Onnin kuulumisia ja kisat Ojangossa.

Taidan aloittaa ensin kissojen keskinäisestä tutustumisesta. Alkuviikosta Poju oli oikein äijien äijä ja suhtautui uuteen tulokkaaseen erittäin vastentahtoisesti. Se sähisi ja murisi heti Onnin nähtyään. Kissat ovatkin olleet aina poissaollessani eri tiloissa; toinen makuuhuoneessa ja toinen muualla huoneistossa. Kissojen paikkoja olen sitten vaihdellut niin, että molemmat tottuvat toistensa hajuihin. Alkuviikosta aloitin myös sen, että kissat saavat ruokailla aina samassa huoneessa samaan aikaan. Aluksi kissat söivät keittiön vastakkaisilla tasoilla ja nyt eilisestä lähtien samalla pöydällä. Vielä olen laittanut kuitenkin varmuuden vuoksi väliin leivänpaahtimen ja raon päähän kahvinkeittimen. Ruokailut ovat  sujuneet alusta asti murinatta ja ilman sähinöitä, joten olen reippaasti edennyt tässä. Tänään Poju ei sanonut mitään kun kannoin Onnin sylissäni aivan sen nenän eteen ruokailutilannetta pohjustaessani.

Viikolla kissat ovat olleet myös samassa tilassa vapaana, mutta ajankohtaan olen valinnut tilanteen, että Poju nukkuu/lekottelee rauhassa patterisängyssään tai kukkatelineen makuupaikalla. Kerran pääsi sähinätilanne tapahtumaan, mutta kontakteja ei silloinkaan otettu. Äsken pääsi tapahtumaan myös tilanne, että Onni oli tullut makuuhuoneesta ulos, kun on oppinut oven avauksen. Olin siis ottanut varmistimen pois vähäksi aikaa. Jokatapauksessa havahduin Pojun naukumiseen. No, Poju naukui ja Onni oli edessä, mutta ei sähinää eikä murinaa kummaltakaan eikä varsinkaan tassuhuitaisuja.

Äijäilijä alkuviikosta Onnia katsellessaan.

Viikon totuttelun jälkeen Pojulla on jo valoisampi ilme.

Poju on saanut tutustua viikonvarrella myös Onniin niin, että Onni on kuljetuskopassa sen edessä. Loppuviikosta kopan ohituksissa ei enää ilmennyt mitään sähinöitä. Nyt ne voivat siis jo ihan rauhassa katsella toisiaan. Ei ne varmastikaan tekisi toisilleen mitään, mutta otan mieluummin varman päälle. Ehkä ne voivat jo ensi viikolla olla vähän vapaammin. Pojulla kun on nyt kaulassa kilikellokin, että Onni voi paikallistaa lajitoverinsa sijainnin. Lisäksi toiveikkuuttani lisää se, että myös Poju on kiinnostunut Onnin hajuista.

Onnista on nimensä arvoinen pikku mies. Onni on, että se ylipäätään on hengissä, mutta on se aika moinen Onni itsessäänkin. Se on aina reipas ja onnellisen oloinen kaveri. Se tykkää kiipeillä ja leikkiä kissoille tarkoitetuissa telineissä, kehrää pienimmästäkin syystä, on erittäin seurallinen ja kovin utelias. Se on nopeasti löytänyt kaikki kissoille tarkoitetut raapimispaikat ja ottanut ne käyttöön. Poju kun ei ole mikään kova poika raapimaan. Onnista myös koirat on kivoja, vaikka ne ei aina halukaan olla ihan lähekkäin. Hauska kaveri kerta kaikkiaan. Onnin kanssa on myös kiva kiusoitella kun se ei käytä kynsiään kuten ei käyttänyt aikanaan ensimmäinen kissani Simbakaan. Kukahan Onnille on tämän opettanut?

