sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Patchcoat-leiri 2012

Patchcoat-leiri pidettiin 27.6.-1.7. Kaavilla Raukussa, mitä edelsi Halin lonkkakuvaus Outokummussa keskiviikkona klo 14 alkaen. Matkaan piti lähteä siis aikaisin aamulla ja siten tavarat piti pakata jo edellisenä päivänä valmiiksi. Pakkasinkin tavarat jo tiistaiaamuna, koska iltapäivästä olisi hakutreenit. Mai sai jälleen kerran pökköä pesään kun lelua ja treenitavaraa sullottiin kassiin. Kasseihin päätyi myös muutakin tavaraa, mutta ne koiratavarat olivat Maille suurin merkki edessä odottavasta koiraleiristä. Siinä vaiheessa kun kannoin autoon arvotavaroita lukuunottamatta kaikki tavarat alkoi aivan mahdoton meininki. Jos Mailla olisi yhtään sydänvaivaisen vikaa, se olisi varmaan saanut sydärin matkakuumeessaan.

Matkaan lähdettiin aika pian auton pakkauksen jälkeen, mutta ei vielä leirille. Suuntana oli nimittäin Espoo hakutreeneineen. Sitä ei takakontin pimatsut kuitenkaan tienneet vaan erityisesti Mai matkusti nenä ylpeästi pystyssä tulevia koitoksia innolla odottaen. Paikanpäällä olimme tuntia ennen, jotta saimme varattua haluamamme suositun radan. Takakontin porukka säntäsi ulos autosta mölyten ja kutsuen "leirikavereita". Paikalle tuli kuitenkin siinä vaiheessa vain kaverini Jaana westiensä kanssa. No, ei haittaa, pikkuporukallakin voi olla tosi hauskaa.

Riekunnan jälkeen alkoi Main toiset hakutreenit tänä kesänä. Tarkoituksenamme oli harjoitella tällä kerralla umpipiiloja niin, että maalimiesten iholle ei voi päästä. Harmiksemme toinen umppari oli siirretty muualle ja toinen oli muuttunut kaivoksi. Eihän ketään voi laittaa puolimetriseen veteen kykkimään. Emme siis voineen umpipiiloja harjoitella, mutta muuten saimme palautteeksi kehoitteen katsella koekalenteria. Lisäksi saimme tehtäväksi harjoitella tulevan leirin aikana umppareita.

Onneksi oli hakutreenit, että Mai sai rauhan sielulleen yön ajaksi. Aamulla sitten autoon pakattiin arvokkaammatkin tavarat ja lähdettiin köröttelemään Outokumpua kohden. Ajelin peräkkäin Biancan kanssa ja näin matka sujuikin joutuisammin, vaikka puhekumppania ei edes varsinaisesti ollut kuin vain parilla taukopaikalla.

Outokummussa olikin vuorossa lonkka-, kyynär- ja selkäkuvausta Halille, Linalle ja Jussalle. Olipa kiva kun kolme Main pentusta oli samaan aikaan kuvauksessa ihan siitäkin syystä, että sai katsella useamman koiran kuvia samalla kerralla. Kaikki vaikuttivat kuvauksessa terveiltä, vaikkakin eläinlääkärimme Kirsi Väisänen mainitsikin Linan toisessa kyynärässä olevan jotain. Kuvathan olivat lähdössä eteenpäin, joten ei hänen tarvinnutkaan tarkemmin kuvia analysoida. Selät olivat kuitenkin kaikilla täysin terveitä.

Koska kirjoitus venyi näin pitkälle, on kakrujen tuloksetkin jo ehtineet tulla. Halin lonkat A/A ja kyynärät 0/0 kuten myös Jussallakin, mutta Linalla lonkat B/B ja kyynärät 2/0. Linan vasen kyynärä on ilmeisimmin vaurioitunut kovan kasvun aikana tapaturmassa.

