Kun muut viettävät...

Lauantaina menimme äitini luokse syömään ja oikein yökyläänkin. Lähdin noin neljän aikaan iltapäivällä kävelemään äitini luo ja vähän laskeskelin, että kaikki muut on jo siirtyneet sisätiloihin. Tästä syystä annoin koirien lähteä matkaan jo kotiovelta saakka ilman perässä kulkevia naruja. Namit oli toki taskussa valmiina, että jokainen tulisi luokse ihan vaan iloisesti kutsumalla. Mutta niinhän siinä kävi kuin suunnittelinkin, että naruja ei tarvinnut kertaakaan kassista kaivaa. Juna-asemalla teimme kyllä kahden ihmisen ohituksen namuimutuksella ihan varmuuden vuoksi, jos vaikka joku haluaisi avata keskustelun. On se vaan helppoa kun ei ole liikaa häiriötekijöitä. Teiden ylitykset meni mitä turvallisimmin kuten juna-asemallakin käppäily. On ne vaan niin kuuliaisia kun haluavat.

Lauantai-ilta meni sitten ihan vaan syödessä ja oleillessa. Nukkumaan mentiin puolen yön aikaan ja klo 4 aamulla TV-rämähti päälle ja Eemeli-elokuva alkoi. Meikäläinen siirtyi rauhallisemmille vesille jatkamaan unia, mutta karvanaamojen yöunet taisi jäädä todella vajaiksi.

Aamulla oli ulkona kuura maassa. Harmi vaan, että kamera ei ollut mukana. Aamulenkin jälkeen kävin Halin ja Main kanssa agittamassa. Hali opetteli taas kerralla sen miljoona asiaa ja Mai oli eri pätevä. On se vaan kiva kun toinen osaa jo lähes kaiken niin jaksaa opettaa toiselle perusteita ilman hoppua. Mai osaa nykyään odottaa myös pääosin hiljaa kun teen toisen kanssa. Tämä on suoranainen ihme, mitä en uskonut koskaan tapahtuvan, mutta näin vaan on. Hali ei ole vielä ihan sillä tasolla.

Kotiin kävellessämme Mai sai tehdä kerran päivän huipennukseksi vieä pudotetun noudon 50 m matkalta. Ja sehän meni tosi hyvin. Vähän tämän jälkeen vastaan tuli mies corgin kanssa. En jaksanut kytkeä koiria tätä varten kun tällä retkellä hihnassa kävelyä oli ollut jo ihan tarpeeksi ja edessäkin sitä vielä oli. Menin vain koirieni kanssa tien sivuun namit kädessä. Vastaan kävellessään mies kysyi, että onko minulla jonkin erityisen rotuisia koiria kun niitä ei tarvitse kytkeä ohitustilanteessa. Kysymys tuli aivan vilpittömästi, joten vastasin vaan koirien olevan ahneita, ei sen kummempaa.

Tänään maanantaina vuorossa on ollut Hannan esine-etsintää. Harmi vaan, että meikäläinen ei voi hyödyntää hajuaistia vaan etsintä tapahtuu täysin ja pelkästään vain tunto- ja näköaistin avulla. Onneksi kadotetut tavarat löytyi näilläkin avuilla, joten pääsemme vielä auringonpaisteiseen myrskyyn tokoilemaan.

Lopuksi vielä kuva Halin tekemästä taiteesta olohuoneen ikkunassa.

Sateen vankeina sisällä

Joka päivä sataa tai on ainakin pimeää. Tämä on hankaloittanut elämäämme todella paljon, koska kaksijalkainen liikuttaja elää valosta, mitä ei nyt ole tarjolla. Kaksin käsin olenkin alkanut popsimaan D-vitamiinia keltaisesta purkista, että edes jokin molekyyli alkaisi sisällä värähtelemään. Lisäksi rajoitettu ulkoilu ottaa aivoon.

Olemme siis lähinnä lenkkeilleet viimeaikoina sateessa ja pilkko pimeässä. Harrastamiset on satunnaista viihdykettä synkkiin päiviin. Onneksi kuitenkin putken päässä on valoa, vaikka se onkin vielä mutkan takana. Tuota valoa ajatellessani tein suunnitelmia ensi vuoden koekalenteriin: paimennuspäivät ja -kisat on varattu jo ajat sitten, näyttelyyn merlekaunokaiset pääsevät 5.5.2012, tammi- ja helmikuun agikisat katsottu sekä tokokoeapäiväkin kalenteriin merkattu. Viimeisestä inpiroutuneena teimme tänään sitten kotitreenit, koska ulkokenttä lainehtii vedestä. Lisäksi aloitimme aivan uutukaisen liikkeen harjoittelun. Pitkästä aikaa olen opettamassa koirilleni jotain aivan turhaa. Enempää en paljasta, jotta voisimme joskus viihdyttää tällä toisia.

