Siitä on nyt vuosi...

(Jenni Vartiaisen sävelin)
Kun me tavattiin
mä laitoin sinut nettiin.
Niinkuin luonto sinut tarkoitti.
Tätäkö se tarkoitti?
Kun me tavattiin mä laitoin sinut nettiin
Koko maailma sua katselee
Kuvaruudun valoista, ystävien taloista.

Vuosi on ehtinyt jo vierähtää siitä kun Mai putkautti maailmaan kahdeksan penneliä. Monenmoista on matkalla tapahtunut ja nyt seitsemän Patchcoat U-pentusta on saavuttanut ensimmäisen vuoden rajapyykin. Uulan matka valitettavasti jäi kovin lyhyeksi, mutta onneksi tuosta pienestä esikoisesta jäi kaunis muisto monelle.

Paljon onnea Hali, Jussa, Chila, Emma, Kiri, Nala ja Lina.
Rakkaat olkaa onnellisia ja tehkää muutkin onnellisiksi.

Mai-mamin iloksi tästä katraasta jäi Hali. Hali oli sydänselkäinen penneli, joka taisi ennemminkin valita minut kuin toisin päin. Sydän on selästä sekoittunut muihin ruskeisiin läntteihin, mutta hellyydenosoitustensa puolesta, nimi sopii sille edelleen. Hali on osoittautunut aika veikeäksi tapaukseksi. Se on tullut selvästi hyvin paljon isäänsä Jesseen. Mailta se on ulkoisesti tainnut periä vain värin ja korvien koon. Hali on aika voimakastahtoinen nassikka, jolla on kuitenkin paimenkoiralle tyypillistä pehmeyttä, joten eiköhän tässä saada vähitellen karsittua liialliset vahtihalut. Muutoinhan tuossa veitikassa ei juuri korjattavaa olekaan. Se on hurjan ahne ja leikkiminenkin on alkanut sujua sen jälkeen kun ymmärsin sen omistamishalun hyödyntämisen. Harrastuspuolella olemme aloittaneet PK-viestin ja tottelevaisuusopinnot sekä jossain määrin agilitynkin. Paimennuspuolella Hali on nähnyt lampaat pariin kertaan, mutta ei juuri niistä innostunut. Haltialankartanolla se kuitenkin osoitti suurta kiinnostusta lehmiä kohtaa, joten ehkä se vaan haluaa suurempaa haastetta. Kotona Hali on oikea mussukka, josta ei ole ollut liiemmin harmia. Viimeaikojen nettipiuhojen poikkaisuja ja kaksien kenkien pureskelua lukuunottamatta se ei ole oikeastaan mitään tuhonnut, ja muutenkin elämä sen kanssa on mukavaa. Hauska persoona, jossa riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa. Lisäksi Hali-neidin vekkuleissa eleissä on potentiaalia vaikka mihin. Lopuksi vielä vuoden aikana tapahtuneesta muutoksesta.

Vuosi sitten

ja nyt.

Vuosi sitten

ja nyt.

Iloinen pikku prinsessamme <3

Liian kiirettä ja liian pimeää

Valitettavasti blogin päivitykseen on tullut liian pitkä tauko, mutta jos nyt taasen ryhdistäytyisi. Kaikenlaista on tullut puuhasteltua ja aika on kovasti kortilla varsinkin kun kaikki taipaleet pitää hoitaa patikoiden tai yleisillä kulkuneuvoilla. Auton lisäksi tietokonekin hajosi. Onneksi kuitenkin kovalevyn sai säästettyä kallisarvoisine kuvineen ja nyt sitä voi hyödyntää ulkoisena kovalevynä, ja onneksi auto ei ole ainoa vaihtoehto kulkemiselle. Me siis kävellään paljon kuin mikäkin heijastin kulkue kun vaan treeneihin ehditään, ja koirat on päässeet tutustumaan yleisistä kulkuneuvoista junaankin. Lisäksi on ollut kaikenlaisia kissanristiäisiä, mihin on mennyt myös tuota kortilla olevaa aikaa.

