HAU!

HAU:ssa eli Helsingin Agility Urheilijoissa alkoi agilityurani huhtikuussa 2001. Jedi (11 kk) katalonianpaimenkoira pääsi tuolloin alkeiskurssille, mikä järjestettiin Helsingin Malminkartanossa agilitykäyttöön luovutetulla kentällä (nykyään pelkkä parkkipaikka). Tuohon aikaanhan ei vielä ollut hallia vaan esteet olivat kontissa kentän laidalla ja harrastustoiminta keskittyi vain sulaan aikaan. Purina Areena valmistui pari vuotta myöhemmin, minkä jälkeen harrastaminen mahdollistui ympärivuotisesti.

Jedi syttyi lajiin nopeammin kuin minä, vaikka olin päättänyt harrastuksen koiralle jo heti sen saatuani edellisenä syksynä. Minun syttymistäni hillitsi taitamattomuuteni, mutta koiran sinnikäs into ja vaatimukset harrastamaan pääsyyn saivat minutkin lopulta lajiin syttymään. Varsinainen kehityksemme käynnistyi kun pääsimme Nina Mantereen kouluttamaan ryhmään, jolloin aloin varsinaisesti panostamaan lajiin, koska enhän halunnut aina olla ryhmän surkein. Ei se varmaan ihan niinkään aina ollut, mutta siltä itsestä kuitenkin yleensä tuntui.

Monta asiaa tekisin nykyään toisin:
- Palkkaisin leikkivää koiraa ehdottomasti mieluummin lelulla enkä pakkosyöttäisi sitä ruoalla ja siten opettaisi sitä välttämättä hillitsevälle palkalle. Minun onneni oli, että koirani palkkautui esteistä ja tekemisestä niin hyvin, että surkeat palkkaukseni eivät olleet este etenemiselle.
- Olisin opettanut koirani kääntymään paremmin, mutta enhän osannut itsekään tuolloin ohjata oikea-aikaiseksi, vaan videoilta näkyy kuinka jo koiran hypättyä ilmoitan jatkuvalla "täällä, täällä" -huutelulla muuttunutta suuntaa. Pitkät kaarroksethan kostautuivat kolmosluokassa eikä tehtyä ollut enää helppo korjata.
- Myös kontaktit olisin opettanut jo alusta asti suunnitelmallisesti, mutta enhän toki tiennyt mitä edessä oli. Jedille aloitin kontaktiopetuksen vasta sen kisatessa kakkosluokassa huomattuani, miten paljon opeista voi olla hyötyä. Toisaalta ei ne opetuksetkaan ole aina tae kontaktipinnoille osumisesta kuten nyt olen saanut Main kanssa huomata.

Meidän ei pitänyt koskaan aloittaa kilpailemista Jedin kanssa, mutta toisin kuitenkin kävi. Lopulta, melkein kolme vuotta harjoiteltuamme, uskaltauduin kisaradalle ja silloin se kisakärpänen sitten iski. Jännitti aivan mahdottomasti ja pissillä piti käydä 5 min välein, mutta kivaa oli. Helpottavin huomio oli, että en huomannut ollenkaan yleisöä, mikä oli esiintymiskammolleni varmaan se suurin kynnys. 16.11.2003 starttasimme ensimmäisen kerran tutulla kentällä eli HAU:n kisoissa Purina Areenalla HAU:laisen tuomarin silmien alla.



Anne Savioja tarkistaa Jedin tatuointia kilpailukirjaa varmistaessaan.

Valmiina ensimmäiselle kisaradalle.

Ensimmäisellä radalla tulos oli 10, mutta tammikuussa piti taas päästä yrittämään uudelleen. Tuohon aikaanhan oli harvinaista, että samalle luokalle olisi ollut useampia startteja samalle päivälle, joten yksi kerrallaan niitä 0-ratoja yriteltiin. Tammikuun kisoissa, toisissa kisoissamme, taas tutussa kotihallissa tuli ensimmäinen 0-rata, minkä jälkeen nousua lähdettiin tavoittelemaan aktiivisesti. Neljä ensimmäistä kilparataamme teimme HAU:n omissa kisoissa kunnes uskaltauduin muillekin kentille ja toisille paikkakunnillekin.

