Koiran perässä Wieniin

Viime viikonloppu hurahti Wienissä kun matkasin Miimin kanssa sinne Roccoa katsomaan. Rocco on suunnitteilla olevan Main seuraavan pentueen (Patchcoat W -pentue) isä, ja halusimme nähdä sen luonnossa. Tämä tiesikin sitten matkaa Wieniin.

Hali meni reissun ajaksi hoitoon ystäväni Jaanan perheen luokse jo keskiviikkona. Hali oli jäänyt kuulemma ulko-oven eteen odottamaan paluutani, mutta rentoutunut jonkin ajan kuluttua. Hali oli hurmannut siellä koko perheen ja nyt siellä suunnitellaankin Rocky-westien seuraavaksi kaveriksi australianpaimenkoiraa. Mai ja Pinja menivät puolestaan vasta tostaina tuttuun ja turvalliseen hoitoon Minnan ja Jarmon luo. Sielläkin oli mennyt hyvin, vaikkakin Mai oli tainnut syyttää Pinjaa siitä, että se jäi matkastani pois. Mai oli viedessä sitä mieltä, että kiva oli Minnan ja Jarmon luona käydä, mutta jätetään siten Pinja sinne ja jatketaan me matkaa jollekin leirille.

Torstaina iltapuolesta Wieniin meidät lennätti Finnairin ja Flyben pieni yhteistyökone. Minusta tuo lisänimi flybe oli huvittava ja sopi tuolle "pikkuiselle" koneelle oikein hyvin. Hölmönä nimittäin luulin, että flybe on malli, mutta myöhemmin totuus selvisi. Lentäminen on taas super kivaa, mutta samalla vähän jännääkin. Onneksi kyyti tuolla 100 paikkaisella koneella oli kuitenkin pehmeää, maisemat mielenkiintoisia ja palvelu hyvää.

Wienissä perjantai oli varattu kokonaan kaupunkiin tutustumiseen kun lauantaille oli sovittu tapaaminen Nina Krammerin kanssa Roccon tapaamiseksi. Perjantaina kolusimme siis kaupunkia jalkapelillä. Kävimme katsomassa lähes kaikki isommat ja vähän pienemmätkin nähtävyydet keskustan alueelta. Aamulla kävimme lisäksi katsomassa espanjalaisen ratsastuskoulun aamuharjoituksia. Karttaa koko ajan seuranneena voisin kertoa erittäin tarkasti kävelyreittimme, mutta yksinkertaistettuna reittimme kulki maan päällä aika tarkkaan metrolinjoja pitkin. Aloitimme siis Rathausin läheltä U3-linjaa myötäillen ratsastuskoululle, sieltä aivan keskustaan ja St. Stephansin ja Mozarthousin kautta Stadtparkkin. Sieltä matkamme jatkui U4-linjaa myötäillen, mistä koukkasimmekin välissä oopperatalolle ja sitten taas U4-linjaa kartalta ulos. "Torialueella" ruokailun jälkeen palasimme takaisin museokortteliin tähdäten. Siinä vielä pyörimistä museoilla ja sitten kaupan kautta majapaikkaan. Skumppapullojen ja vadelmien jälkeen palasimme vielä koukkasemaan raatihuoneelle, Votiivikirkolle ja lenkin kautta taisin. Naistenpäivän kunniaksi saimme vielä nähdä feministimarssin ja hirveän määrän poliiseita.

Lenkkimme alkoi raatihuoneen läheltä ja kattoi aika laajalti yllä olevaa karttaa.

Kauniita rakannuksia oli joka puolella.

Torneja ja kauniita seiniä. Taustalla Rathaus.

Patsaita talojen seinillä ja katoilla. Tässä parlamenttitalo.

Puistoja sekä lisää kauniita ja suuria rakennuksia. Kuva ottopaikkana Heldenplatz ja taustalla museo.

Tämä naama tuli eteen ylttäen kulman takaa Michaelerplazille mennessämme.

Yllättäen tällä torilla haisi hevosen kakka, ja portin takaa löytyikin espanjalainen ratsastuskoulu.



Ratsastuskoululla piti ottaa sacherkakkua ja kahvia. Kuvassa Miimi ottaa annoksestaan kuvaa.

Lipizzanhevosten aamuharjoituksista poistuessamme Michaelerplaz oli täyttynyt Fiaker-kyydittäjistä.

Taustalla St. Stephansdom ja etualalla nainen mainostaa Miimille illan konserttia Stephansplazilla.

Lisää hevosia Shulerstrabella.



Tummuneet seinät tekivät katedraalista vähän pelottavan.

Johann Strauss Stadtparkissa

 

Uudemmatkin talot olivat kauniita ja koristeltuja. Tämä kuva otettu Linke Wienzeileltä.

Useat parvekkeet ja ikkunalaudat lepäsivät naisten tai miesten hartioilla.

Pilvistä huolimatta säästyimme sateelta. Kuvassa luonnonhistoriallinen museo. Sieltä olisi löytynyt mm. patologis-anatominen museo, mutta se oli harmillisesti perjantainakin kiinni.

Tässä majapaikkamme ulkoapäin. Gästhaus lunasti ystävällisyyslupauksensa.

 

Oon mä juonu viinii Wienissä...

  

Perjantai meni tosiaan maan päällä tallustaen, mutta lauantaina hyödynsimme myös maan alla kulkevaa metroliikennettä. Ninan kanssa oli sovittu tapaaminen Hütteldorfiin klo 14, joten meillä oli hyvin aikaa kiertää vielä näkemättömiä paikkoja. Suhailimme siis sinne tänne. Pakko nyt laittaa lauantailtakin muutama kuva (vaivaisen 300 kuvan joukosta) selventämään tekemisisiämme. Nähtiin siis...

 

lisää kirkkoja,

lisää kauniita julkisia rakennuksia,

ja vähän yksityisempiäkin taloja.

Otettiin inhokki lomakuvia patsaiden kanssa. Tässä ensimmäisessä minä uudemman patsaan kanssa

ja Miimi vähän vanhanaikaisemman patsaan kanssa.

Nähtiin palatseja, joista tässä Belvedere.

Tonavaakin käytiin katsomassa.

Tonavan haarojen välistä löytyi Uno Citystä rakenteilla oleva pilvenpiirtäjäkin.



Matkalla Hütteldorfiin koukkasimme vielä pikaisesti katsomaan Schönbrunnin linnaa, minne palasimme Roccon tapaamisen jälkeen vielä uudelleen. Silloin kävimme 30 min kierroksella keisarillisissa kesäpalatsissa ihailemassa, miten rikkaat on majailleet.

 

Schönbrunnin linna puutarhoineen.

Mitä ehdittäis vielä katsomaan?

Schönbrunn kierroksen jälkeen.

Piharakennuksia.

 

Olishan noita lisääkin, yksityiskohtia patsaista ja talojen seinistä ja vaikka mistä, mutta nyt varmaan koirablogin pitäisi keskittyä olennaiseen. Mehän siis mentiin Wieniin katsomaan Roccoa ja maisemat olivat vain sivutuotteita.

 

Nina haki meidät Hütteldorfin metroasemalta, mistä jatkoimme matkaamme läheiselle nurmikentälle. Autosta jo näimme Sabinen ja Roccon, tuon kauniin mustavalkoisen uroksen. Ninalla oli mukanaan Cinner ja Nila, joiden kanssa Rocco sai telmiä iloksemme. Rocco oli juuri sitä, mitä odotimmekin: aivan mahtava uros. Sillä on todella hyvä luonne, mahtavat paimennusominaisuudet, taistelutahtoa, avoimuutta eikä ollenkaan aggressiivisuutta. Se ei kuulemma viitsi riidellä toisten urosten kanssa edes silloin kun paikalla on tärppipäiväinen narttu. Lisäksi Roccolla on erittäin hyvä rakenne ja loistava turkkikin sekä tietysti hyvä sukupuukin. Kaikki siis kohdallaan, enää voi vain toivoa, että niitä loistopentujakin tulisi.

 

Ensin vähän tuliaisia.

Rocco pupuna.

Tytöt osaa kanssa.

Roccolla on kaunis panta.

Tytöillä on helmet.

Iloinen poika :)

Mitäs nyt ohjelmassa?

Nila ja Rocco

Pelataanko?

Ota kiinni vaan, niin näytän miten tämä hanska pelittää.

En päästä irti, vaikka mitä teet.

 

Piti kiinni myös Miimin testailujen ajan (tässä kuvassa vain vetoleikkiä).

Voitin!

