmaan menee ne vaikeammatkin eli siis sove mielessä tästä kokeilulta.
Kuvat on ottanut Eija Taipalinen.
"Sinne ne menee"
Dummy läks :)
Perille meni :)
Veneen haku eri kiekalla.
-14.-15.6. vietimme viikonloppua Tampereella agilityn SM-kisojen merkeissä. Yövyimme Eija-Riitan luona ja kisasimme lauantaina joukkueessa, mutta sunnuntai meni pelkästään yleisön joukossa. Joukkueradalla meille tuli valitettavasti hylätty.
- 24.6. Kiila täytti vuoden, meidän juhannuslapsi <3
Todella mielenkiintoinen persoona, ja sillä on hiton hyvä nenä :)
- 25.-29.6. vietimme leirielämää Wilhelmiina Virolaisen järjestämällä Patchcoat-leirillä Taivaannastassa, Kiteellä. Leiriohjelmaan kuului koulutetut paimennukset Pia Hjerppen luona sekä muuten omatoimista ryhmittäytymistä harrastuksiin. Mahtavaa oli viettää aikaa tuttujen sekä uusienkin tuttavuuksien kanssa mahtavissa puitteissa. Maikin oli oikein tyytyväinen leirin toimintaan, koska alkoi loppuviikosta kiehnäämään. Se kun kiehnää nykyään vain kun on ollut tyytyväinen tarjottuun aktiviteettitasoon.
Maille oli siis tarjolla: 3 x agility, 2 x rallytoko, 3 x tottis, 2 x hakutreenit, metsäjälki, esine-etsintä ja 6 x paimennus.
Halille: 2 x agility, 2 x rallytoko, 2 x toko/tottis, metsäjälki keppitreenillä ja 2 x esine-etsintä.
Kiilalle: agilty, 2 x tottisalkeet, maalimieskäyttäytymisharjoitus, 2 x hakutreenit ja namijälki.
Kaikissa harjoituksissa hommat eteni niin, että kokeita on laitettu aika lailla kalenteriin.
Mai hypyllä ihan vaan kuvausmielessä
Sama juttu keinulla
Kiila pääsi myös agittamaan
Siskokset Roosa, Mai ja Vaapu
Sama porukka maassa
Vain tällä asenteella voi lähteä hakemaan
Ja sitten ollaankin jo taas liian lähellä.
Halilla oli tosi hyvä asenne esineruudussa. Kuvan on ottanut Tuuli Oksalahti.
Asenne riitti kaikkien kolmen esineen hakuun tällä kerralla. Kuvan on ottanut Tuuli Oksalahti.
Kiila kirmaa vähän liian suurissa liiveissä. Kuvan on ottanut Tuuli Oksalahti.
Näin se osaa käyttäytyä maalimiehellä. Kuvan on ottanut Tuuli Oksalahti.
Mai tottistelee mahdollisen lainaohjaajan kanssa eli kasvattajalle tehdään töitä. Kuvan on ottanut Hanna Paakkunainen.
Kapulan haussa. Kuvan on ottanut Hanna Paakkunainen.
Palkkamunan kanssa. Kuvan on ottanut Hanna Paakkunainen.
Leiri päätettiin vielä yhteislenkkiin loppuun asti jaksaneiden kanssa ja kotimatkalla piipahdettiin vielä Raikuun kanavalla lenkillä.
Onko tällä hetkellä aihetta, johon en saisi Euroviisuja tungettua? Ei kai, mutta kyllä sekin huuma vähäksi aikaa laantuu kunnes pääsee taas uuteen nousuunsa ensi vuonna kun menen Kiilan isän, Roccon kotikulmille kuuntelemaan ainakin sitä yhtä mahtavaa laulua, jolla tämän vuoden mestaruus meni Itävaltaan. Conchita on loistava esimerkki kauneudesta, mikä minulle aukeni hänen äänensä ja laulun kautta, vaikka toisille parta on se ainoa asia, mikä on jäänyt mieleen. Rise like a pheonix on laulu, mikä on saanut minuun taas uutta elämää, joskin joidenkin mielestä se on mennyt ehkä jo hulluuden puolelle. Mutta niinhän se on, että hullu saa olla, mutta ei tyhmä. Ajatus on kuitenkin sellainen, että jos miehestä voi saada kauniin naisen, niin miksei minustakin edes kerran. Toiset panostaa siis häihinsä, mutta minä ensi vuoden toukokuuhun. Eihän sitä nyt joka päivä jaksa nättinä olla ;)
Harrastelija-askartelua nopealla aikataululla:
Kauneus on ollut meillä muutenkin viime aikoina pinnalla kun toukokuuhun ajoittui enemmän näyttelyitä kuin neljään viimeiseen vuoteen. Haminan KV näyttelyyn osallistuivat Hali ja Kiila sekä Joensuun KR näyttelyyn Hali. Molemmilla meni näyttelyissä todella hyvin, vaikka kaikki eivät olisikaan samaa mieltä. Tämä harmittava tila johtuu siitä, että nykyään myös Suomessa käyttö- ja näyttölinjat ovat eriytyneet suuresti. Saimme kuitenkin rotumääritelmän mukaiset arvostelut koirasta sellaisena kun se on.
11.5.2014 Hamina KV, tuomarina Johan Andersson
Arvostelu, Patchcoat Wahida: 10 månader, mycket lätt & luftig. Feminint huvud med smal skalle. Tillräcklig hals. Balancerade vinklar. Behöver betydigt mer volym & djup i kroppen. Bra pälskvalite på väg. Sunda rörelser. Trevlig temperament. Rodunomainen lähestyttäessä.
Laatuarvostelu:JUN H
Arvostelu, Patchcoat Udane: 3-årig fik av altför lätt modell. Feminint huvud. Tillräcklig hals. Knappt vinklad. Kropp passande till storleken. Tunn benstomme. Lätta rörelser. Trång bak. Bra pälskvalite. Trevlig temperament. Välvisad. Rodunomainen lähestyttäessä.
Laatuarvostelu: AVO H
18.5.2014 Joensuu KR, tuomarina Nina Janger
Arvostelu, Patchcoat Udane: 3-vuotias mittasuhteiltaan tyypillinen hyvänkokoinen feminiininen narttu, joka voisi olla kokonaisuutena vahvempi. Hyvä purenta. Oikeat pään linjat. Kapea runko. Raajaluustoa voisi olla enemmän. Hyvän pituinen rintakehä. Hieman jyrkkä lantio. Liikkuu riittävällä askelpituudella. Hieman kapeasti takaa. Hyvin kulmautunut takaa, edestä hieman avoimet kulmaukset. Esitetään & esiintyy kauniisti. Rodunomainen lähestyttäessä.
Laatuarvostelu: AVO EH (AVK 3)
Ennen Joensuun näyttelyä kävimme lisäksi Varkaudessa tekemässä kesän ensimmäisillä helteillä Main ja Halin kanssa ämpärikaupalla hylättyjä agilityratoja Anne Viitasen tuomaroimilta radoilta, mihin lopetimmekin sitten nollien keruumme tältä erää. Jos jotain hyvää siitä haluaa hakea, niin saatiinpahan yksi vapaa viikonloppu, mikä onkin sitten jo osittain täytetty.
Joensuun reissulla Hali jäi sitten kasvattajansa/omistajansa luo kotiutumaan tulevaa pentukautta silmällä pitäen. Halilla oli mennyt kuulemma ihan hyvin, mutta minä olin vähän kärttyinen koko viikon kun yksi puuttui porukasta. Sillä välin Mai aloitti juoksunsa omaa aikatauluaan noudattaen, mutta silti Kiilan kanssa samaan aikaa. Minulla olikin sitten viikon ajan kaksi juoksuista harrastuskoiraa ja se ainoa juoksuton Liperissä.
Vaikka juoksu estääkin vain tokon ja agilityn harrastamisen, emme tainneet panostaa viikon aikana kuin uintiin ja helteestä nauttimiseen kunnes pääsimme lauantaina Hilkka-Liisa Orkon luo Kausalaan paimentamaan. Kiila löi tällä kertaa hanskat tiskiin, mutta Mai teki töitä ihan kivasti. Nyt sillä alkaa olla suunnat hallussa kun lampaat ei liiku, mutta suuremmilla etäisyyksillä haku ja tuonti vie jatkuvasti voiton. Ajaminen onkin meille todella vaikeaa kun emme ole aloittaneet sitä ajoissa. Meidän ongelmahan on pitkälti myös se, että olemme tehneet milloin milläkin neuvoilla kunnes nyt olemme vihdoin löytämässä linjamme. Kiitos vaan Hilulle hyvästä koulutuksesta.
Lauantaina sitten suuntasimme vielä Liperiin Halia hakemaan. Meillä piti alun perin olla AD-koe siellä sunnuntaina, mutta Main osalta se peruuntui juoksun vuoksi ja Halilta lopulta liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Olisihan se ollutkin aivan kamalaa siinä helteessä, mutta oltaishan me kokeiltu, jos siihen olisi mahdollisuus saatu. Sen sijaan panostimme sunnuntaina kaiman luona jälkeen ja esineruutuun. Valitettavasti Hali on joutunut kaksi viimeistä kertaa tekemään esineitä kipeänä. Syksyllä sillä oli myrkytys ja nyt silmä kipeä. Se sai siis tällä kertaa jo ennen metsään lähtöä silmäänsä vetäisy haavan, mitä hoidamme nyt antibioottisilmätipoin kipulääkeavustuksella. Silmässä näkee nyt ilman väriainettakin harmaan, aika ison, kolmion muotoisen pintarikon. Tästä syystä Halilla onkin nyt reilun kuukauden mittainen kilpailukielto kipulääkkeestä johtuen, mutta koiran etu menee ehdottomasti kokeiden ohi.
Mutta kyllä me vaan ollaan onnellisia kun Halikin on taas kotona. Minulla oli aivan kamala ikävä ja näyttää Halillakin olleen ikävä tai ainakin se on nyt kovin iloinen meistä muista. Erityisesti Kiilan kanssa leikkimisestä on syntynyt vajetta, mihin on pitänyt kuitenkin valitettavasti puuttua kun silmää pitäisi varmaan varoa. Onneksi silmä on jo parempi eikä pupillin laajenemissa ja supistumisessa ole esiintynyt ongelmaa.
Askarteluharrastukseni päättyy tällä erää kuvasarjaan: "Mikä se olisi, jos ei koira?"
Mai olisi ehdottomasti norsu. Tämä lähtee liikkeelle korvien koosta, mutta onhan Mailla norsujen kanssa muutakin yhteistä: Mai aikoo elää lähemmäs 100 vuotiaaksi ja se on normaalisti säyseä, sillä on hyvä muisti ja sen lempi nimi on Dumbo. Norsuista poiketen, Mai on hyvin ketterä eikä sen kuono yllä kumartumatta maahan.
Hali olisi ehdottomasti mangusti, koska se on varsinainen tiimityöskentelijä. Se pitää muiden puolesta ympäristöä silmällä ja varoittaa nopeasti mahdollisista uhkatekijöistä. Ruoka on Halille hyvin tärkeä, joten se huolehtii oman kupunsa lisäksi myös muiden ravinnon saannista. Hali pitää lauman hyvinvoinnista huolta myös monin muin tavoin.