Alkuviikosta tiistaina minulla oli vieraita ja Onni oli silloin muussa huoneistossa. Vieraita se kävi vain katsastamassa kun minun sylissä se kävi milloin milläkin asialla: halimassa, leikkimässä tai torkahtamassa. Jännä, että se oli niin vahvasti jo leimautunut vaikka siinä vaiheessa se oli minulla ollut vasta kolme päivää eikä niitäkään oltu kokonaisuudessaan yhdessä oltu. Onni ottaa kuitenkin yhdessä vietetystä ajasta kaiken irti eli seurailee ajoittain aika tiiviisti ja varsinkin tietokoneella viihtyy ahkerasti. Se on myös jokaisesta tekemisestä erittäin kiinnostunut. Onnin voikin siis löytää jokaisesta avatusta laatikosta ja kaapista ja kokeilemassa kaikkea uutta.

Sitten varsinaisiin paimeniin tai tarkemmin Maihin. Mai pääsi nimittäin taasen kisaamaan agilityssa ja nyt Ojankoon Vantaalle Johanna Nybergin radoille. Pääsimme siis katsastamaan ensimmäistä kertaa Vuokkoset areenaa, missä ilmoittautumisesta löytyi naisille tykötarpeet yllättävän "juoksun" varalle. Ensimmäisellä agilityradalta oli todella lähellä, että olisimme saaneet kisakirjaan merkinnän. Harmi kuitenkin, Mai tiputti toiseksi viimeisen hypyn riman. Mikä lie, ehkä vedätys, mutta huolimattomuutta sanon minä. Muuten oli kyllä hyvä rata ja kivakin vielä.

Hyppyrata ei ollut vaikea ja mietinkin, että mikä siinä on se vaikein juttu. Olihan siinä paljon mahdollisia virheen paikkoja, mutta selvisihän se pahin juttukin viimein. Rata oli vauhdikas, mikä lisäsi entisestään koirien irtoamista eikä se soveltunut kuin erittäin nopeille ohjaajille tai hitaille koirille. Meillä siis ohjaaja oli tuo turmio. Hylätty tuli.

Kolmantena oli B-rata, mikä oli myöskin agilityrata. Se oli ensimmäinen rata toiseen suuntaan + yksi este. Siinä oli ohjaajalla vähän ongelmia, mistä syystä tulos Maille 10. Yhdessä vaiheessa oli kyseenalaista ylipäätään ohjaajan pystyssä pysyminen, mutta onnistuihan se pitämään tasapainonsa. Mites nyt kirjoitankaan itsestäni komannessa persoonassa? Ehkä siksi, että ohjaajasta huolimatta Mai sai aikaiseksi tuloksen ja syytä on vähän hävetä. Eihän se Mai kyllä sitä tiedä, että jotain kämmejä jäi jälkeen. Sillä oli hauskaa ja niin oli minullakin. Kisoissa oli tosi kiva tunnelma ja radatkin oli kivoja suorittaa. BAT:n tulossivuilta voi käydä vilkaisemassa tuloksia, jos jäi kiinnostamaan.

Lahden retki ja tutustelua kotona

Ilta ja yö sujui mukavasti Onnin kanssa kaksin makuuhuoneessa. Mr Turinalle maistui ruoka hyvin ja vessahommatkin onnistuivat omassa pikku muoviC:ssä ongelmitta. Innokkaana se jatkoi makuuhuoneen tutkimista ja käväisi aina minuakin tervehtimässä kehräten kovasti kosketuksesta. Aamulla näytin pikaisesti Onnille muita asukkejamme ja asuntoa, mutta homma piti jättää vaiheeseen, koska olin sopinut reissusta Lahteen.