Kakkosluokan nollat luvineen kerättiin muualla, mutta käytiin me kotikentälläkin joku rata tunaroimassa. Lähtemättömästi mieleen on jäänyt rata, jossa Jedi tulee keinun puolivälin jälkeen alas tehden kontaktivirheen. En ollut oikein varma säännöistä enkä siitä tuliko koira alas ennen vai jälkeen keinun puolivälin. Fiksu olisi katsonut tuomarin käsimerkkiä, mutta minä vaan vein koiran takaisin keinulle. Saviojan Anne yritti ystävällisesti auttaa näyttäen lopulta käsimerkkiä nenäni edessä, mutta silloin oli jo myöhäistä, hupsista.

Asiaan nyt perehdyttyäni huomasin yllätyksekseni, että yhden nollaradan Jedi teki kuitenkin II-luokassa HAU:n ja ATD:n järjestämissä Syysskaboissa 4.9.2004, mutta se ei ole kirjautunut jostain syystä kennelliiton rekisteriin. Tulos on merkitty kilpailukirjaamme ja tulokset löytyvät ATD:n sivuilta, mutta koiranet ei kilpailuja tunne ainakaan meidän kohdaltamme. Tämä oli siis LUVA-nolla, mikä on huomioitu kilpailukirjassamme, mutta kennelliitto ei näemmä ole puuttunutta tietoaan kysellyt tai sitten se on jäänyt vain merkitsemättä. Ei siis häiriötä meidän urallemme, mutta joku voisi ehkä ihmetellä nousuamme kun tuohon aikaanhan LUVA:t tuli aina kolmelle parhaalle nollan tehneelle. Jedillähän on yksi 0,57 tulos 4. sijalla. Niin tuohon aikaan 0,99 oli vielä nollatulos.

Tässä kuitenkin riitelevän pariskunnan säestyksellä se Marja Lahikaisen tuomaroima nollarata sekä Jan Egil Eiden tuomaroima rata, jossa tulee yksi harmillinen aikaa vievä tervehtimiskierros kiellolla. Kuuluttajana toimii taas Seppo Savikko, jota ei enää tapaa kisakuuluttajana, kun hyvä, että aika riittää Suomessa tuomaroinnille.

 

 

 

26.3.2005 Jedi nousi Kirkkonummella 3. luokkaan saatuaan viimeisen LUVA-nollansa. Olin ilmoittanut sen seuraavalle päivälle HAU:n kisoihin, missä se luokkanousijana aloitti luokan. Minua rupesi jännittämään aivan kamalasti kun tajusin, että nyt me ollaan samassa luokassa agilityn parhaimmiston kanssa. Sen verran kova oli jännitys, että hyllytin Jedin radan heti ensimmäisellä esteellä. Tämän jälkeen olikin rento jatkaa kun oli tullut jo todistettua "huonoutensa". Seuraavana viikonloppuna olikin sitten Turussa kisat, mihin lähdinkin ihan vaan katsomaan, onko meillä mitään mahdollisuuksia tässä luokassa. Se olikin sitten se ainoa kerta kun olen saanut kaikilta kolmelta radalta koiralle nollat.

 

 



 

 

Jossain vaiheessa kolmosluokkaan päästyämme siirryimme Jedin kanssa kouluttajallisesta ryhmästä kimpparyhmään ja samoihin aikoihin aloin kouluttamaan. Aluksi minusta tuntui, että eihän minulla ole mitään annettavaa kouluttajana kun Kristiina Henriksén toimintaan houkutteli, mutta vähitellen asenne muuttui. Siitä lähtien olenkin kouluttanut Mikkeliin muuttoon saakka (1.2.2014) vakituisesti joka viikkoa. Ainoastaan Kiilan syntymän jälkeen pidin puolen kauden tauon. Kouluttamisesta olen nauttinut suuresti ja olen kouluttanut eritasoisia ryhmiä yksin ja yhdessä. Toisinaan minusta tuntuukin, että ehkä minulla on enemmän annettavaa kouluttajana kuin ohjaajana, koska oma liikkumiseni ja ruumiinkieleni on aina ollut haasteellista. Aivot kertoo jotain muuta kuin mitä kroppa tekee.