Kiila on hyeena, miksi sitä usein kutsunkin. Kiila samaistuu erityisesti hyeenaan täplikkyytensä, intohimoisen elämäntyylinsä ja laumatyöskentelynsä vuoksi. Hyeena minulle taisi tulla ensiksi mieleen kun se tykkää kulkea aina suu auki ja suuhun otetaankin sitten kaikki eteen tuleva.
Pinja olisi puolestaan kettu, mutta sitä kuvaa ei ole vielä tehty.
HAU:ssa eli Helsingin Agility Urheilijoissa alkoi agilityurani huhtikuussa 2001. Jedi (11 kk) katalonianpaimenkoira pääsi tuolloin alkeiskurssille, mikä järjestettiin Helsingin Malminkartanossa agilitykäyttöön luovutetulla kentällä (nykyään pelkkä parkkipaikka). Tuohon aikaanhan ei vielä ollut hallia vaan esteet olivat kontissa kentän laidalla ja harrastustoiminta keskittyi vain sulaan aikaan. Purina Areena valmistui pari vuotta myöhemmin, minkä jälkeen harrastaminen mahdollistui ympärivuotisesti.
Jedi syttyi lajiin nopeammin kuin minä, vaikka olin päättänyt harrastuksen koiralle jo heti sen saatuani edellisenä syksynä. Minun syttymistäni hillitsi taitamattomuuteni, mutta koiran sinnikäs into ja vaatimukset harrastamaan pääsyyn saivat minutkin lopulta lajiin syttymään. Varsinainen kehityksemme käynnistyi kun pääsimme Nina Mantereen kouluttamaan ryhmään, jolloin aloin varsinaisesti panostamaan lajiin, koska enhän halunnut aina olla ryhmän surkein. Ei se varmaan ihan niinkään aina ollut, mutta siltä itsestä kuitenkin yleensä tuntui.
Monta asiaa tekisin nykyään toisin:
- Palkkaisin leikkivää koiraa ehdottomasti mieluummin lelulla enkä pakkosyöttäisi sitä ruoalla ja siten opettaisi sitä välttämättä hillitsevälle palkalle. Minun onneni oli, että koirani palkkautui esteistä ja tekemisestä niin hyvin, että surkeat palkkaukseni eivät olleet este etenemiselle.
- Olisin opettanut koirani kääntymään paremmin, mutta enhän osannut itsekään tuolloin ohjata oikea-aikaiseksi, vaan videoilta näkyy kuinka jo koiran hypättyä ilmoitan jatkuvalla "täällä, täällä" -huutelulla muuttunutta suuntaa. Pitkät kaarroksethan kostautuivat kolmosluokassa eikä tehtyä ollut enää helppo korjata.
- Myös kontaktit olisin opettanut jo alusta asti suunnitelmallisesti, mutta enhän toki tiennyt mitä edessä oli. Jedille aloitin kontaktiopetuksen vasta sen kisatessa kakkosluokassa huomattuani, miten paljon opeista voi olla hyötyä. Toisaalta ei ne opetuksetkaan ole aina tae kontaktipinnoille osumisesta kuten nyt olen saanut Main kanssa huomata.
Meidän ei pitänyt koskaan aloittaa kilpailemista Jedin kanssa, mutta toisin kuitenkin kävi. Lopulta, melkein kolme vuotta harjoiteltuamme, uskaltauduin kisaradalle ja silloin se kisakärpänen sitten iski. Jännitti aivan mahdottomasti ja pissillä piti käydä 5 min välein, mutta kivaa oli. Helpottavin huomio oli, että en huomannut ollenkaan yleisöä, mikä oli esiintymiskammolleni varmaan se suurin kynnys. 16.11.2003 starttasimme ensimmäisen kerran tutulla kentällä eli HAU:n kisoissa Purina Areenalla HAU:laisen tuomarin silmien alla.
Anne Savioja tarkistaa Jedin tatuointia kilpailukirjaa varmistaessaan.
Valmiina ensimmäiselle kisaradalle.
Ensimmäisellä radalla tulos oli 10, mutta tammikuussa piti taas päästä yrittämään uudelleen. Tuohon aikaanhan oli harvinaista, että samalle luokalle olisi ollut useampia startteja samalle päivälle, joten yksi kerrallaan niitä 0-ratoja yriteltiin. Tammikuun kisoissa, toisissa kisoissamme, taas tutussa kotihallissa tuli ensimmäinen 0-rata, minkä jälkeen nousua lähdettiin tavoittelemaan aktiivisesti. Neljä ensimmäistä kilparataamme teimme HAU:n omissa kisoissa kunnes uskaltauduin muillekin kentille ja toisille paikkakunnillekin.
Kakkosluokan nollat luvineen kerättiin muualla, mutta käytiin me kotikentälläkin joku rata tunaroimassa. Lähtemättömästi mieleen on jäänyt rata, jossa Jedi tulee keinun puolivälin jälkeen alas tehden kontaktivirheen. En ollut oikein varma säännöistä enkä siitä tuliko koira alas ennen vai jälkeen keinun puolivälin. Fiksu olisi katsonut tuomarin käsimerkkiä, mutta minä vaan vein koiran takaisin keinulle. Saviojan Anne yritti ystävällisesti auttaa näyttäen lopulta käsimerkkiä nenäni edessä, mutta silloin oli jo myöhäistä, hupsista.