Nilalla ja Cinnerillä on oma lelu.

Haluisko joku vähän vielä tän hanskan kanssa?

Rutistettavan suloinen.

Ei tullut oikein pönötyskuville otollista hetkeä.

Kivaa oli käydä kylvyssä ja kivaa oli leikkiäkin.

Joku on "vähän" Fairoaks.

Hulmuavat rintakarvat.

Tässä syy Wienin matkaan, Keep Smiling Roco 2 Mi Sombra "Rocco"

 



Päivän päätteeksi vielä olut ja wienerschnitzel (tämä kuva sarjasta ällökkilomakuvat eli syömiskuva).

Minusta vastaavan kuvan on ottanut Miimi kännykällään.

 

Sunnuntaina emme sitten ehtineetkään muuta kuin nauttia Gasthaussimme aamiaisen ja suunnata lentokentälle. Matka meni mukavasti, mutta Helsinki-Vantaalta ulos käveltyäni iski kiukku. Miksi mun pitää asua täällä "Siperiassa". Täällä ei ole keväästä mitään tietoa ja rumaakin on. Mua ei ehkä kannattaisi päästää lomille.

 

Kotona sitten odottamassa oli Onni ja kakkahousuinen Poju. Voi sitä onnetonta, se oli nimittäin pakko pestä. Kamala sota siitä syttyikin eikä haavoittumisilta voinut välttyä. Lisäksi vähän mattojen pikapesua ja koiria hakemaan. Hali oli viety äitini luokse, koska Partit sattuivat menemään juuri vähän ennen tuloani äitini lähelle synttäreille. Olihan Halin parempi äidin luona olla odottelemassa kuin kylmässä autossa. Hali olikin iloinen jälleennäkemisestä kun taas seuraavassa hoitopaikassa vastaanotto ei ollut ollenkaan niin onnellinen. Pinja oli toki iloinen näkemisestäni, mutta kotiinlähtöä tehdessäni se tuumasi jäävänsä sinne: "Oli tosi kiva nähdä, mutta hei, hei." Pinja inhoaa niin kovin autoa ja hoitopaikkakin on todettu moneen kertaan maan mahtavimmaksi. Mai puolestaan kiinnostui ensimmäiseksi Halin hormoonitilanteesta (juoksun loppu), minkä jälkeen alkoi mökötys. Se tulkitsi, että olen ollut Halin kanssa monta päivää reissussa ja se on jätetty paitsioon. Voi, voi. Se ei tietenkään muista, että Halihan vietiin ennen niitä pois. Ilta meni sitten siinä samassa mökötyksessä, mutta onneksi Mai leppyi jo seuraavaan päivään.

Nom, nom, nom, nom ...

Itseäni parannellessa olen kuluttanut aikaani lähinnä turhuuksiin. Vähän ollaan tehty tyttöjen kanssa rallytokon 270 asteen käännöksiä ja samalla harjoiteltu sitä, että peppua ei laiteta maahan välissä. Hyvin homma etenee, kuten etenee Halin kaukojen seisominenkin. Mai on ollut seisomisesta jo pitkään aivan tohkeissaan ja ennakoi joka väliin seisomista. Se ottaa usein samalla hassun ihme ilmeen, nousin jo, oliko hyvä. Mai-tyttö taitaa ennakoinnin taidon. Harmi vaan, että se ei useinkaan ole se toivottava asia.

Nyt kun mitään mainittavaa ei tapahdu, tarinoin vähän Onnin ruokatavoista. Näiden tapojen vuoksi se sai itselleen uuden oman laulunkin:

Jotta laulu kuvaisi vielä paremmin Onnin ruokailua, siinä pitäisi olla murinaa lisä-äänenä. Kissojen ruokailu siis sujuu seuraavasti: Kissat saa ruokansa, Poju ensin ja Onni sitten. Onni vetelee omansa lähes koko ajan muristen, koska Hali katsoo. Yht'äkkiä ennen aterian loppua se syöksyy Pojun kipolle muristen ja varastaa satsin ja palaa omalle puolelleen. Se käy siis varkaissa jo hyvissä ajoin, ennen kuin omat on loppuneet. Tämä tarkoittaa puolestaan sitä, että ruokailua on vahdittava. Ja siinä hommassa ei tarvitse hempeillä, mikään sanominen ei kestä seuraavaan kertaan.