 

Kimpparyhmämme, johon päädyimme, koostui roduista, jotka eivät ole niitä tyypillisimpiä agilityrotuja, joten kutsuimmekin itseämme vähemmistöryhmäksi. Jossain vaiheessa ryhmästä tuli valitettavasti ramparyhmä, koska valitettavan monelle ohjaajalle tai koiralle tuli jalka ongelmia. Ryhmä oli kuitenkin hyvä ja toimiva porukan vaihtuessakin, joten tavoitteellisuus ja eteneminen oli pysyvää. Ryhmähenki oli hyvä, joten treenit pysyivät kehittävinä ja ryhmän sisäinen kouluttaminen oli toimivaa.

 

Toki sekarotuinen Pinja oli välissä kouluttajallisessa ryhmässä, mutta siitä ei oikein harrastuskoiraksi ollut, joten roikuin koulutuksessa kunnes Mäntyniemet lopettivat. Tiedostinkin koko ajan, että olen hakemassa vain oppia itselleni ja Pinja saa lopettaa kun oma hyöty loppuu.

 

2007 kehään tuli australianpaimenkoira Mai, joka päätyi itse kokoamaamme penturyhmään. Kyseinen penturyhmä oli HAU:n ensimmäinen ja se toimi kimpparyhmänä kunnes koirat olivat niin eri tasoisia, että ne kannatti jakaa tasojen ja ihmisten aikataulujen mukaan toisiin ryhmiin. Tuossa vaiheessa Mai pääsi Ville Liukan ja Helena Tiaisen kouluttamaan ryhmään. Kouluttajat olivat aivan mahtavia, mutta en halunnut jättää kimppistämme Jedin lopetettua, joten siirsin Main Jedin tilalle kun se aika koitti. Kaikki ryhmät olivat todella toimivia ja mukavia, joten koko taival HAU:n riveissä oli Main kanssa toimiva.

 

Pääsimmehän me HAUlaisina myös televisioon. Kerran Ylen aamu-tv kävi jostain syystä kuvaamassa Jedin ryhmän treenejä ja olimmehan me ihan telkkariinkin päädytty. Harmi, että en itse sitä nähnyt, mutta työkaverit kertoivat, että olivat nähneet meidät aamulla. Toinen kerta oli, kun minuun oltiin yhteydessä, että haluisivat tehdä tutkimusta, johon tarvitsevat kuvia innostuneista koirista. No, olin työhaastatteluun menossa enkä oikein ajatuksiltani ehtinyt keskittyä selostukseen, joten ilmoitin, että voin luvata, että saavat tulla kuvaamaan koulutettaviani sekä kimppistämme, joka treenasi edellisten jälkeen. Näille ryhmille ehdin sillä aikataululla ilmoittamaan kuvauksista, jotta kaikki saavat tiedon kuvauksiin suostumisesta. Paikalle saapuikin sitten nainen ja mies, joista ensimmäinen hoiti kyselemisen ja jälkimmäinen kuvaamisen, mutta mukana olikin ammattilaisen videokamera. Kyse ei ollutkaan ihan perinteisestä tutkimuksesta vaan Ylen Tutkiva juttu -ohjelmasta, johon päätyivät silloiset koulutettavani sekä Jedi kimppisläisineen sekä Mai. Kuvaaja ihastui kentän laidalla odottavaan Maihin niin, että kysyi: "Osaisiko tämä tehdä jotain". No, osasihan se jotain, joten Mai esiintyy jutussa innokkaana odottajana sekä nuorena keppien pujottelijana.