Haku on siis jäänyt ihan vaan matkustussyistä, mutta agilitya ja tottista on tehty. Tottikseen sain taas rutkasti lisä intoa Mia Skogsterin tottisseminaarista, mistä sainkin ratkaisut kaikkiin tämän hetkisiin ja lähitulevaisuudenkin ongelmiin. Seminaarissa ymmärsin myös, miten hyödyntää noudossa ja leikkimisessä Halin omistushalua. Se kun on aivan erilainen kuin äitinsä ja nyt on pitänyt paneutua ihan uusiin juttuihin. Hali haluaa nimittäin omistaa kapulan ja lelut toisin kuin Mai, joka haluaa tuoda tavarat minulle jaettavaksi (poikkeuksena isot pallot ja vinkulelut). Lisäksi olen todennut, että Hali on varsinainen ajattelija, vaikka sitä ei ketkulapirpanasta heti arvaisikaan. Se ottaa rauhallisesti samalla miettien ja seuraavalla kerralla se sitten jo hallitseekin asiat. Mai puolestaan suhtautuu kaikkeen kokosydämisesti superinnolla eikä aina ihan jaksa täysin keskittyä. Sen ideologiaan sopii paremmin ajatus, että tekeminen on tärkeintä. Välillä siis Maihin Halia verratessani se vaikuttaa aluksi vähän innottomalta, mutta kun se tietää mitä halutaan, on vauhti ja into kohdillaan. Kivaa siis, että taas on erilainen yksilö opetettavana.

Viime viikolla Chila oli meillä hoidossa. Vajaan viikon mittainen vierailu sujui oikein hyvin, vaikkakin varsinkin Halia sai välillä muistutella siitä, kuka meillä määrää viimekädessä. Hali ymmärsi yskän pian ja antoi minun hoitaa komentamisen talossa ja hoiti osaltaan vain siskonsa leikitystä. Mai suhtautui lapsensa vierailuun aika viileän rauhallisesti. Kiva lapsi, mutta leikki ei nyt napannut. Chila oli niin kiltti ja rakastettava vierailija, että on todella tervetullut uudelleen vaikka pidemmäksikin ajaksi.

Chila-kaunokainen

Hali jaksoi myös olla hetken paikallaan.

Painipari.

Liekki on lapsen työtä.

Mitäs niitä naperoita kuvaat kun täällä olis sivistynyttäkin porukkaa?

Lopuksi vielä muutama otos Main mahtavista löydöistä tällä viikolla. Pihallamme oli alkuviikosta roskalava, minkä viereen ihmiset kantoivat jätteeksi luokittelemiaan tavaroita. Toisen roska voi olla kuitenkin toisen aarre. Mai löysi nimittäin tiistaina myöhäislenkiltä palatessamme tuolien ja kaappien seasta keinuhevosen, mitä se ei voinut jättää sinne. No, mikäs siinä. Saakoon lapsi keinuhevosensa. Heppa onkin saanut siitä illasta lähtien kyytiä. Aina kotiin palatessamme Mai käy ensimmäisenä tarkastamassa hepan tilan, minkä jälkeen voi miettiä ruokaa. Mai suhtautuu siis tähänkin asiaan täysin rinnoin "tappaen" ja hilaten heppaa pitkin olohuoneen lattiaa. Mutta kelpaa se nukkumiskaveriksikin. Toisena päivänä se löysi pallon. Pirulainen kun haistaa jo kaukaa hylätyt isot pallot.

Harmi, että kuvan kanssa ei välity äänet, jotka Maista lähtee puruvimman aikana.

Siinä on jotain, mutta mitä.

Hali saa koskea, kuten kaikkeen muuhunkin Main omaisuuteen, mutta muiden ei tartte puuttua Main suojattiin.

Kyllä tästä ruttupallosta kannattaa olla ylpeä.

Ja tän kanssa mä nukun toivottavasti myös ensi yönä.

HSKP:n mestaruuskisat 2011

Tänään olin Main kanssa HSKH:n järjestämissä kisoissa Vantaan Ojangossa. Osallistuimme kaikille maxi 3 -luokan radoille, joista kahdella viimeisellä (B ja C) ratkottiin Helsingin seudun piirimestaruus. Ensimmäinen eli A-kisa ei ollut siis osa HSKP:n mestaruuskisaa, ja siltä radalta meille tuli tulokseksi 20. Virheistä kolme tuli tällä agilityradalla riman tiputuksista ja yksi pujotteluvirheestä. Lähdin liian aikaisin pohjustamaan käännöstä, joten Mai jätti viimeisen välin tekemättä. Tätä ei olekaan sattunut iäisyyteen, mutta olipahan taas hyvä muistutus riittävästä tukemisesta. Rimojen tiputuksissa oli varmaan minussa vikaa, mutta olen kyllä sitä mieltä, että mukana oli myös Main taholta huolimatonta hyppäämistä.

Kuva on Jukka Pätysen kuvaama ja se on kuvattu syyskaboissa kaksi viikkoa sitten.