Asiaan nyt perehdyttyäni huomasin yllätyksekseni, että yhden nollaradan Jedi teki kuitenkin II-luokassa HAU:n ja ATD:n järjestämissä Syysskaboissa 4.9.2004, mutta se ei ole kirjautunut jostain syystä kennelliiton rekisteriin. Tulos on merkitty kilpailukirjaamme ja tulokset löytyvät ATD:n sivuilta, mutta koiranet ei kilpailuja tunne ainakaan meidän kohdaltamme. Tämä oli siis LUVA-nolla, mikä on huomioitu kilpailukirjassamme, mutta kennelliitto ei näemmä ole puuttunutta tietoaan kysellyt tai sitten se on jäänyt vain merkitsemättä. Ei siis häiriötä meidän urallemme, mutta joku voisi ehkä ihmetellä nousuamme kun tuohon aikaanhan LUVA:t tuli aina kolmelle parhaalle nollan tehneelle. Jedillähän on yksi 0,57 tulos 4. sijalla. Niin tuohon aikaan 0,99 oli vielä nollatulos.
Tässä kuitenkin riitelevän pariskunnan säestyksellä se Marja Lahikaisen tuomaroima nollarata sekä Jan Egil Eiden tuomaroima rata, jossa tulee yksi harmillinen aikaa vievä tervehtimiskierros kiellolla. Kuuluttajana toimii taas Seppo Savikko, jota ei enää tapaa kisakuuluttajana, kun hyvä, että aika riittää Suomessa tuomaroinnille.
26.3.2005 Jedi nousi Kirkkonummella 3. luokkaan saatuaan viimeisen LUVA-nollansa. Olin ilmoittanut sen seuraavalle päivälle HAU:n kisoihin, missä se luokkanousijana aloitti luokan. Minua rupesi jännittämään aivan kamalasti kun tajusin, että nyt me ollaan samassa luokassa agilityn parhaimmiston kanssa. Sen verran kova oli jännitys, että hyllytin Jedin radan heti ensimmäisellä esteellä. Tämän jälkeen olikin rento jatkaa kun oli tullut jo todistettua "huonoutensa". Seuraavana viikonloppuna olikin sitten Turussa kisat, mihin lähdinkin ihan vaan katsomaan, onko meillä mitään mahdollisuuksia tässä luokassa. Se olikin sitten se ainoa kerta kun olen saanut kaikilta kolmelta radalta koiralle nollat.
Jossain vaiheessa kolmosluokkaan päästyämme siirryimme Jedin kanssa kouluttajallisesta ryhmästä kimpparyhmään ja samoihin aikoihin aloin kouluttamaan. Aluksi minusta tuntui, että eihän minulla ole mitään annettavaa kouluttajana kun Kristiina Henriksén toimintaan houkutteli, mutta vähitellen asenne muuttui. Siitä lähtien olenkin kouluttanut Mikkeliin muuttoon saakka (1.2.2014) vakituisesti joka viikkoa. Ainoastaan Kiilan syntymän jälkeen pidin puolen kauden tauon. Kouluttamisesta olen nauttinut suuresti ja olen kouluttanut eritasoisia ryhmiä yksin ja yhdessä. Toisinaan minusta tuntuukin, että ehkä minulla on enemmän annettavaa kouluttajana kuin ohjaajana, koska oma liikkumiseni ja ruumiinkieleni on aina ollut haasteellista. Aivot kertoo jotain muuta kuin mitä kroppa tekee.
Kimpparyhmämme, johon päädyimme, koostui roduista, jotka eivät ole niitä tyypillisimpiä agilityrotuja, joten kutsuimmekin itseämme vähemmistöryhmäksi. Jossain vaiheessa ryhmästä tuli valitettavasti ramparyhmä, koska valitettavan monelle ohjaajalle tai koiralle tuli jalka ongelmia. Ryhmä oli kuitenkin hyvä ja toimiva porukan vaihtuessakin, joten tavoitteellisuus ja eteneminen oli pysyvää. Ryhmähenki oli hyvä, joten treenit pysyivät kehittävinä ja ryhmän sisäinen kouluttaminen oli toimivaa.
Toki sekarotuinen Pinja oli välissä kouluttajallisessa ryhmässä, mutta siitä ei oikein harrastuskoiraksi ollut, joten roikuin koulutuksessa kunnes Mäntyniemet lopettivat. Tiedostinkin koko ajan, että olen hakemassa vain oppia itselleni ja Pinja saa lopettaa kun oma hyöty loppuu.
2007 kehään tuli australianpaimenkoira Mai, joka päätyi itse kokoamaamme penturyhmään. Kyseinen penturyhmä oli HAU:n ensimmäinen ja se toimi kimpparyhmänä kunnes koirat olivat niin eri tasoisia, että ne kannatti jakaa tasojen ja ihmisten aikataulujen mukaan toisiin ryhmiin. Tuossa vaiheessa Mai pääsi Ville Liukan ja Helena Tiaisen kouluttamaan ryhmään. Kouluttajat olivat aivan mahtavia, mutta en halunnut jättää kimppistämme Jedin lopetettua, joten siirsin Main Jedin tilalle kun se aika koitti. Kaikki ryhmät olivat todella toimivia ja mukavia, joten koko taival HAU:n riveissä oli Main kanssa toimiva.
Pääsimmehän me HAUlaisina myös televisioon. Kerran Ylen aamu-tv kävi jostain syystä kuvaamassa Jedin ryhmän treenejä ja olimmehan me ihan telkkariinkin päädytty. Harmi, että en itse sitä nähnyt, mutta työkaverit kertoivat, että olivat nähneet meidät aamulla. Toinen kerta oli, kun minuun oltiin yhteydessä, että haluisivat tehdä tutkimusta, johon tarvitsevat kuvia innostuneista koirista. No, olin työhaastatteluun menossa enkä oikein ajatuksiltani ehtinyt keskittyä selostukseen, joten ilmoitin, että voin luvata, että saavat tulla kuvaamaan koulutettaviani sekä kimppistämme, joka treenasi edellisten jälkeen. Näille ryhmille ehdin sillä aikataululla ilmoittamaan kuvauksista, jotta kaikki saavat tiedon kuvauksiin suostumisesta. Paikalle saapuikin sitten nainen ja mies, joista ensimmäinen hoiti kyselemisen ja jälkimmäinen kuvaamisen, mutta mukana olikin ammattilaisen videokamera. Kyse ei ollutkaan ihan perinteisestä tutkimuksesta vaan Ylen Tutkiva juttu -ohjelmasta, johon päätyivät silloiset koulutettavani sekä Jedi kimppisläisineen sekä Mai. Kuvaaja ihastui kentän laidalla odottavaan Maihin niin, että kysyi: "Osaisiko tämä tehdä jotain". No, osasihan se jotain, joten Mai esiintyy jutussa innokkaana odottajana sekä nuorena keppien pujottelijana.
