Kursseja yms. touhua

Viikko sitten lauantaina olin seuraamassa koirattomana HAU:n kouluttajille tarkoitettua koulutusta. Kouluttajana oli Ville Liukka ja radasta sain ajatuksia koulutettavien varalle. Vuoden 2012 agi-MM-kisavideolta saatu persjättö-ahaa-elämys oli tullut jo aikaisemminkin, ja sitä on hierottu nyt kimppiksessä ja todettu erittäin toimivaksi. Esa Muotkan muistutuksena tuli jo aimmin myös japanilainen treenattavaksi. Näistä kahdesta onkin tullut radat jo kahteen treeniin ja koulutettavatkin saavat näistä ajatuksista treenattavaa. Nämä aiemmat ajatukset olin piirtänytkin jo radaksi kimppikseemme sekä koulutettaville,mutta lauantai-illan ratoksi inspiroituneena piirsin koulutettavien treenit juhannukselle asti. Piirsin oman ja kouluttajaparinkin osuuden kun yksinään kouluttaja alkaa nostamaan taas sisälläni päätään.

Sunnuntaina vuorossa oli Vappu Alatalon motivointi kurssi, minne osallistuin myös ilman koiraa. Aamulla kävin kuuntelemassa luennon, minkä jälkeen kävin katsomassa loppupäivän ryhmät kotona käynnin jälkeen. Luennolla ei tullut minulle varsinaisesti mitään kovin uutta ja ajatuksia täysin mullistavaa, mutta ajattelemisen aihetta sain silti kyllikseni. Olenkin viime aikoina pohtinut paljon arjen elämää ja perustarpeidenkin hyödyntämistä palkkauksessa. Lisäksi olen suonut paljon mietteitä Halin palkkaukselle, mistä haluaisin saada koko ajan parempaa. Main kun voi palkata vaikka kävyillä tai karviaismarjoilla, mutta Halilta puuttuu vielä kaiken mullistava palkka. Tai ongelmahan voi taas olla minussa, eihän kaikkien varmaankaan ole toivottavaakaan seota kaikesta hömpästä. Enhän itsekään usein julkisesti tuo esille tunteitani, eikä useatkaan toisia naurattavat asiat saa minua nauramaan, ja silti olen tykännyt tosi paljon.

Tokoa ja agia siis jälleen ollut ohjelmassa sekä kevään ensimmäiset viestitreenit. Ne meni kyllä ihan pipariksi ja loppui verenvuotoon. Halilla tuli pipi etujalan kannusanturaan, mutta tulipahan lenkitettyä Maita lumisessa metsässä ja Hali näki todella pitkästä aikaa rakkaan Lina-siskonsa.

Tämä viikonloppu on mennyt hyväntekeväisyyshommissa ja jännittäessä. Jännittäminen on johtunut Main spiidojuoksusta. Torstaina agitreenien jälkeen katsoin pöksyyn (niitä ei käytetä kuin treeneissä kun Mai ei sotke) ja jälki oli todella vaisu. Lisäksi katselin peräpään tilannetta ja "kukkanen" alkaa näyttää aika valmiilta.

Sitten vaan kiireesti hommamaan silmäpeilausaikaa keskiviikkoa aikaisemmaksi ja sehän onneksi saatiin Lahdesta. Maanantaina mennään siis ensin Mäntäsälään progenäytteelle ja sieltä silmiä katsomaan Lahteen. Onneksi aika löytyi ja saatiin pienellä hieronnalla ajatkin sopimaan.

Eilen, lauantaina harrastimme hyväntekeväisyyttä Halin kanssa osallistumalla koulutusohjaajakurssille demokoirakoksi. Saatiin tehdä neljä lyhyttä rataa, joista persjättö eli sokkari, putkelle takaaleikkaus ja "miljoonan" valssin harjoitukset menivät hyvin. Ainoastaan ensimmäinen meni mönkään kun ohjaaja taas luuli muuta kuin todellisuus oli. Kivaa oli ja Hali hali piti vielä omaa kivaa odotellessaan syöden palkkapussinsa kassista tyhjäksi. Onneksi osa oli jo pelastettu taskuun.