Main ja Halin kanssa käytiin sitten junaillen Lahdessa yhteistreeneissä. Paikalla olivat meidän lisäksemme Tuuli ja Chila, Marida Pepsin ja Roosan kanssa sekä Maija Vertin kanssa. Vuokrasimme porukalla lämpimän hallin kahdeksi tunniksi, missä teimme agilitya ja tokoakin. Minä vein mukanani hankalahkon radan, mistä kukin teki tarvitsemansa osuuden. Mai sai tehdä kokonaan ja treenin myötä se alkoi ihan sujumaankin. Myös Roosa teki koko rataa, mutta muut tyytyivät lyhyempiin osuuksiin. Meidän omasta porukasta Hali sai myös tokoilla. Sainkin taas yllättyä tämän syntymätokoilijan taidoista, vaikka ei olla edes treenattu. Lisäksi ohjelmassa oli riehumista sukulaisten kesken.

Hauskaa oli, mistä kiitos kaikille osallistuneille. Lisäksi suurkiitos Maijalle ja Maridalle eväiden tuonnista sekä Tuulille kuljetusavusta. Vertti oli miehistynyt ja Chila naisistunut. Hali oli tällä kertaa keskivartalolihava ahmittuaan aamulla ennen lähtöä omat ruokansa, kissanpennun ruoat ja ulkona lintujen ruoat. Lähtiessä se oikein ähki kun puin sille takkia päälle, mutta olisi ruoka vielä kuitenkin maistunut treenien yhteydessä tarjoiltua enemmänkin. Matkakaverina keskiturpeani on kyllä maanmainioin. Siitä syystä se pääsi eilenkin kyläreissulle julkisilla Minnan ja Jarmon uutta kotia katsastamaan. Siellä leikkikaverina oli Milla. Tällä reissullakin neiti otti matkan tosi rauhallisesti Main häiriintyessä aina välillä junan puhinoista ja matkan pituudesta.

Kotona Pinjan lenkin jälkeen oli vuorossa Onnin tutustuttaminen kotiin ja porukoihin. Superreipas Onni-poika tarttui heti haasteeseen ja tutki koko kämpän kertaheitolla pepussaan nuuskuttavista nenistä piittaamatta. Mai suhtautui uuteen tulokkaaseen kylmän välinpitämättömästi kun taas Hali ja Pinja vähän turhankin innokkaasti. Pinja erityisesti osoittaa bordercolliemaista intensiivisyyttä juuri näissä tilanteissa, mutta onneksi se ei pientä kuitenkaan mitenkään vahingoita. Kulkee vain nenä kiinni toisen pepussa. Onneksi Onnia ei juuri näytä haittaavan ja on niin pieni, että pääsee tarvittaessa sohvan alle tai muuhun pienempään väliin omaan rauhaan. Poju puolestaan nukkui aluksi patterisängyllään ja ehkä välillä vähän vilkaisi tapahtumia. Vähitellen sitä alkoi kuitenkin kiinnostaa tulokas ja lähti lähestymään sitä. Peukalo pystyssä seurasin tilannetta, mutta ensimmäisestä sähinästä Poju sai siirtyä makuuhuoneeseen tutustumaan Onnin hajuihin. Poju kun näyttää nyt ensimmäistä kertaa minun silmissäni isolta kissalta kun verrokkina on pikkuinen Onni. Ehkä olen vähän turhan varovainen, mutta pienempiä on aina puolustettava.

Hauska tapaus Onni kyllä on. Tulee yleensä aina luokse kun sille naamansa näyttää tai kutsuu nimeltä. Kiipeilee jo täyttä häkää kissoille tarkoitetuissa telineissä ja leikkii milloin milläkin löytämällään pienellä esineellä. Koiratkin vähitellen ovat huomanneet, että sehän on vain kissa ja se siitä. Haasteenä on enää vain mustavalkoinen äijämme, joka on toivottavasti VAIN HAASTE, ei ongelma. Mutta on se vaan ihme, jos tämä hyväntuulinen ja seurallinen kaveri ei saisi valloitettua Pojuakin vielä puolelleen.