Ja minähän päädyin HAU:n kouluttajana myös aivotutkimukseen, johon haluttiin vahvan koiratuntemuksen omaavia ihmisiä sekä verrokiksi ihmisiä, jotka eivät ole olleet missään tekemisissä koirien kanssa. No, minähän olen "tutkimusten luvattu maa", joten innokkaana vaan VTT:lle aivojen magneettikuviin. Siellä sitten katsoin magneettikuvauksessa kuvia ihmisistä keskenään, koirista keskenään sekä abstrakteja kuvia. Valitettavasti tutkimuksen tuloksista minulla ei ole mitään tietoa, mutta ainakin tiedän, että minulla ei tuolloin ollut mitään aivokasvainta.
Pinja ja Hali ovat nousseet kakkosluokkaan HAU:n kisoissa ja Mai on saanut kaikki I-luokan nollansa HAU:laisten tuomareiden radoilta. Esa Muotka sanoikin minulle voittopallilla BAT:n kisoissa, että haet sitten sen viimeisenkin nollan joltain HAU:n tuomarilta ja niinhän me tehtiin; Mia Laamanen allekirjoitti sen viimeisen. Kotikentällähän me käytiin tekemässä vain virheratoja.
Jedin kanssa olemme edustaneet HAU:ta hyvin ja huonosti, mutta pääsimme ainakin pari kertaa SM-kisoihin ja MM-karsintoihin. Jedi kisasi vielä 10 vuotiaana kunnes koitti ne viimeiset kilpailut Helluntaina 13.5.2010, jossa tuomarina oli Anne Savioja. Annen radalla aloitimme ja lopetimme ja välissä Anne kävi treenien aluksi suojaamassa meitä karkurikoiralta, minkä Jedi muisti lopun ikäänsä. Jedi aina "lauloi" kivoille ihmisille ja Annen meriitit nousivat ikuisiksi tästä yhdestä ainoasta suojauksesta.
Mai osallistui myös samaisiin kisoihin riman tiputuksella ja todella hitaalla puomilla, mutta seuraavana viikonloppuna Mai sai Vantaalla Anne Saviojan allekirjoituksella kaksi LUVA-nollaa ja siirron III-luokkaan. 2010 helluntain kisojen jälkeen kuitenkin kuvaamiset ovat tyssänneet aivan täysin, koska taikauskoni on vain vahvistunut Main kanssa kisatessa kun se on aina niin pirhanan pienestä kiinni. Parastahan olisi analysoida videoita jälkikäteen, mutta ei ole aina ihan niin helppoa katsoa omaa liikkumistakaan kun se ei todellisuudessa suju ihan niin kuin toivoisi ;)
Mai siis jatkoi kanssani HAU:n edustusta III-luokassa vaihtelevin menestyksin ja pentutauoin. Jatkoimme treenaamista kimpparyhmässä ja koulutin koko ajan. Kolme vuotta sitten agilitykuvioihin tuli mukaan Hali, Main pentu, joka aika pian siirtyi muista kuin ohjaamishaluttomuuteni vuoksi lainaohjaajalle. Minä kuitenkin kilpailin Halinkin kanssa ja Halikin nousi II-luokkaan HAU:n kisoista.
Main kanssa väliin on jäänyt syystä ja toisesta SM- ja piirinmestaruuskisat, mutta viime vuonna sentään päästiin jälkimmäisiin. Silloin osallistuimme myös HAU:n maxi-joukkueeseen ja sieltähän tuli Helsingin seudun piirinmestaruuskultaa. Joukkueessamme oli meidän lisäksi Pirjo Yli-Juuti Breezen ja Funin kanssa sekä Inka Häkkinen ja Sätkä. Tulokset löytyvät täältä ja Jukka Pätysen ottamaat kuvat täältä.
Mai mitalinsa kanssa.
Toimintamme HAU:ssa ei keskittynyt ainoastaan agilityyn vaan olemme harrastaneet siellä myös tokoa. Mai on käynyt HAU:n tokokisoissa ja Mai sekä Hali ovat tokoilleet tai tottistelleet siellä kimpparyhmänä toimineessa tokoryhmässä. Myös rallytokossa kävimme viime vuonna satunnaisia kertoja ja niillä opeillahan voitais joskus vaikka startata oikein kisoissakin varsinkin kun se on vappuna tullut viralliseksi lajiksi.
Reilu 12 vuotta HAU:n riveissä harrastajana, 10 vuotta kilpailijana ja 9 vuotta kouluttajana. Hyvä seura, mutta pakko oli jättää taakse kun muutimme Mikkeliin ja vaihdoimme MAH:iin. Nyt vielä viimeiset "työleimat" käyttöön ja niillä Maille neljä starttia toukokisoista.