Kaikki muutkin ruoat ovat vaarassa, koska Onni ei voi luottaa, että huomisellekin olisi ruokaa. Syötäväksi kelpaa kaikki jämät, kaurapuuro, riisi, pasta, soosit, kasvikset, melkein mikä vaan. Välillä sen loputon ruokahalu naurattaa, paitsi silloin kun se pääsee evästämään ruoat, mitkä on tarkoitettu muihin suihin. Lisäksi ruokahalu on kyltymätön. Se paisuu kyllä sivuille, mutta se ei Onnin ruokahalua millään lailla hillitse. Se voisi varmaan räjäyttää itsensä ruoalla.

Onni haistaa ruoan

Kansi ei ole kissalle este.

Tänään tarjolla itämaisesti maustetun kastikkeen jämät.
 

Kun masu täynnä voi vähän söpöillä:

Onnikin sai oman "riippumaton"

kun asensin lisäosan kiipeilytelineeseen.

Poju nukku patteririippumatossa olohuoneen nurkassa ja Onni parhaalla näköalapaikalla.

 

Mieti tarkkaan, mitä toivot

, koska se voi myös toteutua.

Palaan tuohon aiheeseen kunhan olen ensin kirjoittanut viime viikonlopun retkistä. Lauantainen retkemme suuntasi Janakkalaan ja valitettavasti serti kiilteli silmissä, vaikka kuinka yritin ajatuksissa laittaa aurinkolaseja esteeksi. Ei niitä noin vain tule, varsinkaan kun toisten suorituksiin ei voi mitenkään vaikuttaa.

Pitkästä aikaa Mai sattui kisaamaan samoille areenoille Elsa-äippänsä kanssa. Elsa oli tavalliseen tapaansa onnellinen ja iloinen myös kanssaolijoitaan kohtaan. Mai puolestaan ei jaksanut Pirjoa paljoa moikkailla kun agia oltiin menossa tekemään. Ei se sen puoleen muakaan moikkaile kuin mielistellääkseen, että päästäisin sen valloilleen. Mutta siitä Elsan hellyyskiemurtelusta keksin, mistä Halin kiemurtelut on peräisin.

Radoissa ei juuri mainittavaa: Ensimmäiseltä radalta 5 puomin ylösmenokontaktilta, mitä analysoidessani äkkäsin, että ilman sitä se serti olisi tullut. No, joo. Jossittelu on tunnetusti huono juttu, ja meillä se tiesi seuraavien ratojen totaalista tyrintää. Tulokset löytyy täältä.

Sunnuntaina koirilla oli vuorossa tylsä päivä emännän retkeillessä Tallinnaan päiväristeilyn merkeissä.

Matka taittui Eckerö Linen kyydillä,

ilma oli aurinkoinen ja keväinen



ja tunnelma oli rento

Virossa oli itsenäisyyspäivä,

mutta sotapoikien tai sota-autojen sijaan kännykän kameralla tuli otettua otos vain tästä.

Kaunis talo kivalla paikalla,

joten sinne oli kiivettävä.

Päämäärätöntä kävelyä sinne tänne

ja lopulta kohtuun.

Onneksi koirien ei ihan jalat ristissä tarvinnut koko risteilyn aikaa odotella. Onni oli Biancan ja Kain ulkoilutusapu.

Maanantaina oli Halin agitreenit, minne menin itse sitä ohjaamaan kipeiden jalkojeni kera. Treenit meni oikein mukavasti, vaikka ohjaaja olikin siinä vaiheessa iltaa jo aika väsyksissä. Treenien jälkeen tavaroita pakatessani huomasin vielä, että Halillahan alkoi just juoksu. En odottanut sitä vielä, mutta Halin aikatauluun varmastikin oikein sopiva aika.

Seuraavana päivänä töissä olikin sitten mulla kurkku kipeänä. Ajattelin sen johtuvan paljosta kylmässä ulkoilusta ja erityisesti kylmässä kouluttamisesta (käytän ääntä aika tehokkaasti). Siihen perään totesinkin, että nythän olis ihan hyvä aika sairastaakin. Tartuntaahan olen toivonutkin jo pidempään kun tammikuussa 1999 tuli oltua viimeksi kuumetaudissa. Meillä oli muutenkin alkuviikosta töissä puhetta siitä, että ei pitäisi sanoa koskaa kun sitten heti tapahtuu. Silloin minä kyllä heti sanoin, että en ole koskaan voittanut lotossa pääpottia, en puhunut mitään silloin sairastamisesta.