Yön jännittävät hetket

Viime yönä saavuin kotiin noin kahden aikaan yöllä myöhään alkaneen Poets of the Fallin keikan jälkeen. Aluksi menin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet yöllistä ulkoilua varten ja huomasin punaiseksi värjäytyneen koiranpatjan. Patjalla oli jotain teräviä palasia ja arvelin jonkun haavoittaneen palasilla suunsa niin, että patja oli tullut aivan veriseksi. Tarkastin pikaisesti vieressä olleiden Pinjan ja Main suut. Ei haavoja näillä, joten jäljelle jäi enää yksi sankari. Samalla mieleeni kuitenkin tupsahti turnajaismahdollisuus, joten kissan tilan tarkastaminen tuli seuraavaksi kyseeseen. Kissa löytyi kuppinsa ääreltä hengissä, haavoittumattomana ja äänikin oli selvästi tallella. Kissakeilausta ei siis oltu harrastettu. Tämä vaihtoehto nyt vaan tupsahti mieleen kun luin edellisenä päivänä Miki-aussien rusakon taposta ja syönnistä.

"Verisiä" palasia patjalta kerätessäni tajusin, mikä tähän oli silputtu. Kyseessä oli illalla käyttämäni huulipunan kuorenpalaset ja väri oli tietysti viininpunaiseen vivahtavasta huulipunastani. Sitten vaan muskettisoturit sohvalle riviin kuulusteltaviksi. Järeämpiä kuulustelumetodeita ei onneksi tarvinnut ottaa käyttöön, koska yksi urhea oli vähän huonosti peitellyt tekosiaan. Kyllä oli naurussa pitelemistä varsinkin kun vilkkaan mielikuvituksen tuottamat kamalat vaihtoehdot osoittautuivat turhiksi.

Pinjan ilme on jotenkin niin osaaottava.

Hali ei oikein ymmärtänyt, että punat on yläpään kaunistukseksi.

Pari viikkoa sitten meidän teini puuteroi ja nyt oli vuorossa punaus.

Mikä on parasta vanhassa koirassa?

Tietysti se, että vanha koira toimii niin kuin ajatus. Meikäläisen tapauksessa pitää kuitenkin huomioida, että ajatukset ovat välillä itsellekin hieman sekavia, joten miten se koirakaan niitä osaisi aina kovin tarkasti tulkita. Varsinkin tämä ilmenee koulutus- ja harrastuspuolella.

Vanhat koirat
tietävät ihmisten asioista
enemmän kuin ihmiset itse.
Eivätkä suostu puhumaan.
Katsovat vain säälivästi.
Katkelma Tommy Tabermannin runosta

"Vanha koira"

Olen tässä pohtinut tätä asiaa ja tullut siihen tulokseen, että Mai on nyt tässä tilanteessa. Parasta tässä asiassa on se, että se ei oikeasti ole vielä edes vanha. Viime kevään taisto oli koettelemus meille molemmille, mutta tämän syksyn aikana siitä on tullut mitä mahtavin koira. Se ei tarvitse ylimääräistä kurinpitoa lenkeille (vetämistä ei nyt lasketa kun ongelma on hihnojen pitäjässä) eikä innostusta harrastuksiin eikä sillä ole pienintäkään aikomusta tehdä mitään väärää kotonakaan. Hellyyttäkin siltä saa vaikka millä mitalla. Kyllä täytyy ihmetellä, miten on tuollainen aarre kotona voi ollakaan. Myös harrastuspuolella se on taasen osoittanut hienoja taitoja, vaikka ei tuo harjoittelu olekaan ollut enää kesäisessä mittakaavassa.

Pinja puolestaan vanhempana toimii enemmän niin kuin oma ajatuksensa, mutta niinhän se on aina tehnyt. Onneksi Pinjan ajatukset on kuitenkin hyväntahtoiset, joten korjattavaa toimintaa on vähän. Nyt kuitenkin Pinja-paralla on palanut päreet perheen nuorimmaiseen eikä se juuri halua katsella sohvalla makoillessaan Halin naamaa. Hali ei vaan sitä halua oikein ymmärtää vaan haluaa ehdottomasti näyttää miten ihana onkaan. Viimeistään siinä vaiheessa kuin näyttö on edennyt päähän lämimiseen, Pinja on sitä mieltä, että kakru olis saanut muuttaa muiden mukana jonnekin muualle.

Hali puolestaan on siinä iässä, että se vasta hakee ajatuksia. Tällä hetkellä ajatukset taitaa hoitaa pääasiassa ruoka ja hormonit. Toiveet on kuitenkin korkealla, koska se selvästi keskittyy tuohon ajatusten etsimiseen ainakin harrastuspuolella. Muuten se nappaa kiinni mistä tahansa tarjolla olevasta ajatuksesta ja toisaalta taas hylkää varteenotettaviakin ajatuksia. Se on nyt siis siinä iässä.