B-kisassa oli myöskin agilityrata. Radalla oli monta kohtaa, jossa virhe saattoi sattua ja niitähän tulikin aika monelle. Meillä kuitenkin meni tällä kertaa kaikki nappiin ja tulokseksi tulikin 0. Sijoituksemme tällä radalla oli 8/60. Hyvä Mai, piirimestaruustaisto aloitettiin hyvin.

Kuva on Jukka Pätysen kuvaama ja se on kuvattu syyskaboissa kaksi viikkoa sitten.

C-kisan rata oli hyppyrata ja sillä ratkottiin toinen osuus PM-kisasta. Tämä rata meni omasta katsantokannastani ratavirheettömästi, mutta matkalla oli kuitenkin yksi rima tippunut. En osaa sanoa missä kohdassa, mutta minulla on epäilykseni. No, tekevälle sattuu ja saatiinpahan tulos PM-kisaankin. Tältä radalta siis tulos 5, mikä on myös yhteistuloksemme kahdelta radalta arvokisassakin. Kisojen A, B ja C tulokset voi käydä katsomassa täältä. PM-tulokset voi puolestaa käydä katsastamassa täältä ja niinhän se on, että Mai on sijoituksessa Helsingin seudun piirimestaruuskisoissa 4.. Nyt olen vain tyytyväinen lopetettuun hyllysarjaan kun rupesi tuloksia ropisemaan ja yksi nollaratakin on seassa ja PM-tulokseen ei voi olla kuin super tyytyväinen.

Kuva on Jukka Pätysen kuvaama ja se on kuvattu syyskaboissa kaksi viikkoa sitten.

Kiintorulla :)

Main hakuharjoitukset on edenneet irtorullien kanssa siihen pisteeseen, että oli aika siirtyä kiintorullaan. Viikko sitten jätimme ensimmäistä kertaa ilmaisun käyttöön otettuamme irtorullat kotiin. Kylläpä hakukassi tuntuikin vajaalta kun kiintorullahan on kuulunut vakiovarustukseen jo kauan, vaikkakin niin, ettei Mai saa rullaa suuhun. Järjestimme kiintorullaharjoituksen vähän samaan tapaan kuin aikanaan ilmaisun alkeet irtorullillakin. Emme menneet kuitenkaan kentälle, vaan järjestimme hakualueen alkuun aukealle paikalle harjoituksen. Maalimiehet olivat tietysti lähellä eikä niitä tarvinnut etsiä, koska rulla oli se tärkein.

Aluksi Mailla oli rulla niin kuin sen pitääkin olla. Ensimmäinen maalimies yritti auttaa Maita laittamalla käden maahan ja nostamalla rullaa, mutta Mai ei hoksannut. Ihmettelin taas vain harjoituksen luonnetta. Sen jälkeen maalimies auttoi ottamalla rullasta kaksin käsin kiinni, mutta se oli aikas ahdistavaa. Mai vain katseli minua ilmeellä: nyt ne tarraa kiinni, auta. Kaksi kertaa meni näin, mutta molemmilla kerroilla Mai kuitenkin toi rullan, mutta harjoitus ei ajanut asiaa. Tämän jälkeen irrotin rullan toisesta kannattimestaan, minkä jälkeen Mai tajusi maalimiehen viereen mentyään nostaa rullan ihan itse suuhun. Siitä sitten vain mahtipalkat ja siinä se. Asia jätettiin muhimaan viikoksi.

Viikko oli myös hyvää lisäaikaa minulle rullan säätöön. Aitoon norskiin pitää olla kuulemma jotkut erikoistyökalut, mutta minullahan niitä ei ole. Ruuvit pyörii vain ympyrää ilman, että saan vastakappaleesta mitään otetta. Lopulta ennen ensimmäistä kertaa sain suutuspäissäni revittyä kumin ruuvien läpi ja yhden reiän molemmilta puolilta paikalleenkin, niin että saimme toteutettua ensimmäisen kerran harjoituksen. Kokonaisena rulla oli kyllä vähän liian pieni, joten Mai ei varmaan senkään vuoksi sitä oikein hoksannut. Mutta nyt se hemputin vekotin oli saatava kuntoon. Vastassa oli nimittäin toisetkin ruuvit, mistä sain kumiosan irrotettua, mutta en millään repimisellä enkä levittimillä takaisin. Lopulta otin käyttöön mattoveitsen ja leikkasin kahden ruuvinreiän välit auki. Vahvisteeksi halkeamaan tulee kunnon teippi, vaikka se ei ehken olisi edes välttämätöntä.

Tänään oli jälleen hakuharjoitukset. Aluksi kiintorulla oli toisesta päästään auki. Mai otti kahteen kertaan alaspäin roikkuvan rullan itsenäisesti maalimiehen viereen päästyään. Märän rullan kanto oli kuitenkin selvästi hankalaa; rulla valui suusta ja Mai pidätteli rullaa ruuvin kohdasta ja välillä se pääsi tippumaankin. Yritys kauniiseen rullan luovutukseen oli kyllä erinomainen. Käytin pariin kertaan lisäksi tuo-käskyäkin, mutta en usko, että sitä olisi oikeasti tarvittu. Kolmannella kerralla Mai sai vähän helpotusta hankalaan rullan kantoon kun rulla kiinnitettiin toisestakin päästään, niin kuin se normaalisti onkin. Rulla jäi kyllä löysälle, mutta se ei menoa haitannut. Mai otti kiintorullan rullan suuhunsa aivan itsenäisesti maalimiehellä, toi se minulle sivulle, odotti irrotuskäskyn ja lähti näytölle. Taitava Mai <3 ja siitä murulle namuja ja palloleikkiä. Taitava Mai sai muuten tänään postia Atlantin toiselta puolelta; kaksi sertifikaattia kesällä ansaituista titteleistä eli Junior Herding Dog (JHD-s) ja Herding Ranch Dog I (HRD I-s).

Viestiä ja agikisat

Hali aloitti tiistaina juoksunsa, joten se ei voinut osallistua perjantain agilityvuorolleen. Onneksi juoksu ei kuitenkaan ole este viestille varsinkaan kun neiti ei ymmärrä juoksustaan tuon taivaallista. Jos on yhtään äitiinsä tullut, tajunnee juoksunsa vasta lähempänä neljää vuotta eikä ne sittenkään häiritse tekemistä. Jos taas on isäänsä tullut, kiinnostaa vain toisten juoksut ;-)

Viestipätkä pistettiin tällä kertaa aika normaaliin metsään. Kyseisessä metsätilkussa oli kyllä paljon polkuja ja niitä osittain käytimmekin matkallamme. Tämä oli ainakin Halille haitallista, koska polut viettivät sitä mukaansa vahvasti eikä se käyttänyt nenäänsä ihan niin hyvin kuin poluttomassa metsässä. Mutta intoa oli kyllä miljoonasti. Rifin ongelma matkalla A:lta B:lle on se, että vahva ja suuri koira vetää liian paljon, koska pohjalla on jo tallonta. Halin ongelma on samalla matkalla se, että meinaan kompastella tämän tästä hyrränä pyörivään koiraani, joka ehdottaa koko ajan aloituspaikkaa. Matka ei ollut taaskaan kuin pisimmillään 200-250 metriä. Haliakin voisi näemmä jo juoksuttaa vähän pidempään kun se alkaa rauhoittumaan vähäsen vasta neljännen matkan juostuaan. Odotusajat eivät ole aluksi niinkään rauhallisia kun olis vaan kiire sinne ja tänne. Juoksut onnistuivat hyvin vaikkakin polut vähän liiaksi viettivät. Toisaalta metsä oli kostea ja jälki hyvin tallattu, joten haju oli varmasti vahvana myös C- ja D-paikkojen lähtettyvillä olevilla poluilla. Ei siis huomauttamista tästä. Ensi teemme matkamme samaan metsään ja yritämme varmaan pidentää matkaa, jotta höyrypäät saavat haluamaansa ihan kyllikseen tai ainakin vähän enemmän.

Mai puolestaan oli tänään syysskaboissa osallistuen kolmeen rataan. Kaksi ensimmäistä oli agilityratoja ja viimeinen oli hyppäri. Haastavia ratoja oli jälleen luvassa, mutta tehdessä kaikki oli tosi mukavia. Meitä ei taaskaan onnistanut, mutta hyvä mieli jäi silti. Olin tyytyväinen varsinkin ensimmäiseen ja viimeiseen rataan, mutta toinen oli vähän kökkö. Tuloksena siis meillä kaksi hylättyä ja hyppäriltä 5. Tuloksia voi käydä myöhemmin katsomassa syysskabojen omilta sivuilta. Ja kuvia on ehken tulossa, koska Jukka Pätynen oli ainakin paikalla kuvaamassa.