Tiistaina kuitenkin jo töissä alkoi olo tuntua aika huteralta ja kotona lämpömittari näytti jo yli 36 astetta kainalosta (mulla ylensä vähän yli 35 C). Laitoin kuitenkin pesukoneen päälle ja lähdin koirien kanssa ulos, milloin mentiin jo yli 37 C. Mulle siis niin ihmeellistä, minkä vuoksi tästä tarinaa. Tulin sitten lenkiltä, minkä jälkeen aika pian makasin jo pitkin pituuttani sohvalla ja pyykkien ripustaminenkin oli jo aivan liian rasittavaa puuhaa. Silloin siis ylitseni alkoi lipumaan katujyrä nimeltä influenssa.

Aivan kamala tauti, keskiviikkona en kyennyt kuin nukkumaan. Herääminen oli niin rankkaa, että se vaati noin tunnin päikkäreitä ja esim. veden haku tai vessassa käynti kahden tunnin tauotonta unta. Iltapuolen koiralenkkiä piti valmistella viisi tuntia virittävien päikkäreiden avulla, minkä jälkeen olikin mentävä heti yöunille. Onneksi torstaille kuume laski melkein 39 asteesta alle 38 asteeseen. Silloin hereillä saattoi olla parikin tuntia kerrallaan ja pisin koiralenkkikin kiersi pellon. Tänään perjantaina taas olo parempi, vaikkakin kyljet ovat todella kipeät ja vasemmassa lonkassa on varmaankin limapussin tulehdus. Tästä kaikesta sain opetuksena sen, että en enää ikinä toivo saavani minkäänlaista tartuntaa. Olen onnellisempi töissä kuin sairaslomalla. Eihän tuossa kunnossa olisi voinut pelastautua edes palavasta talosta.

Kissojen ja erityisesti Pojun mielestä oli mukavaa kun kuumana hohkaava emäntä vain makasi peiton kanssa sohvalla tai sängyssä. Koirat eivät olleet kuitenkaan samaa mieltä. Erityisesti Mai turhautui jo toisena päivänä makailuun ja osoitti mieltään. Pinja ja Hali ovat sentään sopeutuvaisempia näissä tilanteissa. Vaikka ei niiltäkään kyllä mitään sympatiaa liikene ulkona, jotta käyttäytyisivät superrauhallisesti sairastavan omistajan kanssa. Ne on koiria, ei ne ymmärrä, tiedänhän minä sen. Parasta siis pysytellä tästä lähtien terveenä.

Olikohan tämä Tallinnassa kuvattu kyltti enne?

Nollakone

Sunnuntaina vietin Halin kanssa kahdenkeskistä laatuaikaa agilitykisojen merkeissä. Olimme Kirkkonummen kennelkerhon kisoissa Masalan kuplahallissa. Startteja oli kaikkiaan kolme: kaksi agility rataa ja hyppyrata, ja tuomarina kaikilla radoilla oli Esa Muotka. Paikalla oli paljon tuttuja naamoja kolmosluokasta sekä runsain mitoin HAUlaisia.

Hali oli oikein reipas paikanpäällä, vaikka kisat onkin sille vielä uusi asia. Lähdöstä huomasi pienoisen jännityksen kun sai kutsua lähtöön vähän reippaammin ja pujottelukin meni treenitilannetta hitaammin. Reipas neiti oli kuitenkin ja tehtaili 0-ratoja oikein kaksin kappalein. Ensimmäiseltä agiradalta ja viimeiseltä hyppyradalta tuli siis LUVA-0:t sekä toiselta agiradalta tulos 5. Sillä radalla oli 90 asteen avokeppikulmakin, mistä selvittiin kunnialla, mutta kieltovirhe tuli kun Hali meni renkaan sivusta. Otettiin rengas uudelleen ja jatkettiin loppuun. Olin mää vaan ylpeä Halista kun niin oli taitava :) Tuloksia voi katsoa KKK:n sivuilta.