 

Ja minähän päädyin HAU:n kouluttajana myös aivotutkimukseen, johon haluttiin vahvan koiratuntemuksen omaavia ihmisiä sekä verrokiksi ihmisiä, jotka eivät ole olleet missään tekemisissä koirien kanssa. No, minähän olen "tutkimusten luvattu maa", joten innokkaana vaan VTT:lle aivojen magneettikuviin. Siellä sitten katsoin magneettikuvauksessa kuvia ihmisistä keskenään, koirista keskenään sekä abstrakteja kuvia. Valitettavasti tutkimuksen tuloksista minulla ei ole mitään tietoa, mutta ainakin tiedän, että minulla ei tuolloin ollut mitään aivokasvainta.

 

Pinja ja Hali ovat nousseet kakkosluokkaan HAU:n kisoissa ja Mai on saanut kaikki I-luokan nollansa HAU:laisten tuomareiden radoilta. Esa Muotka sanoikin minulle voittopallilla BAT:n kisoissa, että haet sitten sen viimeisenkin nollan joltain HAU:n tuomarilta ja niinhän me tehtiin; Mia Laamanen allekirjoitti sen viimeisen. Kotikentällähän me käytiin tekemässä vain virheratoja.

 

 

 

Jedin kanssa olemme edustaneet HAU:ta hyvin ja huonosti, mutta pääsimme ainakin pari kertaa SM-kisoihin ja MM-karsintoihin. Jedi kisasi vielä 10 vuotiaana kunnes koitti ne viimeiset kilpailut Helluntaina 13.5.2010, jossa tuomarina oli Anne Savioja. Annen radalla aloitimme ja lopetimme ja välissä Anne kävi treenien aluksi suojaamassa meitä karkurikoiralta, minkä Jedi muisti lopun ikäänsä. Jedi aina "lauloi" kivoille ihmisille ja Annen meriitit nousivat ikuisiksi tästä yhdestä ainoasta suojauksesta.

 

 

Mai osallistui myös samaisiin kisoihin riman tiputuksella ja todella hitaalla puomilla, mutta seuraavana viikonloppuna Mai sai Vantaalla Anne Saviojan allekirjoituksella kaksi LUVA-nollaa ja siirron III-luokkaan. 2010 helluntain kisojen jälkeen kuitenkin kuvaamiset ovat tyssänneet aivan täysin, koska taikauskoni on vain vahvistunut Main kanssa kisatessa kun se on aina niin pirhanan pienestä kiinni. Parastahan olisi analysoida videoita jälkikäteen, mutta ei ole aina ihan niin helppoa katsoa omaa liikkumistakaan kun se ei todellisuudessa suju ihan niin kuin toivoisi ;)

 

 

 

 

Mai siis jatkoi kanssani HAU:n edustusta III-luokassa vaihtelevin menestyksin ja pentutauoin. Jatkoimme treenaamista kimpparyhmässä ja koulutin koko ajan. Kolme vuotta sitten agilitykuvioihin tuli mukaan Hali, Main pentu, joka aika pian siirtyi muista kuin ohjaamishaluttomuuteni vuoksi lainaohjaajalle. Minä kuitenkin kilpailin Halinkin kanssa ja Halikin nousi II-luokkaan HAU:n kisoista.

 

Main kanssa väliin on jäänyt syystä ja toisesta SM- ja piirinmestaruuskisat, mutta viime vuonna sentään päästiin jälkimmäisiin. Silloin osallistuimme myös HAU:n maxi-joukkueeseen ja sieltähän tuli Helsingin seudun piirinmestaruuskultaa. Joukkueessamme oli meidän lisäksi Pirjo Yli-Juuti Breezen ja Funin kanssa sekä Inka Häkkinen ja Sätkä. Tulokset löytyvät täältä ja Jukka Pätysen ottamaat kuvat täältä.

 

Mai mitalinsa kanssa.

Toimintamme HAU:ssa ei keskittynyt ainoastaan agilityyn vaan olemme harrastaneet siellä myös tokoa. Mai on käynyt HAU:n tokokisoissa ja Mai sekä Hali ovat tokoilleet tai tottistelleet siellä kimpparyhmänä toimineessa tokoryhmässä. Myös rallytokossa kävimme viime vuonna satunnaisia kertoja ja niillä opeillahan voitais joskus vaikka startata oikein kisoissakin varsinkin kun se on vappuna tullut viralliseksi lajiksi.