Lauantaina oli siis "pikakisat" kolmosille niin, että ensin tutustuttiin B-rataan (agility) ja heti perään A-rataan (hyppis), minkä jälkeen tehtiin A ja 10 min jälkeen B. Samoin tehtiin C- ja D-ratojen kanssa. Täytyy sanoa, että nopeastihan se meni ja onneksi radatkin oli helppo muistaa, mutta olihan se äkkisälleen vähän ihmeellistä. Meillä sitten A-rata sujui oikein hyvin kunnes Mai kääntyi lopussa putkelta väärään suuntaan, minkä jälkeen se joutui kiertämään koko putken ennen seuraavaa hyppyä. Aikaahan siihen kului ja tuomarikin antoi kiellon kun se nyt joutui valitettavasti putkea kiertäessään ohittamaan aidan linjan. B-rata meni sitten kontakteja treenatessa kun Mai oli ensin ottanut keinulta alastulovirheen kuten puomin ylös menoltakin. Keinu oli minun vikani ja ylös menokin kun en sitä katsonut, mutta tarkoitus olikin keskittyä alastulolle. Pienoisella odotuksella ne tassut osuivat oikeille paikoilleen ja sen jälkeinen elämä olikin sitten ihan sama, meni putken väärään päähän kun en edes ohjannut. C-radalla nopea rata, mutta valitettavasti kaksi rimaa tippui, mutta D-radalla sitten onnistuttiin. Kontaktit ovat tosin todella hitaat viimeaikaisten kontaktiongelmien vuoksi ja keinu jopa mateleva. Ehkä Maita ahdisti kun olin niin lähellä. Tulos siis 0 ja sijoitus 5.
Videot on kuvanneet Veera ja Outi, mutta valokuvia oli ottanut Tiia Hämäläinen. Main kolme kuvaa on otettu viimeiseltä agilityradalta ja Mai tekeekin A:an alastuloa kieli keskellä suuta.
Ei se rima kovin kauaksi alle jää.
Kerrankin kaikki sormet jokseenkin kasassa.
Mai keskittyy
Kisojen jälkeen nuoriso pääsi vielä pitämään omaa kivaa viereiselle "pellolle".
Purina Areena kisojen jälkeen.
Entinen (Kiila) ja nykyinen (Niksi) HAUlainen kisaa omiaan.
Pitihän Halikin vielä päästä tutulle kentälle kisaamaan. Halille ei leimoja riittänyt, mutta muuton yhteydessä löytyi papereiden välistä vielä vanha työntekijälipuke, joka puolen kisapäivän töillä oikeuttaa 50 % alennukseen kisastartista. Ja Halihan teki puhtaat radat heti kahdelta ensimmäiseltä radalta. Molemmilta radoilta tuli LUVA:t ja B-radalla (hyppyrata) sijoitus 1. ja A-radalla (agilityradalla) sijoitus 2. ja SERTI. Näin Hali teki kaikki II-luokan nollaratansa HAU:n kisoissa ja vaihtoi alennuslipukkeen kolmeen lahjakorttiin eli kolmeen ilmaiseen starttiin. Me siis palaamme taas.
Historiallinen lipuke muiden tärkeiden kirjasten kassa.
Onnea III-luokkaan.
Halin ratoja ei valitettavasti ole videolla kun pienissä kisoissa piti keskittyä ennemminkin olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa, mutta tulokset onneksi löytyy. Lauantain tulokset löytyy täältä ja sunnuntain täältä.
Olipa kiva käydä tutuissa piireissä kilpailemassa ja ihanaa oli nähdä tuttuja. Kiitos HAUlaisille kaikesta, nähdään taas :)
Ennen Halin ainutkertaista kokemusta luonnetestissä olemme ehtineet taas touhuta monenmoista.
Viikko sitten kävimme vapaan maanantain kunniaksi Kausalassa paimentamassa. Tällä kertaa lambikehään astui vain Mai, jolle oli tarkoitus tehdä ratatreeniä. Ensimmäinen kierros tehtiin kuitenkin pyöröhäkissä, missä Mai otti suuntia laajalla välimatkalla eli aitojen vieruksia myötäillen. Suunnat tuntuivat olevan ihan mukavasti hallussa ja asennekin oli koko harjoituksen ajan täysin kohdillaan. Todellisuus kuitenkin paljastui ASCA-radalla lennokkaammilla lampailla ja pidemmillä välimatkoilla. Suunnat eivät siis ole ollenkaan hallussa ja tilanteet lipuivat helposti ohi kun jäin niitä vaatimaan. Kaksi kertaa yritimme rataa suorittaa räpiköiden, mutta molemmat sessiot olivat erittäin opettavaisia. Mai yrittää kyllä parhaansa mukaan tehdä oikein, mutta valitettavasti sille ei ole vielä opetettu kunnolla suuntia, joten eihän se voi niitä siten toteuttakaan. Lisäksi hankaluutta tuottaa se, että Mai tulee kuljetuksissa edelleen liian lähelle.
Yksi oppi oli lampaiden rauhoittaminen ihmisen viereen koiran kiertäessä. Lisäksi hahmotin nyt selkeämmin, missä koiran pitäisi olla, mutta suuntakäskyjen käyttökelvottomuuden vuoksi emme saaneet sitä toteutettua. Aivot sanoi, milloin pitäisi koiraa käskyttää, mutta tilanteet lipuivat ohi kun pohdin, että toteutuukohan ne. Mutta suunnat siis vaativat vielä paljon toistoja, mutta ajamisesta on jo hyvä alku nähtävissä. Mai kulkee kyllä ihan kauniisti lampaiden perässä kun minä seison keskemmällä kenttää, mutta se ei osaa vielä painaa niitä aitaan, jotta lampaat eivät kääntyisi takaisin kentän keskelle.
Kotimatkalla koirat kävivät vielä heittämässä Kiilaa lukuunottamatta talviturkin ja käytiin me yksi kopterikin katsomassa.
Meidän kultainen prinsessa lähtee vesille.
Sorsien kanssa.
Aeroflotin Mi-8T -kopteri ja tytöt.
Kopteri on selvitysten mukaan valmistettu 1973 eli ei kuitenkaan ihan hirveän vanha vielä.
