Hannan paimenet: Syksyn väreissä

Kuukausi on ehtinyt hurahtaa edellisestä päivityksestä kun kiirettä on pukannut. Merkittävimpiä tapahtumia tältä ajalta ovat Miimin synttärit, Kiilan terveet silmät, parisänky, Halin mahdollinen myrkytystila ja Main HK1.

Loma hurahti ommellessa ja treenatessa. Ilmoitin Main hakukokeeseen enkä kertonut siitä kuin ihan muutamalle. Ensiksi piti tietysti konsultoida toista koejännittäjää eli Eija-Riittaa, jonka tukemana soitin ja varasin meille koepaikan 6.10. Hyvinkäällä pidettävään kokeeseen. Lomalla kun ehdin jopa tottistelemaan Hyvinkäälle, vaikkakin koepäivän aamuna selvisi, että me oltiin käyty väärällä kentällä. Viime vuonna saimme ladattua odotuksia monelle taholle, mitkä romuttui kuitenkin fiaskoon tottiskentällä, joten tällä kertaa paljastin hakuryhmällemme ja kasvattajalle suunnitelmamme vasta viimeisellä viikolla. Silloin oli kaikki voitava jo tehty.

Hakukokeeseen palaan myöhemmin, koska aikajanalla Kiila kävi ennen sitä hakemassa ensimmäisen rokotteensa sekä peilauttamassa silmänsä. Samalla reissulla se sai myös käydä entisessä työpaikassani kun nykyisessä se oli käynyt jo edellisellä viikolla. Kiilalle oli kertynyt 12 viikon ikään mennessä 6,7 kg painoa ja se oli lääkärissä aivan hurjan reipas. Ensimmäisen eli tipattoman silmäpeilauksen päätteeksi sille tuikattiin samantien piikki ja sen jälkeen välittömästi tungettiin jo tippaa silmään. Tirppana ei huomannut oikeastaan kumpaakaan, mutta tuikkasin sille kuitenkin vielä namin suuhun. "Joo, ihan sama, oven ulkopuolella on kiva shiba." Silmät katsottiin vielä tippojen kanssa ja ne todettiin täysin terveiksi.

Kahden viikon lomani huipentui yllätysretkeen Liperiin. Meiltä mukaan lähti kissoja lukuunottamatta koko porukka ja matkalta poimimme mukaan vielä Helenan ja Maridan. Suunnitelmana oli mennä yllättämään 50 v viikolla täyttänyt koiriemme kasvattaja, Miimi Patchcoat-porukan yhteislahjalla eli tilkkupeitolla. Hanna ystävällisesti syötti ja majoitti meidät ja sieltä käsin teimme "hyökkäyksemme" Roukalahdelle, jonne mukaan tulivat myös Satu ja Hilkka sekä tietysti Hannan pojat. Yllätys onnistui ja kekkerit olivat mitä mahtavimmat. Kiila oli aivan onnessaan ihmispaljoudesta ja Pinja mietti, että miten se on päätynyt tähän hulluun aussieporukkaan.

Juhlakalu-Miimi, Hippa ja peitto. Kuvan on ottanut Hanna Paakkunainen.

Kiila ei ollut vielä syntynyt kun kuvat lähtivät painoon, joten se antoi oman lisänsä.
Kuvan on ottanut Hanna Paakkunainen

Matka sujui rattoisasti hyvässä seurassa, vaikka tuli ajettua viikonlopun aikana melkein tuhat kilometriä. Paljon tuli naurettua ja vaihdettua kuulumisia, ja sama touhu jatkui myös Hannan ja Virolaistenkin luona. Lisäksi Helena sai juurrutettua minuun matonvirkkauskipinän, jonka toteutan vielä jossain vaiheessa kunhan ehdin saada muita ompeluhommiani alta pois.

Helena näyttää virkkausmallia ja minä oion näemmä oikein tosissani kiertyvää kudetta.
Kuvan on ottanut Hanna Paakkunainen.

Virkkaukset ja ompelut saa kuitenkin vielä odottaa kun kelitkin on vielä mitä mahtavimmat. Halilla oli juoksu, minä aikana se sai pitää vähän taukoa kun pennelikin oli vielä aika vaativassa vaiheessa. Eikä taukokaan varmasti pahaa tee varsinkin kun Hali sen jaksaa reippaana. Metsässä ja treenikentillä on siis touhuttu paljon ja erityisesti panostettu tottikseen ja esineisiin. Ampumiset menee sekä Mailla että Halilla hyvin kun nyt tuli Halillekin testattua oikein seuraamisen kassakin. Mai on aivan vimmattu eteenlähetysten suhteen ja tarjoaakin sitä heti kun on vähän aikaa jotain treenattu. Ehkä ei ole enää hyvä lopettaa kaikkia tottistreenejä eteenlähetykseen kun Mai tarjoaa sitä jo kesken treenien. Se kun tietää omasta mielestään aina paremmin, mitä seuraavaksi tehdään.