Lempäälän jännittävät kisat

Viikko sitten eli 3.2. otimme suunnan Lempäälään agilitykisoihin. Kyseessä oli Halin ensimmäiset kisat ja koko porukan ensimmäinen kerta Best In Areenalla. Aluksi minusta tuntui oikein rauhaisalta Halin kisauran aloitus, koska se on enemmänkin sellainen, että menee minne viedään eikä sinkoile sinne tänne kuten äitinsä. Edellisenä yönä kuitenkin näin painajaista ensimmäisestä startistamme ja aamulla jännitti aivan kamalasti. Mahakin oli aivan sekaisin, voihan ensikertalaisen kanssa tapahtua mitä vaan. Yleisimmät läpikäytävät asiat on suoraan edessä olevien esteiden ohitukset, ratahenkilöiden ihmetteleminen, tuomarin moikkaaminen ja vähintäänkin numerolappujen katsastaminen. Viimeisimmät eivät toki niinkään paimenten ongelmia.

Edellisenä iltana yritin tankata auton valmiiksi, mutta bensatankin luukku oli jäässä eikä siitä mitään tullut. Aamulla sitten vielä auton pakattuani keitin vettä kotona ja aukaisin luukun sen avulla. Hyvä, menoliemen lisäys taattu, mutta yllättävänä ongelmana takaovet olivat jäässä. Iso ja ehjä kevythäkki oli saatava mukaan kun kaikki kolme lähtivät mukaan, joten koirat ja takakontin häkki ulos autosta ja kevyt häkki sitä kautta takapenkille. Onneksi varasin lähtöön ruhtinaallisesti aikaa.

Matkalla ei mitään kommelluksia, mutta oviasia vaivasi vielä 150 km:n jälkeen. Takakautta vaan häkki ulos ja tavaroiden kanssa sisälle ilmoittautumaan. Olin paikalla noin 15 min ennen kuin olisi pitänyt eli suunniteltuun rataantutustumiseen oli 45 min aikaa. Lähdin sitten kävelylle, menin vielä vähän pidemmälle kun varsinkin Mai tarvitsee vapauden ja pidemmän välimatkan isojen tarpeidensa tekoon. Takaisin kävellessäni Eija-Riitta tuli vastaan ja sanoi, että maxi-1 ohjaajien rataantutustuminen oli alkanut. Hitto, kello oli 10.19 kun rataantutustumisen piti olla 10.45. Onhan se sallittua, mutta olisivat voineet ilmossa varoittaa. Juostiin sitten paikalle, äkkiä koirat valmiiksi viritettyyn häkkiin ja radalle. Ehdinhän minä sen pari kertaa läpi juosta. Onneksi oli 1-luokan rata, siihen olisi hätätilassa voinut tutustua radan vierestäkin kun ihmeellisempiä ohjauskuvioita ei tarvitse miettiä.

Halin radat olivat siis ensin. Hali oli täyteen ahdetussa ja kovin meluisassa hallissa oikein reippaana. Olihan se vähän ihmeissään, että mitä me ollaan tekemässä siellä, mutta selvisihän se sitten. Meillä oli tuomarina Allan Mattsson ja hänellä oli tuomariharjoittelija mukanaan. Sen vuoksi tuntui, että radalla oli porukkaa kuin pipoa, mutta mahtuihan sinne sekaan juuri ja juuri.

Halin tuloksena oli kaksi hylättyä. Ensimmäisellä radalla valitsin keppiohjauspuolekseni sen meidän paremman puolen ihan varmuuden vuoksi, vaikka oikeasti olisin halunnut valita toisen puolen. Pujottelu meni hyvin, mutta Hali ei ymmärtänyt sen jälkeistä varovaista poispäinkäännöstäni seuraavalle hypylle. Hali hyppäsi siten hypyn suoraan, käänsi päänsä väärään suuntaan ja salaman nopeasti hyppäsi saman hypyn takaisin. Toisella radalla en varonut enää keppipuolta, Hali tuli liian aikaisin ulos sieltä ja pujotteli väärään suuntaan sitä uudelleen alkuun viedessäni.

Radoissa oli paljon hyvääkin: Halin lähdöt ovat varmat, se istuu suorana eikä hiivi. Halin kontaktit ovat todella hyvät eikä sen kanssa tarvitse rimoja miettiä. Siis oikein pätevä pikku otus. Maanantaina olin itse sen kanssa ryhmätreeneissä ja demosin koutsille pujottelun puoliongelmaamme eikä sitä ollut, joten Kirkkonummelle lähti seuraavat ilmot.