Koska maanantai yhdistyi viikonloppuun, meiltä jäi kokonaan viikon rauhallinen ilta käyttämättä ja siirryttiin suoraan treeni-iltoihin. Tokotreeneissä häiriöharjoitukset ovat tuottaneet tulosta ja Hali esitteli parasta seuraamistaan, mitä on Mikkelissä koutsillemme näyttänyt. Sen sijaan se kuitenkin plurahti paikkaistumisestaa maahan, mutta korjasi tilanteen toiselle kierrokselle. Kokonaisuudessaan Halilla oli todella hyvä vire ja tarkka tekemisen meininki paitsi tunnariharjoituksissamme, missä taidettiin molemmat taas turhautua. Kokeillaan kasoja sitten taas kun ollaan tehty ensin etsintä harjoituksia ja otettu Annen ohjeiden mukaan muita esineitä mukaan. Onneksi kaikki voi-liikkeet eivät ole kuitenkaan hailu toive tulevaisuuteen, vaan kaukojen seisomisen ihme on avautunut Halille.
Kiilan tottelevaisuusura ei puolestaan etene olleenkaan niin tarkasti ja keskittyneesti kuin siskopuolensa. Kiilalla alkoi MPKY:n pentukurssi toissaviikolla, joten viime viikolla oli toinen kerta. Ensimmäisellä kerralla se vain sinkoili sinne tänne narun päässä kun olihan me käyty samaisella kentällä pari kertaa mökkikyläilemässä. Kouluttajamme on lisäksi PEKO-ryhmästämme, joten Kiilalla oli vain muut ihmiset mielessä. Sessiot olivatkin siten minulle kovin haasteellisia kun Kiilalle ei voinut antaa sekunninkaan aikaa keskittyä muuhun kuin minuun. Kiilan kontaktiharjoitukset muuttuivatkin nopeasti seuraamisharjoituksiksi, mutta luoksetulon sai sekin tehdä. Toisella kerralla Kiila oli onneksi jo keskittyneempi minuun ja homma vähän helpottui. Saalisnamilla seuruuttaminen oli varmaan se paras vaihtoehto meille, koska kainalopatukan kanssa se ehtii välillä höyrytä muuallekin paikaltaan. Luoksetulotkin onnistuivat nyt suoraan patukalle eikä ohituskaarroksen kautta leikkimään. Patukan kanssa sitä ei voi kuitenkaan enää autolle kuljettaa, koska taisteluleikkien jälkeen se menee isotellen autoon ja on jo kahdesti napannut Maita. Leikitään siis kentällä, mutta autoon mennään namittelun kautta. Kotitehtäväksi saimme asentojen harjoittelun, jotka aion opettaa Kiilalle niin näyttäväksi kuin taidan. Esimerkiksi maahan meno tapahtuu seisomisesta hypyn kautta.
Keskiviikko on aina kiireinen, joten Kiilan kurssin jälkeen Mai teki tottiskaavion läpi välipalkoin, minkä jälkeen suuntasimme taas Konginkankaalle agittamaan. Kiilan kurssin vuoksi ehdimme hallille vasta seitsemäksi, minkä jälkeen pitää koirat vielä lämmitellä, joten saan treenata lähinnä itsekseni. Jukka on ystävällisesti jäänyt katsomaan ensimmäisen koirani ennen lähtöään ja viime viikolla hän selvitti Halin niisto-ongelman. Hali tulkitsee niistokäden estäväksi, joten sille takaakierto pienellä ympyrällä pitää näyttää yhdellä kädellä. Siten se menee tiukasti ja sujuvasti, mutta niistokäsi pitää jättää väliin. Mai puolestaan harjoitteli urakalla kontakteja kuten teki edellisenäkin iltana, mutta virheen sain vain kerran äärimmäisellä ärsytyksellä. Niin siihen virheeseen tarvitaan kisaympäristö.
Kiila harjoitteli radalla myös sille sopivia parin esteen osuuksia sekä kontakteja bang-bang -leikillä keinulla. Se onkin nyt hoksannut jutun juuren ja asettuu hienosti kontaktin alastulolle. Ensi kerralla saankin ehkä ottaa jo apusiivekkeet pois tai ainakin väljentää niitä.
Torstaina vuorossa oli hakutreenit sekä Mailla että Halilla. Mai teki taas irtorullilla, joten ihan hyvä, että sattui taas niitä vaatimuksia. Minun piti vaatia se käymään oikeassa etukulmassa kun sille linjalle lähdin, vaikka se oli jo haistanut reilusti edempänä olevan maalimiehen. Sen jälkeen homma sujuikin ihan hyvin, vaikka pistot saisivat lähteä vieläkin suorempaan. Muuten harjoitus oli onnistunut ja saimme siitä molemmat oikein hyvän mielen. Kiilankin harjoitus oli onnistunut kun se löysi ääniavuin kaikki neljä maalimiestä, joista yksi oli peitetyn hetekan alla ja yksi suljetussa roskiksessa, jonka pienestä raosta sille tarjoiltiin ruoat. Se kun ei osaa vierailla vieläkään rauhoittua. Yritinkin siten ohjeistaa maalimiehiä antamaan sille ruoat suoraan rasiasta, mutta eihän se aina ole helppoa muistaa kun saman ohjaajan toinen koira ei saa syödä rasiasta ja toiselle taas tulisi antaa sieltä. Jälkimmäisen kohdalla syy on maalimiesten käsien suojaamisessa.