Onni muutti taloon

Meill on nyt Onni. Kävin hakemassa illalla Onnin sataman läheiseltä huoltoasemalta. Onni oli ainoa kissa, mutta koiria tuli samalla kyydillä useampikin. Pakkasta oli kamalasti ja ratikka oli jäänyt väärin pysäköidyn auton vuoksi jumiin, joten kotimatka taivallettiin taksin kyyditseminä. Aluksi Onni saa tutustua makuuhuoneeseen omatoimisesti, minkä jälkeen vähitellen tulee vastaan tutustuminen koiriin ja Poju-kissaan.

Reippaalta tuo nuori kissaherra vaikuttaa. Aluksi se vähän epäröi, että kannattaako kopasta ulos tullakaan kun koirat vinkuivat suljetun oven takana. Jätinkin sen hetkeksi yksin, että saa tulla ihan omia aikojaan ja niinhän se tekikin. Nyt Onni tutkii paikkoja jo todella reippaasti ja rukkikin on kunnossa syliin ottaessa. Eipä pikkuisen rohkeutta voi kuin ihmetellä kun ajattelee sitä kyytiäkin, mikä oli varmasti tottumattomalle todella rankka kokemus. Lisää tarinaa Onnista kunhan päästään paremmin tutustelemaan. Onnin tarinaa voi käydä katsomassa Rekku Rescuen sivuilta.

Tässä muutama otos uudesta tulokkaastamme.

Lina lähti takaisin omaan kotiin

Tänään Linan perhe saapui kosteasta lämmöstä takaisin kuivaan kylmyyteen. Oli siis myös Linan aika palata takaisin oman perheen pariin. Oli todella kiva tutustua taas vähän paremmin tähän arvoitukselliseen nuoreen neitiin. Myös Mai ja Hali olivat onnessaan kun pari viikkoa saivat leikkiä Linan kanssa. Melkeinhän tässä ehti jo tottua neljään koiraan ja nyt katsoo vajaata remmivalikoimaa ja etsii silmillään tummaa kaunotarta, mutta eiköhän tämä tästä. Näemmehän me varmasti Linan taas pian.

Ihan huippu kaveri lumileikkeihin.

"Äiti, huomaa muakin."

Rakastan, rakastan.

Siskokin rakastaa.

Agilityilta

Eilen maanantaina minulla oli vapaapäivä. Lähdinkin kävellen koko porukan kanssa hyvissä ajoin agilityhallille, jotta saan treenattua itse ennen koulutusvuoroani. Noin puolessa välissä matkaa Hali ja Lina bongasivat sorsia uiskentelemassa vielä osittain sulassa rapakossaan. Huomattuani neitokaisten kiinnostuksen ryhtäsin äkkiä hihkuen juoksuun Mai ja Pinja kintereilläni. Hali meni rantaan asti, mutta muutti onneksi mielensä kun huomasi minun karkaavan. Toinen siskoksista päätti kuitenkin taasen pitää oman päänsä ja käväisi sitten pulahtamassa Mätäojassa sorsien kanssa. Ensin iski huoli hävitetystä hoidokista, mutta pian Lina onneksi rämpi ryteiköstä esille. Kehuin kovasti ja kuitsuin sitä luokse. Lina tuli reippaasti, mutta lähellä se alkoi sitten venkuilemaan. Olin laittamassa sitä kiinni, kun neiti päättikin aloittaa kieriskelyn lumessa. Ja sehän oli sitten se viimeinen pisara varsinkin kun sen pystyyn takista nostettuani vänkäsi vielä uudelleen maahan pyörimään. Takista vaan uudelleen pystyyn, halveksunta ja remmi kaulaan niin kuin sanoin ja loppumatka pystyasennossa remmissä muiden temmeltäessä vapaana.