Kahden startin takia en Lempäälään saakka aja, joten Mai sai myös omat starttinsa. Olisihan mulla Pinja ollut kakkosluokkaankin, mutta sen sijaan katselimme kakkosen radoilla Main Vaapu siskoa. Ykköset ja kakkoset kisasivat siis saman aikaan ja kolmosista maxit ykkösten perään ja minit ja medit toisella radalla. Kari Jalonen oli kolmosluokan maxien tuomarina. Siitä on aikaa kun olen Jalosen radoilla ollut, mutta mieleen on painunut kuva, että juosta saa ja paljon. Jedin kanssa olen viimeksi ollut hänen radallaan ja silloin ainakin oli yksi aivan älytön kohta.

Ensimmäinen rata vaikutti aika helpolta ja sitä se oikeastaan olikin. Mai tuli kuitenkin tyhjään meneviltä kepeiltä liian aikaisin ulos kun tukemiseni taisi vaikuttaa koiran näkökulmasta jo valssilta. Yllättävä käänne varmalta pujottelijaltani, mutta näinkin voi toki käydä. Hetken mietin otetaanko vaan vika väli uudelleen, mutta sitten päädyin yleiseen tapaani eli pujottelu otetaan alusta. Siinä menikin sitten tovi aikaa joten virheen lisäksi tuli noin sekunti yliaikaa. Radalla oli muutama kohta, joissa epäilin vahvasti ehtimistäni. Radalla kuitenkin ehdin miettiä ennemminkin, että missä koirani viipyy. Siitä huomasin, että matto taisi olla aika liukas. Menihän Vaapukin nenälleen pari kertaa.

Toiselle radalla esteitä ei juurikaan siirretty, muutama vaihdettiin ja "källikohtia" lisättiin. Rata mentiin vähän niinkuin väärään suuntaan, mutta tosiaan mausteilla. Rataantutustumisessa olin aivan varma, että hylättyjä varmasti ropisee, rimat paukkuu enkä ehdi yhtään mihinkään järkevään paikkaan. Tutustuin rataan niin kuin se järkevästi pitäisi tehdä, mutta takaraivossani tiesin, että ei tule mitään. Onneksi olimme neljäntenä lähdössä, joten sitä en ehtinyt juurikaan murehtia. Radalle vaan, olihan siitä maksettu.

Radalla sitten tuli harrastettua jonkin verran sovellusta, koska en tosiaan ehtinyt kaikkiin järkeviin paikkoihin maton liukkauden tuomasta koiran varovaisuudesta huolimatta. Onnistuin kuitenkin räpeltämään Main suunnitellun estejärjestyksen mukaisesti eikä Mai tehnyt estevirheitä, joten tulos 0. Huh, mikä suoritus ja sitten lenkille. Olihan meillä aikaa kävellä koko aika kun 60 muuta yrittivät samaa tulosta. Paikalle saavuin kun pari viimeistä oli menossa ja siinä vaiheessa Mai oli toisena, eikä tuloksia ollut juurikaan tullut. Lopussa vielä yksi meitä nopeampi nolla tuli, joten Mai sijoittui kolmanneksi. Kilpailukirjan hakiessani sain vielä yllätyksen, välistä löytyi SERTI-lappu. Main ensimmäinen SERTI-A ja siitä lähti AVA-kello käyntiin. Kotiin olikin sitten kiva ajella. Tulokset voi käydä katsomassa täältä.

Lupasin viedä töihin herkkuja, jos yksikin nollarata tulee ja tulihan se. Tulos oli kuitenkin sellainen, että treenikaveritkin ansaitsevat palkintonsa, joten keskiviikkona sitten leivottiin. Se olikin sitten oma seikkailunsa, mutta tuloksena oli kaksi tuotosta, jotka maistuivat oikein hyviltä. Lopputuloksena vaan sain taas valtaisan närästyksen, mutta onneksi on Nexium.

Lopuksi vielä muutama kuva tammikuulta kun meillä oli hoidossa työkaverini amerikancockeri Papu.

H-peli leikittää Papua.

Papu

Merliäisten leikit käy paremmin yksiin.

Tassujen hoitoa.

Lumimöyrijä Mai.

Tykkään.

Papunen

Viitettä kokoerosta.