 

Reilu 12 vuotta HAU:n riveissä harrastajana, 10 vuotta kilpailijana ja 9 vuotta kouluttajana. Hyvä seura, mutta pakko oli jättää taakse kun muutimme Mikkeliin ja vaihdoimme MAH:iin. Nyt vielä viimeiset "työleimat" käyttöön ja niillä Maille neljä starttia toukokisoista.

 

Lauantaina oli siis "pikakisat" kolmosille niin, että ensin tutustuttiin B-rataan (agility) ja heti perään A-rataan (hyppis), minkä jälkeen tehtiin A ja 10 min jälkeen B. Samoin tehtiin C- ja D-ratojen kanssa. Täytyy sanoa, että nopeastihan se meni ja onneksi radatkin oli helppo muistaa, mutta olihan se äkkisälleen vähän ihmeellistä. Meillä sitten A-rata sujui oikein hyvin kunnes Mai kääntyi lopussa putkelta väärään suuntaan, minkä jälkeen se joutui kiertämään koko putken ennen seuraavaa hyppyä. Aikaahan siihen kului ja tuomarikin antoi kiellon kun se nyt joutui valitettavasti putkea kiertäessään ohittamaan aidan linjan. B-rata meni sitten kontakteja treenatessa kun Mai oli ensin ottanut keinulta alastulovirheen kuten puomin ylös menoltakin. Keinu oli minun vikani ja ylös menokin kun en sitä katsonut, mutta tarkoitus olikin keskittyä alastulolle. Pienoisella odotuksella ne tassut osuivat oikeille paikoilleen ja sen jälkeinen elämä olikin sitten ihan sama, meni putken väärään päähän kun en edes ohjannut. C-radalla nopea rata, mutta valitettavasti kaksi rimaa tippui, mutta D-radalla sitten onnistuttiin. Kontaktit ovat tosin todella hitaat viimeaikaisten kontaktiongelmien vuoksi ja keinu jopa mateleva. Ehkä Maita ahdisti kun olin niin lähellä. Tulos siis 0 ja sijoitus 5.

 

 

 

Videot on kuvanneet Veera ja Outi, mutta valokuvia oli ottanut Tiia Hämäläinen. Main kolme kuvaa on otettu viimeiseltä agilityradalta ja Mai tekeekin A:an alastuloa kieli keskellä suuta.

 

Ei se rima kovin kauaksi alle jää.

Kerrankin kaikki sormet jokseenkin kasassa.

Mai keskittyy

Kisojen jälkeen nuoriso pääsi vielä pitämään omaa kivaa viereiselle "pellolle".

 

Purina Areena kisojen jälkeen.

Entinen (Kiila) ja nykyinen (Niksi) HAUlainen kisaa omiaan.

 

Pitihän Halikin vielä päästä tutulle kentälle kisaamaan. Halille ei leimoja riittänyt, mutta muuton yhteydessä löytyi papereiden välistä vielä vanha työntekijälipuke, joka puolen kisapäivän töillä oikeuttaa 50 % alennukseen kisastartista. Ja Halihan teki puhtaat radat heti kahdelta ensimmäiseltä radalta. Molemmilta radoilta tuli LUVA:t ja B-radalla (hyppyrata) sijoitus 1. ja A-radalla (agilityradalla) sijoitus 2. ja SERTI. Näin Hali teki kaikki II-luokan nollaratansa HAU:n kisoissa ja vaihtoi alennuslipukkeen kolmeen lahjakorttiin eli kolmeen ilmaiseen starttiin. Me siis palaamme taas.

 

Historiallinen lipuke muiden tärkeiden kirjasten kassa.

Onnea III-luokkaan.

 

Halin ratoja ei valitettavasti ole videolla kun pienissä kisoissa piti keskittyä ennemminkin olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa, mutta tulokset onneksi löytyy. Lauantain tulokset löytyy täältä ja sunnuntain täältä.

 

Olipa kiva käydä tutuissa piireissä kilpailemassa ja ihanaa oli nähdä tuttuja. Kiitos HAUlaisille kaikesta, nähdään taas :)