Olin päättänyt vielä Pinjan äitini luokse illaksi, ettei sen tarvitse odotella koko iltaa hallilla. Linan kohtalo oli myös vaakalaudalla, koska märkänä se ei sinne lähde. Pesin haisulin housut, hännän, tassut ja takin. Muuten se onneksi oli pysynyt kuivana. Odoteltiin puolisen tuntia ja Lina onneksi kuivi sen verran, että pääsi mukaan lähtemään vaikkakin ilman takkiaan. Pääasiallinen odotteluhan koirilla menee kuitenkin kevythäkissä lämpimässä tilassa.

Matkalla näin katalonianpaimenkoira Pinkan pitkästä aikaa. Olen aina satunnaisesti Malminkartanossa törmännyt tähän Jedin sukulaiseen, joka on suunnilleen Pinjan ikäinen. Hauskaahan tässä on, että ajattelin nimetä Pinjan aluksi Pinkaksi tietämättä tästä ystäväni tutun katalatytöstä mitään. Pinjasta ei tullut kuitenkaan Espanjalaisen vuoren nimistä.

Hallilla Mai ja Hali saivat treenata molemmat puoli tuntia. Main kanssa työstin viikonlopulta hampaan koloon jääneitä asioita eli häiriöesteitä. Tein aika monta erilaista rataa ja saimme tehtyä molemmille rutiinia näihin tilanteisiin. Lisäksi palkkailin sitä loistaviksi muuntuneista kontakteista. Kisoissakin se teki joka karta aivan täydellisesti kontaktiesteet. Ja tämän lasken ehdottomasti taukomme ansioksi. Hali puolestaa teki aluksi rengasta ja lopuksi useita erilaisia radanpätkiä. Viimeksi sen kanssa treenattuani opetin sille renkaan ja kuten ajattelinkin, se osaa sen nyt ainakin kutsumalla. Se on nimittäin sellainen ajattelija, että ensin ottaa rauhallisemmin ja miettii, ja sitten se jo homman osaakin.

Main ja Halin treenien jälkeen oli koulutettavillani kisat, minkä jälkeen lenkki ja valmistautuminen Linan treeneihin. Lina harjoitteli treeneissään pujottelua, rengasta ja kontakteja sekä pakkovalsseja. Kouluttajat olivat suunnitelleet, että ensin harjoitellaan minirengasta, mutta koska minä olin puikoissa, suunnitelma piti muuttaa. Minä en opeta maksikoiralle matalaa rengasta, joten sillä mentiin. Aluksi varmistettiin remmissä oikea reitti, minkä jälkeen Lina sai tehdä rengasta kutsumalla vapaana. Lina oppi siis maxirenkaan kertaheitolla kuten siskonsakin. Keppejä Lina teki verkoilla ja menikin kuulemma kovempaa kuin aikaisemmin. Se ei edes häiriintynyt, vaikka verkkoja poistettiin matkalta. Esteopissa viimeiseksi tehtiin kohtakteja ensin kouluttajan kanssa ja sitten vielä vähän ekstrana keskenämme. Pakkovalssi meni myös hyvin, vaikkakin vielä vähän hitaasti. Ehkä se on kuin siskonsa, että miettii ensin. Kivat treenit oli Linan kanssa ja sitten vielä Pinjan haku, matka kotiin ja nukkumaan.

Lumipallona lukses pompin taas

Meillä on viikko sujunut lähinnä lumileikkien parissa. Maanantaina olisi ollut Linan agitreenit, joihin olin aikeissa mennä kun kerrankin olisin päässyt oikein kouluttajalliseen ryhmään. Katsoin kuitenkin juuri ennen töistä lähtöäni, että pakkasta oli illaksi luvattu huimat -13 C, joten peruin treenit ja lähdin ostamaan kilotolkulla Halille lihotuslihoja ja muuta rekvisiittaa. Illalla lenkkeillessäni huomasin kuitenkin, ettei pakkasta ollut niin paljoa, mutta silloin lähtö olisi ollut jo myöhäistä kun piti kuitenkin muutkin lenkittää.