Kuvausten jälkeen pakkasimme uneliaat koirat autoihin ja suuntasimme leiripaikalle Kaaville, Raukkuun. Siellä meitä odotti iltapala ja lenkkeily sekä illan tutustumiskierros. Sinällään tärkeä osa leiriä, koska eihän kaikki voi kaikkia tuntea ja mukana oli muutama ensikertalainenkin. Itse olen useammalla leirillä jo ollutkin eikä tässäkään porukassa ollut kuin kaksi uutta tuttavuutta, joista molemmista olin kuitenkin jo ehtinyt kuulla jonkin verran. Kiva on kuitenkin kuulla toisten esitykset itsestään, mutta omalla kohdalla tulee aina luu kurkkuun tutussakin seurassa. Hyvä, että oman nimensä muistaa ja koiristakin hikiseen kutsumanimet. Turha on puhua, mistä pentueesta ne ovat kun vikaan menee kuitenkin (Mai esittelin yhdellä leirillä olevan P-pentueesta kun mietin vain virallisen nimen kennelnimiosuutta). Siis esiintymiskammoinen näissä tilanteissa. Tutustumiskierroksen lisäksi keskiviikkoiltana halusin vielä päättää koko leirin ajan kalenterin, jotta olisi heti tulevaisuus selvillä.

Torstaiaamupäivällä teimme jälkeä. Sanni käveli Maille jäljen ja minä puolestani Lillille. Lisäksi kävelin itse Halin ja Pinjan jäljen. Viimeksi mainituille kävelin kaarevan suoran, missä oli nameja matkalla. Halille laitoin vielä loppupalkan sammalikkoon piiloon ja siihen päälle kepin. Jälkien ajossa Pinja porskutteli tuttuun tasaisen menevään syöntirytmiin jäljen loppuun saakka. Hali jäljesti myös tarkasti nameja syöden loppuun niin, että se löysi kepin. Hurraa, Hali löysi ensimmäisen kepinsä, vaikkei niitä ole sille edes opetettu. Ei muuta kuin rasia äkkiä sammalikosta ja kepistä palkkaamaan.

Hali lähdössä jäljelle. (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)
Mai puolestaan teki janan kanssa mutkittelevan jäljen. Jana ei mennyt aivan ihanteellisesti, mutta sain Miimiltä hyvät neuvot jatkoon. Näitä olemmekin sitten työstäneet myöhemmin menestyksekkääästi niin, että Mai osaa nyt mennä hyvin eteenpäin jälkeä etsimään. Se lähtee nyt jo noin 40 metriin janalla tarpeen mukaan. Leirillä kuitenkin vielä avustin suoraan menossa. Jälki löytyi ja vauhtia oli huomattavasti viime vuotista vähemmän. Tämä oli minulle hämäävää, koska nyt annoin sen mennä ihan omaa vauhtiaan. Silti olisi pitänyt vähän jarrutella kun ainakin jonkun kepin kohdalla piti muistutella. Yksi keppi jäi kokonaan löytymättä, mikä johtui siitä, että yksi mutka oli liian kapea niin, että Mai harppasi jäljen loppuun tekemättä tätä koukeroa. Kokonaisuutena kuitenkin olin tyytyväinen Main suoritukseen, varsinkin kun se on rauhoittunut jäljellä huomattavasti aiemmasta.

Mai janalla. (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)

Jäljestää liina tiukalla, mutta ei silti itse mutkalla. (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)

Keppi löytyi. (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)

Ja siitä palkka. (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)

Keppejä löytyy enemmäkin. (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)

Torstaina iltapäivästä meillä oli vuorossa ohjattua hakua Samuli Junton koulutuksessa. Meidän tavoitteena leirille oli umpipiilot ja niillä aloitimmekin heti. Käytössä oli ensimmäisellä kerralla yksi pressulla peitetty kevythäkki, mutta muut olivat muutoin peitteillä piilotettuja. Mai on oppinut ottamaan hajun iholta, joten umpipiilo oli hankala. Se pyöri piilon ympärillä, mutta ei ymmärtänyt ottaa rullaa ennen kuin muistaakseni kolmannella kerralla kun mukaan tuli avut. Maalimiehillä meillä oli umpparilla kisanäyttö palkan kanssa, toisella maalimiehellä kisanäyttö ilman palkkaa ja kolmannella palkkaus heti näytölle tullessa. Kisanäytöissä ei ongelmaa, ei edes palkattomassa. Mai suhtautui palkattomuuteen todella hyvin: "Ok, jatketaan etsintöjä." Pistot olisivat toki voineet olla parempia, kun kunnollinen tulee yleensä vasta toisella lähetyksellä, mutta paranee onneksi loppua kohden. Lisäksi "sotilaskurini" puhututti. Olisinhan minä iloisempi, mutta kun se aiheuttaa yleensä aina Main huolimattomuutta. Lopuksi on helpointa näyttää onnellisuutensa.