Tänään Mai sai puolestaan olla avustajana. Mai oli haljeta onnesta kun vieras auto pysähtyi meitä mukaan poimimaan. Maille on jäänyt mieleen toissatalven kimppakyydit agikisoihin ja niin se oli nytkin menossa kovasti kisaamaan. Porukalla on kivaa, mutta etupenkillä malttamattomuus määränpään saavuttamiseksi on aikamoinen. Kyytimme vei meidät Kirkkonummelle, missä odottamassa ei ollut kisat vaan aivan uusi kokemus. Main tehtävänä oli toimia tuoksuvana seireeninä Pacolle, jonka siementä piti saada lähtemään tuoreena iltapäivän lennolle. Mai oli toki tuoksuva ja tärpitkin lähellä, mutta ehkä kuitenkin ennemminkin aikaisintaan parin päivän päästä. Ajankohta ei siis ollut Maista aivan ihanteellinen eikä se olisi niin halunnut tehdä varsinkaan tutustumatta vastapuoleen sekarotuisia pentuja. Eihän koiralle voi sanoa, että ei tästä mitään ole tulossa, vähän vaan avustetaan. Onneksi Mai käyttäytyi kuitenkin pääosin suosiollisen nätisti ja tulostakin saatiin syntymään. Kiva homma, mitä nyt tukka vähän limassa ;)

Main juoksu alkoi

Main odotettu juoksu alkoikin laskelmiani aikaisemmin eli tänään 13.4.. Eihän siinä sinänsä mitään, mutta toivon kovasti, että lomani aikaistaminen syyskuulta elokuulle onnistuu. Nyt vaan sormet, kädet ja jalat ristiin, että ymmärrystä löytyy, onneksi meillä on sijaisia.

Laskelmat on nyt alustavasti tehty ja Mäntsälässä ruvetaan ramppaamaan lomaviikollani eli 22.4. alkavalla viikolla progejen takia ja loppuviikosta siementämässä. Meille on siis tulossa näillä näkymin about juhannuspentuja. Onneksi Miimillä on silloin vielä lomaa.

Kannatti käydä Kouvolassa

Minulle kävi tämän sunnuntain osalta vähän ikävästi kun olin ilmoittanut Halin Pia Miettisen tokokoulutukseen ja Main KSSK:n agilitykisoihin. Onnekseni maxi 3 -luokka aloitti kolmella radallaan agikisapäivän ja Veera oli laittanut meidät viimeiseen tokoryhmään. Ajattelin siis, että voisin ihan hyvin lähteä suorituksemme jälkeen agikisoista vähän etuajassa kun Mai oli kuitenkin kolmantena lähdössä. Joku virhe tulee kuitenkin ja voin mennä silmät lurpallaan nöyrästi anomaan kisakirjaa etukäteen mukaan. Hätätilassa voisin myös pyytää jotain HAUlaista ottamaan kisakirjaan, jotta pääsisimme ajoissa tokoilemaan.

Allan Mattsson tuomaroi ensin hyppyradan ja sen jälkeen kaksi agilityrataa. Hyppyrata oli melkein sama kuin edellisenä päivänä oli ollut 2-luokassa. Silloinkaan ei ollut tullut kuin jokunen nolla, joten sehän oli mitä ihanteellisin 3-luokkaan. Se oli ihan kamala eikä vaan radan vuoksi. Tiesin heti, että kasvihuoneen pohja olisi aivan kamala Maille ja rimat oli vielä 65 cm korkeudessa. Tietysti ensimmäinen rima tippui ja tippui vielä kaksi muutakin, minkä jälkeen otettiin vielä hylätty. Harmitti kun piti hypyttää koiraa niin korkealle "kivikovalla" pohjalla. Ei se mattokaan kyllä hyvä ollut. Tarkoitus ei ole nyt mollata, mutta tämä nyt oli minun mielipide pohjasta. Rimoja tuli muuten muillakin alas ja myös niillä, jotka eivät tapaa tiputella.

Kaksi seuraavaa rataa tehtiinkin sitten Main kanssa varovaisemmin ja tarkemmin, joten niistä tulikin ratavirheettömiä. Tuplanolla siis tuli, jos sitä vaikka kesällä tarvitsisikin. Toisella radalla tulin kyllä maaliin tuloksella 10 kun kaksi rimaa matkalla kolahti. Laskin radalla tulostamme ja ajattelin, että treenataan loppu. Onneksi treenattiin onnistuneesti kun ei ne minun luulemat rimat tippuneetkaan. Yksi tosi pitkä kaarros pääsi kyllä valahtamaan mukaan.

Nollaradat lämmitti kyllä mieltä kun ei niitä nyt niin ylettömästi ole tullut. Tässä oli vaan se huono puoli, että meillä oli kiire tokoilemaan. Ajattelin, että pyydän jotain ottamaan kirjan, mutta kun Mai oli johdossa aika loppuun asti, joten jäin paikalle norkkumaan. Lopullisisssa tuloksissa Mai oli kuitenkin viimeisellä radalla 4. ja edeltävällä 5. Minä olen kyllä erittäin tyytyväinen noihinkin sijoihin. Hyvin meni!

Lähtö siis vähän viivästyi kun kisatkin olivat hitusen myöhässä. Haipakalla lähdettiin sitten Valkealasta kotikulmille Purinalle tokoilemaan, kylläkin 20 min myöhässä. Onneksi edittiin sentään omalle vuorolle ja minä ehdin pallottelemaan vähän Anna-Leenan pentua ja vanhuskoiraakin.

Hali teki Pia Miettisen katseen alla seuraamista ja kääntymistä vasempaan sekä toisessa sessiossa noutoa. Seuraamisessa on ollut ongelmana imutuksesta luopuminen kun se tietää pään laskua ja väljentymistä, mutta nyt sain neuvoja nostatukseen ilman kädessä olevaa namia. Nyt sitten vaan seuraamista alusta ilman imutusta kun se tietää muutenkin pepun laskemista ihan turhan paljon. Hyvin meni nuo pätkät ja käännöksiä demotessanikin peppu pysyi Halilla ilmassa, vaikka alkuun sain kuulla, että siitä tavasta voi olla vaikea päästä eroon. Meidän kotona tehdyistä rallytokoharjoituksista on siis ollut apua.

Noudossa Halin minulle päin tuonti tuotti pään vaivaa, ja minun heittotyylini nauratti. Hitskit, viime kesän harjoittelin metrisen hypyn ja PK-A:an yli heittoa niin, että väljyyttä jää. Nyt sitten tasamaallakin kapula lentää korkealle ja kauas. Kevyemmän (oma 650 g) heitto vasta olikin näkemisen arvoinen, se nimittäin lensi tosi korkealle. Heitot eivät olleet kuitenkaan koulutuksemme kohteena vaan halusin saada kouluttajalta kommenttia Halin noutoon. Se on hidastanut kapulaa tuodessaan kun lähenee minua sekä laskenut päätä matkalla. Nyt tämä tuli domottua potenssiin kymmenen kun se oli niin kärsivän näköinen kapulaa kantaessaan, ihan kuin olisi ollut kapula silmässä. Kamalan on painava, siksi kokeiltiin sitä kevyempääkin (ei kelvannut kun oli jonkun toisen räkimä).

Ohjeistukseksi sain juoksuttaa Halia kapulan kanssa niin, että se saa huomata, että sen kanssa voi juosta. Lisäksi loppuasento vaatii taas tarkennusta. Juoksuharjoituksia teimme jo ja ne näyttivät paljon paremmilta kuin aiemmin.

Niin äiti kuin tytärkin

Mai kävi tänään Janakkalassa kisaamassa Leena Rantamäki-Lahtisen tuomaroimilla radoilla. Maxit aloittivat päivän hyppydalla, mitä seurasi kaksi agilityrataa. Mukana oli reilu 60 kisaajaa, ja siellä seassa myös Main äippä Elsa ja LAW:n taitavat Tuulia ja Elina.

Hyppyrata meni muuten oikein mukavasti, mutta valitettavasti taisin valssata yhdellä hypyllä Main eteen. Omasta mielestäni jätin sille sivuun hyvän tilan, mutta Mai näki asian toisin ainakin Erikan mielestä. Rima siis alas ja taas yksi valssiopetus ohjaajalle. Maanantaina Halin kanssa sain muistutuksen, että ohjaavaa kättä ei lasketa, ja tänään tällä radalla, että parempi jättää tosi paljon tilaa tai pitäytyä vaikka niissä poispäinkäännöksissä. Hyppäriltä siis tulos 5.

Ensimmäinen agirata oli meille onnekkaampi ja "rämmittiin" se läpi ihan ilman ratavirheitä. Ihanaa saada taas pitkästä aikaa tulos kisakirjaankin, kun meillä useimmiten tulokset kirjautuvat vaan nettiin tehtyihin tuloksiin.

Palkkaleikeillä ulkona.

Tällä radalla Elsa ja Pirjo tekivät myös nollaradan kuten moni muukin ja oletuksena oli, että gurut vie viisi ensimmäistä sijaa kuten edeltävällä hyppyradallakin. Koiraa autoon pakatessani Erika ja Laura huutelivat ovelta, että keneltä se meidän edellinen serti oli. "Jaloselta, miten niin?" Vastaus kuului, että sitten teille tulee serti. Oho, miten voi olla mahdollista? Sitä sitten sisälle ihmettelemään ja kaverit kehoittivat toimistoon asian tarkistusta vaatimaan kun tuloksiin ei oltu kirjattu mitään. Mai tuli siis kisassa viidenneksi eikä edeltävät voineet ottaa sertiä vastaan. Sovittiin sitten niin, että katson palkinnoille asti ja menen sitten, jos ruusuketta ei tule. Erika oli kuitenkin malttamaton ja meni heti vaatimaan, että Main kirja tarkistetaan sertiä varten. Voi, mitä mä tekisin ilman näitä treenikavereitani. Kiitos Erika, SERT-A:han sieltä Maille tuli. Nyt saakin sitten kisata ilman sertitoiveita melkein vuoden verran ainakin agiradoilla.

Mai ja tuulessa hulmuava ruusuke.

Kolmannesta radasta uumoiltiin epäonnistumista, vaikka yritin selitellä, että tuloksistakin ilmoittelen vasta kun koko homma on ohi. Hyvin alkoi kyllä kolmaskin, mutta taas se valssi, huoh. Tällä kertaa Laura kertoi, että huusin Mai juuri muurin päällä, minkä vuoksi palikka lensi. Mä luulin, että sanoin ennen estettä, mutta en ilmeisesti. Kolmas opetus valsseihin on siis, että ohjaaja eli minä tukin turpani valssin aikana. Back to basics... Tuon kämmin jälkeen sitten meni pasmat sekaisin ja sain toki koiraa vähän eteenpäin kunnes taas kämmi valssissa. Mai meni renkaan ohi putkeen ja siitä väärä rata ja hylätty tulos.

Otsikko tulee siitä kun Mai seurasi Halin esimerkkiä maanantailta eli päivän tulokset 5, 0+SERTI ja hyl.



 

YLÖSPÄIN KÄY HALIN TIE

Tänä viikonloppuna oli Halin vuoro kisata agilityssa. Tällä kertaa suuntasimme HAU:n eli oman seuran kisoihin. Tuomarina meillä oli Kari Jalonen, jonka radalta aikoinaan Jedi nousi kakkosluokkaan, joten nostalgia syistä oli myös Halilla sama velvoite.

Menin halillille ajatellen, että radat menevät järjestyksessä: agirata, hyppyrata, agirata. Muistin aamulla, että Halillahan on jo hyppynolla, joten emme tee toisella mitään. Tästä syystä paineistin itseni tekemään nollan ensimmäisellä radalla, jotta emme tee ns. turhaa hyppyrataa. No, pitäisihän se jo tällä kokemuksella tietää, että silloin sitä nollaa ei ainakaan tule. Lähellä se oli, mutta kun ohjaava käteni laski ennen yhtä valssia, Hali tuli hypyn ohi eli siitä tuli kielto. Onneksi treenikaveri Jonna antoi välitöntä palautetta tästä tyyppivirheestäni, joten osasin taas ottaa tämän huomioon seuraavilla radoilla. Ensimmäiseltä radalta siis tulos 5.

Radan jälkeen menin sitten kahville kun seuraavaksi olisi se "turha rata". Mutta mites ollakaan, kontaktiesteitä ei viety pois. Huh, olin luullut väärin. Toinenkin rata on agirata. Ja nyt taas paineet kaakkoon, nolla on tehtävä. Ja niinhän me tehtiin! Halille LUVA-0, SERTI ja siirto kakkosluokkaan. Hali tuli tuloksellaan toiseksi, mutta palkinnot haimme vasta kakkosluokan hyppyradan jälkeen.

Hali <3

Toisen radan jälkeen halusin vielä Halin kotiin vähän lepäämään kun hallilla maleksiminen olisi kovin rauhatonta. Kaikki koirat siellä eivät ole ystävällisiä, joten liikkuminenkin oli vähän hankalaa varsinkin sen jälkeen kun yksi mali yritti napata Halia kyljestä kun rauhallisesti kävelimme ohi. Hittosoikoon, Maitakin yritti yksi mali napata toissakerralla Janakkalan kisoissa.

Menimme siis kotiin, missä odotti taas yksi "hylätty kuningatar". Mai haistoi Halin takkia ja sen jälkeen minun taskuja ja kiukustui: "Sitä on oltu siis agittamassa ja vielä palkkojen kanssa!" Tätähän toki pahensi vielä se, että olin ollut edellisenä päivänä yksinäni Purinalla, tosin työntekijänä. Joo, parempi oli ottaa se kakkosluokan hyppiksen ajaksi mukaan tai kotiin ei olisi tulemista.

Kakkosluokassa tuomarina oli Anne Viitanen. Hänen ratansa näytti tosi kivalta ja sitä se todellakin oli. Se oli haastavampi kuin ykkösluokan radat, mutta vauhdikas. Hali suoritti hienosti oman osuutensa, mutta valitettavasti ohitti tapissaan olevan muurin, mistä meille hylätty. Viis siitä! Milloin se on edes tehnyt HAU:n muurin viimeksi tapissaan? Oletin sen menevän sinne ja ohjasinkin, mutta sivusta viuhahti ja jatkettiin matkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tosi hyvä olo jäi tuosta radasta :) Ystävällinen tuomarinsihteeri (Kristiina tai Laura) laittoi tuloslipukkeeseemme aikamme tältä radalta ja se oli 32,58 sekuntia (toki siitä puuttuu muurin ylitys, oikomista ei tullut juurikaan).

Kaikilla radoilla pujottelu oli vähän hidas kun nopeamminkin se sen osaa, mutta ymmärrän kyllä, koska viime aikoina olen lisännyt niihin haastetta aika tavalla. Halihan perinteisesti rupeaa miettimään näissä tilanteissa, mutta tulee se vauhtikin sieltä varmuuden myötä. Myös käännöksiin pitää tehdä lisää vauhtia kun teen ne valssilla. Ja pitäisiköhän minunkin ruveta ohjaamaan vaan sitä ponnistuspaikkaa?

Kuva ei liity tähän päivään. Se on otettu viikolla.

Mai pääsi sentään pallon kanssa mukaan jäähdyttelylenkille. Ja sehän keikaroi kuin olisi tehnyt jotain erityistäkin sen ansaitakseen. Ihan sama. Pääasia, että "rouva" on tyytyväinen. Sitten vaan kakkosradan palkinnot mukaan ja kotiin kuvia ottamaan.

Hali voitti ystävällisesti Pinjalle ruokaa, Maille lelun, emännälle verenpaineen nostatuslääkettä ja kaikille suunraikastetta. IHANA HALI

Hyvä, ettei kesken Halin kuvauksen ryövännyt tuota Wubbaa.

Mai pysyi kolmesti lähdössä...

juuri siinä paikassa, mihin olin sen jättänyt!

Käytiin siis Janakkalassa agilitykisoissa ja tavoitteena oli lähdössä pysymiset. Main paikalla pysyminen kisoissa on ollut aivan mahdotonta. Ihan sama, mitä sanon tai elehdin, mutta hiipiminen on ollut taattua. Edellisessä kisoissa asiasta taas puhuttiin porukalla ja minulle ehdotettiin kallista treeniä. En ole nimittäin viitsinyt haaskata kisastartteja lähdön harjoitteluun niin, että olisin vaan jättänyt leikin sikseen. Treeneissähän sen voisi helpostikin tehdä, mutta ongelma ei ole siellä ollenkaan niin paha.

Lauantaina kävin vähän kokeilemassa uutta lähtöasentoa eli maassa oloa. En ole halunnut laittaa sitä siihen asentoon kun siitä on koiran vaikeampi lähteä itseään kasaamaan ensimmäiseen hyppyyn. Nyt kuitenkin on tähän menty. Maahan vaan ja todella pitkä matka ensimmäiseen hyppyyn, ja hyvin meni. Nyt sitten kisoissa aloitin tuolla asennolla, mikä kyllä kohosi ennen lähtökäskyä. Pääasia oli kuitenkin se, että siinä se pysyi, mihin olin jättänytkin :) Oli aivan hullun tuntuista vaan kävellä rauhallisin mielin lähtöpaikkaan ja kutsua sieltä koira. Hyvä Mai, päivän tavoite saavutettu ja radallekin päästiin joka kerralla.

Olishan meillä kai jotain tavoitetta ollut ratojen tuloksiinkin, mutta hypäriltä ja viimeiseltä agiradalta hyl sekä toiselta radalta (agirata) 5. Tuomarina meillä oli Salme Mujunen ja varsinkin hyppyrata oli juuri hänelle tyypillinen: suoria purkia ja symmetriaa. Sillä radalla kolmen suoran putken kautta juoksu teki tehtävänsä niin, että Mai irtosi aivan yllättäen minusta toiseen suuntaan putkelle, mitä en edes osannut pitää uhkana. Hupsista, Mailla oli hauskaa. Toinen rata meni taas aivan loistavasti, mutta valitettavasti yksi rima tippui. Aikakin oli oikein hyvä, nyt kun pitkästä aikaa se tuli tietoon. Kolmaskin rata alkoi hyvin, vaikka sovelsinkin suunnitelmieni välillä. Valitettavasti noin radan puolivälissä ohjasin Maita sylkkärillä hypylle, mihin valo paistoi katonrajasta niin pahasti, että Mai ei nähnyt sitä. Pikku-raukka huomasi sen vasta siinä vaiheessa kun rima kolahti sen päähän. Voi murua, jatkettiin kuitenkin rataa, mutta se meni sitten ihan plörinäksi. Se ei muuten nähnyt sitä hyppyä edes kun mentiin siihen kiepauksen jälkeen uudelleen. Tuo samainen valoilmiö muuten haittasi alkupään kisaajia erityisesti keinulla.

Videointi muuten oli tänään jo siinä vaiheessa, että kamera oli autossa mukana, mutta sitä ei käytetty. Näin jälkikäteen ajateltuna; ehkä parempi niin ;) Sen sijaan onnellinen maamyyry-Mai kuvassa.

Lopuksi muuten mainittakoon Halista, että se kesti nyt juoksutauon jälkeen leieröinnin pujotellessaan. Aika epeli kun vastahan se oppi sen pujottelunkin. Nyt juoksentelin jossain Aan toisella puolella.

Kisat Kirkkonummalla ja hömpötystä ulkona

Lauantaina Mai pääsi kisaamaan. Influenssan jälkeinen köhä vaivaa yhä, mutta pakkohan työmyyrä oli viedä agittamaan. Ja mikä olisi parempi tunnelman kohottaja kuin kisat.

Maxikolmosilla oli tuomarina kaikilla kolmella radalla Anne Viitanen. Radat olivat haastavia eikä nollia tullut ropisten, mutta ne oli kyllä ihan kivoja. Mekin tehtiin ensimmäiseltä hyppyradalta (C-kisa) ja toiselta agiradalta (B-kisa) hylätyt, kolmannella agiradalla tunaroitiin 20 pisteen edestä. Oli kyllä ihme kisat kun edes jännittänyt, ei vaikka oli vaikeat radat edessä eikä mennyt edes hyvin. Ehkä juuri siksi ei mennyt hyvin. Tiedä häntä, mutta taidan suhtautua vähän turhan taikauskoisesti agikisoihin.

Ratojen jälkeen oli kuitenkin joka kerta hyvä fiilis. Ainoastaan toiselta radalta poistuttiin alkuun vähin äänin. Mai teki lentokeinun, mikä ei ole sille tyypillistä, mutta taisi luulla sitä puomiksi. Totesin siihen OHO, minkä jälkeen päätin vain kävellä viimeisen hypyn ohi vähin äänin. En viitsi toistaa kontakteja, koska tuomarit ei siitä tykkää, joten tein tällaisen ratkaisun. Myöhemmin kyllä pelattiin ja jatkettiin pelaamista ulkona. Samalla tuli muuten harjoiteltua suunnilla kauko-ohjausta kun välillä pallo hävisi lumeen eikä Mai heti löytänyt.

Anne Viitasen suunnittelemat radat 16.3.2013 Kirkkonummella (piirsin seuraavana päivänä):

C-kisa, hyppyrata

B-kisa, agilityrata

A-kisa, agilityrata

Sunnuntaina koirat saivat nauttia aurinkoisesta maaliskuun päivästä ulkosalla. Aamulenkki meni pallolla leikkien ja iltapäivästä otin videokameran mukaan. Ajattelin saavani videolle ainakin Halin ja Main leikkimistä sekä Main lumessa pyörimistä. Toiveeksi kuitenkin jäi, koska lenkkeily oli pääasiassa rauhaisaa luonnosta nauttimista. Olisihan ne saanut höyryämään, mutta silloin olisi pitänyt enemmän itse osallistua, joten kuvasin mitä sain. Ensimmäisellä videolla pätkä Pitkäkosken sillalta, missä muuten taas ihminen pysähtyi ihailemaan kauniita koiriani. Siniset silmätkin olivat taas ihmetyksen kohteena, ja tietysti erivärisilmät. Toisessa ja kolmannessa videossa Mai palkka itseään luoksetulosta, muutenhan se ei remmejä revi, mutta nyt se katsoi palkkauksen aiheelliseksi. Neljännessä Mai irrottaa puskasta keppejä heitettäväksi. Se on niin näppärä apu tuossa puuhassa. Sille kun ei tarvitse kun näyttää minkä kepin haluan ja mistä kohti poikki. Sitä ennen se tökki puskaa ja kysyy: "Kerro jo, mikä otetaan." Viimeisessä kepit lentävät ja syy on se, että alkumatkasta mahan alle tuli kuraa. Itsepuhdistuvia aussieita tarvitsee välillä vähän auttaa.

Ajattelin, että voisin kuvata jatkossa muutakin kuin hömppää. Videokamera siis treeneihin ja kisoihin mukaan.