Olin viime viikon myöhäisemmässä vuorossa joten aamulla haukut sai vähän pidemmän lenkin kuin normaalisti. Mutta myöhäisempi kotiintulo vähensi valitettavasti ilta-aikaa niin, että ei illalla juuri muuta ehtinyt kuin tehdä pitkän lumisen lenkin. Keskiviikkona ilolintu-Mai pääsi kyllä omiin agitreeneihinsä, mutta Halin treeneihin perjantaina ei ehditty töideni vuoksi.

Iloinen lumipalloni mun <3

Linan perhe on vielä postikorttimaisemissa Taikamaassa, mutta postikorttimaisemissa ollaan mekin kun pääkaupunkiseutu kiri muun Suomen nopeasti kiinni lumitilanteessa. Ulko-ovesta lähtiessä tuntuukin kuin asuisi lumilinnassa kun saa lumen ympäröimissä vallihaudoissa kulkea alkumatkan lenkille lähtiessä. Lisäksi tunnelmanluojana lumi on auttanut valaisussa niin, että pimeään aikaankin on aivan ihanaa ulkolla ja lenkkeillä pitkin valottomia metsiä ja peltoja. Olenkin siis kulkenut lähinnä reittejä, joissa koirat saa olla suurimman osan matkasta vapaana. Ja siitähän on otettu sitten ilo irti. Koirat ovatkin super puhtaita kun lumikylpyjä otetaan useita kertoja päivässä. Tämän viikon laulu onkin ollut tuo otsikon laulu, vaikkakin oikeasti se on Kumipallona luokses pompin.

Pinjakin saa osansa lumipesuista, vaikka yrittääkin parhaansa mukaan piiloutua lumihankeen.

Linan kontaktitreenit ei ole laiskuuttani edistyneet aivan suunnitelmien mukaan, mutta onhan meillä jo pohjat tehty ja aikaakin vielä pari päivää. Halin lihotuskuuri puolestaan sujuu oikein hyvin, vaikkakaan lihomista ei ole juurikaan vielä havaittu. Sen verran nyt kuitenkin, että tiedän lihojen jääneen hyötykäyttöön. Lihotuksen ohella Halilla on nyt päivittäin paikkamakuutreenit makkarissa, jotta saan annettua lisäravinteet syystä ja ilman, että toiset ovat vieressä haluamassa samaa.

Vitsit mikä peräsin :)

Mai on tänä talvena kasvattanut niin muhkean peräsimen, että sitä saattoi oikein trimmata. Kävimmekin sitten heiluttelemassa tuota peräsintä Hyvinkäällä Martti Salosen tuomaroimilla agilityradoilla, joista yksi oli kylläkin hyppyrata. Jos Mailta kysytään, niin radat meni aivan älyttömän hyvin, nopeasti ja osattiin tosi vaikeita juttuja. Tuomarimme ei ollut kuitenkaan asiasta ihan samaa mieltä kun jokaiseen tuloslappuun oli kirjoitettu HYL, väärä rata. Väärä rata tuli ainakin ensimmäisellä radalla aika moneenkin kertaan, mutta hauskaa oli. Mai oli sitä mieltä, että noin mahtavan suorituksen jälkeen tyhjennetään koko reppu leluista ja herkuista, mutta mun mielestä ei ihan niin hyvin mennyt. No joo, Mailla oli siis tosi hauskaa jälleen. Se oli mielestään jatkuvasti lähtövuorossa, kanssakilpailijat oli aivan ihania, suoritukset mahtavia eikä palkkauksessakaan ollut valittamista. Ehkä saadaan vielä ne tuloksetkin paranemaan kun saadaan taas rutiinia noihin kisoihin.