Iltapalan jälkeen kävimme vielä viestillä. Matka oli Halille ja Linalle normaalia pidempi, mutta eipä haitannut. Oli aivan mahtavaa päästä kerrankin ryhmätreeneihin, jotta koirat joutuivat oikeasti odottamaan vuoroaan. Loistavaa näissä treeneissä oli vielä se, että minä sain lisäoppia etenevässä päässä Sampalta ja Bianca A-pisteella Tytiltä. Myöhemmin olemme koonneet tietomme.

Illalla vuorossa oli triathlon-kisat. Osuuksina jälki, missä kaikkien joukkueen neljän jäsenen piti hakea neljästä esinekasasta yksi kassiin. Nuorten koirien vuoksi riitti, että koira otti suuhun esineen, jota sille tarjottiin. Toisena oli vuorossa näyttely, missä piti ottaa arvostelu ja lukea se ääneen koiran samalla seistessä Jorgos-tuomarin edessä. Lopuksi arvostelu kehoitti menemään telttaan, mistä alkoi seuraavan vuoro. Kolmantena oli suojelu, missä kierrettiin kolme maalitolppaa ja sitten mentiin sika-maalimiehelle. Toiveena oli haukkuminen tai tarttuminen maalimiehen hihaan, mutta hiljainen vartiointi myös hyväksyttiin.
Jorgos ja sika (kuvan on ottanut Sanna-Mari Runtti)

Meidän joukkueemme oli Haro Lima, keksitty koiriemme Halin, Roosan, Linan ja Main nimen kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta. Minulla oli siis kaksi koiraa joukkeessa ja kiirettä piti. Parempi olisi, jos koirat olisivat olleet irti, mutta niiden jättö suoritusten ajaksi olisi ollut vielä kytkentöjen lisäksi aivan mahdotonta. Videoilla on meidän joukkueemme suoritukset. Muutkin joukkueet on kuvattuna, joten halutessaan asianomaiset voivat niitä kysellä.




Perjantaina meillä oli sekä aamu- että iltapäivällä hakua. Aamupäivästä pääsimme ohjattuun ryhmään ja iltapäivästä meillä oli omatoimiryhmä. Alunperin meillä olisi ollut Teija Junton koulutuksessa tokoa, mutta kun vaihtomahdollisuutta tarjottiin valitsin haun, koska siihen meillä oli erityistavoitteen leirillä.

Aamupäivästä Mailla oli kolme umpparia: pressulla peitetty kevythäkki, maastoverkolla peitetty kevythäkki sekä näyttelyteltta kumollaan. Treeni meni minun osaltani aivan pipariksi kun simputin Maita suorille pistoille. Ensimmäinen maalimiehen ilmaisu kevythäkistä meni hyvin, mutta toisella empi kun olin sen edelliseltä tyhjältä pakottanut tulemaan takaisin huonon piston vuoksi, vaikka Mailla oli jo haju. Olin vaatimukseni jo ilmaissut kun tajusin, minkä emämokauksen olin tehnyt. Tyhmä, tyhmä minä, mutta opinpahan tästä kerrasta toivottavasti pysyvästi. Toisella siis empi ilmaisua ja otti toisella yrityksellä rullan. Maalimies haettiin ja toiselle puolelle tyhjä ja taas tyhjä tälle murheenkryyniselle puolelle. Mai meni takaisin edelliselle piilolle, mietti ja tutki häkkiä hetken ja otti rullan. Main ensimmäinen valeilmaisu! Eipä muuta kuin katsomaan yhdessä tyhjää piiloa, mistä löytyi maalimiehen lippis. Tämä vale oli monen asian summa: liikaa painetta minun vaatimuksistani, umpparit ja lippis. Lopussa oli vielä yksi maalimies kumollaan ollevassa näyttelyteltassa, tämä meni hienosti. Voi kultaani, minkä sille tein.

Onneksi olimme kuitenkin leirillä, missä asiat voi korjata lyhyellä aikavälillä. Iltapäivän omatoimitreeneissä laitoin Maille neljä löytöä umpipiiloissa. Maalimiehet olivat pienessä ryhmässämme siirtyviä ja mökit siten myös puolittain samoja. Aluksi Mai oli aamupäivän paineistuksen jälkeen vähän huono lähtemään etsintään, mutta lähti sitten kuitenkin. Ensimmäisillä kerroilla se oli tutkinut umpparit tarkkaan, mutta toisilla kerroilla vain pikaisesti. No, ymmärtäähän tuon kun samat tyypit olivat taas tönöineen kadoksissa. Treeni teki tehtävänsä ja sain järjestettyä Maille nopeasti palauttavan onnistumisien täyteisen treenin. No joo, parille pistolle piti laittaa kahteen kertaan.

Illasta vuorossa oli rallitokokisat. Osallistuin vain Halin kanssa, koska se ei ollut vielä varsinaisesti treenannutkaan. Lisäksi Mailla oli ollut jo ihan tarpeeksi nuppin kutkutetta sille päivälle. Ennen varsinaista leirikisaa harjoittelimme erilaisia rallitokon liikkeitä, minkä jälkeen oli rataantutustuminen ja suoritukset. Tein Halin kanssa radan namiavustuksella, koska se oli ipanoiden kanssa sallittua. Rata menikin oikein kivasta, paitsi takaakiertojen osalta. Minun koirat osaa sivulle tulot ja täyskäännökset vain suoraan vasemman kautta joten oikean kautta kiertäen oli tosi vaikea.

Lauantaina meillä oli aamupäivällä ohjattua hakua, mikä meni tosi hyvin. Vasemmalla etukulmassa umpipiilossa Miimi. Mai oli tarkastanut huolella ulkoa päin piilon ja ottanut rullan. Näyttö sujui myös hienosti kisanäytön tapaa kuitenkin palkkauksen kanssa. Oikealla etukulmassa oli kuuma umppari. Ensimmäinen lähetys oli pluru, toinen parempi, mutta ei loppuun asti suora, joten piilo jäi katsomatta. Vasemmalle onnistunut tyhjä, minkä jälkeisellä tyhjällä Mai kävi tarkastamassa "mökin". Ovi oli avoinna, joten Mai tutki piilon hyvin ja totesi sen tyhjäksi. Hyvä Mai, näin se menee. Seuraavaksi onnistunut löytö vasemmalle, sitten tyhjä oikealle ja vielä löytö vasemmalle. Kyll mää vaan olin ylpeä murustani. Ahkera Mai <3

Ruokatauolla Sari Pentikäinen toi Nalan näitille. Näin koolle saatiin viisi Main jälkeläistä. Kuulumisia vaihdettiin ja kakrut saivat leikkiä keskenään. Main mielestä tällä kertaa Emma oli ehdottomasti paras ja Nalan kanssa oli tappelu lähellä. Onneksi yleisesti ottaen yhteiselo oli sopuisaa ja hyväntuulista.

Mai viiden jälkeläisensä kanssa.

Emma ja Jussa

Jussa, Hali, Mai, Nala ja Linan kuono.

Nala ja Lina kävi jo makuulle.

Nala ja Jussa leikkimässä.

Hali, Lina, Nala, Emma ja Mai

Linaa naurattaa.

Emma on ihana <3

Mai, Emma ja Jussa.

Emma, Nala ja Jussa

Lina, Jussa, Emma ja Nala.


Lauantai-iltapäivästä meillä oli tokoa Teija Junton koulutuksessa. Ajattelin ottaa kehään Halin, mutta Elina toi jo saman asian esille eli luoksetulon. Tytti oli jo aiemmin kertonut, miten on heijastimen kanssa opettanut Rikille luoksetulon. Se kuulosti hyvältä ratkaisulta meille, koska Halille ei toimi sama lelumetodi kuin Maille eikä namin kanssa opetus ole tuntunut hyvältä. Siinä on liikaa kädet apuna. Tytti kävi nyt asiaa läpi vielä tarkemmin, mutta koska menetelmä vaatii ensin kosketuksen (Rikillä leukakosketus) opettamisen heijastimelle ja sitten vasta luoksetulon opettamisen alamahalla olevalle heijastimelle, että lyhyessä treeniajassa ei ole kannattava harjoiteltava asia. En keksinyt siihen hätään Halin kanssa mitään muuta varsinaista probleemaa (meillä asiat kesken lähinnä toistaiseksi vähäisten toistojen vuoksi), joten otin Main kehään.

Mai tuppaa jäytämään tuotavia esineitä, joten se oli hyvä työstettävä kohde. Sain Tytiltä hyvät neuvot palkata koira pitämisestä niin, että vapautan sen luovutusasennosta pitämisestä ilman irti käskyä. Tämä olikin hyvä neuvo kun Mai lopetti jäytämisen näillä toistoilla. Lisäksi tuonnista tuli nopeampaa ihan vaan lisä boonuksena. Vaikka meillä ei ollutkaan nyt muuta tällä saralla, niin sain koulutuksesta paljon irti toisten suoritusten kautta. Tytillä oli kiva tapa kertoa myös yleisölle paljon kulloiseenkin aiheeseen liittyvää asiaa. Tässä oli myös se puoli, että harjoitteleva koirakko joutui väkisinkin harjoittelemaan tukalaa odottelua ja väliaikoja, jolloin ei mitään varsinaista tapahdu. Tämän asian tärkeys tuli korostettua myös harjoiteltavana asiana kilpailuja varten. Odotellessa koira herkästi tylsistyy, minkä jälkeen vireen olisi noustava liikkeisiin. Tätä olisi siis syytä harjoitella niin, että ensin odotellaan ja sitten liikkeen aloitus ja heti palkka.

Iltapalan jälkeen kävimme vielä tekemässä kaistale-esineruudun. Mai oli toisena ja hyvin nousi yksittäin laitetut esineet kaistaleen päästä. Maille tuli kuitenkin kakkahätä ruudussa ja minä vielä sitä siivotessani ripottelin rikkinäisen liivin taskusta sinne kaadetut namit ruutuun, joten lopuille oli tehtävä uusi kaistale. Hali saikin tehdä sitten oman kaistaleensa sähkölinjalla ensimmäisen metsäkaistaleen sijaan. Hyvin läksi kun ensin takarajalla tavaranviejä hillui esinettä jättäessään. Sai tehdä vielä toisenkin, vaikka meinasikin jäädä esineen kanssa kaistaleelle itsekseen leikkimään. Jatkossa siis juoksen ruudusta poispäin kun esine on noussut.

Sunnuntaiaamupäivästä meidän porukka oli esineruudussa. Nyt tehtynä oli kokonainen 50 m x 50 m ruutu, missä oli viisi merkattua esinepaikkaa. Mai haki valmiista esineista neljä ja hyvin meni luovutuksia myöden. Halille kaksi ihmistä kävi esineineen hillumassa samaan aikaan takarajalla ja jätti merkattuihin paikkoihin mahd. lähelle takarajaa. Hali kävi erikseen hakemassa molemmat ja minä jouksin vastakkaiseen suuntaan niiden noustua. Näin luovutuksetkin sujuivat hyvin.

Meitä oli vain neljä esineruudussa ja minulla kaksi koira eli viisi koiraa kaikkineen. Näin olimme valmiita aika nopeasti, joten meille jäi hyvää aikaa siivota ja pakata ja harjoitella vielä vähän jotain pientä kentällä. Hali harjoitteli vähän jättäviä ja seuraamista sekä alokasluokan tokohyppyä. Muru tekee mitä vain kun on namppaa tiedossa ja yleisesti ottaen aika tarkastikin opetusten mukaisesti. Mai sai harjoitella korotetulla tokohypyllä PK-puolen hyppynoutoa. Korkeus ei ollut lähelläkään metriä, mutta ajatusta hyppynoudosta voi toki harjoitella matalammallakin.

Hyppy, tuo! (kuvannut Sirkku Kouki)

Tullaan ja tuodaan! (kuvannut Sirkku Kouki)


Dumbiksista on apua myös laskeutumisessa. (kuvannut Sirkku Kouki)

Mitäs pidit? (kuvannut Sirkku Kouki)

Leiri oli aivan mahtava! Kouluttajat ja seura oli maan mahtavinta. Nauraa sai mahan täydeltä ja treenata sai sydämensä kyllyydestä. Suurkiitos vielä Miimille järjestämisestä. Myös koiristani saan olla kiitollinen, kyll mää vaan olin taas lopulta niin ylpeä niistä.

1 kommentti: