lauantai 6. huhtikuuta 2013

Niin äiti kuin tytärkin

Mai kävi tänään Janakkalassa kisaamassa Leena Rantamäki-Lahtisen tuomaroimilla radoilla. Maxit aloittivat päivän hyppydalla, mitä seurasi kaksi agilityrataa. Mukana oli reilu 60 kisaajaa, ja siellä seassa myös Main äippä Elsa ja LAW:n taitavat Tuulia ja Elina.

Hyppyrata meni muuten oikein mukavasti, mutta valitettavasti taisin valssata yhdellä hypyllä Main eteen. Omasta mielestäni jätin sille sivuun hyvän tilan, mutta Mai näki asian toisin ainakin Erikan mielestä. Rima siis alas ja taas yksi valssiopetus ohjaajalle. Maanantaina Halin kanssa sain muistutuksen, että ohjaavaa kättä ei lasketa, ja tänään tällä radalla, että parempi jättää tosi paljon tilaa tai pitäytyä vaikka niissä poispäinkäännöksissä. Hyppäriltä siis tulos 5.

Ensimmäinen agirata oli meille onnekkaampi ja "rämmittiin" se läpi ihan ilman ratavirheitä. Ihanaa saada taas pitkästä aikaa tulos kisakirjaankin, kun meillä useimmiten tulokset kirjautuvat vaan nettiin tehtyihin tuloksiin.

Palkkaleikeillä ulkona.
Tällä radalla Elsa ja Pirjo tekivät myös nollaradan kuten moni muukin ja oletuksena oli, että gurut vie viisi ensimmäistä sijaa kuten edeltävällä hyppyradallakin. Koiraa autoon pakatessani Erika ja Laura huutelivat ovelta, että keneltä se meidän edellinen serti oli. "Jaloselta, miten niin?" Vastaus kuului, että sitten teille tulee serti. Oho, miten voi olla mahdollista? Sitä sitten sisälle ihmettelemään ja kaverit kehoittivat toimistoon asian tarkistusta vaatimaan kun tuloksiin ei oltu kirjattu mitään. Mai tuli siis kisassa viidenneksi eikä edeltävät voineet ottaa sertiä vastaan. Sovittiin sitten niin, että katson palkinnoille asti ja menen sitten, jos ruusuketta ei tule. Erika oli kuitenkin malttamaton ja meni heti vaatimaan, että Main kirja tarkistetaan sertiä varten. Voi, mitä mä tekisin ilman näitä treenikavereitani. Kiitos Erika, SERT-A:han sieltä Maille tuli. Nyt saakin sitten kisata ilman sertitoiveita melkein vuoden verran ainakin agiradoilla.

Mai ja tuulessa hulmuava ruusuke.

Kolmannesta radasta uumoiltiin epäonnistumista, vaikka yritin selitellä, että tuloksistakin ilmoittelen vasta kun koko homma on ohi. Hyvin alkoi kyllä kolmaskin, mutta taas se valssi, huoh. Tällä kertaa Laura kertoi, että huusin Mai juuri muurin päällä, minkä vuoksi palikka lensi. Mä luulin, että sanoin ennen estettä, mutta en ilmeisesti. Kolmas opetus valsseihin on siis, että ohjaaja eli minä tukin turpani valssin aikana. Back to basics... Tuon kämmin jälkeen sitten meni pasmat sekaisin ja sain toki koiraa vähän eteenpäin kunnes taas kämmi valssissa. Mai meni renkaan ohi putkeen ja siitä väärä rata ja hylätty tulos.

Otsikko tulee siitä kun Mai seurasi Halin esimerkkiä maanantailta eli päivän tulokset 5, 0+SERTI ja hyl.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti