sunnuntai 2. joulukuuta 2012

"Pyhäpannat"

Chila oli meidän ilona vajaan viikon verran kun sen Tuuli-emäntä oli Saksassa lomailemassa, ja eilen sillä oli kotiinpaluu. Aika maanantai-illasta eiliseen lauantaipäivään sujui oikein hyvin, vaikka ei me mitään ihmeellistä ehditty tekemään; ulkoilua ja kotiriekuntaa. Sisarukset tulivat oikein hyvin toimeen keskenään eikä Maikaan jaksanut kovin kauaa jälkeläistään komennella. Pinjaa puolestaan vähän ahdisti kun minun huomiotani oli ahkerasti hakemassa uusi tulokas. Kissat ottivat myös vierailijan hyvillämielin vastaan, vaikkakin Poju oli sitä mieltä, että vieraan koiran hätistely on siitä ahdistavaa. Onnista taas on vaan kivaa kun leikittäjiä on enemmänkin, tulee elämästä jännittävämpää.

Lahjaksi Chilan hoidosta saimme Tuulilta uudet aivan upeat pannat. Ei me mitään olis tarvittu kun Chilan hoito on mitä helpointa: Hali saa vertaisensa leikkikaverin ja Chila on mitä kuuliaisin ja kiltein koira. Ainoastaan Pojun ahdistelusta piti huomauttaa. Eihän tuokaan ollut varsinaisesti Chilan vika kun H-sisko oli mallia näyttämässä. Sitäpaitsi silmäni tottuu neljään todella nopeasti. Tänäkin aamuna ulkona multa oli kateissa yksi musta koira kunnes muistin, että kolme ruskeaa riittää.

Ylpeänä kuitenkin esittelen koirien hienot uudet pannat, jotka Tuuli on aivan itse tehnyt.





Viime kuukausien aikaan blogipäivitykset ovat tosiaan tökkineet pahasti. Mielessä päivittäminen on toki ollut, mutta mitään ei ole tapahtunut. Pitkä tauko kun tekee aloittamisen aina vaan vaikeammaksi. Jos nyt kuitenkin lyhyesti käyn läpi viime kuukausien tapahtumia.


Pinja täytti elokuun 14. päivä 8 vuotta. Muuten Pinjan elämässä ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä eikä tuo ikääntyminenkään kait ihmeellistä ole. Pinja puuhastelee milloin mitäkin ja on oikein tyytyväinen paitsi silloin kun Mai äkäili sille sen juoksusta. Pinja kun juoksi nyt jo kolmannen kerran merlejen perään, vaikka sillä olisi muita huomattavasti pidempi väli.


Mai ahkeroi erityisesti loppukesän ja alkusykyn kun tähtäsimme ensimmäisiin PK-kokeisiimme. Koerintamalla mukana olivat myös AHBA:n ja ASCA:n paimennukokeet. PK-kokeita varten erityisessä syynissä oli tottis ja siitä erityisesti esteet ja ampuminen. Mai ei ole paukkuarka, mutta kun ampumisesta tuli nyt valitettavasti tehtyä juttu, joten se rupesi reagoimaan. Asiaa varmasti pahensi myös se, että vaatimukset osaltani lisääntyivät oikeastaan kaikessa toiminnassa eikä se ollut pikkurouvalle hyväksi. Esteet olivat agikoiralle aluksi aivan mahdottoman korkeita, mutta niissä päästiin jo hyviin tuloksiin, vaikka heinäkuun lopulla se satuttikin hyppyesteellä ranteensa. Siitä tuli pehmytkudosvaurio, minkä parantaminen aiheutti kuukauden kisakiellon.

Elokuun alun paimennuskokeet olivat meille vielä liian vaativia. AHBA:n 2-luokan rataan olin oikein tyytyväinen, mutta lampaiden ajo ohitseni oli Maille vielä liian vaikeata. Muut osiot menivät mielestäni tasoomme nähden oikein hyvin. Myös ASCA:n kisa kerran 2-luokassa oli vähän turhan haastava. Lampaat olivat taas aivan erilaisia ja se poispäin ajo oli taas liian hankala. Eihän se koiran vika ole, jos sille ei ole sitä vielä kunnolla opetettu.

Paimennuskokeiden jälkeen kävimme vielä kerran Somerolla paimennusleirillä, missä ristiriidaksi muodostui kesän aikana saamamme erilaiset neuvot. On todella hankalaa kun eri paikoissa neuvotaan aivan eri tavoilla. Itse haluaisin nyt ehken mennä ASCA:n kouluttajien neuvojen mukaan, mutta kun niistä tulee sanomista muualla. Kaikki ei opeta koiraa oivaltamaan itse, mutta kun sujuvaan paimennukseen ei pääse kuin sillä, että koira osaa ja oivaltaa itse. Tokihan sen pitää käskyjäkin kuunella, mutta kaikkeahan ei voi käskyttää.

Christina Fiilin ottamia kuvia paimennusleiriltä:
Häntä liian ylhäällä.

Parempi.


Mai rakastaa mutkittelua, etäisyyttää vaan pitäisi olla enemmän.

Älä innostu!

Rauhallisesti.
Yksi hakukoe ja kennelliiton alainen paimennuksen esikoe meidän piti perua Main kisakiellon vuoksi. Näin menimme ensimmäiseen hakukokeeseemme Lahteen elokuussa. Se olikin sitten sellainen fiasko, että siitä voisi kirjoittaa pitkältikin, mutta lyhyesti: SIIPEEN TULI MEILLE MOLEMMILLE ja pisteet 158. Itseeni olin kokeessa tyytyväinen kun jaksoin yrittää vielä epäonnistumisten jälkeenkin, mutta kotimatkalla tulin siihen tulokseen, että ei taideta ihan just mennä uudelleen PK-kentille. Maille kokemus oli myös traumatisoiva, joten nyt meidän suurimpana haasteena on toiset koirat kun niihin ei voi yhtään luottaa. Mailla on ollut nyt aivan liikaa huonoja kokemuksia reuhkaavista koirista ja paljon epäonnea matkassa. Nyt meillä siis uhkaavat koirat hakusessa treenikavereiksi ainakin tottista ajatellen.

Syksyn tultua ja PK-kokeen traumatisoimina olemme siirtyneet takaisin agilityn pariin. Tottista olemme myös harjoitelleet HAU:n tokoryhmässä. Agikisoihin selviydyimme vasta viime sunnuntaina kun Mailla oli tässä välissä juoksukin. Kisat menivät minun osaltani huonosti, mutta onneksi Laura Verkamo oli halukas ohjaamaan Maita lopuilla kolmella radalla. Ensimmäinen meni harjoitellessa ja kahdelta seuraavalta (agirata ja hyppyrata) tuli nollaradat. Toisella agiradalla Mai oli ihmeissään ohjaajan vaihdosta, joten se jätti kepit kesken ja jäi minua katselemaan. Siitä siis yliaikaa ja 5 virhepistettä. Mutta tuplanolla siis tuli, ja tulokset voi katsoa HAU:n sivuilta.


Hali juoksi viestiä siihen aski kunnes Lina-sisko meni leikkaukseen ja aloitti pitkän sairasloman. Tai itseasiassa viesti taisi loppua siihen kun jokin oli viiltänyt Linan isosta anturasta ison palan pois, mistä ensimmäinen sairasloma alkoi. Kerran kävimme sen jälkeen Junttojen keräämällä porukalla Jokelassa juoksuttamassa koiria ja Halillahan meni oikein hyvin tälläkin porukalla. Siitä on siis kehittymässä todella hyvä viestikoira kunhan rohkeus vaan riittäisi yli kilometrin matkoihinkin.

Nyt Halillakin harrastustoiminta on keskittynyt agilityyn ja tokoon. Agilitya Hali treenaa Biancan kanssa ryhmässä ja minun kanssani vapaavuoroilla. Halilla on ollut vähän kepeissä haastetta, koska se on vähän liian vahvasti oppinut ihmisen vasemman puolen, mutta nyt sekin alkaa olla jo aika hyvällä mallilla. Kun siis kepit saadaan kuntoon, aletaan katselemaan kisoja. Tokossa se on ehdottomasti Maita parempi: se on kontaktihakuisempi, ei niin omatoiminen eikä ennakoi ja innokaskin vielä kaiken kukkuraksi.

Hali täytti myös vuosia vähän aikaa sitten eli marraskuun lopulla. Siitä on kehittynyt oikein hauska koira, jota olen alkanut rakastamaan koko ajan enemmän.


Onnile täyteen tuli 1 vuotta. Sen tarkkaa syntymäaikaa ei ole tiedossa, mutta loka-marraskuussa kuitenkin. Se tulee nyt hyvin toimeen Pojun kanssa tai ehkä paremminkin toisin päin, että Poju tulee juttuun uuden kaverinsa kanssa. Halin kanssa se leikkii paljon, vaikkakin kaikki toimitusten kuvausyritykset muuttuvatkin heti poseeraukseksi. Ahne se on kuin mikä ja syö mitä vain: tuliset (siis tosi tuliset) kastikkeet, pastat, riisit ja kaiken muunkin mihin se vaan pääsee käsiksi. Nyt siis murut siivotaan lattioiden lisäksi myös pöydiltä.

Poni on muidenkin mieleen. Onni saa sillä itselleen lisäkorkeutta, mistä leikkiä Halin kanssa.

Lähen pois, jos otat kuvan.

Ei me mitään tehty, ota nyt se kuva vaan.

2 kommenttia:

  1. Upeat pannat ja ihania kuvia! Hienostihan sä sait tiivistettyä monta kuukautta! :)

    VastaaPoista
  2. Olipas mukava lukaista teidän kuulumisia! Pannat ovat upeat!

    VastaaPoista