Hannan paimenet: Pikku-äiti ei jaksakaan enää

Perjantaina kävimme Rajasaaren koirapuistossa Suvi Sokolnickin kuvattavana. Mukana oli meidän porukan lisäksi myös Suvin oma Paavo cockeri sekä Sami ja Papu. Yritin ensin saada hyppykuvia aikaiseksi, mutta Mai oli ainakin varovainen hyppäämään. Tosissani en yrittänytkään kun alusta oli pomppimiseen aika huono. Hali esitti tanssia kuten myös Papukin. Kalliokuvien jälkeen siirryimme rantaan, missä yritettiin saada aikaiseksi muutamia roiskekuvia. Nyt siis vaan odotellaan kuvia Suvilta sekä kuvia ja videota taannoiselta viestileiriltämme.

Leikkasin kynnet ennen kuvaukseen lähtöä ja totesin samalla, että Main masu on vähän kasvanut. Lisäksi nisät näyttää siltä, että vähintäänkin käynnissä on hormoonimyrsky, koska ylimmätkin nisät on turvonneet ja vaaleanpunaiset. Näiden lisäksi Mailla on ollut ainakin viikonloppuna molempina aamuina aamupahoinvointia, ja onhan se rauhoittunut aivan valtavasti normaalista vähän kaikessa toimessa. Nyt siis vaan odotellaan torstain ultraa, jolloin saadaan toivottavasti vahvistusta näillä oireille. Tokihan olen oppinut, että liian optimistinen ei saa olla.

Lauantaiaamuna Hali kävi juoksemassa 2 x 500 m viestiä. Ensin se meinasi palata luokseni B:lle, mutta lähti kuitenkin takaisin A:ta kohden kehoituksilla. Ehkä paluuseen syynä oli Linan haukunta ehkä keväällä kehitetty vaita, viestileirin ohjaajanvaihto tai mikä lie, mutta onneksi lähti. Takaisin se oli lähtenyt vähän hitaasti, mutta kirittänyt kunnon juoksuun vähän matkan päästä. Matka kesti kuitenkin luokseni vähän turhan kauan, joten liekö hankala maasto ollut syynä jollain tavalla.

Iltapäivästä Mai pääsi Vihtiin agikisoihin kahdelle hyppyradalle. Ensimmäiseltä radalta tuli hyl ja toiselta 10. Kari Jalosen radat eivät olleet ollenkaan helpoimmasta päästä ja ihanneajat oli todella tiukat. Kuuma oli kuin missäkin ja ohjasin löysästi kun Maikin taitaa olla siunatussa tilassa. Koira tuli ainakin helposti väsytettyä, mutta se ei ollut tällä kertaa hyvä asia. Kotona Mai meni suoraan nukkumaan makuuhuoneeseen minun jännätessä euroviisuja olohuoneessa. Oikeastaan kyllä suurin osa viisuista meni nukkuessa.

Ajattelin jo lauantaina, että kannattaakohan lähteä seuraavana päivänä Kotkaan agittamaan ollenkaan. Näin jälkikäteen omantunnontuskissa on helppo olla jälkiviisas: Olisi pitänyt kuunnella vaistojaan. Ei siis mennyt hyvin. Lämpöä kisapaikalla oli varmaan 30 C: aurinko porotti kuumasti eikä tuulta ollut juurikaan. Mai oli väsynyt jo ennen ratoja, saati ratojen jälkeen.

Ensimmäinen rata oli oikein kiva agirata, missä en ollut ajoissa, joten hylätty tuli pariinkin kertaan. Radan jälkeen mietin, että jätänkö leikin sikseen kun Mai ei ole oma itsensä, mutta hyppärille vielä mentiin. Mai oli oudon rauhallinen vuoroaan odotellessa, välillä vähän haukahteli vuoroaan anoen. Mentiin kuitenkin vielä hyppärille, mutta voi mikä fiasko. 5 rimaa tuli alas ja Main meno oli rumaa katsottavaa. Yritin vain kannustaa sitä onnistumisista ja jätin virheet huomiotta. Nyt ei ollut enää kyse hutiloinnista. Pikku äiti on puhki.

Syyttävä katse.

Ajattelin radan jälkeen, että Saviojan Anne olisi saanut antaa minullekin puhuttelun kuten antoi eräälle ohjaajalle huonosta koiran kohtelusta. Harmitti niin, palkinnoksi tytöt pääsivät kuitenkin vilvoittelemaan mereen.

Motimatkan koirat saivat tehdä märkinä, minkä seurauksena autoon muodostui eksoottinen suolaveden ja kuumuuden sekoitus erityisesti pysähdyksen jälkeen. Siinä tulikin sitten minulle samalla viertuaalimatka kaukoitään, joten nyt voi viettää lomansa taas rauhassa kotimaassa. Kotona sitten piti vielä lähteä Pinjakin lenkittämään ja samalla mukaan lähti myös kamera. Luonto on nyt kukkeimmillaan ja niin on myös Halin ahteri.