Mai pääsi onneksi jonkun aikaa käymään hakutreeneissä, mutta nyt ne on ainakin arki-illoilta jääneet. Sen sijaan Hali on päässyt taas pitkästä aikaa viestille pinkomaan. Se on nimittäin Halille ehdottomasti se paras laji, koska siitä se eniten tykkää. Myös Lina on nykyään aivan mahtava ainakin minun päässäni. Se seuraa innokkaasti lähetyspaikalle ja odottaa kiltisti lähetyskäskyään. Lina on oikea mussukka ja sai viimeksi harjoitella peräpään käyttöäkin kun jäi viimeisellä matkalla toiseksi lähtijäksi. Biancalle se ei kuulemma ole ihan niin kuuliainen, mutta kyllä se sinnekin siirtyy.

Kiila on puolestaan käynyt lähinnä vain leikkimässä eri kentillä ja eri paikoissa. Agilityn suhteen se on vain kerran juoksennellut putkessa ja tehnyt leikkimielisesti sivulletuloja. Viimeksi HAU:n tokovuorolla se sai myös hakea 200 g kapulaa vauhtinoutona. Pääpaino ei Kiilalla ole kuitenkaan harrastusrintamalla vaan arkielämän opettelussa. On aivan ihanaa huomata joka päivä, että jossain asiassa on menty eteenpäin. Pennut on kyllä söpöjä, mutta siihen se melkein jääkin. Kyllä aikuinen koira on ehdottomasti parempi, mutta se on tietysti kasvatettava pennusta.

Kiila on nimensä veroinen kun on tehnyt minulle ikuisen kiilan nenään ja kiiloittanut myös imurin johdon. Onneksi suurin puruvimma kohdistuu leluihin ja erityisesti Main rakastamaan poniin, mutta välillä tietysti sattuu tapaturmia. Kiila vaikuttaa aika itsenäiseltä ja omistushaluiselta pennulta, joten olen ruvennut ottamaan niitä asioita koko ajan enemmän huomioon arkielämässä. Muutoin se on muistuttanut lähinnä flipperikuulan ja krotiilin risteytykseltä: sinne tänne poikkouleva liukas otus, joka mieluiten kohtaa maailman suu auki valmiina tarttumaan eteen osuviin kohteisiin.

Meillä on eletty myös jännittäviä aikoja korvien asennon osalta: Liimatako vai ei?

10.9. molemmat korvat ovat vielä melkein symmetriset.

19.9. ns. Hali korva on unenpöpperöisellä vähän vinksallaan

29.9. korvat on taas vähän hassusti juuri herännellä Kiilalla

Tässä 3.10. otetussa kuvassa näkyy se todellinen useita viikkoja vallinnut korvatilanne eli molemmat korvat vinksottaa oikealle.

Mites se nyt tolleen on?

Ja yht'äkkiä Kiila vetäisi oikean korvansa patalapuksi otsan kautta poskelle, mistä se on alkanut vähitellen kohoamaan ilmavammaksi. Ei tarvitse mennä siis liimakauppaan.

No, mutta nythän mentiin jo Main hakukokeen ohi aikajanalla. Mai kävi siis lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina kokeessa Hyvinkäällä, missä tuomarina oli Ville Kalliomäki. Mai oli ainoa alokasluokan koira, joten tottiksessa meillä oli parina avoimen luokan koira. Koira oli rodultaan bouvier eli muistutti suuresti vuoden takaista huonon kokemuksen koiraa. Huomasin, että Mai otti painetta parista, mutta onneksi sai huomata, että tämä tyyppihän pysyy kokonaan omalla reviirillään. Tottis meni toisaalta hyvin ja toisaalta huonosti ja erityisen huonosti minun kapulan heittojen osalta. Hyvä, että kapulat meni edes esteen toiselle puolelle, mutta siinä ei jäänyt kyllä koiralle mitään mahdollisuuksia takaisin tuloihin, joten pisteitä ropisi ihan omaa huonouttani. Lisäksi Mai oli lähtenyt jättävistä hiipimään ensin asennon otettuaan, mikä myös laski pisteitä. Tottiksesta siten 76 pistettä ja Hanna kapulanheittokurssille.

Maastossa meni sen sijaan paremmin kun pistesaldoksi kertyi 194 pistettä. Ensin oli henkilöetsintä, mistä Mai löysi ja ilmaisi hienosti kaksi maalimiestä ja kertoi vielä minulle, mistä kolmas olisi löytynyt, jos se olisi vain päästetty irti. Vasemmalla puolella maasto oli aukeaa, joten Mai kaarsi jkv pistollaan, mikä vähensi työskentelypisteitä. Tuomari oli myös sitä mieltä, että koiraa olisi pitänyt pistottaa enemmän, mutta en ollut samaa mieltä. 5 pistoa, kun toinen takakulma jäi lähettämättä, 100 m matkalla on varmasti aivan riittävä määrä kun pistot ja niiden välit pysyivät tasaisina. Se kaartaminen oli kyllä ihan oikea ongelma ja sitähän me olemme työstäneetkin. Lisäksi tuomari oli sitä mieltä, että koira olisi voinut vetää vieläkin hanakammin maalimiehelle, mutta sekin oli mielestäni tuulesta temmattu. Kokeen alussa oli sanottu, että näytölle kävellään, joten kävelin. Jarrutin Maita koko ajan, mutta eihän se varmastikaan näy ohjaajasta niin selvästi kuin jonkun suuremman rodun edustajan vetäminen. Ei minua kuitenkaan haittaa nuo kun olen vain onnellinen onnistumisesta. Varsinkin kun esineruudusta tuli täydet pisteet. Ainoa, mikä harmittaa on se, että en tullut kysyneeksi aikaa henkilö- enkä esine-etsinnästä.

Lopputuloksena Mai sai 270 pistettä ja ykköstuloksella koulutustunnuksen HK1 :) Tämä ei ole varsinaisesti vielä mikään suuri menestys, mutta meille se oli todellinen työvoitto. Tottis ei ole ollut kiihkeän koiran kanssa minulle helppoa ja rullailmaisun kanssakin ollaan jumpattu aikamme sekä vuoden takainen koekokemuksemme oli aika traumatisoiva, joten nyt on tosi hyvä mieli ja olen niin kovin ylpeä Maista.

Koetta edeltävänä päivänä olimme esineitä etsimässä, missä yhteydessä huomasin Halin kanssa jo esineille mennessäni, että se on outo. Ensin epäilin valeraskautta ja suurta epävarmuutta, mutta autolle palatessamme horjuminen ei todellakaan enää liittynyt edellisiin vaan jotain oli paljon pahemmin vialla. Halilla heitti tasapaino ja autossakin se nojaili vain vaisuna sivuseinään. Kävin tekemässä sokeri-suolavettä, jos vaikka kyseessä olisi ollut nestevaje, mutta tokokouluttajamme herätti myrkytysepäilyn. Tämä tuli vahvaksi myös sen vuoksi, että olin saanut viikolla varoituksen, että kotimme läheisyydessä, Vantaan Kaivokselassa on levitetty myrkkyjä, joihin on kuollut ainakin orava ja kissa sekä yksi koira on saanut myrkytyksen. Olin vältellyt epäiltyjä alueita siitä lähtien, mutta lauantaiaamuna menimme kuitenkin siihen suuntaan pellolle. Myrkytysepäilyn herättyä soitin heti eläinlääkärikaverilleni Kaisa Kilpeläiselle, jolta sain onnekseni myös vapaa-aikana neuvoja. Suuntasin samantien apteekkiin lääkehiiltä hakemaan, mitkä syötin Halille tonnikalan ja veden kanssa. Pupillit reagoivat pimeässä valoon mielestäni hitaasti ja tasapaino oli huteraa, mutta jäin kuitenkin vielä kotiin eläinlääkärissä odottamisen sijaan. Hali oli koko illan vaisu, mutta tasapaino palasi illaksi ja se jaksoi lähteä lenkillekin. Se ei innostunut edes lähdöstä, mutta seuraavana aamuna se halusi ehdottomasti päästä kokeeseen mukaan. Se ei tiennyt, että se olisi lähtenyt joka tapauksessa. Halin elämänilo tuli onneksi takaisin ja selviydyimme säikähdyksellä. Kaikki näyttää olevan nyt hyvin. Nyt sitten lenkkeilemme Kaivokselassa muualla ja elämänmuutoksen vuoksi myös Malminkartanossa Helsingissä ja välttelemme myrkkyaluita ja toivomme, että tätä ongelmaa ei tule enää ikinä uudelleen vastaan.

Nyt elämä on asettumassa talviaikatauluun: Hali on siirtynyt agittamaan samaan kimpparyhmään kuin Mai ja tokoilee maanantaisin ja lauantaisin sekä viestittelee mahdollisuuksien mukaan. Mai tottistelee maanantaisin ja mahdollisuuksien mukaan muuallakin sekä agittaa torstaisin ja tekee esineitä sekä hakua mahdollisuuksien mukaan. Kiila tekee esineitä aina kun toisetkin merlet ja tottistelee ja agittelee hupimielessä aina tilaisuuden tullen. Onhan se hakenut esineen jo 20 m päästä ja osoittanut käyttävänsä aivan mahtavasti nenäänsä. Harrastusten osaltahan on tärkeintä tehdä kaikesta yhdessä tekemisestä hauskaa, mikä on alkanutkin oikein hyvin. Lisäksi Kiila on saanut läjän leikkikavereita perjantaina kouluttamastani penturyhmästä.

Vielä vähän kuvasaldoa tältä päivältä: