Mieti tarkkaan, mitä toivot

, koska se voi myös toteutua.

Palaan tuohon aiheeseen kunhan olen ensin kirjoittanut viime viikonlopun retkistä. Lauantainen retkemme suuntasi Janakkalaan ja valitettavasti serti kiilteli silmissä, vaikka kuinka yritin ajatuksissa laittaa aurinkolaseja esteeksi. Ei niitä noin vain tule, varsinkaan kun toisten suorituksiin ei voi mitenkään vaikuttaa.

Pitkästä aikaa Mai sattui kisaamaan samoille areenoille Elsa-äippänsä kanssa. Elsa oli tavalliseen tapaansa onnellinen ja iloinen myös kanssaolijoitaan kohtaan. Mai puolestaan ei jaksanut Pirjoa paljoa moikkailla kun agia oltiin menossa tekemään. Ei se sen puoleen muakaan moikkaile kuin mielistellääkseen, että päästäisin sen valloilleen. Mutta siitä Elsan hellyyskiemurtelusta keksin, mistä Halin kiemurtelut on peräisin.

Radoissa ei juuri mainittavaa: Ensimmäiseltä radalta 5 puomin ylösmenokontaktilta, mitä analysoidessani äkkäsin, että ilman sitä se serti olisi tullut. No, joo. Jossittelu on tunnetusti huono juttu, ja meillä se tiesi seuraavien ratojen totaalista tyrintää. Tulokset löytyy täältä.

Sunnuntaina koirilla oli vuorossa tylsä päivä emännän retkeillessä Tallinnaan päiväristeilyn merkeissä.

Matka taittui Eckerö Linen kyydillä,

ilma oli aurinkoinen ja keväinen



ja tunnelma oli rento

Virossa oli itsenäisyyspäivä,

mutta sotapoikien tai sota-autojen sijaan kännykän kameralla tuli otettua otos vain tästä.

Kaunis talo kivalla paikalla,

joten sinne oli kiivettävä.

Päämäärätöntä kävelyä sinne tänne

ja lopulta kohtuun.

Onneksi koirien ei ihan jalat ristissä tarvinnut koko risteilyn aikaa odotella. Onni oli Biancan ja Kain ulkoilutusapu.

Maanantaina oli Halin agitreenit, minne menin itse sitä ohjaamaan kipeiden jalkojeni kera. Treenit meni oikein mukavasti, vaikka ohjaaja olikin siinä vaiheessa iltaa jo aika väsyksissä. Treenien jälkeen tavaroita pakatessani huomasin vielä, että Halillahan alkoi just juoksu. En odottanut sitä vielä, mutta Halin aikatauluun varmastikin oikein sopiva aika.

Seuraavana päivänä töissä olikin sitten mulla kurkku kipeänä. Ajattelin sen johtuvan paljosta kylmässä ulkoilusta ja erityisesti kylmässä kouluttamisesta (käytän ääntä aika tehokkaasti). Siihen perään totesinkin, että nythän olis ihan hyvä aika sairastaakin. Tartuntaahan olen toivonutkin jo pidempään kun tammikuussa 1999 tuli oltua viimeksi kuumetaudissa. Meillä oli muutenkin alkuviikosta töissä puhetta siitä, että ei pitäisi sanoa koskaa kun sitten heti tapahtuu. Silloin minä kyllä heti sanoin, että en ole koskaan voittanut lotossa pääpottia, en puhunut mitään silloin sairastamisesta.

Tiistaina kuitenkin jo töissä alkoi olo tuntua aika huteralta ja kotona lämpömittari näytti jo yli 36 astetta kainalosta (mulla ylensä vähän yli 35 C). Laitoin kuitenkin pesukoneen päälle ja lähdin koirien kanssa ulos, milloin mentiin jo yli 37 C. Mulle siis niin ihmeellistä, minkä vuoksi tästä tarinaa. Tulin sitten lenkiltä, minkä jälkeen aika pian makasin jo pitkin pituuttani sohvalla ja pyykkien ripustaminenkin oli jo aivan liian rasittavaa puuhaa. Silloin siis ylitseni alkoi lipumaan katujyrä nimeltä influenssa.

Aivan kamala tauti, keskiviikkona en kyennyt kuin nukkumaan. Herääminen oli niin rankkaa, että se vaati noin tunnin päikkäreitä ja esim. veden haku tai vessassa käynti kahden tunnin tauotonta unta. Iltapuolen koiralenkkiä piti valmistella viisi tuntia virittävien päikkäreiden avulla, minkä jälkeen olikin mentävä heti yöunille. Onneksi torstaille kuume laski melkein 39 asteesta alle 38 asteeseen. Silloin hereillä saattoi olla parikin tuntia kerrallaan ja pisin koiralenkkikin kiersi pellon. Tänään perjantaina taas olo parempi, vaikkakin kyljet ovat todella kipeät ja vasemmassa lonkassa on varmaankin limapussin tulehdus. Tästä kaikesta sain opetuksena sen, että en enää ikinä toivo saavani minkäänlaista tartuntaa. Olen onnellisempi töissä kuin sairaslomalla. Eihän tuossa kunnossa olisi voinut pelastautua edes palavasta talosta.

Kissojen ja erityisesti Pojun mielestä oli mukavaa kun kuumana hohkaava emäntä vain makasi peiton kanssa sohvalla tai sängyssä. Koirat eivät olleet kuitenkaan samaa mieltä. Erityisesti Mai turhautui jo toisena päivänä makailuun ja osoitti mieltään. Pinja ja Hali ovat sentään sopeutuvaisempia näissä tilanteissa. Vaikka ei niiltäkään kyllä mitään sympatiaa liikene ulkona, jotta käyttäytyisivät superrauhallisesti sairastavan omistajan kanssa. Ne on koiria, ei ne ymmärrä, tiedänhän minä sen. Parasta siis pysytellä tästä lähtien terveenä.

Olikohan tämä Tallinnassa kuvattu kyltti enne?