Lauantaina vuorossa oli taas agilitykisat Jyväskylässä. Molemmat kisaavat saivat osallistua kun kyseessä oli myös australianpaimenkoirien rotumestaruuskilpailut. Hali teki ensimmäisellä radallaan eli hyppyradalla hienon radan, mutta meni valitettavasti renkaan sivusta. En huomannut sitä, joten jatkoimme matkaa tyytyväisenä ja hylättyhän siitä tuli. Agilityradalla Hali aloitti aluksi kepit väärältä puolelta hienoisen vetoni vuoksi, joten siitä virhepisteitä 5, mikä oli myös lopullinen tuloksemme. Tällä tuloksella Hali tuli toiseksi kakkosluokkien rotumestaruuskisassa ja ansaitsi meille lahjakortin aussieputiikkiin.
Mai puolestaan sössi erittäin hyvän 0-yrityksemme loikkaamalla puomin alastulon yli saaden tulokseksi 5 sekä pilasi koko seuraavan radan samalla toimituksella. Jälkimmäisellä kuitenkin väärä suoritus johti vääränlaiseen ohjaukseen ja siten hylättyyn. Hyppärillä taas minun olisi pitänyt vahvistaa kääntämiseni vielä toisella kutsumisella kun kepit vetivät niin kovasti toiseen suuntaan, joten hyl siitäkin. Harmitti nuo kontaktiongelmat, mutta saatiinhan me ainakin Pirjon kanssa hyvät naurut syiden järkeilyillämme.
Seuraavana päivänä oli vuorossa Halin jännät paikat luonnetestissä:
Paikalla oli myös ensimmäinen viestiparimme Maaret ja rhodesiankoira Rif. Molemmat koirat muistivat kahden vuoden tauon jälkeen ohjaajaparinsa ja Rif merkkasi sen vielä oman testinsä alussa jutustelun aikana. Sainhan minä vielä komistukselta pusutkin palautetta odotellessamme. On se vaan vähän erilaista halailla suuren rhodesiankoirauroksen kuin sirpakan Halin kanssa.
<3
Halin testaus oli Riffin jälkeen niin, että välissä oli yksi valkoinenpaimenkoira. Hali odotteli vuoroaan tiellä hyvin rauhallisesti eikä edes reagoinut erittäin hyvin kuuluviin laukauksiin kuten minä, joka pomppasin yllättävästä äänestä ilmaan. Testin lopuksihan paineiden jälkeen Hali näytti pienet "kauneusvirheet" laukauksiin, joten tulokseen merkittiin laukauskokematon ++. Halille ammuttiin kolme kertaa, mutta toiselle eikä kolmannelle laukaukselle Hali heilautti vain korviaan, mutta ei reagoinut muuten. Halin testi on videoitu, mutta en ole vielä ehtinyt sitä katsoa itsekään kun olinhan paikalla katsomassa, joten kiirettä sille ei itsellä ole ollut.
Halin luonnetestin tulos:
Toimintakyky: +1, kohtuullinen
Terävyys: +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +1, pieni
Taisteluhalu: -1, pieni
Hermorakenne: +1, hieman rauhaton
Temperamentti: +2, kohtuullisen vilkas
Kovuus: +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: ++, laukauskokematon
Tulos: 125
Tuomareina toimivat: Jorma Kerkkä ja Mia Möller
Tulos oli aivan Halin näköinen eikä yllätyksiä tullut. Hali kyllä möykkäsi puolustustilanteissa, mutta eihän se ole niissä varsinaisesti hyökkäävä. Seinässä se kyllä otti lopuksi vielä möreämmän äänen käyttöön, jotta Jorma ymmärtäisi, että ihan oikeasti voisi lopettaa. Ja niinhän siinä kävi. Jorma heitti kepakon sivuun ja sittenhän Hali jo heilutti häntää. Se on rehellinen koira niin kuin palautteessakin sanottiin. Taisteluhalu oli minulle myös ennestään selvä kun eihän Hali juuri taisteluleikeistä perusta. Kyllä se jkv taistelee, mutta se vaatii alkuun jo jotain kivaa ja railakasta tekemistä. Taisteluhalua toki katsottiin muissakin osioissa ja allekirjoitan tuloksen. Toimintakykyä mitattiin erityisesti pimeässä huoneessa ja siellä Hali jäi ihmettelemään ovien välistä tulevaa valoa. Se ei tainnut muistaa enää, että joku tuttukin huoneeseen meni, mutta löysihän se muutamalla niiskauksella perillekin. Materiaaliset pelotteet toivat esiin pehmeyden, mikä on tyypillistä paimenkoirille, mutta kävihän se kaikki kuitenkin katsomassa. Kelkan kanssa se kyllä selvästi ajatteli, että jos katson muualle, se katoaa.
Rankka reissu vaati myös rankat huvit, joten suuntasimme vielä Äänekoskelle Annen ja Voiton vauvaa katsomaan. Suloinen pieni ihminen sieltä löytyikin ja Kiila oli aivan ihastuksissa. Ihastuksissa oli joku muukin, mutta eihän sitä meille annettu ymmärrettävistä syistä. Suloisen tytön nukkuessa koirat saivat vielä riekkua ulkona, missä saimme Annen kanssa taas todistaa sitä, kuinka paljon samaa Maissa ja Talassa on. Olenkin sanonut, että ne on kuin kaksi marjaa.
Tämä on perinyt enoltaan tavan ottaa kaikki suuhun. Tähän kuuluu myös ihmisten raajojen pitäminen suussa.
Tala <3
Main ja Talan palloleikit olivat hyvin samanlaiset. Jatoa ärsytti kun Mai omi sen pallon.
Pinja, Kiila, Hali, Mai, Tala ja Jato
Sama porukka, mutta nyt Tala on panostanut ilmeeseen.
Näin suuri kahvipannu, joten pakkohan se oli kuvata ja laitta koira kylkeen.
Ja sitten juosten veteen.
Paitsi tämä, joka suhtautuu näin alkuun veteen aivan kuten äitinsä aikoinaan.