Lopuksi tilpehöörit viikon varrelta:
- Poju-kissaa jahdataan aina ajoittain sekä Halin että Linan toimesta. Tämä on kiellettyä, joten siihen olen joutunut puuttumaan. Lisäksi varsinkin Lina jää vielä vähän kyttäämään, mikä on myöskin laitonta.
- Olen ollut huomaavinani aussievirnistyksen häivähdyksiä Linan huulilta kotiin tullessani. Ehkä siitäkin on hymyhuuli tulossa.
- Lina taitaa pitää meikäläistä vähän sekona kun se ei oikein ymmärrä aina intoilujani. Vähitellen se on päässyt kuitenkin hommasta jyvälle, mutta ei silti vielä antaudu täysillä ilonpitoihin. Tänään se osallistui jo tanssituokioomme Main "peppulaulun" rytmeissä.
- Onneksi edes joku eli Lina tykkää voittamastani Fatboy-koiranpatjasta. Se ei oikein hyvin muovaudu ja on liukaskin, joten Hali ainakin valuu siitä pois kun ei ymmärrä mennä suoraan patjan keskelle.

Mikään ei ole niin helppoa kuin koiran laihdutus

Olen aina sanonut, että mikään ei ole niin helppoa kuin koiran laihdutus. Nyt ongelmani onkin juuri päinvastainen eli lihotus.

Viikon varrella Lina on hoikistunut, vaikka se on jo parin päivän ajan syönyt annettujen ruokintaohjeiden maksimimäärää eli 5 dl tai vähän reilu menee masuun päivittäin. Linalla oli onneksi vähän varaakin kaventua, mutta Halilla puolestaan ei olisi. Tuo mikroaussie on hoikistunut entisestään eikä ruoan lisääminen aiheuta kuin lisääntyvää peräpäästä tulevan tavaran määrää. Taitaa siis homman nimi olla sellainen, että neiti aloittaa huomenna proteiini-kalsium-dieetin. Kysyin Halilta mielipidettä tähän ja sehän sopii sille. Sille kun uppoaa varmasti kaikki tarjoiltu ruoka.

Mai, Hali ja Lina selkävertailussa.

Lihotuksessa olisi myös olennaista kulutuksen vähentäminen, mutta se tuskin onnistuu. Rimppakinttu riekkuu sen kun kerkiää ja varmasti on virkkuna jokaiseen hellyydenosoitukseen ja leikkiin, mitä tarjolla vain on. Hannu ja Kerttu -sadussa noita pisti lapset häkkiin lihotukseen, mutta se ei ole moraalisesti oikein. Antaa siis neidin painella entiseen malliin, kehittyypähän ainakin lihakset, vaikka ne ei suuremmin kasvakaan. Hali muistuttaakin lähinnä voimistelijaa, jolla on huippuunsa viritetty kehonhallinta, mutta luiden päällä ei juurikaan pehmyttä tavaraa ole.

Sitten toiseen propleemaamme, mikä nyt näyttää kuitenkin ratkenneelta. Linan korvat toimii ja se tunnistaa nimensäkin, vaikka muuta mielenkiintoista lähettyvillä olisikin. Lina on nyt melkein yhtä innokas tulemaan luokse kutsuttaessa kuin äitinsäkin. Lina tulee iloisesti myös kuullessaan siskonsa nimen. Nyt voin sitten vain kehua ja palkata mallikkaasti käyttäytyvää mustaa hauvelia. Lisäksi Lina on oppinut rauhallisemman tervehtimistavan kun tulen kotiin. Viikolla moikkailu oli aika kiihkeää, mitä lisäsi varmaan vieraammassa paikassa olokin. Nyt se jaksaa häntää heilutellen odottaa, että saan vaatteet pois ja antaa myös toisille tilaa tervehtimiselle. Huomasin myös tänään, että Linalla oli hienoista ylähuulen nostoa kun lauloin iloisesti virnistelevällä Maille hymyhuulet-laulun kertosäettä. Ehkä Linasta on tulossa äitinsä kaltainan hymyhuuli, Maihan aloitti suunnilleen samanikäisenä hymyilyn.