Parhaani yritin kuitenkin, mutta se ei tälläkään kertaa riittänyt. Välillä käskytin ehkä liikaa, välillä rata oli sekunnin ajan hukassa ja toisinaan tulee vain tehtyä jotain ajattelematonta. Mutta nyt täytyy saada kuitenkin sama vire takaisin kuin viime toukokuussa. Eihän noissa kisoissa ihan vaan huvin ja urheilunkaan vuoksi käydä, vaikka olihan siellä paikalla taas mukavaa porukkaa ja kiva ilmapiirikin vallitsi. Mutta siis nyt tulee taas onnistumisen pakko kehiin. Ja siihen on suunnitelmakin olemassa. Nyt on vaan onnistuttava joka kerralla myös treeneissä. Tilaisuuksien pitää olla ohimeneviä ja niistä on selviydyttävä. Ajattelin nimittäin vielä kisoissa, että eikö koirallanikin olisi oikeus vaihtaa tohelo ohjaaja parempaan. Pirjo kuitenkin sanoi siihen, että hän ei antaisi koiralleen sellaisia valtuuksia, koska muutoin ne kävisivät kotona vain syömässä. Parasta siis vaan parantaa itseään jälleen kerran.

Triathlonia ilman pyöräilyosuutta

Mailla on ollut tällä viikolla triathlontreenejä ilman pyöräilyä, mutta agiesteet ja etsittävät ihmiset ovat kyllä kompensoineet tuota puuttuvaa osuutta. Tiistain dobo jäi väliin ohjaajan peruttua harjoitukset. Olisihan sinne saanut itsekseen mennä, mutta ehkä oli ihan hyvä olla vaihteeksi ihan vaan kotosalla. Keskiviikkona agilityharjoituksemme olivat kentän osalla, missä oli kaikkein suurimmat lätäköt. Teimme samalla radalla kaksi eri versiota, mutta Maita edelliset suoritukset eivät onneksi häirinneet. Kuuliainen tyttö teki muutti suunnitelmat kiltisti ja taitavasti. Onneksi Mai on myös hyvin irtoava, koska useille esteille se sai kipittää ihan omatoimisesti ohjaajan vältellessä suurimpia lätäköitä. Varsinkin A-esteen ja sen molemmin puolin olevat hypyt tytsy sai tehdä kaukaa, mutta ei se onneksi vaikuttanut haitallisesti suorituksiin eikä vauhtiinkaan. Meillä oli siis käytössä tällä kertaa kunnon vesiesteet, ne kun eivät ole enää muutoin käytössä.

Tänään vuorossa oli haku. Menomatkalla vettä tuli taivaan täydeltä kuten oli luvattukin. Onneksi mahtisade kuitenkin laahtui hakualueelle saavuttuamme, mutta maasto oli kyllä yhtä järveä. Muuten olin hyvin varustautunut märkyyteen, mutta toiseen kumisaappaiseen on ilmaantunut halkeama, joten suurimpia lammikoita oli varottava. Ja se ei ollutkaan ihan helppoa. Lisäksi varustukseni aiheutti sen, että ulkoa tuleva kosteus pysyi mukavasti ulkopuolella, mutta sisäinen kosteus pääsi kyllä kastelemaan. Mutta mitäpä noista kun on hyvä koira. Mai teki todella hyvän radan. Se ei ole varmaan koskaan tehnyt niin hienoja pistoja kuin tällä kertaa. Ensimmäinen tyhjä oikealle oli kuin oppikirjasta. Toinen lähti vähän plörösti oikealle kaartaen, mutta äkkiä vain uudelleen. Sittenhän se upposikin syvälle ja kääntyi sivulaidalla kauniisti rataa etenemään ja sieltähän löytyi maalimies laatikon takaa. Mai kiersi kyllä rullaa tuodessaan ja näytölle mennessään pahimman risukko-ryteikkö-järven, mutta ei haittaa kun takaisin ei menty kuitenkaan piikin kautta. Sen jälkeen Mai teki kaksi tyhjää ja ihan niin kuin mallikirjassa kuvaillaan. Toinen ei ollut kyllä ihan tottapuhuakseni viivotinsuora, mutta me oltiinkin höhlän ohjaanan vuoksi palattu maalimieheltä vähän eteenpäin kaartaen, joten tyhmähän sitä samaa kohtaa tutkisi. Ja parin tyhjän jälkeen löytyi taas maalimies ison kuusen juurelta. Rullan tuonti oli viimeisellä vähän riehakas eikä tarkka, mutta kröhäisy auttoi asiaa.

Siis mitä on tapahtunut. Vielä kaksi viikkoa sitten mielessä vilahti, että heitän hanskat tiskiin, jos ei homma ala jotenkin rulettamaan. Mutta otinkin itseäni niskasta kiinni ja rupesin olemaan selkeämpi. Nyt keskilinjalla Mai käyttäytyy tarkasti eikä hörhötä eikä etuile. Nyt se kuuntelee minua, koska minulta saa ihan oikeasti ihan hyviä vinkkejä. Lähetysten tarkkuus on auttanut sitten niihin pistoihin ja nyt ne kaarevat pistot on muuttuneet suoriksi. Toki maasto vaikuttaa, mutta ei aiheuta kuitenkaan voimakasta kaarretta. Lisäksi tällä kertaa Mailla ei ollut niin kova kiire takaisin keskilinjalle, vaan se etsi kunnolla tyhjienkin aikana. Ja siten minulla ei ollut niin kova kiire ottaa sitä vastaan ja sain kutsua ihan rauhassa ja ottaa uuden lähetysasennon. Ehkä se vouhotus nyt alkaa vähenemään. Kyseessä ei ole pelkästään nopeuslaji. Ensi viikolla Mai siirtyykin sitten ilmaisemaan kiintorullalla :)

M-koira paimenessa

Tänään olimme australianpaimenkoirayhdistyksen järjestämällä paimennuspäivällä Somerolla. Tällä kertaa teimme vain rauhallista kuljetusta ja etäisyyden ottamista lampaisiin sekä hakukaaria paremmalla etäisyydellä. Ohjaajamme oli sitä mieltä, että minun pitäisi huolehtia etäisyydestä pysäyttelemällä innokasta koiraani. Minä en ollut kuitenkaan ihan samaa mieltä, vaikka toteutinkin mallia ensimmäisellä harjoituskerralla. Toisella kerralla teimme hakukaaria Eija-Riitan avustuksella. Eija-Riitta pöläytti lampailta Maita kauemmaksi, mutta sen jälkeinen toiminta ei ollut ihan suunnitelman mukaista. Mai oli saanut kuitenkin käsityksen haluamastani toiminnasta, joten saatoimme antaa avustajan poistua lampaiden keskeltä. Hakukaarin tulikin siis etäisyyttä ja Mai tulkitsi tuonnin kohdan ihan oikein. Kouluttajamme oli kuitenkin sitä mieltä, että minä saisin vain määritellä ajokohdan ja muutoin koiran tulisi jatkaa niin pitkään kuin muuta sanon. Uskon kuitenkin koirani olevan viisaampi, joten annan sen hoitaa vastekin tuon tehtävän. Ainoastaan poispäinajossa minä määrittelen määräilemällä paikkoja.

Kaksi viimeistä harjoitusta teimme pellolla isolla laumalla. Tein vain rauhallista kuljetusta ja pysäytin Main vain, jos lampaat nopeuttivat vauhtiaan tai meinasivat puskea ylitseni. Viimeisen kerran sainkin tehdä sitten melko äänettömästi välillä kehuen ja välillä pysäyttäen. Hakukaaretkin olivat parempia kuin ne sai jatkaa liikkeestä rauhallisella ohjauksella. Paikaltaan kun Mai lähtee vähän turhan räjähtävästi. Pujottelimme siis porukan kanssa isompien ja pienempien sähkötolppien ympäri miten milloinkin. Murukka <3 on nyt niin innoissaan tästä paimennuksesta. Murusen tytär ei puolestaan ollut ollenkaan innoissaan. Marika ehdotti, että voisin mennä kierroksen Halinkin kanssa, mutta se ei nyt johtanut oikein mihinkään. Katsotaan sitten tilannetta uudelleen ensi kesänä.

Kotimatkalla haukut pääsi vielä uimaan, ja vielä Hali viestimetsällekin. Hyvin meni ja nenä on haukulla hyvässä käytössä. Emäntä kyllä löysi vielä maa-ampiaispesänkin. Jatkoin vähän matkaa kun tein etenemäni liian pitkälle, että viimeinen ei mahtunut valmiiksi kävellylle matkalle. Kävelin siis risukkoon ja viskasin remmin suoraan pesän päälle. Sieltä pölähtikin heti kiukkuisia piikikkäitä, mutta onneksi koira ei ollut vielä paikalla. Hali säästyi siis näiden vihoilta ja minäkin selvisin ehjin nahoin. Hyvä päivä siis ja sitten pehkuihin.